maanantai 16. marraskuuta 2009

Satelliittivalvontaa vain muutaman euron tähden?

Luettuani viime perjantaina liikenneministeriön ylijohtajan käsitykset satelliittivalvonnasta asiana, joka on itsestään selvä, ja josta ei sen vuoksi tarvitse edes keskustella, kirjoitin siltä istumalta (ja se ei kauaa kestänyt) vastineen Hesariin. Tänään kirjoitus on julkaistu:


On ollut hämmentävää seurata sitä päättäväisyyttä ja teknologiauskoa, jolla Helsinkiin ajetaan satelliittipaikannukseen perustuvaa ruuhkamaksujärjestelmää.

Onko ruuhkamaksujen tarkka kohdentaminen, joka käytännössä tarkoittaa muutamaa euroa päivässä, todella niin tärkeä tavoite, että se oikeuttaa loukkaamaan yksityisyyttä? Järjestelmä, joka seuraa muutaman metrin tarkkuudella autoilijan liikkumista 24 tuntia vuorokaudessa, on oikea isoveljen unelma – ja kansalaisen painajainen.

Muualla maailmassa rahastus on toteutettu yksinkertaisesti auton tuulilasiin kiinnitettävällä maksutarralla. Miksei tämä ratkaisu kelpaa meille?

Satelliittihanke tuo mieleen kymmenen vuoden takaisen digi-tv-projektin. Silloinkin Suomi halusi ensimmäisenä lähteä rakentamaan digi-tv:tä uudella mhp-tekniikalla. Muistamme hyvin, millaiseen katastrofiin hanke päättyi.

Liikenneministeriön ylijohtaja Juhani Tervala kommentoi asiaa osuvasti (HS 13. 11.): "Meillä on hyvin selkeä näkemys, että tekniikka on jotain taivaalta tulevaa. Ei mitään lippulappuja, vaan älykästä tekniikkaa."

Kellä "meillä"? Yhtä älykästä kuin mhp ja digi-tv? Eikö kansalaisia tarvitse kuulla tälläkään kertaa? Eikö huoli yksityisyyden säilymisestä merkitse mitään?

11 kommenttia:

Janne kirjoitti...

Erittäin hyvä vastine! Vertaus MHP:hen on myös osuva.

Toivon että mahdollisimman moni Hesarin lukija ymmärtää mitä tarkoitit, mutta pelkään että ihmiset luulevat sinun verranneen satelliittipaikannusta nykyiseen digi-tv:hen. Nykyinen digi-tv:hän toimii varsin hyvin, vaikka matka tänne asti onkin ollut tarpeettoman kuoppainen.

MHP sen sijaan onkin aivan eri asia, ja monelle lukijalle varmaan aika tuntematon (syystäkin). Toivon että lukijat ymmärtävät, että MHP:stä ei koskaan tullut mitään vaikka sitä kovalla tohinalla rakennettiin, ja vuonna 2007 se kuopattiin kaikessa hiljaisuudessa täydellisenä epäonnistumisena.

Toivottavasti myös satelliittiseuranta kuopataan ennen kuin suurempaa vahinkoa ehtii syntyä.

Anonyymi kirjoitti...

"Liikenneministeriön ylijohtaja Juhani Tervala kommentoi asiaa osuvasti (HS 13. 11.): "Meillä on hyvin selkeä näkemys, että tekniikka on jotain taivaalta tulevaa. Ei mitään lippulappuja, vaan älykästä tekniikkaa."

Ihan tulee mieleen sähköinen äänestys. Tosin sitä häsläsi ihan eri ministeriö mutta asenne näyttää olevan sama...

Anonyymi kirjoitti...

Melkoisen usein tuntuu, ettei päättäjät ymmärrä tekniikan päälle hölkäsen pöläystä ja vielä vähemmän kansalaisten perustavaa laatua olevien oikeuksien päälle.

Suomeen halutaan eräiden toimesta rakentaa kunnon isoveli valvoo systeemi. Kohta tiedetään kaikki, mitä kukin puuhailee elämässään.

Ehkä päättäjät ymmärtää paremmin nämä kaksi seuraavaa vertausta.

Vertaus 1.

Ruuhkamaksuvalvonta on todentanut, että virkamies x on joka toinen keskiviikko ajanut autonsa kahden korttelin päähän bordelli y:stä noin kello 11.13 aikaan ja poistunut paikalta 13 minuutin päästä. Joku lavertelee lehdistölle. Selitä siinä sitten vaimolle tai julkisuudelle, että kävin vain "lounastamassa ja päiväkaffeella". Ja yleistä "hauskuutta" lisää työajan mahdollinen väärinkäyttö ja varsinkin "suorituksen" kesto.

Vertaus 2.
Ruuhkamaksuvalvonta on todentanut, että poliitikot d ja i ovat käyneet hämärien liikemiesten c ja k kanssa lounaalla. Sopinut ties mistä vaalirahoista ja sen takaisinmaksusta päätösten muodossa. Muutama kuukautta myöhemmin lehdistö saa vihiä asiasta ja jostain ne saavat tietää ruuhkamaksuvalvonnan kautta, että kyseisten henkilöiden autot on tosiaan olleet samassa paikassa. Ei siinä auta huonomuistisen poliitikon paljon kierrellä totuutta, kun on faktaa mustaa valkoisella.

Omasta kokemuksesta, jotka olen kerännyt pk-seudun työreissuilta, niin ei siellä ole ruuhkia kuin, jos niitä ruuhkiksi nyt voi kutsua tyyliin vähän isommat metropolit, huomioon ottaen, aamulla töihin mentäessä ja sieltä poistuessa paikoitellen. Muuten liikenne soljuu oikeinkin mukavasti. Eli liikennesuunnittelu ei ole ottanut riittävästi huomioon maksimiliikennettä hetkittäin. Ei tosin oikein mikään muukaan instanni ihan täysin koskaan ota huomioon maksimia. Se on melkeinpä mahdotonta, vrt. esim. sadevesiputkistoa, tuskin nekään on mitoitettu sen mukaan, että vettä tulee tunnissa kuukauden normaalimäärän.

Viimeksi siellä päin ollessani oli onni asua melkein työpaikan vieressä ja oli muutaman minuutin kävelymatka töihin. Työkaveri asui kauempana Vantaan Pähkinärinteellä ja tuli kahden bussin ja ratikan kautta töihin. Omalla autolla olisi päässyt puolet nopeammin, mutta kun ei niin kiire ollut yöpymissijoille, niin mieluummin kärvisteli joukkoliikenteen hitaammassa matkustamisessa. Se kun tuli halvemmaksi. Eli en yhtään ihmettele, jos siellä normaalisti asuva kiirehtii kotiin omalla autolla mieluummin kuin tuplaa matkustusaikansa päivittäin. Tosin kukaan paikallinen ei mutissut koko onglemasta. Ehkä se onkin päättäjien tuulitunneleissa. Se on iso aika vuodessa. Eli ehkä voisi tiivistää sitä julkista liikennettä järkevämmin. Itse aina kuvittelin, että joukkoliikenne on niin soljuvaa pk-seudulla, kun dösät ja muut kulkee melkoisen tiuhaan, mutta se onkin vain kaupungin sisällä. Yhteistä aikataulusuunnittelua voisi petrata pk-alueen sisällä.

Ehkä tämä onkin vain salahanke, että jäisi kehäkolmosen sisällä asujille vaikka vain työn muodossa. Muuten tätä protektionismia ei voi käsittää. Muuten kustannukset täytyy peittää lisää liksaa vaatimalla työnantajalta, että kannattaa tulla sinne betonibunkkerien keskelle. Eli kasvattaa vain työnantajien menoja. Itsellä se on helpommin tehtävissä, kun satunnaisemmin teen sen työn puolesta silloin tällöin. Tai viherkäiset haluavat tulevaisuudessa munamankeleillaan liikkua koko Mannerheimintienleveydeltä.

Ja lopuksi ehdotus osittain satiirisesti, osittain Helsingin kaupungin todella sumeaa logiikkaa noudattaen. Naapurikunnat laittakaa ihmeessä ulosmenoväylille samanlaiset tietullit ulosmeneville. Ei ne stadilaisetkaan saa mennä ruuhkia aiheuttaen mennä kesämökeilleen ilman maksamatta ns. ruuhkamaksua. Pysyisivät siellä kauniissä kehä kolmosen sisällä.

ps. sori rönsyily, tämä ei ole niin yksioikoinen asia. argumentteja pitää esittää. viherterrori tulee kalliiksi yhteiskunnalle ja oikeasti ei mikään ole paremmin. järkeäkin voisi käyttää.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei ne stadilaisetkaan saa mennä ruuhkia aiheuttaen mennä kesämökeilleen

Kesämökilleajomaksu - hyvä idea! Tietullit kolmos- ja nelosteille varsinkin kesäviikonloppuina. Näin yritetään vähentää autoilua kesämökeille (oik. kerätä rahaa). Jokainen tien varrella oleva kunta voisi periä oman maksunsa. Kehtaavatkin stadilaiset aiheuttaa ruuhkia meidän maantielle.

jlaiho kirjoitti...

Tietullit kolmos- ja nelosteille varsinkin kesäviikonloppuina

Minusta juuri tästä on kyse. Ei pelkästään kesäviikonlopuista, vaan siitä, että virkamiesten tavoitteena on systeemi, jolla voi rekisteröidä kaikki autolla suoritetut matkat. Sitten voidaan kätevästi laskuttaa sen mukaan, miten paljon ja missä päin auto liikkuu.

Perusteluksi on helppo esittää esimerkiksi se, että gps-seurannan avulla voidaan kohdistaa maksuja sinne, missä julkista liikennettä on tarjolla, ja kohtuullistaa maksuja niiden osalta, joilla ei ole auton käytölle vaihtoehtoja.

Tuon kun esittää hyvin ja laittaa ehdotuksen kauniiseen pakettiin, niin päättäjät painelevat takuulla vihreää nappia sormenpää valkoisena. Luontoa ei niinkään auteta, mutta päättäjien omatunto somasti vihertää.

jlaiho kirjoitti...

Tutustuin Lapissa käydessäni takavuosina Jouniin, joka elelee Muonion tienoilla tienaten elantonsa porotalouden ja rakennusalan töillä.

Mahtaa Jouni sitten kiittää päättäjien viisautta, kun hän ruuvailee autoonsa GPS-laitetta Helsingin niemen ruuhkien vähentämiseksi.

Jouni on käynyt 80-luvulla kerran Tampereella. Hän kertoi, että sen etelämmäksi hän ei koskaan ole ajatellutkaan lähteä - mitä turhia, kun ei ole sinne oikein asiakaan.

Teemu kirjoitti...

"joka seuraa muutaman metrin tarkkuudella autoilijan liikkumista"

Petteri on nyt ymmärtänyt väärin. Järjestelmä seuraa auton liikkumista.

Petteri Järvinen kirjoitti...

@Teemu: Tietosuojavaltuutettu totesi aikoinaan minulle, että auton rekisterikilpi on henkilötietolain tarkoittama tieto, koska se voidaan yhdistää henkilöön.

@Janne: MHP kuopattiin Suomessa, mutta maailmalla sitä käytetään yhä jonkin verran kaapeli-tv-järjestelmissä. Myös Blu-ray-elokuvien BD-J pohjautuu MHP:hen.

Teemu kirjoitti...

Petteri: "Tietosuojavaltuutettu totesi aikoinaan minulle, että auton rekisterikilpi on henkilötietolain tarkoittama tieto, koska se voidaan yhdistää henkilöön."

Tietosuojavaltuutettu on hienosti oivaltanut minkä takia autoissa on rekisterikilvet.

Anonyymi kirjoitti...

Tällainen löytyi:)
http://m.digitoday.fi/?page=showSingleNews&newsID=20047669

Saksa miettii tietullit uudelleen

18.02.2004 06:12 Saksan hallitus pani tiistaina pisteen uuden, high tech-tietullijärjestelmän kehitystyölle. Saksan valtiolle koituu jopa 6,5 miljardin menetykset, koska Deutsche Telekom, DaimlerChrysler ja ranskalainen Cofiroute eivät saaneet sateelliittipohjaista järjestelmää pelaamaan.

Saksan liikenneministeri Manfred Stolpe ilmoitti yhteistyön kariutumisesta tiistaina.

Deutsche Telekomin, DaimlerChryslerin ja Cofirouten perustaman Toll Collect-konsortion piti pystyä keräämään moottoriteitä käyttäviltä rekoilta jopa 2,8 miljardin tiemaksut vuosittaina.

Järjestelmän piti kerätä 10 sentin maksu kilometriä kohti rekoilta, joissa on mittari ja gps-laite. Tietokone olisi sitten kartoittanut auton liikkumisen moottoriteillä ja tiedot olisi toimitettu viranomaisille.

Koekäytössä järjetelmä ei toiminut lainkaan, ja osapuolten välille kehittyi kiistoja hankkeen myöhästymisestä aiheutuvista korvauksista.

Janne Pirinen kirjoitti...

Anonyymi on nyt hiukka ajastaan jäljessä. Uutinen oli vuodelta 2004. Toll Collect järjestelmä on käytössä Saksassa.
http://www.toll-collect.de/laendereinstieg/tcrdifr014_laendereinstieg.jsp?display=fi

Website Security Test