Aina välillä YLEn radiokanavalla soi biisi, joka ei oikeastaan ole musiikkia. Siinä ei ole säveltä -- onpahan vain pantu joukko nuotteja peräkkäin ja laitettu joku "laulamaan" ne.
Musiikin tekemisestä on tullut joillekin leipätyötä siinä missä bussin ajamisesta, ojan kaivamisesta tai talon maalaamisesta. Ero on vain siinä, että musiikki lasketaan luovaksi työksi, josta juoksee tekijänoikeuskorvaukset tekijän loppuelämän ajan. Kovin suuria ne eivät voi olla, sillä eihän kukaan tällaisesta itse maksaisi. Mutta ainakin tekijät ovat oikeutettuja erilaisiin kollektiivikorvauksiin.
Ns. säveltäjän ja ns. esittäjän lisäksi jokainen taustalla soittava studiomuusikko on oikeutettu tekijänoikeuslain nojalla korvauksiin hamaan tulevaisuuteen asti. Samalla periaatteella bussikuskin pitäisi saada lisäkorvausta siitä, että on kuljettanut ihmisiä näiden työpaikalle jossa he edistävät kansantaloutta, ja ojan kaivajan siitä, että on edistänyt rakentamista, joka tuottaa aikanaan vuokra- tai myyntituloja jollekin toiselle.
Ongelma on siinä, että teoskynnys ylittyy aivan liian helposti. Melkein mikä tahansa teksti, kuva, valokuva tai sävellys saa tekijänoikeudellista suojaa. Jos jotain (todellista tai kuviteltua) taloudellista hyötyä syntyy, siitä osa päätyy tekijän pussiin.
Tekijänoikeuden periaatteet luotiin aikana, jolloin teosten takana oli aitoa luomistyötä. Teoksista oli pulaa ja yhteiskunta halusi rohkaista tekijöitä tuottamaan lisää. Nyt kehitys on mennyt toiseen ääripäähän. Kaikki, mikä vähänkin viittaa teokseen, nauttii oikeaa työtä laajempaa suojelua. Ennen vain harvoilla oli kykyä tai mahdollisuuksia luoda teoksia; tänään tekniset mahdollisuudet ja jopa jakelutekniikka on kaikkien ulottuvilla.
Ei ihme, jos tekijänoikeus alkaa yhä useamman mielestä olla ristiriidassa maalaisjärjen kanssa. Viimeksi asiaa käsitteli viestintäministeri Suvi Linden, joka peräänkuulutti tekijänoikeuksien remonttia.
Aihe sivuaa myös työsuhdetekijänoikeutta. Jos bussiyhtiö käskee kuljettajan ajaa vuoronsa ja maksaa siitä palkan, homma on selvä ja yksinkertainen. Jos päätoimittaja käskee toimittajaa kirjoittamaan tekstin jostain aiheesta ja kuvaajaa ottamaan siihen liittyvän valokuvan, syntyykö niistä automaattisesti teoksia, joihin tekijöillä itsellään on kaikki oikeudet? Vai saako yritys, joka on maksanut työstä palkan, itse päättää aineiston käytöstä?
5 kommenttia:
Näkisin, että palkkatyönä tehtyjen teosten oikeudet kuuluvat työnantajalle. Työntekijä saa itse valita, luoko hän teoksia työnantajansa maksamaa palkkaa vastaan vai esimerkiksi itsenäisenä yrittäjänä.
Hyvä!
Erinomainen "pöydällenosto", joskaan kateeksi ei käy niitä poloisia, jotka tuon remontin lopputuleman joutuvat määrittelemään.
Harri
No juu. Studiosoittajan osuus tekijänoikeusrahnoista jääpi melko pieneksi.
Lasketaanpa vaikka että radiossa soi hitti jonka tekijänoikeuskorvaukset on satanen, tästä teostolle 55 ja gramexille 45. teostorahoista soittaja ei saa mitään. Gramexin hallintokuluihin menee vitonen, 20 euroa menee levy-yhtiölle, kymppi solistille, vitonen kapellimestarille ja viimeinen vitonen jaetaan vaikkapa kymmenen soittajan kesken. Satasesta siis 50 centtiä per soittaja.
Älytön systeemi jokatapauksessa.
Almamediassa ja eräissä muissakin lehtitaloissa asia on ratkaistu tietääkseni niin,että työnantajalla on kaikki oikeudet juttuihin, jotka on julkaistu. Vanhoilta työntekijöiltä oikeudet taidettiin ostaa ja uusille se tulee työsopimuksen osana. Sinänsä selkeä ratkaisu jokaiselle osapuolelle.
Valokuvauksessa varsinkin teoskynnys ylittyy helposti: puhelinräpsäilylläni on samat tekijänoikeudet kuin ammattilaisen suunnittelemalla, järjestämällä (valot, puvut, mallit, paikka) ja jälkieditoidulla taideteoksella.
Lähetä kommentti