lauantai 22. elokuuta 2009

Miksi aamuvirkkuja syrjitään?

Viikonlopun Iltalehdessä Kirsi Piha esittää ehdotuksen, jonka mukaan lasten koulupäivän pitäisi olla 12-17 nykyisen 9-14 sijaan. Pihan mielestä nykyinen koulun (ja työn) alkamisaika kello kahdeksan on turha jäänne agraariyhteiskunnasta. Koululaiset olisivat paljon virkeämpiäkin, jos saisivat nukkua aamulla kymmeneen!

Näitä ehdotuksia saa lukea vähän väliä. Nykyinen elämänrytmi painottuu iltaan, kun ihmisellä riittää tekemistä ja harrastuksia. Yhä myöhempään jatkuvat tv-ohjelmat ja 24 h auki oleva netti venyttävät monen päivää pikkutunneille asti. Ei ihme, että aamulla väsyttää.

Mitä vikaa on aikaisessa aamunousussa? Ainakin meille aamuvirkuille ne sopivat oikein hyvin. Mikä onkaan ihanampaa kuin nousta kesäaamuna aikaisin, kun on jo valoisaa ja vain luonnon äänet kuuluvat?

Olisivatko lapset todella virkeämpiä koulussa, jos saisivat nukkua pidempään? Tuskinpa vain. He venyttäisivät vastaavasti nukkumaanmenoa ja valvoisivat entistä pidempään. Lopputuloksena olisi ihan sama väsymys aamuisin. Väsymys ei ole seurausta aikaisesta noususta vaan siitä, että yöuni jää liian lyhyeksi. Siihen vaikuttaa yhtä lailla nukkumaan meneminen kuin herääminenkin. Miksi kaikki puhuvat vain heräämisestä eikä kukaan nukkumaan menosta?

Ihmiset ovat erilaisia. Jotkut ovat parhaimmillaan illalla, toiset aamulla. Miten siis ratkaista, kumpi on oikeassa? Pitäisikö koulun ja työelämän rytmiä siirtää Pihan ehdotuksen mukaisesti kolmella tunnilla eteenpäin?

Ellei kesää lasketa, valoisa aika on lyhyt. Esimerkiksi tänään 22.8. aurinko nousee Helsingissä 5:51 ja laskee 20:54. Aurinko on korkeimmillaan klo 13 jälkeen. Valoisuuden (joka vaikuttaa ihmisen vireyteen) on optimaalista ryhmitellä työaika tämän vedenjakajan molemmin puolin. Kahdeksan tunnin työpäivä olisi 9-17 eli "nine to five", kuten jenkit sanovat.

Suurten ikäluokkien aikaan oli tapana käydä kansakoulua kahdessa vuorossa, koska kaikki eivät olisi mahtuneet luokkiin kerralla. Tämä tapa oli käytössä vielä silloin, kun itse aloitin kansakoulun ja muistan, että kaikki olivat helpottuneita kun eivät joutuneet "iltavuoroon" vaan saivat tulla kouluun jo aamusta. Jäipähän sitten loppupäivä läksyille ja omille leikeille.

2 kommenttia:

Timo kirjoitti...

Juuri tästä asiasta on artikkeli uusimmassa Tiede-lehdessä, kannattaa lukea!

Siinä raportoidun tutkimuksen mukaan keskivertonuori on biologisesti illanvirkku ja sikäli tuo ehdotus taitaa olla ihan järkevä. Vaikkakin luult klo 10 alkaminenkin olisi jo hyvä ratkaisu.

Iltavirkku kirjoitti...

Toisaalta voisi ajatella, että nukkumisen suhteen tärkeimmät vaatimukset ovat: herääminen on helppoa ja nukahtaminen on helppoa. Eivätkö nämä vaatimukset täyty parhaiten niin, että herätään mahdollisimman myöhään, jolloin on mahdollisimman valoisaa ja mennään nukkumaan mahdollisimman myöhään, jolloin on mahdollisimman pimeää.

Itse ole kokenut vaikeaksi nukahtamisen valoisina kesäiltoina. Talven pimeimpään aikaan taas käy taas monesti niin, että koko valoisan aika tulee vietettyä koulussa tai töissä. Heräämällä mahdollisimman myöhään saisi talven vähäisestä valosta ainakin apua heräämiseen.

Website Security Test