Englannissa terrorismin pelko on saamassa huolestuttavia mittasuhteita. Poliisin terrorismin vastaisen yksikön (paikallinen CTU) julistekampanja on kuin sivu jostain pilailulehdestä. Nauraisin, elleivät hiukseni olisi juuri nousseet pystyyn.
Yksi julisteista kehottaa kansalaisia tarkkailemaan naapureitaan ja ilmoittamaan kaikesta epäilyttävästä poliisille. "Let experienced officers decide what action to take".
Valokuvaajana itseäni huolestuttaa varsinkin toinen juliste: "Thousands of people take photos every day. What if one of them seems odd?" Kuinka helposti satunnainen turisti joutuu epäilyksenalaiseksi, jos sattuu kaivamaan kameran esiin väärässä paikassa? Mitä tarvitaan, jotta turisti alkaa näyttää "oudolta"? Kuinka hyvin "kokeneet poliisit" osaavat erottaa turistin ja terroristin? Kesällä 2005 Lontoon poliisi ampui brasilialaisen sähkömiehen luullen häntä terroristiksi. Ilmeisesti ei kovin hyvin.
Ei kannata myöskään kuljettaa mukana kahta puhelinta eikä vaihtaa sim-korttia julkisella paikalla - kolmannen julisteen mukaan nämä voivat olla merkkejä terroristista. "If you're suspicious of the number of phones someone has, we need to know".
Valokuvauksen tarkkailua perustellaan sillä, että terroristit suorittavat etukäteen tiedustelua ja selvittävät valvontakameroiden sijainnin (ja niitähän Englannissa on tunnetusti eniten koko maailmassa).
Ajatus terroristeista valvontakameroita kuvaamassa tuntuu kaukaa haetulta. Tietääkseni yksikään terroristi ei ole jäänyt kiinni valokuvia ottaessaan, eivätkä Al-qaidan iskujen tekijät ole edes olleet kiinnostuneita valvontakameroista. Kun kyse on itsemurhaiskuista, jälkeen jäävillä valokuvilla ei ole tekijöiden kannalta merkitystä.
Mitä tapahtui Churchillin iskulauseelle: ainoa, mitä meidän tulee pelätä, on pelko itse?
5 kommenttia:
Tästähän tulee ihan neukkuajat mieleen. Metroasemien valokuvaaminen on kuulemma nykyään Lontoossa kiellettyä. Niin se on muuten kai yhä Venäjällä, mutta napsin kuitenkin tässä joku viikko sitten kuvia metrossa, mm. tästä SonyReaderia lukevasta miehestä, ensimmäistä kertaa kun näin tämän hienon vempeleen. Kuvasin myös metroaseman (1, 2), rautatieaseman, sekä KGB/FSB:n päämajan kyljessä kököttävän kirkon ja KGB/FSB:n päämajan seinään ruuvatun Andropovin muistolaatan.
Ja eipä mennyt monta päivää, ennen kuin separatististen ääritšetšeenien verkkosivusto Kavkaz-Center leimasi minut pitkässä artikkelissaan KGB/FSB:n kätyriksi. Muuten kun tällaisten kohteiden kuvaaja olisi kuulemma varmasti heti pidätetty. Kukahan tässä nyt on vainoharhainen? Kavkaz-Centerkö, joka muuten myös on todennut, että Yhdysvaltain korkein poliittinen johto kuuluu saatananpalvojien lahkoon, joka harrastaa ihmisuhreja? Vaiko minä, kun alan ihmetellä miksi minun ottamani valokuvat kiinnostavat näitä mielipuolia? Kun vielä monet väittävät, että Kavkaz-Centerin takana oikeasti onkin venäläisten turvallisuuspalveluiden väkeä...
Neukkuajat tulivat minullekin mieleen viime syksynä Washingtonissa. Poliisi tulee kadulla pyytämään, että näytän kaulassa roikkuvan digikamerani ottamat kuvat - eihän siellä vain ole kuvaa rakennuksesta?
Ja NSA:n viereisen museon parkkipaikalla (ok, sensitiivinen paikka - myönnän!) tuli kaksikin poliisia tarkistamaan, että laite jota käpälöin oli tosiaankin navigaattori eikä kamera.
Kaikki nämä pelkkiä aiheettomia epäilyjä - en edes käsitellyt kameraa kummassakaan tapauksessa. Ja kaikki kuvat löytyvät joka tapauksessa netistä, aina NSA:n pääkonttoria myöten.
Asiaa tarkemmin tutkittuani huomasin, ettei Venäjä ole neukkumenneisyydestään mihinkään päässyt. Kuvaaminen on kielletty vaikka sun missä eri puolilla Moskovaa, mutta kukaan ei tarkkaan voi kertoa missä, koska salaisten ja kuvauskiellon alaisten kohteiden listakin on salainen. Kielto koskee kuitenkin vain ammattikuvaajia, pienillä kameroilla kuvia saa ottaa. Kameran ei-ammattimaisuuden voi todistaa mittanauhalla. Vaan jos kuvia otetaan ammattimaisessa tarkoituksessa, pientenkin kameroiden käyttö voidaan kieltää. Eli lain soveltaminen on täysin viranomaisten käsissä, kielletään jos mieli tekee ja siltä tuntuu.
Olen tehnyt työtä käskettyä eli tarkkaillut naapureitani, tai no oikestaan blogspot naapureitani, aivan kuten otsikossasi kehoitit.
Toden totta, omituisia artikkeita on useita, varsinkin sellaisia joissa jotkut ymmärtämättömät tahot kritisoivat tietotekniikalla kyllästetyn länsimaisen yhteiskunnan nykyelon suuntaa.
Voisitko seuraavaksi kirjoittaa ohjeita tähän liittyen. Mihin ihmeeseen lähetän tai viestitän bloginaapuripoliisi-toimeni esiintuomat mahdolliset rikolliset kirjoittelut ja niiden aiheet.
Ongelmana minulla on se että naapurissa asuu poliisi joka hänkin on ihminen. Samoin tuntemani poliittiset päättäjät ovat ihmisiä.
Historiassa on käsittääkseni ollut valtavan hyviä esimerkkejä blogipoliiseista ja muista härpätteistä, joten en todellakaan taida uskaltaa jättää tämänkaltaisia asioita ihmisten hoidettavaksi - mutta kenen sitten?
Tässä yhteydesä lienee hyvä tuoda esille (useimpien varmasti jo moneen kertaan lukema) artikkeli siitä, miten terroristit eivät ole aiemmissa tapauksissa kuvanneet kohteitaan tiedustelumielessä.
Tulee mieleen synkän menneisyyden tekstistä → lukukelvottomaksi operaattorilogoksi-generaattorit. Saksalainen operaattori iski ensimmäiseksi käteen 24-sivuisen listan sanoista joiden tilaaminen piti estää. (Lista taisi alkaa niinkin tiukoilla loukkauksilla kansanryhmiä vastaan kuin "Tyttö", "Poika", "Auto"...).
Tai sitten tuttavan lapsilla oleva tietokonemainen laite, jolla harjoitellaan kirjoittamista. Kirosanoja ei tietenkään voi kirjoittaa.
Tai oikeastaan jopa pistekirjoituks yhdessä sun toisessa paikassa.
Sanakieltolistoilla (varsinkin kun toinen toistaa kirjaimet aivan yksityisesti omassa olohuoneessa, ja toinen teki niistä lukukelvotonta tekstiä), pistekirjoituksella (joka junassa ei ratkaise mm sitä ongelmaa että istumapaikkojen ja numerolaattojen kytkentä edessä tai takana olevaan istuimeen on aivan olematon) ja kuvauskielloilla on ainakin heikko yhteys. Niillä voidaan puuttua ongelmiin näennäisesti ja jättää oikeat ratkaisut vähemmälle. (Sokeille tietenkin pistekirjoitus esim. hississä on ihan hyvä juttu, mutta sokeita onkin oikeasti olemassa toisin kuin kuvaavia terroristejä?).
Kai kuvauskieltojen takana onkin valokuvan mystinen voima. Vanhoissa, vähän teknologiaan kosketuksissa olevissa heimoissa esiintyvälle käsitykselle valokuvan sielun varastavasta voimasta naureskeleville länsimaille piklla osuu omaan nilkkaan. Kun on kuva rakennuksesta, tapahtumasta, ihmisestä - vaikka lapsesta, ajatellaan kuvan ottajalla / omistajalla olevan kuitenkin jotakin valtaa kohteeseensa. (Briteissähän kuvauskieltoja on harrastettu enemmänkin, esim. koulujen juhlissa pedofiilipelossa, vaikka ko. rikollisilla kuva-arkisto on koostunut pääasiassa muiden ihmisten ottamista ja julkaisemista kuvakopioista).
Lähetä kommentti