Wien-Barcelona maisemalento Blu-ray (Tuotearvio)

Ilmailuharrastajien iloksi on tehty monia dvd-levyjä, joissa esitellään lentämistä ohjaamosta nähtynä. "Cockpit video" dokumentoi tarkasti, mitä ohjaamossa tapahtuu lennon aikana ja miten konetta lennetään.

On vaikea kuvitella toista ammattia, josta kannattaisi tehdä dokumentaarisia, erikseen myytäviä ohjelmia. Kuka haluaisi ostaa insinöörin, juristin tai lääkärin työpäivästä kertovan dokumentin? Neuvotteluja, asiakaskäyntejä, paperityötä... Yäk. Nämä alat kiinnostavat katsojia vain draaman osana, elokuvissa. (No joo, sairaalan elämästä on tehty tosi-tv-sarjoja, mutta niissäkin seurataan lähinnä sairalaa ja potilaita, ei lääkäriä hänen ammattinsa kautta). Summa summarum: vaikka lentäminen on tylsää rutiinia (mikä videoilta käy hyvin ilmi!), siinä on yhä jotain kiehtovaa.

Muutama tuotantoyhtiö on erikoistunut ohjaamovideoiden tuottamiseen. Heikoimmat levyt on tehty mies ja kamera -periaatteella. Niistä osa on kuvattu matkustamon puolelta ja ne ovat juuri yhtä puuduttavia kuin oikealla lennolla matkustaminen. Laadukkaissa tuotannoissa on käytetty useita kameroita, jotka kuvaavat kaiken mitä ohjaamossa tapahtuu. Usein lentäjät vielä selittävät tapahtumia lennon aikana - onpahan heilläkin jotain tekemistä tietokoneiden ja elektroniikan keskellä.

Parhaita omasta hyllystäni löytyviä dvd-levyjä on kahden levyn Concorde-paketti (1996), jossa esitellään läpikotaisin tämä legendaarinen kone ja kuvataan tarkasti sen edestakainen matka reitillä Lontoo - New York. Useimmat muutkin ITVV:n (Intelligent Television and Video) tuotannot ovat laatukamaa. Itse pidän erityisesti A320-simulaattoria esittelevästä videosta, joka on kuvattu SASilla.

World Air Routes tarjoaa vielä laajemman valikoiman, mutta tekninen toteutus ja videoiden muukin laatu vaihtelee kovasti levystä toiseen. Osa vanhemmista levyistä on suoraan sanottuna kökköjä.

Blu-rayn aika

Nyt olen löytänyt uuden tuottajan, jota voin suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille: Pilotseye. Oman levyni tilasin Saksan Amazonin kautta.

"Sonderroute Alpen" (Across the Alps) on Blu-ray-levy, jossa lennetään Wienistä Barcelonaan. Konetyyppi ei ole erityisen kiinnostava (Airbus 321), mutta lentoreitti ja Blu-ray-kuva tekevät lennosta 90 minuutin elämyksen.

Videotuotannoissa Blu-ray-kuvan tarkkuus pääsee todella oikeuksiinsa. Videotykillä katseltuna ohjaamon sisäkuvat ja kentän maisemat ovat teräviä ja läsnäolon tuntu on mahtava. Ylhäällä taivaalla tarkkuudesta ei ole niinkään iloa, sillä hienot alppimaisemat näyttävät koneen ikkunasta katsottaessa hieman utuisilta.

Sonderroute on nimensä veroinen. Kokenut kapteeni ja uraansa vasta aloitteleva naispuolinen perämies vievät koneen tavallisuudesta poiketen mutkittelevaa maisemareittiä alppien yli. Grossglockner, Salzburg, Zugspitze ja muut maamerkit käydään tarkistamassa. Lentopintakin on valittu tavallista alemmaksi: Mont Blancin kone ylittää vain 7900 metrin korkeudessa. Kuuden teräväpiirtokameran kuvia on yhdistetty picture-in-picture-tekniikalla niin, että ohjaamokuvissa näkyy erikseen molempien lentäjien kasvokuvat. Taustalla kuuluu koko ajan radioliikennettä. Lentäjien saksankielisen puheen ymmärtää paremmin englanninkielisten (joskin virheitä vilisevien) tekstitysten kautta.

Kokenut kippari esittelee Cornelialle ja kameralle vuoria niin ihastuneena, että unohtaa sammuttaa matkustamon fasten seatbelts-valon. Katsojaa huvittaa, kun Cornelia pyytää tavan takaa maa-asemilta muutoksia lentosuunnitelmaan "for sightseeing", ja kääntelee konetta parhaan näkökulman saamiseksi. Varsinkin Sveitsin ilmatilassa lennonjohdon hämmästys on selvästi kuultavissa. Lopputeksteissä tekijät muistavatkin kiittää lennonjohtajia yhteistyöstä.

Levyn tekninen toteutus on hieno ja alppimaisemat upeita. Lentämisen tekniikasta kiinnostunut voi kuitenkin pettyä, sillä lennon valmistelua, navigointia tai ohjaamon nappuloita ja mittaristoa ei esitellä lainkaan. Sitä varten on monta muuta levyä.

Levyn hinnaksi kotiin toimitettuna tuli 33,97 euroa. Levystä on myös tavallinen dvd-versio. Mikäli mahdollista, kannattaa kuitenkin panostaa teräväpiirtoon. Se saa koneet ja maisemat todella lentoon!

Perunasäkit pois verkkokeskustelusta

Helsingin Sanomien toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen kritisoi voimakkaasti nettikeskustelujen anonymiteettiä: keskenään tuntemattomat ihmiset herjaavat toisiaan alakoululaisten argumenteilla päivästä toiseen, nimettöminä.

Otsikon "perunasäkit" on rinnastus reaalimaailmaan. Jos seitsemän ihmistä keskustelisi torilla perunasäkit päässä ja sättisi toisiaan, kuinka moni jaksaisi kuunnella?

En oikein ymmärrä, mihin toimittaja pyrkii. Kenenkään ei ole pakko lukea anonyymejä keskusteluja saati osallistua niihin. Eikä oman nimen käyttöä ole kielletty. Anonymiteetti (tai oikeammin pseudonyymi) on itse valittu linja.

Nettihesari voisi itse toimia edelläkävijänä. Siitä vain vaatimaan jokaista keskustelijaa rekisteröitymään! Jotta kukaan ei voi rekisteröityä väärällä nimellä, toimitus tarkistakoon jokaisen henkilöllisyyden vaikkapa samalla periaatteella kuin lehden yleisönosastoon tulevissa kirjoituksissa (ja kyllä, niitä tosiaan tarkistetaan - minullekin on joskus toimituksesta soitettu ja varmistettu, että nimissäni ja osoitteestani lähetetty sähköposti on tosiaan peräisin minulta).

Katsotaan sitten, miten paljon keskustelun taso Hesarissa nousee. Itse luulen, että käy täsmälleen päinvastoin. Viestien määrä romahtaa, ja jäljelle jäävät viestit ovat tylsää virkapuhetta - sitä samaa, mitä toimittajien haastattelemat henkilöt suoltavat. Ei sellaista jaksa kukaan lukea.

Sitäkö Hesari haluaa? Ainakin toimittaja näyttää haluavan, sillä hän kysyy Eikö hyvä perustelu ole esittäjälleen kunniaksi? Ei siinä suojahuppua tarvitsisi. En ymmärrä tätäkään. Ei kirjoituksen ole tarkoitus olla kenellekään kunniaksi, vaan valottaa asiaa eri puolilta. Nimettömyys korostaa asiaa ja poistaa kirjoittajan merkityksen. Juuri näin pitää ollakin.

Toimittajan vaatimus oman nimen käytöstä on erikoinen senkin vuoksi, että lehdistö itse vetoaa mieluusti lähdesuojaan ja suojelee omien lähteidensä henkilöllisyyttä. Pitäisikö sekin kieltää?

===

Pakko ihmetellä toistakin kirjoitusta. Pääkirjoitussivun näkyvällä paikalla on vieraskynä otsikolla "Finanssikriisistä selvitään vain verotusta kiristämällä". Lehden esittelyn mukaan kirjoittaja Jussi Ahokas on tutkija ja kansantaloustieteen jatko-opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Kuvasta päätellen kirjoittaja on niin nuori (ylioppilas vm. 2001), ettei hänellä voi olla muistikuvia 1990-luvun lamasta eikä sen hoidossa tehdyistä virheistä. Siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - hänellä on vahva mielipide siitä, mitä jatkossa pitäisi tehdä.

Se, mitä kirjoittajaesittely ei kerro, löytyy netistä hakemalla. Ahokas on SONK-aktiivi (sosiaalidemokraattiset nuoret), jolta löytyy netistä mm. kirjoitukset "Tuloerot ja sosiaalinen ahdinko" sekä "Koulu ja poliittinen kasvatus marxilaisessa teoriassa – Gramsci ja Althusser". Facebookin mukaan yksi hänen ihailunsa kohteista on sosialismi.

Mielipiteitä saa olla, mutta eivätkö ne kuulu lehdessä mielipidesivuille? Ja selvästi poliittiset kirjoitukset kuuluvat puoluelehtiin, eivät Hesarin pääkirjoitussivulle.

Ennustuksia vuodelle 2008

Vuoden päättyessä siivosin konttorin nurkista papereita ja vanhoja lehtiä. Yksi aikoinaan lukematta jäänyt lehti oli PC Magazinen tämän vuoden helmikuun numero. Siinä Lance Ulanoff sanoi näkemiin vuodelle 2007 ja toivotti vuoden 2008 tervetulleeksi muutaman ennustuksen kera.

Nyt vuosi on lopussa. Miten ennustukset toteutuivat?

• Vista floundered. Ulanoffin mukaan Vista alkaisi menestyä ja vuoden loppuun mennessä ihmiset olisivat jo unohtaneet, miksi inhosivat sitä aluksi. Metsään meni - useimmat eivät vieläkään pidä Vistasta. Kuulun itsekin tyytymättömien joukkoon.
  
  
• Ipod touched. Ulanoff uskoi, että LG, Microsoft, SanDisk ym. tuovat markkinoille mp3-soittimia, jotka kilpailevat tasaväkisesti Applen kanssa."2008 will be the year Apple falls back to earth". Metsään meni.
  
  
• Google expanded. Ulanoff odotti Googlen voittavan 700 MHz:n taajuushuutokaupan ja sen partnerien esittelevän useita Android-puhelimia. Google kuitenkin huijasi: se osallistui kilpailuun vain hilatakseen hintaa ylöspäin kilpailijoilta (se siitä Don't be evil -motosta!). Ensimmäinen Android-puhelin nähtiin, mutta varsinainen tarjonta alkanee vasta ensi vuonna.
  
  
• Facebook blew up. Ulanoff arveli Facebookin lumon hiipuvan, niin että vuoden lopussa ystävien Facebook-ilmoitukset olisivat pelkkä riesa, eivätkä käyttäjät enää vierailisi sivustolla. Täysin metsään meni tämäkin -- juuri eilen kerrottiin, että Facebookin käyttäjämäärä on ylittänyt MySpacen ja jatkaa kasvamista hämmästyttävää vauhtia.
  
  
• Intel trumped AMD. Intel jyräsi koko vuoden vahvasti, eikä AMD:stä ollut sille vastusta. Tämä ennustus osui.
  
  
• Leopard showed its spots. Tässä kohdassa Ulanoff jaarittelee tavalla, jota on vaikea pitää ennustamisena. By now, all shoud be right with the world. Selvä, Mac-käyttäjät ovat tyytyväisiä käyttöjärjestelmänsä Leopard-versioon.
  
  
• Wii took over. Nintendo Wii menestyi hämmästyttävän hyvin koko vuoden, eikä sen suosio osoittanut hiipumisen merkkejä. Wii will be the bargain of the 2008 holiday buying season. Metsään meni.
  
  
• The hi-def dvd war stalled. Viimeinen ennuste arveli, että vuoden 2008 kuluessa ei olisi enää väliä, onko levy HD-DVD vai Blu-ray, sillä combo-soittimet yleistyisivät. Vuoden 2009 aikana formaatit sulautuisivat yhteen, kunnes 2010 meillä olisi uusi H-ray-levy. Railakkaasti pieleen - HD-DVD ilmoitti luovuttavansa jo ennen kuin lehti edes ehti lukijoille asti.
  

Ulanoff on PC Magazinen päätoimittaja, joka seuraa markkinoita työkseen ja lähes paikan päällä (no, New York ei ole ihan Piilaaksoa, mutta kuitenkin). Jos hänen kykynsä ennustaa tapahtumia edes vuoden loppuun asti on näin huono, onko muillakaan it-ennustajilla mitään virkaa?

Kehno osumistarkkuus ei näköjään estä Ulanoffia yrittämästä uudelleen. Ennustuksia vuodelle 2009 on luettavissa lehden nettisivulta. Vuoden päästä nähdään, osuivatko ne yhtään paremmin.

Haaskalinnut, te roistot, te raukat!

Rigoletton purkaus saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Hovinarrin tytär on yöllä ryöstetty, ja narri epäilee herttuan kätyrien olleen asialla. Eikä hän siinä väärässä olekaan.

Suomeksi laulettua oopperaa kuulee nykyisin valitettavan harvoin. Ajatellaan kai, että kaunis italia sopii ihaniin säveliin karskia suomea paremmin, mutta itse en ole samaa mieltä. Rigoletton viha ja tuska ovat suomeksi laulettuna käsin kosketeltavia. Vertaa itse:

Haaskalinnut, te roistot, te raukat! Minkä hinnan hän palkaksi maksoi? Teette kaiken jos rahaa vain saatte, ainut aarre on mulle tyttärein.

tai alkuperäisenä:

Cortigiani, vil razza dannata! Per qual prezzo vendeste il mio bene? A voi nulla per l' oro sconviene, Ma mia figlia è impagabil tesor.

Yle toteutti pitkäaikaisen toiveeni saada jälleen kuulla vuonna 1975 televisiota varten tuotettu suomenkielinen Rigoletto, jonka muistin hämärästi lapsuudestani. Nyt tuo hieno esitys on saatavissa DVD-levynä.

Aikansa huipputekniikalla tallennettu esitys ei tietenkään täytä tämän päivän vaatimuksia. Kuvasuhde on 4:3 ja ääni pelkkää monoa (tai, kuten takakannessa hienommin sanotaan: Dolby Digital 2.0 (dual mono)). Kaikeksi onneksi taltiointi tehtiin väreissä - muutoin värilähetyksiä oli televisiossa vain ajoittain [korjattu]. Analoginen väritallennus oli teknisesti vaikeaa, esimerkiksi laitteita piti kalibroida vähän väliä kuvausten aikana, jotta värit pysyivät kohdallaan. Tallennusmediana oli tuuman levyinen magneettinauha.

Silti analogisen kuvan heikkous pistää silmään. Tänään jokainen voi kotona tallentaa digitaalisesti monin verroin paremmalla laadulla - ja lähes ilmaiseksi. Yli 30 vuoden ikä antaa kuitenkin paljon anteeksi. DVD on elävä muisto ajasta, jolloin Yleisradiolla oli vielä varaa panostaa muuhunkin kuin olympialaisten televisiointiin.

Entäpä itse esitys? Puvut ja lavasteet ovat parasta, mihin Suomen oloissa tuolloin pystyttiin. Esittäjät myös - varsinkin Usko Viitasen Rigoletto on loistosuoritus. Muiden arviointiin eivät omat kykyni riitä, eikä se ole tarkoituskaan. DVD:n julkaiseminen on joka tapauksessa kulttuurihistoriallinen teko.

Suomalainen teksti yhdistettynä Verdin dramaattiseen musiikkiin on vaikuttava yhdistelmä. Kun aiemmin päivällä katselin levyä, lopun murhakohtaus sai silmäni kostumaan, vaikka hyvin tiesin mitä tuleman pitää: taas kerran Gilda uhraa henkensä, vaikka hän jos kuka tästä narrien, palkkamurhaajien, huikentelevan herttuan ja hovin siipijengin joukosta ansaitsisi elää. Ulkona salamoi ja orkesteri pauhaa, kun Sparafucile pitää kiinni palkkamurhaajan ammattietiikasta.

Vielä kun saisi Ylen arkistossa olevan Toscan julkaistua CD-levyllä! Yle esitti radiota varten tehdyn suomenkielisen version 1971 ja sitä on soitettu muutaman kerran, viimeksi tietääkseni huhtikuussa 1995. Esittäjäkaarti on komea: Veikko Tyrväinen, Usko Viitanen, Eini Liukko-Vaara, Okko Kamu.

Parasta suomalaista osaamista, parasta suomea, parasta oopperaa!

Hauskaa joulua... mutta keneltä?

Joulukorttien lähettäminen on monelle yritykselle rutiini, jota ei mietitä sen kummemmin. Se on vain tapa.

Tänäkin vuonna olen saanut useita kortteja joista en edes tiedä, keneltä ne ovat peräisin. Kortit ovat tulevat valkoisessa kirjekuoressa, joka on leimattu pääpostissa. Valmiiksi painetun onnittelun alle on sutaistu nimi, josta ei saa selvää. Jos joutuu työn puolesta kirjoittamaan satoja kortteja, ei käsialaan jaksa kiinnittää huomiota.

Ihan kiva, että muistetaan jouluna - mutta jotenkin joulutervehdyksen idea menee hukkaan, ellei vastaanottaja edes tiedä, kuka on lähettäjä.

Isolle autolle isompi rangaistus

Isoja kaupunkimaastureita mainostetaan turvallisina. Sitä ne eivät ole - ainakaan jalankulkijalle tai kolarin toiselle osapuolelle. Jos yli parin tonnin maasturi jyrää kolmion takaa eteen tai ajaa punaista päin, alle jäävällä perheauton kuljettajalla ei ole paljon mahdollisuuksia. Siinä ei paljon lohduta, että oli itse oikeassa.

Selvästi muita isomman auton kuljettajalla on liikenteessä tavallista kuljettajaa suurempi vastuu. Sen pitäisi näkyä myös rangaistuksissa. Ehdotankin, että jos tällaisen auton kuljettaja todetaan onnettomuuden aiheuttajaksi, hänelle määrätään rangaistus kaksinkertaisena.

Ylinopeussakot ovat rangaistus muihin tiellä liikkujiin kohdistuvan riskin kasvattamisesta. Siksi myös nämä rangaistukset voisi kytkeä nopeuden ohella auton painoon.

Ehdotus on vapaasti käytettävissä, jos vaikka joku kansanedustaja kiinnostuisi tekemään siitä aloitteen.

Poliisin oikeus sähköpostien selvittämiseen

Lex Nokian ympärillä on kohuttu tapauksesta, jossa Nokia epäili työntekijää tietovuodosta, mutta edes poliisi ei saanut lain mukaan tutkia lähetettyjen sähköpostien tunnistetietoja.

Missä kulkee poliisin toimivallan raja? Päätin ottaa selvää asioista, mutta se ei ollutkaan ihan helppoa. Kysyin asiaa lähes kymmeneltä juristilta, jotka viittasivat pakkokeinolakiin mutta eivät osanneet yksilöidä poliisin oikeuksia sen tarkemmin.

Keskusrikospoliisista osattiin kuitenkin antaa vastauksia. Rikosta tutkiessaan poliisi voi takavarikoida epäillyn hallussa olevan tietokoneen ja lukea kaikki sen sähköpostit (tai kännykän tekstiviestit). Päätöksen takavarikosta tekee tutkinnanjohtaja. Periaatteessa poliisi pääsee siis lukemaan saapuneita ja lähteviä viestejä hyvinkin mitättömässä rikoksessa - kunhan vain päätelaite on saatavilla.

Sen sijaan puhelun ja sähköpostin tunnistetietoihin pääsy on poliisillakin kiven takana. Niitä voidaan saada operaattorilta vain erikseen nimetyissä rikoslajeissa, eikä yritysvakoilu ole niiden joukossa.

Jos yritys epäilee tietovuotoja sähköpostissa, se ei nykyisen lain nojalla saa tutkia itse eikä kerätä tunnistetietoja poliisia varten. Yritys voi vain tehdä rikosilmoituksen poliisille, jonka jälkeen poliisi voi takavarikoida epäillyn työntekijän koneen. Yhteisötilaajana yritys rinnastetaan operaattoriin, jota sitoo vaitiovelvollisuus sen omassa asiassa. Vaikka yritys on ilmeisen rikoksen uhri, se ei saa auttaa rikoksen selvittelyssä.

Jos työntekijä on tyhjentänyt sähköpostinsa ja poistanut jäljet omalta koneeltaan, poliisin keinot asian selvittämiseksi loppuvat.

Tilanteesta seuraa toinenkin kummallisuus: laki suojaa nyt tiukemmin tunnistetietoja kuin itse viestinnän sisältöä. Näin ei tietenkään pitäisi olla, vaan vahvimman suojan pitäisi kohdistua viestinnän ydinalueeseen.