Hesarin pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio oli valinnut kolumnikseen helpon aiheen: Oliko Suomi muka parempi paikka 1970-luvulla? Aiheesta on helppo kirjoittaa, koska jälkiviisaus on helppoa eikä absoluuttista totuutta ole.
Rautio todisteli, miten 1970-luvulla Suomessa ei ollut todellista demokratiaa. Ihmisiä lähti töiden perässä Ruotsiin, ja moni jäi sille tielle. Suomi oli Neuvostoliiton vaikutuspiirissä eikä naisten tasa-arvosta ollut tietoakaan. Vain vähän aikaisemmin naiset eivät päässeet edes ravintolaan tai hotelliin yksinään, ilman miestä. Homoseksuaalisuus oli ensin rikos, sitten vain sairaus.
Tämän päivän nuoren on mahdoton edes kuvitella, millainen maa Suomi oli 1960- ja 1970-luvuilla.
Raution listasta puuttui joukko klassikoita, kuten se, että televisiossa oli vain kaksi kanavaa ja uutiset tulivat molemmilta yhtä aikaa. Elokuvia näki kerran tai pari viikossa. Ei ollut pizzerioita, ei videovuokraamoita, ei kännyköitä eikä tietenkään nettiä. Asuntolainojen korko oli hulppea ja lainaa sai ylipäätään vasta pitkän asiakkuuden jälkeen. Ulkomailla käyminen oli harvojen herkkua.
Vastakkainen näkökulma on yhtä perusteltu. Kun emme tienneet älypuhelimista tai netistä, emme osanneet kaivata niitä. Ulkomaista sai käsityksen lukemalla kirjoja tai käymällä elokuvissa. Asuntolainaa saa helposti ja korot ovat alhaalla, mutta juuri niiden seurauksena asuntojen hinnat ovat karanneet pilviin.
Entinen niukkuus on kääntynyt ylitarjonnaksi, joka ei välttämättä ole sen parempi. Ainakaan se ei lisää onnellisuutta.
Elintasoa tai valinnanvapautta tärkeämpi asia on turvallisuuden ja onnellisuuden tunne. Se ei ole läheskään kaikilla lisääntynyt. Tulo- ja näkemyserot ovat moninkertaistuneet. Suomi ei ole enää maa, jossa on kotoisasti pelkkiä suomalaisia, ja kaikilla yhteinen eetos.
Ennen kaikki oli paremmin -- tai huonommin. Kumpikin näkökulma on yhtä oikea.
Yksi asia on kiistaton fakta: 20 vuotta sitten olimme kaikki 20 vuotta nuorempia. Ja se vaikuttaa enemmän kuin ympäristön muuttuminen.
Rautio todisteli, miten 1970-luvulla Suomessa ei ollut todellista demokratiaa. Ihmisiä lähti töiden perässä Ruotsiin, ja moni jäi sille tielle. Suomi oli Neuvostoliiton vaikutuspiirissä eikä naisten tasa-arvosta ollut tietoakaan. Vain vähän aikaisemmin naiset eivät päässeet edes ravintolaan tai hotelliin yksinään, ilman miestä. Homoseksuaalisuus oli ensin rikos, sitten vain sairaus.
Tämän päivän nuoren on mahdoton edes kuvitella, millainen maa Suomi oli 1960- ja 1970-luvuilla.
Raution listasta puuttui joukko klassikoita, kuten se, että televisiossa oli vain kaksi kanavaa ja uutiset tulivat molemmilta yhtä aikaa. Elokuvia näki kerran tai pari viikossa. Ei ollut pizzerioita, ei videovuokraamoita, ei kännyköitä eikä tietenkään nettiä. Asuntolainojen korko oli hulppea ja lainaa sai ylipäätään vasta pitkän asiakkuuden jälkeen. Ulkomailla käyminen oli harvojen herkkua.
Vastakkainen näkökulma on yhtä perusteltu. Kun emme tienneet älypuhelimista tai netistä, emme osanneet kaivata niitä. Ulkomaista sai käsityksen lukemalla kirjoja tai käymällä elokuvissa. Asuntolainaa saa helposti ja korot ovat alhaalla, mutta juuri niiden seurauksena asuntojen hinnat ovat karanneet pilviin.
Entinen niukkuus on kääntynyt ylitarjonnaksi, joka ei välttämättä ole sen parempi. Ainakaan se ei lisää onnellisuutta.
Elintasoa tai valinnanvapautta tärkeämpi asia on turvallisuuden ja onnellisuuden tunne. Se ei ole läheskään kaikilla lisääntynyt. Tulo- ja näkemyserot ovat moninkertaistuneet. Suomi ei ole enää maa, jossa on kotoisasti pelkkiä suomalaisia, ja kaikilla yhteinen eetos.
Ennen kaikki oli paremmin -- tai huonommin. Kumpikin näkökulma on yhtä oikea.
Yksi asia on kiistaton fakta: 20 vuotta sitten olimme kaikki 20 vuotta nuorempia. Ja se vaikuttaa enemmän kuin ympäristön muuttuminen.
10 kommenttia:
https://www.stat.fi/til/tjkt/2017/01/tjkt_2017_01_2018-12-18_kat_001_fi.html
"Tuloerot kaventuivat Suomessa 1960-luvun puolivälistä 1980-luvulle. Muutokset olivat tämän jälkeen pieniä, kunnes tuloerot kasvoivat muutamassa vuodessa 1990-luvun loppupuolella lähelle nykytasoa. 1) Myös useamman vuoden tuloista lasketuista Gini-kertoimista havaitaan tuloerojen nopea kasvu 1990-luvun lopussa, tasaantuminen 2000-luvun alussa, ja kasvu ennen talouskriisiä siten, että suhteelliset tuloerot olivat suurimmillaan vuonna 2007. Tämän jälkeen tuloerot kaventuivat kuluvan vuosikymmenen puoliväliin saakka."
Nyt on ainakin yhteiskunta edennyt Supismin tiellä. Aikaisemmin oli asiat toisin: Miehet olivat rautaa ja tietokoneet muovia. Nyt on miehet homoja ja tietokoneet rautaa.
"Nyt on miehet homoja ja tietokoneet rautaa."
Tai sitten homoseksuaalisuus oli rikollista vielä 1960-luvulla, joten ei kannattanut olla julkisesti mikään muu kuin heteroseksuaali. Ja tietokoneet mahtuvat jopa lompakkoon siinä missä 50 vuotta sitten ne hädin tuskin mahtuivat kalliolaiseen luksusasuntoon.
Tottakai tuloerot kasvaa nousukausina. Ja laskee lamoissa/taantumissa. Ja ilman tuloeroja ei ole kyllä nousukausiakaan
Tuloerot saattoivat kasvaa, mutta niin kasvoivat kaikkien tulot. En ymmärrä miksi asiaa pitää aina katsoa kateuden kautta. Tuloerot olivat pienimmillään syvimmän laman aikaan ja taas taantuman aikaan 2008 pienenivät. Onko pienet tuloerot muka hyvä asia?
Sitoo sinänsä itsestäänselvyys ole. Ennen 1990-lukua tuloerot pienenivät myös nousukaudella.
Näitä syitä olisi hyvä tutkia, mutta moralisoimatta. Ongelma on, että köyhyys on määritelty tuloerojen kautta
https://www.theatlantic.com/entertainment/archive/2019/02/class-ceiling-laurison-friedman-elite-jobs/582175/
https://yle.fi/uutiset/3-10669668
"Asuntolainojen korko oli hulppea ja lainaa sai ylipäätään vasta pitkän asiakkuuden jälkeen."
Mutta inflaatio jeesasi. Ja "D-vitamiinia" käytettiin reilusti kanssa.
"Nyt miehet ovat homoja..."
Puhu vaan omasta puolestas.
Lähetä kommentti