torstai 26. toukokuuta 2016

Steve Ballmer oli Suomen myyrä Microsoftissa

Hädän hetkellä on inhimillistä etsiä syytä mieluummin ulkopuolisesta voimasta kuin itsestä. Nokian tapauksessa syylliseksi nimettiin Stephen Elop, joka palkattiin Microsoftilta johtamaan puhelinbisnestä, mutta jonka pesti päättyi syyskuussa 2013 puhelinliiketoiminnan myyntiin Microsoftille. Elop palasi Seattleen matkapuhelimet mukanaan.

Viimeistään eilisen uutisen jälkeen on pakko katsoa peiliin: Elop ei ollut myyrä, joka petollisesti kaappasi Nokian bisneksen. Päinvastoin, hänen ansiostaan Nokia pääsi eroon tappiollisesta ja nyttemmin toivottomaksi osoittautuneesta puhelinvalmistuksesta. Microsoft maksoi kaupasta miljardeja ja on hyödyttänyt Suomen kansantaloutta työllistämällä yli tuhat suomalaista näihin päiviin asti. Kiitos miljardeista, Elop! Olet eläkkeesi Suomesta ansainnut.

"Näin Elop kyykytti Nokia-Suomea" -- lööpit 4.9.2013 olivat armottomia, mutta väärässä. 
Viime kesänä Microsoft kirjasi alas lähes koko Nokiasta maksamansa kauppahinnan. Puhelinbisnekseen ryhtyminen oli osoittautunut kalliiksi virheeksi. Ehkä kauppaa junaillut legendaarinen Microsoft-johtaja Steve Ballmer oli myyrä Suomen laskuun? Pian kaupan jälkeen Ballmer ilmoittikin eroavansa yhtiöstä, jonka palveluksessa hän oli ollut vuodesta 1980 lähtien.

Helmikuussa 2011 tehty päätös valita Nokian puhelimiin Microsoftin käyttöjärjestelmä oli virhe, mutta silloin yhtiö oli jo ajautunut hankalaan tilanteeseen: Android ja iPhone olivat nostaneet älypuhelimet ihan uudelle tasolle ja muuttaneet peliä tavalla, johon Nokian silloinen johto ei pystynyt vastaamaan.

Todellinen syyllinen Nokian matkapuhelinten tuhoon ei ollut Microsoft vaan yhtiön johto ja hallitus, jotka hyväksyivät 2000-luvun alun huippuvuosina huonon johtamisen. Nokia sortui omaan ylimielisyyteensä uskomalla, että vain se tiesi, millainen älypuhelimen piti olla. Edes Applen tammikuussa 2007 esittelemä iPhone ei saanut Nokiaa kuuntelemaan asiakkaita. Yhtiö vähätteli kosketusnäyttöä ja nauroi pienelle kilpailijalleen, vaikka omatkin työntekijät näkivät, mihin kehitys oli menossa. iPhonen julkistuspäivästä 9.1. alkoi Nokian oma 9/11.

Erityisen surullista tämä on siksi, että Nokian visio älypuhelimesta arjen taikasauvana, nettipalvelujen päätelaitteena ja kehittyneenä kuvauslaitteena oli täsmälleen oikea. Nokia ei pystynyt toteuttamaan näkemäänsä tulevaisuutta, vaikka sillä oli ylivoimainen markkinaosuus ja kaikki tekniset edellytykset.

Kun media nyt kehuu Microsoft-kaupan onnistumista, sen kannattaisi palata ajassa vielä kauemmas taaksepäin ja kysyä, miksi Suomen historian loistavin yritys pilasi oman tulevaisuutensa. Teknistä osaamista oli riittämiin, mutta johto ja hallitus epäonnistuivat. iPhone-julkistusta seuranneet neljä vuotta hukattiin. Alusta oli tulessa 11.2.2011, jolloin vaihtoehdoksi jäi vain hyppy tuntemattomaan. Sen seuraukset on nyt nähty.

Nokian kriittisinä vuosina Ollila oli yhtiön pääjohtaja ja myöhemmin hallituksen puheenjohtaja. Kesällä 2006 hän aloitti lisäksi öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtajana, mikä vei puolet ajasta. Lisäksi Ollila oli Fordin hallituksessa vuosina 2000-2008. Jälkikäteen voi kysyä, olisiko kannattanut keskittyä täysin Nokian asioihin tai sitten jättää tehtävänsä siellä kokonaan.

Muistelmien julkistustilaisuus 17.10.2013
Olin 17.10.2013 läsnä Jorma Ollilan muistelmien julkistustilaisuudessa. Kun Ollilalta kysyttiin yhtiön vaikeuksista, hän tuntui suhtautuvan niihin kevyesti, eikä halunnut arvioida tehtyjä virheitä. Ollilan mielestä ongelmaksi nousi käyttöjärjestelmäosaaminen, jota Euroopasta ei löytynyt riittävästi. Alan huiput olivat Piilaaksossa, eikä Nokia voinut kehitykselle mitään.

Ollila itse oli voittaja. "Se oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti" hän tuntui viestivän. Meille suomalaisille ja yhtiön entisille rivityöntekijöille Nokia oli paljon muutakin.

Tekstiä muokattu ja kuvat lisätty 27.5.2016.

32 kommenttia:

Timo Kyttä kirjoitti...

Hyvät havainnot, itseä tosiaan kannattaa syyttää, muusta tulee vähän huonon häviäjän kuva. Tuota 'Ollila tuntui viestivän'-kohtaa vain kummastelin, että sanoiko siis niin vai oliko tulkinta?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei sanonut, se oli oma tulkinta.

Anonyymi kirjoitti...

Se on selvää että tuo puhelinbisneksen myynti silloin siinä tilanteessa Microsoftille oli Nokian kannalta hyvä kauppa, mutta Elopin ottaessa johdon Nokiasta puhelinten tekeminen ei ollut vielä tappiollista toimintaa Nokialle, vaan Elopin aikana siitä sellaista tuli ja nopealla aikataululla. Joten kyllä minä ainakin hänet yhdeksi pääsyylliseksi luen, tosin tietyti Nokian hallitus kaikki hänen toimensa hyväksyi.

Anonyymi kirjoitti...

"Helmikuussa 2011 tehty päätös valita Nokian puhelimiin Microsoftin käyttöjärjestelmä oli virhe, mutta silloin yhtiö oli jo ajautunut hankalaan tilanteeseen: Android ja iPhone olivat nostaneet älypuhelimet ihan uudelle tasolle ja muuttaneet peliä tavalla, johon Nokian silloinen johto ei pystynyt vastaamaan."

Niin ei kai kukaan nyt oikeasti kuvittele, että tuo oli objektiivin valinta Nokian hyväksi. Eihän kukaan autovalmistajakaan keskity tekemään ainoastaan autoja, joissa on ratti oikealla puolella.

Päätös keskittyä tukemaan vain Microsoftin marginaalisen markkinaosuuden omaavaa käyttöjärjestelmää tarkoitti, että puhelinbisnes oli käytännössä päätetty myydä jo 2011 talvella Microsoftille. Muuten päätöksessä ei olisi ollut mitään järkeä.

Myynnistä varmaankin oli laadittu jo jonkinlainen esisopimus 2011, koska Microsoftin hallitus ei olisi suostunut koko kauppaan vuonna 2013. Ilmeisesti Balmer ja Elop olivat ylittänyt valtuutensa kauppaa junaillessaan ja saivat sen takia potkut.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, kyllähän ne vuodet 2000-2006 olivat aika ylimielistä touhua Nokialta. Tuho tuli Kallasvuon nimityksessä. Kallasvuo pani organisaation kokonaan uusiksi. Siinä menikin vuosi mukavasti kun rakenneltiin uutta firmaa ja tapeltiin vallasta, focus täysin sisäinen. Lopputulos oli organisaatio jossa kukaan ei ollut käytännöaaä vastuussa mistään. Service-puolella Savander sai mukavan tontin, ja määritteli onnistumisen mittariksi palveluiden käyttäjien määrän. Käyttäjä tarkoitti käytännössä sitä että joku vahingossa käynnisti matopelin puolen vuoden välein, ja kas, aktiivinen käyttäjä oli saatu. Tätä sitten tavoiteltiin ja saatiinhan niitä 'aktiivisia' käyttäjiä. Helppo tapa oli vaikkapa ostaa joku ok peli, laittaa se ilmaiseksi ja puhelimeen. Yllättäen tuli lisää aktiivisia käyttäjiä, hinta per käyttäjä oli tosin kova mutta tätä ei tietty mitattu. Samaan aika firma osti omia osakkeitaan ja mitätöi niitä miljardeilla, jotta 2007 optiopalkkiot saatiin ylös. Johto ja hallitus ansaitsi kivasti. sivussa ostelltiin pikkufirmoja jenkeistä ja ihmeteltiin miten niiden tuotokset saadaan laitettua puhelimeen, noh uusia vaatimuksia vaan Rdlle. Siinä se aika menikin mukavasti ja yllättäen RD ei tosta vaan tehnytkään kosketusnäyttöpuhelinta, kun siihen piti laittaa Niklaksen servicepoppoon vaatimia välikerroksia, muun organisaation haluamia lisäkilkkeitä ja QTkin piti laittaa mukaan. Lopulta palkattiin Eloppi ja valittiin jokerina huonoin ja pienin saatavilla oleva mobiilikäyttis, Windows Mobile. Tästä päätöksestä Siilasvuokin voisi ottaa vastuuta. Lopputulos oli aika helppo ennustaa. Ihan kiva tietty että Nokia sai vähän taskurahoja myynistä mutta en laskisi sitä Elopin ansioksi. Hän teki huonon, suorastaan typerän valinnan. Android oli hyvin lähellä Nokian Meegoa, koodipohjastakin iso osa samaa, hyppy olisi ollut helppo. Riskipeluri olisi luottanut omiin käyttöjärjestelmiin ja ottanut sit vaikka Androidin backupiksi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Niin ei kai kukaan nyt oikeasti kuvittele, että tuo oli objektiivin valinta Nokian hyväksi

Tämän valinnan ja sitä edeltäneen työn teki kuitenkin Nokian oma johto ja yhtiön hallitus sen hyväksyi.

Nokialla oli monta vuotta aikaa reagoida iPhonen suosioon, mutta yhtiö ei saanut mitään aikaiseksi.

Vielä parempi olisi tietenkin ollut, että Nokia olisi oma-aloitteisesti tunnistanut markkinoiden tarpeen ja esitellyt kosketusnäyttöpuhelimen (kuten Origo teki). Se olisi vetänyt maton Androidin ja iPhonen alta jo etukäteen. Mutta minkä tahansa yrityksen on tietenkin vaikea kannibalisoida omia tuotteitaan silloin, kun nämä vielä myyvät hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko Nokian kehittämissä luureissa ja tiedonsiirtolaitteissa että softissa jotain yhtenevää entisen Rauma-Repolan syvänmeren Mir-sukellusaluksen kanssa : https://fi.wikipedia.org/wiki/Mir_%28sukellusalus%29

Anonyymi kirjoitti...

>>Olisiko Nokian kehittämissä luureissa ja tiedonsiirtolaitteissa että softissa jotain yhtenevää entisen Rauma-Repolan syvänmeren Mir-sukellusaluksen kanssa : https://fi.wikipedia.org/wiki/Mir_%28sukellusalus%29>>

Eli edelleenkin etsitään huimia salaliittoja, joilla "maailman paras" firma tuhottiin? No-joo, itse epäilen enemmän muukalaisia Marsista...

Anonyymi (26. toukokuuta 2016 klo 13.39) kertoi hyvin Nokian kohtalonvuodet, tokihan rajusti mutkia oikoen. Nokian johtamisjärjestelmä oli hyvin erikoinen jo ennen Kallasvuon aikaa. Suosittiin epäformaaleja tiimejä (mikä on ihan hyvä), mutta tämä johti nopeasti kaveri- ja suosikkijärjestelmään. Samalla "tiimittömät" henkilöt haahuilivat keilaniemessä etsimässä itselleen töitä. Ihan OK, jos firmalla on varaa tällaiseen. Sama suosikkijärjestelmä synnytti epäpätevän keskijohdon, jolta puuttui johtamistaito ja joka oli yliherkkä ja jopa peloissaan omasta asemastaan. Kun samaan aikaan ylempi johto sulkeutui omiin porukoihinsa kehumaan toinen toistensa erinomaisuutta, niin katastrofin ainekset olivat valmiina.

Niin ja kyllä, olin tuohon aikaan töissä siellä. Lähdin pois ennen kuin vähennykset alkoivat.

Anonyymi kirjoitti...

Nokia ei kyennyt selviytymään menestyksestä. Dream-team kohotti itsensä jumaliksi, pöhötti itsensä miljoonapalkkioilla ja rakensi organisaation, jossa visiot, tuotekehitys ja bisnes muuttivat eri planeetoille. Eräskin pitkän linjan kehittäjä kertoi, että yrititpäs viedä mitä tahansa ideaa johdolle, vastassa oli läpäisemätön keskiportaan ja -tason managerimuuri, joka tyrmäsi kaikki uudet ideat. Johtoa ei saanut häiritä, muuten keskiportaan palkitsemisjärjestelmä olisi ollut vaarassa. Ja ideoita kyllä riitti: oli simpukkamallia, kosketusnäyttöä, tablettia jne. Ne vain piti kilpailijoiden tuoda markkinoille. Toinen sortuminen tapahtui, kun Dream-team lähti takki auki Amerikkaa valloittamaan. Kaikki paukut piti laittaa markkinaosuuden kasvattamiseen siellä, mutta turpiin tuli, niin kuin muillekin. Lisäksi Amerikan konttori vuosi, kuin seula... Ei siis ihme, että kilpailijat olivat hyvin informoituja. Myyriä riitti. Siksi windows-sokea mikkisofta kuvitteli tietävänsä kaikki kaikessa. Eipä tiennyt.

Anonyymi kirjoitti...

Elopin aikaan Nokia ja Microsoft tekivät hyviä laitteita, hän oli poikkeuksellisen energinen johtaja.

Nokiaa on syytetty siitä, että kaikki munat laitettiin samaan koriin. Kuitenkin Elopin aikaan Nokia teki kännyköitä myös Androidille (ja tietysti peruspuhelimet siihen päälle).

Windows 10 Mobile oikeastaan sotki kaiken mikä olisi vielä ollut pelastettavissa. Lumiat Windows 10:llä eivät olleet valmiita 2015 joulumarkkinoille, eikä Windows 10 toimi kännykässä moitteetta vieläkään. Windows 10 poisti Here kartat ja navigoinnin ja poistuma hoidettiin erittäin huonosti, Here kuitenkin oli monelle Lumian tärkein sovellus.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Toivottavasti joku kirjoittaa puolueettoman analyysin siitä, miksi Nokia suistui huippuvuosina raiteiltaan ja mikä johtamisessa meni niin pahasti pieleen. Täälläkin kommentoineet ex-työntekijät voisivat paljon noista ajoista. Silloin arvioidaan myös kansallissankareiksi nostettujen ex-johtajien todellinen rooli. Myyriä tai ulkopuolisia salaliittoja on turha syyttää tapahtumista. Toisaalta jälkiviisaus on aina helppoa ja menestyksen hallinta kaikkein vaikeinta.

Markus kirjoitti...

Nokian matkapuhelinlaitteet oli jo vuosituhannen alusta lähtien uskomatonta roskaa. Samoin laitteet tuli AINA myöhässä. Ja kun tuli myöhässä, se oli huonompi kuin kilpailijoilla. Otetaan vaikka vertailua. Ensimmäinen Nokian värinäytöllinen puhelin oli 3510i joka oli tismalleen sama laite kuin 3510 mustaharmaa näytöllä. No luurin värinäyttö oli suoraan sanottuna surkea hailukka kuin CGA-kuvaa olisi katsellut. Itselläni oli tuolloin taskussa Siemens SL65 mikä oli tulitikkuaskin kokoinen laite, kirkkailla väreillä. Myöhemmin tuli nokialta simpukkapuhelin. Ensimmäinen suomen markkinoiden simpukkapuhelin nokialla oli 6050. Laite oli iso ja paksu. Kuoret narisivat ja narskuivat ja saranat hajosi. Samoin nokia löysi tähänkin laitteeseen jostain maailman surkeimmat näyttöpaneelit. EDELLEEN kuva oli hailukka epäselvä, molemmissa ruuduissa... Jo kolme vuotta aikaisemmin SAMSUNG toi simpukkamallit. Näissä oli aivan säkenöivä säihkyvä ruutu. Luurit oli ohuita taskuun sopivia. Pinnassa oli jopa OLED-ratkaisuja missä kello, tulevat puhelut yms näkyi ruudussa myös pimeällä koko ajan.

Jos mennään yrityspuolelle, nokian E-sarjassa oli jo pientä yritystä. Niissä ensimmäisissä laitteissa. E61 oli vielä loistava kone. Tämän jälkeen tuli seuraava pettymys. E71... Mistä niin surkean näyttöruudun ja kuminäppäimistön saattoi edes löytää? Samaan aikaan tuli "älypuhelimet" N-sarjalaiset kuluttajapuolelle. Niistä lähti väri kuorista? Ja edelleen näyttöruudut - jo siis viisi vuotta samsungin loistokkaiden värinäyttöjen jälkeen oli hailukoita ... 65 k värisiä roskaruutuja. Eikä edes puhuta täysin sudesta käyttöjärjestelmästä - symbianista, sekä surkeista palveluista, kuten musiikkikaupasta, jonka musiikki lakkasi säännönmukaisesti toimimasta ja ne jo kerran ostetut biisit piti uudelleen ostaa. Jäi muuten tuohon kauppaan jotain sata euroa käyttämätöntä saldoa, kun OVI-palvelut yhtäkkiä lakkautettiin.

Samaan aikaan jo Windows Mobilessa (Windows Phonen esiaste ennen seiska versiota), synkronoinnit kaikki toimivat aivan hienosti ja musiikit luurissa toimi. Vaihdoin tuolloin aikoinaan hetkeksi aikaa jopa tähän kutosversioon Windows Mobilea ja se oli aivan uskomattoman hieno käyttis verrattuna symbianiin. Vaikka siinä oli vähän samoja ongelmia kosketusnäytön kanssa, mitä symbianin kanssa oli. Teknisesti käyttis toimi huomattavasti paremmin! Esimerkiksi, verkonvalinnassa käyttis valitsi aina sen toimivimman verkon. Ei niin, että joka sovellus kysyi aina erikseen verkkoa. Sähköpostitilit, joita symbianiin ei koskaan helposti useampia saanut, onnistui Windows mobilessa vain muutaman napin painalluksella. Eli siis jo 2000-luvun alusta alkaen, eli jo Jorma Ollilan aikaan. Nokia on myynyt maailmalle vain uskomatonta ROSKAA! Vanhentunutta rautaa, huonoa toimimatonta softaa ja surkeita palveluja.

Elopin aikana asiat vain PARANI. Windows Phone ensimmäisenä raakilenakin oli toimivampi kuin symbianin viimeisimmät versiot. Mutta kun perusta on mätä, ei siinä enää paljoa ole tehtävissä. Ei sillä. Android ja Ios oli jo valovuosia sitten edellä. Miten rakentaa uutta järjestelmää tyhjästä, kun kilpailijoilla on jo kaikki valmiina. Meego olisi saattanut olla hyvä vaihtoehto. Sen ensimmäisetkin versiot oli jo yllättävän toimivia. Tämä olikin ainoa elopin vika, kun hylkäsi meegon. N9 oli ensimmäinen aivan loistava Nokian laite 2000-luvun puolella. Ellei sitten ota näitä ihan perusperus puhelimia huomioon, missä nokia loisti jo ennen 2000-lukuakin. Eli 1101 mallia. Nämä peruslaitteet on aina ollut nokialla erinomaisia laitteita.

Anonyymi kirjoitti...

Luulen, että samaan aikaan kun hypättiin yhden kortin varaan, sovittiin siitä, että MS ostaa koko puhelinliiketoiminnan, mikäli homma ei lennä. Muuten koko kuvio olisi ollut aivan järjetön riskiliike Nokialta. Tähän viittaa mielestäni hyvän N9 puhelimen myynnin rajaaminen muutamaan hassuun maahan, jottei siitä tulisi hittiä. Ja silti se möi paremmin kuin Lumiat.

MS:llä ei ollut käytännössä muuta mahdollisuutta yrittää puhelinbusinekseen kuin iso kumppani vaikka rahalla ja nyt riski konkretisoitui. Nokialla on vuoden loppuun asti puhelinvalmistuskielto ja hyvin samaan tahtiin MS irtautuu kokonaan Nokian puhelinten jäänteistä. Mielestäni liikaa yhdenaikaisuuksia ollakseen sattumia.

Osmo kirjoitti...

Nokia mokasi jo simpukkapuhelimissa. Silloinkaan ei lähdetty ajoissa mukaan vaan katsottiin sen olevan välivaihe, mikä sinänsä olikin totta, mutta kun ei sitten tajuttu todellistakaan muutosta. Olisi pitänyt lähteä Androidiin heti. Ei se 2008-09 oltu kiveen hakattu, että Samsung on se, joka siellä tulee menestymään.

Kallasvuo oli täysin väärä mies johtoon. Mies, joka vuosia on ollut kakkosena on harvoin hyvä johtoon. On syy miksi hän on ollut kakkosena. Ballmerillahan oli vähän sama ongelma. MS diilistähän Nokia sai heti rahoja, joita ei muuten olisi saanut Androidista enää 2011. Android ehkä olisi ollut parempi valinta, jos asiaa katsoo puhelinvalmistuksen kannalta. Yrityksen kannalta ehkä asia olisi ollut toinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän vyyhtiin liittyy toinenkin outo asia. Asia, josta Petteri Järvinenkin on jo aikaisemmin kirjoittanut blogiinsa. (http://pjarvinen.blogspot.fi/2014/09/microsoftin-mysteerikeskus-on-jossain.html) (http://www.kauppalehti.fi/uutiset/microsoft-perusti-salaisen-datakeskuksen/QCbRi9gr). Tänään valtiovarainministeri Stubb julkisuudessa valitteli, että on kovin pettynyt (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/2669607/Stubb+Olen+pettynyt+Microsoftin+lupauksiin) Microsoftin lupauksiin. Artikkelissa erikseen mainitaan, että luvattua datakeskusta ei koskaan perustettu. Miten kuitenkin sitten aikaisempi artikkeli sanoo, että se on perustettu? Eli siis onko kansalle valehdeltu tässäkin asiassa. Vai onko meidän valtiovarainministeri taas vaihteeksi kuutamolla........ Joka kyllä sekin on aika vakava asia, että menee tällaista julkisuudessa sanomaan, jos se ei paikkansa pidä ja keskus on kuin onkin jossain?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Datakeskus perustettiin, mutta se on lupauksiin verrattuna mitättömän pieni - siksi sen kerrotaan sijaitsevan "salaisessa paikassa" eikä koko asiasta haluta pitää ääntä.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri Järvinen
"Toivottavasti joku kirjoittaa puolueettoman analyysin siitä, miksi Nokia suistui huippuvuosina raiteiltaan ja mikä johtamisessa meni niin pahasti pieleen. "

Tällainen on jo olemassa.

http://asq.sagepub.com/content/early/2015/09/16/0001839215606951

https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwiC08qhwvnMAhWId5oKHbs1DXkQFggpMAE&url=http%3A%2F%2Fknowledge.insead.edu%2Fsites%2Fwww.insead.edu%2Ffiles%2Fimages%2Fasq_2015_print_vuori_huy_distributed_attention_and_shared_emotions_in_innovation_process.pdf&usg=AFQjCNHveJJUczCYXgNx83mfdMRG5QjISQ


Kyse ei ollut siitä, etteikö Nokialla tajuttu kosketusnäyttö, iPhonen tai Androidin uhka. Se tajuttiin ylimmässä johdossa erittäin hyvin, mutta ei vaan osattu tehdä paarempia.

"We knew [the iPhone] was coming out about a year in advance. We had pretty good
specifications for it. . . . The first thing [a MM] flagged up [in a market review] was that we didn’t have touch screens or touch-screen development. . . . That message went right up to the top of the organization, and was well received too."


"One of the first things [the CEO] brought upwas the touch screen. . . . He felt it was the next big thing . . . He brought it upwith the executive group everyway he could.

And he spoke directly with technical middle management. . . . In every single
executive-group meeting, they went over our outlook with the touch screen. And this
was right after he was made CEO [a year before iPhone launch] . . ."

-Syltty

Anonyymi kirjoitti...

Petteri, lue ehdotttomasti linkkaamani tutkimus! Se on kultaa!

Androidista yksi Nokian ylimmistä johtajista sanoi näin:

"[In 2007], Sergey Brin, one of the founders of Google, took something out of his
pocket that I’d learned to call a ‘‘smartphone.’’ He put it on the desk, then he pulled out another, and a third. Then he turned to the audience and said, ‘‘In two or three years’ time, these displays’’—that’s what he called them—’’won’t add any value. All the value will be in the cloud, and these displays will just be a window on the cloud.’’

I’m looking at him and I’m smiling, of course—there were 500 people watching. But
I’m thinking, ‘‘Oh shit!’’ because he was spelling out Google’s strategy:
make the
smartphone less value-adding and move the intelligence to the cloud [which would
make Nokia irrelevant as its core business was making ‘‘these displays’’]."

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kiitos linkeistä, pitää tutustua niihin.

Älypuhelimesta tuli tosiaan ikkuna pilveen, mutta Samsung teki sen jälkeen näytöillään miljardeja ja Apple on tehnyt oman pilvenkin. Nokia olisi voinut tehdä saman, jos se olisi ajoissa ymmärtänyt ekosysteemin ja softan merkityksen. Ovi-viritykset olivat kaameita, puhelimen synkkaus kaapelilla kömpelöä ja kymmenet rinnakkaismallit tekivät palvelujen kehittämisestä painajaista.

Toisaalta täytyy nostaa hattua esimerkiksi Ngage-pelipuhelimelle, joka jo 13 vuotta sitten ennakoi nykyistä mobiilipelaamista. Tekniikka ja palvelut eivät vain pystyneet silloin vielä toteuttamaan visioita, joka oli ihan oikea.

MikkoR kirjoitti...

"Tämän valinnan ja sitä edeltäneen työn teki kuitenkin Nokian oma johto ja yhtiön hallitus sen hyväksyi."

Elopin nimitti näenäisesti Nokian hallitus, mutta kyllä juorut kertovat pahasti, että jollain suuremmilla omistajilla oli nimenomaan tahtoa valita Elop virkaan. Vielä ilkeämielisemmät juorut kertovat, että näillä samoilla omistajilla oli vielä huomattavasti suuremmat sijoitukset kiinni Microsoftissa. Käsittääkseni jos Nokian hallitus olisi toimitusjohtajan saanut valita, niin virkaan olisi valittu Vanjoki.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/elop-ajoi-vanjoen-ohi-kalkkiviivoilla/z7EVKKhb

Itse siis uskon että koko Nokian kännykkäliiketoiminnan siirto Microsoftilta Nokialle oli Steve Balmerin käsialaa. Balmer todennäköisesti vakuutteli Microsoftin omistajille että Microsoft häviää Aplelle ekosysteemien sodan ellei se saa itselleen omaa kännykkäliiketoimintaa. Nämä omistajatahot sitten masinoivat asemallaan Nokiassa Elopin Nokialn toimariksi ja loppu on surullista suomalaista teollisuushistoriaa.

Koko vuodenvaihde 2010/2011, jolloin Nokian johto muka valitsi uutta käyttöjärjestelmää, oli todennäköisesti lähinnä teatteria. Tosiasiassa silloin vain pohjustettiin vaikutusvaltaisten omistajien sekä Nokian ja Microsoftin johon välllä tulevaa kauppaa, sen ehtoja sekä transitiovaiheen (2011-2013) suunnitelmaa.

Tosin osasyy koko vyyhtiin oli, että kaappaus oli mahdollinen, koska Nokian kännykkäpuoli oli niin huonossa jamassa. Nokian johto ja omistajat saatiin uskomaan että kännyköistä luopuminen oli järkevää. Presidenttiämme mukaillen kasakka otti sen mikä ei ollut kunnolla kiinni...

Me Suomalaiset voimme toisaalta lohduttautua sillä, että Balmer ja Elop saivat manöövereillään itse potkut Microsoftilta ja kohta HMD tekee taas Nokian kännyköitä. Risto Siilasmaa on pelastanut sen mikä pelastettavissa oli.

Unknown kirjoitti...

Olen pitkälti Petterin kanssa samaa mieltä. Virheet tehtiin Nokian strategisessa johdossa vuosituhannen alussa. Ei ymmärretty, miten syvällisesti internetin tulo kännykkään muuttaa koko busineksen logikkaa.

Väittelin mobiilunetin menestystekijöistä v 2006 esittäen väitteet tekstiviesti on kehityksen jarru ja liiketoimintamallin on operaattoreilla mentävä tapahtumapohjaisesta hinnoittelusta kohti kiinteän kuukausihinnan mallia.

Nokian hämmennys näkyi silloin siinä, miten se suhtautui tapahtumapohjaisesti hinnoiteltuun MMS:ään.

Tapz kirjoitti...

Ollila on onnistunut hyvin pesemään kätensä koko sotkusta. Ihmiset ovat sen verran lyhytkatseisia, että tuijottavat vain Elopia ja Windows Phonen valintaa, vaikka virheet tehtiin vuosia aiemmin ja koko organisaation tapa toimia oli ollut väärä jo pitkään. Jotkut haihattelevat, että Vanjoki tai Meego olisivat pelastaneet Nokian. Mikään yksittäinen asia ei olisi pelastanut, kun yritys kilpaili sisäisesti itsensä kanssa ja nilkkimanagerit vain asemasta ja titteleistä. Samaan aikaan kilpailijat keskittyivät käyttämään kaikki yrityksen resurssit oikean asian tekemiseen ja rakensivat kokonaisuuden, ekosysteemin, eivätkä vain irrallisia teknisiä kokeiluja.

Luppi kirjoitti...

Eloppi on viisas.

Anonyymi kirjoitti...

Yllä on monta hyvää kirjoitusta. Positiivista on minusta se, että kaikkien asianosaisten mollaaminen on vähentynyt ja kritiikki alkaa olla asiallista. Toivotaan kuitenkin, että Suomen taloushistoriaan saadaan uusiakin lukuja. Nokian tarina väljähtyy aika nopeasti.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Uusia lukuja tosiaan kaivataan. Vanhoista virheistä kannattaa oppia, mutta niihin ei kannata jäädä kiinni. Yhtä typerää on syyttää vanhoista virheistä vääriä tahoja.

Kaikesta huolimatta Nokian matkapuhelintarina oli niin ainutlaatuinen, että se tuskin koskaan toistuu Suomen historiassa. Nokia osui kultasuoneen, oli nopeasti kasvavan alan ylivoimainen markkinajohtaja kaikkialla maailmaasa, löi (aluksi) amerikkalaiset heidän omassa pelissä ja yhtiö muodosti jopa neljä prosenttia maan BKT:stä (ainutlaatuinen luku länsimaissa).

Nokian matkapuhelinten tarina puhuttaa vielä pitkään, vaikka uusia menestyksiä tuleekin.

Tapz kirjoitti...

Kuten useimmissa menestystarinoissa, Nokia oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Yleensä johtajat ottavat tällaisista onnenkantamoisista kaiken kunnian itselleen ja heistä tulee suuria talousguruja. Usein kuitenkin on suoranainen ihme, että menestys tuli lukuisista virheistä ja kokemattomuudesta huolimatta. Nokian tapauksessa onni ei huipputason insinööriosaamisesta huolimatta riittänyt loputtomiin, kun vastassa olivat egot ja näköalattomuus.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni Nnokia otti IPhonen vakavasti,ja rupesi panostamaan Linux pohjaisiin puhelimiin. Tämä ei vain onnistunut ja tapettiin ennen kuin ensinmäisen malli oli kunnolla ulkona.

Anonyymi kirjoitti...

Oma näkemys on se että USA on halunnut jo pitkään hallintaansa koko matkapuhelin viestinnän seurannan. Yhtenä syynä tietysti terrorismi mutta muutoinkin tieto on valtaa kaikilla sektoreilla oli kysymys politiikasta tai busineksesta. Kaikki muu alkoikin olla Applen ja Anroidin kautta hallussa vain Nokia puuttui isoista pelureista. Emme varmaan edes tiedä mitä kaikkia keinoja käytettiin mutta nyt kaikki narut on lopulta heidän käsissään, matkapuhelin liitettynä kaikkeen muuhun verkoon mahdollistaa monelta piilossa olevine teknisine yksityiskohtineen todella tarkan seurannan kaikilla elämän ja talouden ja politiikan alueilla. Tieto = Valtaa ja Rahaa ja joka tuntee amerikkalaiseen kansanluonteen tietää että muulla ei ole väliä. Tämä tosiasia on pidettävä mielessä heidän kanssaan toimiessa. Suojaa etusi ja pidä niistä huolta muutoin olet tyhmä ja sinua viedään kuin pässiä narussa.
Lisäksihän ihan busines mielessä oli jo aikaisemmin nähtävissä että USA oli valjastanut kaikki keinot ottaakseen haltuunsa tuottoisan matkapuhelin busineksen. Näinhän he ovat kautta aikojen tehneet esimerkkinä mm. tupakka, musiikki-elokuva ja muu viihdeteollisuus, virvoitusjuomateollisuus ym. Protektionistista amerikkaa on ulkopuolisen vaikea valloittaa tuotteillaan, he pitävät kyllä eteenkin tuottoisilla markinoilla eduistaan huolen, eteenkin pohjoismaalainen kansanluonne on aika sinisilmäinen näille tosiasioille.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta. Jos Nokia olisi säilynyt itsenäisenä, sen eurooppalaisuus olisi ollut suuri kilpailuetu Aasian ja Euroopan markkinoilla.

Merit T. kirjoitti...

Kun 2008 kesällä näin Elisan kaupassa Tapiolassa IPhonen paraatipaikalla hermeettisen näköisessä lasivitriinissä keskellä liiketilaa ja samalla havaitsin Nokian 50+ mallia seinillä niin tajusin että Nokian mobiili peli oli pelattu.

Merit T. kirjoitti...

Saattoi olla 2009.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä blogi ja hyviä kommentteja. Nokian taru on mielenkiintoinen ja opettava, joskin lähinnä ehkä ihan ihmisen olemuksen syvemmistä vesistä katsoen kuin muuten. Niin kuin kaikessa hyvässä draamassa mahtui mukaan sankaruurra, ylpeyttä, kateutta, vahingoniloa ja pettureitakin. Ja todella paljon hybristä... Mutta tunnustus ennen kaikkea kilpailijoille, tekivät loppupeleissä todella paljon parempaa työtä. Eihän sitä tiedä koskaan toisaalta miten on asiat edes 5 vuoden kuluttua, ehkä Nokia on palannut ja esim. Apple tuskailee kun visionääri puuttuu. Ja Android... Toisaalta seuraava "juttu" on jotain ihan muuta, eipä nuo puhelimet ole kauheasti enää kehittyneet silleen ihan oikeasti ja ratkasevinta lienee miten erilaisten tilien, pilvien ja palveluiden kanssa päästäisiin kokonaisvaltaisempiin ratkaisuihin. Laitteilla yhä vähemmän merkitystä, pääasia että eri laitteilla pääsee tuskatta ja joustavasti kaikkeen mitä nyt sitten onkaan.