tiistai 21. tammikuuta 2014

Tiedustelulain julkinen käsittely on haparointia pimeässä

Viestintäministeriö järjesti tänään kuulemistilaisuuden otsikolla Tiedustelun vaikutus sähköisen viestinnän luotettavuuteen. Kankean nimen alla käytiin keskustelua valmisteilla olevasta tiedustelulaista sekä Suomen verkkovakoilun tulevaisuudesta. Haluammeko tehdä Suomesta mini-NSA:n vai tietoturvan Sveitsin? SSH:n edustaja sanoi, että jälkimmäinen on mahdollista pienen Suomen resursseilla, ensin mainittu ei.

Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja eri alojen asiantuntijoilta. Yksi katsoi asiaa perusoikeuksien, toinen kansalaisten tietosuojan, kolmas tietoturvayritysten, neljäs elinkeinoelämän näkökulmasta ja niin edelleen.

Ministeri Pia Viitanen piti avauspuheenvuoron ja jäi poikkeuksellisesti itsekin kuuntelemaan puolet alustuksista. Ehkä se kuvasti aiheen tärkeyttä, tai ainakin sen saamaa mediahuomiota. Ministeriön oma väki ei ottanut kantaa näin alkutekijöissään olevaan asiaan.

Tiedustelulain alustava valmistelu vain virkamiesten kesken sai rajua kritiikkiä. Näin tärkeässä asiassa pitäisi kuulla laajasti eri kansalaisjärjestöjä ja liike-elämää. Työryhmän puheenjohtaja tosin puolustautui, että kyse on alustavasta valmistelusta, ja että ryhmä on ehtinyt pitää vasta kaksi kokousta.

Monista näkökulmista huolimatta keskustelu muistutti sokeiden hapuilua pimeässä. Jokaisella puhujalla oli selvä mielipide asiaan, josta harva oikeasti tietää mitään. Emmehän me tienneet mitään Ulkoministeriön urkinnastakaan. Nyt meidän pitäisi päättää, miten reagoimme tuntemattomien tahojen tuntemattomilla välineillä luomaan tuntemattomaan uhkaan.

Salissa oli niitä, jotka tiesivät paljonkin, mutta Viestikoelaitoksen ja Suojelupoliisin edustajat tyytyivät lyhyeen kommenttipuheenvuoroon. Muutoin puolustusvoimat vaikenivat kokonaan. Virkansa vuoksi he eivät voi kertoa, kuinka paljon haittaa ulkomainen sähköinen tiedustelu tuottaa Suomelle, ja mitkä ovat ne todelliset uhkakuvat, jotka lailla halutaan torjua.

Tilanne on nurinkurinen. Suomen etujen puolustamiseksi halutaan laki, jonka tarpeellisuudesta ei voida kertoa avoimesti julkisuuteen. Niinpä keskustelu jatkuu olemattomien faktojen varassa, vankoin mielipitein vahvistettuna.

Niin -- mini-NSA vai tietosuojan Sveitsi? Itse en ota kantaa asiaan ennen kuin tiedossani on oikeita faktoja.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä sillä Sveitsillä saisi hieman rahaa tännekkin päin kun lehtien perusteella suomalaisten rahoilla heataan ainoastaan viinaa Virosta.

Anonyymi kirjoitti...

@Petteri

Virkansa vuoksi he eivät voi kertoa, kuinka paljon haittaa ulkomainen sähköinen tiedustelu tuottaa Suomelle, ja mitkä ovat ne todelliset uhkakuvat, jotka lailla halutaan torjua.

Eivät he voi julkisesti kertoa sitäkään kuinka paljon hyötyä siitä on. Tiedustelussa on kyse mitä suurimmassa määrin myös tietojen vaihdosta.

Jollei ole jotain annettavaa ei myöskään tahdo saada mitään vastavuoroisesti. Jokainen voi tykönään miettiä sitä, että kuinka hyvin käytännön asioista poliittista johtoa (esim. UTVA) pidetään tietoisena siitä mitä kulisseissa tapahtuu ja toisekseen, kenen kanssa tietoa todennäköisimmin vaihdetaan kun, ei siis jos, sitä vaihdetaan.

Syistä sille että ylätasolle tarjotaan vain tiedustelun tuloksia, yksi keskeinen tekijä on niinkin yllättävä kuin että se on valtion turvallisuuden kannalta niin parempi ja poliittisen johdon oma etu. Koska siitä mistä et tiedä et voi kertoa, ei yleensä voi joutua vastuuseeni ja se voidaan paljastuessa torjua toteamalla että joku sooloili ja ylitti valtuutensa. Tätä samaa periaatetta sovelletaan niin lännessä kuin idässäkin, tekniset detaljit jätetään organisaatioiden haltuun, joita ei haluta liiaksi suitsia ettei samalla siitä seuraa vastuu.

Mieluummin näkisin suomen linjan kallistuvan tietoturvan vahvistamiseen kuin sen heikentämiseen valtiollisella avustuksella.

Meistä ei ole kisaamaan häijyydessä suurvalloille, meidän kannattaa keskittyä luomaan järjestelmiä joiden rikkominen on taloudellisesti kannattamatonta niille jotka sen oman etunsa nimissä haluaisivat tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Pitäisikö tässäkin toimia vanhanaikaisesti, niin että lähdetään tarpeista ja poliittisesta tahdosta ja sitten haetaan tekniset keinot?

Tämä malli on kyllä koko it-alalla unohtunut kun painotetaan teknistä taituruutta.

JJ75 kirjoitti...

Tuottavat suomalaisomisteiset yritykset ajetaan Suomesta pois, jotta virkamiehille riittäs töitä. Valvontaa halutaan kiristää, koska tuottamaton virkamieskoneisto haluaa tehostaa kansan kuppaamista, kun ensin on verottamalla ajettu suuryrityksiä pois jne.. Saunakaljat, kun on loppu on herrain pakko keksiä lisää jostain.

Poliisilla pitäs olla pääsy kaikkialle? Tähänhän tää menee.. toi on ihan oikein reagoitu, toivottavasti kaikki tietoturvayritykset lähtisi kiristykseen mukaan.