Enkelin nimissä ei saa valehdella

Eilen ilmestynyt Hesarin kuukausiliite oli vuoden tilaushinnan arvoinen. Kannattaa tilata paperilehtiä, jotta niillä olisi jatkossakin kyky tehdä tutkivaa journalismia.

Hesari paljasti Enkeli-Elisan olevan huijausta. Käytän selkeää ja yksinkertaista termiä, koska siitähän tässä on kyse. Muka 15-vuotiaana koulukiusaamisen vuoksi itsemurhan tehneen tytön fiktiivinen päiväkirja on joko sairasta leikkiä tai laskelmoitua huijausta, mutta molemmat vaihtoehdot ovat yhtä tuomittavia.

Viime keväänä MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman haastattelussa kirjailija Vettenterä viittasi Elisan vanhempiin ja opettajiin todellisina henkilöinä. Jutun perässä oleva videolinkki ei toimi, mutta 7.3.2012 esitetty ohjelma löytyy yhä Katsomo.fi:stä (tosin sen katsominen on tehty mahdollisimman hankalaksi Microsoftin tekniikan vuoksi).

Jonkun mielestä mitään vahinkoa ei ole tapahtunut, sillä vaikka Elisan tapaus ei olisikaan totta, se voisi olla. Vakavia koulukiusaamistapauksia tapahtuu oikeasti. Ja eikö ole vain hyvä, että asia on Enkeli-Elisan ansiosta saanut paljon julkisuutta?

Hyväkään tarkoitus ei voi pyhittää keinoja. Faktan ja fiktion rajaa ei saa hämärtää, vaikka se netissä onkin luvattoman helppoa. Jos haluamme, että nettivaikuttamisella on edes jotain uskottavuutta, tällaiset huijaukset on saatava loppumaan.

Hanna Nikkasen ja Anu Silfverbergin juttu Uskomaton murhenäytelmä on erinomaista journalismia. Tekijät olisivat voineet tyytyä paljastamaan huijauksen, mutta he ovat menneet vielä pidemmälle. Jostain psykiatrian kellarista he ovat kaivaneet Münchhausenin oireyhtymän, joka sopii kuin nakutettu tähän tapaukseen. Omasta tai toisen hädästä kertominen tuo huomiota ja herättää myötätuntoa tavalla, johon jää koukkuun. Jutussa ilmiötä kommentoi siihen perehtynyt amerikkalaisprofessori Marc Feldman.

Jutussa muistutetaan myös Syyrian lesbobloggarista, jonka paljastuminen 40-vuotiaaksi amerikkalaiseksi heteromieheksi oli nettiyhteisölle pienoinen järkytys. Näinkö helppo lukijoita on vedättää? Voiko mihinkään netissä olevaan uskoa?

Enkeli-Elisan Facebook-ryhmässä on yli 40 000 jäsentä, joista oletettavasti suurin osa on pitänyt Elisaa todellisena henkilönä. Heillä on hyvä syy tuntea tulleensa huijatuksi. Mutta kuten tapaus muutenkin osoittaa, ihmismieli ei ole niin yksinkertainen: ihmisten tyytymättömyys ei kohdistu pelkästään huijarikirjoittajaan vaan myös Hesariin. Kun Hesari paljastaa huijauksen, sen uhrit uhkaavat sanoa irti lehtensä tilauksen.

Tulee aivan mieleen Fox Mulder ja I want to believe.

Meille, jotka emme halua uskoa vaan tietää, aihe jättää silti pohdittavaa. Mikseivät muut Vettenterää haastatelleet toimittajat havainneet huijausta? Miksei kukaan heistä vaatinut edes jotain todistetta Elisan henkilöllisyydestä? Oliko jutun saaminen niin tärkeää, että toimittajat tyytyivät yhden henkilön antamiin tietoihin, vaikka journalismin perusteissa opetetaan vaatimaan kahta riippumatonta lähdettä?



Lisäys 11.7.2012: Poliisi on alkanut tutkia Enkeli-Elisan tapausta. Joidenkin mielestä se on turhaa, koska kirjailija on alusta pitäen korostanut kyseessä olevan todellisiin tapahtumiin perustuvan fiktion.

Ainakin 45 minuuttia -ohjelman toimittaja Siina Repo otti tapahtumat faktana. Jutussa annetaan yksityiskohtaisia tietoja tapahtuneesta itsemurhasta.

Näin 7.3.2012 MTV3-kanavalla esitetyssä jutussa kerrottiin (kirjailijan haastattelukohdat lainausmerkeissä, lihavointi omani):

Myös koulukiusaaminen on suomessa suuri ongelma... Ääritapauksessa se voi jopa tappaa uhrinsa. Reilu vuosi sitten 15-vuotias Elisa ei jaksanut enää pitkään jatkunutta piinaa.

Pääkaupunkiseudulla asunutta 15-vuotiasta Elisaa kiusattiin julmasti koko yläkouluajan. Kiusaaminen oli sekä fyysistä että henkistä. "On eristetty, on haukkumista, ihan fyysistä pahoinpitelyä... on porukalla kaadettu maahan, lyöty, potkittu, on ollut tappouhkauksia."

Vuosi sitten Elisa väsyi jatkuvaan piinaansa ja teki itsemurhan. "Elisa otti suuren määrän lääkkeitä ja kuoli kotonaan sängyssä."

Vanhemmat eivät tienneet kiusaamisesta mitään. Kaikki selvisi vasta jälkikäteen päiväkirjoista, joihin Elisa oli purkanut pahaa oloaan. "Elisan kuoleman jälkeen vanhemmat tutki Elisan päiväkirjoja ja lisäksi kännykästä ja nettimaailmasta löytyi kaikennäköisiä juttuja. Se netti on ollut tässä hyvin vahvasti mukana."
...
Elisan opettajat ovat myöntäneet jälkikäteen, että he eivät ymmärtäneet tilanteen vakavuutta. "Toivoisin että tällaisen tapauksen jälkeen herättäisiin miettimään sitä, siellä on opettajia jotka ovat myöntäneet että ovat nähneet tilanteita mutta koska ne ovat olleet sellaisia yksittäisiä juttuja niin ne ovat menneet sormien läpi katsoen".

Sekä toimittajan että kirjailijan sanoista syntyy käsitys, että kyse on todellisista tapahtumista. Toimittajalla ei ole voinut olla omia tietoja tapahtuneesta, joten kaiken on täytynyt tulla kirjailijalta. Jos toimittaja oli ymmärtänyt jotain väärin, kirjailija olisi voinut oikaista asian sen jälkeen, kun juttu oli tullut ulos.

Haastattelu herättää muitakin kysymyksiä. Jos "nettimaailma oli vahvasti mukana", miksei kukaan ole tunnistanut tapausta? Kahdesti kirjailija käyttää nimeä Elise, mikä voi tietysti olla lipsahduskin.