tiistai 11. lokakuuta 2011

Ruuhkamaksua tyrkytetään jälleen

Tuore liikenneministeri näkyy jälleen tyrkyttäneen kansalle ruuhkamaksua. Tämän päivän Liikennefoorumista on ministeriön omalla sivulla tiedote, jossa ministeri "haluaa käynnistää laajan yhteiskunnallisen keskustelun liikenteen hinnoittelusta". Siitä vain keskustelemaan!

Ministerin oma kanta tiedetään jo: ns. ruuhkamaksu koko Suomeen. Tämän päivän tiedotteessa uutta oli vain sen luonnehdinta "positiivisena kannustimena": ...on rakennettava positiivinen kannustin, joka ohjaa järkevään, ekologiseen ja tehokkaaseen liikenteeseen.

On vaikea nähdä, miten ajokilometrien seuranta ja niistä laskuttaminen kannustaa mihinkään positiiviseen. Ilmeisesti tarkoituksena on saada ihmiset välttämään liikkumista ruuhka-aikaan, mutta se on vaikeaa: eivät ihmiset siellä jonoissa huvikseen istu, vaan ovat menossa joko töihin tai kotiin. Etätyötä ja joustoja työelämässä tulee lisätä, mutta pelkkä liikkumisen kallistuminen tiettyyn kellonaikaan ei muuta sitä miksikään.

Aamuruuhkaa Länsiväylällä 11.10.2011

Ministerin tarkoituksena on lisätä joukkoliikenteen käyttöä rankaisemalla "positiivisella kannustimella" niitä, jotka eivät käytä joukkoliikennettä vaikka voisivat. Miten tämä liittyy koko Suomen ruuhkamaksuun on itselleni arvoitus. Joukkoliikenne toimii ylipäätänsä vain muutamassa isossa kaupungissa, eikä kellonajasta tai asuinpaikasta voi yleensä päätellä, kuka on "oikeutettu" käyttämään omaa autoa ilman ns. kannustinta. Pienet lapset, työn luonne, asiointitarve tai terveydelliset syyt voivat ohjata oman auton käyttöön, eikä ruuhkamaksulla ole siihen vaikutusta.

Joukkoliikenne säästää ympäristöä ja tehostaa liikkumista vain, kun se on epämukavaa. Jos joukkoliiikenteen palvelutaso nostetaan yksityisautoilun tasolle, samalle tasolle nousevat myös haitat. Ongelma on itse liikkumisen tarpeessa, ei sen tavassa.

Ministeri perusteli ruuhkamaksua tarpeella saada liikenneinvestointien rahoitus jatkossa "kestävälle, ennakoitavalle pohjalle". Eikö ruuhkamaksu toimi juuri päinvastoin? On mahdotonta ennakoida, miten paljon se ohjaa ihmisten liikkumista ja maksutulo voi vaihdella kuukausittain suuresti. Auton omistamisen ja bensan verottaminen on tässä suhteessa paljon tasaisempaa. Varmaa on, ettei ministeriö aio luopua tulon kokonaismäärästä, vaikka maksun keräysperusteita muutettaisiinkin. Päinvastoin, jo gps-valvonnan rakentaminen ja ylläpito lisäävät kokonaiskustannuksia. Kuka siis pääsisi nauttimaan positiivisesta kannustimesta? Vai onko positiivista vain se, että joidenkin negatiivinen kannustin jää muiden vastaavaa pienemmäksi?

Ministeriö on suunnitellut satelliittivalvontaa itsepintaisesti jo vuodesta 2006 lähtien, vaikka kansalaiset suhtautuvat siihen erittäin torjuvasti ja vaalien alla nähdäkseni jokainen ehdokas (muutamaa Vihreää lukuunottamatta) tyrmäsi ajatuksen. Tuskin koskaan on ollut hanketta, jota olisi ajettu itsepintaisesti näin laajasta vastustuksesta huolimatta.

Ministeriöllä on ilmeisen vakaa usko asiaansa. Nyt pitäisi vain saada kansa, tai edes asiasta päättävät poliitikot, maksun puolelle. Siitä ei näy mitään merkkejä.

Kun asia pysyy näin näkyvästi esillä ministerien vaihtumisesta huolimatta tulee mieleen ajatus, että sen todellinen primus motor (pun intended) on kansliapäällikkö. Hänen työhuoneestaan avautuu hieno näkymä Esplanadin puistoon. Kelpaa siinä kesäisin katsella puistossa käveleviä ihmisiä ja miettiä, että juuri näin Suomen liikenneongelmat pitäisi ratkaista.

10 kommenttia:

hdmi kirjoitti...

Sattumoisin tämä Pursiainen on ollut kansliapäällikkönä juuri vuodesta 2006 lähtien.

http://www.lvm.fi/web/fi/uutinen/-/view/1201013

Jussi Kallioniemi kirjoitti...

Taas tulee tämä esiin mieluummin jätetään tämä verotus. Ihmisten, kun täytyy kulkea ja kaupungeissa on työt.

joten sitten mennään niiden kukkarolle, jotka käy kaupungissa työssä ei kiitos.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Valtio tarvitsee lisää rahaa ja kaikki mitä keksittävissä on, toteutetaan. Prof. Parkinson totesi tämän jo kauan sitten, byrokratia kasvaa rajattomasti ja EU on tässä suhteessa todellinen käenpoikanen.
"Ilmastonmuutos" on "energiaverojen" muodossa niin tuottoisa agenda, että se on totta riippumatta mitä kriitinen tutkimus sanoo.

:-( kirjoitti...

Satelliittipaikannukseen tai vastaavaan tekniikkaan perustuva tienkäyttömaksu sekä myös ylinopeuksien valvonta toteutuu varmasti lähivuosina.

Tässä ei ole kyse suomalaisesta yksityisajattelusta vaan yleiseurooppalaisesta trendistä. EU-tasolla asiaa on edistetty jo useamman vuoden. Kaikki EU-maat haluavat kontrolloida liikennevirtoja, vähentää liikenteestä aiheutuvia ongelmia ja kerätä lisää veroja. Lisäksi liikenneturvallisuudesta vastaavat tahot, mukaanlukien vakuutusyhtiöt, haluavat vähentää ylinopeuksia. Järjestelmätoimittajat odottavat kuola valuen mahdollisuuksia lyödä rahoiksi. Yksityisyyden suoja ja muut tavallista kansalaista kiinnostavat detaljit jäävät tässä jalkoihin.

Toteutettavasta järjestelmästä tulee myös sellainen, ettei sitä millään autoon asennettavalla häirintälaitteella kierretä.

Eli parasta jo alkaa totutella ajamaan kiltisti aina nopeusrajoitusten mukaisesti ja välttämään ruuhka-aikoja. Ei myöskään ole pahitteeksi varautua siihen, että autoilu kokonaisuudessaan kallistuu.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Tulevaisuudesta antaa viitteitä myös taannoinen Göteborgin yliopiston tutkimus, jossa todettiin, että kun nopeudet pudotetaan nollaan, kas kummaa, liikennekuolematkin putoavat nollaan.

Myös esiteltiin tulevaisuuden auto, jota tietokone ohjaa ja siksi ne pystyvät ajamaan vain metrin päässä toisistaan. Joku tosikko tosin huomautti kuivasti, että tuohan on jo keksitty, sen nimi on juna!

Anonyymi kirjoitti...

Eikös EU:lla ole suunnitelmia liikenteen satelliittivalvontaan, mutta perusteluna olisi onnettomuuksista reaaliajassi ilmoittaminen, jolloin säästyisi muutama (kymmen) ihmiselämä vuodessa?

Pekka kirjoitti...

Ministeriltä järkipuhetta!
Autossa ei ostohinnan lisäksi tarvitse olla kuin arvonlisävero. Varsinainen verotus tapahtuisi aiheutetun "vahingon" mukaan. Maaseudulla, jossa joukkoliikenne ei ole vaihtoehto olisi "kilometrimaksu" vähän saastuttavalla autolla mitätön ja paljon saastuttavalla tuntuva.
Pääkaupunkiseudulla, missä omaa autoa ei kukaan tarvitse kuin omaa mukavuudenhaluaan, "kilometrimaksu" kasvaisi mitä sisemmämmksi kehäympyröitä mennään. Kehä I:llä vähäpäästöisellä maksu olisi tuntuva ja isosti saastuttavalla järjetön. Maksajan tulisi aina olla henkilö- ja pakettiautolla luonnollinen henkilö. Raskas liikenne ja joukkoliikenne toki voisi joko vähentää maksun verotuksessa tai vapautua siitä.
Satelliittipaikannukseeen perustuva valvonta voisi myös parantaa oikeusturvaa. Ajat kolmion takaa toisen kylkeen. Päätietä ajava ajoikin ylinopeutta, jolloin hän on onnettomuuteen syyllinen - ei kolmion takaa tuleva. Kuka tunnustaisi ajaneensa ylinopeutta? Onnettomuuden sattuessa poliisi voisi tarkistaa datatiedoista merkitsevät seikat. Toki mitään orwellimasita jatkuvaa valvontaa ei tulisi sallia. Pitäisikin keskittyä siihen miten tämä toteutetaan eikä epäolennaiseen eipäs, juupas keskusteluun.

Anonyymi kirjoitti...

Pekka kirjoitti:"Maaseudulla, jossa joukkoliikenne ei ole vaihtoehto olisi "kilometrimaksu" vähän saastuttavalla autolla mitätön ja paljon saastuttavalla tuntuva.
Pääkaupunkiseudulla, missä omaa autoa ei kukaan tarvitse kuin omaa mukavuudenhaluaan, "kilometrimaksu" kasvaisi mitä sisemmämmksi kehäympyröitä mennään."


Jos tuo satelliittipohjainen maksu on ainoa autoilulta kerättävä vero, on sen katettava myös teiden rakentaminen ja kunnostus, jolloin maalla ajaminen olisi varmaan ainakin yhtä kallista kuin kaupungissa. Kenenkään ei ole pakko asua maaseudulla; se on ihan oma valinta.

Anonyymi kirjoitti...

Pekan puhe ei ole järkipuhetta. Jo nyt on joissain autoissa mahdollista saada dataa onnettomuuta edeltävästä tilanteesta. Ei siihen kaikenkattavaa viranomaisvalvontaa tarvita. Entä KUN tienkäyttömaksulaitteessa on toimintahäiriö? Miten siinätilanteessa toimitaan? 10000e rangaistusmaksuko autoilijalle? Olisiko se oikeudenmukaista?

Anonyymi kirjoitti...

Pekka: Jos joku tulee kolmiontakaa ylinopeutta ajavan eteen, niin ei syy ole ylinopeutta ajavassa vaan kolmion takaa eteentulevassa.