perjantai 18. syyskuuta 2009

Alkuperäistä parempi nettiradio

Sana "nettiradio" herättää mielikuvan heikkotasoisesta äänestä, jota viitsii juuri ja juuri kuunnella pc:n kaiuttimista, jos oikeaa radiota ei ole saatavilla.

YLE on jo vuoden päivät lähettänyt Radio 1 -kanavansa ohjelmaa netissä tavallista radiolähetystä paremmalla laadulla. Jos tästä on jotain tiedotettu, asia on mennyt itseltäni aivan ohi. Löysin palvelun sattumalta.

Idea on yksinkertainen: netin kautta voidaan lähettää pakattua ääntä paremmalla laadulla kuin mitä analoginen FM-radiotekniikka mahdollistaa. Kuinka paljon paremmalla ja voiko pakattua ääntä alunperinkään verrata pakkaamattomaan analogiseen ovat kysymyksiä, joihin en ota kantaa. Ääni kuulostaa oikein hyvältä, ja se riittää.

Asialla on merkitystä siksi, että YLE tuhlaa digi-tv:n bittivirtaa klassisen radion lähetyksiin, joilla on todennäköisesti hyvin vähän kuulijoita. Radio 1 -kanava on jäänyt väliinputoajaksi, vaikka siellä lähetetään mm. suoria konserttilähetyksiä, kuunnelmia ja esimerkiksi Tuomas Enbusken suosittu keskusteluohjelma. Vähänkin heikommassa kentässä analogisen vastaanottimen ääneen tulee kohinaa ja muita häiriöitä.

Internet-jakelu on osoittautumassa muutama vuosi sitten lopetetun digiradion seuraajaksi. Hyvä niin.

Jutussa on pari pientä ongelmaa. Ensinnäkin bittivirta on wma-pakattua, joten sen kuuntelu muilla kuin Windows-laitteilla voi olla vaikeaa. Ylen viestinnästä kerrottiin, että tarkoitus on jatkossa siirtyä korkean bittivirran mp3-pakkaukseen, joka soisi kaikissa laitteissa.

Toinen ongelma on siinä, etteivät virallist linkit yleensä toimi:

YLE Radio 1 normaalilaadulla
YLE Radio 1 paremmalla hifi-laadulla

Onneksi sentään linkki mms://195.248.86.134/liveyler1hifi?MSWMExt=.asf on toiminut joka kerta asiaa kokeillessani.

Asiasta on jotain keskustelua Ylen sivulla.

Kannattaa hyödyntää paremman kuuntelun mahdollisuus. Ylipäätänsä radio on parasta YLEä, parasta julkista palvelua. Television puolella YLEn tarjonta menee turhan paljon päällekkäin mainosrahoitteisten kanavien kanssa. Radiossa tilanne on toinen: YLEn tarjonta eroaa kuin yö ja päivä kaupallisten kanavien lässytyksestä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

juu, tv:ssä tuo kommunismi paska sirotellaan johonkin väliin, mutta radio sen sijaan syytää sitä ihan surutta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta kyllä, Ylessä on muutamia toimittajia, joiden puoluekanta kuuluu kiusallisen selvästi ohjelmien läpi. Nuorempi toimittajapolvi on erilaista - tuskin kukaan voi väittää vasemmistolaiseksi sitä toimittajaa, jonka keskusteluohjelmaa kirjoituksessa kehuin.

Kestän mieluummin puoluepolitiikkaa kuin kaupallisten radioiden tekopirteää lässytystä, iltapäivälehtien ääneenlukua ja typeriä puhelinkilpailuja.

Jari kirjoitti...

Radio on ikuinen hopeamitalisti. Se asetetaan aina vastakkain television kanssa. :D

Lopetetaan jo vertaileminen. Ajatellaan vaikka niin, että televisio on radio, joka toteuttaa "televisiollisuuden".

Televisiollisuus (tai televisioisuus) on kuitenkin aika erikoinen piirre. Se sisältää maskeerausta, valaistusta ja kameratyöskentelyä. Ei juurikaan suoraa asiakeskeisyyttä.

Eilinen radiolähetys osoitti että radiossa voi puhua jopa 3d-elokuvista:

http://areena.yle.fi/audio/428085

En usko että sama toimisi toisin päin. 3d-elokuva ei voi kertoa radiosta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Radio on ikuinen hopeamitalisti. Se asetetaan aina vastakkain television kanssa.

Näin siinä aina käy. Kun uudempi media tulee, vanha ei häviä kokonaan mutta putoaa ikuiseksi kakkoseksi. Seuraavaksi televisio kokee radion kohtalon, kun paalupaikalle kiilaa netti.

Radion etu on juuri siinä, että voi keskittyä asiaan vaikka silmät kiinni tai ulkona kävellessä. Televisiossa toissijaiset seikat varastavat helposti huomion (netistä puhumattakaan!).

Esimerkiksi tuo 3D-elokuvista kertova ohjelma on mielenkiintoinen: 3D-telkkareita saa muutamalla tonnilla ja vanhat elokuvat (esim. Tuntematon sotilas) voidaan jälkikäteen muuttaa kolmiulotteiseksi. Se tuntui aika hurjalta lupaukselta!