torstai 2. huhtikuuta 2009

Teosto uuteen ennätykseen

Jos tekijöitä olisi uskominen, piratismi uhkaa koko musiikkialan tulevaisuutta. Vaikka musiikkia kulutetaan yhä enemmän, artistien tulot laskevat ja he joutuvat ahtaalle piratismin puristuksessa. Niinkö?

Teosto julkisti eilen 1.4.2009 vuoden 2008 luvut. Niiden mukaan Teosto keräsi esittäjille ja musiikin tekijöille kuuluvia korvauksia 39 miljoonaa euroa. Summa on peräti kuusi prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna -- joka sekin oli ennätyksellinen vuosi 36,6 miljoonan tilityksillään. Itse asiassa Teoston perimien ja artisteille maksamien korvausten määrä on noussut joka vuosi ainakin vuodesta 2003 lähtien, jolloin summa oli 32,3 miljoonaa. Nousua oli varmaan jo tätä aiemmin, mutta niin vanhoja lukuja ei nyt ole edessäni.

Musiikkia soitetaan yhä enemmän. Tekijät ansaitsevat yhä enemmän. Kaikki näyttäisi olevan oikeastaan aika hyvin, vai mitä?

Tänä vuonna trendi saattaa kääntyä. Teosto on sitonut radio- ja tv-kanavilta perittävät maksut liikevaihtoon aiempien esitysminuuttien sijaan. "Liikevaihtoon sidottu sopimus mittaa hyvin musiikin käytöstä saatavaa hyötyä", lukee Teoston vuosikertomuksessa 2007 (s. 5). Kun ajattelu on näin bisnesmäistä, on hyväksyttävä myös talouteen kuuluva alamäki.

Jos maksutulo tänä vuonna pienenee, turha syyttää ensi keväänä piraatteja, vaan pikemminkin ahnetta bisnesajattelua, joka velottaa kymmenykset artisteille riippumatta siitä, kuinka paljon näiden teoksia oikeasti käytetään.

9 kommenttia:

Janne Pirinen kirjoitti...

Mikä vietävän vika minussa lieneekään, mutta joskus nuo Teoston lausunnot ovat mielestäni haiskahtaneet hurskastelulle?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta kai Teosto hurskastelee ja venyttää totuutta minkä pystyy - se on sen tehtävä. Teosto on etujärjestö, joka ajaa kaikin keinoin jäsentensä etuja.

Ongelma on siinä, että vastavoima puuttuu: käyttäjillä ei ole vastaavaa etujärjestöä. Periaatteessa ministeriön tulisi pitää myös kuluttajien puolta, mutta erinäisistä syistä siellä on oltu kovasti kallellaan tekijöiden suuntaan - osittain juuri vahvan edunvalvonnan vuoksi.

Onneksi kuluttajajärjestöt ovat viime aikoina aktivoituneet asiassa ja alkaneet pitää esillä myös näihin liittyviä kuluttajien oikeuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa piratismi todellisuudessa lisätä musiikintekijöiden tuloja!
Liiketoimintamallit ovat muuttuneet ja se joka ei sitä oivalla putoaa markkinoilta.
Oli C-kasettiaika, oli kelanauha-aika ja aina sama valitus päällä. Business on kuitenkin pyörinyt vähintäinkin kohtuullisesti ja on artisteja, jotka tekevät todella hyvän tilin.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri sanoi:
"
Ongelma on siinä, että vastavoima puuttuu: käyttäjillä ei ole vastaavaa etujärjestöä. Periaatteessa ministeriön tulisi pitää myös kuluttajien puolta, mutta erinäisistä syistä siellä on oltu kovasti kallellaan tekijöiden suuntaan - osittain juuri vahvan edunvalvonnan vuoksi.
"

Niin, minun mielestä Suomessa suuri ongelma on kuluttajahintojen "korkeus", mikä puolestaan rajoittaa nuorten mahdollisuutta ostaa tuotteita täällä täältä verrattuna esim. USAn nuorten mahdollisuuten ostaa laillisesti musaa.

Tosin en tunne USAn nuorten mahdollisuutta hankkia laillista musaa maksamalla täysi käypä hinta esityksestä, mutta kun tuppaa olemaan niin, että mikä USAssa tilaajalle maksaa dollarin, niin sama esitys maksaa Suomessa euron.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Se, että sama tuote maksaa USAssa dollarin ja Suomessa euron, ei varmaan ole maksamisen kynnyskysymys kenellekään - ei edes nuorille.

Kaj Sotala (Xuenay) kirjoitti...

Teostomaksut eivät ole ainoa kulttuurin sara jossa on näkynyt voimakasta kasvua vertaisverkkotoiminnan lisääntymisestä huolimatta, vaan näin on käynyt itseasiassa lähes kaikilla kaupallisen kulttuurin alueilla. Tilastoja aiheesta. Voisi jopa epäillä, että tiedostonjakaminen on jopa hyödyllistä kulttuurille.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Minusta tämä osoittaa pikemminkin sen, että jäätelönsyönti lisää hukkumisia: mitä enemmän kesällä kuluu jäätelöä, sitä enemmän ihmisiä kuolee hukkumalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kuluttajien oikeudet ovat paremmin kuin koskaan ennen.

Vaikka kivijalkakaupat katoavat niin tilalle on syntynyt rajattomien mahdollisuuksien internet.

Hintatasokin on kilapailukykyinen. Vai mitä sanotte Bob Dylanin tuoreesta pitkäsoitosta jonka voi hankkia fyysisenä cd:näkin alle 10 euron.

Anonyymi kirjoitti...

Suojattujen teosten lukumäärä kasvaa. Teoston asiakkaiden lukumäärä kasvaa. On siis selvää että Teosto ry:n liikevaihto kasvaa näiden seikkojen ohella.Kasvava tuotto jakautuu kasvaneelle jäsenistölle.
Vastavoima puuttuu. Pitäisi siis perustaa kaikkien varkaiden ikioma etujärjestö.