torstai 21. tammikuuta 2016

Paljonko iPhone maksaisi Trumpin valtakaudella?

Me suomalaiset naureskelemme Donald Trumpin möläytyksille ja pidämme häntä kahjona äärirepublikaanina. Ei ehkä kannattaisi. Vaikeina aikoina ihmiset kaipaavat yksinkertaisia ratkaisuja, ja juuri niitä Trump lupaa kansalleen. Trumpilla on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi republikaanien presidenttiehdokkaaksi ja ehkä jopa presidentiksi asti. Meidän eurooppalaisten kannalta valinta olisi huolestuttava, mutta jenkit ajattelevat tietenkin oman maansa etua ja kunniaa.

Trumpin lupaus siitä, että presidenttinä hän vaatisi Applea palauttamaan iPhone-valmistuksen Yhdysvaltoihin, havahdutti ainakin nuoret demokraattiäänestäjät. Nyt puhutaan pyhistä arvoista: Applesta ja sen tuotteiden hinnoista.

Digitoday uutisoi räväkästi "Rukoile ettei Trumpia valita presidentiksi", koska valmistuksen siirtyminen Kiinasta Yhdysvaltoihin nostaisi puhelimen hinnan pilviin. Taustalla on CNETin uutinen, jonka mukaan USA:ssa valmistettu iPhone maksaisi vähintään tuplat nykyiseen verrattuna.

Asia ei ole lainkaan näin yksinkertainen. Puhelimen osien hinta on arviolta 31 prosenttia tuotteen hinnasta (toisen arvion mukaan vielä vähemmän, ja työvoimakustannus on siinä mukana). Näillä katteilla ei ole ihme, että Applen kassaan on kertynyt jo 200 miljardia dollaria rahaa.

Jos valmistus palaisi Yhdysvaltoihin, tuotantokustannukset nousisivat tehtaiden rakentamisen ja korkeampien palkkojen vuoksi, mutta toisaalta kuljetuskustannukset laskisivat ja laatukin voisi parantua.

Applella olisi kaksi vaihtoehtoa: joko säilyttää huippukorkea kate ennallaan ja nostaa puhelimen hintaa esim. 50 prosentilla, tai sitten säilyttää hinta ennallaan ja tinkiä katteestaan. Luultavasti edes 50 % hinnannousu ei estäisi faneja hankkimasta aina uusinta mallia, mutta kokonaismyynti laskisi ja puhelimien elinkaari pitenisi.

Toinen vaihtoehto olisi tinkiä katteesta. Onko kohtuullista, että Apple kerää lähes koko puhelinvalmistuksen voitot itselleen ja osakkeenomistajilleen? Katteen puolittuminen ei olisi lainkaan pahasta koko teollisuudelle ja amerikkalaiselle yhteiskunnalle. Applen paluu tavallisten yritysten joukkoon lisäisi kilpailua ja ehkä myös Applen omaa innovointia, joka Jobsin poismenon jälkeen tuntuu pysähtyneen kokonaan.

Itse asiassa kumpikaan vaihtoehto ei olisi hullumpi. Eri asia sitten on, miten Trump voisi presidenttinä pakottaa Applen valmistamaan laitteensa Yhdysvalloissa, ja miten järkevää yritysten toimintaan puuttuminen olisi. Applen lisäksi monet muutkin valmistavat tuotteensa muualla ja voittovarat lihottavat rikkaimman prosentin taskuja -- juuri niitä puolueen vankimpia tukijoita. Ehdotuksellaan Trump osoittaa olevansa populisti, joka ei kunnioita edes oman puolueensa arvoja, vaan hyödyntää härskisti kansalaisten pelkoa ja tyytymättömyyttä.

Se tekee hänestä arvaamattoman ja vaarallisen. 

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanko oikeasti uskot, että julkinen Trump on samanlainen myös esimerkiksi kotioloissaan? Tai muuten yksityisesti, ilman yleisöä?

Yleensäkin ihmetyttää ylen ja muun suomalaisen median suhtautuminen asiaan, johon valtaosin demokraatteja ja Obamaa kannattavien toimittajien mielipiteellä ei ole mitään vaikutusta, kun äänioikeus on vain amerikkalaisilla.

Näistä ja monista muista jutuistasi, joita olen vuosien varrella seurannut, saa kirjoittajasta hieman yksinkertaisen ihmisen vaikutelman. Ihmisen joka ei oikeasti tajua mitä kirjoittaa. Se tuskin on totuus.

Anonyymi kirjoitti...

Aika harva julkisuuden henkilö taitaa olla samanlainen kotioloissaan, paitsi jos jää rooli päälle.
Tosin ei se tähän blogiin liity mitenkään. Tässä pohdittiin mitä tarkoittaisi, jos Apple siirtäisi tuotantonsa Yhdysvaltoihin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ihanko oikeasti uskot, että julkinen Trump on samanlainen myös esimerkiksi kotioloissaan? Tai muuten yksityisesti, ilman yleisöä?
...
saa kirjoittajasta hieman yksinkertaisen ihmisen vaikutelman. Ihmisen joka ei oikeasti tajua mitä kirjoittaa.


Sen verran yksinkertainen olen, etten tajunnut mihin Trumpin kotiolot liittyivät.

Vaikea edes arvailla, millainen on amerikkalainen miljardööri kotioloissaan. Varmaan pätevä bisneksessä, tosin isän perustamassa yrityksessä oli helppo aloittaa. Ei siis mikään amerikkalainen ryysyistä rikkauksiin -menestystarina.

Siitä olen samaa mieltä, etteivät suomalaiset toimittajat ymmärrä amerikkalaista ajattelua. Aikoinaan pidettiin selvänä, että demokraatti Kerry voittaa Bushin, joka oli toimittajien mielestä epäonnistunut kaikessa -- mutta niin vain kävi, että Bush valittiin uudelleen.

Mikko kirjoitti...

Applella ei ole omia tehtaita, joita se voisi siirtää. Kaikki tapahtuu alinhankintana eri puolilta Aasiaa. Mikäköhän on se kokonaisuus, joka tässä mielikuvitusleikissä ollaan siirtämässä Amerikkaan, ja kuka siitä vastaa? Kokoonpano, prosesorit, näytöt, muistit, kuoret, kamerat.. Jos kaikki suunnittelusta valmistukseen pitäisi rakentaa tyhjästä Amerikan maaperälle, puhutaan vuosien ellei vuosikymmenten työstä, vähintään satojen miljardien dollarien investoinnista ja satojen tuhansien ihmisten organisaatioiden rakentamisesta. Siinä saisi hetken aikaa myydä iPhoneja, jotta tietotaitoon ja infraan uponneet rahat tulisi takaisin.

Anonyymi kirjoitti...

En ottaisi Trumpin heittoja iPhonesta vakavasti. Se on mahdoton lupaus, markkinointia. Vaikka USA:n poliittinen prosessi on aika erilainen kuin Suomessa, niin se on kuitenkin omalla tavallaan ihan toimiva. Huomionarvoista on, että Trumpin nousu lähti liikkeelle puheesta, jossa hän sanoi Meksikosta tulevia siirtolaisia raiskaajiksi. Samat sanat olisivat olleet Suomessa laittomia, ja vastaavista puheista esim. Halla-Aho on tuomittu. Mutta Trumpin puheiden kautta monet kansalaiset kokevat saavansa ilmaisukanavan omille ajatuksilleen. Todennäköisesti Trump häviää vaalit, ja hänen edustamansa ajatukset kokevat tappion.

Tapz kirjoitti...

Kannattaa muistaa, ettei presidentillä yksin ole valtaa päättää tällaisista asioista. Tällainen tuskin menisi läpi kongressissa, jossa uusien lakien pitää saada sekä senaatin, että edustajainhuoneen hyväksyntä. Ei ole mitään takeita, että republikaaneilla on enemmistö edustajainhuoneessa, vaikka presidentti olisi republikaani (Trump). Tällä hetkellä Obaman puolueella eli demokraateille ei ole enemmistöä edustajainhuoneessa. Voisi kuvitella, että pelkästään republikaaneissakin on liikemiehiä, jotka tekevät muutakin, kuin kiinteistöbisnestä amerikan mantereella.

Applelle todennäköisesti olisi kannattavampaa maksaa kaavailtu 35% vero, kuin tuplata kulut siirtämällä tuotanto Yhdysvaltoihin. Lisäksi muun maailman iPhonet valmistettaisiin edelleen Kiinassa, jolloin iPhonet olisivat jenkeissä kalliimpia, kuin muualla. Applen ei siis tarvitsisi pahimmassakaan tapauksessa syödä katteitaan jenkkien ulkopuolella. Sinänsä koomista, että pelkästään Apple otetaan tässä silmätikuksi. Yhtälailla kaikki yhdysvaltalaiset laitevalmistajat joutuisivat siirtämään sirujen, muistien, koteloiden yms. valmistuksen kotimaahan. Koskisi lähes kaikkia laitteita valmistavia yrityksiä, joiden pääkonttori on Yhdysvalloissa. Lähes kaikkien autojen hinnat nousisivat. Se tuskin käy punaniskarepublikaaneille. Ja jos tällainen ulkomailla teettämissakko tulee, niin myös tuontitulleja tulisi nostaa, jotteivat ulkomailla toimivat yritykset olisi paremmassa asemassa. Tälllöin hintataso Yhdysvalloissa nousisi entisestään.

Hieman eoäilen, että päästyään valtaan Trump unohtaisi suurimman osan lupauksistaan. Tuntuu, että hän oikein etsimällä etsii asioita, joilla asioihin perehtymättömien punaniskojen suosio saavutetaan. Varsinkin suomalaiset uutisvälineet ottavat kaikki hänen sanomisensa liian vakavasti. Olisi hyvä ymmärtää, että Yhdysvalloissa presidentillä ei ole sellaista yksinvaltaa, kuten Venäjällä. Pelkällä veto-oikeudella, ei päätöksiä viedä läpi.

Anonyymi kirjoitti...

Jännä miten tuotannon siirtäminen Aasiaan ei koskaan ole mahdotonta, mutta sen siirtäminen länteen muka on. Tuohon en voi kuin omasta puolestani todeta, että hinta ei itselleni (vaikka pienituloinen olenkin) ole ratkaiseva tekijä. Ostaisin esimerkiksi Suomessa valmistetun perusmatkapuhelimen moninkertaisella hinnalla kuin uusimman Aasiassa valmistetun älylätyn - kaikki kunnia sinänsä Aasian ikivanhoille kulttuureille ja hienoille uusille laitteille. Kotimaisia peruspuhelimia ei vain ole tarjolla. Kun ei ole tarjontaa, ei ole mitattavaa kysyntääkään ja voidaan sanoa, ettei ole kysyntää :)

Tapz kirjoitti...

On täysin luonnollista, että hinnan ja katteen hilaaminen alaspäin on mahdollista, mutta toiseen suuntaan ei. Aina löytyy joku kilpailija, joka teettää halvemmalla tai jonka pääkonttori sijaitsee Kiinassa. Jopa korealaiset valmistajat ovat tällä hetkellä pulassa kiinalaisia valmistajia vastaan. Kyllä se niin on, että tuotteita tänä päivänä myydään ensisijaisesti hinnalla. Kotimaisuusbrändillä ei myydä juuri muuta, kuin maitoa.

Suurin osa ihmisistä kuitenkin ostaa halvinta, ei kotimaista. Vai kuinka moni ostaisi pesukoneita, imureita yms. jos ne maksaisivat tuhansia euroja? Kotimaiset vaatteet ja kengätkään eivät mene kaupaksi, jos ulkomaisia saa edullisemmin. Kotimaista ruokaa vielä ostetaan, mutta luomusta aika harva on valmis maksamaan jopa moninkertaista hintaa. Puhelimissa parhaiten myyvät halvat Android-luurit. Luulen, että kallita puhelimia ostavillakin hinnassa saa olla enintään kolme numeroa. iPhonen hinta on jo nyt niin korkealla, että se on monen ulottumattomissa. Operaattoreilta puhelimen voi saada 3v maksuajalla 20-25e/kk. Mutta 40-50e/kk ei ehkä olisikaan enää niin siedettävä summa.

Netflix pitää videopalvelunsa hinnan alle 10e/$10 ihan vain siksi, että tuossa kulkee maaginen raja halvan ja kalliin välillä. Ihmiset valittavat, ettei palvelussa ole uusia elokuvia ja sisältö on suppea. Silti harva olisi valmis maksamaan tuplahintaa, jos sisältö paranisi. Ja entäs sitten verot? Tiet ovat auraamatta, asfaltti rikki, vanhukset hoitamatta ja koulut homeessa. Kuinka moni siltikään kannattaa verojen korotusta?

Jenkeissä etenkin köyhät ajavat Toyotalla, vakka kotimaisia autovalmistajiakin olisi. Puhelimissa ostetaan Samsungia, vaikka Motorolan laitteet sentään suunnitellaan omassa maassa. Isänmaallisuus katoaa siinä vaiheessa, kun rahat ovat vähissä.

Anonyymi kirjoitti...

"Tuohon en voi kuin omasta puolestani todeta, että hinta ei itselleni (vaikka pienituloinen olenkin) ole ratkaiseva tekijä. Ostaisin esimerkiksi Suomessa valmistetun perusmatkapuhelimen moninkertaisella hinnalla kuin uusimman Aasiassa valmistetun älylätyn - kaikki kunnia sinänsä Aasian ikivanhoille kulttuureille ja hienoille uusille laitteille."

Tuon on hyvin vaikea uskoa toteutuvan käytännössä, uhotahan voi toki aina. Eikä tuolla tavalla edes kannata kotimaista suosiakaan – se antaa vain tekohengitystä huonolle tuotteelle, jonka katoaminen pois on pidemmän päälle kaikkien etu – nekin voimavarat voidaan suunnata kannattavan toiminnan luomiseen. Täkäläisten teknologiatuotteiden on löydettävä markkinansa nimenomaan korkealla laadulla, ei kotimaisuuden kaltaisilla sympatiapisteillä.

JJJJJJJJJ kirjoitti...

USA:n presidentillä tuskin on laillisia valtuuksia vaatia Applelta mitään. Sellainen lakien muutos, joka mahdollistaisi yksityisen yrityksen valmistuksen siirtämisen Yhdysvaltoihin vaatisi vuosikymmenten lainsäädäntöprosessin.

Anonyymi kirjoitti...

Yksinkertaisintahan olisi siirtää pääkonttori ulkomaille.

Ihmettelen tuota amerikkalaisten puolueuskollisuutta. Vaikka oma puolue tekisi miten huonoja päätöksiä tahansa. Äänestäjilleenkin vahingollisia, siitä huolimatta äänestetään sitä periaatteen vuoksi, ettei toinen puolue voita.

neko kirjoitti...

Ketkä nauraa, ketkä ei.

Shrike kirjoitti...

Ongelmahan ei ole hinta, vaan ammattitaidon puute: http://www.cbsnews.com/news/60-minutes-apple-tim-cook-charlie-rose/

"Tim Cook: China put an enormous focus on manufacturing. In what we would call, you and I would call vocational kind of skills. The U.S., over time, began to stop having as many vocational kind of skills. I mean, you can take every tool and die maker in the United States and probably put them in a room that we're currently sitting in. In China, you would have to have multiple football fields."

Website Security Test