lauantai 11. tammikuuta 2014

Kultainen 1980-luku

Oliko 1980-luku hienoa vai huonoa aikaa? Meillä 1960-luvulla syntyneillä ja sitä vanhemmilla on omakohtaisia muistikuvia, joten voimme arvioida asiaa.

Parasta 80-luvussa oli, että olimme kaikki silloin 30 vuotta nuorempia : -) Aika on tietenkin kullannut muistot, mutta onko vain sattumaa, että niin moni suomalainen kaipaa juuri tätä vuosikymmentä? En usko. Moni asia oli 1980-luvulla poikkeuksellisen hyvin.

1980-luku oli käännepiste, jossa vanha ja moderni Suomi kohtasivat. Vanha Suomi ja sen hyvinvointivaltio olivat kehittyneet huippuunsa. Toisaalta kansainvälistyminen ja avautuminen Eurooppaan oli jo alkanut, joten 70-luvun poliittisuudesta ja sisäänpäinkääntymisestä oli päästy eroon. Nuoret interrailasivat pitkin Länsi-Eurooppaa (itsekin Pariisiin ja Lontooseen), ajoin 1988 autolla Suomesta Italiaan ja kävin ensimmäistä kertaa USA:ssa. New Yorkin lento maksoi noin 3000 markkaa eli 500 euroa. Turvatarkastukset olivat minimaalisia, joten matkustaminen oli mukavaa.

Oikeastaan ei pitäisi puhua 1980-luvusta yhtenä kokonaisuutena, sillä kymmenessä vuodessa Suomi (ja koko Eurooppa) ehti muuttua todella paljon. Vuosikymmenen alkaessa vallassa oli vielä Kekkonen, mutta sen loppuessa koettiin hurja, IT-huuman kaltainen nousukausi, jolloin elintasosta tuli ylpeydenaihe ja jupit (Young, Urban, Professional) saivat paljon huomiota ja myös paheksuntaa. Se kaikki loppui kuin leikaten 1990-luvun suureen lamaan.

80-luvulla vanhuksille ja lapsille riitti hoitajia, sillä huoltosuhde oli Suomen historian paras. Toisaalta vanhukset eivät eläneet niin vanhoiksi kuin nykyään, ja aktiiviväestön elintavat olivat paljon epäterveellisempiä kuin nyt. Hoitoon pääsi ehkä nopeasti, mutta hoito oli huonompaa ja halvempaa.

Ydinsodan pelko ahdisti mieliä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989 ja Itä-Euroopan maat vapautuivat. Tänään emme juurikaan pelkää ydinsotaa eikä kukaan marssi rauhan puolesta, mutta pelot ovat korvautuneet toisilla. Media lietsoo pelkoa ilmastonmuutoksesta ja talouden tila huolestuttaa syystäkin monia.

Afrikasta kuultiin 1980-luvulla vain huonoja uutisia, kuten Sahelin alueen pitkäaikainen kuivuus. Nykyään ne laitettaisiin ilmastonmuutoksen syyksi, mutta termiä ei oltu vielä silloin keksitty. Puhuttiin vain kasvihuone-efektistä. Heinäkuussa 1985 Lontoon Wemblyllä järjestettiin ennen näkemättömän laaja Live Aid -konsertti, joka televisioitiin kaikkialle maailmaan. Sillä kerättiin rahaa Etiopian nälänhädästä kärsiville. Tällä vuosituhannella Afrikan kärsivistä ei ole juuri puhuttu, mutta on epäselvää johtuuko se olojen parantumisesta vai median huomion kääntymisestä muualle.

80-luvulla televisiossa oli vain kaksi kanavaa, koteihin hankittiin videonauhureita ja mikrotietokoneita eikä internetistä ollut tietoakaan. Näillä mittareilla elämän täytyi olla tosi ankeaa tähän päivään verrattuna. (Vaikka nettiä ei ollutkaan, sähköposti sekä tiedosto- ja keskustelualueet olivat harrastajien BBS-järjestelmissä eli ns. "purkeissa").

Ihminen ei kuitenkaan osaa kaivata sellaista, mistä hän ei tiedä. Kun 2010-lukua muistellaan joskus vuoden 2040 tienoilla, nykyisen elämän täytyy näyttää todella ankealta, koska meillä ei vielä ole X:ää, Y:tä eikä Z:aa. Mutta kun emme tiedä, mitä ne ovat, emme osaa olla niistä tyytymättömiä.

80-luvulla meillä oli jotain, mitä moni nyt kaipaa nettiä, Thaimaan-lomia ja kymmeniä tv-kanavia enemmän: meillä oli turvallinen olo ja luottamus tulevaan. Kun opiskeli, saattoi olla varma pysyvästä työpaikasta ja turvallisesta elämästä. Ja vaikka ei olisi opiskellutkaan, yksinkertaisia rutiinitöitä riitti kaikille. Oli sihteereitä, mikrotukihenkilöitä, pankkivirkailijoita, lehdenjakajia, lähettejä ja tehdastyöntekijöitä.

Tänään elämme jatkuvassa epävarmuudessa. Koulutus tai oma ahkeruus ei takaa nuorelle tulevaisuutta, eikä kukaan voi olla varma oman työpaikkansa säilymisestä. Yhä ohuemmaksi käyvä media rummuttaa säästöjä ja uutisoi korostetusti kaiken negatiivisen. Nettikeskustelut ruokkivat tyytymättömyyttä hallitukseen ja maahanmuuttajiin. Säästöjä vaativat johtajat kuittaavat itse huikeita palkkoja ja etuja.

Toivottavasti 2040-luvulla asiat ovat taas paremmin ja voimme todeta, miten huonoa aikaa 2010-luku olikaan.

18 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Ei tuotu virosta viinalasteja. Ulkomailta, käytännössä Ruotsin lautalta, sai tuoda joko pullon väkeviä tai kaksi putelia viiniä tai olutta.
Jos olit hipin näköinen niin kunnollinen tullimies otti jonosta sivuun ja ei kun kumihanskat käteen...
Kun IFK-Ilves ottelu venyi, niin iso osa katsojista lähti pois kesken ottelun. Hallissa ei olutta saanut ja ravintolat sulkivat puolelta öin.
Ei noilla rajoituksilla sinänsä ole minulle, mutta ahdasmielisiä olimme. Jouluna ei edes kahvilat saanut olla auki.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus. Sehän on tyypillistä että kun nykyisellään menee huonosti, niin muistellaan menneitä aikoja parempina kuin ne olivatkaan ja kun menee hyvin, niin suunnilleen naureskellaan että miten ilman tiettyjä asioita ennen vaan pärjättiin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Totta, vielä 1980-luvulla kaikki oli kovin säänneltyä: kauppojen aukioloajat, yritysten kilpailu, sukupuolinormit ja -roolit, lukioissa ei ollut valinnanvapautta eri aineiden opiskeluun yms.

Osa on pystynyt hyötymään näistä uusista vapauksista. He arvostavat nykyaikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Voitteko kuvitella 1980-luvulla baareissa tuli pilkku puoli kymmeneltä illalla. Ravintoloissa ei saanut siirtyä ilman tarjilijan lupaa juoman kanssa pöydästä toiseen. Usein tarjoilija siirsi vanhan juoman uuteen pöytään.

Nykyään kaikki on sallittua ja sehän näkyy. Kannattaakohan hyvinvointia mitata päihdevapauksilla laisinkaan.

Minulle 80-luku oli avautumisen aikaa. Interrail oli päivän sana. Kiersin kuusi kertaa Eurooppaa.

1980-luvulla oli toivo paremmasta. Kaikilla katse tulevaisuuteen. Nykyään tuijotetaan menneisyyttä, koska tulevaisuus lupaa vain raippoja.

Anonyymi kirjoitti...

80-luku oli kovien itsekkäiden arvojen aikaa, aivan toista kuin yhteisöllinen 70-luku. 70-luku puolestaan oli dogmaattisuuden ja ahdasmielisyyden aikaa, aivan toista kuin vapaamielinen 60-luku....

Anonyymi kirjoitti...

Samoin muistan kaikki piraatti-kamat, Lacosten pikee-paidat, reipanit, roleksit ja naisten laukut ala gucci jne.

Juha K kirjoitti...

Hauskaa lukea toisen 60-lukulaisen ajatuksia. Kovasti käy yksiin. Tässä päivässä on se metkaa, että kun tietotekniikan luvattiin vapauttavan meidät työn ikeestä, se ei toteutunutkaan. Tai ehkä emme vaan tajunneet, että kysymys oli globaalimmasta vapautumisen näkökulmasta ja työn muuttumisesta.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Valitettavan monet tietotekniikka on vapauttanut työn ikeestä kokonaan. Töissä vielä olevilla kiirettä on sitäkin enemmän.

Os,mo kirjoitti...

Taitaa olla niin, että 2040 luvulla muistellaan miten hyvin 2010-luvulla oli. Työtä toki 1980-luvulla oli enemmän monilla aloilla, mutta palkat olivat paljon huonompia. Sääntelyä oli joka alalla, maidon hintakin oli säädelty.

Minulle tosiaan tulee 1980-luvusta mieleen juuri tietokoneet vaikka ne eivät koko kansan piiriin levinneetkään. Olivat aika kalliita. 1980-luvulla tulvat myös pankkiautomaatit (ensimmäiset tosin jo 1970-luvun lopulla) eikä rahan saanti enää ollut kiinni pankin aukioloajasta. Se oli tosi mullistavaa.

Tietokoneissa oli 1980-luvun alussa kaikenlaista innovaatiota. 1980-luvun lopulla ne sitten muuttuivat tylsiksi PC-klooneiksi.

Muita muistoja oli Nintendon käsipelit, joita kaikki palasi 1980-luvun alussa. Taskulaskimet oli 1980-luvulla pienempiä kuin koskaan - luottokortin kokoisia myös paksuudeltaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ydinsodan pelko ahdisti mieliä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti.

Ydinsodan pelko oli kova varsinkin 80-luvun alussa ennen Gorbatsovin aikaa. Etenkin vanhan polven johtajien kupsahdellessa yksi toisensa jälkeen aina jännitettiin millainen sotahullu seuraavaksi nousee NL:n johtoon.

Onkohan ydinsodan uhka kuitenkaan väistynyt todellisuudessa ihan samassa määrin kuin ihmisten mielistä? Maailmassa on kuitenkin edelleen melkoinen määrä laukaisuvalmiita ohjuksia siiloissaan ja sukellusveneissä, vain odottamassa yhtä käskyä...

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Se minkä jätitte mainitsematta on asumisen hintataso.
Vanhempani ostivat 1984 omakotitalon (jota asuvat edelleen).
Se ostettiin 10 vuoden pankkilainalla joka maksettiin normaalin perheen muun elämisen ohessa myös 10. vuodessa pois.

Jos itse koittaisin ostaa saman talon nyt (about samanikäisenä kuin vanhempani silloin), niin sen markkina-arvo on niin korkea, että perheelläni ei olisi mitään toivoa maksaa sitä pois 10 vuoden aikana ellei kaikkia tuloja laitettaisi lainan maksuun. Ja ei taitaisi siltikään riittää. Elämiseen ei jäisi mitään. Vastaavan talon ostamiseen pankki tarjosi 30-40 vuoden lainaa.

Jotain on tässä välissä mennyt pieleen.

PS.
Vanhempieni suhteellinen tulotaso lienee about sama kuin omalla perheelläni.

Osmo kirjoitti...

Vuodesta 1985 omakotitalojen hinnat ovat nousseet (vuoteen 2012 mennessä) 3,15 kertaisesti. Palkat ovat nousseet 3,14 kertaiseksi. Toki 1980-luvulla inflaatio söi lainoja toisin kuin nyt. [Tilastokeskus kiinteistöjen hintaindeksi 1985=100 ja 2005=100, ansiotasoindeksi]

Petteri Järvinen kirjoitti...

Nousuluvut lienevät koko maan keskiarvoja? Oletan, että taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla omakotitalojen hinnat ovat jopa laskeneet, kasvukeskuksissa nousseet enemmän kuin kolminkertaisiksi.

80-luvulla hintoja piti kurissa se, ettei pankista yksinkertaisesti saanut lainaa kuin pitkäaikaisen asiakkuuden ja oman säästämisen jälkeen. Vuosikymmenen lopulla pankkien kilpailu vapautettiin ja asuntojen hinnat loikkasivat ylöspäin, kunnes 1990 tuli romahdus niin talouteen kuin asuntohintoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Asuntolainan korko 80-luvulla oli 12% (ainakin omani). Nyt se 0n 3% (?)

Anonyymi kirjoitti...

Nykyajassa on armotonta se, että kaikki joutuvat työelämässä kilpailemaan koko maailman kanssa. Tietotekniikka ei ole meitä vapauttanut, päinvastoin, se on meidän vankilamme. Kaikenlainen valvonta ja mittaaminen on lisääntynyt ja on jo tulossa ihon alle. Kauppojen jatkuva aukiolo on syönyt vapaa-aikaa ja lisännyt ihmisten henkistä levottomuutta. Kaupallisuus on tunkeutunut kännyköiden kautta yhä vahvemmin myös osaksi lasten elämää. He altistuvat myös pornolle varhain. Vanhempia ihmisiä ei arvosteta ja kunnioiteta, koska kaiken maailman räkänokat osaavat pelata "älykkäitä" pelejä paremmin kuin keski-ikäiset tai vanhat ihmiset. Jatkuvan mittaamisen takia on alettu lääkitä erilaisia tiloja, jotka ovat vain terveysriski, mutta eivät sairaus. Viihdettä on liikaa. Emme enää liiku eikä meillä ole aikaa tavata ystäviä kovin usein. Työpaikalla ei ole kahvitaukoja olut enää vuosiin, eikä ole koskaan aikaa vain tuijottaa ikkunasta ulos. Ei ole ikkunoitakaan. Mitään ei voi eikä saa tehdä hitaasti. Tietokone valvoo tehdyn työn määrää ja ripeyttä (it-/media-alalla). 80-luvulla oli todella paljon leppoisampaa, turvallisempaa ja iloisempaa. Ja, oikeasti vapaampaa. Vaihtaisin koska tahansa tietokoneteknologian 80-luvun systeemeihin.
- Liisa

Anonyymi kirjoitti...

"Onkohan ydinsodan uhka kuitenkaan väistynyt todellisuudessa ihan samassa määrin kuin ihmisten mielistä? Maailmassa on kuitenkin edelleen melkoinen määrä laukaisuvalmiita ohjuksia siiloissaan ja sukellusveneissä, vain odottamassa yhtä käskyä.."

Niin varmaan onkin, mutta aika paljon saa muuttua ennen kuin voi alkaa pelkäämään perinteisiä valtioita. Sen sijaan nykyään pelätään valtioita, joilla ei vielä ole kunnon arsenaalia. Eli lähinnä Pohjois-Koreaa sekä Irania.

Timo Ryyppö kirjoitti...

80-luvulla tulivat Ruotsin sukellusvenejahdit.Menin Inttiin lokakuussa -81 ja sydän syrjällään katsottiin,kun Venäläinen sukellusvene oli törmännyt saaren rantakallioon.Varmaan veneen henkilökunta sai Venäjällä yllättäen tehtävän Siperiassa?

Timo Ryyppö kirjoitti...

80-luvulla tulivat Ruotsin sukellusvenejahdit.Menin Inttiin lokakuussa -81 ja sydän syrjällään katsottiin,kun Venäläinen sukellusvene oli törmännyt saaren rantakallioon.Varmaan veneen henkilökunta sai Venäjällä yllättäen tehtävän Siperiassa?

Website Security Test