tiistai 23. lokakuuta 2012

Viides valtiomahti

Internet -- sen blogit ja sosiaalinen media -- teki eilen tehtävänsä. Tarkkasilmäinen Katleena huomasi Hesarin jutussa outoja kommentteja, sai bloginsa kautta lukijat penkomaan asiaa ja illalla tulos levisi kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa: Hesarin jutun sitaatit eivät olleet aitoja haastattelukommentteja.

Lehdistö on neljäs valtiomahti, eräänlainen vallan vahtikoira, joka tarkkailee ja raportoi päättäjien väärinkäytöksistä. Mutta kuka vahtii lehdistöä? Tähän asti media on ollut solidaarinen itselleen eivätkä kilpailijat ole uutisoineet kuin kaikkein suurimmat ohilyönnit. Kuten vaikkapa YLEn lautakasajupakan.

Nyt media on saanut oman vahtijansa, viidennen valtiomahdin. Nettikansa huomaa epäilyttävät uutiset ja penkoo niistä äkkiä totuuden esille.

Tänään Helsingin Sanomat pyysi anteeksi tapahtunutta. Lehden pitkäaikainen avustaja oli loukannut journalismin pyhää periaatetta ja kopioinut haastateltavien valheelliset repliikit ulkomaisista lähteistä. YLE oli haukkana paikalla kysymässä Mitä mieltä olet Hesarin kopiointijutusta?

Totuuden nimissä on sanottava, että Hesarin huijaus oli pieni. Vainoharhaisten hyljeksintä työpaikalla on niin abstrakti asia, että haastateltavat voivat oikeasti sanoa melkein mitä tahansa -- ja kaikki olisi totta. Jos Anne, 45 ei oikeasti olekaan sitä mieltä että vainoharhainen kolleega kyylää tietoja työyhteisön jäsenistä, niin Riitta, 46, saattaisi hyvin olla.

Kaksi seikkaa tekee Hesarin mokasta todellista suuremman. Ensinnäkin kyse oli mitättömästä jutusta. Niin pienestä, että hyppäsin itse sen yli sunnuntain lehdessä. Huijausta ei siis voi perustella kiireellä vaan kyse on yksinkertaisesti piittaamattomuudesta.

Toinen seikka on se, että huijaus oli hyvin lähellä onnistua. Alan ammattilaisena Katleenan huomio kiinnittyi sitaattien outoihin sanavalintoihin, jotka eivät kuulostaneet suomelta. Miksei Hesarin oma toimitus havainnut samaa? Lukiko jutun käsitellyt toimittaja avustajan lähettämän tekstin ennen sen päätymistä lehteen?

Jos avustaja olisi keksinyt sitaatit omasta päästään eikä kopioinut niitä ulkomaisesta lähteestä, kukaan ei olisi huomannut -- tai ainakaan voinut todistaa -- mitään. Tryffelisika nyt vain sattuu olemaan aika erikoinen vertaus suomalaisessa työelämässä. Avustaja jäi kiinni, koska yritti saada sitaatit oikeilta ihmisiltä. Täysin keksittyinä huijaus olisi onnistunut. Jos huijaat, tee se kunnolla.

Tästä päästäänkin siihen todelliseen kysymykseen: kun päätoimittaja televisiossa sanoo, ettei tällaista ole hänen tietääkseen ennen tapahtunut, miten varma hän voi olla asiasta? Kuinka monta muuta, kenties paljon tärkeämpää, huijausta on aiemmin mennyt läpi? "Tapaus on Suomen oloissa poikkeuksellinen", sanotaan YLEn uutisessa. Mutta onko se?

Joka tapauksessa hyvin tehty viides valtiomahti! Ja hyvin tehty Katleena Kortesuo!

12 kommenttia:

hdmi kirjoitti...

Kun tämä avustaja menee seuraavan kerran käymään toimituksessa hän varmasti tarkkailee ihmisiä sillä silmällä. "Nuo ovat juuri puhuneet minusta"

Hänen seuraava juttunsa vainoharhaisuudesta on varmasti asiantuntevampi :)

Katleena Kortesuo kirjoitti...

Kiitos Petteri palautteesta! Viides valtiomahti koostuu 5,3 miljoonasta ihmisestä, ja se on aika paljon.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei kun se on se kuudes, joka vahtii nettiä.

Seitsemättä vahtia ei enää ole. Tai sitten se on ukko ylijumala.

Syksy Toimittaja kirjoitti...

Tämä ei voi tulla kenellekkään yllätyksenä.
Ei henkilö muutu moraaliltaan ylivoimaiseksi toimittajakoulussa.

Itsesiassa oma näkemykseni on, että toimittajat tekevät käsittämättömän määrän virheitä.
(yhtä lailla kuin lääkäritkin, mutta ei puututa lääkäreihin tässä)


Tämä perustuu niihin muutamiin kertoihin, kun olen heidän kanssaan ollut tekemisissä.
Pahimmillaan eräs toimittaja ei osannut kirjoittaa nimeä ja ikää yhtä aikaa oikein, tai ainakin lehteen ne oli kirjoitettu väärin.


Käsitykseni on myös se, että vaikka jo iät ajat on ollut mahdollista käyttää jos jonkin laista sanelukonetta ja nauhuria, silti usea toimittaja tekee muistiinpanoja.
Mitä järkeä?

Ainoa järki on se, että toimittaja ei pyri maksimaalisesti totuuteen, vaan nopeuteen.
Onhan se tylsää kuunnella tallenne uudestaan, kun nopeammin homma hoituu muistiinpanoa vilkaisemalla ja muistelemalla, et mitähän se oikein sanoikaan.

Tälläisellä menettelyllä ei päästä parhaaseen lopputulokseen.

Ja koska parhaaseen lopputulokseen ei ole tarkoituskaan päästä, paitsi toki toimittajan motiiveista katsottuna, ei se moraali aina voi voittaa työn sankaruutta.

Aita se on matala toimittajakunnallakin.


Joka tapauksessa, hyvä että kärähti "toimittaja" tyhjästä tuotoksestaan.

Onneksi nämä "kesäapulaiset" aina pelastavat firman jos toisenkin maineen :-)

Petteri Järvinen kirjoitti...

Joskus virhe ei ole toimittajan, vaan taittajan tai jonkun muun, joka sählää siinä välissä. Joskus lehteen tulee mainos, joka onkin isompi kuin piti, ja tekstistä jää jotain oleellista pois. Ja niin edelleen, virhemahdollisuuksia on lukuisia.

Totta sekin, etteivät kaikki toimittajat ole hyviä kirjoittamaan.

Olen ihmetellyt, mikseivät kaikki käytä pientä sanelukonetta, josta asiat voisi myöhemmin tarkistaa. Ilmeisesti moni haastateltava kokee sen kiusalliseksi ja siksi toimittajat pyytävät lupaa pitää sanelinta päällä. Miksi ihmeessä lupa, kysehän on molempien edusta? Ja jos ei haastateltava halua sanojaan nauhalle, miksi sitten antaa haastattelun?

Pelkkä muistilehtiö on jännä juttu. On kai niin, että työtavat vaihtelevat ja monen mielestä on luontevinta tehdä muistiinpanoja vain käsin (usein vielä isolla käsialalla, josta tuskin itsekään saa selvää). Metodi sinällään ei ratkaise, vaan lopputulos.

Tänään palaverissa oli suuren it-konsulttiyhtiön edustaja, joka kirjoitti tavalliseen vihkoon. Ei edes isoa, paksua muistikirjaa (tietokoneesta puhumattakaan), kuten yleensä, vaan vihko. Joten ei ole työväline edes ammatista kiinni. Ja hyvä niin.

Osmo kirjoitti...

Suuressa maailmassa tuollaisesta tulisi armotta kenkää. Minä en näe lehdistön tietoista valehtelua pikkuasiana. Siihen toki olen tottunut, että lehdistö valehtelee jättämällä seikkoja pois, jolloin lukija saa väärän kuvan, mutta että suoraan keksitään juttuja, se on paksua.

Tämä sanonta "vallan vahtikoira" ihmetyttää. Koirahan vahtii nimenomaan omistajansa intressejä, ei omistajaa. Vallan vahtikoira vahtii vallan intressejä. Näin pitkälle Suomessa lehdistön kohdalla onkin.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tälle loogiselle ristiriidalle Aristoteleen kantapää -ohjelma nauroi pari vuotta sitten. Ilmaisu on vakiintunut, vaikka ei olekaan looginen.

Mutta viides valtiomahti on oikeasti lukijoiden vahtikoira.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Eipä ollut ensimmäinen kerta hesarilla,voisin "sisäpiirin" kokemuksella kertoa uskomattoman etusivun jutun vuosikymmenen takaa. Ja sitä ei koskaan myönnetty saati pyydetty anteeksi,vaikka raivostunut ulkovaltojen lähettiläs kutsui toimittajan lähetystöön haukuttavaksi. Kaikki merkit viittaavat siihen että sanottu toimittaja voi hyvinkin olla vielä hesarin päätoimittaja.

Mikael Böök kirjoitti...

Tervehdys,
tekee mieli sanoa: ei kun se on neljäs. Vrt.
http://www.edizioniartemisia.fi/ebooks/mb/biblioteksaktivisten/manifest/biblioteksaktivisten.html

Mikael

Mikael Böök kirjoitti...

Ai niin, linkki:

Biblioteksaktivisten - essäer om makt och bibliotek i informationssahället

Anonyymi kirjoitti...

Itse annnoin kerroin toimittajalle järjestelmän toiminnasta ja lauseeseen totesin, että asia ei ole noin niin vastaus oli, että lehdenasiakkaat eivät kuitenkaan asiasta mitään ymmärrä niin ihan sama.

Katleena Kortesuo kirjoitti...

Teen usein haastatteluja kirjojani varten. Niissä käytän vihon ja sanelukoneen yhdistelmää. Vihosta on helppo tarkistaa suuret linjat, ja tallenteesta tsekkaan yksityiskohdat.

Vihko on ehdottoman tärkeä, koska kirjaan siihen osuvimmat repliikit sekä sanelukoneen kulloisenkin laskurilukeman. Sen ansiosta oikean kohdan löytää tallenteesta nopeasti, jolloin voin tarkistaa hyvien repliikkien sanamuodon.

Website Security Test