lauantai 19. toukokuuta 2012

Hätälasku katsomosta

Myöhään eilen illalla 18.5.2012 näkyi netissä uutinen, jonka mukaan Icelandairin lentokone oli vaikeuksissa ja tekisi hätälaskun takaisin lähtöpaikkaansa Keflavikin kentälle.

Äkkiä katsomaan Flightradarista, mitä oli tapahtumassa:

Icelandairin kone odotuskuviossa Keflavikin edustalla.

Siinähän se TF-FIJ kiertelee kauniisti odotuskuviossa saadakseen polttoainetta kulumaan niin paljon, ettei maksimi laskeutumispaino ylity. MD-11-koneissa ja Airbuseissa on tyhjennysventtiili, josta ylimääräinen polttoaine voidaan dumpata ulos (se haihtuu ennen ehtimistään maahan), mutta Boeing 757-koneessa tällaista  mahdollisuutta ei jostain syystä ole. Niinpä koneen piti lentää ympyrää, kunnes paino oli pudonnut riittävästi. Kuvasta näkee, miten ilmatila on tyhjennetty yhtä korkealla lentävää konetta lukuunottamatta.

Hätälaskun syynä oli lähdössä irronnut pyörä. Se ei vaikuttanut kovin vakavalta ongelmalta, mutta koko eteläisen Islannin pelastuskalusto oli hälytetty valmiuteen. Olen kerran lentänyt Keflavikistä Bostoniin, joten paikka oli tuttu. Koneeni oli silloin TF-FIN, eli ei ihan sama yksilö. Tämän koneen määränpäänä oli Orlando.

Lopulta TF-FIJ suuntasi pitkään finaaliin ja laskuun:

Lähellä kynnystä ollaan -- korkeutta enää 300 ft.

Jännitys päätteen ääressä tiivistyi. Kun kone laskeutui, sen tiedot hävisivät Flightradarista joten oli aika vaihtaa paikalliseen uutissivustoon. Se välitti live-kuvaa kentältä:

Hätälasku.

Kaikeksi onneksi lasku sujui ongelmitta. Kuvista kävi ilmi, että vika oli vasemmanpuoleisessa päälaskutelineessä:


Onneksi niin, sillä puuttuva nokkapyörä olisi ollut paljon vakavampi juttu (tosin ilman sitäkin on laskeuduttu onnistuneesti, esimerkiksi JetBlue USAssa 2005 ja Iranissa viime vuonna).

Tällä kertaa kaikki meni hyvin. Netin kautta tilanteessa mukana eläminen oli kuitenkin uusi kokemus. Milloin tapahtuu ensimmäinen vakava lentoturma, jota ihmiset seuraavat livenä netissä? Onko tällainen onnettomuuksien tirkistely pahimman luokan tosi-tv:tä vai väistämätön seuraus rajattomasta tiedonvälityksestä?

PS. Koneen reaaliaikainen sijaintitieto ei ole mikään uusi asia. Jo vuosituhannen alussa seurasin koneiden lentoa netissä ja ihmettelin, voiko data olla todellista ja reaaliaikaista -- varsinkin pian 9/11-tapahtumien jälkeen. Kun AA:n lento 587 sitten putosi iltapäivällä Suomen aikaa, avasin uutisen kuultuani kyseisen lennon tiedot silloisesta Trip-palvelusta:

AA587 pudonnut heti nousun jälkeen 12.11.2001.

Tiedot olivat aitoja: kone oli pudonnut heti nousun jälkeen.

Toivottavasti tällaisia lentotietoja ei tarvitse vähään aikaan nähdä uudelleen.

9 kommenttia:

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Upeaa,kiitos topikista,pitääpä siirtyä flightradarin käyttäjäksi.

Lentäminen on nykyisin niin turvallista,että pienikin poikkeustilanne saa suuren uutisoinnin. Ylösveto laskussa on lehtimiehille jo lähes katastrofi,olen kokenut sen kolmasti,Finnairilla ja Air Francella CDG:ssa ja SAS:lla Newarkissa.

Polttoaineen tyhjennyshän tapahtunee niin, että kone lentää nousevaa spiraalia, ettei löpö tule omaan niskaan ja se todellakin haihtuu ilmaan, ei "saastuta" merta,jonka päällä tietenkin mieluiten tehdään.

Renkaan räjähtäminen lähtökiidossa voi olla vakavaa, vain Finski jatkaa matkaa sellaisen jälkeen mantereen yli kuin mitään ei olisi tapahtunut,hydrauliikkakin puhki ...

Case Shanghai

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tässä tapauksessa kiitoradalta löytyi lähdön jälkeen kokonainen pyörä, mikä on suhteellisen harvinaista: http://avherald.com/h?article=44fc0795&opt=0

Totta, pienetkin poikkeamat uutisoidaan näyttävästi, mutta juuri siitä syystä lentämisen turvallisuus on parantunut merkittävästi 1980-2010.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Kun ei viisaampia kommentoijia vielä ole ehtinyt mukaan,sallittanee tyhmä kysymys:

Kuinka tuo flightradar toimii? Toisiotutkan tiedot tietenkin voidaan laittaa nettiin,mutta toimiiko se myös tutkan kattaman ulkopuolella,merten päällä vaikkapa, eli saa sijaintidataa GPS:stä?

Petteri Järvinen kirjoitti...

http://www.flightradar24.com/about.php

Hannu Tanskanen kirjoitti...

"Air Force On" ilmeisistä syistä ei näy;).

Pitäneen hieman lieventää krtiikkiään tuosta Finnairin Shanghain tapauksesta luettuani huolella koko raportin. Siis vihreän hydrauliikan vuoto hälytti vasta yli 2 tuntia lähdöstä ja samoihin aikoihin saatiin tieto Pudongista renkaan pinnotteen paloista. Varmaan oli viisainta jatkaa Helsinkiin. Jos sininen hydrauliikka olisi hälyttänyt ennemmin kuin vasta laskun jarrutuksessa, olisi tietenkin tehty heti hätälasku vaikka Siperiaankin.

Mutta, sitä vartenhan me maallikot olemme, arvostelemme asiantuntijoiden päätöksiä jälkiviisaudella;).

Anonyymi kirjoitti...

Puolassahan viime syksynä LOT laskeutui onnistuneesti ilman yhtään pyörään telineiden juututtua ylös.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Eikös se Hudsoniin ajanut konekin mennyt "sileänä",ei kai laskutelineen
ulosotossa veteen laskeutuessa mitään järkeä olisikaan?

Anonyymi kirjoitti...

Juu vesisukset olisi voinut ajatella ulkoistavansa.
Tuo LOTin kone tuli moottorikoppien varaan Varsovan kentälle. Kiitettävästi kipinöi.

Anonyymi kirjoitti...

Lähes viikottaista riemua halpalentoyhtiöillä:

Uutinen

Website Security Test