sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Canon 300 mm -unelmaobjektiivi

Voiko objektiiviin rakastua? Tässä olisi potentiaalinen kohde kenelle tahansa valokuvaajalle: Canonin uusi 300 mm F2.8 IS II. "Uusi" on tosin suhteellinen käsite, sillä Canon julkisti objektiivit yli vuosi sitten, mutta niiden toimitukset ovat alkaneet vasta nyt.

Sain putken lainaan muutamaksi päiväksi. Omistin aikoinaan edeltävän mallin, joka oli silloin yksi Canonin parhaista objektiiveista. Uusi II-malli on vielä parempi: siinä on kehittyneempi kuvanvakain (neljä aukkoarvoa), laseissa uusi pinnoite ja putki on hieman aiempaa kevyempi (enää 2,4 kiloa, heh). Uutta on myös videokuvaajille suunniteltu moottoroitu tarkennus, jota hallitaan suoraan objektiivista.

Optiikka oli huippua jo edellisessä mallissa, mutta jalustapanta, vastavalosuoja ja linssinsuojus olivat kömpelöitä. Nyt kaikkia näitä on paranneltu. Vastavalosuojan asettaminen paikalleen on vieläkin hieman hankalaa, mutta parannus aiempaan on silti tuntuva.

Ja se kuva... tarvitseeko edes sanoa? Se on upea. Taustan bokeh on silkinpehmeä, terävyys huippua ja kontrasti niin suuri, ettei kuvia tarvitse säätää käytännössä lainkaan Photoshopissa. Kuva on niin terävä jo täydellä aukolla, että kameran voi lukita siihen. Olisi suurta tuhlausta himmentää lainkaan.

Testipäivät olivat tyypillistä lokakuun loppua: synkkiä pilviä ja harmautta. Kävin kuvaamassa tänään sunnuntaiaamuna Helsingin Senaatintorilla palloilevia turisteja. Seuraavat kuvat on kaikki otettu täydellä aukolla ISO-arvolla 400, kamerana 5Dm2. Raw-kuvat on konvertoitu jpeg-tiedostoiksi Lightroomin perusasetuksilla. Joissakin kuvissa valotusta on hieman nostettu, mutta värejä tai kontrastia ei ole säädetty lainkaan.

Neljä ensimmäistä kuvaparia on samoista kohteista. Katso, miten naisen takin kuvio näkyy viimeisen parin rajatussa versiossa -- täydellä 2,8 aukolla. Vau! Täydestä aukosta ja täyden koon kennosta huolimatta vinjetointi on vähäistä, mutta silti havaittavissa.













Minulla oli lainassa myös 2x-telejatkeen III-versio, joka tekee objektiivista 600-millisen valovoimalla 5,6. Yhdistelmälle on epäilemättä käyttöä metsällä ja urheilukentällä, mutta kaupunkioloissa sen polttoväli on turhan pitkä.

... paitsi kuun kuvaamiseen. Kuva kuusta 300-millisellä ja 600-millisellä yhdistelmällä (sekä kahdella peräkkäisellä 2x-telejatkeella, jolloin polttoväli on peräti 1200 milliä, mutta heikon valovoiman vuoksi tarkennus on tehtävä käsin) löytyy Picasa-sivultani syksy 2011 -gallerian lopusta(https://plus.google.com/u/0/photos/111381379126708063355/albums/5661214180354419761).

Rakkaus tulee kalliiksi. Rajala Cameran hinta 6973 euron hinta rajaa ostajat menestyviin ammattilaisiin tai lottovoittajiin.

Joskus on tosiaan niin, että hyvillä laitteilla saa parempia kuvia.

18 kommenttia:

Hannu Kokko kirjoitti...

Onhan se kyllä tosi hieno

Hannu Tanskanen kirjoitti...

"Herroilla on kiikut ja liikut",sanoi renki,kun isännän hirressä näki;=). Rikkaille löytyy aina vaihtoehto,vaikkapa timantein päällystetty Nokia tai kullattu Rolls Royce.

Vakavasti, eikös se syvätarkkuuden huippu saada neulanreikäkameralla, valovoima vaan on ongelma?

Olet "Canon-miehiä", mitä mieltä olet Nikonista, se tuntuu olevan filmeissä nykyisin kaikilla (minulla on Canonin systeemi,köyhän miehen sellainen).

Petteri Järvinen kirjoitti...

Neulanreikäkameralla on laaja syväterävyys, kuten pokkarissakin. Se on huono asia haluttaessa korostaa kohdetta siten kuin silmä sen näkee.

En ole kenenkään miehiä, vaikka digijärkkärini ovat olleet Canoneita. Objektiiveihin käytetty raha sitoo helposti yhteen leiriin. Kamerani 1986-1996 olivat kaikki filmi-Nikoneita.

Timo Suvanto kirjoitti...

Joku oikeaoppisempi valokuvauksen auktoriteetti saattaisi sanoa neulanreikäkameralla olevan pitkän, ei laajan syväterävyyden. Mutta se on vain semantiikkaa.

Syväterävyys riippuu kolmesta seikasta. 1. Polttovälistä, 2. Aukkoarvosta ja 3. Tarkennusetäisyydestä. Kyllä zoomattavalla pokkarilla päästään aika lyhyeen syväterävyysalueeseen, kun käytetään pisintä polttoväliä, sen suurinta aukkoa ja lähintä tarkennusta.

Neulanreikäkameran kuva on yhtä terävä lähellä ja kaukana olevissa kohteissa. Sillä ei ole polttoväliä samassa mielessä kuin linssillä.

Varsinainen kommentti on kuitenkin tämä. Silmän polttoväli noin 17 mm ja kuvakulma noin 130 astetta. Silmän aukkoarvo vaihtelee karkeasti välillä f/3-f/8 valon määrästä riippuen. Näistä johtuen silmä toimii varsinkin hyvässä valaistuksessa laajakulmaisena ja syvätarkkana objektiivina.

Kokonaan toinen asia on sitten se, että näkeminen on monimutkainen silmän ja aivojen vuorovaikutustapahtuma. Siitä ei tässä sen enempää.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Joku oikeaoppisempi valokuvauksen
>auktoriteetti saattaisi sanoa
>neulanreikäkameralla olevan
>pitkän, ei laajan syväterävyyden.

Herätin aikoinaan pahennusta kutsumalla pientä syväterävyyttä ohueksi. Mielestäni se olisi kuvaavampi termi kuin kapea tai... mikä nyt sitten onkaan sen vastakohta: pitkä, leveä vai paksu?

Vielä tästä objektiivista: valitsin blogiin parhaita kuvia, paraskaan tekniikka ei tuota automaattisesti hyviä kuvia. Lisäksi toiseksi viimeisessä kuvassa on pientä liike-epäterävyyttä (suljinaika 1/160). Harmaa päivä oli luultavasti optimaalinen ympäristö objektiiville, koska se antaa tasaisen valon ja tuo terävyyden hyvin esille.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Kemistinä suren hopeafilmien siirtymistä historiaan,löytyykö tällä alalla vielä harrastajia, kuten vanhoissa vinyyleissä?

Ja onhan hopeafilmissä vielä toinen määrä "pikseleitä" kuin digikuvissa, vai onko?

Mutta mitäs minä, amerikkalaiset Hunt´in veljekset ne vasta surevatkin,investoivat isäukon miljardit hopeaan juuri digikuvauksen aattona ;)

Aron Viestitin kirjoitti...

Hienoa jälkeä tulee. Mutta valovoimaisilla linsseillä on tosiaan hintansa.

Itse ihastuin digikameroiden alkutaipaleella Canonin kennon ylivoimaisuuteen.

Timo Suvanto kirjoitti...

Kommenttini koski lähinnä Petterin lausetta "korostaa kohdetta siten kuin silmä sen näkee". Silmä kun optisena laitteena on lähinnä lyhytpolttovälinen laajakulmaobjektiivi, ei 300 millinen teleobjektiivi. Eli mitähän Petteri yo. lauseella tarkoittaa?

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Silmä kun optisena laitteena on
>lähinnä lyhytpolttovälinen
>laajakulmaobjektiivi

Näinhän se on, mikäli ajatellaan pelkkää fysiologiaa. Näkeminen on kuitenkin myös psykologinen tapahtuma: aivot hahmottavat henkilön, johon katse kiinnittyy, ja sumentavat taustan.

Kamerassa sama vaikutelma joudutaan tekemään keinotekoisesti aukkoa suurentamalla. Valokuvia katsoessaan ihminen kokee suurella aukolla kuvatut otokset luonnollisina, vaikka todellisuudessa on täysin päinvastoin.

Timo Suvanto kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Timo Suvanto kirjoitti...

Nyt Petteri lähtee omalta kannaltaan aika heikoille jäille. Havaintopsykologia ei liene muuten laaja-alaistenkaan (kuten Petteri on monilla kirjoituksillaan osoittaanut) insinöörien ydinosaamisaluetta. Suurella aukolla telellä kuvattujen kuvien kokeminen luonnollisina ei voi perustua mihinkään tutkimukseen, vaan se on puhdasta Petterin mutu-tuntemusta. Siis mielipide, ei fakta.

Valokuvassa oleva lyhyt (kapea, pieni, olematon...) syväterävyys ei ole mitenkään keinotekoinen, vaan selkeä optinen ilmiö. Kuvankäsittelyn keinoin voidaan kuvan taustaa sumentaa keinotekoisesti monin eri tavoin, kuten Gaussian blur -suotimen avulla.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>kuvattujen kuvien kokeminen
>luonnollisina ei voi perustua
>mihinkään tutkimukseen, vaan se
>on puhdasta Petterin mutu-
>tuntemusta. Siis mielipide, ei
>fakta.

Se onkin vain mielipide. Oletko eri mieltä? Että pitkällä suurella aukolla otetut valokuvat eivät olekaan luonnollisia ja ihmisen silmää miellyttäviä?

Kapea syväterävyys on luonnollinen, optiikan lakien mukainen ilmiö, mutta se havaitaan vain ihmisen tekemillä laitteilla. Silmässä sitä ei ole.

Petteri Järvinen kirjoitti...

>kuvattujen kuvien kokeminen
>luonnollisina ei voi perustua
>mihinkään tutkimukseen, vaan se
>on puhdasta Petterin mutu-
>tuntemusta. Siis mielipide, ei
>fakta.

Se onkin vain mielipide. Oletko eri mieltä? Että pitkällä suurella aukolla otetut valokuvat eivät olekaan luonnollisia ja ihmisen silmää miellyttäviä?

Kapea syväterävyys on luonnollinen, optiikan lakien mukainen ilmiö, mutta se havaitaan vain ihmisen tekemillä laitteilla. Silmässä sitä ei ole.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Silmä on aivojen jatke ja sen näkemä on aina subjektiivista. Merkillinen esimerkki on nk. "kuuilluusio",kirjoitin tuosta aikoinani pienenpienen jutunkin TM:aan:

Kuuilluusio

(Jäin pohtimaan, moniko TM:n lukijoista kyykki jutun luettuaan pellolla;)

Mutta ihmissilmästä, onko todella niin, että silmä näkee terävänä yhtäaikaa sekä läheiset että kaukaiset kohteen,ilman että silmän lihakset muuttavat sen muotoa, siis kuten neulanreikäkamera?

Timo Suvanto kirjoitti...

Edelleen voin sanoa Petterille, että optiikan lakien tunteminen ei tunnu olevan Petterin ydinosaamisaluetta.

Silmä on otinen laite ja optisten lakien kahleissa. Kun valoa on vähän, silmän pupilli on laajimmillaan. Jos katsoja on nuori, niin silmä tarkentuu lähelle, jolloin tausta on aika epäterävää. Minä ole jo niin vanha, että en voi tätä ilmiötä enää omin silmin todeta. Kuitenkin nuorella ihmisella, etenkin likinäköisellä on mahdollisuus omin silmin todeta kapea (ohut, lyhyt, pieni mikä vain diminutiivi syväterävyysalue).

Pitkällä (polttovälillä?) ja suurella aukolla otettujen kuvien luonnollisuus ja ihmissilmää miellyttävyys on täysin mielipideasia. Optisesti silmän verkkokalvolle muodostama kuva on kameratermein laajakanttikuva. Aivojen tulkinta on toinen asia. Minkä kukin kokee luonnollisena, sitä voidaan voidaan minusta lähestyä vain tilastollisin menetelmin. Ei ole kuin katsojan oma totuus asiasta hänen kohdallaan. Samalla tapaa on mm. luotu värinmalleja. Koottu eri ihmisten tuntemuksia havainnoista yhteen.

Aikoinaan pidin kovastikin pitkällä putkellä otetuista luontokuvista, joissa oli kapea syväterävuus. Nyt olen mielistynyt läheltä otettuihin laajakanttikuviin, joissa myös ympäristö näkyy. Ihmisen silmää (=aivoja) miellyttävät kuvat ovat kovin eläväinen kohde. Ne muuttuvat koko ajan.

Hannu Tanskaselle sen enempää itseäni mainostamatta. Ensimmäinen lehtiartikkelini julkaistiin Suomen Kuvalehdessä vuonna 1981. Se aiheena oli kuuilluusio.

Edelleen Hannulle. Silmä on optinen laite. Sillä ei voi tarkentaa yhtä aikaa sekä lähelle että kauas. Jos olet riittävän nuori, niin kokeile tarkentaa niin lähelle kuin mahdollista. Et näe taustaa terävänä. Minä olen jo yli 60-vuotias. Minun oma optiikkani ei tarkennu enää lähelle eikä kauas. Onneksi on kaksiteholinssejä.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

@Timo Suvanto

Varmastikin kuuilluusiosta on monikin kirjoittanut,tämä minun nyt oli vain tällainen täytepala TM:aan,kirjoitin vastaavia muistakin "oudoista aiheista",kuten vaikkapa pallosalama varsinaisten artikkelieni ohessa.

Noin minäkin silmän toiminnan ymmärrän ja tällaisessa 69 vuoden
ihmettelyiässä koenkin ;=).

Petteri Järvinen kirjoitti...

>Edelleen voin sanoa Petterille,
>että optiikan lakien tunteminen
>ei tunnu olevan Petterin
>ydinosaamisaluetta.

Ei olekaan, mutta taidamme puhua hieman eri asiasta.

Optisesti asia on kuten esitit. Minä taas väitän, että vaikka kuva syntyy verkkokalvolle optiikan lakeja noudattaen, varsinainen näkeminen tapahtuu aivoissa.

Aivot keskittyvät siihen kohtaan, mihin katse on kohdistunut, ja tausta häviää. Siksi 300-milliset mallikuvat miellyttävät silmää, vaikka ne ovat optiikan kannalta epäluonnoliisia. Nuoretkaan silmät eivät pysty blurraamaan taustaa niin kaukaa kuin 300-millinen F2,8 sen tekee.

Hannu Tanskanen kirjoitti...

Aivojen toiminnasta on viimeaikoina saatu uutta tietoa ja jos oikein ymmärsin, esimerkiksi muisti ei suinkaan sijaitse jossain tietyssä paikassa,vaan siitä on osia eri puolilla. Kun muistelemme jotain kokemusta, aivot keräävät sirpaleita sen hetken tunnelmasta mm. näköaistin, kuuloaistin, hajuaistin ym. keräämistä "tiedostoista" ja tavallaan rekonstruoivat tuon hetken "tunnelman".

Johtamistaidon peruskurssilla (3 viikkoa) Aavarannassa aikoinaan eräs luennoijamme kertoi vaimonsa tapauksesta. Vaimo joutui auto-onnettomuuteen ja menetti muistinsa kokonaan 7 vuodelta,hän ei mm. tuntenut miestään ja lapsiaan, koska avioliton solmimisesta oli yli 7 vuotta. Mutta vähitellen muisti palasi pala palalta ja alkaen vanhimmasta päästä,se oli onnettomuudessa vain "ravistunut" piiloon jonnekin,

Website Security Test