maanantai 11. marraskuuta 2019

HX-hävittäjät eivät torju hyökkäystä sähköverkkoon

Lauantaina 14. syyskuuta huthi-kapinalliset iskivät öljynjalostamoon Saudi-Arabiassa. Jälki oli tuhoisaa, sillä valtio-omisteisen Aramcon öljynjalostuskapasiteetti putosi puoleen.

Tapahtuma oli vakava isku Saudi-Arabian taloudelle, mutta myös sen itsetunnolle.

Maa on maail­man suurin aseostaja. Sen ilmavoimilla on 228 F-15-hävittäjää, 53 Eurofighteria, 81 Tornadoa ja viisi Awacs-tutkavalvontakonetta. Ne eivät pystyneet torjumaan hyökkäystä öljyteollisuutta vastaan.

Sotilaat olivat jämähtäneet väärälle aikakaudelle ja tuhlanneet öljymiljardeja vanhoihin sotaoppeihin.

Ensimmäisessä maailmansodassa kunnostautunut Ranskan armeijan marsalkka Ferdinand Foch muistetaan parhaiten lyhytnäköisestä ennustuksesta: lentokoneet ovat kiinnostavia leluja, mutta niillä ei ole sotilaallista arvoa.

Viime vuosien konflikteissa juuri ilmavoimat on ollut ratkaisevassa roolissa. Saudi-Arabian tapahtumat osoittavat, että elämme Foch-hetkeä, jossa vanhoja oppeja pitää arvioida uudelleen.

Vihollinen ei hyökkää näkyvästi tankeilla ja pommikoneilla, vaan salakavalasti uudella teknologialla. Droonit ja risteilyohjukset ovat vaikeita torjua, sillä ne hajauttavat iskuvoiman useaan osaan. Uusi tekniikka hyödyntää tekoälyä, konenäköä ja robotiikkaa, eikä edes maksa paljon.

Voisiko koneiden määrää vähentää ja kehittää kyberpuolustusta?

Edellisen kerran Aramco joutui hyökkäyksen kohteeksi elokuussa 2012. Silloin kohdistettu Shamoon-virus tuhosi 30 000 työaseman tiedostot. Uskotaan, että iskun takana oli Iran, ja että kyseessä oli kosto vähän aiemmin paljastuneesta Stuxnet-haittaohjelmasta.

Saudien mahtava sotakoneisto oli aseeton myös Shamoon-viruksen edessä. Armeija katseli vierestä, kun bitit raivosivat maailman arvokkaimman yrityksen tietojärjestelmissä aiheuttaen valtavaa tuhoa.

Suomen kannalta Foch-hetki on erityisen tärkeä, sillä meitä odottaa puolustusvoimien historian kallein päätös: HX-hanke eli Hornet-hävittäjien seuraajan valinta.

Pelkät lentokoneet maksavat noin 10 miljardia euroa, niiden käyttö toisen mokoman. Pienelle maalle hintalappu on käsittämättömän suuri, sillä koko puolustusvoimien vuosibudjetti on kolme miljardia.

Uudet hävittäjät säilyvät käytössä 2060-luvulle asti. Ne saattavat kuitenkin vanhentua ennenaikaisesti, sillä seuraavan sukupolven hävittäjät ovat luultavasti jo robottiohjattuja. Ne pystyvät epäinhimilliseen liikehdintään ja toimimaan yhtenä parvena tekoälyn ohjauksessa.

Moderni yhteiskunta on erittäin haavoittuva, ja hyökkääjä tietää sen. Sähkön ja tietoliikenteen katkaisu riittää pysäyttämään koko maan. Hyökkäystä ei tarvitse edes toteuttaa, pelkkä vakavasti otettava uhkaus riittää.

Kesällä uutisoitiin, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat varautuneet iskemään kyberaseilla toistensa sähköverkkoihin. Irania vastaan kyberiskuja myös toteutettiin. Suurvallat tietävät, mihin kehitys on menossa. Suomi odottaa yhä talvisodan uusintaa.

Sitä ei tule. Sähköverkkoon osuva kyberase riittää kukistamaan Suomen laukaustakaan ampumatta. Jos kyber ei tehoa, saman vaikutuksen saa tuhoamalla pari keskeistä sähköasemaa samaan tapaan kuin Saudi-Arabiassa tapahtui.

Rintamalinja ei kulje itärajalla vaan arjen infrastruktuurissa. Miten hyvin HX-hävittäjät pystyvät puolustamaan sitä?

Hävittäjiä ei hankita pelkkää ilmasotaa varten. On epä­todennäköistä, että ne koskaan joutuisivat perinteiseen ilmataisteluun mies miestä ja kone konetta vastaan. Hävittäjillä tehdään myös tunnistuslentoja ja niitä esitellään pr-henkisesti lentonäytöksissä.

”Kukaan ei voi ennustaa, mitä tuleva sota on”, sanoi ilmavoimien komentaja Sampo Eskelinen keväällä. Siksi kaikki mahdollisuudet on pidettävä avoinna. On pohdittava, miten vähistä miljardeista saadaan mahdollisimman suuri hyöty.

Yksi kysymys on koneiden määrä. Sotilaiden mukaan koko maan puolustamiseen tarvitaan 64 konetta, mutta onko sekään enää realismia? Puoli Suomea tyhjenee vääjäämättä väestökehityksen vuoksi, joten kannattaako sitä varautua puolustamaan?

Voisiko koneiden määrää vähentää ja käyttää niistä säästyvät rahat kyberpuolustuksen kehittämiseen? Osaamisvaje ja kyberomavaraisuuden puute ovat huutavia.

Hävittäjäkaupoissa yksi miljardi on pikkuraha, mutta verkkopuolustuksessa sillä tekisi ihmeitä.

(Julkaistu Tivi-lehden kolumnina 10/2019)

Yhdysvaltojen haavoittuvuudesta kertoo Kyberuhkia ja somesotaa -kirjani sivu 95:

Kyberuhkia ja somesotaa -kirjani kertoo mm. sähköverkon turvallisuudesta, sivu 95
Vielä talvisodan aikaan kansalaiset lähtivät kaupungeista sotaa pakoon maalle. Tänään maaseutu on vähintään yhtä riippuvainen sähköstä ja tietoliikenteestä kuin kaupungit. Pakopaikkaa ei ole. Siksi sähköverkon turvaaminen on kansallisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen tärkeimpiä tehtäviä.

perjantai 8. marraskuuta 2019

Konstantin Ignatov laulaa kuin lintu

New Yorkissa tällä viikolla alkanut oikeudenkäynti Mark Scottia vastaan on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Scottia syytetään 400 miljoonan dollarin rahanpesusta. Hänen lisäkseen Onecoinin rahoja ovat pesseet muutkin Ruja Ignatovin rikostoverit. Kun rikollista rahaa on miljardikaupalla, sen peseminen käy jo työstä.

Mielenkiintoiseksi istunnot ovat tehneet todistajana esiintyvä Konstantin Ignatov, joka Rujan kadottua lokakuussa 2017 otti haltuunsa tältä jääneen johtajan paikan. Kaikesta näkee, ettei Konstantin ole paatunut rikollinen, vaan täysin kokematon maallikko, joka astui siskonsa jättämiin liian suuriin saappaisiin.

Kahdeksan kuukauden istuminen newyorkilaisessa tutkintavankilassa on tehnyt tehtävänsä. Konstantin on laulanut tietonsa yllättävänkin avoimesti ja rehellisesti ottaen huomioon, että myös häntä itseään uhkaa vuosien vankeustuomio. Hän ei ole vedonnut muistamattomuuteen eikä kieltäytynyt vastaamasta, kuten elokuvien konnat usein tekevät.

Harmi vain, ettei edes Konstantin tunnu tietävän, missä sisko piilottelee. Ruja ilmeisesti arvasi, että veli murtuu kuulustelussa helposti, eikä siksi paljastanut olinpaikkaansa edes hänelle.

Muutama tieto Konstantinin paljastuksissa on pistänyt erityisesti silmään. Ruja vei mukanaan 500 miljoonaa, Sebastian Greenwood varasti sata, mutta palautti osan Rujan huomattua tapahtuneen. Valtavien rahasummien keskellä ahneus saa huijarit huijaamaan myös toisiaan.

Meno Sofian konttorilla on ollut kuin elokuvista: setelipinoja on säilytetty kolmannen kerroksen kassakaapissa ("joka oli pienen huoneen kokoinen") ja Hongkongissa seteleille on ollut oma asunto ("special apartment in Hong Kong that was filled with cash"). Huijauksen johto on keskustellut keskenään cryptophone-salauspuhelimilla estääkseen viranomaisten puhelinkuuntelun. Ruja on ostanut miljoonan dollarin korun ja rakastanut luksuselämää. Johdon välillä on ollut ihmissuhdedraamoja, kuten missä tahansa työyhteisössä.

Mitä vielä paljastuukaan Konstantinin ja Sebastian Greenwoodin omissa oikeudenkäynneissä?

Konstantin Ignatovia kuullaan todistajana rahanpesusyytteisiin.
Vapauttakaa Konstantin -sivuston kuvissa Konstantin näytettiin afrikkalaisten lasten parissa. Oikeudessa hän myönsi riistäneensä ("rip off") näitä vähävaraisia ihmisiä, mikä on todella halveksittavaa. Ugandalaiset eivät osaa varoa pyramidihuijauksia eivätkä lipeväkielisiä eurooppalaisia, mutta ovat valmiita sijoittamaan rahansa nopean rikastumisen toivossa. BBC:n Missing Cryptoqueen -podcastin viimeinen 8. jakso kertoi, miten Onecoin oli vallannut Ugandan ja saanut pastorin markkinoimaan järjestelmää seurakuntalaisilleen, jotta pääsi itse ostamaan uuden Land Roverin.

Häpeällistä kyllä, Ugandassa kiersi Tommi Vuorisen johdolla muitakin suomalaisia tätä "lähetystyötä" tekemässä.

Kiinnostavaa muuten, ettei Konstantin ole oikeudessa kertaakaan väittänyt, että kyse oli vain talouskoulutuksen myynnistä. Pelin henki on ollut kaikille selvä.

Vaikka sisko väitti Konstantinille järjestelmän olevan laillinen, tämä kommentoi oikeudessa: "There was many red flags. Promises of getting rich quick. I don't see that with Coca-Cola." Näitä punaisia lippuja on ollut niin paljon, ettei yksikään verkoston aktiivi voi vedota tietämättömyyteen.

Kun ihminen on päättänyt sulkea silmänsä todellisuudelta, mikään ei horjuta hänen uskoaan. Suljetussa Onecoin-ryhmässä Tommi Vuorinen väittää yhä kannattajilleen, että uutisointi on vääristeltyä ja vihaajien (heitterien) tuottamaa. Hän neuvoo jäseniä odottamaan faktoja Sofian konttorista. Mutta kun Konstantin, joka vielä kahdeksan kuukautta sitten johti koko pyramidia, kertoo tietonsa, edes Vuorinen ei voi kuitata niitä vihaajien mustamaalauksena.

Vuorinen viittaa Onecoinin KYC-mekanismiin (lähetä meille kopio henkilöllisyystodistuksestasi) ja sisäiseen Deal Shaker -kauppapaikkaan, aivan kuin niillä olisi jotain merkitystä Onecoinia arvioitaessa. Jos mitään valuuttaa ja lohkoketjua ei ole, ei myöskään millään sen päälle rakennetulla ole merkitystä.

Marraskuussa 2015 KRP lopetti Onecoin-tutkimuksensa ja jäi odottamaan lähdekoodin julkistamista, jotta voisi arvioida mahdollista rikollista tekoa. Nyt ei enää tarvitse odottaa. Konstantin on itse myöntänyt huijauksen.

Nyt töihin, KRP!

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Olivatko kuulennot huijausta, kysyvät salaliittoon uskovat

Keskustelin viime viikolla henkilön kanssa, jonka mielestä Yhdysvallat ei tehnyt kuulentoja, vaan lavasti ne. Lentoja ei olisi pystytty toteuttamaan sen aikaisella tekniikalla. Lavastukseen päädyttiin, jotta kylmän sodan kilpajuoksu kuuhun saatiin voitettua.

Moon hoax oli esillä Suomenkin mediassa kesällä, kun ensimmäisestä kuuhun laskeutumisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Kyseessä on samanlainen salaliittoteoria kuin 9/11-iskuun liittyvät epäilyt. Iltasanomien juttu antaa tiivistelmän epäilijöiden argumenteista. Englanninkielinen Wikipedia on asiassa hyvinkin perusteellinen, suomenkielinen suppeampi. Hyvä artikkeli löytyy myös Historianetistä.

En lähde ruotimaan yksittäisiä argumentteja. Sen sijaan salaliittoteoriat kertovat itsessään jotain mielenkiintoista. Isoissa tapahtumissa on aina elementtejä, joita nojatuolietsivät voivat epäillä ja joissa voi kasvattaa kärpäsestä härkästä. Elokuvat ovat totuttaneet meidät epäilemään viranomaisten antamaa tietoa. Haluamme olla kuten elokuvien sankarit, jotka paljastavat oikean totuuden. Lisäksi on netti, joka tarjoaa mainion kasvualustan kaikenlaisille eksoottisille ajatuksille.

Salaliittoteoreetikot tarttuvat yksittäisiin epäilyttäviin kohtiin eivätkä yritäkään muodostaa kokonaiskuvaa siitä, mitä oikeasti tapahtui. Yksittäisiä tapahtumia on helppo epäillä, mutta vaihtoehtoisen tapahtumankuvauksen rakentaminen on ihan toinen juttu. Yleensä käy niin, että jos vaihtoehtoinen selitys ylipäätään saadaan aikaan, se on vielä epäuskottavampi kuin virallinen totuus.

Tiedollinen epäsymmetria muistuttaa tietoturvaa. Organisaatio yrittää suojautua kaikilta mahdollisilta hyökkäyksiltä, kun taas hakkerille riittää yhdenkin aukon löytäminen. Siksi hakkerin tehtävä on paljon helpompi kuin tietohallinnon tehtävä.

Epäilyt kuuhuijauksesta alkoivat jo ennen internetiä, heti Apollo-ohjelman loppumisen jälkeen. Aiheesta julkaistiin muutamia kirjojakin. Elokuva Capricorn 1 kertoo, miten USA lavastaa ensimmäisen Mars-lennon, koska tietää ettei miehistö selviäisi hengissä perille asti. Viittaus Apollo-lentoihin on selvä. Elokuva ilmestyi 1977, siis vain viisi vuotta kuulentojen loppumisen jälkeen (Elokuvan ilmestymisvuodesta on ristiriitaista tietoa, mutta nuorena pidin kirjaa elokuvateatterikäynneistä ja vihkon mukaan näin elokuvan 5.4.1979 Tampereen Petit-teatterissa, joten ainakin Suomen ensi-ilta 1978 on oikea tieto. Paperille kirjoitettua muistiinpanoa ei mikään disinformaatio ja nettiväärennös pysty muuttamaan).

Internet on antanut epäilijöille kanavan, jossa teorioita ja epäilyjä on helppo kehitellä joukkoistamalla. Spekulaatioiden ruokkiessa toisiaan maalaisjärki ja terve harkinta unohtuvat, mikä on jokseenkin pelottavaa. Disinformaatio ei koske ainoastaan tuoretta tietoa, vaan saa meidät epäilemään myös vanhoja tapahtumia. Kyselyjen mukaan noin 10 prosenttia ihmisistä uskoo, ettei kuulennoista ole kerrottu totuutta.

9/11-epäilyjä ruokki harrastajien kasaama Loose change -dokumentti, joka levisi tehokkaasti Youtuben kautta. Kuuhuijauksessa vastaava dokumentti on 3,5 tuntia kestävä American moon. Videokerronta on pelottavan tehokasta. Kun asiat esitetään sopivalla tavalla, melkein mikä tahansa saadaan näyttämään uskottavalta. Ihminen uskoo helposti sen, minkä haluaisi olevan totta. Olisi mahtavaa löytää kuumatkojen takaa jättikokoinen viranomaishuijaus, jonka joku paljastaisi.

Kuuhuijauksessa näkyy myös toinen psykologinen efekti: uskomme asiantuntijoita, jotka ovat samaa mieltä kanssamme. Esimerkiksi van Allenin säteilyvyöhykkeen vaarallisuus - löytyy tutkijoita, joiden mielestä ihminen ei pysty lentämään sen läpi. Toisten mielestä pystyy, eihän kuulentoja muuten olisi voitu tehdä. Kun omakohtaista kokemusta ei ole, eikä asiaa voi testata kotioloissa, uskomme asiantuntijaa, joka vahvistaa omaa käsitystämme. Sama ilmiö näkyy kaikissa nettikeskusteluissa.

Salaliittoteorioissa Apollo 13 on kuuhuijauksen Building 7. Jos lennot olivat huijausta, miksi NASA lavasti yhden lennon päättymään melkein katastrofiin? Salaliiton täytyy olla todella hieno ja kehittynyt, koska mitään ei ole paljastunut. Miksi siis yksi lennoista epäonnistui ja miksi WTC 7 romahti erittäin epäilyttävällä tavalla, eikä yhtä aikaa muiden kanssa?

Salaliittoon uskovat ovat oikeassa yhdessä asiassa. Vuoden 1969 tekniikka oli niin alkeellista, että kuulennot olivat suunnaton riski. Apollo 11 oli muutaman sekunnin päässä tuhosta laskeutuessaan. Oli ihme, että ne ylipäätään onnistuivat. "Kuplavolkkarilla kuuhun", kuten kirjoitin somessa pari vuotta sitten.

Kuulennot lopetettiin, koska riskit olivat liian suuret hyötyihin nähden. Kuuhun pitäisi perustaa vähintään pysyvä tukikohta, jotta lentoja kannattaisi jatkaa. Miljardeille on parempaakin käyttöä. Vielä 1960-luvulla valtio pystyi käyttämään valtavia summia yhteisen päämäärän toteuttamiseen. Nykyisin sellaista konsensusta ei löytyisi. Asevarustelu on poikkeus, koska siihen liittyvä talous ja kulttuuri on pesiytynyt USA:ssa niin syvälle, että sitä on mahdoton purkaa. Nyt ylimääräiset miljardit haluttaisiin käyttää terveydenhuoltoon, ilmastonmuutoksen torjumiseen, ympäristön rakentamiseen, koulutukseen... eikä näistäkään löytyisi yksimielisyyttä.

Jos Yhdysvallat vielä joskus palaa kuuhun, se tapahtuu yritysten voimin. Bisneksestä on tullut kaiken taustalla oleva voima. Nuoret eivät enää uneksi astronautin urasta vaan haluavat startup-yrittäjiksi. Luonnontieteiden sijaan he valitsevat kaupallisen uran, koska siinä voi rikastua.

Ehkä bisnesmaailma ja avaruusmatkailu vielä jonain päivänä kohtaavat. SpaceX on yritys siihen suuntaan. Kuuhun ei lähetetä tutkijoita vaan turisteja.

Jokainen, joka uskoo vähänkään kuuhuijaukseen, voi kysyä itseltään tätä: jos kuualus ei koskaan lähtenyt maata kiertävältä radalta, ja jos kuun pinta oli lavastettu studioon, kuinka monta tuhatta ihmistä väärennökseen tarvittiin? Miten tuhansien insinöörien suut olisi voitu sulkea niin, ettei kukaan heistä olisi 50 vuodessa paljastanut mitään eikä yhtään todistetta huijauksesta olisi putkahtanut julkisuuteen? Miksei Neuvostoliitto paljastanut jenkkien huijausta?

Aivan. Totuus kuumatkoista on tylsä, kuten totuudet yleensäkin. Mutta seikkailuna ja teknisenä saavutuksena se oli 1960-luvulla uskomaton saavutus.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Edward Snowden: pysyvästi merkitty, mutta uskomattoman rohkea

Tämä on kolmas kirjoitukseni Edward Snowdenin muistelmista. Kirjan jälkimmäisellä puoliskolla hän kuvaa kehitystä, joka johti hänet äärimmäiseen ratkaisuun: urkinta piti paljastaa oman hengen uhalla. Niistä luettuaan on pakko kunnioittaa Snowdenin ratkaisuja ja toimintaa.

Havaijin maanalaisessa tiedustelutukikohdassa (viralliselta nimeltään Kunian operatiivinen alueturvallisuuskeskus) Snowden toimi Sharepoint-ohjelman ylläpitäjänä, mikä myöhempien tapahtumien valossa kuulostaa jopa koomiselta. Nörtti pääsi teknisen osaamisensa ansiosta käsiksi NSA:n verkkoon ja sai kerättyä dokumentteja, joiden katsomiseen muilta olisi vaadittu akateeminen koulutus ja pitkä, ansiokas ura NSA:lla.

Nähtyään NSA:n toimivan vastoin lakia ja valvonnan ulkopuolella, hän etsi käsiinsä USA:n perustuslain (juuri sopivasti perustuslain vuosipäivänä, jolloin myös kirja julkaistiin). Hän huomasi, että "NSA:n valvontaohjelmat ja erityisesti sen kotimaata valvovat ohjelmat pitävät perustuslain neljättä lisäystä täydellisesti pilkkanaan" (s. 273). NSA "oli hakkeroinut perustuslain" (s. 277).

Snowdenin kuvaus Xkeyscore-työkalusta on hiuksia nostattava. Hän pystyi käyttämään sitä, vaikka toimi muodollisesti Booz Allen Hamilton -konsulttiyhtiön palveluksessa. Xkeyscoren avulla hän pystyi seuraamaan ihmisten viestintää, some-käyttöä ja sähköpostia useilla eri kriteereillä, jopa katsomaan näiden kotiin kameroista ja näkemään reaaliajassa, miten he kirjoittivat merkkejä tietokoneellaan.

Vaikka Xkeyscoren käyttöä muodollisesti valvottiinkin, Snowden kertoo, että olisi helposti pystynyt kiertämään sitä ja "minä pystyin selailemaan suurinta osaa korkeimman oikeuden tuomareiden tai kongressiedustajien yksityisistä puuhista". Jo yksin tämän lauseen luulisi herättävän kohua USA:ssa, mutta mitään ei ole kuulunut. Olemmeko niin tottuneita valvontaan? Hyväksymmekö sen, että tiedustelupalvelut pääsevät kaikkialle -- myös sinun ja minun koneeseen? Miten voimme tietää, ettei joku seuraa nytkin konettasi ja katso kameraasi?

Vanhat työntekijät eivät kiinnittäneet huomiota ongelmiin, sillä "kun he olivat astuneet koneen sisään, he olivat itse muuttuneet koneiksi". (s. 286) Niinpä Snowden katsoi, että hänen oli pakko toimia.
"Arabikevään aloittanut mies oli melkein täsmälleen minun ikäiseni. Hän oli kaupustelija, joka myi hedelmiä ja vihanneksia kärrystä. Vastalauseena viranomaisten lakkaamattomalle vainolle ja kiristykselle hän meni seisomaan torille, sytytti itsensä tuleen ja kuoli marttyyrina. Jos polttoitsemurha oli viimeinen vapaaehtoinen teko, johon hän pystyi, minä voisin taatusti nousta sohvalta ja painella muutamaa nappulaa."
Päätettyään kertoa tiedoistaan Snowden joutui elämään, jonka painetta on vaikea ymmärtää. Hän suunnitteli tekoa, joka vaarantaisi loppuelämänsä, häpäisisi suvun ja aiheuttaisi ongelmia myös lähipiirille tyttöystävää myöten. Silti hän ei voinut hiiskua suunnitelmista kenellekään.

Miten päästä huomaamatta verkkoon Havaijin saarelta ja ottaa yhteyttä brittilehtien toimittajiin? Snowden päätyi elokuvista tuttuun ratkaisuun: hän ajoi ympäri saarta herkän wifi-antennin kanssa (ns. wardriving) ja "lainasi" langattomia kotiverkkoja, jotka usein olivat suojaamattomia tai helposti hakkeroitavissa. Hän ei uskaltanut käyttää McDonaldsin tai muiden julkisia wifi-verkkoja tietäessään, miten helppoa hänen työnantajansa oli valvoa niitä.

"Pidättäydyn julkaisemasta tietoa siitä, kuinka tarkalleen hoidin oman kirjoittamiseni – kopioimiseni ja salaukseni – jotta NSA olisi pystyssä vielä huomennakin." (s. 306) Snowden neuvoo kuitenkin unohtamaan usb-tikut, sillä ne ovat liian isoja. Hän kopioi tiedostot pienille micro-sd-korteille (aivan kuten nimeään kantavassa elokuvassa) ja salakuljetti ne ulos Havaijin tukikohdasta. Turvatarkastukset olivat löysiä, vartijat kyllästyneitä. Silti Snowden varautui pahimpaan, joskus hän kuljetti muistikorttia poskessaan ja oli valmis nielemään sen, mikäli hänet tarkastettaisiin.

Snowden puhuu lämpimästi salauksen puolesta. "Se on ainoa todellinen suoja valvontaa vastaan" ja pystyy saavuttamaan salaisuuden silloinkin, kun aseet ja piikkilangat eivät tehoa. Eikä häneltä puutu ironista huumoriakaan:
"Jos haluaisi murtaa 128-bittisen avaimen, aikaa kuluisi 2^64 kertaa enemmän kuin yksi vuorokausi eli viisikymmentä miljoonaa miljardia vuotta. Siihen mennessä jopa minut olisi jo armahdettu."
Lopulta Snowden oli saanut yhteyden kahteen toimittajaan ja yhteen dokumenttikuvaajaan. Hän lensi kaikilta salaa Hongkongiin.
"Viimeisenä aamuna, jona heräsin Lindsayn kanssa, hän oli lähdössä ystävien kanssa telttaretkelle Kauaihin pikku lomalle, jolle olin kannustanut häntä. Makasimme sängyssä ja rutistin häntä liian lujaa, ja kun hän kysyi uneliaasti, miksi olin yhtäkkiä niin hellä, pyysin anteeksi. Sanoin, että olin hyvin pahoillani siitä, kuinka kiireinen olin viime aikoina ollut ja kuinka kovasti ikävöisin häntä – hän oli paras ihminen, jonka olin koskaan tavannut. Hän hymyili, suikkasi suukon poskelleni ja nousi pakkaamaan. Kun hän oli astunut ulos ovesta, aloin itkeä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Tunsin syyllisyyttä kaikesta paitsi siitä, mistä maani minua syyttäisi."
Vasta kirjaa lukiessani ymmärsin, millaisen riskin hän otti. Snowden ei voinut tietää, saapuvatko toimittajat toiselta puolelta maapalloa tapaamiseen pelkän nimettömän henkilön ehdotuksesta. Hänellä oli mukanaan levy täynnä tiedostoja, joista yhdenkin hallussapito olisi tuonut syytteen maanpetoksesta ja kymmenien vuosien vankeustuomion.

Ja kun hän oli kerran lähtenyt Havaijilta, oli myöhäistä katua: hän tiesi, että NSA aloittaisi etsinnät luvattoman poissaolon vuoksi ja selvittäisi nopeasti, mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen Snowden olisi merkitty mies ja hänen henkensä halpa.

Kaiken tämän mies teki muutamaa viikkoa ennen 30-vuotispäiväänsä! Olipa Snowden toiminnan oikeutuksesta mitä mieltä tahansa, seko oli uskomaton henkilökohtaisen rohkeuden osoitus.

Hongkongin Mira-hotellissa Snowden linnoittautui huoneeseensa 10 päiväksi poistumatta sieltä kertaakaan. Hän pelkäsi NSA:n pääsevän asentamaan vakoilulaitteita huoneeseen, ja tilasi kaiken ruuan huonepalvelusta.

Kaikeksi onneksi toimittajat todella tulivat paikalle, uskoivat hänen ensimmäiset paljastuksensa -- ja siitä käynnistyi tapahtumaketju, jonka vaiheita on tässäkin blogissa puitu useaan kertaan. Kun uutisointi oli alkanut, Snowden saattoi melkeinpä hengähtää helpotuksesta, sillä julkisuus antoi myös suojaa. Mikä tahansa USA:n reagointi olikin, se ei voisi tapahtua salassa.

Aivan varmasti tapahtumia on puitu vielä useammin NSA:n sisällä. Seuraavan tietovuotajan tehtävä tulee olemaan paljon hankalampi.

tiistai 22. lokakuuta 2019

Vapauttakaa Konstantin Ignatov ja muuta Onecoin-puppua

Olen monta kertaa ajatellut, ettei mikään Onecoinissa enää pysty yllättämään minua, mutta aina olen ollut väärässä. Niin nytkin. Onecoinin röyhkeys nousee jälleen uudelle tasolle: sivulla https://www.free-konstantin.org/ vaaditaan Konstantin Ignatovin vapauttamista Yhdysvalloista, missä hän on odottamassa oikeudenkäyntiä liittyen Onecoin-pyramidihuijaukseen.

Vapauttakaa Konstantin Ignatov!
Lyhyt kertaus: Konstantin on Ruja Ignatovan pikkuveli, joka astui tuntemattomuudesta Onecoinin johtoon siskonsa kadottua salaperäisesti kaksi vuotta sitten. Maaliskuussa Yhdysvaltojen poliisi pidätti hänet lentokentällä epäiltynä Onecoin-pyramidihuijaukseen liittyneestä rahanpesusta ja muista huijauksista. Siitä lähtien hän on odottanut oikeudenkäyntiä New Yorkissa. Oikeudenkäyntiä on toistuvasti lykätty, ilmeisesti aineiston paljouden vuoksi.

Kaulaan asti tatuoitu Konstantin on kamppailulajien harrastaja, jonka aiempi bisneskokemus rajoittuu (oikeudenkäyntipaperien mukaan) toimintaan varastomiehenä Saksan Porschella. Siskonsa kadottua Konstantin alkoi johtaa Onecoinia ja kiertää maailmaa erilaisissa verkostotilaisuuksissa. Puolustus tosin väitti, ettei Konstantin vastannut mistään eikä tiennytkään mitään, oli vain toiminut aiemmin siskonsa assistenttina. Kuvien perusteella Konstantin on reissannut ahkerasti Onecoin-huijausta levittämässä.

Konstantin maailmalla.
Nettisivusto antaa Konstantinista toisenlaisen vaikutelman. Häntä kuvataan hyveellisenä ja kunniallisena liikemiehenä: älykkö (an intellectual), lahjoittaja (a giver), ystävällinen ja nöyrä sielu (a friendly and humble soul), seikkailija ja riskinottaja (adventurer and risk taker - totta!) sekä huippujohtaja (superb leader).

Mutta kuka voisi ottaa vakavasti liikemiestä, jonka kädet on tatuoitu täyteen ja sormissa lukee THANATOS - kuoleman jumala?

Pitäisitkö tällaista miestä uskottavana?
Sivun tekijöiksi mainitaan joukko itsenäisiä edustajia (IMA), ei siis yhtiö itse. Sivulla olevat tekstit väittävät Onecoinia todelliseksi ja lohkoketjua toimivaksi. Sivut on käännetty arabiaksi, ranskaksi, saksaksi, serbiaksi, italiaksi ja venäjäksi, mikä kertoo jotain huijauksen nykyisistä aktiivimaista. Testimonials-osuudessa kirjoittavat serbi, algerialainen, vietnamilainen ja uusiseelantilainen, yksi henkilö Trinidad & Tobagolta poseeraa hänen kanssaan valokuvassa. Kannattajat kutsuvat Konstantinia nimellä "Meidän Kapteeni".

Vetoomuksessa on tällä hetkellä 17 125 allekirjoitusta:

17 125 allekirjoitusta vapauttamisen puolesta.
Contact-sivulla on chat-ikkuna sekä mahdollisuus lähettää palautetta ylläpidolle.

Terveisiä Konstantinille.
"Feel free to drop us a line!" - toivottavasti moni käyttää lomaketta hyväkseen.

Mitäs muuta viime aikoina on tapahtunut? Uhrit odottavat pörssin avautumista kuin kuuta nousevaa ymmärtämättä, mitä se käytännössä tarkoittaa. Pörssissä hinta määräytyy kysynnän mukaan. Jos ei ole aitoa kysyntää, ei ole arvoakaan. Kuka haluaisi maksaa senttiäkään kolikoista, joiden taustalla on hämäräperäinen bulgarialainen yhtiö, jonka perustaja katosi kaksi vuotta sitten, ja jonka ainoa omalla nimellään esiintyvä edustaja odottaa raskaita petossyytteitä New Yorkin vankilassa?

Lähetin sähköpostia Tommi Vuoriselle kysyäkseni kommentteja tekeillä olevaan kirjaan. Tarjosin mahdollisuutta tulla kuulluksi ja sanoa mielipiteensä. Hän ei ole vastannut.

Ymmärrän hyvin Vuorisen vaikenemisen, sillä hänen asemansa käy koko ajan tukalammaksi. Vuorinen yrittää muutaman uskollisen kanssa pitää kulisseja pystyssä, vaikka maailma sortuu ympäriltä. Kaverit ovat tehneet miljoonia ja nostaneet kytkintä ajoissa. Mitähän Vuorinen haluaisi nyt sanoa Kari Wahlroosille?

Onecoinistit syyttävät kriitikkoja "vihaajiksi" ja katkeroituneiksi, sääntörikkomusten vuoksi erotetuiksi verkoston jäseniksi. BBC:n podcast-sarjan The Missing Cryptoqueen viidennessä jaksossa ("What dreams may com") ääneen pääsee Igor Alberts, joka on ansainnut miljoonia verkostomarkkinoinnilla. Haastattelussa hän sanoo, ettei ymmärtänyt mitään Onecoinista eikä lohkoketjusta, eikä edes yrittänyt selvittää asioita. Se ei estänyt häntä levittämästä verkostoa ja keräämästä palkkioita itselleen.

Tammikuussa 2018 Alberts jätti Onecoinin. Haastattelun 39 minuutin kohdalla hän sanoo jättäneensä Onecoinin heti, kun ymmärsi mistä siinä on kyse. Muutkin nimekkäät verkostokuninkaat ovat yksi toisensa jälkeen lähteneet. Muutama suomalainen sinnittelee ilmeisesti loppuun asti.

Usko on hiipunut myös rivijäseniltä. Onecoinin FB-ryhmässä moni haluaa myydä suuriakin potteja.

15000 kolikon nimellisarvo olisi noin 450 000 euroa.
Kaikki eivät jaksa odottaa luvattua pörssin avautumista. Tässä myynnissä peräti 3,5 miljoonaa kolikkoa (arvo virallisen kurssin mukaan vaatimattomat 100 miljoonaa euroa!):

Haluatko ostaa 3,5 miljoonaa kolikkoa?
Halu päästä eroon kolikoista lienee polttava, sillä niiden myynti ohi pörssin (jota ei ole) on kielletty ja johtaa helposti tilin jäädyttämiseen. Silti nämä tulevaisuuden miljonäärit ovat valmiita ottamaan riskin.

Tämän päivän Hesarissa on juttu Cheyenne Järvisestä (ei sukua, heh), joka kyllästyi verkostomarkkinoinnin valheellisiin lupauksiin ja sai verkoston vastaansa aina lakimiehiä myöten. Kuulostaa tutulta! Olivatpa kauppatavarana sitten lisäravinteet tai kryptovaluutat, periaate on aina sama, samoin jäsenten kokemukset:
”Alkuun, kun Cheyenne alkoi päivittää someensa tästä, en seurannut sitä, koska meille aina sanottiin, ettei negatiivisia asioita kannata lukea, koska ihmiset ovat vain kateellisia. En sitten itse alkuun myöskään lukenut niitä. Olin niin syvällä siinä kuplassa.”
Yksi Suomen Onecoin-uskollisista on Reima Liukku, joka järjestää tammikuussa 2020 Deal Shaker -kauppapaikan koulutusta ja minimessut Seinäjoella hotelli Sorsanpesässä. Tilaisuuteen odotetaan 500 jäsentä.

Jos joku pääsee käymään paikalla niin laittakaapa raporttia.

Onecoin alkoi Suomesta, joten on kai sopivaa, että suomalaiset sinnittelevät sisulla mukana viimeiseen asti.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Ostoskeskusten rakentaminen tuntuu järkevältä

Hesaria kritisoidaan punavihreistä silmälaseista. Aina välillä tulee vastaan kirjoituksia, jotka lehden olisi kannattanut jättää julkaisematta.

Tämän sunnuntain kirjoitus Ostoskeskusten rakentaminen tuntuu epämuodikkaalta: kuka kaipaa enää lisää kauppoja ilmastoahdistuksen keskellä? on oiva esimerkki. Jo otsikko on hassu: Tripla on yli miljardin investointi, jota ei varmasti ole tehty muodin vaan tarkkojen investointilaskelmien perusteella.

Epämuodikkuudella ei ole merkitystä. Oleellista on se, riittääkö Triplaan maksavia asiakkaita. Muutamana ensimmäisenä päivänä väkeä on ollut tungokseen asti, mutta vasta tulevat vuodet näyttävät, miten jatkossa käy. Pienessä maassa kaikilla on tapana innostua samasta asiasta yhtä aikaa. Liika on aina liikaa.

Ostovoimaa liikkeellä Triplassa lauantaina 19.10.2019
Toimittajien "musta tuntuu" -ajattelusta poiketen asiantuntijat laskevat, että asiakkaita riittää. Väki kerääntyy muutamaan kasvukeskukseen. Jättisuuret ostoskeskukset eivät ole pelkkiä kauppapaikkoja, vaan niihin tullaan viettämään aikaa ja hankkimaan elämyksiä.

Ruokakuntien koko pienenee, asuntojen koko samoin. Ihmiset syövät yhä useammin ulkona ja viettävät aikaa yhdessä. Kotona käydään lähinnä nukkumassa, niin surkean pieniä ja kalliita kasvukeskusten asunnot ovat. Tätä taustaa vasten rakentaminen tuntuu hyvinkin järkevältä.

Tripla on hyvin joukkoliikenneyhteyksien varrella. Se, että kaupunkirakenne tiivistyy, ihmiset kerääntyvät yhteen ja hankkivat kaiken saman katon alta, on ilmaston kannalta hyvää kehitystä. Myös liikkumisen tarve vähenee.

Sekä Ainoan, Redin että Triplan viereen nousee suuria kerrostaloja, mikä entisestään vähentää liikkumista. Harmi vain, että hintojen puolesta nämä lähiasunnot ovat harvojen ulottuvilla. Triplaan sisältyy myös suuri toimistohotelli. Tripla on kuin kokonainen kaupunki, jonka sisällä ei tarvita muita kulkuneuvoja kuin omat jalat. Mainiota kestävää kehitystä, siis.

Jättisuuret keskukset ovat vastavoima myös yleistyvälle verkkokaupalle. Yksittäisten kivijalkakauppojen on vaikea kilpailla verkkokaupan mukavuutta ja edullisuutta vastaan. Ostoskeskukset työllistävät suomalaisia ja kilpailevat asiakkaista omalla, poikkeavalla tavallaan.

Entä se ilmastoahdistus? Ostoskeskusten suosiosta päätellen ilmastoahdistus on hyvin joustavaa. Kuluttaminen näyttää maistuvan nuorille entiseen tapaan. Puhelimet, vaatteet ja matkat myyvät, vaikka siitä vähän huono omatunto tulisikin.

Ja paljon on varmaankin myös niitä, jotka eivät koe ilmastoahdistusta lainkaan -- vaikka toimituksen sisällä sitä voi olla vaikea ymmärtää.

Lisäys 22.10.2019: Samantapainen kehitys vallitsee myös musiikkibisneksessä: nuoret haluavat jättikonsertteja samalla kun pienemmät rock-klubit sulkevat oviaan. Mahtaisiko näillä kehityksillä olla jotain yhteistä?

tiistai 8. lokakuuta 2019

Trump osoitti pilviriippuvuuden vaaran

USA:n presidentti Trump kieltää Venezuelalta Adoben ohjelmien käytön. Ohjelmat ovat kuvankäsittelyn ja graafisen teollisuuden de-facto standardi, joten päätöksellä on merkittäviä seurauksia.

Pahinta on, että ohjelmien käyttö loppuu USA:n hallinnon määräyksellä, eikä ohjelmista maksanut asiakas voi tehdä mitään. Jos on maksanut etukäteen käytöstä, rahasta ei saa edes hyvitystä.

Tilien sulkemisen vuoksi käyttäjille tulee kiire pelastaa tiedostonsa pilvestä ja keksiä, millä ohjelmilla jatkossa tekisivät töitään. Kuvankäsittelylle on helppo löytää korvaaja, mutta videoeditointi, sivuntaitto ja Lightroom-kuva-arkisto ovat liki mahdottomia korvata. Niiden tiedostomuodot ovat valmistajan omia, joten kilpailevat ohjelmat eivät pysty avaamaan jo tehtyjä töitä. Kaikki pitää aloittaa alusta.

Pilvipalvelut ovat moderni ja vaivaton tapa hyödyntää niin ohjelmia kuin viihdettäkin. Ihmiset eivät enää osta dvd- ja cd-levyjä, vaan katselevat elokuvia Netflixistä ja kuuntelevat musiikkia Spotifystä. Vaivattomuuden hintana on kuitenkin riippuvuus. Palvelu voi loppua, jolloin käyttäjä huomaa olevansa voimaton ja ettei omista yhtään mitään. Hän on todellakin ostanut vain palvelua.

Juuri tästä syystä käytän itse vanhaa Adoben Lightroom 6.14-versiota. Se on viimeinen, jonka pystyi vielä ostamaan omaksi. Minun kuvankäsittelyäni eivät Trumpin tai USA:n oikut heilauta, olen maksanut ohjelmasta ja käytän sitä miten lystään.

Maksavien asiakkaiden tilien sulkemisella on kauaskantoisia seurauksia. Se herättää epäluuloa amerikkalaisia nettijättejä kohtaan ja saa niin Euroopan kuin Aasiankin kehittämään kilpailevia tuotteita. Digitaalisella riippuvuudella Yhdysvalloista voi olla vakavat seuraukset. Kyberomavaraisuus nousee nyt arvoonsa.

Trumpin toiminta tuo mieleen Snowdenin paljastukset. Tiedettiin, että urkinta olisi teknisesti mahdollista, mutta kukaan ei uskonut, että USA oikeasti urkkisi niin kattavasti ja härskisti, kuin mitä dokumentit osoittivat. Myös USA:n teknologiaylivoiman riski on ollut tiedossa, mutta harva on uskonut sen voivan toteutua. Iran, Pohjois-Korea ja Syyria ovat olleet jo aiemmin sulkulistalla, mutta Venezuela tuntuu olevan eri kategoriassa.

Adoben päämajassa taatusti kiroillaan. Venezuela on pieni markkina-alue, mutta Trumpin hallinnon esimerkki riittää pelottamaan maailmanlaajuisesti asiakkaita -- eikä yksin Adoben, vaan myös Microsoftin, Googlen ja Applen asiakkaita. Adoben päätös rankaisee niitä, jotka ovat käyttäneet ohjelmia laillisesti, eivätkä niiden piraattiversioita.

Seuraavaksi Trump saattaa katkaista epäsuosioon joutuvan maan Office 365-käytön, jolloin Word ja Excel lopettavat toimintansa. Uhattuina ovat myös pilvipalvelut (kuten Dropbox ja Onedrive), Paypal-maksut, Googlen toimistosovellukset sekä Android- ja iPhone-laitteet. Entä jos Trump päättää sulkea myös AppleID:n ja Googlen tilit?

Tuoreessa muistissa on vielä Huawein joutuminen mustalle listalle, samoin monien muiden kiinalaisvalmistajien (kuten maailman suurimman videovalvontajärjestelmien valmistajan, Hikvisionin).

Trump käyttää häikäilemättömästi -- ja pitkällä tähtäimellä oman maansa etua vahingoittaen -- hyväkseen teknologian antamaa valtaa. Meidän muiden on viimeinen hetki herätä oman teknologiamme kehittämiseen.

Lisäys 9.10.2019: Presidentin määräys 13884 näyttäisi koskevan vain Venezuelan valtion organisaatioita. Jos näin on, ihmetyttää miksi Adobe sulkee myös kotikäyttäjien ja yrityskäyttäjien tilit.

Lisäys 29.10.2019: Adobe ilmoittaa pysyvänsä jatkamaan venezuelalaisten asiakkaidensa palveluita.