James Bond, aina yhtä suuri tv-suosikki

Bond-elokuvia alettiin näyttää Suomen televisiossa joskus 1980-luvun lopussa. Sitä ennen elokuvia näki vain teattereissa, joihin vanhatkin leffat saapuivat yhä uusille esityskerroille. Nyt niitä esitetään noin kolmen tai viiden vuoden välein (elokuvasta riippuen) yhä uudelleen ja uudelleen.

Onkohan Suomessa ketään aikuista, joka ei olisi nähnyt ainakin muutamaa Bondia? Silti tv-esitykset keräävät ällistyttävän paljon katsojia. Tällä hetkellä Bondit pyörivät Nelosella lauantain primetime-aikaan klo 21 alkaen. Viikosta riippuen Bond-leffa on kanavan 2-7. katsotuin ohjelma.

Muutaman viimeksi nähdyn leffan katsojaluvut ovat Finnpanelin mukaan seuraavat (tuhansia):

Elä ja anna toisten kuolla 304 (839)
Kultainen ase 364 (885)
Rakastettuni 299 (884)
Kuuraketti 190 (653)
Erittäin salainen 354 (950)
Älä kieltäydy kahdesti 276 (795)
Kuoleman katse 277 (784)

Ensimmäinen luku on varsinainen katsojamäärä, suluissa ns. tavoittavuus (montako katsojaa katsoo ainakin jonkin aikaa).

Sarasvuon talk-show lopetettiin, kun sen katsojamäärä putosi sataan tuhanteen (= 1 Sv). Näistä elokuvista laskien Bondin suosio on ollut vähintään 1,9 ja korkeimmillaan jopa 3,6 Sv:tä. Kilpailu katsojista on tietysti erilaista lauantai-iltana verrattuna torstai-iltaan, mutta luulisi jokaisen kanavan esittävän parastaan juuri tuolloin.

Ylen Ykkösestä ei tosin ole kilpailijaksi, Morsen uusinnat 1980- ja 1990-luvuilta ovat nykykatsojan mielestä verkkaisia ja liiankin brittimäisiä. Lisäksi niiden kuvanlaatu on nykystandardien mukaan perin kehno. Morse ei yllä Yle 1:n top 20 -listalle, mutta toisaalta se loppuu 4,1 Sv:n kohdalle. Ylellä 20. katsotuin ohjelma sai lähes yhtä paljon katsojia kuin Nelosen katsotuin.

Miksi ihmiset katsovat samoja Bondeja yhä uudelleen? Sen täytyy kertoa elokuvien suosiosta. Hyvin tehtyä sisältöä katsoo uusintoinakin useaan kertaan. Kotimainen sisältö joutuu kilpailemaan tämän kanssa. Kanavalle on halvempaa näyttää vanhoja bondeja ja myydä niihin mainoksia kuin ostaa kotimaisia tuotantoja ja toivoa, että niistä tulee menestyksiä. Harvoista tulee. Mustat lesket on ilahduttava poikkeus, katsojia viime viikolla 5,0 Sv (tavoittavuus 7,2 Sv) ja kanavan katsotuimman ohjelman titteli.

Vaikka bondit ovat ties monennellako uusintakierroksella, niitä kelpaa nytkin katsella. Tarjolla on nimittäin ensi kertaa elokuvien teatteriversiot digitaalisesti restauroituina.

Edellisellä esityskerralla 2.5.2009 Kuoleman katse näytti tältä:

Bond 2011.

Viime lauantaina 12.4.2014 esitetty versio tältä:

Bond 2014.

Ero on tuntuva. Vielä suurempi ero on 90-luvun esityskertoihin, jolloin tarjolla oli leffojen kapeat 4:3 versiot. Niissä kaikki päähenkilön ympärillä oleva rajautui pois. Kamalaa.

Restauroinnin vaikutus näkyy hyvin vanhoissa 1960-luvun elokuvissa, kuten tässä helmikuussa esitetyssä Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa:

Bond 2008 ja 2014.

Ehkä vuoden 2017 kierrokselle saamme jo HD-versiot ja monikanavaäänet?

Heartbleed, tietoturvan kohuviikon huipennus

NSA-kirjan valmistumisen jälkeen on taas enemmän aikaa bloggaamiselle.

Tämä viikko (7-13.4.2014) on ollut tietoturvan kohuviikko. Ensin kaiken huomion sai Windows XP:n tuen loppuminen ja siitä seuraavat tietoturvariskit. Samana päivänä (8.4.) tulivat julki tiedot suomalaisten ja Googlen löytämästä ns. Heartbleed-aukosta, jonka vaikutukset ovat moninkertaisesti suuremmat kuin vanhan XP:n riskit.

Heartbleed on mielenkiintoinen monellakin tavalla. Onnittelut oululaiselle Codenomiconille sen löytämisestä ja eritoten hyvästä viestinnästä. Heartbleedistä tuli it-historian ensimmäinen brändätty turva-aukko. Codenomiconin ansiosta bugi sai kuvaavan logon ja helposti muistettavan nimen. Suomalaiset ovat aina olleet hyviä tekniikasta, mutta nyt näköjään kansainvälinen viestintäkin on hallinnassa. Tämä on kerrassaan loistava juttu! Codenomicon toi monta näkyvää sulkaa Suomen tietoturvaosaamisen hattuun. Kansainvälinen tietoturvamaine on muutakin kuin urkintaa tai sen puutetta.

Bugi on ollut avoimessa koodissa kaksi vuotta kenenkään huomaamatta. Usko siihen, että avoin koodi olisi automaattisesti turvallista koska niin moni voi tarkistaa sen, osoittautui vääräksi. Itse asiassa NSA tai kuka tahansa voi lisätä kriittiseen koodiin tahallisia turva-aukkoja ja hyödyntää niitä pitkään, ennen kuin asia paljastuu.

OpenSSL-aukko olisi hyvin voinut olla NSA:n työtä. Ilmeisesti virheen tehnyt ohjelmoija on kuitenkin saksalainen, eikä hänellä ole NSA-yhteyksiä. Mutta kuka tietää, mitä kulissien takana oikeasti on tapahtunut?

Turva-aukot saavat paljon huomiota mediassa, ovathan ongelmat ja riskit aina uutisen arvoisia. Median mukaan kyseessä on nettihistorian suurin ja vakavin turva-aukko. Ihmisiä kehotetaan jälleen vaihtamaan salasanat Facebookiin, Twitteriin ja kaikkiin tärkeisiin palveluihin. Uutisoinnin pohjanoteeraus on tämä Voicen artikkeli, jossa aukkoa kutsutaan virukseksi. Sen sijaan hyvä artikkeli löytyy Washington Postista.

Heartbleed on siinä mielessä loistava turva-aukko, että kerrankin käyttäjän ei tarvitse päivittää mitään. Kaikki työ jää web-palveluiden ylläpidon vastuulle. Älypuhelimista tai työasemista Heartbleedin käyttö olisi erittäin vaikeaa.

Missään en ole nähnyt tarkkaa kuvausta siitä, miten Heartbleed-bugia oikeasti voi hyödyntää. Voi olla, että OpenSSL-kirjastoa käytetään 66 % nettipalveluista, mutta kyse on vasta teknisestä haavoittuvuudesta. Riski syntyy siitä, miten helppo Heartbleediä on hyödyntää ja miten vakavaa vahinkoa sillä voi saada aikaan.

Heartbleedin avulla palvelimen muistin sisältöä voidaan "lypsää" sitä sopivasti kysyvälle ohjelmalle. Tulokset ovat satunnaisia. Voi olla, että hyökkääjä saa pelkkää bittiroskaa. Toisaalta hän voi saada edellisten käyttäjien tunnuksia, salasanoja ja jopa palvelimen omat salausavaimet. Pahinta on, ettei tästä jää mitään merkkejä palvelimen lokiin. Ylläpidon on siis mahdotonta tietää, onko heiltä lypsetty salaista tietoa. Havainnollinen kuva asiasta on täällä, hyvä selitys suomeksi myös täällä.

Hyökkäyksen kohdistaminen tiettyyn käyttäjään on kuitenkin vaikeaa. Hyökkääjän pitäisi ensin saada uhri ottamaan yhteyttä omaan koneeseensa ja sen jälkeen jatkaa Man-in-the-middle-tekniikalla suojatulle palvelimelle. Ei kovin helppoa.

Lisäksi on mahdollista hyökätä OpenSSL:ää käyttäviä kuormanjakopalvelimia vastaan ja saada -- jälleen kerran satunnaisten -- ihmisten tunnuksia. Toisaalta kaikki OpenSSL:ää käyttävät ohjelmistot eivät hyödynnä kirjaston Heartbeat-ominaisuutta, joten niissä vaaraa ei ole.

Vaikka haavoittuvuus on vakava, sen hyödyntäminen on jossain määrin onnen kauppaa ja vaatii sen verran yritystä, että tuskin kukaan jaksaa nähdä vaivaa Facebookin tai Twitterin salasanojen vuoksi. Pankkipalvelut ovat sitten toinen juttu.

Pahinta, mitä hyökkääjä voi Heartbleedin avulla saada, on palvelimen oma SSL-avain. Sillä pystyisi avaamaan kaikki aiemmat (jos niiden salattu liikenne on kaapattu ja tallennettu) sekä tulevat SSL-salatut yhteydet. En pysty arvioimaan tämän riskin suuruutta, oletan sen aika pieneksi. Lisäksi PFS-tekniikkaa (Perfect Forward Secrecy) käyttävät avaintenvaihtoprotokollat ovat suojassa. Niitä käyttävät mm. Facebook ja Nordea palveluissaan.

Lisäys klo 18.15: SSL-avaimen vuotaminen saattaa olla jopa kokonaan mahdotonta.

Lisäys klo 23.30: Onpa muuten hassua, että kerrankin Microsoft ei liity mitenkään tietoturvariskiin. Itse asiassa juuri sen web-palvelimet ovat niitä turvallisia, ja asiakaspään käyttöjärjestelmällä ei ole merkitystä. (Oliko vain sattumaa, että Codenomicon julkisti haavoittuvuuden juuri XP:n tuen päättymispäivänä, kysyy tämä sivusto).

Ja ihan toinen juttu -- em. Vergen lukijapalautteista poimin seuraavan: "Look, I don’t want to say heartbleed is not dangerous and might have caused a lot of harms, we simply don’t know yet. The media did a lot of fear mongering and took it to the extreme. The final nails in the coffin was when my wife (a nurse) a non-technical person came home the other day hysterically about how everything was compromised and some news network advised people emptying out their accounts until everything was fixed to protect themselves. Needless to say, I was pretty upset about the whole thing and the damaged those folks caused. It took hours of convincing to stop her from going to the bank the next morning to do exactly that. What a mess."

Lisäys 12.4.14 klo 8: Iltalypsy kannattaa - suomalainen Ilkka Mattila oli toinen, joka osoitti salaisen avaimen hankkimisen mahdolliseksi: https://www.cloudflarechallenge.com/heartbleed Jälleen yksi sulka myös Suomen tietoturvaosaamisen hattuun. Hienoa!

Suomesta datakeskusten Kiina?

Suomeen on mahdollisesti tulossa jälleen uusi datakeskus, joka on niin suuri, että Googlen Haminan-yksikkö kalpenee sen rinnalla. Uuden keskuksen sähköntarve olisi peräti 900 GWh vuodessa.

Suomi houkuttelee maahan datakeskuksia, koska meillä on tarjota vakaa kallioperä, rauhalliset olot, telealalla selkeä lainsäädäntö -- ja ennen kaikkea halpaa sähköä. Energia maksaa meillä puolet siitä mitä Keski-Euroopassa.

Datakeskukset ovat tervetulleita varsinkin Pohjois-Suomeen ja entisille teollisuuspaikkakunnille, missä suuret hallit odottavat uutta käyttöä. Valitettavasti datakeskusten työllistävä vaikutus on vähäinen, sillä laitokset eivät juurikaan tarvitse henkilökuntaa. Ylläpito tehdään etähallintana toisesta maasta. Suomessa tarvitaan lähinnä vartijoita, sähköasentajia ja perustason IT-osaamista, sekä tietenkin työmiehiä rakennusvaiheessa.

Olemme tyytyväisiä, kun ulkomaiset IT-jätit tuovat koneensa Suomeen. En ole nähnyt missään kokonaisanalyysiä datakeskusten vaikutuksista. Ehkä sellainen kannattaisi tehdä? Pitäisi listata hyödyt ja haitat datakeskuksen koko elinkaaren ajalta.

Vaarana on, että Suomesta tulee datakeskusten Kiina, johon kehittyneet maat tuovat haitallisen teollisuutensa halvan sähkön perässä. Samalla, kun muu teollisuus pyrkii alentamaan omaa kulutustaan, datakeskusten suuri kulutus on tärkeän keskuksen merkki ja siten hienoa Suomelle.

Uusimman keskuksen energiakulutus olisi samaa luokkaa Suomen sähköjunien tai kesäasuntojen energiankulutuksen kanssa. Muutama sellainen, niin joudumme rakentamaan uuden ydinvoimalan pelkkiä datakeskuksia varten.

On myös vaara, että datakeskusten lisääntyneen kulutuksen myötä joudumme tinkimään muusta energiankulutuksesta, jotta CO2-vähennysten tavoitteet saavutettaisiin.

Datakeskusbisnes on viime kädessä energian myyntiä. Työllistävä vaikutus on vähäinen ja oma jalostusarvo nolla. Aiemmin Suomea kritisoitiin siitä, että veimme puutavaraa maasta emmekä kehittäneet siitä korkeamman lisäarvon tuotteita. Datakeskuksiin verrattuna raakapuun vientikin on hyvää bisnestä, sillä puut kasvavat itsestään takaisin.

Sähköstä peritään energiaveroa, jonka tuotto jää Suomeen. Suurimmat, yli viisi megawattia kuluttavat datakeskukset haluttaisiin saada teollisuuden maksaman alemman veron piiriin, mikä houkuttelisi lisää suuria keskuksia. Veronalennuksen kustannus valtiolle olisi noin 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Jostain syystä datakeskuksia käytetään perusteluna sille, miksi Suomen ei pitäisi säätää tiedustelulakia. Väitetään, että verkkotiedustelu karkottaisi keskukset Suomesta. Kyse on ilmeisesti suomalaisten omasta päättelystä, sillä en ole nähnyt datakeskuksia perustavien yritysten ottaneen koskaan kantaa asiaan. Kansainvälisiä jättejä kiinnostavat sähkön hinta ja maan turvallisuus. Urkintaa ne kohtaavat joka tapauksessa, viimeistään heti kun bitit ylittävät Suomen rajan.

Vaikka Suomella ei olisi verkkotiedustelua lainkaan, datavirrat ulkomaille kulkevat Ruotsin läpi, jossa FRA seuraa niitä. Eikä FRA estänyt Facebookia rakentamasta omaa keskustaan Luulajaan.

Tiedustelulailla voi kuitenkin olla epäsuoraa vaikutusta datakeskuksiin, sillä osaltaan ne joko tukevat tai nakertavat käsitystä Suomesta tietoturvallisena maana. Tämä on imagoasia.

On myös mahdollista, että datakeskusten läheisyyteen syntyy jatkossa paikallista osaamista. Vielä sitä ei ole näkynyt.

Koska vaikutuksia löytyy molempiin suuntiin, olisi hyvä saada asiasta tarkempi selvitys ennen kuin myymme maamme ja energiamme muiden käyttöön.

Suomi Android-turvan peränpitäjä?

F-Securen uhkaraportti Threat Report H2 2013 antaa kiinnostavan tiedon: Suomi on Euroopan peränpitäjä Androidin turvallisuudessa. Raportin mukaan Suomessa tehtiin peräti viisi prosenttia kaikista Android-haittaohjelmahavainnoista. Seuraavalla sijalla oli Saksa, jonka osuus oli vain 3,2 %.

Suomen luku kuulostaa hurjalta, etenkin kun juuri edellisellä viikolla Suomen tietoverkkoja kehuttiin maailman puhtaimmiksi. Mikä saa suomalaiset sössimään mobiilissa?

F-Securen raportin mukaan 10 pahinta maata tuotti 6-12/2013 yrityksen järjestelmään yli 140 000 ilmoitusta Android-haittaohjelmista. Pahimmat maat olivat Intia ja Saudi-Arabia, joista tuli 75 % ilmoituksista.

Ymmärtääkseni kyse on F-Securen asiakkaiden tekemistä havainnoista, joten luvut ovat luonnollisesti korkeita siellä, missä yhtiön markkinaosuuskin on korkea. Tämä selittäisi Suomen osuutta. Mutta silti 5 % vastaa peräti 7000 havaintoa puolen vuoden ajalta (ja 14 000 havaintoa vuodessa). Se on paljon.

Onko 7000 suomalaista tosiaan saanut vuoden 2013 jälkipuoliskolla Android-haittaohjelman puhelimeensa? Luku tuntuu suurelta etenkin siksi, että raportin mukaan lähes kaikki haittaohjelmat leviävät ulkopuolisen tahon sovelluskauppojen kautta. Googlen oman Play-kaupan kautta tuli haitoista vain 0,1 %.

Ovatko suomalaiset siis ryhtyneet joukolla käyttämään muita kuin Googlen omaa kauppaa? Jos, niin miksi näin on tapahtunut?

Oletetaan, että Suomessa on miljoona Android-puhelinta. 7000 virushavaintoa tarkoittaa ilmoitusta joka 140. puhelimesta. En tiedä, mikä on F-Securen Android-turvaohjelman markkinaosuus, mutta se ei ole lähelläkään sataa prosenttia. Niinpä todellisten Android-tartuntojen määrä on paljon suurempi. Jos markkinaosuus on vaikkapa 20 %, kaikista Suomen Android-puhelimista 35 000 olisi saanut (tai ainakin nähnyt) haittaohjelman viime vuoden jälkipuoliskolla. Todennäköisesti turvaohjelma on vain muutamassa prosentissa Suomen Android-puhelimista, jolloin esim. 2 % saataisiin haittojen määräksi 350 000.

Ovatko Android-haittaohjelmat todella näin yleisiä? Vai mikä selittää lukuja?

Lisäys klo 15: Hmm... F-Securen turvaohjelma on tällä hetkellä saatavilla vain Androidiin. Ei siis ihme, että 97 % sen havaitsemista haitoista on peräisin Android-puhelimista. Luku kertoo enemmän turvaohjelmasta kuin mobiilialustojen turvallisuudesta (vaikka kukaan tuskin kiistää etteikö Android olisi alustoista turvattomin).

Mikko Hyppösen Twitterissä antaman kommentin mukaan "Suurin osa näistä [havaituista haittaohjelmista] oli trojanisoituja versioita oikeista applikaatioista (lähinnä peleistä)".

Lisäys klo 17: Uuden twiitin mukaan kyse onkin web-sivuista, jotka tyrkyttävät puhelimeen haitallista apk-ohjelmapakettia.

Suomen television katselu ulkomailla

Viime viikon hiihtolomalla joukko lapsia olisi halunnut katsoa Putouksen Maikkarin Katsomo.fi -palvelusta nettilähetyksenä, mutta sepä ei onnistunutkaan. Tuloksena oli vain ilmoitus:

"Ei Putousta maahan, jossa olet."

Kotimaahan palattuani selvittelin asiaa. Kävi ilmi, ettei Katsomo.fi:n suorat lähetykset näy lainkaan ulkomailla, eivät liioin Ylen Areenan lähetykset. Tästä olisi tietysti hyvä mainita palveluissa, mutta ilmeisesti live-katselu on sen verran harvinaista, ettei se ole tullut mieleen tekijöille. Areenan virheilmoitus Palvelussa on havaittu yhteysvirhe. Haluatko lähettää anonyymin virheraportin? on suorastaan raivostuttava. Miksi ei voi suoraan sanoa, etteivät lähetykset näy ulkomailla?

Tallenteiden katselu sentään onnistuu osittain -- myös Putous on katsottavissa jälkeenpäin. Valitettavasti suurin osa ulkomaisista elokuvista, tv-sarjoista ja urheilusta näkyy tallenteinakin ainoastaan Suomen sisältä katsottuna. Vika ei ole tv-kanavien. Oikeudenhaltijat eivät myy kansainvälisiä jakeluoikeuksia nettiin tai jos myyvätkin, niiden hinta on poskettoman korkea.

Kirjoitin aiheesta Helsingin Sanomien kolumnin, josta tuli paljon palautetta. Ulkosuomalaisten on vaikea ymmärtää, miksei ohjelmia voi näyttää netin kautta, kun kerran Yle-verokin on maksettu.

Yle-verolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Se koskee ensinnäkin vain Ylen omia ohjelmia ja toisaalta vain kotimaan palveluita. Kansainvälisten jakeluoikeuksien ostaminen Ylen näyttämiin ohjelmiin maksaisi hurjasti, eikä kaikkiin ohjelmiin niitä saisi rahallakaan.

Samanlaisia rajoituksia on muiden maiden vastaavissa palveluissa. Esimerkiksi BBC:n iPlayer ja amerikkalainen Hulu toimivat vain oman maan rajojen sisältä katseltaessa. Kyse on kansainvälisestä tekijänoikeuksien kaupasta ja niiden sopimuksista.

BBC iPlayer toimii vain Britanniassa.

Sorry, Hulu ei myöskään toimi USA:n ulkopuolella.

Vaikka molempien palvelujen ilmoituksessa käytetään tilapäiseen viittaavaa termiä "currently" ei kannata jäädä odottamaan. Hulu.comissa sama virheilmoitus on näkynyt ainakin neljä vuotta, minkä ajan olen palvelua seurannut.

Mutta miksei oman maan tapahtumia, kieltä ja kulttuuria voi seurata netin kautta? Tässä on selvästikin murroskohta, johon vanhat rakenteet eivät taivu. Rajat ylittävä nettijakelu katsotaan lähetystoiminnaksi, jossa vastaanottajien piiri voi valikoitua vapaasti ja nousta kymmeniin miljooniin. Vaikka muu ohjelma olisi jaeltavissa, yksittäinen musiikkikappale sen keskellä saattaa estää lähetyksen, koska siitä pyydetään kymmenien tai satojen tuhansien eurojen hintaa. Vanhat sopimuskäytännöt eivät sovellu tilanteeseen, jonka netti-tv on synnyttänyt.

Ehkä tv-yhtiöt voisivat myydä nettikatselupalveluaan ilmaisuuden sijaan? Jos Yle tai Maikkari voisi osoittaa, että ulkomaisia katselijoita on vain tuhat kappaletta (ja luultavasti vielä kaikki suomenkielentaitoisia), tekijänoikeuksien hinta jäisi kohtuulliselle tasolle. Ilmeisesti BBC:n iPlayer on kehittymässä tähän suuntaan.

Toinen vaihtoehto on käyttää laitetta, joka vastaanottaa tv-kuvan Suomessa ja siirtää sen ulkomaille katselua varten. Tällainen "etä-tv" on esimerkiksi Slingbox. Jostain syystä sen saatavuus Suomessa tuntui pikaisen googlauksen perusteella heikolta. Verkkokauppa.comissa oli vain HD-laitteita ja niilläkin pitkä toimitusaika. Olisiko muita laitteita samaan tarkoitukseen?

Kannattaa myös googlata sanalla placeshifting. Eräs aiheelle omistettu sivusto on http://placeshiftingenthusiasts.com/.

Sitten on vielä suomalainen BooxTV-palvelu, jota voinee katsoa myös ulkomailla. Palvelun omat sivut eivät ole kovin informatiiviset tässä suhteessa, mikä voi olla myös tietoinen valinta.

JK. Ennen kuin joku ehtii huomauttaa niin toki BBC:n, Hulun ym. maaestot ovat kierrettävissä paikallista ip-osoitetta käyttämällä, mutta se vaatii teknistä osaamista ja on oman kirjoituksensa aihe. Asiasta puhuttiin paljon pari vuotta sitten jääkiekon MM-kisojen yhteydessä.

Eläkeläiset viihtyvät television ääressä, nuoret yhä vähemmän

TV-ala huokaisi eilen helpotuksesta. Finnpanelin viime vuoden tilastot osoittavat, että TV-katselu voi Suomessa hyvin uusista katselutekniikoista (älypuhelimet, tabletit, ulkomaiset palvelut) huolimatta. Keskimääräinen katseluaika (nyt 182 minuuttia) putosi vain yhdellä minuutilla edellisestä vuodesta, jolloin saavutettiin kaikkien aikojen ennätys.

Televisiokatselun korkea määrä ei ole tilasto, jolla haluaisimme varsinaisesti juhlia. Passiivinen sohvalla makoilu lisää yksinäisyyttä ja kansanterveydellisiä ongelmia. Olikin outoa, että television digitalisoinnissa ministeriö asetti yhdeksi tavoitteeksi kanavien määrän lisäämisen ja oli tyytyväinen, kun katseluminuutit nousivat.

Vuosina 2005-2006 televisiota katseltiin keskimäärin 169 minuuttia vuorokaudessa. Analogiatelevisio suljettiin 2007, jonka jälkeen on tilastoihin on ilmestynyt kymmenkunta uutta kanavaa. Tarjonnan määrä on siis moninkertaistunut, mutta katselu lisääntynyt vain 13 minuuttia. Ei ihme, että TV-toimiala kokonaisuutena on vaikeuksissa.

Tärkein trendi (jota otsikolla "Television asema on vahva" varustettu lehdistötiedote ei edes mainitse) on se, että television katselu painottuu yhä enemmän eläkeläisiin, samalla kun nuorten osuus putoaa. Joitakin vuosia sitten Finnpanel itse raportoi katselun määrän ikäryhmittäin, mutta nyt jouduin laskemaan sen itse. Tulos on tässä:

Televisio menettää nuoria ja kerää eläkeläisiä.

Kahdessa keskimmäisessä ikäryhmässä TV-katselun aika ei ole juurikaan muuttunut, mutta yli 65-vuotiaiden katselu on lisääntynyt ja alle 25-vuotiaiden vähentynyt selvästi.

Otin vuonna 2007 talteen Finnpanelin vastaavat luvut, joskin niissä ikäryhmät oli jaettu tarkemmin eikä suora vertailu nykyiseen sen vuoksi onnistu.

Eläkeläisten (yli 64-vuotiaat) katselu oli jo silloin noussut viidellä minuutilla edellisvuoteen verrattuna, mutta oli "vain" 256 minuuttia. Viime vuonna (2013) aika oli noussut 282 minuuttiin.

Juuri tämä on television ongelma: ikäihmiset, joiden määrä kasvaa suurten ikäluokkien eläköityessä tuntuvasti, katsovat yhä enemmän, mutta mainostajia kiinnostaisivat erityisesti nuoret aikuiset, joita on vaikea saada television ääreen.

Tämän sai huomata Yle, joka yritti kohdentaa TV2:n profiilia erityisesti nuoria kiinnostavaksi. Seuraus oli, että parin vuoden aikana kanavan katseluosuus putosi noin 20 prosentista 11,9 prosenttiin. Voisi ilkeästi kysyä, tarvitsevatko nuoret julkista palvelua? Jos eivät koe tarvitsevansa, pitääkö sitä väkisin yrittää tarjota? Nuorille suunnattua sisältöä on rajattomasti ilman Ylenkin tarjontaa.

Miten käy televisioalan sitten, kun suuret ikäluokat poistuvat kokonaan? Syntyykö tämän päivän nuorille ja keski-ikäisille vastaavaa tottumusta television tuijottamiseen sitten kun he itse ovat eläkeiässä?

Vielä ihan toinen asia. Finnpanelin tilastoista käy ilmi, että ilman televisiota olevien kotitalouksien määrä on laskenut. Vuonna 2011 televisiottomia talouksia oli 10 prosenttia, viime vuonna enää kuusi prosenttia.

Televisiottomia ja antennikatsojia yhä vähemmän (kuva: Finnpanel).

Tämä on vastoin yleistä trendiä, jossa yhä useampi sanoo luopuneensa televisiosta kokonaan. Joko he liioittelevat, tai sitten televisioksi on laskettu myös tietokone ja muut digilaitteet. Kiinnostavaa kyllä, myös vuonna 2007 televisiottomien talouksien osuus oli kuusi prosenttia. Mikä sai ihmiset luopumaan televisioistaan 2011 ja hankkimaan ne takaisin 2013?

Lisäys 9:40: Tarkempi erittely ikäryhmien katselumääristä löytyy Powerpoint-kalvoilta http://www.finnpanel.fi/lataukset/tv_vuosi_2014.pdf (erit. sivu 4). Sivulla http://www.finnpanel.fi/tulokset/tiedotteet.php on linkit myös aiempien vuosien vastaaviin esityksiin.

Tiedustelulain julkinen käsittely on haparointia pimeässä

Viestintäministeriö järjesti tänään kuulemistilaisuuden otsikolla Tiedustelun vaikutus sähköisen viestinnän luotettavuuteen. Kankean nimen alla käytiin keskustelua valmisteilla olevasta tiedustelulaista sekä Suomen verkkovakoilun tulevaisuudesta. Haluammeko tehdä Suomesta mini-NSA:n vai tietoturvan Sveitsin? SSH:n edustaja sanoi, että jälkimmäinen on mahdollista pienen Suomen resursseilla, ensin mainittu ei.

Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja eri alojen asiantuntijoilta. Yksi katsoi asiaa perusoikeuksien, toinen kansalaisten tietosuojan, kolmas tietoturvayritysten, neljäs elinkeinoelämän näkökulmasta ja niin edelleen.

Ministeri Pia Viitanen piti avauspuheenvuoron ja jäi poikkeuksellisesti itsekin kuuntelemaan puolet alustuksista. Ehkä se kuvasti aiheen tärkeyttä, tai ainakin sen saamaa mediahuomiota. Ministeriön oma väki ei ottanut kantaa näin alkutekijöissään olevaan asiaan.

Tiedustelulain alustava valmistelu vain virkamiesten kesken sai rajua kritiikkiä. Näin tärkeässä asiassa pitäisi kuulla laajasti eri kansalaisjärjestöjä ja liike-elämää. Työryhmän puheenjohtaja tosin puolustautui, että kyse on alustavasta valmistelusta, ja että ryhmä on ehtinyt pitää vasta kaksi kokousta.

Monista näkökulmista huolimatta keskustelu muistutti sokeiden hapuilua pimeässä. Jokaisella puhujalla oli selvä mielipide asiaan, josta harva oikeasti tietää mitään. Emmehän me tienneet mitään Ulkoministeriön urkinnastakaan. Nyt meidän pitäisi päättää, miten reagoimme tuntemattomien tahojen tuntemattomilla välineillä luomaan tuntemattomaan uhkaan.

Salissa oli niitä, jotka tiesivät paljonkin, mutta Viestikoelaitoksen ja Suojelupoliisin edustajat tyytyivät lyhyeen kommenttipuheenvuoroon. Muutoin puolustusvoimat vaikenivat kokonaan. Virkansa vuoksi he eivät voi kertoa, kuinka paljon haittaa ulkomainen sähköinen tiedustelu tuottaa Suomelle, ja mitkä ovat ne todelliset uhkakuvat, jotka lailla halutaan torjua.

Tilanne on nurinkurinen. Suomen etujen puolustamiseksi halutaan laki, jonka tarpeellisuudesta ei voida kertoa avoimesti julkisuuteen. Niinpä keskustelu jatkuu olemattomien faktojen varassa, vankoin mielipitein vahvistettuna.

Niin -- mini-NSA vai tietosuojan Sveitsi? Itse en ota kantaa asiaan ennen kuin tiedossani on oikeita faktoja.

Kultainen 1980-luku

Oliko 1980-luku hienoa vai huonoa aikaa? Meillä 1960-luvulla syntyneillä ja sitä vanhemmilla on omakohtaisia muistikuvia, joten voimme arvioida asiaa.

Parasta 80-luvussa oli, että olimme kaikki silloin 30 vuotta nuorempia : -) Aika on tietenkin kullannut muistot, mutta onko vain sattumaa, että niin moni suomalainen kaipaa juuri tätä vuosikymmentä? En usko. Moni asia oli 1980-luvulla poikkeuksellisen hyvin.

1980-luku oli käännepiste, jossa vanha ja moderni Suomi kohtasivat. Vanha Suomi ja sen hyvinvointivaltio olivat kehittyneet huippuunsa. Toisaalta kansainvälistyminen ja avautuminen Eurooppaan oli jo alkanut, joten 70-luvun poliittisuudesta ja sisäänpäinkääntymisestä oli päästy eroon. Nuoret interrailasivat pitkin Länsi-Eurooppaa (itsekin Pariisiin ja Lontooseen), ajoin 1988 autolla Suomesta Italiaan ja kävin ensimmäistä kertaa USA:ssa. New Yorkin lento maksoi noin 3000 markkaa eli 500 euroa. Turvatarkastukset olivat minimaalisia, joten matkustaminen oli mukavaa.

Oikeastaan ei pitäisi puhua 1980-luvusta yhtenä kokonaisuutena, sillä kymmenessä vuodessa Suomi (ja koko Eurooppa) ehti muuttua todella paljon. Vuosikymmenen alkaessa vallassa oli vielä Kekkonen, mutta sen loppuessa koettiin hurja, IT-huuman kaltainen nousukausi, jolloin elintasosta tuli ylpeydenaihe ja jupit (Young, Urban, Professional) saivat paljon huomiota ja myös paheksuntaa. Se kaikki loppui kuin leikaten 1990-luvun suureen lamaan.

80-luvulla vanhuksille ja lapsille riitti hoitajia, sillä huoltosuhde oli Suomen historian paras. Toisaalta vanhukset eivät eläneet niin vanhoiksi kuin nykyään, ja aktiiviväestön elintavat olivat paljon epäterveellisempiä kuin nyt. Hoitoon pääsi ehkä nopeasti, mutta hoito oli huonompaa ja halvempaa.

Ydinsodan pelko ahdisti mieliä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989 ja Itä-Euroopan maat vapautuivat. Tänään emme juurikaan pelkää ydinsotaa eikä kukaan marssi rauhan puolesta, mutta pelot ovat korvautuneet toisilla. Media lietsoo pelkoa ilmastonmuutoksesta ja talouden tila huolestuttaa syystäkin monia.

Afrikasta kuultiin 1980-luvulla vain huonoja uutisia, kuten Sahelin alueen pitkäaikainen kuivuus. Nykyään ne laitettaisiin ilmastonmuutoksen syyksi, mutta termiä ei oltu vielä silloin keksitty. Puhuttiin vain kasvihuone-efektistä. Heinäkuussa 1985 Lontoon Wemblyllä järjestettiin ennen näkemättömän laaja Live Aid -konsertti, joka televisioitiin kaikkialle maailmaan. Sillä kerättiin rahaa Etiopian nälänhädästä kärsiville. Tällä vuosituhannella Afrikan kärsivistä ei ole juuri puhuttu, mutta on epäselvää johtuuko se olojen parantumisesta vai median huomion kääntymisestä muualle.

80-luvulla televisiossa oli vain kaksi kanavaa, koteihin hankittiin videonauhureita ja mikrotietokoneita eikä internetistä ollut tietoakaan. Näillä mittareilla elämän täytyi olla tosi ankeaa tähän päivään verrattuna. (Vaikka nettiä ei ollutkaan, sähköposti sekä tiedosto- ja keskustelualueet olivat harrastajien BBS-järjestelmissä eli ns. "purkeissa").

Ihminen ei kuitenkaan osaa kaivata sellaista, mistä hän ei tiedä. Kun 2010-lukua muistellaan joskus vuoden 2040 tienoilla, nykyisen elämän täytyy näyttää todella ankealta, koska meillä ei vielä ole X:ää, Y:tä eikä Z:aa. Mutta kun emme tiedä, mitä ne ovat, emme osaa olla niistä tyytymättömiä.

80-luvulla meillä oli jotain, mitä moni nyt kaipaa nettiä, Thaimaan-lomia ja kymmeniä tv-kanavia enemmän: meillä oli turvallinen olo ja luottamus tulevaan. Kun opiskeli, saattoi olla varma pysyvästä työpaikasta ja turvallisesta elämästä. Ja vaikka ei olisi opiskellutkaan, yksinkertaisia rutiinitöitä riitti kaikille. Oli sihteereitä, mikrotukihenkilöitä, pankkivirkailijoita, lehdenjakajia, lähettejä ja tehdastyöntekijöitä.

Tänään elämme jatkuvassa epävarmuudessa. Koulutus tai oma ahkeruus ei takaa nuorelle tulevaisuutta, eikä kukaan voi olla varma oman työpaikkansa säilymisestä. Yhä ohuemmaksi käyvä media rummuttaa säästöjä ja uutisoi korostetusti kaiken negatiivisen. Nettikeskustelut ruokkivat tyytymättömyyttä hallitukseen ja maahanmuuttajiin. Säästöjä vaativat johtajat kuittaavat itse huikeita palkkoja ja etuja.

Toivottavasti 2040-luvulla asiat ovat taas paremmin ja voimme todeta, miten huonoa aikaa 2010-luku olikaan.

Flipora huijaa ystäväkutsuilla

Jokin aika sitten sain sähköpostilla ystäväkutsun. Linked-in, Facebook ja Twitter ovat totuttaneet meidät erilaisiin kutsuihin, joihin moni vastaa automaattisesti kyllä -- ainakin jos nimi on vähänkään tuttu. Ollaan vain ystäviä, mikäs siinä.

Tämä ystäväkutsu on huijausta.

Tuijan sukunimi on peitetty, enkä tuntenut häntä. Aloin selvittää, mistä palvelusta on kyse. Jos linkkiä napsauttaa hiirellä, se siirtyy Flipora-nimiselle sivustolle ja haluaa asentaa selaimeen oman lisäosan. Paha merkki.

Oma lisäosa selaimeen on aina huono merkki.

Fliporan oma sivu kertoo palvelun olevan "Personalized Search and Discovery engine that is made by Infoaxe Inc." Mainoslause houkuttelee: "Bored on the Web? You'll never be anymore. It recommends great websites to you automatically on topics you care about."

Ideana siis on, että Flipora kerää tietoja käyttäjien surffailusta ja valitsee sen perusteella mainoksia sekä suosituksia toisille käyttäjille. Verkoston laajentamiseksi palvelu lähettää muka ystäväkutsuja uhrien osoitekirjoista (tai ehkä jopa sähköposteista ja nettisivuilta) löytyneille vastaanottajille. Tältä osin toiminta muistuttaa virusta. Ilmeisesti ohjelma myös kaappaa selaimen aloitussivun itselleen.

Fliporan poistamiseen annetaan valmistajan sivulla ohjeet. Ilmeisesti ohjeet eivät aina tuota toivottua tulosta, koska netissä on runsaasti valituksia ohjelman toiminnasta.

Fliporasta on myös Facebook-sovellus, jota ei tietenkään kannata asentaa omalle sivulle.

Jos siis saat kuvassa näkyvän viestin, älä klikkaa sitä. Jos tunnet lähettäjän, ilmoita hänelle Fliporan haitallisuudesta. 

Tv-sarjat tabletissa motivoivat kuntosalilla käymiseen

Vuoden alussa moni tekee päätöksen aloittaa kuntosalilla käynti. Osalla innostus lopahtaa jo muutaman viikon jälkeen. Säännöllinen kuntoilu vaatii sisua ja päättäväisyyttä.

Tekniikastakin voi olla apua. Aiemmin katselin kuntopyörän selässä elokuvia, mutta vielä paremmaksi ovat osoittautuneet tv-sarjat. Elokuvan joutuu jakamaan useammalle käyntikerralle, mikä tuottaa häiritseviä katkoja. Tunnin kestävä tv-sarjan jakso on juuri sopivan mittainen. Jos ohjelmassa on mainoksia, ne voi hyödyntää laitetta vaihtamalla tai juomataukoa pitämällä. Itse olen huomannut parhaaksi miniläppärin noin seitsemän tuuman näytön. Kymmenen tuumaa on turhan iso.

Tallensin viime syksynä tulleen Silta II:n jaksot ja latasin ne Nexus 7 -tabletiin. Eilen katselin viidennen jakson ja tänä aamuna kuudennen. Maltan tuskin odottaa, että pääsen taas huomisaamuna kuntosalille katsomaan seitsemännen jakson.

Oleellista on, että jaksot on tallennettu etukäteen ja ettei niitä katsota muualla kuin salilla. Auttaa myös, mikäli jaksot loppuvat jännittävään kohtaan tai muodostavat yhtenäisen ketjun. Silloin katsomiseen (=salilla käyntiin) on suoranainen houkutus.

Androidin VLC on beetaversio, mutta toimii yleensä ongelmitta.

Parhaiten digi-tv-tallennusten katseluun sopii ilmainen VLC-ohjelma. Se on ainoa, joka osaa näyttää myös YLEn tekstitykset. Toinen vaihtoehto on käyttää esimerkiksi Elisaviihdettä, jolloin jaksoja ei tarvitse tallentaa paikallisesti vaan ne katsotaan suoraan appsin kautta. YLEn tekstitykset näkyvät, mutta edellytyksenä on riittävän nopea verkkoyhteys.

VLC osaa myös YLEn tekstitykset.