perjantai 21. syyskuuta 2018

Vaaratiedottaminen on Suomen häpeäpilkku

Yhdysvaltojen hätätilavirasto FEMA testaa näinä päivinä kaikille amerikkalaisille lähetettävää puhelinhälytystä. Presidentin määräyksellä älypuhelimiin voidaan lähettää varoitusviesti vakavan terrori-iskun tai ympäristöuhan sattuessa. Se, että presidenttinä on Twitter-viesteihin mieltynyt Donald Trump, on herättänyt huolta järjestelmän mahdollisesta väärinkäytöstä. Rakentaminen aloitettiin kuitenkin jo Obaman aikana.

Meillä Suomessa ei ole mitään vastaavaa, vaikka pidämme itseämme niin uuden tekniikan kuin pelastustoimen edelläkävijöinä. Kuten Kyberuhkia ja somesotaa -kirjassani kerron, Suomen vaaratiedottaminen edustaa 1990-luvun tekniikkaa ja perustuu radiossa luettaviin tiedotteisiin, jotka lähetetään Ylelle faksilla. Niin juuri, faksilla! No, onhan se tavallaan kyberturvallista.

Suomen järjestelmää on yritetty rakentaa aina tsunamista (2004) lähtien, mutta hankkeet ovat aina kaatuneet rahan tai yhteisen tahdon puuttumiseen. Onkin hämmästyttävää, että 50 itsenäisen osavaltion Yhdysvalloissa, jossa mobiilitekniikka elää kivikautta Suomeen verrattuna, saadaan aikaan näin hieno järjestelmä.

Minulla on siitä omakohtaista kokemusta. Kerran USA:ssa autoillessani sain omaan puhelimeeni varoituksen paikallisten syöksytulvien riskistä. Tiedottaminen toimii siis jopa turistien laitteisiin, ilman mitään ladattavia sovelluksia.

Kyberuhkia ja somesotaa sivu 112.
Joskus tekniikka pettää. Tammikuun 2018 aiheeton varoitus varoitus Pohjois-Korean laukaisemista ohjuksista säikäytti havaijilaiset pahanpäiväisesti. Silloin kyse oli kuitenkin huonosta käyttöliittymästä ja inhimillisestä virheestä. Tekniikka toimi paljon paremmin kuin suomalaiset radio-ohjelman keskeyttävät bongorummut tai televisio-ohjelman päällä rullaava, koko Suomeen näkyvä varoitusteksti.

Kesästä 2015 alkaen radion vaaratiedotteet on voitu kohdistaa alueellisesti ja turhista koko Suomeen ulottuvista karhuvaroituksista on päästy eroon, mutta se ei vielä riitä.

Tarvitsemme Yhdysvaltojen tapaan järjestelmän, joka varoittaa kansaa alueellisesti ja mobiilitekniikkaa hyödyntäen. Radio ei enää tavoita kaikkia reaaliaikaisesti, sillä ihmiset kuuntelevat älypuhelimistaan musiikkia tai podcasteja. Nekin, jotka kuuntelevat radiota, tekevät sen nettiradiona, ja siihen ei voi todellisessa kriisitilanteessa luottaa.

Nokian ja mobiilipalveluiden luvatussa maassa kansalaisilla on lupa odottaa parempaa.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Kyberuhkia ja somesotaa

Kun internet alkoi yleistyä Suomessa kesällä 1994, olin innoissani. Modeemin ja tietokoneen kautta avautui aivan uusi maailma. Ilmaisten palvelujen maailmanlaajuinen verkosto kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta.

Alkuvuosien kehitys näyttikin lupaavalta: sähköpostia pystyi lähettämään kenelle tahansa, maailman lehdet olivat hiiren klikkauksen päässä ja ennen kaikkea netistä pystyi hakemaan tietoa kaikista mahdollisista asioista.

Uskoin, että Jugoslavian hajoamisesta alkanut sota (1992–1999) jäisi lajinsa viimeiseksi. Jatkossa sodat kävisivät mahdottomiksi, sillä ihmiset voisivat netin kautta itse nähdä, millaista vastapuolella olisi. Silloin he ymmärtäisivät, että omien johtajien lietsomat uhkat ja pelot olivat aiheettomia, koska vastapuolella on ihan samanlaisia ihmisiä kuin he itsekin. Uskoin, että tiedon ja viestinnän vapautuminen toisi maailmaan pysyvän rauhan.

Miten lapselliselta uskoni yksinomaan hyvään kehitykseen nyt vaikuttaakaan!

Ihmiset eivät halunneetkaan etsiä netistä tietoa vaan viihdettä. Netin ilmainen sisältö lähes tappoi ammattimaisen journalismin, jonka kilpailijaksi nousivat kaikenkirjavat blogit ja valeuutiset. Sosiaalinen media söi ihmisten vapaa-ajan. Näppäimistösoturit alkoivat kamppailla vääriä mielipiteitä vastaan varmana oman näkemyksensä oikeellisuudesta.

Armeija, netin alkuperäinen rahoittaja, palasi paikalle ja alkoi hyödyntää verkkoa omalla tavallaan. Ensin tiedusteluun (Echelon) ja vakoiluun (NSA/Snowden), sitten kyberhyökkäyksiin (Stuxnet), mielipidevaikuttamiseen (Twitter-botit), presidentinvaaleihin (RIA, Trump) ja jatkossa kenties robottisotaan, IoT-hyökkäyksiin ja Deepfake-väärennöksiin.

Kukapa olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut, että Yhdysvaltojen presidentti ohjaa maansa yleistä mielipidettä ja hoitaa ulkomaanpolitiikkaa sosiaalisessa mediassa, suoranaisia valheita levittäen? Elämme totisesti oudossa maailmassa, jossa medialukutaito, maalaisjärki ja luottamus ovat yhä tärkeämpiä yhteiskunnan tukijalkoja.

Sotimisesta on tullut niin kallista, että vain suurvalloilla ja öljymailla on siihen varaa. Kyberkeinot ovat edullisia eikä niiden käytöstä jää kiinni. Siksi kyberkeinojen merkitys kasvaa nopeasti ja niitä saatetaan käyttää myös Suomea vastaan. Tai käytetään jo nyt?

Kyberasiat pakottavat pohtimaan myös Suomen maanpuolustuksen järjestämistä. Onko asevelvollisuuteen perustuva armeija enää tätä päivää? Miksi harjoitella sotimista metsässä, jos vihollinen tulee verkkoa pitkin ja pysäyttää Suomen infrastruktuurin kyberhyökkäyksillä, haittaohjelmilla tai sabotaaseilla? Ääripäät eivät koskaan ole realistisia, mutta minkälainen kompromissi näiden uhkakuvien väliltä pitäisi valita?

Kyberuhkia ja somesotaa - digiaikana sinäkin olet etulinjassa.
Kirjani (järjestyksessään kolmaskymmenesensimmäinen) käsittelee kyberturvallisuuden, verkkovaikuttamisen ja teknisen kehityksen trendejä. Sana "kyberturvallisuus" on tylsä ja saa ihmiset haukottelemaan, mutta tähän kirjaan olen koonnut mielenkiintoisia tietoja koko laajasta digitaalisen turvallisuuden kentästä. Uskon niiden puhuttelevan lukijaa ja herättävän ajatuksia tämän päivän ja lähitulevaisuuden kehityksestä. Niin ainakin itselleni kävi kirjaa tehdessäni.

Alaotsikko "digiaikana sinäkin olet etulinjassa" viittaa kahteen asiaan. Toisaalta kotimme on täynnä älykkäitä (=haavoittuvia) digilaitteita, joita voidaan käyttää palvelunestohyökkäyksiin ja muuhun vahingontekoon, ellemme osaa suojata verkkoja ja laitteitamme. Kenenkään ei pitäisi vaarantaa tahattomasti kansallista turvallisuutta.

Toisaalta olemme kaikki etulinjassa myös informaatiovaikuttamisen suhteen. Mielipiteitämme yritetään ohjailla valeuutisilla, Twitter-boteilla, hybridivaikuttamisella, mainosten mikrokohdistamisella ja muilla tavoilla, joita emme edes huomaa.

Voidaksemme vastustaa epäasiallisia vaikutusyrityksiä meidän on pidettävä huolta kansan medialukutaidosta, yleissivistyksestä ja kansallisesta luottamuksesta, vaikka jälkimmäinen onkin kovilla. Ja jokaisen pitäisi tunnistaa omat vääristymät, jotka ohjaavat ajattelua ja saavat reagoimaan somepäivityksiin.

Kirjan voit tilata kirjakaupasta tai suoraan kustantajalta.

perjantai 14. syyskuuta 2018

Hyvästi kotitallennukselle

Videonauhurin keksiminen oli aikoinaan kova isku tv-alalle ja elokuvateollisuudelle. Ne yrittivät kieltää videonauhurien myynnin tekijänoikeuteen vetoamalla. Ei pitäisi sallia sitä, että katsojat voivat itse nauhoittaa ohjelmia kotona ja katsoa niitä ilman uutta maksua ja mainokset ohi kelaten.

Yhdysvaltojen korkein oikeus päätti ns. Betamax-jutun (Sony vastaan Universal City Studios) vuonna 1984 Sonyn eduksi ja videonauhurien myynti koteihin sallittiin täpärästi yhden äänen enemmistöllä (5-4). Oleellista oli, että kotinauhoitus tulkittiin ajansiirroksi, mikä voitiin lukea jenkkiläisen fair use -periaatteen piiriin.

Menikö elokuvateollisuus konkurssiin? Kärsivätkö tv-yhtiöt? Ei tietenkään. Kotinauhoittaminen vain lisäsi kulutusta ja avasi ihan uudet videovuokrauksen markkinat. Kotinauhoituksen "haittojen" kompensoimiseksi luotiin hyvitysmaksujärjestelmä, jossa laitteiden ja tallennusvälineiden hintaan lisättiin tekijänoikeusmaksu.

Nyt runsaat 30 vuotta myöhemmin olemme uudessa tilanteessa. Tuotantoyhtiöt ovat saaneet haluamansa: kotinauhoittamisesta halutaan kokonaan eroon.

Lähes kaikkien digiboksien ja televisioiden tallennusominaisuutta on keinotekoisesti rajoitettu niin, että tallennuksia voi katsoa vain alkuperäisellä laitteella. Jos levy hajoaa tai usb-tallennuksen tehnyt televisio vaihtuu, vanhat tallennukset muuttuvat käyttökelvottomiksi salauksen vuoksi.

Aluksi salaus koski vain HD-lähetyksiä, mutta ymmärtääkseni missään nykyisessä televisiossa tai digibokseissa edes perustarkkuuden lähetyksiä ei voi enää nauhoittaa yhdellä ja katsoa toisella laitteella. Suomen antenniverkossa siirrytään pian DVB-T2-tekniikkaan, jolloin vanhat laitteet lakkaavat toimimasta ja tallenusrajoitukset koskevat kaikkea sisältöä.

Se on ongelma, sillä moni haluaisi katsoa tallentamiaan ohjelmia esimerkiksi läppärillä tai toisella tietokoneella.

Kotinauhoituksen tilalle tarjotaan streaming-palveluita, joissa yhtiöt voivat rahastaa kaikesta käytöstä. Streaming ei kuitenkaan auta, mikäli haluaa katsoa tallenteita esimerkiksi juna- tai lentomatkalla, tai kerätä arkistoa. Uutisia, ajankohtaisohjelmia, urheilutapahtumia, dokumentteja, tuttavien tv-haastatteluja ym. ei voi ostaa mistään.

Olen itse tallentanut useita dokumentteja tulevaa käyttöä varten kirjoihin liittyen. Tätä mahdollisuutta ei jatkossa enää ole.

Olen vertaillut useita televisioita ja kaikissa uusissa malleissa tallennusta on rajoitettu. En ymmärrä, millä tuotantoyhtiöt ovat painostaneet tv-valmistajia, sillä niiden etuna olisi pikemminkin palvella asiakkaita ja sallia kaikenlainen tallentaminen. Rajoitus kertookin sisältöbisneksen taloudellisesta arvosta ja vaikutusvallasta.

Elisaviihde oli aikoinaan mainio palvelu, koska tallennuksia pystyi ajastamaan älypuhelimesta ja selaimella. Pari vuotta sitten tekijänoikeusjärjestöt ja operaattorit pääsivät kuitenkin sopimukseen, jonka nojalla säilytysaika rajoitettiin enintään kahteen vuoteen (Telialla vain 3 kk). Toukokuussa Elisa muutti tekniikkaa lisäksi niin, ettei tallenteita pysty enää siirtämään itselleen edes kikkailemalla.

Elisa Viihteen "nauhoitukset" säilyvät pilvessä enintään kaksi vuotta.
Tämä rajoittaa käyttöä niin paljon, että oma Elisaviihde-asiakkuuteni on katkolla. Arkistointiominaisuus oli omassa käytössäni tärkeä.

Meppi Petri Sarvamaa tuuletti railakkaasti, kun EU toissapäivänä hyväksyi tekijänoikeusdirektiivin, koska sen jälkeen "luovan työn tekijät saavat korvauksen työstään."

Olisiko liikaa vaadittu, että joku ajaisi myös kuluttajien etuja? Miksi yli 30-vuotista kotitallennusta voidaan rajoittaa näin merkittävästi kenenkään puuttumatta asiaan?

Tekijänoikeusdirektiiviin liittyy kiinnostava sivujuonne. Toisin kuin konsertit ja teatteri, urheilua ei ole aiemmin laskettu tekijänoikeuden piiriin. Lauluesitys nauttii lähioikeuden suojaa, juoksu ei. Direktiivin 12-artikla puhuu "Urheilutapahtuman järjestäjän suojasta", joka toisi tekijänoikeuden myös urheilukilpailuihin. Tavoitteena on suojata lähetysoikeuksista maksaneita tv-yhtiöitä ja estää katsojia ottamasta kuvia ja jakamasta niitä sosiaaliseen mediaan.

Artiklan tiukka tulkinta johtaisi kiinnostaviin ilmiöihin. Urheilukilpailujen portilla estetään nyt alkoholin tuominen katsomoon, jatkossa laukut tarkistettaisiin myös kameroiden varalta. Selfien ottaminen katsomossa tulisi kielletyksi.

Kuka ajaa tekijänoikeusasioissa meidän kuluttajien etua, kun isolla rahalla meppejä lobbaava tekijänoikeusbisnes saa tahtonsa läpi? EU vahvistaa kansalaisen oikeuksia henkilötietoihinsa ja amerikkalaisia nettijättejä vastaan, mutta kun kyse on omasta sisältöbisneksestä, kansalaisen oikeuksia saa heikentää.

torstai 13. syyskuuta 2018

Tekijänoikeusdirektiivi osuu omaan nilkkaan

EU hyväksyi eilen kohutun tekijänoikeusdirektiivin äänin 438-226. Heinäkuussa tekstiehdotus kaatui täpärästi äänin 318-278.

Näin suomalaiset MEPit äänestivät (Yle Uutiset ruutukaappaus 12.9.2018).
Nyt olisi sopiva hetki pöyristyä siitä, miten EU haluaa kampittaa Youtubea ja Facebookia lainsäädännöllä, kun ei kaupallisin perustein siihen pysty. Sillä juuri heitä vastaan uusi direktiivi on tähdätty.

Kun EU:lla ei ole taloudellista valtaa (alalla menestyviä yrityksiä), se joutuu turvautumaan lisääntyvään sääntelyyn ja rajoituksiin. Niiden vaikutukset omiin kansalaisiin ja omien yritysten kilpailukykyyn kääntyvät helposti kielteisiksi.

Jotta voisi kauhistella nyt hyväksyttyä direktiiviä pitäisi tietää, miten tekstiä on heinäkuun jälkeen muokattu. Kukaan ei tunnu tietävän. Tekstit voivat vielä muuttua ja direktiivin kansallinen soveltaminen jättää liikkumavaraa myös suomalaisille toimijoille. Jätetään siis analysointi myöhemmäksi, kun käytettävissä on oikeaa tietoa "nine-twelve":n sisällöstä ja vaikutuksista.

Yhden asian nostan kuitenkin esiin -- edustaja Petri Sarvamaan Twitter-tuuletuksen heti äänestyspäätöksen jälkeen:
On selvää, että tekijänoikeusjärjestöt ovat lobanneet massiivisesti uusien lakien puolesta. Kaikkea perustellaan tietenkin pienten tekijöiden edulla, vaikka direktiivi ei tähän puoleen suoraan puutukaan. Silti Sarvamaan teksti on häpeäksi euroedustajalle -- sehän on suoraan lobbarien kynästä.

"Luovan työn tekijät saavat korvauksen työstään...". Pateettista. Eivätkö tekijät tähän asti ole saaneet? Kotimaisten tekijänoikeusjärjestöjen tulot kasvavat kohisten, kansainvälisen musiikkituottajien tilaston mukaan musiikkimyynti kasvoi viime vuonna +8 prosenttia. Google tilittää puolet Youtuben mainostuloista tekijöille.

Direktiivin "isä" Axel Voss tuulettaa Sarvamaan tapaan äänestyksen jälkeen. (YLE uutiset ruutukaappaus)
Missä on se polttava ongelma? Kuka riistää pientä luovan työn tekijää?

Ainakaan musiikkialalla ei ole koskaan mennyt niin hyvin kuin nyt. Ongelmia varmasti on, mutta ne johtuvat sopeutumisesta digitalisaatioon ja piratismista, joita molempia EU-päätös pikemminkin pahentaa.

Mepit levittivät tietoja, joiden mukaan Google olisi ennen äänestystä käyttänyt miljoonia lobbaukseen. Paljonkohan tekijänoikeusjärjestöt käyttivät? Ainakin Sarvamaan (ja muidenkin) kohdalla rahat tuottivat halutun päätöksen.

Ministeriön edustaja, tekijänoikeusneuvos ja oikeustieteen tohtori Viveca Still oli eilen Ylen tv-uutisissa kriittinen direktiiviä kohtaan ja sanoi, ettei se ollut Suomen tavoitteena. Ongelmakohtiin olisi voitu puuttua nykyistä lainsäädäntöä kehittämällä. Mutta ammattiyhdistysliike vei tällä kertaa voiton.

Teoston teki viime vuonna erittäin hyvän tuloksen, Gramex kehuu vuottaan jopa ennätykselliseksi ("Medialisensioinnilla vahva vuosi, korvauskertymä kasvoi"). Teoston vuosikertomuksesta poimin kuvauksen siitä, miten tekijänoikeusjärjestöt näkevät uusien kanavien merkityksen:

"Saimme konkreettisen osoituksen YouTuben merkityksestä musiikin kuuntelun kanavana loppuvuodesta 2017, kun Google veti hetkellisesti musiikkisisällöt pois Suomen YouTubesta. Poisvedon taustalla olivat pitkittyneet sopimusneuvottelumme Googlen kanssa, ja vaikka musiikki oli poissa kuluttajien ulottuvilta lopulta vain yhden päivän, tilanne aiheutti valtavan palautevyöryn niin perinteisen kuin sosiaalisen mediankin puolella. Samalla saimme vahvistusta näkemyksellemme siitä, kuinka merkittävä musiikkipalvelu YouTube on Suomessa.
.. 
Tällä hetkellä Facebookin ja YouTuben kaltaiset alustapalvelut rakentavat liiketoimintansa luovien sisältöjen vapaan saatavuuden varaan, eivätkä joko maksa tekijänoikeuskorvauksia oikeudenhaltijoille lainkaan tai ainakaan aineistojen todellisen hyödyntämisen mukaisesti."

En tiedä Teostosta, mutta minusta puolet Youtuben tuloista kuulostaa varsin kohtuulliselta korvaukselta. "Todellisen hyödyntämisen mukaisesti" ei ole pelkkä etujärjestön määriteltävissä oleva asia. Kuvauksesta voi lukea myös, että ilman EU-lakeja Youtube ja Facebook olisivat olleet näissä väännöissä niskan päällä. Youtube on tärkeämpi artisteille kuin suomalaiset artistit Youtubelle.

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Sometuomioistuimen päätöksellä pikapotkut ihmisroskasta

Eilisen 11.9.2018 somekohun aiheena olivat ihmisroskat. Sometuomioistuin oli koolla koko päivän ja sen tuomio oli yksimielinen: entinen keskustan kansanedustaja ja nykyinen Oulun kaupunginvaltuuston jäsen Riikka Moilanen ansaitsi potkut Oulun Pihlajalinnan toimitusjohtajan paikalta, koska syrjäytyneiden halventava nimittely paljasti Moilasen todellisen arvomaailman.

Kymppiuutiset näyttivät koko lausunnon.
Somekohut tulevat ja menevät, enkä kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Ylen iltauutiset mainitsi asian vain ohimennen. Mutta kun Maikkarin Kymppiuutiset näytti Moilasen alkuperäisen puheenvuoron ja asetti "ihmisroskat" oikeaan kontekstiin, vaikutus omassa mielessäni muuttui.

Katujen puhtaanapidosta käydyssä keskustelussa Moilanen lausui näin:

...tässä on kivetyksen likaisuutta ja muuta roskaamista käyty keskustelua, mutta mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon, siis tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen. Olen huolissani niistä ihmisistä mutta olen huolissani myös niistä oululaisista joka on selkeä turvallisuusriski, toisaalta Oulun kaupunki haluaa olla matkailun vetovoimainen kaupunki...

Koko keskustelun voi tarkistaa Oulun kaupunginvaltuuston videoidusta istunnosta (kiistanalainen kohta alkaa vähän ennen 17 minuutin aikaa). Yhdenkään videolla näkyvän edustajan ilme ei värähdä ihmisroskista. Vain kaksi kommentoi puheenvuoroa. Ensimmäisenä Junes Lokka, joka yrittää viedä keskustelun maahanmuuttajiin ja toisena Sebastian Tynkkynen, joka puolustaa vähäosaisia ja kummastelee ihmisroska-sanan käyttöä.

Meteli nousi vasta Kalevan uutisen ja etenkin sitä seuranneen somekohun myötä seuraavana päivänä. Pihlajalinna päätti pikaisesti paikallisen toimitusjohtajansa työsuhteen, jotta väitetty suhtautuminen vähäosaisiin ei tahraisi yrityksen bisnestä.

Moilanen ei takuulla arvannut, miten hänen lausettaan tultaisiin vielä lukemaan suurennuslasin kanssa. Ennakkoasenteista riippuen sen voi kuulla "ihmisroskan" vähättelynä. Oma spontaani reaktioni oli toinen: pidin sitä huonosti valittuna aasinsiltana ja hassuna rinnastuksena.

Rasisteilla on tapana selittää kaikki möläytyksensä jälkikäteen huumorina tai ironiana. Moilanen ei tehnyt niin. Hän ei osannut itsekään perustella sanavalintaansa, ilmeisesti kohusta hämmentyneenä, mutta pyysi kuitenkin anteeksi.

Somessa jokainen kommentoija halusi olla toinen toistaan hyveellisempi ja tuomita Moilasen alatyylisen lausunnon. Kuinkahan moni somekohun innoittamista oli kuullut ko. puheenvuoroa tai tiesi, mihin se liittyi? Kuinka moni yhtyi pelkästään kuoroon muiden mukana?

Oma lukunsa ovat ne, jotka tahallaan väärinymmärtävät asian voidakseen loukkaantua kunnolla, kuten Tuuli Kamppila osoittaa:



"Vähäosaiset ovat ihmisroskaa, sanoi keskustalainen ex-kansanedustaja", Kamppila lataa. Hän on feministipuolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Siinä roolissa luulisi ymmärtävän helposti naispoliitikkoa, joka on huolissaan kadulla avoimesti dokaavista (ja usein ohikulkijoita, varsinkin naisia, häiritsevistä) ihmisistä. "...ihmiset ei vaan yksinkertaisesti uskalla kulkea tuossa Isokadun pätkällä, jossa nyt näyttää olevan ilmeisesti käsityksessä erilaista näkemystä, että miten sitä yleistä siisteyttä siellä ylläpidetään", Moilanen sanoi puheenvuorossaan.

Yksittäinen harkitsematon sana riittää nykyään toimitusjohtajan potkuihin. Mieleen tuli kesäinen tapaus Ruotsalo ja Porin Jazz, jossa hallitus palkkasi toimitusjohtajan selvittämättä tämän taustoja, ja kun julkisuuteen tuli sitten harkitsematon lausunto homoista, hallitus pelasti itsensä antamalla pikapotkut. Oikeastaan hallituksen olisi pitänyt erottaa itsensä huonosta työstä.

Toimitusjohtajan työsuhde katkeaa herkästi, jos toiminta vaikuttaa työnantajan etuun ja brändiin. Mutta se, että yritys tällaisessa tapauksessa vetoaa omiin arvoihinsa, on valheellista valkopesua. Pihlajalinnan arvot ovat kuulemma eettisyys, energisyys ja ennakkoluulottomuus. Ei yritystä arvot kiinnosta vaan bisneksen turvaaminen. Siinä ei yksittäisen ihmisen kohtalo tai reilu kohtelu paljon paina.

On helppoa lähteä mukaan somekohuun, lyödä lyötyä ja kehua omia korkeita arvojaan. Mutta entä, jos oma asemasi on jonain päivänä pölkyllä samasta syystä? Yksikin varomaton sana voi johtaa työsuhteen päättymiseen. Bisneksen vuoksi työnantajasi tottelee nöyrästi sometuomioistuinta eikä sinun todellisella tarkoituksellasi, anteeksipyynnöillä tai arvoilla ole merkitystä.

Ja kyllä, tämä ei koske pelkkiä toimitusjohtajia, vaan myös perinteisessä työsuhteessa olevia. Potkut saatetaan ehkä viedä oikeuteen, jos irtisanomisperuste ei ole riittävä, mutta työnantajalla on muitakin keinoja toteuttaa sometuomioistuimen sinulle määräämä rangaistus.

torstai 30. elokuuta 2018

Suomalaiset kaikkoavat Facebookista - Peak some

Harto Pöngän laskelmat, joiden mukaan Facebookista oli lähtenyt 300 000 suomalaista, saivat aikaan pienoisen kohun. Asia oli ilmeisesti arka myös yhtiölle itselleen, joka tavoistaan poiketen kommentoi asiaa. Uusimman tiedotteen mukaan käyttäjien määrä ei olisi laskenut keväästä, vaan olisi edelleen 2,8 miljoonaa. Myös Helsingin Sanomien Jussi Pullinen on pohdiskellut lukujen kertomaa.

Blogissa Pönkä avaa laskelmiaan tarkemmin. Kopioin sieltä keskeisen kuvaajan tähän:

Harto Pöngän laskelma Facebookin kuukausittaisista käyttäjämääristä Suomessa.
Grafiikan perusteella lasku on tuntuva ja kiistaton. Sen syistä voidaan olla monta mieltä. Keväällä oli iso tietosuojakohu, joka alkoi Cambridge Analyticasta ja päätyi #Delete Facebook -kampanjaan. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tietosuoja olisi ollut ratkaiseva syy käyttäjien lähtöön. Tietosuojakohuja on ollut säännöllisesti, eivätkä ne aiemminkaan ole vaikuttaneet käyttäjämääriin.

Laskua enemmän itseäni kiinnostaisi tietää, mikä käänsi käyttäjämäärän nousuun kesällä 2016. Sitä edeltävä kasvu näyttää kuin viivottimella vedetyltä. Tapahtuiko kesällä 2016 jotain erityistä Facebookille?

Koska käyttäjätiedot eivät tule yhtiöltä itseltään, niihin ei kannata tuijottaa liian tarkasti. Ilmaispalvelussa käyttäjä-termin määrittelykin on vaikeaa, koska osa tileistä on käytännössä kuolleita. Facebook itse puhuu kuukauden aikana palvelussa käyneistä.

Aktiivikäytön kääntyminen laskuun on kuitenkin todennäköistä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Kymmenen vuoden ajan palvelu on saanut käyttäjät roikkumaan "Fasessa" ja lukemaan tuttavien turhia ja joskus tahallisen ärsyttäviäkin, kiiltokuvamaisia päivityksiä. Se on pitkä aika missä tahansa palvelussa.

Moni aloitti Facebookin käytön, koska sai kuulla löytävänsä sen kautta vanhoja tuttuja ja etäisiä sukulaisia. Tämä uutuudenviehätys ei enää toimi.

Viimeisten viiden vuoden aikana Facebook ei ole juurikaan uudistunut. On luonnollista, että ihmiset alkavat kyllästyä, eikä minkään palvelun käyttäjämäärä voi kasvaa loputtomasti. Silti grafiikasta näkyvä muutos on yllättävän nopea ja selvä, joten ilmeisesti taustalla on muutakin.

Olemme ehkä ohittaneet Peak some -pisteen, jonka jälkeen sosiaalisen median käyttö alkaa vähentyä -- tai ainakin erikoistua pienempiin kanaviin. Osa painottaa Linked-iniä, jotkut Snapchatia, toiset Instagramia. Valinnat ovat henkilökohtaisia. Itse olen suosinut viime aikoina Twitteriä ja vähentänyt oleellisesti Facebookin käyttöä. Rajoitettu merkkimäärä on siunaus, koska se estää kietoutumasta loputtomiin väittelyihin.

Facebookille itselleen käyttäjämäärän kääntyminen lasku on iso juttu. Se tietää kylmää puhuria pörssikurssiin, joka on perustunut uskoon loputtomasta kasvusta. Onkin kiinnostavaa nähdä, miten yhtiö reagoi. Pahinta on, että käännepiste osuu muutenkin hankalaan aikaan. Muun Piilaakson mukana yhtiö on joutunut presidentti Trumpin silmätikuksi, sitä syytetään toisaalta vihapuheen levittämisestä ja toisaalta konservatiivisten mielipiteiden tukahduttamisesta. Sekä Facebook että Twitter ovat alkukesän aikana karsineet suuren määrän feikkitilejä palveluistaan, mikä sekin voi vaikuttaa lukujen pientymiseen.

Facebookilta vaaditaan enemmän vastuuta käyttäjien levittämästä sisällöstä. Tätä taustaa vasten lasku on jopa hyvä asia. Se osoittaa todeksi Zuckerbergin keväisen lauseen, jonka mukaan yhtiö ei koe olevansa monopoli omalla alallaan.

Somen kulta-aika voi olla vasta edessä, vaikka käyttäjämäärät kääntyvät laskuun. Jäljelle jäävät siirtyvät paremmin itselleen sopiviin palveluihin ja sitoutuvat niihin entistä enemmän. Hyvässä lykyssä trollien ja feikkien määräkin alkaa laskea, koska erillisissä kanavissa laajaa näkyvyyttä on vaikeampi hankkia.

(Tekstiä muokattu Facebookin uuden tiedotteen vuoksi, jossa käyttäjämäärän lasku kiistetään)

tiistai 28. elokuuta 2018

Toimittajakunta naisistuu - Hesarin kovista uutisista 85 prosenttia naisilta

Monet ammatit, joita miehet aikoinaan dominoivat, ovat nykyään naisvaltaisia. Valmistuvista juristeista ja lääkäreistä enemmistö on naisia. Miesvalta on säilynyt lähinnä insinööreillä ja muilla teknisillä aloilla.

Myös toimittajakunta naisistuu nopeasti. Ylivoimainen enemmistö viestintää lukevista on naisia. Harva heistä ryhtyy toimittajiksi, sillä muut viestinnän tehtävät työllistävät suurimman osan. Toisaalta toimittajaksi voi ryhtyä melkein kuka tahansa, koska ammattitutkintoa ei vaadita. Joillakin on taustaa ihan muista opinnoista. Yhteistä on kuitenkin kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin sekä koulutus, yleensä vielä akateeminen sellainen.

Seuraan Helsingin Sanomia. Viime aikoina siellä on julkaistu silmiinpistävän paljon kasvisruoka-, terveys- ja ihmissuhdejuttuja. Ne kiinnostavat lukijoita, joka sekin on yhä naisvaltaisempaa, ja keräävät siksi klikkejä. Mutta ovatko aihevalinnat epäsuoraa seurausta myös toimittajakunnan omasta taustasta ja kiinnostuksesta?

Laskin tämän päivän (28.8.2018) lehden uutisiin ja muihin juttuihin merkityt kirjoittajat -- ja hämmästyin. Pääkirjoitus- ja uutissivujen jutuissa oli tasan yksi miehen kirjoittama juttu ("EU:n perusoikeudet kunniaan"). Ensimmäisen aukeaman kolumni oli Anu Kantolalta ("Suomen on aika totutella elämään pelinappulana") ja toinen teksti Annamari Sipilältä ("Jos haluaa klubiin, pitää nähdä vaivaa").

Kahdessa jutussa kirjoittajina olivat mies ja nainen yhdessä. Loput 20 juttua olivat naisten kirjoittamia. Pääkirjoitussivun, kotimaan, kaupungin, ulkomaiden ja talouden uutisista naisten kirjoittamia oli 24 ja miesten 4. Prosentteina luvut ovat 86 % ja 14 %.

Muilla osastoilla juttuja on niin vähän, ettei osuuksien laskemisella ole juuri merkitystä. Urheilujuttuja oli 6, niistä miesten näppäimistöltä 4. Ne kaksi naisen (Päivikki Kauste) kirjoittamaa urheilujuttua liittyivät Portugalin kisoissa tapahtuneeseen naisten ahdisteluun.

Kulttuurissa tilanne 3-2, tieteessä vain yksi juttu (mies), tänään-osastolla yksi juttu (mies) ja TV-osastolla 2-1.

Kaikki lehdessä nimetyt kirjoittajat huomioiden miesten osuus oli 37 % ja naisten 63 %. Olisi kiinnostavaa tehdä vastaava vertailu lehtiin 10, 20 ja 30 vuoden takaa.

Seuraavaksi voi kysyä, onko jakaumalla merkitystä. Sukupuoleen liittyvät aiheet ovat herkkiä; arvaan, että muutama lukija on vetänyt herneen nenään jo tässä kohdassa (jos on ylipäätään jaksanut lukea alkua pidemmälle). Onhan se niinkin, että ammattitaitoinen toimittaja kirjoittaa mistä aiheesta käsketään ja tekee sen neutraalisti. Mutta veikkaan, että jos suhde olisi toisin päin (miehet kirjoittaisivat 86 % ns. kovista uutisista), vinoumaan olisi kiinnitetty huomiota. Viestintä on aina myös vallankäyttöä.

Moni lehden toimitus seuraa, kuinka monta naista jutuissa esiintyy joko asiantuntijoina tai juttujen aiheina, jotta tasa-arvo toteutuisi nykyistä paremmin. Olisiko syytä kiinnittää huomiota myös toimittajiin itseensä? Kaikissa ammateissa tulisi olla sekä naisia että miehiä. Sukupuolijakauman vinoutuminen kumpaan tahansa suuntaan on epätoivottavaa kehitystä.

Jos sukupuolella ei ole toimitustyössä väliä, miksi STT:n miesvaltainen hallitus nostatti pienen kohun? Onko sillä väliä, että naisvaltaista toimittajakuntaa ohjaa Hesarisa kaksi miespuolista päätoimittajaa ja 3/4 toimituspäälliköistä on miehiä? Kumpi vaikuttaa lehteen enemmän: johto vai kirjoittajat?

Yhdysvalloissa hämmästeltiin, miksi Trumpin valinta presidentiksi tuli yllätyksenä medialle. Yhdeksi syyksi on arveltu sitä, että naisvaltainen ja akateemisesti koulutettu toimittajakunta tunsi paremmin Itärannikon ja Euroopan olot kuin oman maansa hiljaisen enemmistön. Ehkä toimittajien taustalla on väliä? Ehkä itseä kiinnostavat aihevalinnat, näkökulma ja käsittelytapa kuitenkin näkyvät jutuista? Itselle tulee mieleen mm. kasvissyöntibuumi, jota ei sitten ollutkaan muualla kuin lehtien kirjoituksissa (maksumuurin takana).

Ehkä tässä on yksi syy, miksi pieni mutta äänekäs osa lukijoista on vieraantunut valtamedioista ja kokee niiden tuputtavan vihervasemmistolaista suvaitsevaisuutta ja käsittelevän itselleen vieraita vähemmistöaiheita.

Sekään ei ole hyväksi -- ei vieraantujille itselleen, mutta ei myöskään medialle eikä yhteiskunnalle.

Lisäys 29.8.2018: Pikaisella vilkaisulla tämän päivän lehdessä jakauma näyttäisi olevan tasapuolisempi. Silmiinpistävää on, että kulttuuri- ja tv-jutut ovat nykyisin voittopuolisesti miesten kirjoittamia, kun niitä ennen pidettiin naisten kevyinä aiheina. Urheilu-uutisissa mikään ei ole muuttunut, edelleen miesten valtakuntaa -- tiede samoin.

Lisäys 30.8.2018: Tyttöjen vähäinen osuus luonnontieteissä ja matematiikassa huolestuttaa monia kirjoittajia (esim. tänään HS Mielipide "Opettaja voi innostaa tyttöjä matematiikan opiskeluun"). Poikien vähäisestä osuudesta näkee harvoin kenenkään kirjoittavan.