torstai 20. marraskuuta 2014

Herätysjuhla (Slush) on ohi, takaisin yrittämään

Kaksipäiväinen Slush-tapahtuma päättyi eilen. Jo vuosi sitten se sai paljon julkisuutta, tänä vuonna julkisuuden määrä oli suorastaan ylenpalttista. Hesarilta paikan päällä ahersi viisi toimittajaa, molempien tv-kanavien aamutelevisiot seurasivat tapahtumaa. Suomen pääministeri ja Kiinan varapääministeri olivat paikalla ja keskustelivat yleisön edessä. Eikä raportointi liittynyt pelkkään viralliseen ohjelmaan, vaan kattoi myös iltabileet.

Ulkopuolinen voisi luulla, että Slush oli hurmoksellinen herättäjäjuhla eikä yrittäjien bisnestapahtuma. "Slush ei ole pelkkä valonpilkahdus marraskuun pimeässä, vaan se valaisee koko Suomen", hehkutti pääministeri Stubb. Vieläkö joku väittää, että Suomi on yrittäjäkielteinen maa?

Tämän suurempaa arvostusta aloittelevia yrittäjiä kohtaan valtio tai media tuskin voisi osoittaa. Jos joku nuori vielä empii yrittäjäksi ryhtymistä, se ei takuulla johdu huonosta ilmapiiristä tai arvostuksen puutteesta. Tuskin edes epäonnistumisen pelosta, sillä lähes kaikessa uutisoinnissa yrittämistä ja startupeja käsitellään erittäin myönteisesti. Välillä tuntuu, että Yle on suorastaan komennettu kertomaan yrittäjien menestystarinoita.

Epäonnistumisista kerrotaan harvoin, ellei kyse ole Sunny Car Centerin kaltaisesta sotkusta, joka ylittää uutiskynnyksen muistakin syistä. Tässä suhteessa Hesarin juttu 3.11. ("Yli puolet startupeista ei lähde lentoon") epäonnistumisista oli suorastaan tervetullut. Yrittäminen on nimensä mukaisesti yrittämistä, eikä se saa pelottaa alalle ryhtyvää.

Nykyisessä taloustilanteessa valtio suorastaan rukoilee teknisen ja palvelualojen uusia startupeja tuomaan kaivattua kasvua ja työllistämään. Perinteisemmät alat tai jo pitkään toimineet yritykset eivät saa vastaavaa hemmottelua.

Startupit ovat mukavia myös siksi, että ne toimivat yleensä uusilla, vähän säädellyillä aloilla. Rakentaminen, kuljetuspalvelut ja ruoka-ala ovat hankalampia, koska niille on ehtinyt kertyä mittava säädösten ja rajoitusten verkosto.

Ehkä valtio voisi muistaa myös näitä perinteisiä yrittäjiä ja purkaa heidän toimintaansa rajoittavia esteitä? Siitä ei ehkä saa hurmosta eikä mediahuomiota startupien tapaan, mutta perinteiset ja "tylsät" yritykset tuottavat kuitenkin leijonanosan tämänkin maan bruttokansantuotteesta.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Yllätystabletti Nokialta: N1

Myytyään matkapuhelimet Microsoftille Nokian uusi strategia piti rakentaa mobiiliverkkojen, patenttien ja HERE-paikannuspalvelujen varaan. Yhtiö on myös vihjannut etsivänsä kokonaan uusia liiketoiminta-alueita ja harkitsevan paluuta kuluttajamarkkinoille.

Eilen sanat muuttuivat todeksi ja uunista putkahti esiin... Android-tabletti. Pettymys oli melkoinen. Aikoinaan yhtiö totesi, ettei sen kannata lähteä kilpailemaan halpojen Android-puhelinten markkinoille, missä tuotedifferentiointi on vaikeaa, Sen vuoksi Nokia valitsi Microsoftin, ja loppu on historiaa -- surullista sellaista.

On vaikea ymmärtää, miksi Nokia nyt lähtisi kilpailemaan aivan yhtä hankalille tablet-koneiden markkinoille. Eilen julkistettu N1 on teknisesti kelpo tabletti, mutta siinä ei ole mitään omaperäistä. Ainoa linkki Nokiaan on yhtiön nimi (ja Z-launcher ohjelma), kaikki muu tulee aasialaiselta Foxconnilta. Hinta on halpa juuri siksi, ettei Nokia ole itse tehnyt siihen mitään. Ja kun laite saadaan joskus Suomeen, hinta tuskin on enää yhtä edullinen.

"Joskus" saattaa tarkoittaa ensi kevättä tai alkukesää. Toimitukset ensimmäisellä markkina-alueella Kiinassa alkavat vasta helmikuun puolivälissä. Miksi julkistaa tablet näin paljon etuajassa?

Mieleen tulee aivan Nokian miniläppäri, jonka yhtiö esitteli vaikeuksiensa jo alettua syksyllä 2009. Booklet 3G:n piti olla paluu yhtiön juurille ja esimerkki uudesta tulemisesta. Toisin kävi.

Olisipa Nokia lähtenyt vaikka terveysranneke-bisnekseen! Siinä markkinat ovat vielä jakamatta, innovaatioille on tilaa eivätkä aasialaiset ole heränneet. Mutta tabletti... vaikea ymmärtää. Patenttien lisensointibisneksen rinnalle ollaan näköjään nostamassa brändin myyntibisnestä. Yleensä brändin myynti muiden käyttöön on merkki omien ideoiden loppumisesta, ja monelle yhtiölle se tarkoittaa alamäen alkua.

Kaiken lisäksi Nokia myy brändinsä todella halpaan laitteeseen, joka kävisi kaupaksi millä tahansa nimellä. Minkä viestin se lähettää markkinoille? Jos hinta olisi tuplasti kalliimpi (500 dollaria), se kertoisi brändin arvosta. Applen ei tarvitse kilpailla hinnalla, Nokian täytyy.

Jotta konseptissa olisi mitään järkeä, pitäisi julkistaa muitakin Nokia-merkkisiä kuluttajatuotteita. Jos kerran tablet niin miksei myös Android-puhelinta? Ehkä sellainen nähdään jo ensi syksynä?

tiistai 18. marraskuuta 2014

Hyvitysmaksu valtion budjettiin

Ministeriö järjesti tänään kuulemistilaisuuden, jossa saatiin uutta tietoa hyvitysmaksun tulevaisuudesta.

Opetus- ja kultturiministeriö 18.11.2014 klo 8.50
Tilaisuudessa kerrottiin, että ratkaisu hyvitysmaksun siirtämisestä budjettiin oli syntynyt hyvin nopealla aikataululla. Hallituksella on ilmeisesti halu näyttää, että hallitusohjelman tavoitteet saavutetaan (herää ilkeä ajatus, edistikö ministeri Arhinmäen ja ehkä myös vihreiden lähtö hallituksesta sovun syntymistä?).

Vuosikymmenen jahkailun ja selvittämisen jälkeen maksun siirto budjettiin on reipas veto. Norjassa vastaava periatte on ollut jo vuosia, Espanja teki saman äskettäin. Muut EU-maat keräävät hyvityksen yhä tallennusvälineiden ja laitteiden hinnassa. Jää nähtäväksi, seuraavatko muut EU-maat kolmikon esimerkkiä.

Numerot puhuvat puolestaan. Hyvitysmaksun tuotto on laskenut joka vuosi mm. suoratoistopalveluiden (Netflix, Spotify) sekä lisensioidun musiikkimyynnin (iTunes ym.) yleistyessä. Vuonna 2009 tuloa kertyi 8,8 miljoonaa, sitten 6,5, 6,5, 7,1 ja 6,4 miljoonaa (2013). Tämän vuoden ennuste on 5,1 miljoonaa, ensi vuoden arvio oli enää 3,8 miljoonaa.

On yllättävää, että budjetissa summaksi asetetaan 11 miljoonaa. Se vastaa vuosituhannen alun vuosia, jolloin kopiointia rompuille, VHS-kaseteille ym. tapahtui vielä laajasti. Kävi ilmi, että vielä neljä päivää sitten summa oli 12 miljoonaa, mutta nyt se oli pudotettu 11 miljoonaan. Määrä on puhtaasti kulttuuripoliittinen päätös, eikä se perustu kulutukseen, kopioinnin määrään tai aiheutuneeseen haittaan.

Vuodesta 2017 lähtien summaa tullaan joko nostamaan tai laskemaan riippuen siitä, mitä puolueeton tutkimus kertoo yksityisen kopioinnin määrästä: "Tutkimustoiminta organisoidaan niin, että yksityisen kopioinnin laajuudesta ja kopiointilähteistä saadaan mahdollisimman neutraali ja värittämätön kuva hyvityksen oikean tason ja hyvityksen jakamisen perustaksi."

Tähän asti edunsaajien Taloustutkimuksella teettämä vuosittainen tutkimus on kertonut kopioinnin vähenemisestä. Koska tutkimuksen suorittajana on alan johtava yritys, nykyisiäkin lukuja on lupa pitää luotettavina. Jatkossa 11 miljoonasta tulee lähtötaso, joka laskee, mikäli yksityinen kopiointi edelleen vähenee ja nousee, mikäli kopiointi yleistyy. Tekijänoikeusjärjestöjen näkökulmasta uusi sopimus on siis hyvin edullinen.

Onko järkevää siirtää aiemmin kuluttajilta perittyä maksua valtion budjettiin? Periaatteessa ei, mutta niin kauan kuin maksulla on puolueiden tuki, jotenkin asia on järjestettävä. Tekijänoikeuslain 26a-pykälä tulee kuulumaan suunnilleen näin: "Talousarviomäärärahan tulee olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuuullisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön".

Hyvitysmaksun poistuessa laitteiden hinnat halpenevat, joten kuluttajien rahaa säästyy. Vaikka osa kerätään verona takaisin, byrokratia ja hallinnointikulut poistuvat. Teoston alainen hyvitysmaksuyksikkö lakkautetaan tarpeettomana.

Tuemme joka tapauksessa kulttuuria verovaroista sadoilla miljoonilla. Tämän rinnalla 11 uutta miljoonaa ei paljon paina. Summaa voi verrata myös Yle-veroon, joka on noin 440 miljoonaa.

Hyvitysmaksusta osa on jaettu tekijöiden "yhteisiin tarkoituksiin", mm. paljon kritiikkiä herättäneelle TTVK:lle. Käytäntö aiotaan säilyttää jatkossakin, koska kaikkea teosten käyttöä ei voida mitata eikä korvauksia siten kohdistaa oikein.

Jatkossa hyvitysmaksun suuruutta arvioi valtuuskunta, jonka edustajat koostuvat pääasiassa edunsaajien järjestöistä. Tänään luvattiin, että mukana tulee olemaan myös kuluttajien ja muiden ministeriöiden (ainakin TEM, LVM, ehkä OM) edustaja. Valtuuskunta kaiketi osaltaan päättämään, nouseeko 11 miljoonaa suuremmaksi vai kutistuuko se pienemmäksi.

Vielä yksi pieni nyanssi: tekijänoikeuslain pykäliä muutetaan niin, että direktiivin "fair compensation" käännetään jatkossa muotoon "kohtuullinen hyvitys". Aiempi termi oli "sopiva hyvitys", mikä antoi vapaat kädet kaikenlaisiin tulkintoihin. Sopivuus kun on katsojan (tai rahan saajan) silmässä.

Budjettimalli on pienin kaikista pahoista ja säästää turhia keräys-, hallinnointi- ja riitelykustannuksia. Hyöty näkyy konkreettisesti verrattaessa vanhoja pitkiä pykäliä uusiin, muutaman rivin mittaisiin (kts. luonnos tekijänoikeuslain muuttamisesta). Tekijänoikeusjärjestöjen valta ja lobbausvoima näkyy siinä, että uusikin järjestelmä on niille hyvin edullinen.

Lisäys 20.11.2014: Ylen esimerkkejä hyvitysmaksun poiston vaikutuksesta kuluttajahintoihin. 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tekijänoikeusoppia päätoimittajalle

Bloggaajat etsivät netistä sopivia valokuvia ja käyttävät niitä surutta omilla sivuillaan. Syynä on usein välinpitämättömyys, joskus myös tiedon puute.

Päätoimittaja ei voi vedota tietämättömyyteen. Jos hän ottaa kuvan Facebook-sivulta ja julkaisee sen uutisen yhteydessä, kuvan käyttöön on kysyttävä lupa. Pelkkä maininta kuvan lähteestä ei riitä. Facebookilla on sopimusehtojensa mukaisesti oikeus näyttää (käyttäjän sinne laillisesti lähettämä) kuva, mutta se ei voi luovuttaa kuvan oikeuksia eteenpäin.

Hämeenlinnassa ilmestyvä Hämeen Kaiku julkaisi perjantaina uutisen "Kokoomuksen Kauma puolustaa puoluesiskoa". Sen yhteyteen on laitettu kuva, missä kansanedustaja istuu kotisohvallaan shampanjalasi kädessä.

Uutinen ja Facebook-sivulta varastettu valokuva.
Kuvan tekijänoikeudet ovat sen kuvaajalla, tässä tapauksessa minulla. Otin kuvan edustajan tyttären ylioppilasjuhlissa. Yksityisen kuvan käyttö uutisessa on journalisesti arveluttavaa, vaikka muut henkilöt onkin rajattu kuvasta pois. Tekijänoikeuden kannalta asialla ei kuitenkaan ole merkitystä -- ei liioin sillä, ettei kuva ole koskaan ollut edustajan omalla FB-sivulla.

Saatuani tietää kuvasta otin yhteyttä julkaisun päätoimittajaan ja pyysin häntä poistamaan luvattoman kuvan. Päätoimittaja kieltäytyi ja väitti, että Facebookista otettua yksityistä valokuvaa voi käyttää uutisessa vapaasti.

Se ei pidä paikkaansa. Enpä olisi uskonut joutuvani opettamaan tekijänoikeutta päätoimittajalle!

Tekijänoikeus ei poistu sillä, että lähteeksi mainitaan Facebook.
Hämeen Kaiku on runsas kaksi vuotta sitten perustettu paikallisten sosiaalidemokraattien verkkojulkaisu. Se syntyi jatkamaan lakkautetun Viikko Hämeen toimintaa. Julkaisu ilmestyy pelkästään verkossa ja on rinnastettavissa pikemminkin blogiin kuin lehteen. Kirjoittaja käyttää kuitenkin itsestään titteliä päätoimittaja ja web-sivulla mainitaan toimitus.

Jos verkkojulkaisu haluaa profiloitua journalismina, sen täytyy tuntea tekijänoikeudet. Ja vaikka ei haluaisikaan, niin tekijänoikeudet koskevat myös blogeja.

Lisäys 18.11.2014: Yleisen käytännön mukaisesti lähetin kohtuullisen laskun kuvan käytöstä lisättynä luvattoman käytön korotuksella. Sähköpostivastauksessaan päätoimittaja kiistää edelleen kaiken:

Hämeen Kaiun/Hämeen Voima Oy:n puolesta totean, että lasku on perusteeton.

Terveisin,

Pekko Oksanen

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Vihdoin se tapahtuu: hyvästi, hyvitysmaksu!

Vihdoin se on tapahtumassa: valtion ensi vuoden budjetti sisältää määrärahan, jota on aiemmin kerätty ns. hyvitysmaksuna tietotekniikan käyttäjiltä (kiitos Jyrki Kasville FB-linkistä):

Siinä se nyt on: hyvitysmaksu budjetissa.
Olen kampanjoinut hyvitysmaksua vastaan vuodesta 1998 lähtien. Silloin maksu ulotettiin VHS- ja C-kaseteista tietokoneissa käytettäville tyhjille cd-levyille, mikä oli mielestäni perusteetonta. Seuraavina vuosina maksu laajeni mm. tallentaviin digibokseihin ja kiintolevyihin.

Vuonna 2013 hyvitysmaksu tuotti alle seitsemän miljoonaa euroa, joten kyse on varsin pienestä summasta. Maksun perustelut alkoivat kuitenkin olla yhä pahemmin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Maksu koettiin epäoikeudenmukaiseksi ja OKM nimitti kaksikin selvitysmiestä tekemään ehdotuksensa. Hyvitysmaksun uudistus mainittiin vuoden 2011 hallitusohjelmassa -- silti mitään ei tapahtunut (tarkka sanamuoto: Hyvitysmaksujärjestelmää uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa). Vuonna 2012 silloinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki kaavaili maksun laajentamista ja sai aikaan pienimuotoisen kansanliikkeen. Laajennus peruttiin.

Nyt, aivan puskista ja ilman ennakkovaroitusta, tulee tieto maksun poistamisesta. Maksun siirtäminen valtiolle ei ole mikään patenttiratkaisu, mutta ainakin se poistaa yhden epäoikeudenmukaisuuden ja kilpailua vääristävän tekijän. Asia on niin uusi, ettei hyvitysmaksun virallinen sivusto tiedä siitä mitään. Asiasta ei liioin ole mainintaa OKM:n omalla sivulla. Outoa.

Epäilemättä tekijänoikeusjärjestöt ovat lobanneet vahvasti asiassa, sillä yhtenä ongelmana oli hyvitysmaksun tuoton jatkuva pienentyminen kulutustapojen muuttuessa. Budjettiin merkitty 12 miljoonan summa on lähes tupasti se, mikä hyvitysmaksulla kerättiin. Kuluttajien on lupa odottaa tyhjien levyjen, levyasemien, mp3-soittimien ja digiboksien hinnan laskua.

Mutta miksi maksu poistettiin juuri nyt? Ehkä yksi vastaus löytyy Teoston alaisen hyvitysmaksutoimiston omasta tutkimuksesta. Kesällä 2014 julkistettu tutkimus osoittaa maksun pohjana olevan kopioinnin vähentyneen koko ajan.

Musiikin kopiointi vähenee.
Erityisen selvästi on vähentynyt musiikin kopiointi matkapuhelimeen ja mp3-soittimiin. Puhelimia vaadittiin maksun piiriin, mp3-soittimet siellä jo olivatkin.

Myös videoiden tallentaminen on vähentynyt:
Myös videoiden kopiointi vähenee.
Kopiointi vähenee, koska suoratoisto (Spotify, Netflix, tv-kanavien omat palvelut) yleistyy. Tämä vie sen vähänkin oikeutuksen, mikä hyvitysmaksulla joskus on ollut.

Tutkimuksessa kysyttiin myös piraattiverkkojen käytöstä. Sikäli kun vastauksiin on luottamista (kopiointihan on kiellettyä), piraattikopiointi on jopa lisännyt suosiotaan ("vertaisverkko-ohjelman avulla internetistä ladattua"):

Piratismi ei poistu.
Helppojen ja ilmaisten laillisten palvelujen yleistyminen ei siis näytä vähentäneen musiikkipiratismia, eivät liioin operaattoreille määrätyt Pirate Bay -estot. Toisaalta prosenttiosuudet (8, 7, 10) ovat pieniä eivätkä osoita trendiä. Videossa vastaavat luvut ovat 4, 5 ja 5 prosenttia.

Koska hyvitysmaksua on voitu periä vain laillisesta kopioinnista, piratismin määrä ei vaikuta sen lukuihin.

Prosentteja kiinnostavampia ovat absoluuttiset määrät.

Kopioijien määrä.
Kopiointi absoluuttisina lukuina.
Numerot ja graafit puhuvat samaa kieltä: yksityisen kopiointi vähenee, jolloin sen mahdolliset haitatkin vähenevät. Tässä tilanteessa olisi ollut mahdotonta lähteä laajentamaan maksupohjaa tai tekemään siitä veroluonteista lisämaksua.

Kuluttajakäyttäytymisen muuttuminen on ollut tiedossa jo pitkään, mutta siitä huolimatta tekijänoikeusjärjestöt ovat ajaneet maksun laajentamista mm. matkapuhelimiin. Ministeriö on tasapainoillut kahden tulen välissä ja ollut käytännössä tekemättä mitään. Ennen kuin nyt.

Onkohan muuten vain sattumaa, että ministeriön tärkein ja pitkäaikaisin tekijänoikeusvaikuttaja Jukka Liedes jäi tänä syksynä eläkkeelle?

Lisäys 17.11.2014: Soitin ministeriöön, asiaa ei haluttu vielä kommentoida. Lisätietoja luvassa lähipäivinä. Stay tuned. (Lisätty blogin tekstiin hallitusohjelman tarkka sanamuoto).

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Salasanoista salalauseisiin

Yle uutisoi tietoturva-aiheesta: salasanan (password) sijaan tulisi käyttää salalausetta (passphrase). Ei siis "9Qsdfk/" vaan "Tämä on minun salalauseeni". Jälkimmäinen on pitkä ja turvallinen, silti helppo muistaa. Tästä on havainnollinen sarjakuvakin.

Salalause on vanha idea -- muistan törmänneeni siihen ensi kertaa 1990-luvun lopussa PGP-ohjelman yhteydessä. Tänään tietokoneet (etenkin näytönohjaimella varustetut) ovat niin tehokkaita, että ne pystyvät kokeilemaan jopa miljardeja salasanoja tai hash-tiivisteitä sekunnissa, ja siksi pelkät salasanat eivät välttämättä riitä.

Salalauseessa on muutamia käytännön ongelmia. Mobiililaitteilla pitkät lauseet ovat työläitä kirjoittaa, etenkin jos salasanakenttä näyttää pelkkiä tähtiä merkkien sijaan (ja jos merkit näkyvät, riski olanylisurffauksesta on vielä suurempi).

Toinen ongelma on siinä, että nettipalveluissa salasanan maksimipituus on rajoitettu. Uusissa palveluissa rajana on usein 32 merkkiä (esim. Amazon, AppleID, Ampparit), mutta Outlook.comissa raja on jo 16 merkissä. Netflix sallii 60 merkin lauseet, F-Securen Younited ja eBay sallivat 64 merkkiä. Facebook ei ilmoita maksimipituutta ja Twitter näyttää hyväksyvän miten pitkät salasanat tahansa.

Ebay hyväksyy 6-64 merkin pituiset salasanat ja -lauseet.
Joskus raja voi olla huomattavasti alempana. Esimerkiksi MySpace rajoittaa pituuden jo 10 merkkiin ja Samsung 15 merkkiin:

Samsung-tilin salasanan maksimipituus on vain 15 merkkiä.
Veikkauksen aiempi nettipalvelu hyväksyi vain 4-8 merkin salasanat. Käsittämätöntä sinänsä, että LähiTapiola ja Pop pankki sallivat edelleen vain kahdeksan merkin salasanoja!

Mikko Hyppösen toinen vinkki liittyy salasanamanagerien käyttöön. Ne ovat kieltämättä näppäriä, mutta moni vierastaa ajatusta lähettää salasanansa pilveen -- olkoonkin, että ne ovat salattuja (taas uudella salasanalla). Täydellinen riippuvuus ulkoisesta ohjelmasta tai palvelusta voi myös kostautua, jos haluaa kirjautua tililleen vaikkapa nettikahvilasta tai uudelta koneelta.

Salasanamanagereita mainostetaan ilmaisina, mutta se koskee vain Windowsia ja Maciä. Mobiiliversioista pitää yleensä maksaa vuosittaista palvelumaksua. Hinta on piilotettu niin, ettei sitä ole helppo löytää. LastPass perii 12 dollaria vuodessa, F-Securen oman F-keyn hinta on "alkaen 1,36 euroa/kk" eli "alkaen 16,32 euroa vuodessa".

Todentamisen problematiikkaan on useita ratkaisuja, mutta mikään niistä ei ole täydellinen. Salalauseiden ja managerien lisäksi vaihtoehtoina ovat mm. kaksivaiheinen todentaminen älypuhelimen avulla (joko tekstiviestit tai authenticator-sovellukset) sekä älypuhelimissa yleistyvä sormenjäljen käyttö.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kaamosmasennusta - tai sitten ei

Tämä marraskuun alku on vuoden pimeintä aikaa. Auringonvaloa on vähän, eikä luntakaan ole vielä satanut. Moni kärsii pimeydestä. Ja moni ei.

Näin maanantaina aamupäivällä kuuntelin Ylen radiosta keskusteluohjelmaa kaamosmasennuksesta. Yleisö sai soittaa kysymyksiä, joihin vastaamassa oli Helsingin kaupunginjohtaja, psykologi Pekka Sauri.

Ehdin kuunnella vain puolet ohjelmasta, mutta yllättäen kukaan soittajista ei valittanut kärsivänsä pimeydestä. Päinvastoin, he pitivät sitä luonnollisena osana vuodenaikojen vaihtelua ja löysivät asiasta myös hyviä puolia. Pimeällä ihminen pystyy rauhoittumaan ja kynttilöiden valo luo tunnelmaa.

Itse kuulun niihin, joita kaamosmasennus ei vaivaa. Kiinnostavaa kyllä, keskustelussa kävi ilmi, että kaamosmasennus on suhteellisen tuore keksintö. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pidettiin kai luonnollisena, että talven pimeydessä ihmisen työteho laskee, eikä toisaalta maatalousvaltaisessa ympäristössä talvisin paljon tekemistä ollutkaan. Ehkä kaamosmasennus on nykyisen jatkuvaa tehokkuutta edellyttävän tietoyhteiskunnan tuote?

Wikipedia kertoo, että SAD (Seasonal Affective Disorder) eli ns. talvimasennus "keksittiin" vuonna 1984. Yhdysvalloissa siitä kärsii 1,4-9,7 % kansalaisista. Ei mitenkään yllättävästi vähiten kärsiviä on Floridassa (etelässä), eniten New Hampshiressa (pohjoisessa). Suomen lukemaksi kerrotaan 9,5 %.

Onko kyseessä pelkkä medikalisaatio, eli tarve "tuotteistaa" sairauksia jotta niille voidaan myydä parannuskeinoja (kuten kiistelty korvavalo), vai todellinen häiriö (disorder)? Paha mieli, levottomuus tai alakuloisuus eivät itsessään ole sairauksia, vaan luonnollisia tuntemuksia ihmisen elämässä. Ne tarvitsevat lääkitystä vain äärimmäisissä tapauksissa, jos silloinkaan.

Samalla periaatteella voisi väittää, että väsymys on LDD (Long Day Disorder) -- pitkän päivän jälkeen on luonnollista olla väsynyt. Siihen on kuitenkin yksinkertainen parannuskeino: lepääminen ja uni.

Monissa kaamosmasennuksen "hoitokeinoissa" tärkeintä on, että ihminen itse uskoo niiden parantavaan vaikutukseen. Kuulemma korvavalokin auttaa monia, vaikka kiistatonta tieteellistä näyttöä asiasta ei vieläkään ole. Jos kokee pimeyden ongelmaksi, mikä tahansa toimiva ratkaisu on tervetullut. Ja D-vitamiinia suositellaan talvikautena sellaisellekin, joka ei kärsi pimeydestä.

Mitä enemmän kaamosmasennuksesta puhutaan, sitä useammat huomaavat kärsivänsä siitä. Tieto luo ongelman kokemusta. Jos Wikipedian antama 9,5 % lukema pitää paikkansa, kaamosmasennuksesta valittavia on paljon enemmän kuin siitä oikeasti kärsiviä. Uutisoinnin myötä kasvaa houkutus laittaa kaikki vuodenajan vaihteluun liittyvät ongelmat kaamosmasennuksen piikkiin.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Monenlaista HD:tä

Ylen näyttävän ennakkomainonnan saattelemana sairaanhoitajista kertova Syke ilmestyi ruutuihin viime viikolla. Jätän sisällön arvioinnin muille (vaikkapa yhdelle sen käsikirjoittajista), mutta oma huomioni kiinnittyi kuvanlaatuun. Vaikka katselin HD-kanavaa, oli vaikea uskoa, että tuotanto on tehty teräväpiirtona.

Luultavasti kuvan pehmeys oli tekijöiltä tietoinen valinta. Sairaalaympäristöä ei halutakaan kuvata liian terävänä, ei liioin sairaanhoitajia. Ero vuosi sitten esitettyyn Kansan mies -sarjaan oli silmiinpistävä -- sen kuvanlaatu oli huipputarkkaa ja nautinto katsella. Toisaalta Sykkeen SD-versio oli korkealuokkainen ja lähetettiin riittävällä bittivirralla, joten kuvanlaatu peruskanavalla oli jo poikkeuksellisen hyvä.

Piti oikein tutkia, mitä eroa kuvissa on.

Tässä SD-kuva:

Syke perustarkkuudella.
ja tässä vertailun vuoksi sama kohta HD-kuvasta:

Syke teräväpiirtona.
Google rajoittaa kuvan tarkkuutta, joten aivan täsmällistä vertailua ei pysty tekemään. Silmämääräisesti kuvien välillä on kovin vähän eroa.

Erot paljastuvat, kun kuvasta rajataan nimikyltti ja SD-versio suurennetaan samaan kokoon.

SD-kuva:

Nimikyltti perustarkkuudella.
ja sama HD:nä:

Nimikyltti teräväpiirtona.
Nyt kuvien välillä on kiistatta eroa, mutta melko vähän. Kotikatsoja tuskin huomaa eroa HD- ja SD-kuvan välillä, etenkin jos televisio on 42-tuumainen tai sitä pienempi.

Eroja voi verrata näihin kuviin, jotka otin kesäkuussa 2012 Ylen SD- ja HD-kanavan välillä. Aluksi koko kuva SD:nä:

Koko kuva-ala SD:nä.
Rajaus SD:nä:

Perustarkkuus.
Sama kohta HD:nä:

Teräväpiirto.
Tässä vertailussa teräväpiirto on nimensä veroinen ja ero perustarkkuuteen on dramaattinen. Näin suuri ero selittynee amerikkalaisen lähdemateriaalin erolla. Alkuperäinen perustarkkuuden NTSC-kuva heikkenee entisestään, kun se konvertoidaan Suomen PAL-järjestelmään.

Loppupäätelmä on, ettei HD-tuotanto automaattisesti takaa veitsenterävää kuvaa. Ero SD-versioon voi olla yllättävän pieni, jos lähdemateriaali on tehty hyvin ja bittivirta on riittävän suuri.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kun netti pätkii, tiedottaminen on valttia

Tänään maanantaiaamuna osa nettipalveluista näytti olevan nurin. Esimerkiksi Finnairin sivut eivät avautuneet lainkaan, ei sen paremmin langallisella kuin 3G-yhteydelläkään. Olin varaamassa lyhyellä varoitusajalla lentoa -- mutta minkäs teet, kun mitään ei tapahdu, eikä kukaan tunnu tietävän, missä vika on?

Ensimmäisenä tarkistin oman operaattorini (Elisa) vikatiedotteet. Ei mitään. Sitten kyselin kokemuksia Facebookissa ja Twitterissä. Vikaraportteja tulikin monilta eri tahoilta -- mutta kukaan ei tiennyt, mistä oli kyse.

Kun netti tuntuu pätkivän, on hyvä muista osoite http://www.downforeveryoneorjustme.com (lyhyemmin http://isup.me), sillä se testaa yhteyden toimivuutta ulkomaiselta palvelimelta käsin. Jos yhteys toimii, vika on luultavasti omissa linjoissa -- ellei toimi, vika on operaattorilla tai kohdepalvelussa.

Näyttää olevan nurin täältäkin (=ulkomailta) katsottuna.
Nettiaikana ihmisiä syytetään helposti kärsimättömiksi, jos he valittavat kaatuneista palveluista. Mutta silloin kun on kiire ja kaikki toimii netin varassa, odottavan aika käy äkkiä pitkäksi. Käyttäjä on kärsimätön, mutta toisaalta tiedottaminen olisi aiempaa helpompaa. Jos sitä vain viitsittäisiin tehdä.

Yritysten tapana on tiedottaa vasta, kun ongelman syy on selvinnyt tai kun vika on paikallistettu. Se ei nettiaikana riitä. Ongelmista pitäisi kertoa heti, kun ne havaitaan, vaikka syytä tai katkon kestoa ei olisikaan vielä tiedossa.

Oma web-sivu voi olla huono paikka, varsinkin jos juuri se on kaatunut, mutta Twitter-kanava on kuin tehty tähän tarkoitukseen. Lisäksi web-sivulle laitettu tiedotekin leviää nopeasti, mikäli edes jokin operaattori toimii tai osa käyttäjistä näkee viestin.

Tiedotusvastuun pitäisi olla paitsi ongelman aiheuttajalla myös sen uhreilla, eli tavallisilla yrityksillä. Niiden tulisi varoittaa käyttäjiä tiedossaan olevista häiriöistä, jotka voivat estää palvelun käytön.

Vajaat pari tuntia kestänyt katkos vaikutti suureen joukkoon asiakkaita. Osalla kaikki toimi normaalisti, mikä teki tilanteesta hämmentävän. Media tuntui olevan talviunilla viikonloppuna tapahtuneen talviaikaan palaamisen jälkeen, eikä sieltä löytynyt lisätietoja ennen kuin iltapäivällä. Tivi tiesi kertoa, että ongelmien syynä oli Soneran verkkopäivitysten yhteydessä tapahtunut unohdus.

Soneran vikatiedotesivuille on tänä vuonna lisätty kokonaista kahdeksan tiedotetta, viimeisin niistä pari viikkoa sitten. Ei sanaakaan tämän päivän ongelmista. Olisiko operaattorin tiedottamisessa parannettavaa?

Odottaminen ei ole pahinta -- epätietoisuus on.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

XP-katastrofi, jota ei tullutkaan

Tänään 8.10.2014 tulee kuluneeksi puoli vuotta Windows XP -tuen loppumisesta. Keväällä yrityksiä ja kuluttajia painostettiin luopumaan vanhoista Windowseista ja hankkimaan uudet koneet tilalle. Mediassa peloteltiin, miten hyökkäykset alkavat heti tuen päättymisen jälkeen.

Puolta vuotta myöhemmin voimme sanoa, ettei huhtikuun kahdeksannella päivällä ollut juurikaan merkitystä. Laajamittaisia hyökkäyksiä XP-koneita vastaan ei ole nähty, ja Microsoft on sittenkin joustanut päivityksissä.

Ironista on, että päivää ennen määräaikaa nähtiin tosiaan iso tietoturvaongelma, mutta Heartbleedillä ei ollut mitään tekemistä Windowsin kanssa. Se oli todellinen ongelma.

Kaikista Microsoftin pr-kampanjoista ja median varoitteluista huolimatta Windows XP on edelleen hämmentävän suosittu.

Windows XP:n osuus laskee vain hitaasti.
Kevään mediarummutus sai käyrän laskemaan hieman aiempaa jyrkemmin ja trendi on säilynyt samana kesän ajan, mutta XP:n osuus on edelleen yli 20 prosenttia. Siitä huolimatta hyökkääjät eivät ole iskeneet vanhoihin romukoneisiin. Siitä me kaikki olemme kiitollisia, sillä Windowsin päivittäminen vaatii uuden koneen hankkimista ja paljon työtä.

On tietenkin toivottavaa päästä eroon vanhoista koneista ja käyttöjärjestelmistä. Vanha tekniikka tuottaa joka tapauksessa luotettavuusongelmia -- johtuivat ne sitten hyökkäyksistä tai hajoavista kiintolevyistä.

Usein tietoturvauhkat vesittyvät suhteessa uutisoinnin määrään, koska etukäteen nostettu kohu tehoaa ja saa ihmiset toimimaan ongelman poistamiseksi. Tässä tapauksessa niin ei ole käynyt. XP:n osuus on edelleen suuri, eikä 8.4. jälkeen asiasta ole pidetty juurikaan ääntä julkisuudessa.

Keväinen XP-kohu muistuttaa siitä, että tietoturva-asioissakin terve kriittisyys ja maalaisjärki ovat paikallaan. Toivotaan, ettei XP:stä tule katastrofia jatkossakaan, ja että se saa hiipua rauhassa kohti nollapistettä.

Lisäys 15.10.2014: Kannattaa lukea myös tämä: Windows XP on hakkerien suosikki, kotikoneita on helppo valjastaa bottiverkkoihin.