torstai 28. heinäkuuta 2016

Steve Jobs sen osoitti: kiltit eivät pärjää

Applen legendaarisesta johtajasta on tehty useita elokuvia. Vuonna 2013 valmistunut Jobs esitettiin Ylen TV1:llä 12.7.2016.

Elokuva käy läpi Apple-yhtiön käännekohtia: perustamisen (1976), Macintosh-koneen vaikean alun (1984), Jobsin erottamisen (1985) ja päättyy Jobsin paluuseen konkurssin partaalla hoippuvaan yhtiöön vuonna 1997.

Applen legenda on kerrottu niin moneen kertaan, että useimmille katsojille tapahtumat ovat ainakin pääpiirteissään tuttuja. Niitä on silti kiinnostava seurata, etenkin kun autotallikohtaukset on kuvattu aidossa Jobsin vanhempien talossa.

Elokuvan autotalli.
Vertaa kuvaa tähän, jonka otin heinäkuun alussa 2012:

Applen syntypaikka.
Jep, sama talohan se on, vaikka autotallin ovi onkin vaihdettu ilmeisesti elokuvaa varten vanhempaan.

Tuttujen tapahtumien seuraaminen edellyttäisi jotain ekstraa, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Kuvauksen, näyttelijätyön tai kohtaukset toisiinsa sitovan draaman kaaren tulisi tehdä taikansa ja imaista katsoja mukaansa.

Jobs-elokuvassa niin ei tapahdu. Elokuva on jotenkin hengetön, vaikka lavastuksessa onkin nähty vaivaa. Vanhat tietokoneet, Apple-logot ja kuvauspaikat ovat täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Silti elokuvasta puuttuu sielu, joka teki Piilaakson piraateista niin mainion.

Paljon aikaa uhrataan hallitusjäsenille, jotka vuoroin erottavat ja vuoroin palkkaavat Jobsin, sekä toimitusjohtajat John Sculleyn ja Gil Amelion. Huumekokeilut esitetään pelkkänä nuoruuden seikkailuna. Keskeistä käyntiä Xeroxin tutkimuslaboratoriossa ei mainita lainkaan. Pixar, Next, iPhone ja monet muut on jätetty pois. Jobsin ura oli niin huikea ja täynnä tapahtumia, että hänestä saisi useitakin elokuvia.

Elokuva ei kaunistele Jobsin luonnetta. Mies jakelee sumeilematta potkuja alaisilleen ja myös ensimmäiselle tyttöystävälleen tämän ilmoitettua raskaudestaan:

Jobs ei aio ryhtyä isäksi: "Häivy. Nyt heti."
"Steve heittää minut ulos".
Elokuvassa Jobs pysäköi mersunsa sumeilematta inva-paikalle, aivan kuten tosielämässä. Jobs oli melkoinen mulkvisti.

On ristiriitaista, että ihmiset odottavat johtajilta reiluutta ja ihmissuhdetaitoja, mutta jumaloivat miestä, joka oli kaikkea muuta. Jobs uhrasi ihmiset (ja paljon muuta) korkeamman päämäärän eteen: tehdä uusi, entistä parempi laite.

Onko maailman täyttäminen tavaralla inhimillisyyttä tärkeämpää? Ilmeisesti on. Maailma ei ihaile johtajia, jotka huolehtivat perheestään tai alaisistaan. Se palkitsee röyhkeimmät ja ahneimmat. Se haluaa puhelimia, jotka ovat "cool", viis niiden tuotanto-olosuhteista tai nopeasta keinotekoisesta vanhentamisesta. Juhlapuheissa arvot ovat tietenkin erilaisia.

Käänteentekeväksi koko alalle muodostuivat länsirannikon tietokonemessut, jotka järjestettiin San Franciscossa ensi kertaa 15-17.4.1977:

San Francisco 16.4.1977
Samat messut on kuvattu myös Piilaakson piraateissa.

Jos elokuva jäi näkemättä, sen voi hankkia edullisena dvd-versiona. Leffa ei menestynyt teattereissa, mikä ei ollutkaan ihme. Kokonaisen teollisuudenalan huimista nuoruusvuosista tullaan vielä tekemään monia elokuvia, toivottavasti tätä parempia. 

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Sori, oon typonipo

Pahat kirjoitusvirheet ovat netissä arkipäivää, mutta silti ne pistävät silmään ja ärsyttävät. Etenkin, kun virhe on suuren sanomalehden nettiversion otsikossa eikä sitä vaivauduta korjaamaan, vaikka lukijapalaute jutun perässä mainitsee asiasta (ihan vain siltä varalta, että toimituksen oma väki kärsisi luki-häiriöstä eikä huomaisi asiaa).

Sori, oon typonipo enkä voi sille mitään.

Kirjoitusvirheitä on monen tasoisia. Editoinnissa syntyy helposti virheitä, kun tekstiin jää vääriä taivutusmuotoja tai päällekkäisiä ilmauksia. Niitä mikään oikolukuohjelma ei havaitse, ja ne on helppo antaa anteeksi. Kiireinen lukija ei edes huomaa niitä.

Astetta vakavampia ovat selvästi väärin kirjoitetut sanat, joista jokainen oikolukuohjelma älähtää. Oikolukuohjelman käyttö on helppoa, eikä se edes maksa mitään. Otsikkoon päätyessään tällaiset virheet sattuvat silmään kuin aurinko kesäisellä taivaalla.

Virheet ovat inhimillisiä, eikä niitä voi aina välttää. Ne voi kuitenkin korjata, ja varsinkin netissä korjaaminen on helppoa. Jos kaupallinen media ei korjaa alkeellisia virheitään, se herättää monia kysymyksiä. Eivätkö muut toimittajat lue omaa lehteään? Luulisi silmille hyppivien virheiden loukkaavan omaa ammattiylpeyttä ja ammattitaitoa. Jos toimittajat eivät lue lehteään, miksi muutkaan lukisivat?

Virheiden hyväksyminen herättää epäilyjä median yleisestä luotettavuudesta. Jos kirjoitusvirheillä ei ole väliä, ovatko jutun faktatkaan oikein? Voiko juttuun luottaa, jos otsikko on pielessä? Kiire voi tuottaa virheitä mutta ei voi olla syy sille, ettei niitä korjata.

Ymmärtääkseni on tapana, että jutun kirjoittanut toimittaja jättää sen toimitusjärjestelmään ja toinen henkilö pistää sen nettiin. Tarvittaessa web-toimitus lyhentää juttua ja keksii siihen huomiota herättävän otsikon klikkien kalastelemiseksi. Valtaosa nettivirheistä tapahtuu juuri tässä vaiheessa. Virhe menee alkuperäisen toimittajan syyksi, koska vain hänen nimensä näkyy jutun lopussa. Pitäisi olla toimittajan oman edun mukaista tarkistaa jutun nettiversio. Lukijan näkökulmasta juttu on kokonaisuus, josta julkaisijan brändi vastaa.

Harrastajien blogeissa virheet voi antaa anteeksi, mutta kaupalliselle medialle huolellisen oikeinkirjoituksen pitäisi olla kilpailutekijä.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Pokemon GO on harvinaisen harmiton mobiilisovellus

Minulta on kysytty jo useampaan kertaan, mitä tietosuojariskejä Pokemon Go -suosikkipeliin liittyy. Eikö olekin vaarallista, että pelaajat kuvaavat kameralla ja tiedot voivat päätyä ties mihin käyttöön? Tämän täytyy olla todella suuri riski yksityisyydelle, vai mitä?

Nykytiedoilla en keksi, mikä Pokemon Go:ssa voisi olla vaarallista.

Itse asiassa Pokemon Go vaikuttaa harvinaisen vaarattomalta mobiilisovellukselta. Ensinnäkään se ei kysy henkilötietoja, vaan käyttäjäksi voi rekisteröityä Google-tilin kautta. Ja Google tietää meidät joka tapauksessa.

Toiseksi ohjelmassa ei ole mainoksia, joiden kautta NSA pystyi urkkimaan (ilmeisesti Rovion tietämättä) Angry Birdsin käyttäjiä. Pelin teettäjä on suuri Nintendo, jolla ei ole varaa eikä halua tahrata brändiään kyseenalaisilla tempuilla. Peli hyödyttää Nintendoa parhaiten olemalla reilu ja turvallinen.

Entä sijaintitiedot? Google ja Apple tietävät joka tapauksessa, missä liikut (ellet ole erikseen sammuttanut paikkatietojen keräämistä). Nämä tiedot ovat kaupallisesti arvokkaita, sillä ne kertovat asuinpaikkasi ja kaupat, joissa yleisesti vierailet.

Pokemon Go saa käyttäjän kulkemaan pokemonien perässä pitkin maita ja mantuja. Tällainen satunnainen liikkuminen ei ole kaupallisesti merkittävää.

Kamera sitten? Voisiko joku hyödyntää pelin ottamia valokuvia? En keksi, miten. Paljon arvokkaampia ovat käyttäjän kavereistaan ja tärkeistä tapahtumista ottamat valokuvat, jotka siirtyvät yleensä automaattisesti Googlen ja Applen pilveen. Niissä on tärkeitä esineitä, tärkeitä paikkoja ja tärkeitä henkilöitä. Pelin ottamat kuvat julkisilta paikoilta tai maastosta eivät hyödytä ketään.

Kaikki kaupallisesti arvokas tieto on jo kerätty Googlen ja Applen palvelimille. Harmiton peli ei tässä paljon paina, etenkin kun sen tekijällä on kaikki syyt pitää tilinsä puhtaana ja maineensa tahrattomana. Pokemonit ovat Nintendolle arvokkaampia kuin mikään salaa kerätty käyttäjädata.

No, on sentään jotain. Aina ohjelmaa asennettaessa kannattaa miettiä oikeuksia, joita pyydetään, ja niiden tarpeellisuutta. Tietenkin peli tarvitsee pääsyn sijaintiin ja kameraan, mutta miksi se haluaa pääsyn osoitekirjaan:

Miksi peli haluaa pääsyn yhteystietoihin?
Pyyntö voi olla harmiton -- ehkä peli haluaa vain kutsua kavereita mukaan? Tai jotain muuta. Joka tapauksessa itse jätin luvan antamatta.

Suurin vaara Pokemon Go:ssa on fyysinen. Puhelimia tuijottavat ihmiset ovat vaarassa jäädä auton alle tai törmäillä esimerkiksi liikennemerkkeihin.

Pokemon GO suurin vaara.
Tulevaisuudessa tilanne voi muuttua. Valtavan suosion myötä Nintendolla tai pelin koodaajalla voi herätä halu päivittää peliä arveluttavilla tavoilla. Niin ikään kannattaa varoa väärennettyjä piraattiversioita. Pelistä voi myös paljastua tietoturva-aukkoja.

Nykyisellään en näe pelissä tietoturvauhkia. Oikeita tietosuojariskejä on varsinkin mobiilimaailmassa niin paljon, että yhtään turhaa huolta ei kannata kantaa -- muutoin dilutoimme huolet sieltäkin, missä ne ovat aiheellisia.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Robottiautosi voi uhrata sinut

Yhdysvalloissa keskustellaan siitä, miten robottiautot tulisi ohjelmoida onnettomuustilanteiden varalta. Jos paha kolari on väistämätön, kumpi autoista uhraa itsensä ja matkustajansa?

Keskustelu on aika teoreettista. Todennäköisesti robottiautojenkin kolarit tulevat olemaan niin äkillisiä ja yllättäviä, ettei edes tietokone pysty laskemaan asiassa matemaattisia ratkaisuja. Ihmiskuljettajalta niitä ei odotetakaan: on vain luonnollista, että kumpikin kuljettaja yrittää pelastaa itsensä ja autonsa. Mutta robottiautojen pitäisi toimia järkevämmin näissäkin tilanteissa, muutoin vastuu siirtyy autojen ohjelmoijalle.

Voidaan kuvitella esimerkiksi tilanne, jossa auto joutuu luistoon ja ajautuu päin vastaantulijaa. Miten robottiauton pitäisi reagoida, mikäli tie on jyrkänteellä tai sitä reunustavat paksut puut? Väistäminen voi aiheuttaa suuremman riskin kuin kolarin vastaanottaminen, etenkin jos autoilla on tuntuva paino-ero.

Mahdollisia ratkaisuja on useita. Robottiauto voi pyrkiä suojelemaan sitä autoa, jossa on enemmän ihmisiä, tai joiden selviäminen on todennäköisintä. Toinen vaihtoehto on suojella syytöntä osapuolta (tosin kuka on syyllinen, jos robottiauto joutuu esim. vesiliirtoon -- ohjelmoijako?). Kolmas vaihtoehto on valita arvalla, kumpi väistää, ja tehdä päätöksestä täysin neutraali.

Robottiautot voivat neuvotella yhteisen toimintamallin tai arpoa ratkaisun sekunnin murto-osassa, mutta niidenkään on mahdotonta hahmottaa törmäyksen kaikkia jälkiseurauksia esimerkiksi takana tuleviin muihin autoihin ja kävelijöihin. Ja jos toinen osapuoli on tavallinen auto, tietoa matkustajien määristä, autojen massoista ja nopeuksista ym. laskelmien pohjaksi ei ole edes saatavissa.

Visainen juttu siis.

Kun aihetta on kysytty yleisöltä, kanta mahdollisimman monen ihmisen suojelusta voittaa, mikä onkin loogista. Mutta liikenne ei ole logiikkaa.

Haluaisitko itse astua robottiautoon, jonka tietäisit uhraavan sinut kylmästi, mikäli toisessa autossa on usempia (tai nuorempia) matkustajia? On ihan OK, että kolareissa pelastetaan mahdollisimman monta ihmistä -- kunhan minä en ole mukana. Jos olen, haluan että autoni pelastaa aina minut.

Tästä puolestaan seuraa, ettei kukaan suostu nousemaan autoon, jonka kolarikäyttäytyminen on puhdasta matematiikkaa. Jos siihen pakotetaan, tulemme näkemään mielenkiintoisia modauksia, joilla robottiauto saadaan aina luulemaan, että auto on täynnä ihmisiä. Tai sitten väistöalgoritmia peukaloidaan niin, että siitä tulee mahdollisimman edullinen itselle mutta haitallinen vastapuolelle.

Ainoa järkevä ratkaisu on tehdä robottiautoista alunperinkin niin itsekkäitä kuin mahdollista, jolloin ne suojelevat omaa kuljettajaansa loppuun asti. Tämä tietenkin mitätöi ne hyödyt, joita robottiautoilta kolaritilanteissa piti saada. Vaikutukset liikenteen kokonaisturvallisuuteen voivat olla jopa kielteisiä.

Ehkä koko kysymys on puhtaasti filosofinen ja siten tarpeeton. Emme tule hyväksymään autoja, jotka hätätilanteessa tekisivät päätöksiä ihmisen puolesta. Robotti tai ei, viime kädessä ihmisen täytyy vastata autostaan.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Väistätkö robottiautoa?

Liikenteessä seikkailevat robottiautot tulevat aiheuttamaan mielenkiintoisia tilanteita, sillä ajaminen ei ole pelkkää tekniikkaa vaan sosiaalista toimintaa. Viime viikon automatkalla ulkomailla oli taas hyvää aikaa tarkkailla ympäristöä ja pohtia asiaa.

Esimerkiksi tällainen yleinen tilanne: toinen kaista on suljettu ja autojen pitää limittyä samalle kaistalle. Teoriassa tämän pitäisi mennä vetoketjusysteemillä eli vuorotellen auto kummaltakin kaistalta. Jokainen päästää eteensä yhden toiselta kaistalta.

No, aina se ei mene niin. Itsekkäät ja kiireiset autoilijat eivät päästä ketään eteensä. Toisaalta joku vaihtaa oikealle kaistalle heti havaitessaan asiasta kertovan liikennemerkin. Jossain ulkomailla olen nähnyt lisäkilven, joka nimenomaisesti kehotti ajamaan päättyvää kaistaa loppuun asti ja sulautumaan muuhun liikenteeseen vasta siellä.
Miten robottiautot ja ihmiset toimivat tässä tilanteessa?
Kuinka moni päästää vuoroaan odottavan robottiauton eteensä? Entä tavallisessa T-risteyksessä, jossa sivutieltä pyritään jonoutuneelle päätielle -- ollaanko robottiautolle kohteliaita vai joutuuko se odottamaan loputtomasti vuoroaan? Entä robottiauton oma toiminta -- ohjelmoidaanko se olemaan kohtelias vai itsekäs, päästämään muita eteensä vai pitämään välin niin pienenä, ettei siihen mahdu ketään?

Robottiauton algoritmin tunteminen mahdollistaa monenlaisen röyhkeyden liikenteessä. Voi luottaa siihen, että robottiauto väistää aina, vaikka itse etuilisi tai kiilaisi tavallista ahtaampaan rakoon. Robottiauto voidaan jopa tahallisesti suistaa metsään, mistä dekkarikirjailijat saavat takuulla uusia ideoita.

Liikennepoliisit ovat myös kiinnostava kysymys. Robottiauto ei ehkä aja ylinopeutta (vai ajaako, jos matkustaja nimenomaisesti vaatii??), mutta siitäkin voi mennä perävalo tai sattua jotain muuta, jonka vuoksi poliisi haluaa pysäyttää auton. Miten robottiauto ymmärtää pysäytyskäskyn ja valitsee turvallisen pysähtymispaikan? Tuleeko poliisiautoihin etäkäyttöinen kill-switch, jolla mikä tahansa robottiauto saadaan pysäytettyä? Robottiautossa pitää olla myös mikrofoni, jotta se ymmärtää väistää takaa tulevaa hälytysajoneuvoa.

Liikennettä ohjaavat poliisit ovat Suomessa harvinaisia, joskus niitä näkee suurissa yleisötapahtumissa tai onnettomuuspaikoilla. Käsimerkkien tunnistaminen liikennesääntöjä ja ajonuolia vastaan on hankala tehtävä ihmisellekin, jonka on parasta vain seurata muita autoilijoita.

Sunnuntaina Chicagon keskustassa oli ainakin tusina liikennepoliisia (varmaan niitä, jotka olivat tyrineet varsinaisessa poliisityössä -- näinhän elokuvissa aina uhataan!), joten auton on osattava totella poliisia ennen kuin sen voi päästää itsenäisesti kaupunkiliikenteeseen.

Saapa nähdä, miten nämä ongelmat ratkaistaan.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hyperloop: Helsingistä Tukholmaan tunnissa

Hyperloop-tekniikalle haetaan parhaillaan sijoittajia ja kaupunkeja, joita kiinnostaisi testata uudenlaista ihmisten sekä tavaroiden liikuttamista. Eräänlaisena mainoslupauksena on ollut "Tunnissa Helsingistä Tukholmaan".

Innostus kaiken uuden edessä on ymmärrettävää ja toivottavaakin, ilman sitä mikään ei kehittyisi. Tietotekniikka on kuitenkin totuttanut meidät odottamaan suuria mullistuksia myös vanhan maailman asioihin, ja se ei yleensä toimi. Fysiikan lakeja ja reaalimaailman muita rajoituksia ei voi kiertää yhtä helposti kuin piisirulle voi ahtaa entistä enemmän logiikkaportteja (siis mikroprosessoreita ja muistipiirejä). Sähköautojen hidas yleistyminen on tästä oiva esimerkki.

Hyperloopissa rahti ja ihmiset sijoitetaan pieniin umpinaisiin vaunuihin tai sukkuloihin (pod), jotka kulkevat noin 1000 km/h nopeudella alipaineistetussa putkessa. Liikkuminen on hyvin energiatehokasta, koska vierintä- ja ilmanvastusta ei ole. Kyseessä on vähän kuin 2000-luvun versio rautateistä -- tosin yhteydet ovat vain päästä päähän, eivätkä sukkulat voi vaihtaa putkesta toiseen rautatievaihteiden tapaan. Point-to-point-yhteydet ovat iso rajoitus.

Entä mitä Hyperloop käytännössä muuttaisi? Helsingistä pääsee nyt jo lentokoneella tunnissa Tukholmaan ja halvimmat Norwegianin lennot maksavat 20 euroa/suunta.

Iltalehden uutisen mukaan tuntiin voisi sisältyä kolme välipysähdystä Turussa, Maarianhaminassa ja Uppsalassa. Silloin tunnin matka-aika kuulostaa optimistiselta, koska välipysähdykset vievät aikaa ihmisten poistuessa ja asettuessa paikoilleen. Lisäksi fysiikka asettaa rajoituksia vaunun hidastamiselle ja uudelleen kiihdyttämiselle jokaisen aseman kohdalla.

Lentomatkailussa on kaksi riesaa: turvatarkastukset ja liittymäliikenne. Jälkimmäisen suhteen Hyperloop olisi voitolla, koska asemat voisi rautateiden tapaan rakentaa kaupunkien keskustaan. Turvatarkastukset ovat hankalampi juttu.

Lentokenttien tarkastukset ovat perusteellisia, koska kansainväliset sopimukset pakottavat niihin. Suomen ja Ruotsin välinen Hyperloop olisi omissa käsissämme. Pohjoismaissa junamatkustajia ei tarkasteta (muualla kyllä, esimerkiksi Espanjassa), mutta vedessä tai maan alla kulkeva putki olisi houkutteleva terroristikohde, joten ainakin Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa tarkastukset olisivat samanlaisia kuin lentokentillä.

Hyperloopin tekniikan toimivuudessa on vielä epäselvyyksiä, mutta yksi realiteetti on ehdoton: talous. Aivan uutta tekniikkaa käyttävän järjestelmän rakentaminen meren pohjaan (tai pikemminkin sen alle) maksaisi vähintään 10 miljardia euroa. Jotta investointi kannattaisi, matkustajia pitäisi olla valtavasti. Löytyisikö Helsinki-Tukholma-välille niin paljon kysyntää, että putki maksaisi joskus itsensä takaisin?

Ensimmäistä putkea on suunniteltu Los Angelesin ja San Franciscon välille. Siellä väestöpohjaa on riittävästi ja maan päälle rakentaminen on halvempaa. Maanteiden ja ilmatilan ruuhkista huolimatta Hyperloop säästää matka-aikaa vain vähän, sillä Los Angelesissa ei ole oikeaa keskustaa ja liittymäliikenne on sen vuoksi väistämättä hidasta.

Mielestäni ajatus Helsinki-Tukholma Hyperloopista on täysin epärealistinen. Järkevämpää olisi pohtia Helsinki-Tampere tai Helsinki-Pietari-reittejä. Keskustasta toiseen kulkeva nopea yhteys kytkisi kaupungit yhteen ihan uudella tavalla ja tekisi maantieteelle saman mitä internet on tehnyt tietoliikenteelle.

Viime kädessä kaikki voi kaatua siihen, että Suomi on yksinkertaisesti liian pieni maa joukkoliikenteen kärkihankkeisiin. Paitsi, että meiltä puuttuu rohkeutta ja innostusta, meiltä puuttuvat joukot.

Niinpä Hyperloop on Suomelle lähinnä Hypeloop.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Havaintoja Saksan itäosista

Autoilin juhannusviikolla entisen Itä-Saksan alueella. Ensimmäinen havainto oli, että 25 vuotta yhdistymisen jälkeen itäpuolelta on vaikea löytää merkkejä DDR:n ajoista. Vain suurten kaupunkien isot laatikkomaiset kerrostalot kertovat menneistä ajoista. Maan tasalle tuhotun Dresdenin keskusta oli rakennettu vanhoine kirkkoineen entiseen loistoonsa. Eikä yhdistymisen kustannukset ole ainakaan pilanneet maan taloutta, ehkä päinvastoin.

Sodassa tuhottu Frauenkirche on entisöity, DDR-aikaan tässä oli kiviläjä (Dresden).
Muutoin itä on ainakin ulkoisesti tavoittanut lännen elintason. Autot, tiet, rakennukset ja palvelut ovat liki samaa tasoa. Hotelleissa huomaa vielä eron -- kokolattiamatot ovat vanhoja ja design 70-lukua, mutta esimerkiksi kylpyhuoneet oli kaikissa uusittu aivan moderneiksi.

Maaseutua täyttävät korkeat tuulivoimalat. Eivät ne mitään silmäniloja kyllä ole, vaan rumia kuin mikä. Katot on päällystetty aurinkopaneleilla, kuten tässä hotelliin kuuluvassa hevostallissa:

Aurinkopaneleita on joka paikassa.
Kyseinen hotelli Reit- und Freizeithotel Friesenhof Pohjois-Saksan Trassenheidessä oli rakennettu vasta muutama vuosi sitten, mutta silti huoneissa ei ollut wlan-verkkoa (wifi) lainkaan. Sitä ei yksinkertaisesti oltu rakennettu. Aulassa kuului hotellin avoin verkko, samoin ravintolan aamiaisella.

En ole ainakaan 10 vuoteen osunut hotelliin, jonka huoneissa ei olisi wlan-verkkoa, joskin sen kuuluvuus on joskus ollut heikko. Ja kun seurasin ihmisiä aamiaisella, kukaan ei räplännyt kännykästään uutisia eikä sähköposteja. No, tämä hotelli onkin profiloinut itsensä vapaa-ajan harrastuksia varten, mutta silti asia pisti silmään.

Wlan-kattavuus oli todella heikkoa. Suurissa kaupungeissakin oli alueita, joissa ei näkynyt ainuttakaan verkkoa.

Harvinainen näky Saksassa: Free wi-fi hotspot
Ilmaiset wifi hotspotit olivat harvinainen näky. Saksan taloudellinen menestys ei siis ole ainakaan uuden tekniikan ansiota.

Käteinen on könig Saksassa.
Käteisellä on edelleen vahva rooli. Esimerkiksi hotellin käyttämän parkkitalon automaattiin kelpasi vain käteinen. Yön yli pysäköinnin hinta oli 23 euroa. Suomessa juuri kenelläkään ei olisi tällaista summaa lompakossaan.

Naisen Lambo.
Samaisen parkkihallin 1. tasossa (sallittu vain naisille) katse kiinnittyi valkoiseen Lamborghiniin. Kadun toisella puolella oli autokauppa, jonka ikkunassa komeili mm. Porsche Carrera GT ja 870 000 euron hintalappu.

Entinen Karl-Marx-Stadt
Chemnitzin (entinen Karl-Marx-Stadt) maamerkkinä toimiva Marxin patsas on yhä paikallaan. Muutoksen tuulet ovat olleet rajuja, sillä kulmana takana olevan hotellin edusta oli täynnä uusia Porscheja.

Porsche ja sen kaverit.
Yhtään Lähi-idän pakolaista tai kaapuun/huntuun pukeutunutta ei näkynyt, vain suurkaupungeissa muutama romanialaiskerjäläinen. Valtava pakolaisvirta on päätynyt jonnekin muualle. Itä-Saksassa olisi kyllä tilaa, sillä kaupungeissa näkyi suuria autiotaloja, joiden ikkunoita oli rikottu ja talot hylätty.

Checkpoint Charlie pilailee menneisyydelle.
Brexit oli juhannuksen puheenaihe. Entinen portti Itä- ja Länsi-Berliinin välillä, kuuluisa Checkpoint Charlie, kertoo hyvin Euroopan muutoksesta. Vielä runsas 25 vuotta sitten paikalla vartioivat sotilaat ja muurin yli pakenevat ammuttiin. Nyt turistit ottavat itsestään pilakuvia näyttelijöiden kanssa. Paluuta 1980-luvulle ei (toivottavasti) ole.

Yllätys oli, miten moni saksalainen tupakoi. Aiemmin en ole liioin huomannut, miten ylipainoisia monet olivat.

Jos Saksan vahva talous herättääkin meissä ihastusta, ainakin terveys- ja digiasioissa olemme selvästi edellä.

Vielä bonuksena Peenemunden rakettikeskuksen museossa otettu kuva, jonka vanha kirja ennakoi tulevia kuvapuheluita kännykässä. Tupakka kädessä, tietenkin! (Löytyy näköjään myös netistä).

Tieteiskuvitelma, joka osui kohdalleen: langattomat kuvapuhelut.
Lisäys klo 13.25: Jussi lähetti Twitterissä linkin, jonka mukaan Wlanin tilanne Saksassa on vapautumassa, sillä vastuu verkon käytöstä siirtyi vasta hiljattain ylläpitäjältä käyttäjälle itselleen. 

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Perustelkaa, miksi EU-ero olisi Suomelle hyvä asia

Brexitin jälkeen Suomen media on ihmetellyt, miten perusbritit saatiin huijattua äänestämään EU-eron puolesta. Ehkä media on tässä hieman puolueellinen, sillä toimittajien oma maailmankuva on perussuomalaista kansainvälisempi ja työnsä vuoksi he joutuvat perehtymään moniin erilaisiin asioihin.

Brittien reaktioita tuloksen selvittyä on Suomen mediassa kuvattu yllättyneiksi ja jopa katuviksi. On annettu ymmärtää, että vain kouluttamattomat, takapajuisilla seuduilla asuvat ihmiset äänestivät eron puolesta ja niin tehdessään varastivat maansa nuorilta tulevaisuuden.

Se ei voi olla koko totuus, sillä kansanäänestyksellä Cameron halusi vaientaa myös oman puolueensa EU-vastustajat. Erilaiset ihmiset äänestivät eron puolesta monista eri syistä. Maahanmuutto ja kaipuu itsenäisen Britannian suuruuden aikaan olivat niistä tärkeimpiä.

"Me valloitimme alueenne, mutta älkää te yrittäkö tänne".
Yhteistä molemmille syille on tunne. Britit eivät äänestäneet EU:sta faktojen vaan tunteen perusteella. Kun kyse on tulevaisuuteen vaikuttavista linjapäätöksistä, tunne on huono ohjenuora. Pitäisi arvioida faktoja. Ne muuttavat tulevaa, tunne muuttaa vain menneisyyttä.

Myös Suomessa halutaan kansanäänestystä EU:sta. Herätin aiheesta keskustelua somessa ja huomasin, etteivät suomalaiset suhtaudu asiaan yhtään sen analyyttisemmin kuin brititkään. EU-eroa kannattavilla pitäisi olla selkeät perustelut siitä, miten Suomi pärjäisi EU:n ulkopuolella, ja minkä ongelman ero ratkaisi.

Nettikeskustelijoista suurin osa ei osannut perustella eron hyötyjä muutoin kuin päättelemällä, että koska nyt taloudessa menee huonosti, EU-ero korjaisi asiat. Ongelman ja ratkaisun väliltä puuttuu yhteys, mutta ainakin tunne on vahva. Yksi suurista muutosvoimista on digitalisaatio, joka myllertää työtä ja työpaikkoja, mutta sitä ei EU-erolla ratkaista -- päinvastoin.

Jonkinlainen perustelu on tämä: "Kotimainen kysyntä lisääntyisi ja markan devalvointi panisi vauhtia vientiin, aivan kuten tapahtui 1970-luvulla."

Jos Suomi palaisi markkaan, sen arvo devalvoituisi 20-30 prosenttia, ehkä enemmänkin (hihasta vetämäni arvio, kukaan ei tiedä oikeaa lukua). Luottamus pientä maata kohtaan, jonka talous on jo valmiiksi kuralla, ei ole korkealla. Samalla kaikki tuontihinnat nousisivat devalvoitumisen verran.

Ulkomaanmatkailu romahtaisi, koska lennot, hotellit, ravintolat ja kaikki muu sellainen kallistuisi ilman devalvaatiohyötyjä. Edessä olisi ainakin henkinen paluu 1970-luvulle, jolloin Lada oli Suomen yleisimpiä autoja ja ulkomaille lennettiin Finnairin kalliilla lennoilla vain firman maksamilla työmatkoilla.

Kyllä me sen kestäisimme. Mutta samalla asuntojen hinnat romahtaisivat, korot ja inflaatio nousisivat 70-luvun tasolle (n. 10 %), mikä johtaisi asuntojen pakkomyynteihin ja omaisuuden uusjakoon. Aluksi yrityksiä kaatuisi ja työttömyys kasvaisi. Yhteiskunnallinen hinta olisi kova. Eniten kärsisivät ne, jotka nyt saavat yhteiskunnan tukia, ja jotka äänekkäimmin vaativat eroa.

Devalvaatiot olivat aikoinaan helppo tapa kilpailukyvyn lisäämiseen, koska Suomi eli metsästä ja puu oli kotimaista raaka-ainetta. Nyt metsäteollisuuden osuus on paljon pienempi ja viemme tuotteita, joiden raaka-aineet ovat tuontitavaraa. Lisäksi 70-luvulla meillä oli kotimaista vaate- ym. teollisuutta, joka on ajat sitten siirtynyt halvempiin maihin -- kiitos sinun ja minun, jotka emme halua enää maksaa vaatteista niin paljon kuin ennen.

Nyky-Suomi on täysin riippuvainen tuonnista. Paluu markkaan romahduttaisi suomalaisten elintason ja edessä olisi pitkä tie uuden teollisuuden rakentamiseksi. Epäilemättä Suomi selviäisi, kuten se on aina ennenkin selvinnyt, mutta ei ilman uhrauksia. Ja tällä kertaa on turha odottaa talvisodan henkeä: koulutetut ja varakkaat ihmiset siirtäisivät itsensä ja omaisuutensa ensimmäisenä EU-maihin.

Ihmiset sanovat, ettei heillä ole varaa edes muutaman prosentin palkanalennuksiin, koska talous on jo nyt niin tiukoilla. Miten samat ihmiset kestäisivät tavaroiden 20-30 % kallistumisen?

Netissä on ehdotettu pelastukseksi idänkauppaa. Miksikäs ei, mutta juuri nyt Venäjän ostovoima on heikko ja poliittinen tilanne epävarma. Jos meistä tulisi maalle tärkeä kauppakumppani, Suomen strateginen kiinnostavuus sen silmissä kasvaisi. Haluaisimmeko kytkeä itsemme maailman silmissä mieluummin Venäjään kuin Eurooppaan? EU:hun liittyminen oli aikoinaan selkeä linjavalinta lännen suuntaan. Krimin ja Ukrainan jälkeen emme varmaan halua vaihtaa itään?

Kaiken edellä olevan voi leimata EU-kannattajien pelotteluksi. Se on kuitenkin jonkinlainen perusteltu arvio siitä, mitä voisi tapahtua.

Esittäkääpä te EU-äänestystä tai eroa kannattavat oma, perusteltu arvionne siitä myönteisestä kehityksestä, johon uskotte. Ennen kuin hyppää palavalta öljylautalta tuntemattomaan, pitää olla selkeä suunnitelma. Pelkkä usko ei riitä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Hymy-lehden kannet tuottivat jäähyn Facebookista

Legendaarinen Hymy-lehti ravisteli suomalaisia 1970-luvulla. Pari divarista löytynyttä (a-hinta 3,50 euroa) kantta kertoo nuorille, millaista aikaa tuolloin elettiin:

Hymy-lehden kansia 1970 ja 1973.
Enempää ajattelematta laitoin tämän kännykällä ottamani kuvan Facebookiin. Muutamassa minuutissa tuli ilmoitus, että olin rikkonut Facebookin käyttäjäsopimusta vastaan julkaisemalla alastonkuvia:

"Olet rikkonut Facebookin yhteisönormeja"
Postaukseni oli poistettu ja seuraavassa ikkunassa minut velvoitettiin käymään läpi myös vanhoja kuviani ja poistamaan niissä mahdollisesti oleva sopimaton sisältö (ei ollut). Lopuksi määrättiin vielä jäähyrangaistus:

Rangaistus: 24 tunnin jäähy.
Facebookilla on toki oikeus päättää, mitä palvelussa saa julkaista. Meillä käyttäjillä ei ole oikeuksia, emmehän me liioin maksa mistään. Silti tuntuu tylyltä, että palvelu sanelee säännöt ja määrää seuraukset käyttäjää kuulematta -- etenkin, kun kyse on tahattomasta teosta. Ei tullut mieleen, että lähes 50 vuotta vanhat lehden kannet loukkaisivat amerikkalaisyrityksen moraalia.

Nettipalvelut väittävät, etteivät ne pysty seuraamaan käyttäjien julkaisemaa laitonta sisältöä ja kitkemään sitä pois kunkin maan lakien mukaisesti, mutta kun kyse on palvelun omista säännöistä, sensuuri iskee välittömästi.

No, nyt siis uusi yritys. Jotta Google ei poistaisi tätä tekstiä, olen mustannut palan kansista.

Rohkeat kansikuvat kertovat 1970-luvun vapaista vuosista, jolloin hippikulttuuri oli voimissaan ja ehkäisy ensi kertaa helposti saatavissa. Lehden kansikuva saattaa kertoa ajan seksismistä, mutta vuonna 1972 Suomessa kohautti alastomuudellaan Oh Calcutta -musikaali ja Irwin Goodmanin miesviuhahtajasta kertonut iskelmä oli hitti vuonna 1974.

Hymy ei ollut mikään miestenlehti, vaan sisältö rinnastuu nykyiseen 7 Päivää -lehteen (jonka selaan aina parturissa jotten unohtaisi, mitä noin miljoona suomalaista lukee). Hymy paljasti yhteiskunnan epäkohtia, rötösherroja, esitteli rankkoja elämänkohtaloita ja kertoi julkkisjuoruja.

Vanhemmassa lehdessä on vain yksi erikoinen juttu: siinä nuori nainen ("Liisa") riisuu itsensä alasti ja kävelee kaikessa rauhassa pitkin Helsinginkatua. Kamera on taltioinut ohikulkijoiden reaktioita. Sensuurin pelossa en uskalla laittaa tähän edes kuvaa jutusta.

Kun nyt valitetaan, että seksi ja porno tunkevat esiin joka puolelta herää epäily, etteivät asiat ole juuri muuttuneet 1970-luvusta. Vuoden 1973 Hymy-lehti voisi muutoinkin olla tätä päivää. Vain valokuvat ja taitto paljastavat ajan kulumisen. Katsotaanpa sisälle.

Julkkisjuorut eivät ole muuttuneet miksikään.
Sammy Babitzin oli kuollut auto-onnettomuudessa 29.4.1973; autosta pelastunut liftarityttö kertoo ettei edes tunnistanut kuuluisaa pop-tähteä.
Pelastunut liftarityttö.
Aikansa Varusteleka.
Lehdestä löytyy myös Jörn Donner, joka juuri pohti Hesarissa, mitä hyötyä hänestä on enää 83-vuotiaana. Tällaista hyötyä oli 43 vuotta sitten:
40-vuotiaan Jörn Donnerin kirjoitus.
Lehden yllättävin juttu kertoo Lappajärvestä, jonka on ilmeisesti pelätty olevan entinen tulivuori ja voivan purkautua uudelleen. Ei huolta!
Lappajärvi ei olekaan tulivuori (!).
Neuvostoliiton vakoilu oli puheenaihe silloinkin.
"Seppo Kovaleff (25) ja Anna Simberg (27) ovat nykyaikainen pari: nainen on vanhempi, omistaa kaiken ja tienaa enemmän - eikä halua virallisesti vihille"
Nykyaikainen pari vm. 1973.
Pääkirjoitus pohtii yksityisyyden suojaa. Hymy-lehti oli eräs syy, jonka vuoksi säädettiin pykälä yksityisyyttä loukkaavasta tiedon levittämisestä ("Lex Hymy"). Se tuli voimaan vuoden 1975 alusta. Huvittavaa muuten lukea, että silloinkin kevään sää oli "poikkeuksellinen" -- mutta kumpaan suuntaan? Ainakaan kasvihuoneilmiöstä ei vielä puhuttu.
Pääkirjoitus pohtii mm. yksityisyyden suojaa.
Päätoimittaja lupaa lehden pysyvän jatkossakin vallan vahtikoirana, joka ei kesyynny vaan puree tarvittaessa. "Vahtikoiran koko on usein ratkaiseva tekijä. Pikkupiskin haukku ei kaus kuulu eikä isoja pelota. Siksi Hymy pysyy suurena", lupaa päätoimittaja Veikko Koski.

Hymy ilmestyy edelleen, mutta on vain varjo entisestään. Somesta on tullut kollektiivinen hymy. Kiinnostavinta parturintuolissa on lukea ulkoministeriksi edenneen Timo Soinin kolumni. Soini lienee maailman ainoa ministeri, jolla on vakiopaikka juorulehdessä. Siitä on hyvä levittää omia ja puolueen arvoja äänestäjille.

Sellaiseksi netti kesytti aikoinaan terävähampaisen vahtikoiran.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

"Haluatko miljonääriksi?" by OneCoin ja Kari Wahlroos

Tampereen 18.6.2016 tilaisuudesta on tullut video Youtubeen. Lopussa Wahlroos huutaa: "Jokainen niistä, joka haluaa olla miljonääri, tulee tänne lavalle. Näytetään maailmalle, että Suomi is back!".

Kiitos kuvaajalle, videon laatu on mainio ja Kari Wahlroosia on ilo kuunnella. Harvoin näkee näin sujuvaa ja karismaattista myyntipuhetta. Aina valitetaan, etteivät suomalaiset osaa myydä. Ottakaa oppia Wahlroosista! Hän sanoo tehneensä myyntityötä 80 maassa ja voisi epäilemättä myydä jäitä eskimoille tai hiekkaa Saharaan. Sata vuotta sitten pappi Wahlroos olisi myynyt jumalanpelkoa kansalle ja perustanut oman herätysliikkeen.

Performanssi on loistava, vaikka substanssia ei ole nimeksikään. Wahlroos ei kerro yhtään faktaa eikä vastaa yhteenkään kysymykseen. Mutta tunnelman ja uskon nostattajana hän on lyömätön.

Kari Wahlroos on stage.
Näyttämönä on Tampereen yliopiston iso sali, tuttu paikka itsellekin. Ei tosin ole kunniaksi Tampereen yliopistolle antaa logojensa ja nimensä näkyä tällaisessa yhteydessä. Pari vuosikymmentä sitten kyseinen yliopisto yhdistettiin lähinnä vasemmistolaiseen talous- ja viestintäkoulutukseen -- nyt kaikki on kääntynyt päälaelleen.

Koska Wahlroos ei varsinaisesti sano mitään, hänen sanomisiinsa on vaikea tarttua. Jotain sentään: Kari toteaa, ettei USA ole mukana, koska sitä ei tarvita. Maailman nopeimmin kasvava yritys pärjää ilman jenkkejäkin. Joku voisi tehdä asiasta muunkinlaisia johtopäätöksiä ja pitää vaikkapa Bernard Madoffin pyramidin kaatumista (huijauksen arvo 50 mrd taalaa; tässä liigassa OneCoin on vielä pikkutekijä) yhtenä syynä.

Wahlroos varoittaa pankkijärjestelmän olevan kuollut, koska USA alkoi painaa rahaa selvitäkseen vuoden 2008 asunto- ja pankkikriisistä. Hän ei huomaa, että Lontoossa Ruja Ignatova kertoi OneCoinin alkavan tehdä ihan samaa: louhivan 118 miljardia uutta kolikkoa.

Wahlroos neuvoo seuraajiaan keskittymään siihen viiteen prosenttiin, jotka kuuluvat ns. early adaptors-joukkoon. Viiden minuutin myyntipuhe ja numeroiden näyttäminen riittävät, ei kannata ryhtyä väittelemään. "Tampereella on noin 10 000 ihmistä, jotka lähtevät tähän toimintaan naps - näin! Koko Suomessa kaksi ja puolisataa tuhatta. Viisi minuuttia. Ymmärrättekö te?"

Kari varoittaa seuraajiaan vääristä jumalista. Ei pidä lukea nettiä eikä uskoa vääräuskoisten puheita, sillä totuus tulee yhtiöltä. "Ne on totta".

Luulisi Wahlroosin oppineen varovaisemmaksi. Wincapita-esitutkintamateriaalissa hän kertoo sijoittaneensa 29 654 euroa omia sekä 31 014 euroa yhtiönsä varoja pyramidiin, ja vaati niiden palauttamista. Sen siitä saa, kun luottaa vain yhtiön antamaan tietoon, eikä lue nettiä.

Loppuhuipennuksessa Wahlroos lupaa rikastumista (ei mitään koulutuspakettien myyntihöpötystä enää): "Jokainen, joka haluaa olla rikas ja varakas, lavalle. Ne, jotka ei halua, lähtekää kotiin. Mä olen ihan tosissani tämän kanssa."

"Ugh, olen puhunut - enkä lainkaan hassummin!". Agree!

Tässä näitä tulevia miljonäärejä on MuroBBS:n kuvassa:

Wahlroos ja uskovaiset.
Tekstiä täydennetty klo 17.
Website Security Test