keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Younited - eurooppalaisen pilven nousu ja (t)uho

Suomalaisen -- öh, eurooppalaisen -- pilvipalvelun nousu ja tuho on ollut ikävää seurattavaa. Kun kyse on nettipalveluista ja urkinnasta, meillä eurooppalaisilla ei ole muuta kuin suuret puheet. Kansainvälisillä markkinoilla olemme avuttomia.

Kirjoitin Younitedista toukokuun Tivi-kolumnin, mutta eilinen käänne antaa aihetta uusiin pohdiskeluihin. Mitä oikein tapahtui ja miksi?

Palataanpa alkuun. Lokakuussa 2013 F-Secure julkisti pilvipalvelun, jonka piti olla turvallinen ja urkinnan torjuva vaihtoehto amerikkalaisille pilville. Lehdistötiedotteessa asiaa hehkutettiin estotta: F-Securen Younited haastaa amerikkalaiset pilvipalvelut ja sitaatilla ”...on korkea aika tarjota eurooppalainen vaihtoehto, johon kansalliset tiedustelutahot eivät pääse käsiksi” (hei, tämän me osaamme yhtä hyvin kuin amerikkalaiset!).

Samana kesänä alkaneet Snowdenin paljastukset olivat tuoreessa muistissa joten turvalliselle pilvelle piti olla kysyntää.

Sen pituinen se -- eurooppalaisen pilvipalvelun lyhyt historia.
Mutta silti haastaminen jäi lyhyeksi. Tämän vuoden helmikuussa F-Secure ilmoitti yllättäen myyvänsä palvelun Synchronossille 42 miljoonalla eurolla.

ZDNetin toimittaja Larry Selzer nauroi varmaan partoihinsa, sillä jo lokakuussa 2013 hän ihmetteli, miksi kukaan luottaisi suomalaiseen pilveen.

Younitedin helmikuinen kauppa tuli yllätyksenä ja oli kylmä suihku meille käyttäjille. F-Securen selitys oli luonteva: pilvipalvelun tarjoaminen ei ole ydinliiketoimintaa ja palvelu tuotti tappiota. Pörssiyhtiö haluaa keskittyä ydinosaamiseen.

Vaikka moni käyttäjä ilahtui eurooppalaisesta pilvestä, liian harva oli valmis maksamaan siitä rahaa. Ilmaispalveluita tarjoamalla ei elä -- ei ainakaan, jos haluaa pitää kiinni eurooppalaisesta tietosuojasta. Ehkä Dropbox, Onedrive, Box ym. pärjäävätkin juuri siksi, että ne voivat hyödyntää käyttäjien tietoja muilla tavoilla? Hys, ei puhuta siitä.

Silti kauppa herättää kysymyksiä. F-Securella on pitkä kokemus ilmaista vastaan kilpailemisesta. Sen virustorjunta on pärjännyt maksullisena, vaikka ilmaisia kilpailijoita on viljalti. Miksi nyt kävi toisin? Myös varmistusbisneksen piti olla F-Securelle tuttua, olihan sillä vastaava palvelu jo aiemmin (joka sekin sai nolon lopun joillakin asiakkailla).

Jos yhtiö aikoi oikeasti haastaa amerikkalaiset kilpailijat, vuosi on siihen aivan liian lyhyt aika. Tämän täytyi olla yhtiön tiedossa jo lokakuussa 2013. Loppuiko F-Securelta rahat vai uskallus? Vai saiko yhtiö tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä?

Hinta 42 miljoonaa on kova palvelusta, jolla tuskin oli merkittävää IPR-omaisuutta ja käyttäjiäkin vasta vähän. Onko vain sattumaa, että NSA:n pääjohtaja Keith Alexander osti Synchronossin osakkeita kymmenillä tuhansilla dollareilla vuonna 2008?

Nyt mennään salaliittoteorioiden puolelle. Halusiko USA ostaa Younitedin pois ennen kuin siitä ehtisi kasvaa todellinen kilpailija? Eurooppalaisia palveluita on alalla vähän. Yksi turvallisimmista on sveitsiläinen Wuala -- joka sekin on nykyään amerikkalaisten omistuksessa.

Meitä käyttäjiä ärsyttää, ettei F-Secure helmikuussa varoittanut palvelun loppumisesta. Tämän päivän uutisen mukaan kyse oli lähinnä huonosta viestinnästä: "Sitä [lopettamista] ei ehkä osattu kommunikoida hyvin", selittää F-Securen toimitusjohtaja Digitodayssä.

Ei kuulosta uskottavalta, sillä F-Secure on aina ollut viestinnän mestari. Alalle tyypilliseen tapaan se on sulavasti yhdistänyt tuotemarkkinointinsa muuhun viestintään.

Ylen tv-uutiset 6.8.2014 mainostavat F-Securea: "We will protect you"
Viestintäosaamisesta kertoo sekin, että tieto lopettamisesta annettiin samaan aikaan kun yhtiö kertoi ostaneensa nSensen. Lopettamisesta ei ole lehdistötiedotetta, siitä kerrotaan vain sähköpostilla. Monet kuulivat asiasta netin kautta, sillä monille sähköpostitiedote tuli vasta seuraavana päivänä (ja joillekin ei lainkaan).

Ikävä kyllä jää vaikutelma, että F-Secure petti käyttäjänsä kahdesti (nekin, jotka maksoivat palvelusta): ensin myynnillä, joka vei palvelulta maton jalkojen alta, ja sitten lopettamalla kaiken. Kriisiviestinnän ohjeisiin kuuluu, että on parempi kertoa kaikki huonot uutiset kerralla, ja tehdä se mahdollisimman avoimesti.

Meillä eurooppalaisilla ei ole paljon jakoa kun jenkit päättävät haalia pilvemme -- ja tietomme.

PS. Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun Guardianin toimittajat tapasivat Edward Snowdenin hongkongilaisen Mira-hotellin aulassa. Ensimmäiset paljastukset julkaistiin kaksi päivää myöhemmin.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Facebookin tuki PGP:lle on iso periaatteellinen askel

Eilen 1.6. tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Guardianin toimittajat saapuivat Hongkongiin tapaamaan Edward Snowdenia. Sattumaa tai ei, Facebook kertoi uudesta ominaisuudesta, joka mahdollistaa PGP-salausavaimen käytön yhteisöpalvelussa.

Julkinen PGP-avain lisätään FB-profiilitietoihin.
Kahden vuoden ajan Microsoft, Google, Facebook ja muut jenkkipalvelut ovat kertoneet parantavansa tietosuojaa NSA-urkintaa vastaan. Toimet ovat olleet melko vaatimattomia, eikä tiedetä onko esimerkiksi Googlen https-käytöllä oikeasti merkitystä. Jos NSA edelleen pääsee Googlen sisäverkkoon tai suoraan palvelimille, tietoliikenteen salaamisesta ei ole paljon hyötyä. Tai on siitä hyötyä, mutta lähinnä muiden maiden tiedustelupalveluita ja paikallisia urkkijoita vastaan.

Niinpä Facebookin ilmoitus PGP:n tukemisesta on iso periaatteellinen askel. Jo 1990-luvun puolivälistä lähtien PGP on ollut sähköpostin salausstandardi. Avoimena ja julkisena sitä voidaan pitää yhtenä harvoista oikeasti turvallisista salausohjelmista.

Jostain syystä yksikään suuri nettipalvelu ei ole aiemmin tukenut PGP:tä. Mistähän syystä? Tarvitseeko edes arvata, miksei Microsoft tarjoa Outlookissa PGP-toimintoa?

Facebookin tuki PGP:lle on minimaalinen. Kun käyttäjä lisää palveluun oman julkisen avaimensa, hän saa Facebookin lähettämät ilmoitukset salattuina omaan sähköpostiinsa. Ei mikään iso juttu. Kaikki Facebookin sisällä tapahtuva viestintä on edelleen yhtiön urkittavissa. Vain Facebookista ulos lähtevät viestit ovat suojassa.

Mutta asiassa on toinen, isompikin juttu: PGP-käyttöä on tähän asti rajoittanut kattavan avainhakemiston puuttuminen. Jos kaikki lisäisivät avaimensa FB-profiiliin, vastaanottajan avaimen löytäminen helpottuisi huomattavasti. Lisäksi pitkään käytössä ollut ja monen ystävän vahvistama FB-profiili takaa henkilöllisyyden vähintään yhtä hyvin kuin PGP:n oma, kömpelö avainten allekirjoitustekniikka.

Jo se, että Facebook tunnustaa PGP:n olemassaolon (sekä tarpeen vahvalle salaukselle), on iso askel. Parhaassa tapauksessa Facebook laajentaa tukea muuhunkin käyttöön ja alkaa tarjota rajapintoja PGP-avainten käytölle muista sovelluksista käsin.

Kaikkein parasta olisi, jos PGP-tuki leviäisi Facebookin esimerkin innostamana muihinkin suuriin palveluihin. En tosin pidätä henkeäni sitä odottaessa. On epärealistista odottaa, että Gmail joskus sallisi salatun sähköpostiviestinnän. Yrityksen koko liiketoimintamalli perustuu viestinnän (vähintäänkin) tilastolliseen seurantaan, jonka toimiva salaus estäisi. 

perjantai 29. toukokuuta 2015

OneCoin-koulutusmateriaali kopioitu kirjoista

OneCoin korostaa, ettei se varsinaisesti myy virtuaalivaluuttaa eikä louhintaoptioita, vaan asiakas maksaa koulutuspaketista. Tällä halutaan kiertää pankkien ja sijoitusyhtiöiden tiukkaa sääntelyä. Mutta millaisia koulutuspaketit sitten ovat?

MPC-lehti liittyi koeluontoisesti OneCoiniin ja arvioi alimman tason koulutuspakettia seuraavasti:

[Englanninkielisessä materiaalissa] käsitellään sijoittamisen perusasioita hyvin yleisellä tasolla. Materiaalissa korostetaan tyypillisten sijoitustuotteiden epävarmuutta ja käsitellään kultaa paljon siihen nähden, mikä sen merkitys finanssialla on... Paketin sadan euron hintaa voi pitää korkeana. Saman tyyppistä oppimateriaalia saa verkosta ilmaiseksikin.

Muutaman koulutusmateriaalin nähtyäni on helppo yhtyä lehden arvioon. Lähes sata sivua englanninkielistä tekstiä erilaisista sijoitusinstrumenteista (kulta, osakkeet, indeksit) on täysin epärelevanttia tyypilliselle OneCoin-verkoston jäsenelle, joka haluaa vain hyötyä virtuaalivaluutan arvonnoususta.

Kiinnostavaa kyllä, kryptovaluuttoja käsitellään 18 sivun verran, mutta tekstissä puhutaan vain Bitcoinista. Miksei yhtiön koulutusmateriaalissa mainita omaa valuuttaa lainkaan?

Ehkä siksi, että tekstit on kopioitu rahataloutta ja sijoittamista käsittelevistä kirjoista. Asia paljastuu pienellä googlaamisella.

Otetaan esimerkki teknistä analyysiä käsittelevästä kohdasta.

Koulutusmateriaali.
Googlen kirjahaku paljastaa, että teksti on kopioitu Technical Analysis for Dummies -kirjasta:

Alkuperäinen kirja.
Entä Sample size -kohta? Se löytyy pdf-tiedoston seuraavalta sivulta:

Koulutusmateriaalin seuraava sivu.
Jotta suora kopiointi ei paljastuisi, tekstiin on tehty pieniä muokkauksia. Kun kirjan sivulla lukee "In other words, introducing just one contingency reduced the probability of your outcome from 75 percent to 67.5 percent" se on koulutusmateriaalissa vaihdettu muotoon "Good grief — introducing one contingency reduced the probability of your outcome from 75 percent to 67.5 percent."

Toisessa kohdassa on vähän enemmän muokkausta. Alkuperäinen: "Joint probabilities are a real bummer and are the real reason honest technical traders hate to declare a forecast". Kopio: "Joint probabilities really stink, don't they? No wonder technical traders hate to declare a forecast!".

Toisessa koulutusmateriaalissa käsitellään kultakauppaa:

OneCoin-koulutusta kullasta.
Lähteenä olleen kirjan sivussa on ollut tahra, joka on ilmeisesti skannauksessa päätynyt koulutusmateriaaliin.

Tässä alkuperäinen kirja:

Gold Trading Boot Camp -kirja.

Tekijänoikeuden sitaattipykälä sallii lainaukset toisista teoksista, mutta OneCoinin tapauksessa kyse on härskistä plagioinnista. Ei ihme, ettei materiaalissa ole copyright-merkintöjä tai muita tunnisteita -- vain OneCoinin oma logo.

Talvella yhtiö suunnitteli koulutuskeskuksen avaamista Helsinkiin, mutta hanketta on nyt lykätty KRP:n selvittelyjen luoman kielteisen ilmapiirin vuoksi. Hyvä niin, sillä tällaisen materiaalin käyttäminen johtaisi syytteeseen tekijänoikeusrikoksesta.

Johtopäätös on, että koulutusmateriaali on kasattu eri lähteistä lupia kysymättä ja näin halutaan luoda vaikutelma oikean koulutuspalvelun myynnistä, vaikka todellinen kauppatavara on virtuaalivaluutta.

Jos joku haluaa perehtyä kultakauppaan tai tekniseen analyysiin, kannattaa ostaa alkuperäiset kirjat. Se on paitsi laillista, myös huomattavasti halvempaa.

torstai 28. toukokuuta 2015

Hallitusohjelma ja digitalisaatio

Lyhyestä virsi kaunis. Näin voisi kai luonnehtia hallitusohjelmaa 2015-2019, joka on aiempia merkittävästi lyhyempi ja tiiviimpi. Jos tämä johtuu Juha Sipilän insinööritaustasta niin on syytä olla ylpeä siitä.

En löytänyt dokumentin alkuperäistä sijaintia, mutta se on ladattavissa monen median omalta sivulta. Ihmetyttää, mikseivät ne linkitä vaikkapa valtioneuvoston alkuperäiseen tiedostoon (kai sellainen on jossain?). Käytän itse Maikkarin versiota.

"Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen" on saanut kokonaan oman osion, numeroltaan kahdeksan. Kahdella sivulla on monia kohtia, joita on helppo kannattaa. Digitalisaation luvataan olevan läpileikkaava teema, joka kattaa hallituksen koko strategian. Tämän arvovaltaisempaa tukea digitalisaatiokehitys tuskin voisi saada.

Pitkän tähtäimen tavoitteena on ottaa digitalisaation avulla tuottavuusloikka sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Siihen päästään mm. purkamalla nykyiset julkisten palveluiden prosessit ja korvaamalla ne uusilla, digitaalisilla versioilla. Ei hallitukselta ainakaan rohkeutta puutu!

Muutkin lupaukset ovat kannatettavia: julkishallinto sitoutuu kysymään samaa tietoa kansalaisilta ja yrityksiltä vain kerran ja kansalaisten oikeutta päättää sekä valvoa omien tietojensa käyttöä luvataan lisätä. Viittaus omadata-ajatteluun on tervetullut. Esimerkkiä on selvästi haettu Virosta, joka on perinyt Suomen aseman tietoyhteiskuntakehityksen edelläkävijänä.

Ehkä merkittävin ranskalainen viiva löytyy listan lopusta: valtioneuvostossa vahvistetaan digitalisaation muutosjohtamisen organisointia.

Juuri johtajuuden puutetta ja ministeriöiden itsenäisyyttä on pidetty suurimpana kehityksen jarruna. Jokainen ministeriö haluaa tehdä asiat omalla tavallaan, eikä synergiaa synny. Tietohallinnossa kenelläkään ei ole riittävästi natsoja, jotta hän voisi pakottaa eri virastot yhteistyöhön ja yhteisen tekniikan käyttöön.

Nämä asiat on tiedostettu jo aiemmin, hieno homma jos aloittava hallitus oikeasti saisi ne toteutettua. Pidetään peukkua, se on koko Suomen etu.

Silmään pistää myös rohkea lupaus nostaa innovatiivisuus ja palvelualttius uusiksi virkamieshyveiksi vanhojen rinnalle. Sopii hyvin!

Enää tarvitaan ne toimenpiteet, joilla ohjelman tavoitteet saadaan toteutumaan.

Kehujen jälkeen on pakko ilkeillä vähän: raportin sivunumerointi ei täsmää sisällysluetteloon. Sinänsä pikku juttu, mutta kertoo digitaalisten perustaitojen merkityksestä. Huippujuttuja voidaan rakentaa vasta, kun perusta on kunnossa.

Toiseksi viimeinen ranskalainen "autetaan niitä kansalaisia, jotka eivät ole tottuneet tai jotka eivät kykene käyttämään digitaalisia palveluita" osuu tähän hyvin. Heitä saattaa olla jopa tämän paperin tekijöissä.

Onneksi tekstissä ei sentään käytetty Comic Sansia.

Lisäys 29.5.2015: Anne Bernerin valinta liikenne- ja viestintäministeriksi on yllättävä veto. Harvoin, jos koskaan, ministeriksi on valittu ensimmäisen kauden kansanedustajaa -- jolla ei ole aiempaa poliittista kokemusta. Mahtaa olla melkoinen kulttuurishokki päätyä yrityselämästä ministeriksi. Toisaalta ravistelu voi olla tarpeellista niin ministerille kuin ministeriöllekin. Toivottavasti valinta ei kuitenkaan kerro siitä, että tämän alan ministeriötä pidettäisiin muita vähemmän tärkeänä. Aika näyttää. Nyt vain toivotaan parasta ja pidetään peukkuja. 

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Anteeksipyytäminen on vaikea laji

Politiikan konkari, kristillisdemokraattien entinen ja perussuomalaisten nykyinen kansanedustaja Toimi Kankaanniemi nousi viime viikolla otsikoihin asiattoman viestittelyn vuoksi. Viikon sairasloman päätteeksi edustaja julkaisi anteeksipyynnön blogissaan, jota ovat sen jälkeen analysoineet niin Helsingin Sanomat (retoriikan opettaja Severi Hämäri) kuin Iltasanomat (viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo).

Molemmat kehuvat epäsuorasti kirjoittajaa taitavaksi sanankäyttäjäksi. Itse olen toista mieltä. Yhden sanan lauseet ja epämääräinen, tunteisiin vetoava epäaito retoriikka noudattaa tuttua perussuomalaista linjaa, mutta se mikä sopii Timo Soinin plokiin, ei välttämättä sovi kansanedustajan anteeksipyyntöön. Samankokoinen lippalakki ei sovi melonille ja omenalle, vai miten se nyt oli?

Tai eihän tämä mikään anteeksipyyntö ole. Vetoamalla suomalaisen miehen tunteisiin ("Tunnustan. Kadun... En selittele. En puolustele. En syytä ketään. Tein virheitä.") kirjoittaja pikemminkin välttelee varsinaista anteeksipyyntöä ja antaa itsestään kuvan mattimeikäläisenä, joka haluaa vain unohtaa kaiken ja palata takaisin työhönsä. "En syytä ketään" -- se nyt vielä puuttuisi.

Erikoisinta tekstissä on lause "Olin valvomaton ja harkitsematon". Kenen pitäisi valvoa poliitikkoa, joka on kunnostautunut lähinnä valvomalla muita? Miten kansanedustajana voi olla harkitsematon? Vastuun ottamisen sijaan kirjoittaja pikemminkin välttelee sitä.

Vähintään yhtä outo kohta on tilin tekeminen "vertikaalisesti ja horisontaalisesti" (lainausmerkit alkuperäisessä tekstissä). Lause poikkeaa täysin muun tekstin kansanomaisuudesta. Mitä kirjoittaja haluaa sanoa käyttämällä ilmaisua, jonka ei ole tarkoituskaan avautua lukijalle?

Kansanedustajana Kankaanniemi on joutunut tyypilliseen kriisiviestinnän tilanteeseen. Silloin klassinen viestintäohje on pyytää anteeksi ja kertoa kaikki -- myös se, mikä ei ole vielä paljastunut. Tämän Kankaanniemi jättää kokonaan tekemättä. Hän kirjoittaa vain, että "Määrää en tiedä. Yksikin on liikaa".

Niin on. Jos saarnaa perhearvojen puolesta, ei todellakaan ole sopivaa tehdä samalla asiattomia seksiehdotuksia naisille. Eikä se ole sopivaa muillekaan miehille, vaikkei Kankaanniemi olekaan ainoa tällä tavalla toimiva poliitikko.

Tietääkseni Kankaanniemi on tehnyt härskejä ehdotuksia naisille lähes koko uransa ajan, joten kyse ei ole yksittäisestä lipsahduksesta eikä vanhenevan miehen kyvyttömyydestä viestintään kuolemanpelon lähestyessä (Mikael Jungnerin yksi teoria Facebookissa). Jotta anteeksipyyntö olisi aito ja kirjoittaja voisi odottaa armoa, hänen pitäisi paljastaa itse kaikki.

Autetaan siis poliitikkoa mäessä ja ryhdytään tuumasta toimeen. Aito anteeksipyyntö voisi näyttää tältä:

"Arvoisat äänestäjäni,

olen syvästi pahoillani aiheuttamastani kohusta ja siitä, että olen pettänyt luottamuksenne. Olen esiintynyt julkisuudessa perhearvojen puolesta ja kuitenkin jo XX vuoden ajan tehnyt sopimattomia ehdotuksia naisille.

Syynä tähän on... [perustelu, jonka vain henkilö itse tietää, oma mielikuvitukseni ei riitä]. Pyydän anteeksi kaikilta naisilta, joita ehdotukseni ovat loukanneet, ja lupaan, ettei sopimaton käytökseni enää toistu.

Teidän tuellanne jatkan työtäni eduskunnassa tasa-arvon, perheen ja Suomen puolesta parhaan kykyni mukaan."

No, eihän se niin vaikeaa ollutkaan. Minulta meni tähän koko kirjoitukseen vajaat puoli tuntia. Enkä ole edes poliitikko.

tiistai 26. toukokuuta 2015

OneCoinin Ruja Ignatova tietää luottamuksen arvon

OneCoinin keulahahmo Ruja Ignatova esiintyi toissa viikolla Dubain tilaisuudessa kannattajiensa edessä. Videoita tilaisuudesta tihkuu nyt Youtubeen. Yksi niistä käsittelee Onecoinin auditointia ja löytyy osoitteella https://www.youtube.com/watch?v=iqiZPxGI0hQ:

Ruja Ignatova puhuu luottamuksesta.
Heti videon alussa Ruja Ignatova hehkuttaa luottamuksen merkitystä:

"...and to make people trust us. We all know it's a very bad world outside. So many people making promises. So many people lying, so many people doing things and not delivering."

Nähdäkseni Ignatova tietää, mistä puhuu, sillä netistä löytyvän verkkolehden uutinen vuodelta 2012 mainitsee Ruja Ignatovan ja hänen isänsä hieman toisenlaisessa yhteydessä:

"Gusswerk haluaa rahansa takaisin"
Saksantaitoiset voivat lukea tekstin alkuperäiseltä sivulta, itse siteeraan vain Google Translaten englanninkielistä käännöstä: "in front of the home of Plamen Ignatov to the ex-CEO, who has led the company together with his daughter Dr. Ruja Ignatova into bankruptcy, a request for payment in the amount of one million euros to hand over"

ja

"Ignatov and his daughter had taken the money from the company. For example, they are said to have paid each other for acting as an adviser"

Ilmeisesti tällaiset pikkuseikat eivät Bulgariassa estä valintaa vuoden liikenaiseksi.

Ja mitä Ignatova sitten Dubaissa lupasi luottamuksen vahvistamiseksi?

"So what we did... we hired an auditor to audit our blockchain."

Youtube-videossa korostetaan, että OneCoin on ainoa auditoitu kryptovaluutta. Se ei ole mikään ihme, koska avoimeen tekniikkaan ja julkiseen lohkoketjuun perustuvia valuuttoja (kuten Bitcoin) ei tarvitse auditoida. Ne ovat kaikkien nähtävissä ja itse tutkittavissa.

Talvella luvattiin, että auditoinnin tekisi Ernst & Young -tasoinen tunnettu tilintarkastusfirma. Nyt asialle on laitettu kansainväliseen ketjuun kuuluva paikallinen yritys, jonka edustaja videolla vakuuttaa kaiken olevan kunnossa. Missä tarkastusraportti on luettavissa? Mitä se varsinaisesti kertoo?

Ilta-Sanomat kirjoitti eilen KRP:n selvittelevän yhä OneCoinia. Jutussa kummastellaan samaa kuin minäkin: miksi yhtiö muka myy koulutuspaketteja, kun kaupan todellinen kohde on virtuaalivaluutta?

Maajohtajan titteliä käyttävä Tommi Vuorinen pelaa upporikasta tai rutiköyhää. "Olen pannut itseni likoon. Parin vuoden kuluttua minä olen joko narri tai sankari", hän sanoo tekstin lopussa. Sinänsä positiivista on, että kaikkien anonyymien kannattajien joukosta löytyy yksi, joka uskaltaa panna itsensä likoon ja esiintyä omalla nimellään. Muiden piiloutuminen nimettömyyden taakse kertoo sekin paljon.

maanantai 25. toukokuuta 2015

Teemu Selänteellä huono pelisilmä

Teemu Selänne osoitti huonoa pelisilmää kyseenalaistaessaan Twitterissä apulaisoikeusasiamiehen työn ja ammattitaidon. Tietenkin Selänne kannattaa huippu-urheilijoiden erityiskohtelun jatkamista, mutta kirjoitus osoittaa menestyneen urheilijan erkaantuneen kovin kauas arjesta.

Lupaavat urheilijat voivat suorittaa kevennetyn varusmiespalvelun, josta voi selvitä 66 päivän sotilaskoulutuksella.

"Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä onko armeijassa paikan päällä 65 vai 365 päivää vaan sillä, että opit ne jutut, jotka sinun tarvitsee oppia ja haluat ylpeydellä olla osa suomalaista maanpuolustusta", Selänne kirjoittaa.

Ovatko siis tavalliset varusmiehet tyhmiä, kun he joutuvat käyttämään samaan koulutukseen puolet enemmän aikaa?

Entä ne, joilta kuluu armeijassa koko vuosi? Tai siviilipalvelusmiehet? Apulaisoikeusmiehen tehtäviin kuuluu valvoa, kohdellaanko kansalaisia samanarvoisesti, joten tässä hän on aivan oikean epäkohdan jäljillä.

Selänteen perustelut eivät vakuuta. "Nyt puhutaan kuitenkin joukosta, jonka oikea elämäntyö ja unelma on tulla ammattiurheilijaksi", hän kirjoittaa.

Entäs ne kaikki muut, joilla on unelmia? Huippuluokan muusikolle vuoden tai puolenkin katkos harjoitteluun voi olla kohtalokas. Eri alojen lupaukset joutuvat lykkäämään työ- tai opiskelupaikan vastaanottamista intin vuoksi -- eihän sekään ole kohtuullista.

Muiden huippu-urheilijoiden ohella Selänteen kantaa ovat puolustaneet alan toimittajat, kuten Janne Oivio ja Jari Porttila. Ilmeisesti taustalla on vanha ajatus urheilun kansaa ylevöittävästä vaikutuksesta. Mutta ajat ovat muuttumassa, eivätkä urheilijat ole nuorten ainoita esikuvia.

Suomi tarvitsee nyt nuoria yrittäjiä. Startupit ovat tämän päivän urheilulajeja ja niiden perustajat sankareita. Hyvä niin, sillä yrittäjät tuovat Suomeen työpaikkoja ja rahaa kun taas huippu-urheilijat hyödyttävät lähinnä itseään. Mitä järkeä on tukea sitä, että huippukiekkoilijat pääsevät mahdollisimman nopeasti rahakkaille NHL-jäille ja maksamaan verojaan USA:han?

Urheilijoiden erityiskohtelua perustellaan sillä, että heidän uransa on niin lyhyt. Varsinkin bisneksessä tilaisuus (window of opportunity) voi olla vielä lyhyempi. Jos lupaava yrittäjä, nörtti tai peliohjelmoija joutuu tuhlaamaan puoli vuotta armeijassa, se voi maksaa hänelle miljoonia ja Suomelle satoja työpaikkoja.

Kysytään vaikka Jaakko Rytsölältä, jonka pörssiomistus suli vuoden 2001 kesällä käsiin armeija-aikana, koska mies ei ehtinyt seurata markkinoita ja alan kehitystä.

Ura huipulla voi olla lyhyt, mutta niin se on monella muullakin alalla. Ei yhden uran loppuminen merkitse kaiken loppumista. Kai uuden ammatin hankkiminen onnistuu urheilijalta siinä missä rivikansalaiseltakin?

Urheilijat ovat olleet aikamme papistoa, jotka saavat erikoiskohtelua mediassa ja taloudessa. He ovat ainoita, joiden jättituloja tai veropakolaisuutta ei edes paheksuta. Menestynyt yrittäjä on muiden mielestä riistäjä, mutta kiekkoilija tai golfaaja on ikään kuin itse ansainnut miljoonansa.

Myös urheilijoiden toilailuja kohdellaan mediassa lempeästi, sillä pojat ovat poikia. Vain urheilusta voi syntyä Matti Nykäsen kaltaisia (anti)sankareita. Poliitikkojen, asiantuntijoiden tai johtajien mokailut tuomitaan aivan eri tavalla.

Kohun takana on Selännettä suurempi ongelma. Fakta on, että vaikka asevelvollisuusarmeijaa perustellaan sen edullisuudella, nuorten 6-12 kuukauden aika pois työelämästä ja opiskelusta tulee maalle erittäin kalliiksi -- niin yksilö- kuin valtiotasollakin.

Ilmaista lounasta ei ole, ei myöskään armeijaa. Vaikkei siellä palkkaa maksettaisikaan.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Bitcoin arkipäiväistyy

Olen seurannut Bitcoinia parin vuoden ajan. Aiheen ympärillä on riittänyt monenlaisia uutisia ja valuutan kurssi on vaihdellut rajusti. Tuhannen euron huippukurssista on pudottu runsaan 200 euron tasolle, mille arvo näyttää vakiintuneen.

Bitcoinin dollarikurssi kahden vuoden ajalta.
Kurssikehitystä tärkeämpi tieto on rahansiirtojen lukumäärä. Se on koko kahden vuoden ajan ollut tasaisessa kasvussa.

Bitcoin-rahansiirtojen määrä kahden vuoden ajalta.
Graafi kertoo bitcoinin käytön lisääntyvän koko ajan.

Yksi osoitus virtuaalivaluutan arkipäiväistymisestä ovat automaatit, joista voi ostaa bitcoineja tai käänteisesti vaihtaa bitcoineja oikeaksi rahaksi. Tällöin bitcoin toimii kuten mikä tahansa ulkomaanvaluutta.

Esimerkiksi Espoon Innopoli 2:n aulassa on jo jonkin aikaa ollut automaatti, johon syötetyt setelit vaihtuvat bitcoineiksi ja siirtyvät käyttäjän ilmoittamaan lompakkoon.

Automaatissa voi vaihtaa seteleitä bitcoineiksi.
Muut Suomen automaatit löytyvät tästä listasta. Tällä hetkellä ainoa kaksisuuntainen automaatti (rahat bitcoineiksi, bitcoinit rahaksi) löytyy Helsingin Kampin ostoskeskuksesta. Kovin usein rahaa ei kannata vaihtaa, sillä automaatti ottaa viiden prosentin vaihtopalkkion.

Oikeita kauppoja, joissa voi maksaa bitcoineilla, tulee koko ajan lisää. Nettisivuilla rahansiirrot käyvät vielä helpommin, esimerkiksi Edward Snowdenin tukirahastoon voi lahjoittaa osoitteella 1snowqQP5VmZgU47i5AWwz9fsgHQg94Fa.

Virtuaalista rahaa saa myös konkreettisina kolikkoina. Esimerkiksi puolen bitcoinin (arvo noin 100 euroa) kolikko näyttää tältä:

Puolen bitcoinin kolikko.
Tässä yhteydessä "kolikko" on hieman harhaanjohtava käsite. Rahan varsinainen arvo on sen kääntöpuolella olevassa hologrammitarrassa. Kun tarra avataan nähdään osoite, jolla kolikon rahamäärä saadaan käyttöön. Tarran avaamisen myötä itse kolikko menettää arvonsa.

Ratkaiseva tekijä bitcoinin käytettävyydelle ovat sitä tukevat älypuhelinten lompakko-ohjelmat. Uudet versiot ovat helppokäyttöisiä ja kehittyneitä.

Bitcoin-lompakko-ohjelma Android-puhelimessa.
Bitcoinin kannalta keskeinen tekijä on hajautettu lohkoketju, joka mahdollistaa virtuaalisen rahan lisäksi muitakin sovelluksia. Esimerkiksi saksalainen ascribe hyödyntää ideaa sähköisten sisältöjen omistajuuden todistamiseen. Teoksista lasketut tiivisteet voidaan tallentaa lohkoketjuun, joka takaa niiden aitouden ja muuttamattomuuden, ja tätä kautta tekijä pystyy todistamaan oikeutensa teokseen.

Bitcoinin vanavedessä on syntynyt joukko muita virtuaalivaluuttoja, mutta ne ovat jääneet marginaaliin. Niitä voi louhia tietokoneella, mutta omia lompakko-ohjelmia, automaatteja tai kauppoja ei ole.

Bitcoinin varjolla ratsastava Onecoin on oma lukunsa. Jos rahan aitouden ja siirtojen peruuttamattomuuden takaava lohkoketju on yhden yhtiön hallussa, koko virtuaalivaluutan idea ja uskottavuus romahtaa -- muista tekijöistä puhumattakaan.

Lisäys 18.5.2015: Jos haluat lahjoittaa rahaa bitconeina, näytä tätä kuvaa lompakko-ohjelmalle:
tai käytä osoitetta 18XdRN46UvrHtteFyMejND7af5CBUe5A1o. Näppärää. 

tiistai 12. toukokuuta 2015

Miksi juuri TVkaista on syytettyjen penkillä?

TVkaistan oikeudenkäynti on saanut monet ihmettelemään, miksi syytettyjen penkillä on juuri TVkaista eivätkä esimerkiksi Soneran tai Elisan vastaavat palvelut.

Syitä on useita. Ensimmäinen niistä liittyy historiaan.

TVkaista perustettiin vuonna 2006 ja sen palvelu käynnistyi seuraavana vuonna. Samoihin aikoihin myös Saunalahti esitteli oman Saunavisio-palvelunsa (uutinen 13.6.2007: Saunalahti esittelee nettiin tallentavan digiboksin). Vaikka Saunalahti oli jo tuolloin osa Elisaa, kahden kaveruksen TVkaista sai enemmän julkisuutta ja sitä alettiin pitää pilvitallennuksen edelläkävijänä. Lisäksi TVkaista myi palvelua kaikille kiinnostuneille, kun taas Saunavisio rajoittui operaattorin omiin asiakkaisiin.

Todennäköisesti isot operaattorit pelkäsivät, että vaikka pilvitallennuksen juridinen asema oli epäselvä, TVkaista kaappaisi markkinat itselleen. Ne halusivat mukaan markkinoille ja käynnistivät omat palvelunsa.

Toinen syy on siinä, että TVkaista on koko ajan tarjonnut kaksi ominaisuutta, joita oikeudenhaltijat pitävät erityisen laittomina: katselun Suomen rajojen ulkopuolelta sekä kaikkien kanavien automaattisen tallentamisen. Ensimmäinen rikkoo alueellisia esitysoikeuksia, joista tv-kanavat ovat maksaneet -- jälkimmäistä TTVK pitää merkkinä lähetystoiminnasta. Isojen operaattorien palveluissa tallennettavat ohjelmat valitaan yksi kerrallaan, jolloin toiminta muistuttaa enemmän tallentavaa digiboksia. Ne myös rajoittavat käytön alueelle, jolle ohjelman esitysoikeudet on ostettu.

Kolmas tekijä on TVkaistan väite siitä, että jokaisella asiakkaalla olisi oma tallennuslaite (TVkaista kasvattaa digiboksivuoren, Digitoday 18.2.2008). TVkaista tilasi jopa Kauppakamarin tavarantarkastajalta lausunnon konehuoneesta, joka lähes vuosi myöhemmin suoritetussa poliisitutkinnassa osoittautui lavastukseksi. Viime viikolla oikeudenkäynnissä toimitusjohtaja väitti, että konesali oli tekninen kokeilu, joka ei johtanut mihinkään. Selitys ei tunnu uskottavalta, sillä yksinkertaisia kytkimiä (hubeja) ei voi hyvällä tahdollakaan rinnastaa tallentimiin.

Jotain vaikuttanee sekin, ettei TVkaista poistanut palvelustaan kiisteltyjä toimintoja vaan on päinvastoin laajentanut toimintaansa perustamalla uusia palvelimia ja siirtänyt toimintansa tuntemattomalle taholle, jotta viranomaiset eivät voi puuttua siihen. Poliisitutkinnan jälkeen toimitusjohtaja katosi, mikä lykkäsi oikeudenkäyntiä näihin päiviin asti. Toimitusjohtaja ei vieläkään suostu paljastamaan, kenelle hän väittämänsä mukaan myi palvelun. Mitään dokumentteja siitä, että kauppa todella tehtiin, ei ole.

Viimeksi mainitut asiat ovat tapahtuneet vasta tutkintapyynnön jälkeen, joten ne eivät ole vaikuttaneet itse tutkintapyynnön jättämiseen.

TVkaista on ostanut oikeudellisia palveluita Turre Legalin Herkko Hietaselta, joka on itsekin jutussa syytettynä (melko kevein perustein, IMHO), oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla (kokonaissumma on suurempi, mutta sisältää läpilaskutusta ulkomaisille tahoille). Elisan, Soneran ja muiden operaattorien käytössä on joukko omia juristeja, joten juridista voimaa löytyy runsaasti. Tässä suhteessa TVkaista on ollut TTVK:lle helppo kohde.

TTVK:n mielestä kaikki Suomen noin 20 pilvitallennuspalvelua toimivat laittomasti, koska vuosi sitten alkaneet sopimusneuvottelut ovat yhä kesken. On luultavaa, että TVkaista-jutun päätös tulee vaikuttamaan neuvotteluihin ja ellei sopimukseen päästä, TTVK:n tähtäimessä ovat seuraavaksi kaikki muutkin pilvitallentajat.

Mutta jonkun on oltava ensimmäinen. Tässä tapauksessa se on TVkaista.

Seuraamme kiinnostuneena miten asiassa käy.

maanantai 11. toukokuuta 2015

Kun äänimäärä ei vastaa vaalitulosta

Entä jos vaaleissa jokin puolue saisi 7,9 % äänistä ja sillä kahdeksan paikkaa. Kilpaileva puolue saisi 4,7 % äänistä mutta peräti 56 paikkaa.

Tämän täytyy olla esimerkki sähköisen äänestyksen vaaroista! Joku on varmaan hakkeroinut tuloksen. Olisi kannattanut pitäytyä vanhassa lippuäänestyksessä.

Paitsi että tulos on viime viikon Iso-Britannian vaaleista ja saatu aivan perinteisellä tavalla. Konservatiivit saivat 36,9 % äänistä (331 paikkaa), työväenpuolue 30,4 % (232 paikkaa), Skotlannin itsenäisyyspuolue 4,7 % äänistä (56 paikkaa) ja liberaalidemokraatit 7,9 % äänistä (vain 8 paikkaa).

Tuloksen taustalla on  brittiläinen vaalitapa, joka suosii suuria puolueita. Periaate on samanlainen kuin USA:ssa, jossa republikaanien George W. Bush valittiin vuonna 2000 presidentiksi, vaikka demokraattien Al Gore sai yli puoli miljoonaa ääntä enemmän.

Suomessakin vaaliliitot voivat vääristää tulosta niin, että vähemmän ääniä saanut valitaan.

Tällaiset lopputulokset saavat kysymään, miten demokraattinen ja oikeudenmukainen perinteinen lippuäänestys on -- kuvastaako se aidosti kansan tahtoa?

Tätäkin näkökulmaa on hyvä miettiä kun väitetään sähköisen äänestyksen mahdollistavan tuloksen vääristämisen. Miten voi vääristää sellaista, joka ei alunperinkään ole oikein?
Website Security Test