Miksi Google höristää korviaan?

Edellisen kirjoituksen aihe olivat sijaintitietojen yllätykset. Nyt on vuorossa puheentunnistus. Joissakin Android-puhelimissa Googlen puhetunnistus aktivoituu nimittäin yhtäkkiä ja pyytämättä, ainakin Google Maps -navigoinnin ollessa käynnissä.

Itselleni kävi näin kesällä useamman kerran Huawei 30 Pro -puhelimen kanssa. Kesken navigoinnin puhelin sanoi, ettei ymmärtänyt komentoa -- vaikka mitään "OK, Google!" -komentoa ei oltu annettu. Samsung S9 -puhelimessa navigointi ei aktivoitunut kertaakaan väärässä tilanteessa, vaikka puhelimet olivat päällä samanaikaisesti.

Kun Google yllättäen sanoo, ettei ymmärtänyt, seuraus on hämmentävä. Syntyy vaikutelma, että puhelin salakuuntelee keskusteluja koko ajan. Niin ei varmaankaan ole, mutta epäluulo jää jäljelle.

Sirin, Amazonin ja Googlen salakuuntelu nousi uutiseksi heinäkuussa, kun kävi ilmi, että suuret jenkkiyritykset kehittävät puheentunnistusta kuuntelemalla annettuja komentoja. Pahimmillaan vieraisiin korviin voi päätyä kiusallisia tai luottamuksellisia tietoja. Apple ja Google ovat sittemmin ilmoittaneet lopettavansa kuuntelun. Epäselväksi jää, miten ne aikovat jatkossa kehittää puheohjausta, jos ihminen ei saa tarkistaa tunnistuksen onnistumista. Epäilen, ettei kuuntelusta luovuta kokonaan, mutta käyttäjiltä pyydetään siihen aiempaa selkeämmin lupa.

Google poimi haamukomennon autossa käydystä keskustelusta.

Heinäkuun lopussa kuuntelin autosta Ylen Ykkösaamun keskustelua Helsingin Sanomien sotilastiedusteluun liittyvästä juttukiistasta, kun Huawen puhelin luuli tunnistaneensa siitä itselleen tarkoitetun komennon.

Google poimi haamukomennon autoradion keskusteluohjelmasta.

Kyseinen keskustelu löytyi myöhemmin Yle Areenasta, joten testasin asiaa uudelleen. Toistin keskusteluun moneen kertaan pöytäkoneen kaiuttimista eri äänenvoimakkuuksilla navigoinnin ollessa käynnissä.

Ei mitään. Google Maps ei reagoinut lainkaan. Ei myöskään Samsungin S9-puhelimessa.

Todennäköisin selitys on, että jokin auton akustiikassa tai taustamelussa laukaisi puheentunnistuksen. Se saattoi olla äänien yhdistelmä, jota paljas korva ei olisi edes erottanut. Tai sitten kyseessä oli bugi, jonka Google ehti jo korjata.

Puheentunnistuksen aktivoituminen tuntuu täysin sattumanvaraiselta. Ehkä Huaweissa on Samsungista poikkeava mikrofoni tai elektroniikka, joka tuottaa helpommin haamukomentoja?

Guardianin mukaan Siri erehtyy usein luulemaan vetoketjun ääntä "Hey Siri" -komennoksi. Valmistajat tasapainoilevat jatkuvasti tunnistusherkkyyden ja väärien tunnistusten välillä, eikä tätä rajanvetoa koskaan saada erehtymättömäksi.

Yhdessä edellisen kirjoituksen paikannusilmiöihin herää kuitenkin epämiellyttävä tunne siitä, miten huonosti tunnemme niiden laitteiden toimintaa, jotka seuraavat elämäämme ja kulkevat aina mukanamme. Eikä kyse ole yrityksen tai perehtymisen puutteesta: vaikka kuinka kiinnostaisi, näitä asioita ei ole dokumentoitu missään. Ne ovat tuotesalaisuuksia.

Tällainen epävarmuus herättää huolta ja levottomuutta. Olemme jenkkiteknologian armoilla.

Varmuuden vuoksi kannattaa sammuttaa puhelimesta virta tai kytkeä se lentotilaan aina, kun puhuu jotain luottamuksellista. Akun irrottaminen voi vaikuttaa liioittelulta, mutta ei oikeasti ole sitä. Eikä nykyisistä puhelimista akkua edes saa irti. Ehkä juuri tästä syystä?

Miksi puhelin paikantaa itsensä väärään paikkaan?

Moni on varmaan huomannut, että mobiililaite paikantaa joskus itsensä ihan väärään paikkaan. Itselleni kävi näin viimeksi kaksi päivää sitten. Olin Espoon Tapiolassa, mutta puhelin väitti sijainniksi Helsingin ja tarjosi paikkoja Tähtitorninmäeltä.

Paikkatieto väärästä kaupungista

Väärä paikannus oli arvoitus, koska olin ulkona ja GPS:n olisi pitänyt helposti napata tarkka sijainti taivaan satelliiteista.

Googlen kaltaiset jenkkiyritykset eivät kerro yksityiskohtia palvelujensa tekniikasta, joten me käyttäjät voimme vain arvailla, mistä on kyse. Siispä arvailen.

Applen iPod Touch ja ne iPad-mallit, joissa ei ole GPS:ää, pystyvät silti paikantamaan itsensä. Paikannus perustuu tunnettuihin wifi-tukiasemiin, joiden sijainnin Google on kartoittanut esimerkiksi Street View -kuvausten yhteydessä. Laite kuuntelee lähistöllä erottuvia wifi-verkkoja ja pystyy haarukoimaan sijaintinsa niistä.

Wifi-asemien sijaintitietokanta vanhenee, joten sitä ilmeisesti päivitetään koko ajan käyttäjien puhelinten avulla. Meistä jokaisen puhelin kuuntelee tukiasemia ja päivittää tietokantaa, jotta muut voivat määrittää sijaintinsa niiden perusteella.

Todennäköistä on, että jos puhelimen lähistöllä on yksi tai useampia tukiasemia, jotka on aiemmin paikannettu Helsingin Tähtitorninmäelle, puhelin luulee tutut tukiasemat nähdessään olevansa siellä. Mutta miksi tukiasemat olisivat liikkuneet? Luultavasti päivitysalgoritmi ei erota, mikä on oikea, kiinteä tukiasema, ja minkä takana on vain tilapäiseksi tukiasemaksi asetettu puhelin.

Jos siis Tähtitorninmäellä aiemmin tukiasemana toiminut puhelin havaitaan Tapiolassa, puhelin luulee olevansa Tähtitorninmäellä. Tällainen virhe on todennäköisin silloin, kun puhelin on ollut pitkään paikassa, missä normaali paikannus ei onnistu, kuten metrossa, junassa, maanalaisessa parkkihallissa tai lentokoneessa.

Jokin aika sitten huolestunut lentomatkustaja kysyi asiasta neuvoa, koska Finnairin lennolla USA:sta Suomeen hänen puhelimensa paikantui Venäjälle -- vieläpä maan verkkovalvontaa tekevään virastoon. Melkoinen yllätys! Mahdollisesti samassa koneessa oli ko. viraston työntekijä, jonka puhelin oli jäänyt tukiasematilaan. Ehkä edes tukiasematilaa ei tarvita, puhelimen wifin probe-signaalit saattavat riittää.

Mutta miksi puhelin käyttää wifi-paikannusta, vaikka Tapiolan aukiolla kuuluu vahva GPS-signaali? Luultavasti syy on virrankulutuksessa: GPS vie sen verran sähköä, että jatkuva käyttö söisi turhaan akkua. Wifi-signaalien avulla saadaan riittävä paikkatieto ja GPS:ään turvaudutaan vain, kun tarvitaan tarkka sijainti esimerkiksi valokuviin tai kuntoiluohjelmiin.

Paikannus on monimutkainen toiminto, jota Android-puhelin kuvaa vain ylimalkaisesti:

Paikannuksen taustalla on useita tekijöitä

GPS:n ja wifin lisäksi käytetään paikannustieto muodostetaan myös mobiiliverkkojen ja jopa anturien (?) datan perusteella. Tulokset voivat olla yllättäviä. Tämä saattaa selittää oudot sijaintitiedot Putinin vierailun yhteydessä.

Kun seuraavan kerran saat oudon paikannuksen, kokeile sammuttaa wifi kokonaan (tai ota hetkeksi käyttöön lentotila) ja katso, korjautuuko sijaintitieto. Itselläni se auttoi, paikka siirtyi Tapiontorille Espooseen. Paikannus vaatii, että nettiyhteys toimii, joten lentokonetilaa ei voi käyttää. Finnairin tapauksessa netti toimi satelliitin kautta, mutta GPS ei saanut signaalia koneen kuoren läpi.

Ärsyttävintä on, että hapuilemme pimeässä. Luotamme elämämme ja tietomme jenkkiteknologian varaan tietämättä, miten se oikeasti toimii. Se on melkeinpä pelottavaa.

Oletko itse havainnut outoja paikannuksia? Kokeile ensi kerralla wifin sammuttamista.

Muokattu 3.9.2019

Etäläsnäolo onnistuu robotin avulla

Katson hyvin vähän televisiota, mutta Rillit huurussa -sarja on suosikkini. Sen huumori on älykästä, enkä muista nähneeni sarjassa ainuttakaan homovitsiä. Ihan toista kuin Seinfeld tai Frendit, siis.

Eilisessä jaksossa "Ristikukkaisvihannekset" (alkuperäiseltä nimeltään The Cruciferous Vegetable Amplification, 4. kauden jakso 2/24) Cooper Sheldon huolestui jäljellä olevien elinvuosien määrästä ja päätti minimoida riskit pysymällä sängyssä. Hän lähetti omatekoisen robotin edustamaan itseään yliopistolle.

Cooper Sheldon etänä.

Tällaisia laitteita on oikeasti olemassa ja ne ovat yllättävän vakuuttavia. Yhdysvalloissa olen katsellut messuilla Beam-nimistä laitetta ja keskustellut virtuaalisesti Utahin konttorilla olevan työntekijän kanssa.

Beam remote presence

Voisi kuvitella, että eihän tämä eroa juurikaan videoneuvottelusta, mutta todellisuudessa ero on valtava. Kun toinen henkilö pystyy liikkumaan pitkin huoneita ja käytäviä ja keskustelemaan kanssasi pään korkeudella, vaikutelma on hämmentävä. Aivan kuin henkilö olisi oikeasti läsnä.

Myös printeinen työpöydän jakaminen onnistuu.

Ilmastonmuutos luo kysyntää uusille tekniikoille. Videoneuvottelut ovat jo arkea, mutta etäläsnäololaitteiden käyttäjiä en ole Suomessa vielä nähnyt. Uskon, että näillä on tulevaisuutta. Kun laitteeseen vielä lisätään 360-kamera ja silmikko, käyttäjä kokee todella vahvasti olevansa muualla.

Etäläsnäolo sopisi hyvin Greta Thunbergin tapaukseen. Hän halusi välttää lentämistä ja matkusti siksi Yhdysvaltoihin purjeveneellä. Tekninen etäläsnäolo olisi kuormittanut ympäristöä vähemmän kuin superkallis ja oman miehistön vaativa purjevene.

Ehkä tekniikka ei tullut Gretalle mieleen, mutta todennäköisempi selitys on siinä, että halusi matkustaa. Hän halusi tavata ihmiset fyysisesti ja halusi puhua yleisölle elävänä, vaikka tämän laitteen avulla se olisi käynyt yhtä hyvin. Beam pystyy välittämään informaation ja säästää planeettaa, mutta tunteita se ei pysty siirtämään yhtä hyvin.

Jos Greta arvosti tunteet vaivalloisen purjehtimisen arvoiseksi, onko meillä muillakaan toivoa lentämisen vähentämisestä? Rutiiniluontoiset työasiat hoituvat kyllä videoneuvottelulla, mutta ne kaikki muut matkat...

Greta Thunberg ja sydämen asioita

Greta Thunberg purjehtii parhaillaan Monacon prinssin veneellä Atlantin yli, koska haluaa välttää lentämistä. Nuoren tytön nousu ilmastonmuutoksen keulakuvaksi on herättänyt sekä ihastusta että ärsytystä, varsinkin meissä ns. setämiehissä.

Juuri sopivasti ilmestyi suomeksi kirja "Sydämen asioita - perhe ja planeetta kriisissä", jonka kirjoittajiksi on merkitty koko perhe, mutta joka käytännössä puhuu äidin äänellä.

Sydämen asioita - perhe ja planeetta kriisissä.

Äiti Malena Ernman onkin melkoinen persoona: kansainvälisen uran tehnyt oopperalaulaja (mezzosopraano), joka edusti Ruotsia vuoden 2009 Euroviisuissa Moskovassa. Kappale La Voix oli mielestäni hyvä, vaikka jäikin häntäpäähän.

Äiti kertoo kärsineensä nuorena bulimiasta, aikuisena ADHD:stä, ja kertoo laulajanuran pelastaneen hänet. Greta-tyttärellä on diagnosoitu Aspergerin syndrooma, vakava syömishäiriö ja selektiivinen mutismi. Pikkusiskolla Beatalla on ADHD-piirteitä aspergerista, pakko-oireista ja uhmakkuushäiriöistä.

Kuvaukset nuoren Gretan ahdistuksesta ja anoreksiasta ovat pysäyttäviä. Tyttö uhkasi kuolla nälkään, kun mikään ei kelvannut. Terapian jälkeen perhe ryhtyi pitämään kirjaa tytön syömisestä. Banaaniin saattoi kulua 25 minuuttia, yhteen avokadoon ja 25 grammaan riisiä 30 minuuttia. Viiteen gnocchiin kului pahimmillaan 2 tuntia ja 10 minuuttia.

Äiti kauhistelee, miten paljon ruotsalaisilla tytöillä ja naisilla on psyykkisiä ongelmia ("huonoiten voivat tytöt ja nuoret naiset, joista 16 prosentilla on ollut jonkinlainen nuorisopsykiatrinen hoitokontakti"), ja miten huonosti ADHD:tä osataan diagnosoida. "Kuinka tyttö voisi sopia malleihin ja kriteereihin, jotka on laadittu pojille?", hän kysyy (s. 175).

Perheessä vain isä Svante tuntuu normaalilta, mutta hän on kirjassa sivuosassa. Isä toimii lähinnä perheen naisväen avustajana ja autonkuljettajana, sillä äidillä ei ole edes ajokorttia. (Tässä meidän miesten tulevaisuudenkuva, huh!).

Isä Svante on saanut nimensä Svante Arrheniuksesta (1859-1927), jolle hän on sukua. Arrhenius oli tunnettu kemisti, joka ensimmäisenä tutki kasvihuoneilmiötä ja hiilidoksidin vaikutusta. Voi siis sanoa, että Gretallakin on ilmastonmuutosasiat verenperintönä.

Kirja koostuu lyhyistä luvuista (kohtauksista, oopperatyyliin). Äiti kertoo havahtuneensa siihen, millaista elämää hän on ruotsalaisen yhteiskunnan luksuslapsena saanut viettää lentämällä mm. Tokioon yhtä konserttia varten.

Kohtaukset ovat kuin päiväkirjamerkintöjä, eikä niistä täysin selviä, miten Greta löysi pelastuksen ilmastomuutoksesta. Siihen paneutuminen auttoi hänet voittoon psyykkisistä ongelmista ja palautti mm. kyvyn puhua tuntemattomien ihmisten kanssa.

Gretan tie kuuluisuuteen alkoi 15-vuotiaana 20.8.2018, kun hän nousi tuntia normaalia aikaisemmin, tulosti sata lehtistä kirjoittamastaan 5303 merkkiä pitkästä tekstistä, ja lähti jakamaan niitä valtiopäivätalon lähelle. Hänen koululakkonsa oli alkanut. Isä oli taustalla katsomassa, että kaikki sujui hyvin.

Ohikulkijat alkoivat jakaa kuvaa ilmastolakkoon menneestä tytöstä Twitterissä. Yhtäkkiä hänen 20 instagram-seuraajansa määrä moninkertaistui ja tv-ryhmät ilmestyivät paikalle. Greta istuu kylttinsä kanssa liikkumatta suurta seinää vasten. Löydettyään kutsumuksensa Gretan vointi alkoi parantua. Äiti kirjoittaa suivaantuneensa niille, jotka vähättelevät lakkoa somessa: "Greta ei uhrannut neljää viittä helvetillistä vuotta elämästään hengenvaarallisten häiriöiden teeskentelyyn vain päästäkseen käynnistämään maailman ovelimman salajuonen". (s. 249).

Perheen suhteet saattoivat vähän nopeuttaa julkisuusprosessia. Edellisviikolla elokuvantekijä Peter Modestij sai kuulla lakkoajatuksesta, kun hän soitti äidille jatkaakseen keskustelua työn alla olevasta elokuvakäsikirjoituksesta. Perhe oli lukenut talvella käsikirjoituksen. Greta muistutti kovasti hänen tulevan kokoillan elokuvansa päähenkilöä (s. 237). Niinpä Peter sai erään tuotantoyhtiön kuvaamaan Gretan koululakkoa kahden päivän ajan.

Kirjassa vuorottelevat arkiset tapahtumat, tyttöjen sairaudet ja Malenan oma julistus ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun kiireellisyydestä ja välttämättömyydestä. Joukossa on hyviä havaintoja ("tietämättömyys on uusi valuuttamme", "koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä niin paljon kuin pystymme"), mutta jatkuva toistaminen tilanteen vaarallisuudesta alkaa tuntua puuduttavalta ja osa väitteistä kuulostaa oudolta, kuten:

"Luen, että lentäessä täytyy vetää ikkunan muoviverho alas lähdön ja laskeutumisen aikana, jotta säästettäisiin lentokoneen ilmastoimiseen kuluvaa polttoainetta." (s. 167)

"Hakkuiden jäljiltä sademetsät eivät enää pysty sitomaan hiilidioksidia vaan päästävät ilmoille valtavia määriä tätä ainetta, joka vähitellen myrkyttää ilmakehtän." (s. 101) Hiilidioksidi ei kuitenkaan ole myrkkyä, vaan elintärkeää kasveille.

Eniten ihmettelin väitettä jonka mukaan "Ruotsissa yleisradioyhtiö [ei] koske ilmastokysymykseen tikullakaan" (s. 225). Onko SVT tosiaan eri linjoilla kuin Yle, joka käsittelee ilmastonmuutosta joka päivä jossain ohjelmassaan? Eikö Malena oikeasti ollut kuullut ilmastonmuutoksesta nykyistä kohua aiemmin? Vai eikö hän välittänyt?

Tekstistä huomaa, että Malena on ympäri maailman lennettyään ja ruotsalaisuuden yltäkylläisyydestä nautittuaan kokenut herätyksen ja huomannut oman elämäntapansa kestämättömyyden. Oman -- ja etenkään muiden ruotsalaisten -- ylikulutuksen lopettaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Ruotsalaiset lentävät shoppailemaan New Yorkiin ja talvilomalle Thaimaahan, koska heillä on siihen varaa.

Teksti on kirjoitettu kesän 2018 hellekauden aikaan, mikä Malenasta tuntuu tuhon alkusoitolta ("Kebnekaisella oli eilen 25 astetta lämmintä"). Tänä kesänä kirjan tunnelma olisi saattanut olla vähemmän dramaattinen.

Kirjan käännös on sujuvaa ja huolellista työtä, vain muutama sanavalinta pistää silmään (Tuhkimo-operetti? Hyveliputus).

Gretan purjevene vaatii miehistön, joka lentää Amerikkaan tuodakseen veneen takaisin. Isä on matkalla mukana, samoin dokumenttikuvaaja. Moni ajattelee, että tyttö on oikealla asialla, mutta muiden ohjattavissa. He muistavat oman nuoruutensa taistelut Neuvostoliiton puolesta tai ydinvoimaa vastaan. Idealismi ja ehdottomuus kuuluvat nuoruuteen, vähättely ja kyynisyys vanhuuteen.

Malena ei sanojaan säästele: "Kiehtova ilmiö on myös se, että he [ne, joilla on onni kuulua pieneen, valikoituneeseen etuoikeutettujen joukkoon] ovat onnistuneet saamaan puolelleen niin monia vihaisia, katkeria, alipalkattuja ja hyväksikäytettyjä valkoisia miehiä... jos vallitseva maailmanjärjestys tekee sinusta voittajan, haluat tietenkin puolustaa sitä mahdollisimman pitkälle." (s. 263)

Kyynisille setämiehille sopii lause kirjan sivulta 174: "Kun on tottunut olemaan etuoikeutettu, tasa-arvo tuntuu sorrolta".

Kirjan loppuun on koottu Gretan arvovaltaisilla foorumeilla pitämiä ilmastopuheita. Ne olisi kannattanut jättää pois, sillä puheet ovat melkein toistensa kopioita ja niissä toistuvat samat fraasit: nyt on kiire, ilmastonmuutos pitää pysäyttää, tulevaisuus on vaarassa. Greta on alarmisti par excellence, eikä hänellä ole tarjota aiheeseen mitään uutta ajatusta tai näkökulmaa. Gretan sanoman erottaa tuhansista samanlaisista vain se, että hän on 16-vuotias tyttö, joka on omistautunut täysin aiheeseen ja keksinyt koululakon. Häntä kuunnellaan vain siksi, että hän on... se maailmankuulu tyttö.

Lisäys 29.8.2019: Helsingin Sanomat osoittaa huonoa journalismia. Nuori kulttuuritoimittaja Arla Kanerva on tehnyt kirjan varjolla jutun, jossa kirja on sivuosassa. Juttu keskittyy Thunbergin purjehdusmatkaan ja häneen kohdistuneeseen epäasialliseen kritiikkiin. Kulttuuritoimittajan oma, myötäsukainen asenne Thunbergia kohtaan värittää juttua. Toimituksen olisi pitänyt puuttua asiaan. Kirja olisi ansainnut arvostelun kulttuurisivuille, tämä juttu olisi kuulunut ulkomaan tai ympäristön sivuille.

Lisäys 2.9.2019: Gretan purjehdustempauksen jälkeen on keskusteltu siitä, onko kaikki vain laskelmoitua julkisuudentavoittelua. Ei ole. Uskon, että Gretan ilmastohuoli on aitoa ja sisäsyntyistä. Vanhempien julkkisasema teki huolesta ilmiön ja tytöstä lapsitähden. Tavallinen Perus-Svensson olisi haettu kouluun pakolla ja ilmastolakkoa olisi pidetty lapsellisena hölmöilynä. Tässä suhteessa Greta sai erikoiskohtelun. Asia on hyvä ja julkisuus saa meidät kaikki pohtimaan co2-päästöjämme, mutta Gretalle itselleen tästä kaikesta voi tulla vielä ongelmia. Harva lapsitähti on pystynyt elämään normaalin elämän, eikä Gretan Asperger ainakaan helpota tilannetta.

Muokattu 6.9.2019

USA Today jutun outo maaesto

USA Today julkaisi pari päivää sitten jutun, jota ei voinut avata. Otsikon klikkaus palautti aina takaisin kansisivulle.

Eilen lehti twiittasi juttunsa, joten piti yrittää uudelleen.

Experts say it’s hard for any family – white or black – to establish genealogical connections before 1800 unless their ancestors were rich, famous or criminals. This is the story of one black Virginia family trying to find the truth, 400 years later. https://t.co/adUOXkUPa2

— USA TODAY (@USATODAY) August 23, 2019

Tulos oli sama.

Ilmeinen selitys olisi GDPR:stä johtuva maaesto, josta kirjoitin toukokuussa 2018. USA Todayn sivusto näyttää EU-alueelle vain yksinkertaistetun version, joka ilman mitään käyttäjäseurantaa ja analytiikkaa latautuu silmänräpäyksessä. Jokainen sivu olisi tällainen, ellei kaikkea seurattaisi mainostuottojen parantamiseksi.

Maaesto olisi looginen senkin vuoksi, että vaihtamalla IP-osoitteen Freedomen VPN-palvelulla USA:han sivu aukesi normaalisti.

Erikoisinta oli, että moni kertoi jutun avautuvan normaalisti ilman IP-kikkailuakin. Maaesto voi olla osasyy, mutta ilmeisesti asiassa on jotain muutakin.

Twitterissä joku huomasi, että jutun saa avattua mobiiliosoitteella

https://amp.usatoday.com/amp/1988336001

mutta alkuperäinen

https://www.usatoday.com/in-depth/news/nation/2019/08/21/tucker-family-claims-ancestors-first-slaves-virginia-1619/1988336001/

ei toimi kuin osalla käyttäjistä.

Voit kokeilla omalla koneellasi ja raportoida tuloksen. Keksiikö joku, mistä on kyse? Mikä yhdistää koneita, joissa sivu aukeaa ja niitä, joissa ei aukea?

Lisäys 27.8.2019: Sama ilmiö näyttää koskevan kaikkia USA Todayn orjuuteen liittyviä historiajuttuja. Ei luulisi, että orjuudella on mitään tekemistä GDPR-noudattamisen kanssa.

Putin kävi, sekosiko GPS?

GPS-ohjatut pommit ja droonit ovat uhka suurten maiden johtajille, samoin puhelimella räjäytettävät tienvarsipommit. Siksi Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien saattueessa uskotaan olevan elektronisia häirintälaitteita, jotka sotkevat paikannussignaalit ja mykistävät matkapuhelinverkot.

Vuoden 2018 heinäkuun tapaamisessa mahdollisesta häirinnästä spekuloitiin runsaasti ennen Putinin ja Trumpin kohtaamista. Iltalehti kertoi lenkkeilijän puhelimen mykistyneen, kun Trumpin kone lähestyi, ja karttojen hävinneen urheilusuoritusta tallentavasta ohjelmasta.

Asian selvittämiseksi kävin mittaamassa signaalia Trumpin saattueen lähtiessä Kalastajatorpalta aamulla 16.7.2018.

Normaali 4G-signaali Trumpin autosaattueen lähellä heinäkuussa 2018.

Kuvassa Trumpin autosaattue näkyy taustalla, mutta signaali näytti normaaleja arvoja.

Putinin eilisen 21.8.2019 vierailun yhteydessä uutisoitiin jälleen, miten Putinia ympäröi häirintäkupla, sillä "Venäjä häiritsee rutiininomaisesti GPS-signaalia suojellakseen Putinia". Toisen uutisen mukaan lukijan älypuhelin oli seonnut, kun Putinin saattue liikkui kohti Presidentinlinnaa. Miehen molemmat puhelimet näyttivät väärää sijaintia: toinen Viikin sijasta Espoota, toinen Helsingin Itäkeskusta. Lisäksi toimittajan puhelimestaan katsoma video oli katkennut, kun Putinin auto saapui linnaan. Ilta-Sanomien uusin juttu aiheesta ("Putinin saapuminen sekoitti suomalaisten puhelimet") käyttää jopa termiä "GPS-surma".

Spekuloinnin ja toisen käden tietojen sijaan kävin jälleen itse kokeilemassa asiaa. Seurasin Putinin autosaattueen kulkua Mannerheimin ratsastajapatsaan luona ja pidin auki reitin tallentavaa ohjelmaa kahdessa eri puhelimessa (iPhone ja Samsung S9). Teoriani oli, että jos signaalia häiritään tietoja väärentämällä, puhelimen pitäisi näyttää se virheellisenä reittinä.

Pettymys oli kuitenkin suuri: ei taaskaan mitään.

Normaali paikannussignaali Putinin ajaessa ohi.

Ohjelma oli päällä 24 minuuttia, eikä siinä näkynyt muuta liikettä kuin poliisin pyyntö siirtyä jalkakäytävällä hieman kauemmaksi ennen saattueen tuloa kohdalle.

Mitä tästä voi päätellä? Ei juuri mitään. Ainakaan GPS-häirintä ei ole rutiininomaista eikä sen pitäisi häiritä arjen toimintoja, jotka perustuvat paikannukseen tai mobiiliverkkoihin.

On mahdollista, että GPS-signaali ainoastaan pimennettiin häirintälähettimellä, sitä karttaohjelman tallentama reitti ei kertoisi. Toinen vaihtoehto on, että Venäjä häiritsee vain amerikkalaista GPS-järjestelmää. Puhelinten piirisarjat kuuntelevat nykyään vähintään kolmea satelliittijärjestelmää (GPS, Galileo, Glonass), joten yhden häiritseminen ei välttämättä näkyisi sijaintitiedossa. Mutta miksi silloin vaivautua häirintään? Jos se ei tehoa älypuhelimiin, se tuskin tehoaa drooneihin tai pommeihinkaan.

Ehkä häirintä on päällä vain ajoittain, mutta Putinia seuraavasta kilometrin digitaalisesta "kuplasta" on turha puhua, ainakaan ulkomaanvierailujen aikana.

Asia jää siis arvoitukseksi. Kokeillaan uudelleen seuraavalla suurvaltavierailulla.

Teitkö sinä havaintoja aiheeseen liittyen heinäkuun 2018 tai elokuun 2019 vierailujen aikana?

Lisäys 11.30: Tivi-uutisen mukaan Traficom ei havainnut mitään poikkeavaa.

Lisäys 23.8.2019 klo 8: Huomasin vasta nyt eilisessä Ilta-Sanomissa olleen laajemman jutun, jossa on kuva toimittajan omasta puhelimesta.

Toimittajan puhelin paikantui.... Okinawalle?

Kuvan mukaan sijainti on suurin piirtein Okinawan saaren kohdalla. Kiinnostavaa. Miksi Putinin hämäysjärjestelmä osoittaisi amerikkalaiseen sotilastukikohtaan? Voisiko olla niin, että toimittajan puhelin olikin napannut sijainnin wifi-paikannuksella lähistöllä olleista puhelimista tai tukiasemista? Oliko asialla turisti vai oliko paikalla Yhdysvaltojen henkilökuntaa? Hmm...

Sähköpotkulauta on kesän hauskin keksintö

Kesän 2019 ilmiö suurissa kaupungeissa ovat olleet sähköpotkulaudat. Kokeilin itsekin ja yllätyin, miten hauskaa se oli -- ainakin hyvällä säällä ja tasaisella alustalla.

Helsinkiin tuli kesällä ainakin neljä potkulautayritystä. Idea on, että laudan voi ottaa käyttöön mistä löytää, ajaa haluttuun paikkaan ja jättää siihen. Käyttö edellyttää palveluun rekisteröitymistä ja matkasta veloitetaan luottokorttia. Palvelu on hyvä esimerkki digitalisaation mahdollisuuksista, sillä se pyörii täysin uusien tekniikoiden varassa. Ilman älypuhelimia, paikannus ja sähköistä maksamista potkulaudat eivät voisi toimia.

Rekisteröin itseni saksalaisen Tier-palvelun käyttäjäksi, koska sillä näytti olevan eniten lautoja Helsingissä. Se oli myös ainoa, jolla oli lautoja Espoon Otaniemessä. Rekisteröinti käy muutamassa minuutissa, tarvitaan vain puhelinnumero ja luottokortin numero. Uberin tapaan sovellus lukee luottokorttinumeron kameralla, joskin se toimi kokeilemistani kolmesta puhelimesta vain yhdessä.

Aluksi hämäsi se, että rekisteröinnin aikana palvelu lähettää kuusinumeroisen koodin tekstiviestinä ja se piti kirjoittaa näytölle, mutta ohjelma jatkoikin eteenpäin eikä numeroita ehtinyt kirjoittaa. Ilmeisesti se tunnisti itse numerot tekstiviestistä ja näin puhelinnumeron aitous tuli vahvistettua.

Sovellus näyttää lautojen sijainnin kartalla.

Kartta näyttää, missä lautoja on ja paljonko akkua niissä on jäljellä. Näppärää. Lauta otetaan käyttöön joko skannaamalla siinä oleva QR-koodi (jos lautoja on paljon lähekkäin) tai yksinkertaisesti vain hyppäämällä kyytiin ja potkaisemalla pari kertaa vauhtia.

Sähkömoottorin ansiosta lauta kiihtyy mukavasti ja äänettömästi aina 20 km/h huippunopeuteen asti.  Kaasua säädetään oikean käden peukalolla, Tier-laudoissa jarru on vasemman käden kahvassa ja mekaaninen jarruvaijeri vaikuttaa takapyörään. Edessä on pieni valo ja tangossa soittokello. Siinä se.

Hallintalaitteet ovat yksinkertaiset.

Matkanteko on sanalla sanoen hauskaa.

Kunnes tulee hiekkatie tai Helsingissä yleinen nupukivetys. Pienet pyörät iskevät jokaiseen koloon ja harjanteeseen, jolloin matkanteosta tulee tärisevää. Nupukivetys on pahin, siinä hampaat kolisevat yhteen ja silmälasien käyttäjä pelkäsi lasiensa lentävän päästä.

Sähköpotkulauta rinnastetaan polkupyörään, joten sillä pitäisi ajaa pyöräteillä tai ajotiellä. Kumpikin on vaarallista. Nopeammat polkupyörät pujottelevat lautailijoiden väleistä eikä lautailija pysty antamaan suuntamerkkiä kuin korkeintaan vasemmalle. Oikean käden irrottaminen pysäyttää laudan, kun kaasu menee nollille.

Laudalla ei myöskään haluaisi seistä punaisissa valoissa tai odottaa vuoroaan kun tietää, että jokainen minuutti maksaa -- myös seisonta-ajat. Se houkuttelee kiirehtimään ja ottamaan riskiä.

Hoop-laudan paikalliset säännöt: käytä kypärää.

Hauskuuden hintana onkin riski. Onnettomuuksia on ollut paljon. Hoop-laudan säännöissä neuvotaan käyttämään kypärää, mutta sellaista näkee aniharvoin.

Toinen ongelma on lautojen arvaamattomuus. Nappasin laudan Otaniemestä erään rakennuksen edessä. Jos käyttäjä oli ajatellut ajavansa sillä takaisin metrolle luentojen jälkeen, hän pettyi huomatessaan laudan hävinneen. Kun tavara on yhteistä, mieleen tulee sosialismi ja sen ongelmat : -)

Tier- ja Voi-merkkisiä sähköpotkulautoja Kauppatorin vieressä.

Parhaiten lauta sopii lyhyisiin matkoihin, joista käyttäjä ei ole riippuvainen. Toiminta-alue on muutenkin rajoitettu. Sen ylittäminen pudottaa nopeuden 5 kilometriin tunnissa ja ajo muuttuu niin nykiväksi, ettei rajoitusta voi olla huomaamatta.

Jos jättää laudan sallitun alueen ulkopuolelle, siitä peritään 15 euron noutomaksu. Firmojen autot kiertävät iltaisin ja öisin keräämässä laudat, lataamassa ne, ja palauttamassa takaisin suosittuihin paikkoihin, kuten rautatieaseman eteen.

Ajo päätetään sovelluksesta. 

Lautailu ei ole ihan ilmaista. 19 minuutin ajo keskustassa maksoi viitisen euroa. Kuitti tulee sähköpostiin, kuten Uberillakin.

Ainakin Tier-laudat ovat ällistyttävän painavia. Paino tulee akusta, joka  muistuttaa, ettei sähkölaitekaan kulje pyhällä hengellä. Laudoista tuleekin helposti uudenlaista ympäristökuormaa. Tierin kilpailjoiden laudoissa akku on ilmeisesti pienempi, koska niitä pystyy nostamaan ihan käsivoimin.

Luvattomaan (laiturilla pyöräily kielletty) paikkaan hylätty lauta -- ei näin!

Kaksi VR:n henkilöä yritti siirtää luvattomaan paikkaan hylättyä Tier-lautaa Helsingin rautatieaseman laiturilta. Se oli vaikeaa. Varasin laudan sovelluksella ja ajoin sen takaisin aseman eteen. Ajaminen on helpoin tapa siirtää lautoja.

Ongelmista huolimatta sähkölaudat ovat uusi, hauska tapa liikkua. Mitä kaikkea onkaan vielä tulossa, kun digitalisaatiota opitaan hyödyntämään täysimittaisesti?

Potkulaudat toimivat siellä, missä on joukkoja. Tämä rajaa pienet taajamat ulkopuolelle. Myös ikuinen kesä olisi kiva. Molemmissa kohdissa Suomella on omat rajoituksensa.