sunnuntai 28. elokuuta 2016

Särkänniemen viestintä toimi aivan oikein

Sosiaalisessa mediassa kuhisee tänään keskusteluja, joissa moititaan Särkänniemeä huonosta viestinnästä ja kerrotaan, miten asia olisi pitänyt hoitaa. Nojatuolissa jälkikäteen on helppo olla asiantuntija, varsinkaan kun ei joudu kantamaan vastuuta päätöksistä.

Särkänniemi siirsi viime yönä delfiinit Kreikkaan. Asiasta ei tiedotettu etukäteen ja siirto yritettiin hoitaa vaivihkaa. Itse siirrossa ei ollut mitään salattavaa: delfinaarion lopetus oli kaikkien tiedossa ja eläimille piti löytää uusi koti. Niin tehdessään Särkänniemi toimi aivan oikein eikä se yrittänyt yön pimeydessä peitellä omia virheitä tai laittomuuksia.

Siirto päätettiin tehdä yöllä ilmeisesti siksi, että pelättiin eläinaktivistien mielenosoituksia. En ihan ymmärrä, mitä vastaan he olisivat osoittaneet mieltään. Mikä olisi heidän ehdotuksensa delfiinien kohtalosta? Eläinten lopettamisesta olisi tullut hirveä huuto ja kielteinen julkisuus, tuskin aktivistitkaan sitä halusivat? Vapauttaminen luontoon olisi ilmeisesti ollut mahdotonta näin monen vuoden vankeuden jälkeen.

Varsinainen virhe tehtiin delfinaariota perustettaessa 1985. Silloin eläinten kohtelusta ei oltu yhtä tarkkoja kuin nyt, eikä sosiaalista mediaa ollut keksitty. Asuin tuolloin Tampereella enkä muista, että delfinaariota olisi vastustettu. Ei ollut yhtään mielenosoittajaa (korjaus: Särkänniemi itse järjesti yhden!). Pohjoismaiden ainoasta delfinaariosta oltiin suorastaan ylpeitä.

Salamyhkäinen toiminta yön pimeydessä kuulostaa vanhanaikaiselta. Nykyään kaikesta pitäisi tiedottaa etukäteen, perustaa Facebook-sivut ("delfiineille uusi koti Kreikasta, tykkää sinäkin"), avata Twitter-tili (@delfiinit_tre) ja lähettää siirto Periscopella reaaliajassa nettiin.

Mutta Särkänniemi oli ajettu tilanteeseen, jossa sillä oli vain huonoja vaihtoehtoja. He valitsivat matalan profiilin, ja mielestäni valinta oli oikea.

Jälkiviisaus netissä on helppoa. Siirron salailu kääntyi itseään vastaan ja toi huonoa julkisuutta. Mutta jälkiviisaus ei ota huomioon toista vaihtoehtoa: jos siirrosta olisi tiedotettu etukäteen, kielteistä julkisuutta olisi tullut paljon enemmän. Kuvat mielenosoittajista, Särkänniemestä ja kärsivistä delfiineistä (ainakin banderolleihin piirretyt sellaiset) leviäisivät netissä vielä vuosienkin päästä.

Pahimmassa tapauksessa aktivistit olisivat voineet estää kuljetukset lentokentälle. Nyt siirto sentään onnistui. Muutamassa kuukaudessa koko asia on unohdettu.

Avoimuus on yleensä paras toimintatapa, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Oleellista on, ettei Särkänniemi jälkeenpäin yritä peitellä asioita tai valehdella niistä, vaan kertoo niistä avoimesti. Sen jälkeen kun Särkänniemi oli velvoitettu sulkemaan delfinaarion, siirron ajankohta oli Särkänniemen oma asia.

Toivottavasti opimme tästäkin jotain: eläinten vangitseminen ja inhimillistäminen ei kuulu enää 2000-luvulle.

Jk 1: Helsingin Sanomat kirjoitti 28.6.2016 (tasan kaksi kuukautta sitten): "Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä vahvistaa HS:lle, että delfiineille on myönnetty siirtolupa kreikkalaiseen Attica Zoological Parkiin." - paikka ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä.

Jk 2: Suomalaiset ovat huolissaan, miten delfiinit pärjäävät Kreikassa. En tunne puiston olosuhteita, mutta yleisellä tasolla voin kuvitella, miten huolissaan kreikkalaiset olisivat jos delfiinit siirrettäisiin sieltä Suomeen: "Kylmään pohjolaan, jossa on pieni allas, eivätkä delfiinit näe koskaan oikeaa aurinkoa - voi kauheaa! Ja siellä on ollut niitä poikaskuolemiakin."

Iltalehden toimittaja on huolissaan, ettei delfiineillä ole edes katosta. Ei ole valtamerissäkään. Niissä voi sukeltaa syvemmälle, mutta delfiini on nisäkäs eikä kala. Sen on noustava pintaan hengittämään muutaman minuutin välein.

Hesarin jutussa eläinsuojelujärjestön edustaja kommentoi Atticaa (siis jo kesäkuussa): "Siellä delfiinit joutuisivat olemaan suorassa auringonpaisteessa, ahtaassa ja matalassa ulkoilma-altaassa, vaikka Särkänniemen delfiinit ovat tottuneet asumaan sisätiloissa”, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Viivi Senghore." - kuulostaa tahattoman koomiselta vaatia delfiineille sisätiloja.

perjantai 26. elokuuta 2016

Apple säilyttää valokuvasi pidempään kuin uskotkaan

iPhonen Kuvavirta (Photostream) sekä puhelimella otetut intiimit kuvat ovat tuottaneet monia ikäviä yllätyksiä (mm. Celebgate). Kuvat saattavat päätyä iCloud-varmuuskopioihin ja paljastua, mikäli hakkeri arvaa Apple ID-salasanan.

Jos käytössä on iCloud Photo Library, puhelimella otetut kuvat menevät pilveen ja synkronoituvat kaikkiin laitteisiin, joissa palvelu on käytössä. Poistetut kuvat siirtyvät poistettujen kansioon ja katoavat näkyvistä. Virallisen tiedon mukaan poistetut säilyvät kansiossa 30 päivän ajan, jonka jälkeen ne poistetaan lopullisesti. Kuukauden katumisaika antaa käyttäjälle mahdollisuuden muuttaa mieltään ja saada poistetut kuvat vielä takaisin.

Kriittisiä kuvia varten Photo Libraryssä on toiminto, jolla poistetut-kansiossa olevia kuvia voi poistaa pysyvästi. Idea on sama kuin sähköpostin deleted items -kansiossa.

Uutinen on siinä, että poistettiinpa kuvat millä tavalla tahansa, ne eivät oikeasti poistu. Salauksen murto-ohjelmia kehittävä venäläinen Elcomsoft huomasi, että juttelemalla suoraan protokollan kanssa pilvestä voi palauttaa jopa puoli vuotta sitten poistettuja valokuvia.

Elcomsoft myy ohjelmiaan mm. eri maiden poliiseille. Heillä on nyt työkalut, joilla kaivaa tutkittavasta puhelimesta kuvia, jotka omistaja on tarkoituksella poistanut kauan sitten. Kannattaa varautua siihen, että viimeistään tästä eteenpäin sama kyky on myös tiedustelupalveluilla, hakkereilla ja teollisuusvakoojilla.

Miksi kuvat eivät oikeasti poistukaan? Todennäköisesti kyse on siitä, että digitaalisen tiedon poistaminen on hankalampaa kuin sen säilyttäminen. Poistot ovat yleensä vain näennäisiä, jolloin tietoa ei enää näytetä käyttäjälle. Varsinaiset tiedostot poistuvat vasta, kun tietokantaa optimoidaan seuraavan kerran. Joissakin järjestelmissä uudelleenjärjestelyä ei tehdä lainkaan, jolloin fyysisesti tiedostot säilyvät loputtomiin, vaikka niihin ei enää pääsekään suoraan käsiksi.

Samanlaista keskustelua on ollut Facebookin tiedoista, kirjoitin siitä blogiini 2.5.2010.

Ilmiö on Applelle niin kiusallinen, että asian tultua julkiseksi tekniikkaa tullaan varmasti korjaamaan. Sitä odotellessa itse kukin voi huolestuneena muistella, mitä arkoja kuvia tulikaan viimeisen puolen vuoden aikana ottaneeksi iPhonellaan. Mitään varmaa keinoa niiden poistamiseen ei ole. 

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Suomi kokonaan teräväpiirtoon jo 2020

Jatketaan digi-tv-asioilla, koska on ajankohtainen muutenkin kuin 15-vuotispäivän vuoksi. Kuusi päivää sitten Yle päivitti tiedotetta, jonka mukaan Suomi siirtyy (vihdoin!) teräväpiirtoaikaan 31.3.2020. Digitan sivulla 18.8.2016 tiedote on nimellä "Suomi siirtyy kokonaan HD-aikaan".

Vajaan neljän vuoden päästä kaikki Suomen tv-kanavat lähetetään siis HD-tarkkuudella. Television digitalisointi on vihdoin lunastamassa 15 vuotta sitten antamansa lupaukset. HD:n mukana tulee myös 5.1-ääni, jota digi-tv:ssä ei lupauksista huolimatta koskaan saatu kuntoon.

Uusi digisiirtymä (SD->HD) tarkoittaa sitä, että ilman HD-viritintä olevat televisiot pimenevät 1.4.2020. Jos televisio on vuodelta 2012 tai sitä vanhempi, siinä ei todennäköisesti ole HD-viritintä, jolloin edessä on uuden television tai ainakin digiboksin hankinta (siis digi-tv + digiboksi).

Tarkkaan ottaen tiedote puhuu DVB-T2-tekniikasta, jota voidaan periaatteessa käyttää myös SD-tason kuvan lähettämiseen. Siinä ei kuitenkaan olisi mitään järkeä, koska SD-kuva ei näkyisi vanhoissa laitteissa.

Kaapeliverkon katsojien tilanne on epäselvä. Siellä SD-rinnakkaislähetykset voisivat jatkua 31.3.2020 jälkeenkin. Ylen viestintä kertoi tänään, ettei asiasta ole vielä päätöstä. Teknisesti olisi mahdollista skaalata HD-kuva SD-tasolle ja jakaa kaapeliverkossa vanhoja televisioita varten, mutta tämä tuskin miellyttää kaapelioperaattoreita.

Edellisen digisiirtymän jälkeen helmikuussa 2008 Ylen kanta teräväpiirtoon oli jyrkän kielteinen. Otsikolla "Ylen Jungner tyrmää teräväpiirron" pääjohtaja Mikael Jungner lupasi, etteivät valtakunnan pääkanavat muutu teräväpiirtoon ainakaan ennen vuotta 2016. "Ei Suomen teitäkään rakenneta muutaman huippu-Mersun vuoksi uudelleen", Jungner sanoi haastattelussa.
Ylen Jungner tyrmää teräväpiirron.
Samassa yhteydessä Jungner arveli, että Yle saattaa hypätä kokonaan teräväpiirron yli ja siirtyä suoraan UHD-aikaan. Kummastelin tuoreeltaan tällaisia ajatuksia.

Ylestä vapauduttuaan Jungner on muuttanut mieltään. Viime joulukuussa Jungner oli harmissaan television teräväpiirtolähetysten Suomessa ottamasta takapakista.

Yle aloitti antenniverkon HD-rinnakkaislähetykset jo 2011. Vuoden 2007 digisiirtymässä puolestaan luvattiin, että SD-lähetykset säilyvät ainakin vuoteen 2026 asti. Tämä lupaus uusittiin vuoden 2012 suunnitelmassa. Viime viikon tiedote napsii ajasta kuusi vuotta pois. Suomen television digihistoria on melkoista vuoristorataa ja poukkoilua, jossa katsojaparan on pakko roikkua mukana.

Kymmenessä vuodessa HD-tekniikka on ehtinyt saada seuraajan. Jugnerin 2008 mainitsema neljä kertaa tarkempi 4K eli UHD- kuva on ollut vakiona uusissa televisioissa jo parin vuoden ajan. Sisältöä on niukasti, mutta sitä voi kuvata vaikka omalla älypuhelimiela.

4K-kanavia on maailmalla vasta muutamia. Ne jaellaan joko kaapelin, satelliitin tai netin kautta. Suomen antennitalouksissa tuskin koskaan nähdään 4K-kuvaa. Niinpä on mahdollista, että 31.3.2020 jää oikeasti viimeiseksi digisiirtymäksi.

Onpa hyvä, ettei Yle sittenkään hypännyt HD:n yli suoraan 4K:hon. Siitä odotuksesta olisi tullut loputtoman pitkä.

tiistai 23. elokuuta 2016

Mitä Facebook tietää sinusta?

Pari viikkoa sitten toimittaja soitti minulle ja kysyi, miksi Facebook tunsi joidenkin kollegojen osoitekirjan sisällön -- ei kuitenkaan kaikkien. Mistä ero johtui? Miten tiedot olivat päätyneet Facebookiin?

Osoitekirja on varsin intiimi ja luottamuksellinen, kertoohan se meidän suhteistamme niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Mainostajalle tai tiedustelupalvelulle osoitekirja on kullanarvoinen, koska yhteystietojen perusteella on helppo tunnistaa vaikuttajia ja heidän verkostojaan. Lisäksi puhelinnumerot ovat nimistä poiketen yksilöllisiä, mikä helpottaa analyysiä.

Ellei ole tarkkana ja vastaa kieltävästi, Facebook ja Twitter imaisevat osoitekirjan jo asennusvaiheessa. Tietojen perusteella on sitten helppo ehdotella uusia kavereita ja levittää some-palvelua uusille käyttäjille.

Facebook pyrkii käyttäjänsä viestintäohjelmaksi, jolloin se voi päästä käsiksi myös tekstiviesteihin ja puheluihin. Yhä vain lisää dataa analysoitavaksi! Älypuhelimen Messenger-ohjelma ja Whatsapp ovat Facebookin kanavia tietoihin, joita käyttäjä ei muutoin antaisi.

Jokainen voi tarkistaa, mitä tietoja Facebook on itsestä kerännyt. Toiminto löytyy käyttäjätilin yleisten asetusten alariviltä:
Omien tietojen lataus.
Facebook kysyy salasanan ja alkaa sen jälkeen koota tietoja, mikä voi kestää tunteja. Edes Facebookin valtavissa datakeskuksissa kaikki tieto ei ole välittömästi saatavilla, vaan edellisten vuosien dataa on haettava ns. kylmävarastosta ja se kestää.

Kun tulos on valmis, sen saa ladattua linkkiä napsauttamalla yhtenä isona zip-tiedostona. Oma pakettini oli yli 360 megatavua, mutta siinä oli paljon valokuvia. Videoita en ollut julkaissut lainkaan. Ne voivat nostaa datatiedoston koon helposti gigatavuihin.

Itse en ole asentanut Messengeriä lainkaan enkä antanut lupaa mennä osoitekirjaan. Niinpä yhteystietojen kohta näyttää tyhjältä:
Oma osoitekirja on turvassa.
Aikajana- ja viestit-kohdista löytyvät kaikki tekstit, mitä Facebookiin on kirjoitettu niin päivityksinä kuin yksityisviesteinäkin. Melkoinen kokoelma!

Tietoa on valtavasti, mutta mahtaako tässä kuitenkaan olla kaikkea? Facebook seuraa myös oman palvelunsa ulkopuolisia sivuja, joilla käyttäjä on vieraillut ollessaan kirjautuneena. Niistä ei ole listaa.

Eräs hämmentävä piirre on Facebookin tapa suositella uusia kavereita. Usein suosittelijana näkyy ystävän nimi, vaikka hän ei myönnä suositelleensa ketään. Mistä ehdotukset ovat siis peräisin?

Kokemus on osoittanut, että Facebook seuraa ainakin wlan-verkkojen nimiä. Jos kaksi käyttäjää on kirjautuneena samaan tukiasemaan, he saavat toisiltaan ystäväehdotuksia. Ajatus kai on, että jos te kerran olette jo Facebookissa ystäviä keskenänne ja lisäksi käytätte usein samaa tukiasemaa, olette varmaan läheisisissä tekemisissä keskenänne ja silloin teillä täytyy olla myös yhteisiä ystäviä.

Suoraviivainen tietokonelogiikka voi tuottaa noloja tilanteita, kun henkilön nimissä lähtee ystäväsuosituksia vaikkapa aiemmista suhteista nykyiselle partnerille.

Facebookin tapa nuuskia älypuhelimen tietoja on vastenmielinen. Sovelluksen tulisi pysyä omassa karsinassaan ja pyytää alla olevalta käyttöjärjestelmältä palveluita standardin rajapinnan kautta ("avaa nettiyhteys tähän palvelimeen"). Nettipalvelulla ei pitäisi olla mitään tietoa internetin teknisistä tiedoista, kuten tukiaseman nimestä.

Toinen temppu perustuu ilmeisesti kuvatiedostoihin. Jos kaksi käyttäjää lähettää yksityisviestissä samaa kuvatiedostoa, heillä täytyy olla jotain tekemistä keskenään, ja he voivat saada toisiltaan ystäväehdotuksia.

Facebook käyttää varmaan muitakin kikkoja, mutta kaikki ovat liikesalaisuuksia.

Alakohdasta Mainokset löytyy tieto aiheista, joista Facebook uskoo käyttäjän olevan kiinnostunut. Listan voi tarkistaa myös suoraan Facebookin sivulta kohdasta https://www.facebook.com/ads/preferences/?entry_product=ad_settings_screen (jos ei toimi, kokeile https://www.facebook.com/ads/preferences/edit/).

Omat mainosasetukset.
Jokaisen kohdan perässä on i-painike, joka näyttää selityksen. Aiheen voi poistaa x-painikkeella. Listassa on takuulla outoja kohtia (mistä ihmeestä itselleni on tullut Humboldt-yliopisto??).

Ja hei Facebook -- tämä on jo melkein loukkaavaa:

Olen uuden teknologian myöhään omaksuva. Ihanko totta?
Sama mitään sanomaton seliteteksti ("Asetus on käytössä, koska se saattaa olla sinulle oleellinen Facebook-toimintasi perusteella") näkyy edellisissä kohdissa vanhemmista ja lapsista.

Ja olenko minä muka tykännyt joskus yleisurheilukilpailuista? Jo henkilötietolaki vaatii välitöntä väärän tiedon poistamista, siis äksää peliin:

Mainosten osuvuus paranee?
On vaikea tietää, miten Facebook oikeasti analysoi meitä käyttäjiään. Lähes 400 megatavun datamäärä on niin suuri, ettei sen tehokas louhiminen ole järkevää suhteessa hyötyyn ja muihin kolmeen miljoonaan suomalaiseen käyttäjään.

Välillä Facebookin urkinta pelottaa, välillä se naurattaa. Totuus lienee jossain siinä välissä.
Facebookin tietolouhinta menee metsään.
Eilen Facebook mainosti feedissäni Spotifyn perhepakettia. Turhaan, koska olin ostanut sen jo viime vuoden puolella. Luulisi, että tietolouhinta ja älypuhelimen nuuskinta olisivat paljastaneet asian. Facebook on kova keräämään tietoa, mutta sen kyky hyödyntää kaikkea on puutteellinen.

Vai johtuiko mainosvalinta siitä, että FB:n analyysin mukaan kuulun teknologian hitaisiin omaksujiin?

maanantai 22. elokuuta 2016

Digi-tv tuli 15 vuotta sitten

Tällä viikolla tulee kuluneeksi 15 vuotta digitaalisten tv-lähetysten aloittamisesta Suomessa. Tarkka päiväys oli 27.8.2001. Sitä kutsuttiin aikanaan nimellä Big Bang (ihan tosi!). Suomea ennen DVB-T-lähetykset olivat alkaneet Englannissa (pay-tv ONdigital 15.11.1998; epäonnistui) ja Ruotsissa (1.4.1999; bokseja ei voinut ostaa, vain vuokrata).

Ei ihme, jos et muista tapahtumaa -- ei sitä huomannut juuri kukaan muukaan. Yle ryhtyi digiveturiksi ja alkoi lähettää ohjelmiaan digitaalisesti, vaikka digibokseja ei ollut edes myynnissä. Lähetyksiin paloi niitä miljoonia, joita Yle oli saanut verkkoyhtiö Digitan myynnistä Ranskaan (141 miljoonaa euroa 49 % myynnistä joulukuussa 2000).

Muutaman vuoden ajan rahaa hävisi bittien myötä avaruuteen, kunnes digibokseja tuli vihdoin kauppoihin. Tekstitykset eivät toimineet, joten ihmiset joutuivat ostamaan useita laitteita. Sitten tulivat litteät taulu-tv:t ja kuvaputkitelkkarit vietiin joko kaatopaikoille tai kierrätykseen. TV-kannan vaihtuessa taulumalleihin digiboksit (anteeksi, digisovittimet) kävivät tarpeettomiksi.

Digitv.fi-sivusto 27.8.2001
Tämän päivän näkökulmasta silloinen digi-tv-ajattelu tuntuu hölmöltä. Suomen haluttiin siirtyvän digiaikaan ensimmäisten joukossa, jotta Nokia saisi markkinoita bokseilleen. Pelättiin, että ilman tarjonnan laajentamista kansainväliset tv-kanavat valtaisivat Suomen markkinat satelliiteista. Ja uskottiin, että televisiosta tulisi tietoyhteiskunnan päätelaite, jolla ihmiset hoitaisivat mm. pankkipalveluita. Toteutustavaksi valittiin MHP-standardi vaikka kukaan ei tiennyt, miten paluukanava tultaisiin toteuttamaan.

Vuorovaikutteinen tv oli todellinen hype. "Voit itse valita kuvakulman, josta seuraat formulakisaa", luvattiin. "Osta sama mekko, joka tv-juontajalla on päällään".Myös mainosten piti muuttua vuorovaikutteisiksi: "Pelaa hinta alas" -demon linkki näkyy ottamassani kuvakaappauksessa.

Nyt tiedämme paremmin. Televisiosta ei tullut vuorovaikutteista eikä sitä käytetä asiointiin. Televisio on edelleen vanha broadcast-tyyppinen media; vain kanavamäärä on moninkertaistunut -- ja ne ovat juuri niitä amerikkalaisia viihdekanavia, joiden tuloa Suomeen digitalisoinnilla yritettiin estää.

Nykyään digitv:n tekstitykset sentään toimivat ja myös aidosti parempi kuvanlaatu (teräväpiirto eli HD) on vihdoin tulossa. Lähetykset siirtyvät kokonaan HD-aikaan 31.3.2020, jolloin on edessä uusi digisiirtymä. Ilman DVB-T2-viritintä olevat antenniverkon televisiot pimenevät.

Perustelevision digitalisointi oli turha välivaihe, jonka suomalaiset kuluttajat saivat maksaa. Kukaan ei ole ottanut vastuuta eikä edes pahoitellut 2000-luvun alun virheitä.

Alkuvaiheessa Ylellä oli Yle24-digikanava, jonka kautta piti välittää ajankohtaisia lisäohjelmia kuten tiedotustilaisuuksia ym. Se lopetettiin tarpeettomana. Tänään saman asian ajaa netissä Yle Areena.

Yle tuhlasi alkuvuosina lupamaksu- ja myöhemmin verorahoja, kaupalliset kanavat tahkosivat miljoonatappiot maksu-tv-yrityksillään. Suomessa oli vahva "ilmaisen" television kulttuuri, eikä digitalisointi tuonut kaupallisten toimijoiden odottamaa maksu-tv:n läpimurtoa. Heikossa hapessa olevat kotimaiset toimijat löytäisivät nyt paljon parempaa käyttöä hukkaan menneille digirahoille.

Tekniikan ennustaminen on vaikeaa, juu. Se ei silti estä yrittämästä uusilla hype-aiheilla.

Jotain meni oikeinkin: televisiolta vapautuville taajuuksille on aidosti tarvetta, joskin ne menevät -- yllätys yllätys -- videokuvan välittämiseen mobiililaitteisiin. Älypuhelimista ja tableteista on tullut uusi televisio. Laajakaista on kaikkien ulottuvilla, joko langallisena tai langattomana. Amerikkalaiset viihdekanavat suoltavat halpoja jenkkisarjoja illasta toiseen. Niiden rinnalle ovat tulleet maksulliset Netflix, HBO ja kumppanit, joilla ei ole enää mitään tekemistä television saati toimilupien kanssa.

Myös ajatus ohjelmien kommentoinnista ja yhteisöllisyydestä oli oikea. Se toteutuu kuitenkin television ulkopuolella, esimerkiksi Twitterissä. Ylen radiokanavilla on oma keskusteluikkuna kuulijoiden ja juontajien välistä julkista dialogia varten.

Analogiset kanavat suljettiin 1.9.2007. Suomi saavutti tavoitteensa ja oli tekniikan edelläkävijä, mutta mitään hyötyä siitä ei ollut. Suomi ei voinut ottaa käyttöön taajuuksia oman aikataulunsa mukaan, koska niistä tehtiin päätökset kansainvälisellä tasolla. LVM on vasta käynnistämässä huutokauppaa 700 MHz alueesta.

Yhtä huonosti kävi DVB-H:lle, johon Nokia panosti vahvasti vuodesta 2005 alkaen. Siinä idea oli sentään oikea, toteutustekniikka vain väärä. Älypuhelimilla katsellaan valtavasti videoita ja tv-ohjelmia, mutta erillistä viritintä tai jakelutekniikkaa tarvita. Video-ominaisuus ei ole puhelimen tekniikassa vaan se ladataan softana.

Ehkä näistä ennustamisen ja ohjailun virheistä opitaan jotain tulevaisuutta ajatellen.

Lisäsys 24.8.2016: Tekstin alkua täsmennetty niin, että  27.8. oli Suomessa virallinen aloituspäivä. Olin seurannut digilähetyksiä jo aiemmin Digitan ystävällisesti lainaamalla boksilla (muistaakseni juuri Nokia-merkkinen). Koelähetykset Espoon asemalta alkoivat jo syyskuussa 1997.

Suomi halusi olla ensimmäinen, joka siirtyy digiaikaan lopettamalla analogiset lähetykset kokonaan. Digiajan hyödyt tulivat analogisten lähetysten lopettamisesta: taajuudet saatiin uuteen käyttöön (tosin se prosessi on kesken vieläkin) ja tehosyöpöistä analogialähettimistä voitiin luopua. Tämän tavoitteen Suomi myös saavutti, joskin kuluttajien maksama hinta oli kova (Hollanti sulki oman verkkonsa 11.12.2006, mutta siellä kaikki katsovat kaapelia joten antenniverkossa oli vain 74 000 katsojaa). Jälkeenpäin voi vain naureskella esim. loppuajan kiistelylle siitä, saako digilähetystä muuntaa analogisesti taloyhtiön sisällä vai ei.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Kuka hyötyy S-ryhmän ostotietojen keräämisestä?

S-ryhmän ilmoitus alkaa kerätä asiakkaistaan tarkkoja ostotietoja ei tullut yllätyksenä, onhan kilpailija tehnyt sitä jo viime vuodesta alkaen.

Nettikeskustelussa on pohdittu, kuka järjestelmästä hyötyy. Siihen on helppo vastata: kauppa itse tietenkin. Ostotietojen kerääminen, turvallinen säilyttäminen, analysointi ja viestintä maksaa miljoonia. Sitä ei tehtäisi, ellei invesoinnin odoteta kannattavan.

Kauppa siis hyötyy, mutta miten? Tarkkoja ostotietoja EI TARVITA menekin seuraamiseen, hävikin vähentämiseen tai logistiikan optimointiin. Kaikki tämä voidaan tehdä ilman asiakaskohtaisia ostotietoja -- ja on tehtykin. S-ryhmä on jo vuosia käyttänyt SAS:n (ei se lentoyhtiö, vaan suuri jenkkifirma) tietojärjestelmiä kaikkeen tähän.

Asia onkin yksinkertainen: kyllä kauppias ja keskusliike näkevät, mikä tavara myy ja mikä ei, ja miten sen jakelu kannattaa optimoida, jotta tuotteita olisi aina hyllyssä sopivasti, mutta kaikki ruokatavarat olisi myyty parasta ennen -päivään mennessä.

Tarkkoja ostotietoja voidaan käyttää lähinnä markkinoinnin apuvälineenä. Asiakkaat voidaan jakaa tarkemmin ryhmiin, jolloin hyvät erottuvat huonoista, johtajat työttömistä ja koiran omistajat kissaihmisistä. Miehet erottuvat naisista, sairaat terveistä, allergiset kaikkiruokaisista ja niin edelleen.

Markkinointia voidaan personoida ja turha markkinointi vähenee. Se on hyvä tavoite, mutta vaikuttaa tuskin perinteiseen lehti- tai osoitteettomaan suoramainontaan. Niissä viestejä ei voida kohdistaa riittävän takasti, vaikka henkilöt tiedettäisiin. Digimarkkinointi on tehokasta jo nyt, koska jokaista asiakasta voidaan käsitellä yksilönä. Turha digimarkkinointi ei tuota saastetta, mutta laskee sen tehoa. Osuva täsmämarkkinointi on lähettäjälle edullisempaa.

Markkinointihyödyt eivät vaikuta kovin suurilta, joten tietojen keräämisellä pitää olla jotain muita motiiveja. Todennäköistä on, ettei S-ryhmä vielä itsekään tiedä, mihin kaikkeen tietoja tullaan käyttämään. Ne kerätään varmuuden vuoksi, jotta data on olemassa, kun sitä jonain päivänä halutaan käyttää. Analytiikka, verkkokauppa ym. kehittyvät koko ajan, joten S-ryhmä haluaa pitää oven raollaan.

Entä asiakas? Markkinointi lupaa tietojen keräämisen hyödyttävän asiakasta parempina palveluina, mutta omaan mieleeni tulee tämä Netflixin tiedote:

"Nostamme hintoja sinun eduksesi"
Viestintä kääntää mustan valkoiseksi: nostamme hintoja 20 prosenttia, mutta se on omaksi parhaaksesi, koska sitten meillä on varaa hankkia enemmän sarjoja. Just joo.

Netissä muutama asiakas on puolustanut bonusjärjestelmää, koska siitä saa takaisin oikeaa rahaa. Tämä onkin hieno esimerkki siitä, miten musta pestään valkoiseksi: se raha, joka bonuksina palautetaan, on asiakkaiden itsensä maksamaa. Asiakas maksaa itse omat bonuksensa. Tietenkin, eihän muita tuloja ole. Hienoja analytiikka- ja täsmämarkkinointijärjestelmien kustannukset valuvat asiakkaiden maksamiin hintoihin.

Tarkkaan ottaen tämä ei ihan pidä paikkaansa. Eniten ylihintaa maksavat ne, joilla ei ole kyseisen ryhmän korttia -- siis me harvat, jotka kieltäydymme korteista. Me maksamme saman ylihinnan kuin kaikki muutkin asiakkaat, mutta emme saa osaa siitä takaisin bonuksina. Meitä "ei-asiakasomistajia" suututtaa.

Tässä järjestelmä on pirullisen nerokas: liity sinäkin mukaan, koska muuten maksat toisten bonuksia! Ylihinnalta et voi välttyä mitenkään, joten ota edes osa siitä takaisin itsellesi ja osallistu näin analytiikan pyörittämiseen.

Kuten Aamulehden haastattelema professori sanoi, kauppojen pitäisi muuttaa järjestelmiään niin, että ne hyödyttäisivät aidosti myös asiakasta. Tällä hetkellä koko järjestelmä pyörii kauppojen ehdoilla. Vain viestinnällä luodaan vaikutelma asiakkaan kokemista hyödyistä.

Kauppa on Suomessa Euroopan keskittyneintä. S- ja K-ryhmän osuus päivittäistavarakaupasta on 80 prosentin luokkaa. Minäkin olen käytännössä Prisman kanta-asiakas, vaikken korttia olekaan ottanut. S-ryhmällä on lisäksi arveluttavan vahvat siteet kuntien päättäjiin.

Tässä kaikessa on jotain hyvääkin: Markkina-asemansa ja korttien laajan peiton vuoksi S ja K voisivat tulla maailmanluokan edelläkävijöiksi AITOJEN asiakashyötyjen kehittämisessä ja tehdä niistä vientikelpoista osaamista.

Lisäys klo 23: Kävin äsken suuren kauppakeskuksen Prismassa. Vaikka oli heinäkuun viimeinen lauantai-ilta ja kello noin 22.15, töissä oli neljä kassaa ja jokaisella oli jonoa. Itsellä oli vain muutama ostos, mutta muut kantoivat kokonaisia muovikasseja täynnä ruokaa ja vaatteita. Kauppa siis kävi, eikä sen selvittämiseen tarvittu asiakaskohtaista analyysiä.

Prismaa vastapäätä on City-Market. Se päätti keväällä aukioloaikojen vapautuessa vain pienistä muutoksista, eikä ole auki iltamyöhään. Kilpailija saa siis kaikki mattimyöhäiset asiakkaat itselleen. Tämänkin valinnan K-kauppias teki ilman asiakaskohtaista dataa.

Kumpi voitti ja kumpi hävisi? Ulkopuolisen on mahdotonta sanoa. Kassojen iltalisät, siivooja, vartija, sähkö ja muut kustannukset juoksevat, joten kaupan pitääkin käydä iltaisin. Mikä mahtaa olla break-even point? Sen tietää vain kauppias itse -- ja jälleen kerran ilman asiakaskohtaista analyysiäkin.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

S-ryhmä analysoi jatkossa ostoksesi ja asiakkuutesi

Jos S-ryhmä yritti vähätellä ostotietojen keräämistä ajoittamalla tiedotteen kesän hiljaisimpaan aikaan, temppu ei onnistunut. Kohu siitä tuli joka tapauksessa, kriitikkoina minun lisäkseni mm. tietosuojavaltuutettu ja kuluttajaliitto.

Näin merkittävää päätöstä ei takuulla tehty keskellä heinäkuuta, vaan jo aiemmin. Jostain syystä tiedottamista lykättiin heinäkuuhun. Ehkä siitä voi päätellä jotain?

"Viestintää asiakkaan ehdoilla", sanotaan S-ryhmän omassa tiedotteessa. Kaikki muu tapahtuukin sitten yhtiön ehdoilla. Markkinointia voi rajoittaa, mutta tiedon keräämisen voi estää vain luopumalla kortista.

S-ryhmä kerää tiedot ruoka-, vaate- bensa- ym. ostoksista sekä hotelli- ja ravintolakäynneistä käyttääkseen niitä... mihin? Ainakin markkinointiin, mutta jatkossa tiedoilla voidaan tehdä kaikkea muutakin jännää. Tässä suhteessa asiakkuusjohtaja Pekka Malmirakeen kommentti "vielä emme ole päättäneet, mihin kaikkeen tietoja tulevaisuudessa käytämme" hipoo henkilötietolain rajoja. Tiedon keräämiseen kun pitää olla selvä syy ja käyttötarkoitussidonnaisuus-periaate rajoittaa vanhojen tietojen käyttöä uusiin tarkoituksiin. Oletan, että S-ryhmän juristit tuntevat lain ja kyse on vain johtajan huonosta sanavalinnasta.

Laista puheenollen: onkohan S-ryhmä varautunut kahden vuoden päästä voimaan tulevaan tietosuoja-asetukseen, jonka mukaan ihmisellä on oikeus saada omat tietonsa sähköisessä muodossa? Tästä voi oikeasti olla hyötyä: näkee, montako pakettia kahvia tai tupakkaa on tullut ostettua, ja miten paljon rahaa ostoksiin, bensaan tai hotelliöihin on palanut. Ehkä tiedot voi sen jälkeen myydä eteenpäin, vaikkapa Googlelle tai Amazonille?

Sillä ihmisen toimista kertovat tiedot ovat hänen omaisuuttaan. Urkintaa tai ei -- jokaisella on oikeus myydä omat tietonsa rahaa tai ilmaista palvelua vastaan, jos niin haluaa. Näinhän me nytkin toimimme Googlen, Gmailin ja Facebookin suhteen.

S-ryhmä kehuu ostotietojen hyödyttävän markkinointia, jolloin asiakas saa parempia mainoksia. Urkkimisen perusteluna tämä on varsin keinotekoista. Mainonta hyödyttää enemmän kauppiasta kuin asiakasta.

Sitä paitsi ostohistorian perusteella tapahtuva markkinointi on taustapeiliin tuijottamista: saamme jatkossa yhä enemmän sitä, mitä olemme aiemminkin ostaneet. Punaviher- tai persu-kuplan lisäksi saamme ostoskuplan, joka saa meidät syömään, juomaan ja kuluttamaan samaa kuin aina ennenkin.

Itse en halua tällaista markkinointia. Haluan tehdä kaupassa uusia löytöjä, vaihtaa merkkejä ja tuotteita. En halua, että kauppias päättää, mitä hän tarjoaa erikoishinnalla juuri minulle -- haluan, että kaikki tuotteet ovat edullisia ja minä saan itse valita.

Toisen näkökulman esittää Aamulehdessä professori Hannu Saarijärvi Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta. Hänen mielestään uhkakuvia liioitellaan ja kyse on asiakkaan omasta edusta. Tiedot tulisi nähdä välineenä palvella asiakasta, eikä käyttää niitä vain kaupan oman logistiikan optimointiin. Pitäisi ajatella, että tiedot ovat oikeastaan asiakkaan tietoja ja ainoastaan lainassa kauppiaalla. Näihin ajatuksiin on helppo yhtyä.

Joku pitää kohdennettua markkinointia hyvänä asiana, jotta esimerkiksi ruoka-aineallergiasta tai sairaudesta kärsivälle ei turhaan tarjota vääriä tuotteita. Tällainen ajattelu on ristiriidassa muiden terveystietojen kanssa, joita suojataan erittäin tiukasti kieltämällä mm. kaikenlainen sähköpostiasiointi terveydenhuollon kanssa. Tästä ei voi poiketa edes potilaan suostumuksella. Mutta terveystietojen kerääminen ostosten varjolla ja niiden käyttäminen markkinointiin on ilmeisesti OK?

Minulta kysytään usein, mitä uhkakuvia tietojen keräämiseen liittyy. Jos tietäisimme, mitä jatkossa tapahtuu, kysymystä ei tarvitsisi edes esittää. Emme tiedä muuta kuin sen, että tiedoille tullaan varmasti keksimään yllättäviäkin hyödyntämistapoja. Data on öljy, joka pyörittää tietoyhteiskuntaa niin hyvässä kuin pahassakin.

Yksi esimerkki saatiin jo Aarnio-tapauksen yhteydessä. Poliisi oli kaupan bonuspisteistä päätellyt, että perheen kulutus ylitti verottajalle ilmoitetut palkkatulot. Jatkossa kaupat voidaan velvoittaa ilmoittamaan kaikkien asiakkaiden ostot verottajalle, mikä auttaa paljastamaan harmaata taloutta. Täysin laillista ja monen mielestä hyväksyttävääkin, mutta onpahan yksi esimerkki datan uusista käyttömahdollisuuksista.

Jokainen tekee omat valintansa ja päättää itse, kenelle kulutustietonsa myy ja millä hinnalla. Tärkeintä on ymmärtää asian taustat ja valintojen merkitys.

Lisäys klo 17: minulta on päivän mittaan kysytty, että "so what" - Google ja Facebook tietävät meistä joka tapauksessa kaiken. Jos tämä on jokin kriteeri, voimme lopettaa yksityisyydestä huolehtimisen kokonaan ja jakaa tietomme kaikille kiinnostuneille.

Nettipalvelujen ja kauppaliikkeiden välillä on yksi oleellinen ero. Googlea ja Facebookia on pakko käyttää, eikä vaihtoehtoja ole. Yksityisyyttä ei saa edes rahalla, koska palveluista ei ole maksullisia versioita. Ainoa tapa on luovuttaa tietonsa ilmaispalvelua vastaan.

Bonuskorteissa meillä on vielä vaihtoehto: voimme kieltäytyä kortista ja jättää muka-bonukset keräämättä. Yksityisyydellä on hintansa. Lisäksi voimme suosia käteistä tai kauppoja, joissa tietoja ei kerätä. Lidlillä ei ole bonuskortteja -- se vain myy halvalla.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Steve Jobs sen osoitti: kiltit eivät pärjää

Applen legendaarisesta johtajasta on tehty useita elokuvia. Vuonna 2013 valmistunut Jobs esitettiin Ylen TV1:llä 12.7.2016.

Elokuva käy läpi Apple-yhtiön käännekohtia: perustamisen (1976), Macintosh-koneen vaikean alun (1984), Jobsin erottamisen (1985) ja päättyy Jobsin paluuseen konkurssin partaalla hoippuvaan yhtiöön vuonna 1997.

Applen legenda on kerrottu niin moneen kertaan, että useimmille katsojille tapahtumat ovat ainakin pääpiirteissään tuttuja. Niitä on silti kiinnostava seurata, etenkin kun autotallikohtaukset on kuvattu aidossa Jobsin vanhempien talossa.

Elokuvan autotalli.
Vertaa kuvaa tähän, jonka otin heinäkuun alussa 2012:

Applen syntypaikka.
Jep, sama talohan se on, vaikka autotallin ovi onkin vaihdettu ilmeisesti elokuvaa varten vanhempaan.

Tuttujen tapahtumien seuraaminen edellyttäisi jotain ekstraa, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Kuvauksen, näyttelijätyön tai kohtaukset toisiinsa sitovan draaman kaaren tulisi tehdä taikansa ja imaista katsoja mukaansa.

Jobs-elokuvassa niin ei tapahdu. Elokuva on jotenkin hengetön, vaikka lavastuksessa onkin nähty vaivaa. Vanhat tietokoneet, Apple-logot ja kuvauspaikat ovat täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Silti elokuvasta puuttuu sielu, joka teki Piilaakson piraateista niin mainion.

Paljon aikaa uhrataan hallitusjäsenille, jotka vuoroin erottavat ja vuoroin palkkaavat Jobsin, sekä toimitusjohtajat John Sculleyn ja Gil Amelion. Huumekokeilut esitetään pelkkänä nuoruuden seikkailuna. Keskeistä käyntiä Xeroxin tutkimuslaboratoriossa ei mainita lainkaan. Pixar, Next, iPhone ja monet muut on jätetty pois. Jobsin ura oli niin huikea ja täynnä tapahtumia, että hänestä saisi useitakin elokuvia.

Elokuva ei kaunistele Jobsin luonnetta. Mies jakelee sumeilematta potkuja alaisilleen ja myös ensimmäiselle tyttöystävälleen tämän ilmoitettua raskaudestaan:

Jobs ei aio ryhtyä isäksi: "Häivy. Nyt heti."
"Steve heittää minut ulos".
Elokuvassa Jobs pysäköi mersunsa sumeilematta inva-paikalle, aivan kuten tosielämässä. Jobs oli melkoinen mulkvisti.

On ristiriitaista, että ihmiset odottavat johtajilta reiluutta ja ihmissuhdetaitoja, mutta jumaloivat miestä, joka oli kaikkea muuta. Jobs uhrasi ihmiset (ja paljon muuta) korkeamman päämäärän eteen: tehdä uusi, entistä parempi laite.

Onko maailman täyttäminen tavaralla inhimillisyyttä tärkeämpää? Ilmeisesti on. Maailma ei ihaile johtajia, jotka huolehtivat perheestään tai alaisistaan. Se palkitsee röyhkeimmät ja ahneimmat. Se haluaa puhelimia, jotka ovat "cool", viis niiden tuotanto-olosuhteista tai nopeasta keinotekoisesta vanhentamisesta. Juhlapuheissa arvot ovat tietenkin erilaisia.

Käänteentekeväksi koko alalle muodostuivat länsirannikon tietokonemessut, jotka järjestettiin San Franciscossa ensi kertaa 15-17.4.1977:

San Francisco 16.4.1977
Samat messut on kuvattu myös Piilaakson piraateissa.

Jos elokuva jäi näkemättä, sen voi hankkia edullisena dvd-versiona. Leffa ei menestynyt teattereissa, mikä ei ollutkaan ihme. Kokonaisen teollisuudenalan huimista nuoruusvuosista tullaan vielä tekemään monia elokuvia, toivottavasti tätä parempia. 

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Sori, oon typonipo

Pahat kirjoitusvirheet ovat netissä arkipäivää, mutta silti ne pistävät silmään ja ärsyttävät. Etenkin, kun virhe on suuren sanomalehden nettiversion otsikossa eikä sitä vaivauduta korjaamaan, vaikka lukijapalaute jutun perässä mainitsee asiasta (ihan vain siltä varalta, että toimituksen oma väki kärsisi luki-häiriöstä eikä huomaisi asiaa).

Sori, oon typonipo enkä voi sille mitään.

Kirjoitusvirheitä on monen tasoisia. Editoinnissa syntyy helposti virheitä, kun tekstiin jää vääriä taivutusmuotoja tai päällekkäisiä ilmauksia. Niitä mikään oikolukuohjelma ei havaitse, ja ne on helppo antaa anteeksi. Kiireinen lukija ei edes huomaa niitä.

Astetta vakavampia ovat selvästi väärin kirjoitetut sanat, joista jokainen oikolukuohjelma älähtää. Oikolukuohjelman käyttö on helppoa, eikä se edes maksa mitään. Otsikkoon päätyessään tällaiset virheet sattuvat silmään kuin aurinko kesäisellä taivaalla.

Virheet ovat inhimillisiä, eikä niitä voi aina välttää. Ne voi kuitenkin korjata, ja varsinkin netissä korjaaminen on helppoa. Jos kaupallinen media ei korjaa alkeellisia virheitään, se herättää monia kysymyksiä. Eivätkö muut toimittajat lue omaa lehteään? Luulisi silmille hyppivien virheiden loukkaavan omaa ammattiylpeyttä ja ammattitaitoa. Jos toimittajat eivät lue lehteään, miksi muutkaan lukisivat?

Virheiden hyväksyminen herättää epäilyjä median yleisestä luotettavuudesta. Jos kirjoitusvirheillä ei ole väliä, ovatko jutun faktatkaan oikein? Voiko juttuun luottaa, jos otsikko on pielessä? Kiire voi tuottaa virheitä mutta ei voi olla syy sille, ettei niitä korjata.

Ymmärtääkseni on tapana, että jutun kirjoittanut toimittaja jättää sen toimitusjärjestelmään ja toinen henkilö pistää sen nettiin. Tarvittaessa web-toimitus lyhentää juttua ja keksii siihen huomiota herättävän otsikon klikkien kalastelemiseksi. Valtaosa nettivirheistä tapahtuu juuri tässä vaiheessa. Virhe menee alkuperäisen toimittajan syyksi, koska vain hänen nimensä näkyy jutun lopussa. Pitäisi olla toimittajan oman edun mukaista tarkistaa jutun nettiversio. Lukijan näkökulmasta juttu on kokonaisuus, josta julkaisijan brändi vastaa.

Harrastajien blogeissa virheet voi antaa anteeksi, mutta kaupalliselle medialle huolellisen oikeinkirjoituksen pitäisi olla kilpailutekijä.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Pokemon GO on harvinaisen harmiton mobiilisovellus

Minulta on kysytty jo useampaan kertaan, mitä tietosuojariskejä Pokemon Go -suosikkipeliin liittyy. Eikö olekin vaarallista, että pelaajat kuvaavat kameralla ja tiedot voivat päätyä ties mihin käyttöön? Tämän täytyy olla todella suuri riski yksityisyydelle, vai mitä?

Nykytiedoilla en keksi, mikä Pokemon Go:ssa voisi olla vaarallista.

Itse asiassa Pokemon Go vaikuttaa harvinaisen vaarattomalta mobiilisovellukselta. Ensinnäkään se ei kysy henkilötietoja, vaan käyttäjäksi voi rekisteröityä Google-tilin kautta. Ja Google tietää meidät joka tapauksessa.

Toiseksi ohjelmassa ei ole mainoksia, joiden kautta NSA pystyi urkkimaan (ilmeisesti Rovion tietämättä) Angry Birdsin käyttäjiä. Pelin teettäjä on suuri Nintendo, jolla ei ole varaa eikä halua tahrata brändiään kyseenalaisilla tempuilla. Peli hyödyttää Nintendoa parhaiten olemalla reilu ja turvallinen.

Entä sijaintitiedot? Google ja Apple tietävät joka tapauksessa, missä liikut (ellet ole erikseen sammuttanut paikkatietojen keräämistä). Nämä tiedot ovat kaupallisesti arvokkaita, sillä ne kertovat asuinpaikkasi ja kaupat, joissa yleisesti vierailet.

Pokemon Go saa käyttäjän kulkemaan pokemonien perässä pitkin maita ja mantuja. Tällainen satunnainen liikkuminen ei ole kaupallisesti merkittävää.

Kamera sitten? Voisiko joku hyödyntää pelin ottamia valokuvia? En keksi, miten. Paljon arvokkaampia ovat käyttäjän kavereistaan ja tärkeistä tapahtumista ottamat valokuvat, jotka siirtyvät yleensä automaattisesti Googlen ja Applen pilveen. Niissä on tärkeitä esineitä, tärkeitä paikkoja ja tärkeitä henkilöitä. Pelin ottamat kuvat julkisilta paikoilta tai maastosta eivät hyödytä ketään.

Kaikki kaupallisesti arvokas tieto on jo kerätty Googlen ja Applen palvelimille. Harmiton peli ei tässä paljon paina, etenkin kun sen tekijällä on kaikki syyt pitää tilinsä puhtaana ja maineensa tahrattomana. Pokemonit ovat Nintendolle arvokkaampia kuin mikään salaa kerätty käyttäjädata.

No, on sentään jotain. Aina ohjelmaa asennettaessa kannattaa miettiä oikeuksia, joita pyydetään, ja niiden tarpeellisuutta. Tietenkin peli tarvitsee pääsyn sijaintiin ja kameraan, mutta miksi se haluaa pääsyn osoitekirjaan:

Miksi peli haluaa pääsyn yhteystietoihin?
Pyyntö voi olla harmiton -- ehkä peli haluaa vain kutsua kavereita mukaan? Tai jotain muuta. Joka tapauksessa itse jätin luvan antamatta.

Suurin vaara Pokemon Go:ssa on fyysinen. Puhelimia tuijottavat ihmiset ovat vaarassa jäädä auton alle tai törmäillä esimerkiksi liikennemerkkeihin.

Pokemon GO suurin vaara.
Tulevaisuudessa tilanne voi muuttua. Valtavan suosion myötä Nintendolla tai pelin koodaajalla voi herätä halu päivittää peliä arveluttavilla tavoilla. Niin ikään kannattaa varoa väärennettyjä piraattiversioita. Pelistä voi myös paljastua tietoturva-aukkoja.

Nykyisellään en näe pelissä tietoturvauhkia. Oikeita tietosuojariskejä on varsinkin mobiilimaailmassa niin paljon, että yhtään turhaa huolta ei kannata kantaa -- muutoin dilutoimme huolet sieltäkin, missä ne ovat aiheellisia.

Lisäys 10.8.2016: The Intercept muistuttaa, että Nianticin takana on sama johtaja, joka aiheutti Googlella pienmuotoisen skandaalin tarpeettomien wlan-tietojen keräämisestä. 
Website Security Test