keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Koronavilkun käytön seurantaa insinööreille (ja vähän muillekin)

Koronavilkku toimii taustalla, eikä sen tietoja kannata lähteä tonkimaan liian tarkasti. Insinööri ei kuitenkaan voi mitään uteliaisuudelleen.

Olen asentanut vilkun iPhoneen, joka on tällä hetkellä ykköspuhelin, sekä yhteen Androidiin (Samsungin S9, lähinnä testi- ja kokeilukäytössä). Sovellusten toiminnassa näyttää olevan eroja. 

iPhone on siirtänyt dataa n. 20 kt vuorokaudessa, Android ilmoittaa siirtäneensä 19,09 kt 1.9.2020 jälkeen. Silti Android on tehnyt neljä tarkistusta, viimeisen niistä tänään, joten vilkku näyttää toimivan. 

Neljä tarkistusta.

Tarkistukset näkyvät listassa:

Tarkistusajat

Jostain syystä tarkistuslista ei ole aikajärjestyksessä.

Tuorein tarkistus.

Tuoreimmassa 9.9. tarkistuksessa on ladattu 101 avainta (aiemmissa 50, 46 ja 56). Yhtään osumaa ei ole tullut, ei siis hälytystäkään.

Hyvä niin.

iPhone ilmoittaa tehneensä uusimman tarkistuksen kolme tuntia sitten, mutta lokissa näkyy viimeinen merkintä eiliseltä (8.9.):

Tuorein tarkistus eilen.

Eilisen lokimerkintä näyttää tiedot:

Avainosumia nolla.

iPhone on erilainen kuin Android: tarkemmat tiedot pitää avata Uudet tiedostot -kohdasta:

Annettujen avainten määrä.

iPhonen suomennos on hämäävä ("avainosumien määrä", "annettujen avainten määrä"). Samoin termi "Hajautus" on huono, koska hash-termin oikea käännös tässä yhteydessä on tiiviste, aivan kuten Androidissa.

Ilta-Sanomien jutussa Sami Köykkä selvitti numeroiden merkitystä. Juttu tosin väitti virheellisesti, että tiedot näkyisivät vain iPhonessa. Ilmeisesti "Annettujen avainten määrä" tarkoittaa palvelimelta ladattuja koodeja, joita puhelin vertaa itse ympäristöön lähettämiin koodeihin. Jos koodit täsmäävät, puhelin tietää olleensa se, jonka tartunnan saaneen henkilön puhelin "näki" viimeisten 14 vuorokauden aikana. 

Avainosumien määrä voi ilmeisesti nousta ilman, että puhelin hälyttää altistuksesta. Silloin kyse on tapauksesta, jossa terveydenhuolto on arvioinut potilaan olevan niin pitkällä Covid-19-taudissa, ettei akuuttia tartuntavaaraa enää ole.

Pitkällä aikavälillä käsittääkseni jokaisen puhelimen tulisi ladata sama määrä avaimia itselleen. Annettujen avainten määrä/Avainten määrä ei siten kerro omasta liikkumisesta tai altistusten määrästä. Oleellista on vain se, milloin puhelin hälyttää.

Vaikka omien puhelinteni avainmäärät vaihtelevat, arvojen summat ovat samaa luokkaa. Mutta miksi iPhone sanoo tehneensä tarkistuksen 3 tuntia sitten, vaikka se ei näy listassa, eikä datasiirron määrässä? Ilmeisesti vain lataukset kasvattavat datasiirtoa, pelkkä tarkistus vain ottaa yhteyden palvelimeen mutta ei siirrä mitään. Tarkistusajan päivittyminen kertoo, että Koronavilkku on aktiivisena ja toimii. Ehkä datasiirtoa säännöstellään kuorman tasaamiseksi niin, että yksittäiset puhelimet "saavat" dataa vain, jos kaistalla sattuu olemaan tilaa. 

Android-puhelimen näyttämä 19,09 kt on silti arvoitus, koska avaimia on ladattu ainakin lokin mainitsemat neljä kertaa. Ilmeisesti kyse on siitä, että Android laskee vain mobiilidatan kautta tapahtuneen siirron, ja yhteydenotot ovat tapahtuneet wifin kautta.

Kirjoitin tämän tekstin, koska olen saanut kyselyitä lukujen tulkinnasta ja merkityksestä. Monia näyttää kiinnostavan, miten sovellus toimii ja mitä luvut tarkoittavat. Lukuihin ei kuitenkaan kannata kiinnittää liikaa huomiota. 

Oleellista on, että Koronavilkun näyttämä tuorein tarkistusaika päivittyy -- ja että mahdollisen altistuksen tullessa sovellus oikeasti hälyttää siitä.

Päivitys 10.9.20: Koronavilkun siirtämän datan määrä on hävinnyt iPhonen listasta. Nyt ohjelma on aivan listan lopussa ilman siirron määrää, näkyy vain täppä jolla datasiirto voidaan estää (on päällä, näkyy vihreänä). Android-puhelimesta wifi kytketty pois päältä, jolloin siellä Koronavilkun datasiirto nyt 67,61 kt. 

3 kommenttia:

Mika kirjoitti...

Itsellä myös Samsung S9 näyttää sovellksen mobiili(!)datamääräksi 19.41 kB 1. syyskuusta alkaen. J6:ssa mobiilidataa ei ole käytetty lainkaan. Selitys(?): S9 on aina mukana, kun taas J6 ei ole tainnut ulkoilla hetkeen. Olisiko siis meillä molemmilla tullut yksi(?) tarkistus silloin, kun wifi ei ole ollut verkossa, ja kaikki muut wifi-yhteyden yli

Anonyymi kirjoitti...

https://www.bitchute.com/video/iYlKNTEJAbtP/
Contact Tracing

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkä koronavilkku toimii puhelimen vaihdon yhteydessä? Kohtaamisethan tallentuu puhelimeen. Vanhan puhelimen kohtaamisista ei taida tulla hälytystä? Ja jos sairastun ja ilmoitan vilkkuun, niin vanhan puhelimen kohtaamiset ei saa tietoa. Onko näin?