maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kiitos äänestäneille - tietoyhteiskunta ei saa jäädä tuuliajolle

Kiitän kaikkia minua äänestäneitä. Tulos ei tällä kerralla riittänyt eduskuntaan asti, joten jatkan vaikuttamista entiseen tapaan ulkoparlamentaarisin keinoin.

Toivon, että te kaikki teette samoin, sillä Persulandia (engl. Trufiland) uhkaa kääntää tietoyhteiskuntakehityksen sivuraiteille. Jyrki Kasvi ja viestintäministeri Suvi Linden putosivat eduskunnasta, eivätkä piraatit saaneet hyvästä äänimäärästä huolimatta yhtään ehdokastaan läpi. Tämä ei tiedä hyvää Suomen verkottamiselle, tekijänoikeuslakien uudistamiselle eikä monelle muulle tärkeälle hankkeelle.

Persujen vaaliohjelmassa internet esiintyy vain vihakirjoittelun yhteydessä sekä negaationa (kts. http://pjarvinen.blogspot.com/2011/03/taide-ja-uskonto-eivat-kuulu-puolueille.html). Kuitenkin tietoyhteiskunnan edistaminen on ainoa tapa, jolla Suomi voi säilyttää innovatiivisuutensa ja pysyä mukana kansainvälisessä kehityksessä. Tulevaisuuden sijaan Persulandia on kääntänyt huomionsa menneeseen, mutta sen eväät eivät riitä tämän päivän maailmassa.

Näistä vaaleista ei tullut sosiaalisen median läpimurtoa. Päinvastoin, vaaleissa jyräsivät niin perinteiset keinot kuin perinteiset arvotkin. On helppo soittaa suutaan nimettömästi keskustelupalstoilla -- vastuun ottaminen ja uuden rakentaminen on paljon vaikeampaa. Kohta nähdään, onko eduskunnan persuista siihen.

Tietoyhteiskunta on liian tärkeä Suomelle ja suomalaisille (peruksella ja ilman), jotta sitä voisi jättää tuuliajolle, oli vaalitulos millainen tahansa. Suomen tulevaisuus edellyttää, että jokainen nettikäyttäjä tekee parhaansa myös tästä eteenpäin.

-- seuraa Twitterissä, ystävysty Facebookissa

18 kommenttia:

Jari kirjoitti...

Kiitos kaikista yhteiskunnallisista ajatuksista.

Suomi on kuitenkin tasavalta, ja tämä oli siinä mielessä rehellinen vaalitulos. Perussuomalaisten ansiosta eduskunta on nyt lähempänä sitä "kansaa pienoiskoossa", kuten sanotaan.

Mitkään tietoyhteiskuntahankkeet tai ulkomaanavustukset eivät tasavallassa toimi.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Tämä on ihan totta. Tietoyhteiskunta, nettipalvelut, kansalaisten valvonta ym. ovat monelle täysin yhdentekeviä ja kaukaisia asioita. Se on huolestuttavaa, koska aidon kiinnostuksen puuttuessa Suomessa voidaan jatkossakin säätää rajoituksia ja valvontaoikeuksia varsin helposti.

Suomalainen tietoyhteiskuntaosaaminen on ohutta ja harvojen hallussa. Vaikka asioita pidetään tärkeinä juhlapuheissa, Kehä III:n ulkopuolella niillä ei juuri ole merkitystä. Tämä näkyy vaalituloksessa ja sen kanssa on vain elettävä. Suomi on... Suomi. Oikea Perussuomi.

Juha kirjoitti...

Enemmän kuin tietoyhteiskunnan kehitys, tämän kirjoittajaa huolestuttaa se, että huolimatta perussuomalaisten äänivyörystä, vaalien suurin ”puolue” oli tälläkin kertaa kotiin jääneet. Ihmeekseni en huomannut vaalikommentaattoreiden tähän kiinnittävän huomiota! Maakunnasta riippuen n. 30 – 40 prosenttia väestöstä ei enää jaksa uskoa parlamentaariseen vaikuttamiseen. Se jos mikä on uhka turvalliselle yhteiskunnalliselle kehitykselle. Kamerat, keyloggerit ja turvamiehet ovat täystyöllistettyjä jatkossakin.

Anonyymi kirjoitti...

Kasvi itse mainitsi Jouni Backmanin ja Mikael Jungnerin uusina tietotekniikkaan perehtyneinä kansanedustajina (Digitoday). Olisiko heistä IT-nörttimanttelinperijäksi? Ainakin Jungnerilla on näkemystä ja ansioita sillä alalla, mutta saa nähdä riittääkö aikaa ja mielenkiintoa...

Anonyymi kirjoitti...

No meni sinne sentään Junger, jolla Microsoft ja Yle -taustaa, Jouni Backman, jolla muun muassa taustaa ihan viime ajoilta Tiedosta ja ei sovi unohtaa Juha Sipilää jolla LK ja Elektrobit -tausta.

Vaikka oikeistolaistaustan omaankin, niin Lindenin tippumisesta en ole välttämättä kovinkaan pahoillaan. Harmi että tuo J Kasvi tippui, hyvä mies vihreäksi.

Erkki kirjoitti...

Olisin ihan mielelläni nähnyt niin sinut kuin Kasvin Eduskunnassa, mutta oletko ihan tosissasi sitä mieltä että Linden on tehnyt tai tekisi koskaan mitään tietoyhteiskuntaa hyödyttävää?

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni sanoin tässä vuosi sitten jotakin puoluevalinnan merkityksestä läpimenossa. Harmi ettei vihje mennyt perille, olisit ollut hyvä edustaja, jos puoluevalintasi olisi onnistunut.

Jari kirjoitti...

Juha: "Maakunnasta riippuen n. 30 – 40 prosenttia väestöstä ei enää jaksa uskoa parlamentaariseen vaikuttamiseen. Se jos mikä on uhka turvalliselle yhteiskunnalliselle kehitykselle."

Riippuu ihan siitä miten valistuneita kansalaisia nukkuvat ovat. Varmasti joukossa on hyvinkin valistuneita, koska vaalikampanjat olivat suunnattu sille enemmistölle, jotka eivät osaa nimetä hallituspuolueita.

Kasvifan kirjoitti...

Kasvi piraateissa olisi ollut kova vaalitäky.
http://trustbus.weebly.com/1/post/2011/04/jyrki-kasville-uusi-poliittinen-koti-piraateista.html

Vihreissä meni hyvä mies hukkaan.

Janne kirjoitti...

Pitää se netin kautta äänestys saada seuraaviin vaaleihin. Kyllä se saadaan ihan turvalliseks ottaen huomioon suomalaisen it-osaamisen, toimivat ja turvalliset verkkopankit sekä valmiin tunnistus.fi palvelun.

jaska kirjoitti...

"Pitää se netin kautta äänestys saada seuraaviin vaaleihin. Kyllä se saadaan ihan turvalliseks ottaen huomioon suomalaisen it-osaamisen, toimivat ja turvalliset verkkopankit sekä valmiin tunnistus.fi palvelun."

Mitäs sitten tehdään, kun jonain vuonna oikeusministerinä on uuden puolueen Suomen Epäluotettavien herra Vilppi, joka määrää oikeusministeriön tekemään äänestysjärjestelmää "luotettavuuspäivityksen" ja seuraavissa vaaleissa Suomen Epäluotettavat saavat yli 50% kannatuksen ja voivat sen jälkeen laillisesti päättää lähes mitä vaan?

Tai jos hallituksessa olevien Valkoisten oikeusministeri aikoo päivittää äänestysjärjestelmää ja Punaiset oppositiossa väittävät, että Valkoiset aikovat huijata?

Nykyisessä paperiäänestyksessä on se hyvä puoli, että sen toiminnan ymmärtää lähes jokainen ja siinä on pirun vaikea tehdä laajamittaista vilppiä. Se toimi ja siihen luotettiin jopa edellisen sisällissodan jälkeen.

Muutostarvettakaan ei toistaiseksi ole, kun paperiäänetkin lasketaan nopeasti. Jos lakiin joskus saadaan kansanäänestykset, joita pitäisi pystyä toteuttamaan paljon, niin voitaisiin harkita sähköistä, jopa nettiäänestystä, mutta vaaleissa tai perustuslakiin vaikuttavissa äänestyksissä ei ikinä.

Janne kirjoitti...

Tervetuloa kivikaudelle... Ihan samat fiktiiviset vilppi mahdollisuudet on papeperi äänestyksissä. Järjestelmän kehittäminen niin että se ei ole suljettu ja sitä ei voi manipuloida olisi helppo homma. Muutostarvetta on ehdottomasti.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ihmettä, rinnastat Lindenin ja Kasvin? Kasvi ajaa tietoyhteiskuntaa, Linden jarruttaa sitä. Linden on saanut Isoveli-palkinnonkin. Isoveli-palkinnonkin.

Unknown kirjoitti...

"Kyllä se suurin opetus oli se - jos nyt sanoo vakavan asian leikkisästi -, että jos ikinä joutuu tuomioistuimen eteen syytettävän puolelle, niin koskaan ei kannata vedota mielentilaan. Koska olen ollut myös vanginvartijana, niin tiedän, että kannattaa mieluummin mennä vankilaan kuin mielisairaalaan, sanoo Jungner."

Lähde: 6.8.2010 MTV3 nettisivut

Älkää nyt ainakaan Jungnerille tuota viestintäministerin paikkaa antako pelkän YLE-pestin takia. Mikä oli osaaminen ja työkokemus?

Olen edelleen samaa mieltä, eli Petteristä saisi hyvän IT-ministerin. Eihän ole pakko olla kansanedustaja (esim. Alexander Stubb on kai parhaiten osoittanut, että voi innokkaasti hoitaa asioita ilman kansanedustajan titteliäkin).

Nyt, kun Suvi ei päässyt edes jatkokaudelle, niin eipä tuonne ole monia hyviä ehdokkaita, edes.

Miksi ei siis parasta voisi ottaa sinne?

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän ollut parempi, että tietoyhteiskunta jätettiin omaan keskuuteensa.

Ei tässä maassa enää tarvita uusia autokoulunopettajia.

Anonyymi kirjoitti...

Olen vain lisännyt Web-sivun suosikkeihin. Pidän lukemisesta viestiisi. Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Tähänkö tää blogi hyyty?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ei hyydy - nyt vähän muita kiireitä. Matkojen jälkeen luvassa uusia kirjoituksia tekniikasta, tietoyhteiskunnasta ja vähän muustakin.