perjantai 1. tammikuuta 2010

Ei tyypillinen suomalainen mustasukkaisuusmurha

Eiliset Sellon tapahtumat järkyttivät Suomea. Vielä aamulla Espoo oli kuin suoraan postikortista: aurinko oli juuri nousemassa lumisen talvimaiseman ylle, jossa uusia hiutaleita leijaili taivaalta hiljalleen. Kaunista ja hiljaista.

Kunnes aloin ihmetellä Sellon suunnasta kuulunutta helikopterin ääntä ja näin netistä, mitä oli tapahtunut.

Mediassa psykologi ehti jo pitää tapahtunutta tyypillisenä suomalaisena mustasukkaisuusmurhana. Kuuluisa kirjailija on luultavasti sitä mieltä (en ole vielä nähnyt haastattelua, mutta epäilemättä sellainen on tulossa), että verilöyly on taas uusi osoitus suomalaismiehen väkivaltaisuudesta ja väkivaltaa ihannoivasta kulttuurista.

Parisuhdeväkivalta on Suomessa luvattoman yleistä, mutta tässä ei ole kyse siitä. Tekijä oli Kosovon albaani, jolla oli armeijatausta ja pitkä rikoshistoria. Suomalainen tappaa juovuspäissään, tämän tekijä oli kaiketi vesiselvä. Minkälainen hirviö teloittaa kolme myyjää kylmäverisesti päähän ampumalla ja ampuu naista vatsaan?

Suomalaista tapahtuneessa on korkeintaan se, että jatkuvasta väkivaltaisuudestaan huolimatta mies sai jäädä maahan ja kävellä vapaalla jalalla. Uhkailujen ja ilmeisten vaaran merkkien jälkeenkään viranomaiset eivät tehneet mitään konkreettista. Vain tältä osin tapahtunut muistuttaa Kauhajokea. Hirveydet olisi voitu estää, jos suomalainen yhteiskunta ei olisi ollut niin salliva ja haluton puuttumaan mihinkään.

5 kommenttia:

Peter Forsgård kirjoitti...

Minun on vaikea ymmärtää miksi tuo kyseinen mies sai jäädä maahan ensimmäisen ampumaaserikoksesta saadun tuomion jälkeen.

Liiallinen ja yliampuva suvaitsevaisuus on juuri se suurin ongelma.

Mulukku kirjoitti...

Kiitos, Petteri, taas kerran tervepäisestä kirjoituksesta.

Keskustelupalstoja sekä valtamediaa lukiessa on tänään alkanut tuntua jo siltä, että suurin ongelma tapauksessa on se, että siitä saattaa lietsoutua "rasismia" eikä suinkaan se, että viisi syytöntä tapettiin kylmäverisesti, koska rikollisia ei voida Suomesta ajoissa karkottaa.

Janne Pirinen kirjoitti...

Tyypillinen suomalainen mustasukkaisuusmurha, vielä mitä.

71%ssa suomalaisista henkirikostapauksista sekä tekijä että uhri ovat juovuksissa. Vajaa puolessa tapauksista tuttu mies tappaa tutun miehen. Muijansa tappajia on 18% ja muita lähipiirihommia sen verran että tuntemattomia tapetaan vain kolmisentoista prossaa koko potista.

http://www.optula.om.fi/

Janne Pirinen kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1847921

Ibrahim Shkupolli ei saanut Suomen kansalaisuutta

"Hänellä oli tuomiot liikennerikkomuksista ja pahoinpitelystä ja takanaan ehdollinen vankeusrangaistus. Ministerön mukaan rikokset eivät olleet niin vakavia, että hänet olisi pitänyt poistaa maasta."

erkki kirjoitti...

Mihinhän kaikki rikoksen tehneet Suomen kansalaiset voisi karkottaa? Onko sillä oikeastaan mitään väliä minkä maalainen rikoksen tekee, eikös vain olisikin hauskempaa jos sitä ei tehtäisi lainkaan?