lauantai 14. helmikuuta 2009

Märklin konkurssiin

Hämmästyin kovasti nähdessäni netissä uutisen Märklinin konkurssista.

Niille, jotka eivät tiedä (yleensä naisväki) kerrottakoon, että Märklin valmisti 150 vuoden ajan pienoisrautateitä pienten ja vähän isompienkin poikien iloksi. Eikä mitä tahansa rautateitä, vaan NIITÄ rautateitä. Siis maailman hienoimpia. Parhaimpia. Laadukkaimpia.

Saksalaisella pikkutarkkuudella valmistetut veturit, vaunut ja muu tilpehööri olivat kuin pieniä taideteoksia. Tehty kestämään isältä pojalle, ja vielä pojanpojallekin. Itse en voinut lapsena edes uneksia Märklineistä, mutta omalla pojallani asiat olivat paremmin: joitakin vuosia sitten joulupukki toi radan, josta on ollut paljon iloa.

Pienoisjunanradat olivat ennen suosittu harrastus. Isät ja pojat rakensivat yhdessä mitä hienompia pienoismalleja aitojen esikuvien mukaan. Suurimmat rakennelmat täyttivät kokonaisia halleja. Yksi Suomen suurimmista radoista on Alppirataharrastajilla.

Mekaaniset junat jäivät kuitenkin digiajan jalkoihin. Miksi rakentaa vaivalloisia ja tilaa vieviä ratoja, kun saman voi tehdä tietokoneen ruudulla virtuaalisesti? Nettisurffailut, pelit ja tietokonehommat houkuttavat nuorisoa enemmän kuin rakentelu ja omilla käsillä näpertely. Se on sääli.

Saksalaiseen täydellisyyteen pyrkinyt Märklin ei pystynyt kilpailemaan halpavalmistajien kanssa. Märklinin hinnastossa yksi veturi maksaa helposti 200 euroa -- kiinalainen leluvalmistaja myy samalla hinnalla radan, junat, vaunut, rakennukset ja tykötarpeet. Ne on tosin tehty muovista lapsityövoimalla eivätkä kestä edes seuraavaan jouluun asti, mutta se ei ole tarpeenkaan. Hinta ratkaisee.

Märklin on kaatunut. Millä me aikuiset nyt leikitään???

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla oli Märklinejä lapsena. Mutta eivät ne olleet suuria hankintoja työväenluokan vanhemmilleni.

Nyt kun olin liki Märklinit unohtanut ja kun katsoin M:n sivustoa, niin muistui heti mieleen sivulta nähtynyä perinteinen M:n veturin malli ja muut siihen liittyvät vaunut.

Oikeastaan Märklinin muuntaja sellainen sininen ja jossa oli 180 astetta kääntyvä potikka etumaskissa, siivitti minua ryhtymään sähköalalle.

Anonyymi kirjoitti...

Jatketaan me aikuiset ja miksei lapsetkin sitä pikku junilla leikkimistä. Monelle tuo leikki lapsena on luonut pohjan aikuisiän ammatille, niin myös itselleni.

Siispä iloni oli suuri kun 6.3. focus.de'n finanzen osiossa oli uutinen perinteikkään firman pelastushankkeesta. Tänään 1.4. Spiegel julkaisi sivuillaan uutisen, joka alkaa "Bei Märklin zeichnet sich eine Lösung ab" l.
Märklin'in tunnelin päässä pilkahtelee valoa.

Toivokaamme Märklinille pikaista paranemista ja pitkää ikää. Eläköön lapsenmielisyys !

Website Security Test