Miksi tietoyhteiskunnalla on väliä

Edellisessä eduskunnassa oli vain muutamia kansanedustajia, joilla oli sekä osaamista että kiinnostusta tietoyhteiskunta-aiheisiin. Edustajien vähäinen osaaminen ja kiinnostuksen puute oli tärkein syy siihen, miksi itse lähdin ehdokkaaksi.

Seuraavassa muutamia aihepiirejä, joihin seuraava eduskunta joutuu ottamaan kantaa. Kuinka hyvin oma edustajasi on perillä asioista? Entä sinä itse?


Laajakaistayhteydet

Kaikkialle Suomeen on saatava riittävän nopeat ja luotettavasti toimivat laajakaistayhteydet. Ne ovat 2000-luvun tieverkko, jonka rakentamista ei voi jättää yksin markkinavoimien varaan. Yhteyden pitäisi olla mielellään symmetrinen, jotta se mahdollistaisi myös nopean paluukanavan.

Aluekohtaiset erot ovat valtavat: joillakin paikkakunnilla saa jo nyt edullisesti 100 megan yhteyden, toisilla ainoa ratkaisu on langaton nettitikku yhden megabitin nopeudella. Jos yhtään lohduttaa, niin ainakin epätasa-arvo on jakautunut tasa-arvoisesti: Etelä-Suomen kaupungeissa on alueita, joihin ei saa nopeita yhteyksiä ja vastaavasti eräät syrjäisetkin kunnat ovat hankkineet yhteistyöllä huippuyhteydet asukkailleen.

Tekniset speksit eivät vielä riitä - yhteyden pitää olla myös kohtuuhintainen. Mitä hyötyä olisi hienosta moottoritieverkostosta, jos bensa maksaisi 5 euroa litralta ja tien rakentanut yksityinen yritys perisi käytöstä joka kerta 50 euron tiemaksun?


Sananvapaus

Lähes jokainen länsimaa pohtii nettiviestinnän rajoittamista jollain tavalla. Nettikeskustelujen ja blogien ylilyöntejä halutaan rajoittaa. Osa hankkeista on kansallisia, osa EU-tasoisia. On selvää, ettei alatyylistä herjausta tule suvaita, mutta tarkan rajan määrittely on vaikeaa. Vaarana on, että sääntelyssä päädytään ylilyönteihin säätämällä lakeja, joita on mahdoton valvoa ja joiden kiertäminen on helppoa.

Koska julkaisukynnystä ei ole, nettiviestintä on lähtökohtaisesti vapaata. Pelisäännöt eivät voi olla yhtä tiukat kuin perinteisen median alalla. Selviin laittomuuksiin voidaan puuttua jo nykyisten lakien puitteissa.


Kansallinen turvallisuus ja valtiohakkerismi

Hakkerointia eli tietojärjestelmiin murtautumista on totuttu pitämään nuorten lajina, mutta nykyisin asialla ovat lähinnä rikolliset ja jopa valtiot. Kiinan nimi mainitaan ilmi tulleissa tapauksissa niin usein, ettei kyse voi olla pelkästä sattumasta. Äskettäin kiinalaisten hakkerien huomattiin murtautuneen Kanadan valtiovarainministeriön tiedostoihin sekä asentaneen vakoiluohjelmia Ranskan ministeriöihin. Viisi kansainvälistä öljy- ja energiayhtiötä on joutunut yritysvakoilun kohteeksi, jolla kiinalaiset ovat urkkineet vuosien ajan arvokkaita tietoja öljykentistä.

Tuore tapaus kertoo Iranin huijanneen varmenteita myöntävää yritystä. Ellei tapausta olisi havaittu, Iranin viranomaiset olisivat pystyneet salakuuntelemaan valheellisilla varmenteilla kansalaistensa suojattua dataliikennettä mm. Microsoftin ja Googlen palveluihin. Tuoreessa muistissa on myös Iranin Iranin ydintutkimusta vastaan tähdätty Stuxnet-haittaohjelma.

Jatkossa niin vakoilu kuin sotilaallinen häirintäkin siirtyy yhä enemmän verkkoihin. Mikä on Suomen puolustusvoimien kyky vastata muuttuviin uhkakuviin? Odotammeko yhä vihollisen vyöryvän panssareillaan maan rajojen yli?


Amerikkalaiset sisältöpalvelut

Suomalaiset luovuttavat henkilötietonsa, valokuvansa ja henkilökohtaiset salaisuutensa amerikkalaisiin nettipalveluihin, joissa niiden käyttöä eivät tietosuojalait rajoita. Google, Facebook, Twitter ja monet muut tietävät meistä kaiken mahdollisen. Tietoja voidaan hyödyntää kaupallisesti ja myös tietovuodon tai hakkeroinnin vaara on ilmeinen. Suuri kysymys on, pystyykö EU luomaan omia vastaavia palveluita tai pystyykö se edes lakeja säätämällä tai uhkasakkoja määräämällä suojaamaan kansalaisiaan.

Valokuvat Facebookin palvelinfarmista ovat kuin tieteiselokuvasta. Ajattele: sinun, ystäviesi ja tuttujesi henkilökohtaiset tiedot lepäävät näiden koneiden muistissa. Voi melkein kuulla koneiden huminan ja nähdä merkkivalojen vilkkuvan -- vielä kun tietäisi, mitä koneiden sisällä tapahtuu...


Pilvitekniikat

Perinteisestä pc-maailmasta ollaan siirtymässä pilviajatteluun, jossa sovellukset ja työtiedostot sijaitsevat jossain verkossa. Käyttäjä ei useinkaan edes tiedä, missä maassa hänen datansa sijaitsee. Pilviajattelu sopii hyvin niin tavalliselle kansalaiselle kuin pk-yrityksellekin, mutta se tuo mukanaan joukon ihan uusia kysymyksiä: minkä maan lainsäädäntöä palveluihin noudatetaan? Millä edellytyksillä poliisi, verottaja tai jokin muu viranomainen pääsee tutkimaan työtiedostoja? Voiko poliisi tehdä "virtuaalisen kotietsinnän" tarvitsematta edes poistua työhuoneestaan?


Hyötysovellukset

Uudella tekniikalla voidaan rakentaa hyödyllisiä sovelluksia. Esimerkiksi matkapuhelimessa toimiva Reittiopas kertoo miten päästä pisteestä A pisteeseen B julkisilla kulkuvälineillä eri aikatauluja yhdistellen. Reittiopas on luultavasti edistänyt julkisten käyttöä enemmän kuin ruuhkamaksut tai muut pakkokeinot - samoin tekstiviestillä ostettava matkalippu.

Toinen esimerkki on tekstiviestijärjestelmä, joka varoittaa jalankulkijoita liukkaudesta. Yhden lonkkamurtuman hoito maksaa yhteiskunnalle 15 000 - 40 000 euroa, joten varoitusjärjestelmä maksaa itsensä takaisin estäessään yhdenkin pahan kaatumisen - inhimillisen puolen hyödyistä puhumattakaan.


Yleisradion rooli ja tehtävä

YLE oli oman aikansa internet 1960...70-luvuilla: sen tehtävänä oli tarjota kansalaisille tasapuolisesti sisältöpalveluita ja antaa ääni niillekin pienryhmille, jotka eivät muutoin ylittäneet julkisuuskynnystä. Tänään jokainen saa äänensä kuuluviin ja kuvansa näkyviin netissä. Vastaavasti kiinnostavaa sisältöä on tarjolla jokaiselle ylenpalttisesti -- vieläpä täysin ilmaiseksi. Mikä siis on julkisen palvelun tehtävä 2010-luvulla? Millaista Yleä tarvitsemme jatkossa?


Eduskunta, 2000-luku kutsuu!

Kansanedustajat kehuvat mieluusti Suomen edistyksellisyyttä ja innovaatioita, mutta toimivat itse vielä täysin paperien varassa. Istuntosaliin ei saa tuoda tietokoneita; älypuhelimia saa sentään räplätä. Eduskunnan oma verkko toimii niin huonosti, että edustajat ovat joutuneet ostamaan omia koneita ja käyttämään niitä 3g-datayhteyden kautta. Tavoitteena on, että jokainen edustaja oppisi hyödyntämään sosiaalista mediaa ja uutta tekniikkaa työssään, joten työvälineiden pitäisi olla kunnossa. Kun välineet ovat ajan tasalla, on aika päivittää myös työtavat. Suomi voisi olla edelläkävijä siirryttäessä julkishallinnossa paperittomaan toimistoon.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Voiko värisokeudesta eheytyä?

On kerrassaan hämmentävää seurata kampanjointia homoseksuaalien eheyttämisen puolesta. Voiko ihmisen seksuaalisuus vielä 2010-luvun Suomessa olla niin iso ongelma, että homoja pitää "eheyttää terveiksi" niin videoiden kuin iPhone-sovellustenkin voimalla?

Luulisi, että jo arkijärki sanoo uskonnon ja seksuaalisuuden olevan jokaisen oma asia. Ei värisokeitakaan yritetä "eheyttää" näkemään värejä. Turhaa se olisikin, sillä värisokeus on perinnöllistä eikä eheyttämällä korjaannu.

Tuskin korjantuu seksuaalinen identiteettikään - vai onko todistettuja tapauksia, joissa joku olisi oikeasti "eheytynyt" heteroksi? Jos homon voi eheyttää heteroksi, eikö saman pitäisi onnistua myös toiseen suuntaan? Voisiko joku eheyttäjä käyttää itseään esimerkkinä ja näyttää, miten tämä käytännössä tapahtuu?

Eheyttäjät vetoavat Raamatun sanaan, vaikka eivät noudata sen muitakaan oppeja kirjaimellisesti. Onko siis niin, että toisen homoseksuaalisuudesta tunnettu huoli kumpuaa piilotetusta epävarmuudesta omaa seksuaalisuutta kohtaan?

Vai onko kyse vain jonkinlaisesta julkisuuspelistä? Varsinkin viihdekulttuurissa homous on pop ja asialla saa helposti niin myönteistä kuin kielteistäkin julkisuutta.

Varmaan juuri tästä syystä Hesarin vaalikoneessa kysymys homoliitoista on nostettu keskeiselle paikalle: ensimmäinen kysymys liittyy tuloveroihin, toinen homoliittoihin ja kolmas ydinvoimaan. Loput 28 kysymystä ovat sitten muista, vähemmän tärkeistä asioista.

Ranska rankaisi Googlea

Viime lokakuussa pääministeri Mari Kiviniemi patisteli EU:ta kohentamaan nettiyritysten toimintaedellytyksiä Euroopassa. Hän toivoi, että jatkossa Eurooppa voisi tuottaa Facebookin kaltaisia menestyksiä.

Huonolta näyttää. Eurooppa on kyvytön muuttamaan omaa ajatteluaan tai asennetaan, joten se tekee parhaansa torpatakseen jenkkiyritysten menestymisen.

Tuorein esimerkki saatiin tänään, kun Ranska langetti 100 000 euron sakkorangaistuksen Googlen StreetView-kuvapalvelulle. AFP:n välittämän uutisen mukaan Googlea rangaistiin siitä, ettei se ole lopettanut wlan-tukiasematietojen keräämistä.

Jokainen wlan-tukiasema mainostaa itseään radiotaajuuksilla, joten tiedot ovat julkisia ja kaikkien saatavilla. Googlen kamera-auto tallensi aseman SSID-tunnuksen ja maantieteellisen sijainnin, koska näin se voi tarjota paikkatietoa hyödyntäviä palveluita mm. matkapuhelimille. Uudet mainos- ja karttasovellukset, kuten FourSquare ja Gowalla, hyödyntävät tietoa omissa palveluissaan.

Uutisen perusteella ranskalainen tuomioistuin on sitä mieltä, että tätä tietoa ei saa kerätä ilman omistajan lupaa. Kanta on paitsi teknisesti kestämätön myös ykskantaan typerä. Miten ihmeessä Eurooppa odottaa menestyvänsä, jos uuden teknologian palvelut tyrmätään jo alkumetreillä?

Luultavasti takana on halu näpäyttää Googlea, jonka menestystä Euroopassa ei ole katsottu hyvällä. Saksa ja Ranska ovat aiemminkin pyrkineet turvaamaan omia it-markkinoitaan jenkkiyrityksiä rankaisemalla. Oikeampi tapa olisi tukea omaa tuotekehitystä kilpailun avaamiseksi. Tuomioistuin piti rangaistavana sitä, että näin kerättyä tietoa oli käytetty kaupallisesti hyödyksi. Hui kauheaa!

Ilmeisesti tuomioistuin ei tiennyt, että Apple on jo vuosia käyttänyt samaa sijaintitietoa omissa puhelimissaan ja iPadeissä. Jostain syystä toinen yritys sai kerätä tiedon ja hyödyntää sitä kaikessa rauhassa.

Suomessa tukiasemien sijaintitietojen keräämistä ilman lupaa ei voisi kieltää minkään lain nojalla. Ja kuinka ollakaan, viime viikolla Suomi salli jopa kyseisten asemien käytön ilman lupaa. Siinäpä ranskalaisille ihmettelemistä! Mari - kun seuraavan kerran vierailet Ranskassa, otapa asia esille.

Kannattaa huomata, ettei tämän päivän tuomio liity varsinaisiin katukuviin, joista niistäkin on joissakin Euroopan maissa saatu aikaan riita. Oma kantani on, että julkisella paikalla kuvaamista ei pidä rajoittaa ilman perusteltua syytä. Mutta se ei enää ole tekninen kysymys.

Meillä on vaalit muutaman viikon kuluttua, mutta mistä Europarlamenttiin ja Ranskaan saataisiin edes muutama asioihin perehtynyt edustaja?

-- seuraa Twitterissä www.twitter.com/petterij, fanita Facebookissa www.facebook.com/jarvinenpetteri

Kieli syynä Nokian ongelmiin?

Syksyllä 2006 olin HETKYn (Helsingin tietojenkäsittely-yhdistys) tilaisuudessa, jossa puhui eräs Nokian silloisista johtajista. Hän kertoi, että neljällä miljardilla ihmisellä on hammasharja ja kahdella miljardilla matkapuhelin. Olisi vain ajan kysymys, milloin jälkimmäinen luku ohittaa ensimmäisen, ja Nokialla tulisi olemaan kehityksessä suuri rooli: siitä tulisi tärkein ihmisiä nettiin yhdistävä yritys.

Tähän asti kaikki oli ymmärrettävää ja kiinnostavaa. Mutta sitten puhe muuttui tekniseksi mongerrukseksi, joka varasti huomion itse asialta. Ehkä kyse oli tietoisesta valinnasta, ehkä sanoja ei pitänytkään ymmärtää. Puhuja, joka haluaa peittää todellisen sanomansa tai korostaa omaa asemaansa, siirtyy käyttämään vaikeita termejä ja tyhjiä fraaseja.

Aloin kirjoittaa ylös puhujan käyttämiä termejä: konnektiviteetti, teknologia, kolmegeen ensimmäinen evoluutio, pakettioptimoitu arkkitehtuuri, speksinopeus 100 Mbit alas 50 ylös, latenssi, ip-teknologia, realiteetti, high-end multimedialaite, seuraava evoluutio, ei-kompleksisella, broadcasting-maailma, proksimiti-maailma, pystytään konnektoitumaan, tulee hirveesti kompleksiteettia, kaikkia kyvykkyyksiä käytetään rikkaasti, konvergenssi, bisnesmalli, mitä uutta internet-ekspirienssiin voi tulla, tuodaan uudet kokemukset puhumisen lisäksi, käytetään selluverkkojen yli, puheapplikaatio yrityksille ihan erilaisilla arkkitehtuureilla, mobiilialustojen kyvykkyys kehittyy, klaienttisoftat meidän puhelimiin, ne teistä jotka ovat siirtyneet jo tähän paradigmaan, horisontaalisia platformisovelluksia, ajatellaan kollaboraatioplatformia, konvergenssi tuo uusia mahdollisuuksia, erilaisen access-teknologian yli, käyttäjäkokemuksen rikkauden lisäämistä, ne käyttäjäkokemukset jotka ovat heille relevantteja, meillä on ollut yksi tällainen initiatiivi, meillä on kyvykkyys laittaa sensoreita, muutamia breakthrougheja pystytään tekemään, tuotteiden kautta syntyvillä loppukokemuksilla, se ei ole pääparadigma jota me ajetaan eteenpäin, vähän operaattorisentrisiä, minkälaisten kyvykkyyksien ulostuomiseen...

Vanha esitys palasi mieleeni, kun kuuntelin podcastina Tuomas Enbusken mainion keskusteluohjelman otsikolla Mitä Nokian ja Microsoftin yhteistyö käytännössä tarkoittaa? (YLEn Areenassa, varustettu merkinnällä "esitysaikaa ei rajoitettu").

Ohjelmassa Nokian entinen head of user experience -johtaja Juhani Risku perusteli nokiakieltä sillä, että kun joka toinen sana oli kryptattu (salattu) englanniksi, puhe voitiin helposti vaihtaa kokonaan englanniksi, mikäli huoneeseen astui suomea taitamaton henkilö.

Riskun toinen väite oli mielenkiintoinen: englanti on suomalaiselle alistumisen kieli. Lappeenrannassa tai Oulussa opiskelleet insinöörit mieluummin vaikenivat, kun sisäisten palaverien kieli vaihtui englanniksi. Natiivisti englanninkielinen henkilö otti 2-0 voiton alistuvasta suomalaisesta.

Voisiko se olla totta? Hävisikö suomalainen osaaminen Nokian sisäisissä kamppailuissa siksi, ettei rohjennut väittää vastaan vieraalla kielellä?

Toinen suora lainaus ohjelmasta antaa ymmärtää, että kielellä on vaikutusta myös jatkossa: [Microsoft on] niin kova firma että joka ikinen kerta kun nokialla on neuvottelutilanteessa heikompi esim. kouluttamaton henkilö - mitä heillä on todella paljon tällä hetkellä johdossa - niin neuvottelussa Microsoft joka ikinen kerta voittaa sen kaks nolla sen keskustelun.

Kieli on vallankäytön väline. Elleivät työntekijät pysty tai halua viestiä ymmärrettävästi keskenään, valta siirtyy niille, jotka saavat suunsa auki ja tekevät itsensä kuulluksi.

Ja ellei yritys pysty tai halua kertoa ymmärrettävästi tuotteistaan ja niiden erinomaisuudesta, miten asiakkaiden odotetaan tekevän ostopäätöksiä? Hukkuivatko Nokian konnektiviteetit, kyvykkyydet ja evoluutiot Applen helppokäyttöisyyden ja tyylikkyyden alle?

Arkijärki hukassa -- relaa vähän, Suomi!

Pyrkimys hyvään kääntyy itseään vastaan mikäli arkijärki pääsee unohtumaan. Nyky-Suomessa näin käy luvattoman usein.

Aamun Hesarissa Ilkka Ahtiainen kertoo, että munkkien paistaminen Maunulan ulkoilumajalla on jouduttu lopettamaan, koska majalla ei ole viranomaisten edellyttämää EI 120 -poistoilmahormia.

Arvaan, että hormivaatimus liittyy paloturvallisuuteen. Suomi on täynnä vastaavanlaisia määräyksiä ja ohjeita, joilla on hyvä tarkoitus, mutta joiden suuri määrä ja pikkutarkka valvonta kääntyy itseään vastaan.

Koska isoja ongelmia ei enää ole, viranomaiset kiinnittävät huomionsa yhä pienempiin asioihin. Hyvinvointiyhteiskunta ei salli, että yksikään sen jäsen loukkaantuu tai kärsii onnettomuuksissa, jotka olisi edes teoriassa voitu välttää. Siksi yhä pienempiä riskejä jahdataan yhä raskaammilla määräyksillä. Tie johtaa eksponentiaaliselle käyrälle, joka ei pääty koskaan.

Osa kehityksestä lankeaa yritysten maksettavaksi. Niille asetetaan koko ajan uusia velvoitteita. Pitää suunnitella henkilöstön hyvinvointia, työkyvyn ylläpitoa, paloturvallisuutta, tasa-arvon kehittämistä, ympäristönsuojelua ja ties mitä. Kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta jos velvoitteet haluaisi hoitaa pikkutarkasti ja lainmukaisesti, varsinaisen yritystoiminnan voisi unohtaa.

Aivan kuten tietosuojassa, jokainen hallinnonala katsoo asiaa vain omasta näkökulmastaan ja pyrkii parantamaan sitä. Kukaan ei näe kokonaiskuvaa eikä ajattele kansalaisen tai yrittäjän etua. Suomi kuristaa itsensä pikkutarkalla näpertelyllä, jonka ainoa todellinen vaikutus on ihmisten arkipäivän vaikeuttaminen.

Kaikkeen arkipäiväiseen toimintaan liittyy tarkastuksia, todistuksia, määräyksiä ja selvityksiä, joista pitää maksaa jollekin, ja jotka vievät aikaa varsinaiselta asialta. Ei ihme, että Suomi on kallis maa!

Siinä samalla työllistetään suuri joukko virkamiehiä, byrokraatteja ja kentällä kiertäviä tarkastajia. Välillä onnistutaan luomaan jopa kokonaan uusia ammattinimikkeitä, kuten uuden energiatodistuksen myötä tarvittava energiakatselmoija - varmaan oikea nuorison toiveammatti.

Hei Suomi, relaa vähän!

-- seuraa Twitterissä http://www.twitter.com/petterij, fanita Facebookissa http://www.facebook.com/jarvinenpetteri

Suomalaisten rahat taas myöhässä

Pankkien rahaliikenteessä on taas ollut yön aikana häiriöitä. Rahat eivät olekaan siirtyneet yön aikana tililtä toiselle, mikä tuottaa aamulla monelle ikävän yllätyksen kun laskut pitäisi maksaa tai eläkettä ei voikaan nostaa.

Suomen pankkijärjestelmä on ollut todellinen tietoyhteiskunnan menestystarina ja kansainvälisen ihastelun kohde. Nyt järjestelmä takkuilee -- viimeksi rahat jäivät siirtymättä kuukausi sitten.

Ongelmien takana on yksinkertainen asia: suomalaisten pankkien väliset rahansiirrot kulkevat nykyisin SEPA-maksujärjestelmän kautta. Tiedot käsitellään joko Ranskassa tai Italiassa, koska näissä maissa on SEPAn tietojenkäsittelykeskus. Jos jokin pätkii Italiassa tai Ranskassa, seuraukset näkyvät Suomessa.

Miksi suomalaisten raha-asiat on pitänyt siirtää kahteen maahan, joita ei muutoinkaan pidetä täsmällisyyden tai luotettavuuden perikuvina? En tiedä. Olisipa keskus edes Saksassa tai Ruotsissa.

Toisaalta tietotekniikka on globaalia: kaikilla on käytössään samat ohjelmistot, verkkoyhteydet, ohjelmistot ja osaaminen. Järjestelmiä voidaan etähallita vaikka maapallon toiselta puolelta, joten datakeskuksen fyysisellä sijainnilla ei ole kovin suurta merkitystä.

Merkitystä on vain sillä, että ennen hyvin toiminut verkkopankki on kansainvälistymisen myötä alkanut takkuilla, ja se on ikävä uutinen kaikille. Toivottavasti kyse on alkuvaiheen kangertelusta. Toivottavasti raha alkaa liikkua yhtä luotettavasti kuin se liikkui omissa verkkopankeissamme.

Kuinka moni muuten tiesi, että suomalaispankkien välinen rahaliikenne kiertää nykyään näiden kahden maan kautta? Asiasta ei ole haluttu pitää kovin suurta ääntä. Tuloksista nähdään, miksi ei.

-- seuraa Twitterissä: www.twitter.com/petterij

Kriisitiedotus ei voi kaatua tekstiviestien kalleuteen

Japanin pääministeri Naoto Kan on tänään pyytänyt kansalaisia säästämään sähköä, jotta energiaa riittäisi pelastustöihin. Uutisen mukaan "pääministeri lähestyi kansalaisia tekstiviestein". Ilmaisu ei taida olla ihan oikea, sillä Japanin 3G-järjestelmässä tekstiviestit ovat pikemminkin sähköpostiviestejä.

Joka tapauksessa pääministeri lähetti vetoomuksen suoraan kansalaisille. Suomessa vastaava ei onnistuisi, sillä kuuden vuoden työstä huolimatta kriisitiedotukseen tarkoitettu järjestelmä on yhä rakenteilla.

Alunperin mukana ollut mahdollisuus kohdennettujen tekstiviestien lähettämiseen on jäämässä pois -- kustannussyistä. Lehtiuutisen mukaan ominaisuuden piti maksaa miljoona euroa, mutta todellinen kustannus olisi noussut yli kymmenen miljoonan.

Tätä on vaikea ymmärtää. Ainakaan kyse ei ole tekstiviestien hinnasta, sillä operaattorit myyvät tuhannen kappaleen tekstiviestikiintiötä jopa alle kahdeksalla eurolla. Halpaa kuin saippua - viiden miljoonan viestin lähettäminen maksaisi nopeasti laskien 40 000 euroa. Jos sillä säästettäisiin ihmishenkiä, kulu olisi mitätön.

Tamperelainen yrittäjä lähestyi minua uutisista suivaantuneena, sillä Avack SMS tarjoaisi valmiin alustan viestien lähettämiseen. Järjestelmä on jo käytössä mm. Nokian vesilaitoksella. Voi vain kuvitella, paljonko rahaa ja inhimillistä kärsimystä olisi säästynyt, jos jätevedenkäsittelyn virhe olisi saatu tiedotettua välittömästi kaikille nokialaisille.

Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen, sillä paholainen on yksityiskohdissa. Tekstiviestien halvin hinta koskee vain operaattorien omia verkkoja. Miljoonien viestien nopea lähettäminen tukkisi verkot, eikä kuitenkaan tavoittaisi kaikkia asianosaisia.

On harvinaista, että hälytys koskisi koko maata. Yleensä kyse on kunnan tai enintään maakunnan laajuisesta asiasta. Se alentaisi viestikustannuksia, mutta luo uuden ongelman: läheskään kaikki liittymänhaltijat eivät ole kotikuntansa alueella vaan jossain muualla, osa jopa ulkomailla. Ehkä liittymistä on nettitikuissa ja m2m-käytössä, joten ne pitäisi poistaa lähetyslistalta. Operaattorit eivät ilmeisesti erottele käyttöä, vaan pitävät kaikkia liittymiä samanarvoisina.

Sitten on vielä yksi ongelma: nykyisellä verkkotekniikalla ei ole mahdollista lähettää viestejä tietyn tukiaseman alueelle operaattorista riippumatta. Osa varoituksista menisi harakoille ja piippaisi turhaan jopa lomailijoiden taskussa ulkomailla.

Vajavainenkin tekstiviestihälytysjärjestelmä olisi silti tuntuva parannus nykytilanteeseen. Todennäköisesti se säästäisi oma kustannuksensa jo ensimmäisen kriisin aikana.

Jos ongelmana tosiaan on tekstiviestien hinnoittelu, operaattorit voidaan velvoittaa lähettämään viranomaistiedotteet omalla kustannuksellaan. Ei tämä juuri poikkeaisi yleispalveluvelvoitteesta.

Hätäviestijärjestelmä saataisiin varmasti rakennettua, jos aitoa tahtoa vain olisi. Kun Thaimaan tsunami ei siihen pystynyt, ehkä Japanin opetukset saavat vihdoin vauhtia viranomaisiiin.

-- Seuraa Twitterissä: http://www.twitter.com/petterij

Avoin WLAN nyt vapaata riistaa

Tästä päivästä lähtien naapurin WLAN-yhteyttä saa käyttää vapaasti, mikäli sitä ei ole suojattu salasanalla. Luvattoman käytön dekriminalisointi helpottaa netin käyttöä - jos lähistöllä on vapaita yhteyksiä, niitä voi käyttää ilman pelkoa seurauksia (tosin vain Suomessa, muissa maissa käyttö on tietääkseni yhä laitonta). Vapaus ei koske yhteyksiä, joiden käyttämiseksi pitää murtaa suojauksia.

Tietoyhteiskunnan edistämisen kannalta lakimuutos on tervetullut, mutta asia herättää silti kysymyksiä. Jos naapurissa on avoin WLAN, miksi hankkia omaa yhteyttä kun voi kerran surffata naapurin piikkiin?

Samalla periaatteella joukkoliikenteen suosio lisääntyisi, jos pummilla matkustaminen sallittaisiin. Jos kerran tilaa on, mitä haittaa on muutamasta ylimääräisestä matkustajasta?

Ministeriön perusteluissa mainittiin, että jokainen voi halutessaan helposti suojata oman WLAN-verkkonsa salasanaa käyttämällä. Mahtoiko tuon kirjoittaja olla koskaan asentanut kotiinsa WLAN-tukiasemaa? Suojaus on periaatteessa yksinkertaista, mutta käytäntö voi olla ihan toista. Tiedän, koska olen sen verran monta tuttavaa WLAN-ongelmissa auttanut.

Ne, jotka varta vasten haluavat ylläpitää avointa tukiasemaa, osaavat varmasti tehdä siihen liittyvät tietoturva-asetukset oman sisäverkkonsa suojaamiseksi sekä vaihtaa SSID-nimen sellaiseksi, että vapaa käyttöoikeus käy ilmi. Oletan, että yli 90 prosenttia tukiasemista on auki tahattomasti, koska omistaja ei tiedä tai osaa kytkeä suojausta päälle.

Perusteluissa on eräs hämmästystä herättävä kohta: Ehdotettu muutos siirtäisi vastuuta verkon suojaamisesta sen omistajalle, millä olisi myös tietoturvallisuuden parantamiseen ohjaava vaikutus.

Yleisten oikeusperiaatteiden mukaisesti vastuu on tekijällä. Joissakin tapauksissa - esimerkiksi luottokortin käytön tai pankkikortin tunnusluvun säilyttämisessä - selvä huolimattomuus voi tosin siirtää vastuuta myös uhrille. Kotirauha suojaa asuntoa silloinkin, jos omistaja kiireissään unohtaa lukita oven tai jättää sen kokonaan auki.

Leikitäänpä vielä yhdellä ajatuksella: Entä jos perusteluissa lukisi "Lompakkovarkauksen salliminen siirtää vastuuta omaisuuden suojaamisesta sen omistajalle, millä on turvallisuuden parantamiseen ohjaava vaikutus." Pitäkää huolta verkoistanne -- ja lompakoistanne!

-- Seuraa Twitterissä: http://www.twitter.com/petterij

Viranomaisviestintä saatava ajan tasalle

Internet ja sosiaalinen media on mullistanut viestinnän. Hiljalleen asia kirkastuu myös viranomaisille ja tiedotusvälineille, mutta näköjään kovin hitaasti.

Viikonlopun katastrofiseuranta osoitti, miten maailma on muuttunut. Kun reaaliaikaista tietoa tulvii netin välityksellä suoraan paikan päältä, kotimaisten viranomaisten lausunnot tapahtuneesta tulevat myöhässä ja ovat ympäripyöreitä -- pahimmillaan jopa ristiriidassa todellisten tapahtumien kanssa.

Helsingin Sanomien toimittaja Eeva Eronen kysyi sunnuntain Hesarissa osuvasti STUKin pääjohtajalta: "Välillä on kuulostanut siltä, että toimittajilla on tuoreempia tietoja kuin Stukin asiantuntijoilla. Miten se on mahdollista?"

Selitys on yksinkertainen: viranomaiset hakevat itsekin tietonsa netistä ja kansainvälisiltä uutissivuilta, sillä viralliset kanavat ovat aivan liian hitaita pysyäkseen tilanteen perässä. Koska uutta faktaa ei ole, julkisuuteen voidaan antaa vain rauhoittavia, ympäripyöreitä lausuntoja. Niistä on vähän iloa kenellekään. Pahimmillaan ne voivat jopa lisätä levottomuutta, jos viesti ei täsmää netistä välittyvään todellisuuteen.

Viranomaisilla ei enää ole tiedotusmonopolia. Siksi viestintään on suhtauduttava nöyrästi ja asiakaslähtöisesti. Jos 15 000 suomalaista haluaa lauantaina lisätietoja säteilystä, heitä on pystyttävä palvelemaan, vaikka kysyntäpiikki tuleekin täytenä yllätyksenä koska mitään akuuttia hätää ei ole. Kellonajalla tai viikonlopulla on vielä vähemmän merkitystä.

Tätä taustaa vasten on käsittämätöntä, ettei nettiä voida vieläkään käyttää kriisitiedottamisen kanavana, vaikka tilannekuva.fi-palvelua on puuhattu jo kuuden vuoden ajan.

Hädän hetkellä kansalaisten odotetaan yhä avaavan Yleisradion radiokanavan tai teksti-tv:n. Jos varsinaista hätää ei ole, tiedottamiselle ei nähdä tarvetta. Nykymaailmassa tällainen ajattelu ei todellakaan riitä.

Elleivät viranomaiset herää 2010-luvulle, heidän tiedottamisensa menettää asemansa ja uskottavuutensa. Vaihtoehtona ei nimittäin ole tiedon puute vaan se, että kansalaiset tuottavat tiedon itse.

Tästä saatiin esimakua jo sikainfluenssan aikana. Virallisten tietosivujen puuttuessa nettiin ilmestyi epävirallisia sivuja, joiden takana olivat joko yksittäiset henkilöt tai tahot, jotka halusivat röyhkeästi hyötyä tilanteesta ja mainostaa esimerkiksi lääkkeitään. Kotitekoiset sivut nousivat Google-hakujen kärkeen ja hajanainen viranomaistieto hukkui netin syövereihin.

Tilannekuva.fi pitää saada toimimaan pikaisesti, jotta asianharrastajien omat palvelut kuten www.tilannehuone.fi, piipaa.info tai www.rescue.fi eivät toista sama kehitystä.

Seuraa Twitterissä: http://www.twitter.com/petterij

STUKin tiedottaminen katastrofaalisen huonoa

Japanin ydinvoimalaonnettomuus on ollut eilen perjantaina 11.3. ja tänään lauantaina 12.3. kriisitiedottamisen tulikoe. Säteilyturvakeskus reputti kokeessa pahasti, eikä YLEn uutisetkaan saa pelkkiä kehuja.

Ydinvoimalan ongelmat tulivat julkisuuteen eilen perjantai-iltana. YLE oli hyvin ajan hermolla, sillä klo 21 alkaneessa ajankohtaisohjelmassa (Areenassa, haastattelu n. 10-15 minuutin kohdalla) haastateltiin STUKin pääjohtaja Jukka Laaksosta, joka kertoi mm. näin:

En pidä todennäköisenä, että tilanne pahenee, mutta kyllä se on mahdollista, toivottavasti aamulla ollaan viisaampia. Tilanne kehittyy siinä pikku hiljaa että jos se lähtee pahempaan suuntaan, niin siinä on kuitenkin monta tuntia aikaa korjata tilanne.

Kiina-ilmiöstä on paljon puhuttu, nyt saatetaan se nähdä ensimmäisen kerran. En pidä sitä todennäköisenä, mutta se on kuitenkin hyvin lähellä se mahdollisuus verrattuna siihen, mitä koskaan aikaisemmin on ollut.

Lauantaiaamuna kello kahdeksan TV-uutisissa kerrotaan seuraavaa:

STUKin johtajan mukaan ydinvoimaonnettomuuden riski Japanissa on pienentynyt. Jukka Laaksonen arvioi että tilanne näyttää selvästi eilistä paremmalta. [Puhelinhaastattelu alkaa:] "Kaikki näyttää siltä että reaktoreita pystytään kaikilla näillä Fukushiman laitoksilla pitämään normaalisti hallinnassa ja että niitten jäähdytys toimii".

Samaan aikaan luin netistä japanilaisen uutistoimiston juttua, jonka mukaan tilanne on koko ajan pahentunut ja että ytimen sulaminen alkaa näyttää todennäköiseltä. Ihmettelin uutisoinnin eroa Twitterissä, mikä herätti lievää närkästystä Ylen uutisjohtajassa (mutta hei, ainakin hän seurasi Twitteriä - pointsit siitä!).

Kello yhdeksän TV-uuutisista Laaksosen kommentit oli jätetty (viisasta kyllä) kokonaan pois, ydinvoimalasta kerrottiin edellisen illan tilanne.

Sitten kaikki muuttui. Kello 10:40 kuulin autoradiosta ylimääräisen uutislähetyksen. Äänessä oli taas Jukka Laaksonen, jonka mukaan tilanne Japanissa näytti nyt vakavalta. Sama toistui klo 11 uutisissa, jossa esitettiin tunti aiemmin tehty puhelinhaastattelu:

Aivan juuri tuli eräältä tuttavalta Japanista joka on asiasta perillä tieto että ensimmäisen yksikön reaktorisydämessä veden pinta on laskenut sellaiseen arvoon että näyttää todella huonolta...

Kello 12 radiouutisissa juuri studioon saapunut Laaksonen kertoi tilanteesta näin:

"Kun katsoo noita BBC:n kuvia niin tilanne näyttää erittäin vakavalta. Meille alkoi tulla noin yhdeksän aikaan tietoa siitä että ykkösyksikön reaktorin jäähdytys ei ole enää hallinnassa sinne ei pystytty saamaan vettä, ja kun reaktori kuivuu ei kestä kovin kauaa ennen kuin se alkaa sulaa, näin on ilmeisesti nyt sitten käynyt. Vaikuttaa siltä että reaktori on sulanut... tiedämme että tässä reaktorissa ei pystytä painetta alentamaan näissä olosuhteissa mikä johtaa siihen että se sula reaktorimassa tulee ikään kuin ruiskuamalla paineastian vaurioituessa jostain reiästä pihalle ja reagoi kemiallisesti ilman kanssa ja siinä syntyy voimakas räjähdys. Se on yksi mahdollinen skenaario. Toinen on se että tässä sydämen sulaessa syntyy myös vetyä... joka on räjähtänyt rakennuksessa olevan hapen kanssa, kun heillä ei ole semmoista typpitäyttöä kuten meidän vastaavissa reaktoreissa, että vetyräjähdys ei ole mahdollinen.

[riippuu siitä] miten sulanut massa jähmettyy uudelleen sen jälkeen kun se leviää laitoksen alapuolelle tai seiniin sisätiloihin. Niin kauan päästöjä tulee kun se on sulassa kuumassa tilassa, mitä nopeammin se jähmettyy laavamaiseksi muodostelmaksi sitä nopeammin päästöt päättyy. Onni onnettomuudessa on että tuulet puhaltavat tällä hetkellä koilliseen... pilvi menee merelle eikä siitä ole vaaraa ympäristössä.

No kyllä se jollain tavalla siihen [Tsernobyliin] vertautuu. Tsernobylissä oli se, että reaktori oli yli kaksi kertaa suurempi, se pääsi kiehumaan suljetussa tilassa 10 päivää jolloin se pysyi sulana ja lähetti koko ajan radioaktiivista ainetta ympäristöön. Jos käy kuten toivon että se sula massa leviää ja jähmettyy nopeasti niin päästöt voivat jäädä paljonkin pienemmiksi.

STUKin pääjohtaja saa siis tietonsa BBC:n kuvista ja tuttavaltaan Japanissa? Niiden perusteella hän spekuloi sulan reaktoriytimen ruiskuavan reaktorihallin seinille tai valuvan rakennuksen alle (ns. Kiina-ilmiö). Ja tiedot oli saatu jo kolme tuntia aikaisemmin?

Iltapäivällä STUKin omat sivut kaatuivat kuormituksen alla, eikä palvelimeen saanut yhteyttä. STUK avasi sivun Facebookiin, jonka palvelimet kestävät miljoonia yhtäaikaisia käyttäjiä. Vähän myöhemmin STUK korvasi oman palvelunsa sisällön yksinkertaisella ja kevyellä tekstisivulla, mikä olikin oikea ratkaisu niissä olosuhteissa.

YLEn uutissivulla on kuuteen kertaan päivän aikana päivitetty uutinen, jossa sanotaan mm.

Suomen säteilyturvakeskuksen (STUK) johtaja Jukka Laaksonen luonnehtii Fukushiman ydinvoimalan räjähdystä erittäin vakavaksi. Viranomaisilla ei ole vielä varmaa tietoa, mikä räjähdyksen aiheutti. Laaksosen mukaan päästöjen ja säteilyn lopullinen määrä riippuu siitä, kuinka nopeasti sulanut massa jäähtyy. Laaksosen mukaan voimalasta pääsee ympäristöön päästöjä niin kauan kuin massa sulaa ja kuumaa. [viimeinen lause on käsittämätön, vaikka tämä on äskettäin päivitetty uutinen]

================
Mitä tästä kaikesta voi päätellä?

Tilanne Japanin ydinvoimalassa on ymmärrettävästi ollut hyvin epäselvä, ja juuri siksi STUKin pitäisi olla sanoissaan varovainen ja johdonmukainen. Pääjohtaja spekuloi kuitenkin Kiina-ilmiöllä ja ruiskuavalla reaktoriytimellä, ja YLEn uutiset referoi auktoriteettiuskoisena kiltisti kaiken julkisuuteen. Uutisnälkäinen yleisö on ihan pihalla siitä, mitä oikein tapahtuu.

Kriisitiedottamisen sivut kaatuvat heti, kun ihmiset alkavat etsiä tietoa, ja viranomaisen on käännyttävä Facebookin puoleen. Viimeksi vastaavaa sattui 30.12.2004, kun poliisi julkisti listan Thaimaan tsunamissa kadonneista suomalaisista. Palvelin ruuhkautui niin, ettei kukaan saanut sivua avattua, mikä oli silloin noloa. Saman toistuminen vuonna 2011 on anteeksiantamatonta.

Jos kriisi tulee, Suomen kriisitiedottaminen on itsekin kriisissä. Ellei tästä sotkusta opita mitään, tosipaikan tullen kansalaisen kannattaa mieluummin etsiä tietoa netistä kuin viranomaiselta.


Lisäys 13.3.2011: Otsikon sana 'katastrofaalinen' on huonosti onnistunut sanaleikki. Japanin katastrofi ei koskettanut Suomea, joten varsinaista kriisiviestintää ei meillä onneksi jouduttu testaamaan. Viranomaisten on kuitenkin vastattava tiedottamisesta kaikissa olosuhteissa -- myös viikonloppuisin ja silloin, kun kansalaisten tiedonjano jostain syystä äkillisesti lisääntyy. Tässä testissä reputettiin nyt kirkkaasti.

Myös Japanissa kritisoidaan paikallista viranomaistiedottamista.

Korjattu muutama kirjoitusvirhe ja tarkennettu tv/radio-uutisten lainauksia.

Sunnuntain 13.3. Hesarissa toimittaja Eeva Eronen kysyy: "Välillä on kuulostanut siltä, että toimittajilla on tuoreempia tietoja kuin Stukin asiantuntijoilla. Miten se on mahdollista?"

Ja vielä yksi opetus: myös viranomaisten kannattaa järjestää johdolleen viestintäkoulutusta, jotta osaavat toimia oikein yllättävissä tilanteissa ja tietävät kriisiviestinnän perusteet.

Pysäköintivalvonta ei sovi bisnekseksi

Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on tullut käsittämätön sotku. Aluksi muutama rohkea yrittäjä lähti laskuttamaan väärin pysäköiviä autoilijoita, vaikka oli epäselvää, saako niin tehdä. Huvittavaa kyllä, yksi ensimmäisistä valvontakohteista olivat Helsingin Käräjäoikeuden edessä olevat asiakaspaikat. Ilmeisesti käräjäoikeus oli ostanut valvontapalvelun vaikka kukaan ei edes tiennyt, onko toiminta laillista.

Laillisuus punnittiin vasta, kun eräs maksun saanut autoilija riitautti asian ja vei sen oikeuteen. Ensin tuli päätös, jonka mukaan yksityinen pysäköintivalvonta on laitonta, mutta korkein oikeus päätti toisin. Valvontayrittäjiä syntyi nopeasti lisää, ja nyt eduskunta on päättämässä, että toiminta on sittenkin laitonta.

Tällainen sekoilu ei ole kunniaksi kenellekään.

Yksityiselle valvonnalle olisi epäilemättä käyttöä. Varsinkin taloyhtiöt kärsivät autoilijoista, jotka jättävät autonsa kävely- tai pelastustielle, tukkien pääsyn muilta.

Mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Kaupallinen liiketoiminta sopii huonosti yhteen pysäköintivalvonnan tavoitteen kanssa. Kaikki alat eivät sovi yksityistettäviksi.

Kuukausi sitten ajoin erääseen tilaisuuteen helsinkiläiseen hotelliin. Pihalla oli autopaikkoja ja kyltti, joka osoitti maksuautomaatille. Seurasin kylttiä ja päädyin talon taakse, missä olivat henkilökunnan autopaikat, mutta ei jälkeäkään maksuautomaatista.

Kiirehdin sisälle, koska tilaisuus oli alkamassa. Kun sen jälkeen palasin autolleni huomasin, että tuulilasiin oli ilmestynyt "yksityisoikeudellinen pysäköintivirhemaksu". Vasta silloin näin maksuautomaatin hotellin pääoven vieressä. Joku oli vääntänyt viittaa niin, että se osoitti väärään suuntaan. Hoidin maksun mutta jäin miettimään, oliko kyse ilkivallasta vai oliko asialla ollut yrittäjä itse? Mikä olisikaan helpompi tapa lisätä liikevaihtoa kuin tehdä maksamisesta mahdollisimman hankalaa?

Vähän samanlaisesta toiminnasta kertoo YLEn uutinen: Yksityiset pysäköintifirmat levittäytyvät omin luvin Helsingin yleisille alueille. Yksityisten firmojen kylttejä on ilmestynyt myös kaduille, joilla sakotusoikeus on ainoastaan viranomaisilla.

Yrittäjä pyrkii luonnollisesti laajentamaan bisnestään ja maksimoimaan sen tuottoa. Liiketoiminnassa periaate on hyvä, mutta rangaistusluonteisiin maksuihin se ei sovi lainkaan.

Polttava kysymys - ilmastolaki?

Tämän täytyy olla yksinkertaisin vaalikone: http://www.polttavakysymys.fi haluaa vastauksen vain yhteen kysymykseen: tulisiko Suomen säätää ilmastolaki, joka velvoittaisi tulevat hallitukset päästövähennyksiin niin, että vuoteen 2020 mennessä päästöjä alennettaisiin 40 % ja vuoteen 2050 mennessä 95 % vuoden 1990 tasosta?

Vaalikone on tehty hauskasti, sillä se näyttää vastaajien ja puolueiden mielipiteet asiasta graafisesti. Enemmistö vastanneista on lain säätämisen kannalla.

Itse vastasin kuitenkin kielteisesti. Vähennystavoite sinällään on hyvä, mutta Suomi ei voi sitoa omia käsiään 39 vuoden päähän tulevaisuuteen. Vähennykset on tehtävä yhdessä muiden EU-maiden kanssa, jotta niillä olisi vaikutusta. Yksin tehtynä vähennykset vaarantaisivat myös suomalaisten työllisyyden ja hyvinvoinnin.

On ylipäätänsä tyhmää pyrkiä sitomaan tulevaisuuden päättäjien käsiä. Emmehän tiedä, mihin suuntaan maailma vielä muuttuu. Ruotsalaiset äänestivät aikoinaan ydinvoimasta luopumisen puolesta, mutta silloin ei vielä tiedetty ilmastonmuutoksesta eikä tulevaisuuden energiantarpeista.

Lisäksi tavoitteessa on älyllinen epärehellisyys. Sen takana on ajatus, että päästöjä aiheuttava teollisuus siirretään Kiinaan, missä rajoituksistaa ei tarvitse piitata. Sieltä rahdataan Suomeen tavaroita, joita täällä ei voida päästösyistä valmistaa. Tässä ei ole mitään järkeä.

Radikaalit päästövähennykset vaativat teknologiaa, jota voidaan kehittää eri maiden kanssa yhteistyönä. Suomi ei yksin voi palata 1950-luvun tasolle, elleivät muut EU-maat tee samoin. Eikä paluusta ole mitään hyötyä, jos kehittyvissä maissa tapahtuu vastaava päästöjen lisäys.

Tavoitteita pitää olla ja ne saavat olla rohkeitakin. Tulevaisuuden päättäjien käsien sitominen tämän päivän tilanteeseen on kuitenkin lyhytnäköistä.

Ryppyjä iPad-rakkaudessa

Olen käyttänyt Applen iPad-konetta kohta puolen vuoden ajan. Se on osoittautunut erittäin näppäräksi. Sähköposti, twiittaus, Facebookin päivitys, surffaus, tiedonhaku ja niin edelleen sujuvat sillä helposti ja mukavasti. Olen ollut tyytyväisempi iPadiin kuin samoihin aikoihin ostamaani iPhoneen.

Olen kuljettanut iPadiä tietokonelaukun sivutaskussa. Kokouksissa ja seminaareissa läppärin ylös nostettu kansi herättää huomiota; iPad on mukavan huomaamaton. Harvoin tulee enää otettua tietokonetta laukusta, sillä sen käynnistyminen kestää aikansa, akku kuluu nopeasti ja tuuletin hurisee. Reissukäytössä lähes kaiken voi hoitaa iPadillä.

Ostin iPadiin myös Applen langattoman näppäimistön. Vaikka se nakertaakin ideaa helposti mukana kulkevalta laitteelta, siitä on omat hyötynsä. Näppäimistö on erittäin ohut ja vie vähän tilaa. Valitettavasti näppäimistössä ei ole virtakytkintä. Vahinkokosketus näppäimistöön herättää lähellä olevan iPadin ja laukussa ollessaan akku saattaa tyhjentyä.

Näppäimistön voi parittaa myös iPhonen kanssa. Sen jälkeen tekstiviestien kirjoittaminen on nopeaa ja virheetöntä (samaa ei voi sanoa iPhonen omasta virtuaalinäppäimistöstä). Onneksi tekstiviestejä joutuu lähettämään harvoin.

iPadejä näkee runsaasti lentokoneissa. Moni katselee sillä videoita lennon aikana tai antaa lasten pelata. Angry Birdsin pelikoneena iPad onkin ylittämätön. On ällistyttävää, miten lapset ottavat omakseen laitteen, jota todellakin saa sormeilla ja kosketella!

Moni vähättelee edelleen iPadiä ja katsoo, että se on pelkkä Applen suljettu lelu. Totta, iPad ei sovi kaikille eikä korvaa varsinaista tietokonetta, mutta tietoyhteiskunnan yleiskäyttöisenä päätelaitteena, viihdekoneena ja lasten pelikonsolina se on ehdoton.

Valitettavasti myös iPad on pohjimmiltaan tietokone. Sen sovellukset kaatuilevat, jopa Applen oma selain. Kun niin käy, ruudulle ei ilmesty sinistä taustaa eikä mystisiä numeroita, vaan ohjelma sulkee itsensä mitään sanomatta. Myös muita pieniä ongelmia on tullut vastaan. Esimerkiksi 3g-verkko on joskus kadonnut ja löytynyt vasta buuttauksen jälkeen. App Storen päivitykset aina toimi, ja niin edelleen.

Odotan innokkaasti iPad 2:iä. Siinä on korjattu joitakin alkuperäisen laitteen puutteita, joskin kaivattu muistikorttipaikka jää edelleen puuttumaan.

Penkkiurheilija, sinua rahastetaan

Hesarissa toimittaja valittaa YLEn urheilutarjonnan hiipumista. Jatkossa hiihto ja yhdistetyn maailmancupit siirtyvät Maikkarin maksukanaville. Jääkiekon MM-kisat tekevät niille seuraa ensi vuonna.

Suomalaisia kiinnostavan huippu-urheilun väheneminen YLEn kanavilla on hyvä uutinen niille, joiden mielestä televisiosta tulee nytkin liikaa urheilua. Huonompi uutinen se on sadoille tuhansille urheiluhulluille, joilla on jälleen yksi syy lisää vihata jatkuvasti nousevaa TV-maksua.

Ei kai kehitys tule kenellekään yllätyksenä? Jo digitalisoinnin alkaessa 10 vuotta sitten oli selvää, että kiinnostavin urheilu tulee siirtymään maksukanaville heti, kun se on teknisesti mahdollista. Digitalisointi oli se mahdollisuus.

Kymmenessä vuodessa penkkiurheilija on joutunut hankkimaan digiboksin tai pari, tilaamaan maksullisen urheilukanavan ja lisäksi tv-maksu on noussut 165 eurosta 245 euroon. Moni on lisäksi vaihtanut putkitelevision taulumalliin, jopa useampaan kertaan. Kohta on edessä taas uusi vaihto, kun antenniverkon teräväpiirtolähetykset alkavat kiinnostaa. Huh, kalliit ovat urheilun lunnaat! Joku on rahastanut meitä ihan huolella digitalisoinnin varjolla.

Formula-innostuksen hiipuessa maksu-tv tarvitsee kipeästi uusia vetonauloja. Urheilu on kaikkein kiitollisin rahastuskohde, koska se on ainoita sisältötuotannon alueita, joilla on vielä jäljellä niukkuutta. Urheilu tapahtuu tässä ja nyt, eikä kilpailuista tule uusintoja. Jokainen urheilukilpailu on ainutkertainen tapahtuma. Siksi oikeuksista voidaan pyytää tähtitieteellisiä summia. Mikään toinen ohjelmatyyppi ei pysty vastaavaan.

Antenniverkon maksu-tv on juuri saanut uuden TV Viihde -nimisen yrittäjän, jonka takana on TDF Entertainment. Jos nimi kuulostaa tutulta ei ihmekään, sillä samainen TDF osti YLEltä aikoinaan jakeluyhtiö Digitan. Moni on harmitellut suomalaisten tuolloin tekemää huonoa kauppaa, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.

Jo ennestään alalla toimii Plus TV, joka sekin on nykyään ulkomaisessa omistuksessa.

Sinä, joka haluat katsoa urheilua jatkossakin: valmistaudu kaivamaan kuvettasi jatkossa entistä syvemmälle. Ja kiitos kansallisen digijärjestelmän, rahasi valuvat ulkomaisiin taskuihin.

Viherhömppää vai vakavaa huolta tulevasta?

Ympäristönsuojeluun liittyy ikäviä vaatimuksia. Pitäisi vähentää kulutusta, muuttaa käyttäytymistä, tinkiä elintasosta ja niin edelleen. Helpommalla pääsee, kun tuomitsee vaatimukset viherhömpäksi, jota ei tarvitse ottaa vakavasti.

Suomalainen haluaa olla huolissaan ja nähdä uhkia kaikkialla. Tämän huomaa jo mediasta -- lähes aina toimittajia kiinnostaa se, mitä vaaroja kehityksen liittyy. Uhkat kiinnostavat, mahdollisuudet eivät niinkään. Vain huonot uutiset ovat uutisia.

Oman viestin sovittaminen jälkikäteen faktoihin sopivaksi ei ainakaan paranna pelottelijoiden uskottavuutta. Kun takana oli muutama lauha talvi, syyllinen löytyi tietenkin ilmaston lämpenemisestä. Nyt takana on kaksi runsaan lumen ja kireän pakkasen talvea, joten viesti on pitänyt muotoilla uudelleen. Tutkimusten mukaan ilmaston lämpeneminen aiheuttaakin Suomessa talvien kylmenemistä ja lisää lumen määrää. Just, just.

Pelottelijat ovat hyvää tarkoittavia ihmisiä ja aidosti huolissaan tulevaisuudesta (ja ehkä vähän julkisuudenkipeitä myös). Nopea ja harkitsematon reagointi kääntyy kuitenkin tarkoitustaan vastaan.

Kaikki viherhömpät eivät ole varsinaisia vihreitä. Viime elokuussa Tuomas Enbusken keskusteluohjelmassa oli mukana demarinuorten puheenjohtaja. Hän kertoi, että suomalaisten täytyy vähentää päästöjä, koska Pekingin ilma on niin saastunutta, ettei sen läpi tahdo nähdä. Eivät meidän suomalaisten säästöt Pekingin ilmaan auta, vaan kiinalaisten täytyy itse vähentää omia päästöjään.

Määräämällä jo valmiiksi vähäpäästöisille tehtaille lisämaksuja pikemminkin joudutamme tehtaiden siirtymistä Kiinaan, missä rajoituksia ei ole ja missä saasteongelma on pahin.

Olin viikko sitten Arabiemiraateissa, missä bensa maksoi neljänneksen Suomen hinnoista. Isoilla V8-moottoreilla varustetut loistoautot ja maasturit kiisivät pitkin suoria moottoriteitä aavikolla välittämättä vähääkään mistään päästörajoituksista. Ja niin edelleen, esimerkkejä löytyy loputtomasti.

Se, että me suomalaiset kuristamme itseämme hengiltä yhä tiukemmilla rajoituksilla ja lisäämme kaikkeen 50 prosentin haittaveron, ei maapalloa pelasta. Meidän täytyy toki tehdä osuutemme, mutta sen jälkeen on muiden vuoro. Maapallo on yhteinen, siksi myös toimenpiteiden tulee olla. Elleivät muut tee osuuttaan, me emme voi tehdä sitä heidän puolestaan.

Kirjoitin jo puolitoista vuotta sitten uhkasta (sekä Helsingin Sanomissa 10.11.2009 "Entä jos emme halua uusia haittaveroja?"), jonka väärin perustein ajetut päästövähennykset aiheuttavat. Demokratiassa kansaa ei voi pakottaa, vaan muutoksen täytyy lähteä ihmisistä itsestään. Jos yritetään edetä väärässä järjestyksessä, muutosvastarinta kanavoituu protestiksi. Perussuomalaisten menestys on nyt osoittanut kehityksen todeksi.

Ilmastonmuutoksesta on tullut ympäristönsuojelun tärkeä ja lähes ainoa puheenaihe. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt esimerkiksi muoviroskan kertyminen meriin, missä se uhkaa tukehduttaa eläimistön. Muovi on pahempi uhka kuin hiilidioksidi, mutta jostain syystä Suomessa kukaan ei puhu muovipussien haitoista. Kaikki huomio on varattu ilmastonmuutokselle.

Urheilukaan ei kuulu puolueille

Kirjoitus Perussuomalaisten puolueohjelmasta herätti sen verran keskustelua, että tuodaanpa mukaan vielä yksi näkökulma: urheilu. Jos puolue haluaa määritellä, millaista taidetta kannattaa tukea, eikö sama valinta pitäisi tehdä myös urheilussa?

Siis esimerkiksi näin: "Suomessa on perinteisiä urheilulajeja, jotka ovat tuoneet maallemme kultaa ja kunniaa, ja joissa menestyminen vahvistaa kansallista identiteettiä. Tällaisia ovat erityisesti 5000 ja 10000 metrin juoksut, keihäänheitto ja hiihto kaikilla eri matkoilla. Näiden lajien harjoittelua tulee tukea jatkossakin, jotta menestys kansainvälisillä areenoilla olisi turvattu. Sen sijaan tekourheilulliset, postmodernit lajit kuten lumilautailu, curling, melonta tai vaikkapa jousiammunta eivät kuulu valtion tuen piiriin. Näiden lajien urheilijat hankkikoon itse rahoituksensa. Pesäpallo on erikoistapaus - sitä pitää tukea sen vahvan kansallisen aseman perusteella, vaikkei laji ketään kiinnostakaan."

Mjoo... ei tuo oikein hyvältä kuulosta. Ehkä on parempi, että puolueet ottavat kantaa vain liikunnan ja urheilun rahoitukseen, eivät yksittäisiin lajeihin.

Perussuomalaisten ohjelma ei muuten mainitse sanaa urheilu lainkaan. Liikunta sen sijaan löytyy useammastakin kohdasta. Ohjelman mukaan liikunnalle voisi siirtää esimerkiksi pakkoruotsista vapautuvia tunteja. Itse en vähentäisi kielenopetuksen määrää, pikemminkin päinvastoin, mutta kielivalintoja tulisi vapauttaa.

Windows 7 -puhelin ei vielä vakuuta

Minulla oli tilaisuus kokeilla muutaman päivän ajan Samsungin uutta Windows 7 -puhelinta. Siis tällaista. Kiinnostavaksi puhelimen tekee se, että kyseessä on eräs ensimmäisistä Windows 7 -puhelimista. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, vuoden lopussa Nokian pitäisi julkistaa ensimmäinen oma Windows-mallinsa.

Samsungin puhelin on ohut ja ulkoisesti tyylikäs. Amoled-näyttö on kirkas ja terävä. Näytön alareunassa on kolme painiketta aivan kuten Android-luureissa: peruutus, koti ja haku. Windows-puhelimessa haku avaa tietenkin Bing-sivun, Android-malleissa Googlen. Windows-puhelin on yhdistetty Hotmail-sähköpostiin, Android Gmailiin. Molemmilla on omat kartta- ja sovelluskauppapalvelunsa. Windowsin Marketplace-kauppa on vielä vaatimaton ja toimii vain valitsemalla käyttömaaksi Iso-Britannian.

Kaikesta näkee, että Microsoftilla on vielä paljon kehitettävää, ennen kuin se tavoittaa Androidin - juuri siksi se ryhtyikin yhteistyöhön Nokian kanssa.

Puhelimen aloitusnäyttö koostuu neliöistä ja laatikoista, joissa sovellukset voivat näyttää tietojaan: puhelut, tekstiviestit, sähköpostit ja niin edelleen. Aloitusnäytöstä poistuttaessa laatikot "kääntyvät" animoituina, mikä näyttää pari kertaa hauskalta, mutta alkaa sen jälkeen kyllästyttää. Androidin useat räätälöitävät aloitussivut on selvästi parempi ratkaisu.

Hauska yksityiskohta on rullattavien valikkojen lievä painuminen kasaan kun niiden alku tai loppu saavutetaan. iPhonessa tätä vastaa listan pomppaaminen.

Ohjelmavalikon lista on yllättävän lyhyt. FM-radio löytyy vasta etsimisen jälkeen: se on piilotettu musiikki- ja videolistaan. Facebook- tai Twitter-sovelluksia ei ole valmiina, mutta kuvien jako-ohjelma tukee mm. Facebookia, Picasaa ja Flickeriä. Yhteystietoja ja sisältöä voi hakea sosiaalisen median palveluista.

Samsungin puhelimessa on viiden megapikselin kamera, mutta kuvat ovat suttuisia kaikissa valaistusolosuhteissa. Nokian kameraosaamiselle on todella kysyntää. Mutta miten kuvat saa pois kamerasta, sillä sd-muistikorttia ei ole? Ainoa tapa on ladata ja asentaa pc:lle 115 megatavun kokoinen Zune-ohjelmisto, joka synkronoi musiikit, kuvat ja muun sisällön puhelimesta kiintolevylle. Tässä suhteessa Android on paljon kätevämpi, koska sen muisti näkyy suoraan ulkoisena levyasemana.

Valitettavasti ainoa tapa ottaa ruutukuvia puhelimen näytöstä on asentaa ohjelmointiympäristö ja napata kuvat emulaattorista. Edes Marketplace-kaupasta ei löydy ainuttakaan kuvankaappausohjelmaa. Androidiin niitä saa useita erilaisia, samoin Symbianiin. Applen iPhonessa ei tarvita edes ohjelmaa, ruutukaappaus onnistuu suoraan painikkeilla.

Luonnollisesti puhelimessa on Office-sovellusten mobiiliversiot. Niistä on iloa lähinnä tiedostoja katseltaessa. Uuden dokumentin tai laskentamallin luomisen pienellä näytöllä ja softanäppäimistöllä saa unohtaa.

Windows 7 on huima parannus edelliseen 6.5-versioon. Käyttökokemusta on viety lähemmäksi Androidia, mutta lyhyen kokeilun perusteella Android on silti mukavampi. Johtopäätöstä ei pidä yleistää, sillä Windows 7 kehittyy koko ajan ja aikoinaan Nokian mukana toimitettava versio on varmasti parempi.

Lopuksi yksi ällistyttävä bugi, jollaista puhelimessa ei todellakaan saisi olla. Ihmettelin aluksi, mikseivät Photo sharing -toiminnolla jaetut ja nettiin lähetetyt valokuvat näkyneet Facebookissani. Selvisi, että ne menivät puhelimen ensimmäisen testaajan omalle sivulle, vaikka hän oli puhelinta luovuttaessaan tyhjentänyt sen muistin.

Kokeilin asiaa vielä uudelleen ja uskomatonta kyllä: tehdasasetusten palauttaminen saa puhelimen näyttämään siltä, kuin se olisi juuri paketista otettu. Se kysyy maan, käyttökielen, muut perustiedot ja näyttää aivan tyhjältä. Siitä huolimatta ensimmäisen käyttäjän Facebook-kirjautumisen tiedot ovat edelleen laitteen muistissa ja ainakin kuvien jakosovellus käyttää niitä mitään kyselemättä.

Ilmeisesti Photo Sharing on Samsungin oma sovellus eikä osa Windowsia, mutta silti sen salasanojen pitäisi tyhjentyä tehdasasetukset palauttamalla. Uh, mitähän muita tietoja puhelimen syövereihin jää?

Taide ja uskonto eivät kuulu puolueille

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma ottaa rohkeasti kantaa kulttuuriin: ensimmäistä kertaa puolueohjelmassa kerrotaan, minkälainen taide on hyvää ja tukemisen arvoista. Otsikko "Suomalaisen kulttuurin puolesta" löytyy keskeiseltä paikalta aivan ohjelman alusta.

Pysäyttävin lause on heti ensimmäisen kappaleen lopussa: "Kulttuuristamme on huolehdittava poliittisin keinoin". Ihanko oikeasti perussuomalaiset haluavat soveltaa entisen neuvostoliiton mallia, jossa valtio määräsi, millaista kulttuurin piti olla?

Perussuomalaisten mielestä hyvää on taide, joka "vahvistaa suomalaista identiteettiä". Neuvostoliitossa tätä vastasi sosialistinen realismi. Mutta millainen on suomalainen identiteetti? Kuten edellisessä, vaalikoneiden kysymyksiä käsittelevässä kirjoituksessa totesin, yhteistä suomalaista pohjaa on koko ajan vähemmän.

Vaaliohjelmassa kehutaan Kalevalan edustavan suomalaista kansanperinnettä parhaimmillaan. Kun tapaatte perussuomalaisia ehdokkaita, pyytäkää heitä lausumaan pari tärkeintä runoa. Puheenjohtaja Soini ei tähän Stillerin tv-haastattelussa pystynyt, mutta ehkä kannattajat ovat puhdasoppisempia kuin johtajansa?

Musiikista ohjelmassa mainitaan Sibeliuksen sinfoniat. Kysykää siis ehdokkailta, mikä on heidän oma suosikkinsa. Kysykää, mitä mieltä he ovat Sibeliuksen kahdeksannesta sinfoniasta tai kumpi viulukonserton versioista lopulta on se parempi.

Tunnustan aliarvioineeni perussuomalaisia, sillä ohjelmassa lukee näin: "Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut.. jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle." Itse en edes tiedä, millaista on tekotaiteellinen postmodernismi. En tuntisi, vaikka se tulisi kadulla vastaan.

Ehkä tässä onkin koko kulttuuripolitiikan juju: mitä tahansa saa tehdä, mutta valtion varoilla tuetaan vain Sibeliusta, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä ja muita heidän aikalaisiaan. Tulee ainakin halvaksi, koska kaikki ovat jo kuolleet.

Neuvostoliiton ohella myös Natsi-Saksalla oli vahva ote kulttuurista. Beethovenin ja Brucknerin sinfonioita suosittiin, koska ne edustivat perisaksalaisia arvoja. Hitlerin ja muiden johtajien suosiossa olivat erityisesti Wagnerin oopperat sekä niiden esittämiseen erikoistunut Bayreuthin musiikkijuhlat. Tuolloin moderneja kuvataiteen suuntauksia - kuten kubismi, impressionismi ja ekspressionismi - pidettiin "rappiotaiteena" ja niitä halveksuttiin. Kuulostaa pelottavan tutulta.

Siinä, että puolueet lähtevät arvottamaan taidetta, ei ole mitään järkeä. Taide ja uskonto ovat jokaisen yksityisasioita. Taiteen pitää saada kehittyä ja kukoistaa omalla tavallaan. Olen perussuomalaisten kanssa aivan samaa mieltä Sibeliuksen sinfonioiden erinomaisuudesta, mutta musiikin arvon määräävät kansalaiset, eivät puolueet. Peruskoulu tutustuttaa jokaisen Sibeliukseen ja kristinuskon perusteisiin (mistä voi tietenkin myös kieltäytyä), ja se riittää. Loppu on jokaisen itsensä varassa.

Vielä yksi kommentti toiseen asiaan: perussuomalaisten ohjelmassa ei oteta mitään kantaa tietoyhteiskunta-asioihin. Internet ja nettikirjoittelu mainitaan vain kerran viharikoskirjoittelun yhteydessä. Toinen kerta on itse asiassa negaatio: palvelujen "on oltava kaikkien saatavilla myös ilman internetiä".

Netin unohtaminen on sikäli erikoista, että perussuomalaisten suosiota on selitetty juuri tehokkaalla netin hyödyntämisellä. Ilmeisesti tietoyhteiskunta-asiat ovat perussuomalaisille yhtä vieraita kuin muillekin puolueille - eiväthän ne edes kuulu perinteiseen suomalaiseen identiteettiin.

Vaalikoneisiin tarvittaisiin vastauskone

Näinä aikoina yli 2000 ehdokasta hikoilee vastaillessaan lehtien ja järjestöjen vaalikoneisiin. Vastaaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Kysymykset ovat luonteeltaan sellaisia, että vastausten puristaminen asteikolle 1..5 tai kyllä/ei-muottiin on vaikeaa. Vastauksen jälkeen oleva vapaa kommentti -kenttä tulee tarpeeseen.

Vaalikoneisiin vastaaminen käy työstä. Sen huomaavat myös äänestäjät, kun käyttävät koneita sopivan ehdokkaan etsimiseen. Tarvittaisiin vastauskone, joka täyttäisi automaattisesti kaikki ne kentät, jotka eri kyselyissä ovat yhteisiä. Ja niitä on paljon, sillä jokaisessa kyselyssä toistuvat samat vakioaiheet: pitääkö eläkeikää nostaa, tuloveroa korottaa, pakkoruotsi poistaa, homoliitot sallia, ydinvoimaa rakentaa lisää ja maahanmuuttoa rajoittaa? Näiden kysymysten ympärillä Suomi pyörii keväällä 2011.

Otsikon sanaleikin lisäksi asiassa on vakavamman pohdinnan paikka. Puolueita arvostellaan usein siitä, että kaikkien ohjelmat muistuttavat toisiaan, ja ettei kukaan nosta keskusteluun uusia aiheita.

Ihmekös tuo, kun edes toimittajat eivät keksi vaalikoneisiinsa uusia kysymyksiä. Suomalainen yhteiskunta on niin vakiintunut, lähes pysähtynyt, että keskustelua syntyy vain eläkeiän, veroasteen ja maahanmuuton määristä. Ja niissäkin puolueiden erot ovat lopulta hyvin pienet. Vaalikeskustelu kiertää pientä kehää muutamien vakioaiheiden ympärillä.

Vaalikoneiden kysymykset pitää laatia niin, että ehdokkaat ja äänestäjät pystyvät muodostamaan kantansa niihin. Kysymyspiirin suppeus kertoo yhteiskunnan pirstaloitumisesta: kaikille yhteisiä kysymyksiä on koko ajan vähemmän. Se perinteinen suomalaisuus, yhteinen kokemus suomalaisena olemisesta jota perussuomalaiset julistavat vaalivansa, on kovaa vauhtia katoamassa.

Vaalikoneiden kysymyksistä erottuu muutamia pirteitä poikkeuksia. Hesari kysyy "Jos Suomi olisi Facebookissa, mitkä kolme tässä listatuista maista sen pitäisi ensimmäisenä pyytää ystävikseen?" - ihan hauskaa, mutta keinotekoista. Valtiot eivät ole ystäviä eivätkä Facebookissa. Ystäväpyyntöä kiinnostavampaa olisi tietää, miten valtiot suhtautuisivat Suomen pyyntöön.

YLEn vaalikone pyytää ottamaan kantaa väitteeseen "Uudellemaalle voidaan perustaa uraanikaivos, jos uraania alueelta löytyy". Aika kaukaa haettua? Vielä erikoisempi on toinen väite: "Uudellemaalle on saatava toinen kansainvälinen lentokenttä kuntien vastustuksesta huolimatta". Mistä ihmeestä YLE on keksinyt, että Uudellemaalle tarvittaisiin toinen kansainvälinen lentokenttä?? Myrskylä International Airport?

Yllättäen laaja-alaisin vaalikone löytyy Hommaforumilta. Pakollisten maahanmuuttokysymysten lisäksi se luotaa mielipiteitä monilta eri aloilta, jotka ulottuvat taksikilpailun vapauttamisesta lääkemyynnin sallimiseen ruokakaupassa. Kysymyksiä on ennätysmäärä, peräti 60 kappaletta. Hommaforum kysyy mielipidettä jopa netin tiedostovaihdon sallimisesta - ja on siten ainoa, joka millään tavalla edes sivuaa tietoyhteiskunnan asioita. Selvästikään nämä aiheet eivät kuulu yhteiseen suomalaisuuden kokemukseen.

Keskustellaan siis jatkossakin vain veroista, eläkeiästä, pakkoruotsista ja maahanmuutosta.

Armeija haluaa lukea työntekijöidensä sähköpostia

Aamun uutinen herättää hämmästystä: eikö armeijassa tunneta sähköisen viestinnän ja yksityisyydensuojan lainsäädäntöä? Vai pyritäänkö komentoketjulla ohittamaan lain asettamat esteet?

Uutisen mukaan puolustusvoimat kieltää "tiukasti" henkilökuntaansa käyttämästä sähköpostia yksityiseen viestintään. Lisäksi armeija haluaa jokaiselta työntekijältä luvan lukea viestejä työntekijän poissaollessa siltä varalta, että postilaatikkoon tulee organisaation kannalta tärkeitä viestejä.

Ensinmainittu ei tuota ongelmia, jälkimmäinen kylläkin. Ilmeisesti tieto sähköisen viestinnän laeista on yhä puutteellista, joten kerrataanpa perusasiat.

Perustuslaki suojaa henkilökohtaista viestintää riippumatta siitä, tapahtuuko se sähköpostilla vai kirjeitse. Yrityksellä ei siten ole oikeutta lukea viestejä ilman työntekijän lupaa, ei vaikka ne koskisivat työasioita ja vaikka viestintä tapahtuisi työnantajan laitteilla.

Työmatkat, sairastumiset, kuolemantapaukset ym. tuottavat hankalia tilanteita, joten vuonna 2004 lakia yksityisyyden suojasta työelämässä (ns. työelämän tietosuojalaki) muutettiin lisäämällä sen 18-20. pykäliin menettely viestien avaamiseksi ilman työntekijän lupaa tai hänen poissaollessaan.

Asia herätti jo tuolloin suuria tunteita. Monen kompromissin seurauksena pykälistä tuli niin monimutkaisia, ettei niitä tiettävästi ole koskaan sovellettu. Kohta on samanlainen kuollut kirjain kuin Lex Nokian 13. pykälä.

Koska laki ei täytä tehtäväänsä, työpaikoilla on hyödynnetty sopimusvapautta. Työntekijä voi antaa suostumuksen, jolla työnantaja saa oikeuden työviestien lukemiseen tarvittaessa. Oleellista kuitenkin on, että suostumuksen tulee olla vapaaehtoinen ja se on milloin tahansa peruttavissa.

Päivän uutisesta saa käsityksen, että puolustusvoimat on suorastaan painostanut henkilökuntaansa suostumuksen allekirjoittamiseen. "Harva sotilas uskaltaa kieltäytyä ... allekirjoittamisesta" sanotaan tekstissä. Ellei aitoa vapaata tahtoa ole, suostumus on pätemätön.

Jos puolustusvoimissa tunnetaan lakia näin huonosti, miten mahtaa olla pienemmissä organisaatioissa? Onko omalla työpaikallasi vaadittu epäasiallisesti oikeutta viestien lukemiseen?

Työ- ja yksityisviestien erottaminen on hankalaa. Käytännön ratkaisuna on hoitaa työpaikan osoitteella vain työasioita (silloinkin tarvitaan suostumus, mutta se on helppo antaa) ja hoitaa yksityinen viestintä Facebookin, Gmailin, Hotmailin tai muun vastaavan kautta, johon työnantajalla ei ole mitään pääsyä.

Hankalaksi asian tekee se, että em. ulkopuoliset palvelut on joissakin organisaatioissa kielletty ja niiden käyttö estetty palomuurissa.

Yrittäjä käy vaalikampanjaa joka päivä

Monissa tehtävissä vaaditaan opiskelun jälkeen pakollinen työharjoittelu, ennen kuin pääsee harjoittamaan varsinaista ammattia. Ehkä sellaista pitäisi vaatia myös poliitikoilta?

Yhteiskunnallinen näkemys jää kovin kapeaksi, jos siirtyy politiikkaan suoraan koulun penkiltä saamatta lainkaan kokemusta ns. oikeista töistä. Tähän joukkoon kuuluvat mm. Paavo Väyrynen, Ilkka Kanerva sekä Anni Sinnemäki, joista jälkimmäisen tilanne on varsin erikoinen: työministeri, joka ei itse ole ollut töissä.

Olisi hyvä, jos jokaisella päätöksiä tekevällä olisi omakohtaista kokemusta työelämästä ja siitä, millaista on toimia yrityksen työntekijänä. Kansanedustajan tointa ei voi pitää varsinaisena työnä, koska edustaja ei ole työsuhteessa, eikä hänellä ole pomoa tai esimiestä.

Täydellinen kokemuksen puute ei ole koskaan estänyt päätöksentekoa, ei edes ministeritasolla. Elisabeth Rehn oli maailman ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri, vaikka ei tietenkään ollut käynyt armeijaa. Ja onhan meillä muodollisesti armeijan ylipäällikkö, jolla on sama aukko kokemuksessa.

Vielä terveellisempää olisi toimia hetken aikaa yrittäjänä. Työhön ja sen tuottavuuteen suhtautuu ihan eri tavalla kun huomaa, ettei palkka tulekaan tilille automaattisesti kuun lopussa. Rahaa tulee vain, jos on onnistunut myymään itseään tai tuotettaan kuukauden aikana. Liiketoiminnan muut riskit ovat vielä lisämauste keitoksessa.

Näin vaalien alla monet eduskuntaan pyrkivät vaativat "verovapaiden" osinkojen poistamista. Mielipide olisi varmaankin toinen, jos itsellä olisi kokemusta yrittämisestä ja tietäisi, miten vaikea tuollaisiin tuloihin on päästä. Jos "verovapaat osingot" saa helposti, mikseivät niitä kritisoivat poliitikot itse ryhdy yrittäjiksi? Sama pätee äänestäjiin: toisin kuin poliitikoksi, yrittäjäksi voi ryhtyä kuka tahansa.

Onneksi meillä on henkilökohtaiset vaalikampanjat! Niissä jokainen eduskuntaan pyrkivä joutuu edes hetkeksi maistamaan yrittäjän arkea: joutuu ottamaan sekä taloudellisen että henkisen riskin ja käyttämään ainakin jonkin verran omia rahojaan. Ellei tule valituksi, aika ja rahat valuvat hukkaan. Taattua palkkaa ei ole.

Mikä parasta, istuvien kansanedustajien yrittäjyyskoulutus toistuu neljän vuoden välein. Läpi päässeiden edustajien kannattaa muistaa siitä saamansa tuntemukset ja ajatella, että yrittäjän oma kampanja ei lopu vaaleihin vaan jatkuu 365 päivää vuodessa.