Linkit

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Voiko värisokeudesta eheytyä?

On kerrassaan hämmentävää seurata kampanjointia homoseksuaalien eheyttämisen puolesta. Voiko ihmisen seksuaalisuus vielä 2010-luvun Suomessa olla niin iso ongelma, että homoja pitää "eheyttää terveiksi" niin videoiden kuin iPhone-sovellustenkin voimalla?

Luulisi, että jo arkijärki sanoo uskonnon ja seksuaalisuuden olevan jokaisen oma asia. Ei värisokeitakaan yritetä "eheyttää" näkemään värejä. Turhaa se olisikin, sillä värisokeus on perinnöllistä eikä eheyttämällä korjaannu.

Tuskin korjantuu seksuaalinen identiteettikään - vai onko todistettuja tapauksia, joissa joku olisi oikeasti "eheytynyt" heteroksi? Jos homon voi eheyttää heteroksi, eikö saman pitäisi onnistua myös toiseen suuntaan? Voisiko joku eheyttäjä käyttää itseään esimerkkinä ja näyttää, miten tämä käytännössä tapahtuu?

Eheyttäjät vetoavat Raamatun sanaan, vaikka eivät noudata sen muitakaan oppeja kirjaimellisesti. Onko siis niin, että toisen homoseksuaalisuudesta tunnettu huoli kumpuaa piilotetusta epävarmuudesta omaa seksuaalisuutta kohtaan?

Vai onko kyse vain jonkinlaisesta julkisuuspelistä? Varsinkin viihdekulttuurissa homous on pop ja asialla saa helposti niin myönteistä kuin kielteistäkin julkisuutta.

Varmaan juuri tästä syystä Hesarin vaalikoneessa kysymys homoliitoista on nostettu keskeiselle paikalle: ensimmäinen kysymys liittyy tuloveroihin, toinen homoliittoihin ja kolmas ydinvoimaan. Loput 28 kysymystä ovat sitten muista, vähemmän tärkeistä asioista.

16 kommenttia:

  1. "Tuskin korjantuu seksuaalinen identiteettikään - vai onko todistettuja tapauksia, joissa joku olisi oikeasti "eheytynyt" heteroksi?"

    Tuosta en tiedä, mutta tää kuuluukin asioihin joista ei saa sanoa kuin yhdenlaista mielipidettä.

    Mutta jos mennään noihin homouden syihin, niin eläinpuolelta on aiheesta enemmänkin tutkimuksia. Parista tuoreesta tommosta uutisoitiin suomalaislehdissäkin pari kuukautta sitten. En nyt löytänyt enää noita linkkejä, mutta toisessa todettiin muistaakseni jonkin viruksen aiheuttavan tutkituissa eläimissä homoseksuaalisuutta. Joten tuon valossa homous voi olla ihan hyvin penisiliinillä parannettavissa oleva sairaus.

    VastaaPoista
  2. Homous ei oikein voi olla periytyvää. Jos se olisi tuota, niin se olisi aika lailla katoava ominaisuus ajan myötä, vai mitä?

    VastaaPoista
  3. "Joten tuon valossa homous voi olla ihan hyvin penisiliinillä parannettavissa oleva sairaus."

    No varmaan jokainen on syönyt antibioottikuureja jossain vaiheessa, joten eikun kyselemään homokavereilta mihin suuntaan viisari väpätti kuurin aikana.

    VastaaPoista
  4. Minäkin vastustan ihmisten syrjintää uskontojen varjolla tai muutenkaan. Ja sellaiseen tämä kamppanja kyllä jossain määrin syyllistyy.

    Vaikka seksuaalisuuden perusteella ei pidäkään syrjiä (oikeastaan mikä tahansa syrjintä on typerää), niin eivät homot silti ihan normaaleja ole, vaikka niin kokoajan toitotetaan. Homojen seksuaalinen suuntautuminen haittaa lajin selvitymistä (niin kuin värisokeuskin) siten sen voisi jopa luokitella sairaudeksi.

    Lisäksi homous ei tietääkseni ole kokonaan synnynnäistä ja biseksuaaleista varmaan löytyy kaikenlaisia asteita täysin homojen ja heteroiden väliltä. Ympäristäö tekijät vielä muokkaavat suuntautuneisuutta. Joten ehkä ainakin jotkut voisivat "eheytyä" jossain määrin homoudesta.

    Kuitenkin tällaiseen kannustaminen tuntuu kyseenalaiselta, varsinkin nuorten. Pitäisi olla jokaisen oma asia kuinka homo haluaa olla, mikäli siihen edes onnistuu vaikuttamaan.

    VastaaPoista
  5. Homoliitot ovat päivän puheenaihe ja ihmisiä liikuttava asia. Ja laiinsäädännöllisesti myös liittyvät eduskuntavaaleihin...
    Kuinka tuomitset sen vähäarvoiseksi? Jumala Raamatussa kieltää sen yksikäsitteisesti. Sano nyt kun kysytään - oletko puolesta vai vastaan. Onko Raamattu väärässä vai oikeassa???

    VastaaPoista
  6. "Homojen seksuaalinen suuntautuminen haittaa lajin selvitymistä (niin kuin värisokeuskin) siten sen voisi jopa luokitella sairaudeksi."

    Tätä päättelyä voisit vähän vielä avata.

    "Pitäisi olla jokaisen oma asia kuinka homo haluaa olla, mikäli siihen edes onnistuu vaikuttamaan."

    Kyse on myös homoliittojen lakisääteisistä oikeuksista. Nyt rekisteröity parisuhde tuo melkein samat oikeudet kuin avioliitossa; suurin ero lienee adoptio-oikeus.

    VastaaPoista
  7. >Homoliitot ovat päivän puheenaihe >ja ihmisiä liikuttava asia. Ja

    Osittain siksi, että aiheesta on pidetty mediassa paljon ääntä. Kirkkovihkimystä haluavia homopareja on ilmeisesti muutamia kymmeniä, joten kiista on lähinnä periaatteellista laatua.

    >laiinsäädännöllisesti myös
    >liittyvät eduskuntavaaleihin...

    Avioliittoon vihkiminen on kirkon asia. Kirkko päättäköön itse, keitä se haluaa vihkiä. Asian ei pitäisi kuulua eduskunnalle.

    >puolesta vai vastaan. Onko
    >Raamattu väärässä vai oikeassa???

    Voin kommentoida asiaa vain ulkopuolisena, koska en itse kuulu kirkkoon. Raamattua voidaan a) noudattaa kirjaimellisesti, jolloin pitäisi huomioida myös "nainen vaietkoon seurakunnassa" ja muut vastaaavat ohjeet, tai sitten b) liberaalisti, jolloin noudatetaan vain niitä joiden katsotaan sopivan tähän päivään. Oletan, että moni odottaa kirkolta pysyvyyttä ja jatkuvuutta, koska kaikki muu ympärillä muuttuu liiankin nopeasti. Toisaalta on myös niitä, jotka haluavat kirkon seuraavan aikaansa.

    VastaaPoista
  8. "Homojen seksuaalinen suuntautuminen haittaa lajin selvitymistä (niin kuin värisokeuskin) siten sen voisi jopa luokitella sairaudeksi."

    Niin, ihmiskuntahan kuolee kohta sukupuuttoon, kun kaikki vaan homoilevat ;)

    Sananvapaus koskee myös hölmöjä mielipiteitä, joten tämä valtamedian kauhistelu on aika omituista. Greenpeacen sivut ovat paljon hölmömmät kuin tuon lahkon.

    VastaaPoista
  9. "Homojen seksuaalinen suuntautuminen haittaa lajin selvitymistä (niin kuin värisokeuskin) siten sen voisi jopa luokitella sairaudeksi."

    Tätä päättelyä voisit vähän vielä avata.


    Eihän tässä muuta kuin pohdiskelin sairauden määritelmää.

    Esimerkiksi hevostilallinen varmasti pitäisi oriaan sairaana, jos sitä ei näyttäisi siittäminen kiinnostavan.

    Ihmisen kohdalla on vain määritelty, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus. Mielestäni se kuitenkin on enemmän tai vähemmän määrittelykysymys. Eikä tällaisen määrittelyn pidä vaikuttaa mitenkään ihmisten kohteluun.

    Jotkut muut yhtälailla ei lisääntymiseen "tähtäävät" tavallisesta poikkeavat seksuaaliset suuntautumiset taas on määritelty sairaudeksi. Eikä heitäkään pidä syrjiä.

    VastaaPoista
  10. Ekalle anonyymille sivuhuomiona: Penisiliini tai muutkaan antibiootit eivät auta virustauteihin. Eli jos homous onkin virustauti, niin se ei antibiooteilla parane :)

    > PJ: "Avioliittoon vihkiminen on kirkon asia. Kirkko päättäköön itse, keitä se haluaa vihkiä. Asian ei pitäisi kuulua eduskunnalle."

    Tässä on mielestäni yksi niistä selkeimmistä väärinkäsityksistä, joita homokeskustelussa tulee vastaan. Avioliiton määrittäminen ei ole kirkon yksinoikeus, vaikka uskovat mielellään näin antavat ymmärtää. Suomessa vihkimisoikeus on käsittääkseni maistraateilla ja muutamilla uskonnollisilla yhteisöillä, ml. evl kirkko.

    Oma mielipiteeni on, että homojen erillinen "rekisteröity parisuhde" pitäisi poistaa ja sallia homoille avioliitto samoilla ehdoilla kuin heteropareillekin (ml. adoptio-oikeus). Poikkeus voitaisiin tehdä siinä kohdassa, että uskonnollisille yhteisöille voidaan jättää oikeus itse valita haluavatko ne vihkiä homopareja. Maistraatissa vihkimisen pitäisi kuitenkin olla samalla tavalla mahdollista kaikille pareille, sukupuolesta riippumatta.

    VastaaPoista
  11. "peräsuolen kautta ei yksikään lapsi syntynyt maailmaan, siitä tiedän ettei homoseksuaalisuus ole luonnollista."

    VastaaPoista
  12. "Vaatteet päällä ei ole yksikään lapsi syntynyt maailmaan, siitä tiedät ettei pukeutuminen ole luonnollista."

    Homoseksuaalisuus on ristiriidassa Darwinismin kanssa, sillä omaan sukupuoleen suuntautuva seksuaalinen kiinnostus oletettavasti vähentää omien geenien siirtymistä eteenpäin. Homoseksuaalisuus tuntuu olevan kuitenkin hyvin inhimillinen piirre, sillä sitä on esiintynyt kaikissa tunnetuissa ihmisten kulttuureissa.

    Käsittääkseni homotkaan eivät ole homogeeninen (heh heh mikä sanaleikki) ryhmä, esimerkiksi avioliittoon ja adoptio-oikeuteen liittyy erimielisyyksiä ryhmän sisällä.

    Ja sokerina pohjalla homot saattavat olla hyvinkin suvaitsemattomia oman kulttuurinsa sisäisiä vähemmistöjä kohtaan.

    VastaaPoista
  13. >"peräsuolen kautta ei yksikään
    >lapsi syntynyt maailmaan, siitä
    >tiedän ettei homoseksuaalisuus ole
    >luonnollista."

    Samanlaista "luonnottomuutta" näytetään harjoitettavan pornokanavilla harva se yö - vieläpä heteroseksissä.

    Sitä paitsi anonyymin kommentti tekisi luonnottomaksi vain miesten välisen seksin. Monet miehet katsovat mieluusti naisten välistä seksiä - mahtaako myös se olla luonnotonta? Jos on, pitäisikö lesboseksiä katsovat miehet "eheyttää" terveiksi?

    VastaaPoista
  14. Joo kukin tavallaan, kunhan työt tulee tehtyä. Oikeasti meillä tärkeämpiäkin asioita kuin jatkuva
    luonnollisista tarpeista keskustelu. Kuka tykkää kaalikääryleistä, kuka ei tykkää.

    VastaaPoista
  15. http://www.scientificamerican.com/blog/post.cfm?id=serotonin-and-sexual-preference-is-2011-03-28

    VastaaPoista
  16. Kyllä homoseksuaalisuus on periytyvää (ainakin osittain), eikä se ole edes mitenkään ristiriidassa luonnonvalinnan kanssa toisin kuin maalaisjärjellä äkkiseltään päättelisi.

    Uusien tutkimuksien perusteella nimittäin näyttäisi, että samat geenit jotka säätelevät heteronaiset hedelmällisyyttä ja kiinnostusta miehiä kohtaan tekevät tietystä prosenttiosuudesta miehiä homoja (ja lesbojen kohdalla päinvaistoin). Näin sekä ihmisellä että muilla eläimillä.

    Lisää aiheesta esimerkiksi täällä.

    VastaaPoista