Miksi tietoyhteiskunnalla on väliä

Edellisessä eduskunnassa oli vain muutamia kansanedustajia, joilla oli sekä osaamista että kiinnostusta tietoyhteiskunta-aiheisiin. Edustajien vähäinen osaaminen ja kiinnostuksen puute oli tärkein syy siihen, miksi itse lähdin ehdokkaaksi.

Seuraavassa muutamia aihepiirejä, joihin seuraava eduskunta joutuu ottamaan kantaa. Kuinka hyvin oma edustajasi on perillä asioista? Entä sinä itse?


Laajakaistayhteydet

Kaikkialle Suomeen on saatava riittävän nopeat ja luotettavasti toimivat laajakaistayhteydet. Ne ovat 2000-luvun tieverkko, jonka rakentamista ei voi jättää yksin markkinavoimien varaan. Yhteyden pitäisi olla mielellään symmetrinen, jotta se mahdollistaisi myös nopean paluukanavan.

Aluekohtaiset erot ovat valtavat: joillakin paikkakunnilla saa jo nyt edullisesti 100 megan yhteyden, toisilla ainoa ratkaisu on langaton nettitikku yhden megabitin nopeudella. Jos yhtään lohduttaa, niin ainakin epätasa-arvo on jakautunut tasa-arvoisesti: Etelä-Suomen kaupungeissa on alueita, joihin ei saa nopeita yhteyksiä ja vastaavasti eräät syrjäisetkin kunnat ovat hankkineet yhteistyöllä huippuyhteydet asukkailleen.

Tekniset speksit eivät vielä riitä - yhteyden pitää olla myös kohtuuhintainen. Mitä hyötyä olisi hienosta moottoritieverkostosta, jos bensa maksaisi 5 euroa litralta ja tien rakentanut yksityinen yritys perisi käytöstä joka kerta 50 euron tiemaksun?


Sananvapaus

Lähes jokainen länsimaa pohtii nettiviestinnän rajoittamista jollain tavalla. Nettikeskustelujen ja blogien ylilyöntejä halutaan rajoittaa. Osa hankkeista on kansallisia, osa EU-tasoisia. On selvää, ettei alatyylistä herjausta tule suvaita, mutta tarkan rajan määrittely on vaikeaa. Vaarana on, että sääntelyssä päädytään ylilyönteihin säätämällä lakeja, joita on mahdoton valvoa ja joiden kiertäminen on helppoa.

Koska julkaisukynnystä ei ole, nettiviestintä on lähtökohtaisesti vapaata. Pelisäännöt eivät voi olla yhtä tiukat kuin perinteisen median alalla. Selviin laittomuuksiin voidaan puuttua jo nykyisten lakien puitteissa.


Kansallinen turvallisuus ja valtiohakkerismi

Hakkerointia eli tietojärjestelmiin murtautumista on totuttu pitämään nuorten lajina, mutta nykyisin asialla ovat lähinnä rikolliset ja jopa valtiot. Kiinan nimi mainitaan ilmi tulleissa tapauksissa niin usein, ettei kyse voi olla pelkästä sattumasta. Äskettäin kiinalaisten hakkerien huomattiin murtautuneen Kanadan valtiovarainministeriön tiedostoihin sekä asentaneen vakoiluohjelmia Ranskan ministeriöihin. Viisi kansainvälistä öljy- ja energiayhtiötä on joutunut yritysvakoilun kohteeksi, jolla kiinalaiset ovat urkkineet vuosien ajan arvokkaita tietoja öljykentistä.

Tuore tapaus kertoo Iranin huijanneen varmenteita myöntävää yritystä. Ellei tapausta olisi havaittu, Iranin viranomaiset olisivat pystyneet salakuuntelemaan valheellisilla varmenteilla kansalaistensa suojattua dataliikennettä mm. Microsoftin ja Googlen palveluihin. Tuoreessa muistissa on myös Iranin Iranin ydintutkimusta vastaan tähdätty Stuxnet-haittaohjelma.

Jatkossa niin vakoilu kuin sotilaallinen häirintäkin siirtyy yhä enemmän verkkoihin. Mikä on Suomen puolustusvoimien kyky vastata muuttuviin uhkakuviin? Odotammeko yhä vihollisen vyöryvän panssareillaan maan rajojen yli?


Amerikkalaiset sisältöpalvelut

Suomalaiset luovuttavat henkilötietonsa, valokuvansa ja henkilökohtaiset salaisuutensa amerikkalaisiin nettipalveluihin, joissa niiden käyttöä eivät tietosuojalait rajoita. Google, Facebook, Twitter ja monet muut tietävät meistä kaiken mahdollisen. Tietoja voidaan hyödyntää kaupallisesti ja myös tietovuodon tai hakkeroinnin vaara on ilmeinen. Suuri kysymys on, pystyykö EU luomaan omia vastaavia palveluita tai pystyykö se edes lakeja säätämällä tai uhkasakkoja määräämällä suojaamaan kansalaisiaan.

Valokuvat Facebookin palvelinfarmista ovat kuin tieteiselokuvasta. Ajattele: sinun, ystäviesi ja tuttujesi henkilökohtaiset tiedot lepäävät näiden koneiden muistissa. Voi melkein kuulla koneiden huminan ja nähdä merkkivalojen vilkkuvan -- vielä kun tietäisi, mitä koneiden sisällä tapahtuu...


Pilvitekniikat

Perinteisestä pc-maailmasta ollaan siirtymässä pilviajatteluun, jossa sovellukset ja työtiedostot sijaitsevat jossain verkossa. Käyttäjä ei useinkaan edes tiedä, missä maassa hänen datansa sijaitsee. Pilviajattelu sopii hyvin niin tavalliselle kansalaiselle kuin pk-yrityksellekin, mutta se tuo mukanaan joukon ihan uusia kysymyksiä: minkä maan lainsäädäntöä palveluihin noudatetaan? Millä edellytyksillä poliisi, verottaja tai jokin muu viranomainen pääsee tutkimaan työtiedostoja? Voiko poliisi tehdä "virtuaalisen kotietsinnän" tarvitsematta edes poistua työhuoneestaan?


Hyötysovellukset

Uudella tekniikalla voidaan rakentaa hyödyllisiä sovelluksia. Esimerkiksi matkapuhelimessa toimiva Reittiopas kertoo miten päästä pisteestä A pisteeseen B julkisilla kulkuvälineillä eri aikatauluja yhdistellen. Reittiopas on luultavasti edistänyt julkisten käyttöä enemmän kuin ruuhkamaksut tai muut pakkokeinot - samoin tekstiviestillä ostettava matkalippu.

Toinen esimerkki on tekstiviestijärjestelmä, joka varoittaa jalankulkijoita liukkaudesta. Yhden lonkkamurtuman hoito maksaa yhteiskunnalle 15 000 - 40 000 euroa, joten varoitusjärjestelmä maksaa itsensä takaisin estäessään yhdenkin pahan kaatumisen - inhimillisen puolen hyödyistä puhumattakaan.


Yleisradion rooli ja tehtävä

YLE oli oman aikansa internet 1960...70-luvuilla: sen tehtävänä oli tarjota kansalaisille tasapuolisesti sisältöpalveluita ja antaa ääni niillekin pienryhmille, jotka eivät muutoin ylittäneet julkisuuskynnystä. Tänään jokainen saa äänensä kuuluviin ja kuvansa näkyviin netissä. Vastaavasti kiinnostavaa sisältöä on tarjolla jokaiselle ylenpalttisesti -- vieläpä täysin ilmaiseksi. Mikä siis on julkisen palvelun tehtävä 2010-luvulla? Millaista Yleä tarvitsemme jatkossa?


Eduskunta, 2000-luku kutsuu!

Kansanedustajat kehuvat mieluusti Suomen edistyksellisyyttä ja innovaatioita, mutta toimivat itse vielä täysin paperien varassa. Istuntosaliin ei saa tuoda tietokoneita; älypuhelimia saa sentään räplätä. Eduskunnan oma verkko toimii niin huonosti, että edustajat ovat joutuneet ostamaan omia koneita ja käyttämään niitä 3g-datayhteyden kautta. Tavoitteena on, että jokainen edustaja oppisi hyödyntämään sosiaalista mediaa ja uutta tekniikkaa työssään, joten työvälineiden pitäisi olla kunnossa. Kun välineet ovat ajan tasalla, on aika päivittää myös työtavat. Suomi voisi olla edelläkävijä siirryttäessä julkishallinnossa paperittomaan toimistoon.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa