Kun julkinen WLAN ei avaudu iPhonella

Jos olet iPhone-käyttäjä, olet saattanut törmätä matkalla ikävään ongelmaan: olet maksanut lentokentän, hotellin tai konferenssitilan WLAN-verkosta (Wi-Fi), mutta tunnukset kysyttyään iPhone ei avaakaan nettiyhteyttä. Näyttö jää valkoiseksi tai palaa takaisin aloitussivulle.

Tämä erittäin kiusallinen ilmiö on osunut omalle kohdalle monta kertaa ulkomailla. Olen kuvitellut, että vika on tukiasemassa ja tyytynyt siihen.

Eilen Oslon Gardemoenin kentällä löysin vihdoin ratkaisun ongelmaan.

Kentällä on tarjolla ilmainen wlan-yhteys, tosin vain tunniksi. Yhteys pitää rekisteröidä käyttöön tekstiviestillä (hyvä syy siihen, miksi kannattaa pitää mukana vähintään kahta matkapuhelinta -- itselläni on joskus kolmekin :-).

Kun olin rekisteröinyt yhteyden, palvelu ilmoitti ratkaisevan tiedonjyvän:

(Huomaa hauska sana infokapsler -- päättelin sen tarkoittavan evästeitä norjaksi) Safarin evästeasetukset löytyvät iPhonen asetusten Safari-kohdasta. Omassa iPhonessani oli evästeet kieltävä asetus ("ei koskaan"), jonka vaihdoin ohjeen mukaiseksi:

Ja kas, yhteys alkoi toimia:

iPadissä kyseinen evästeasetus oli salli aina. En ole varma, olenko jossain vaiheessa itse muuttanut sitä, vai onko asetuksen oletusarvo tablet-koneessa eri kuin puhelimessa.

Oletko törmännyt iPhonen tai iPadin kanssa ongelmiin julkisten WLAN-verkkojen kanssa?

Lisäys klo 9.15: Googlaus löysi tällaisen tiedon: iOS 5 Disables Cookies & Breaks Loads of Sites. Lukijakommenteissa Matthias kirjoittaa jopa näin: I have actually seen that the setting has changed itself several times on my iPhone. I set it to from visited and at some point in the day or days it goes back to never.

Tv-kanavaluvat aikansa eläneitä

Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään myöntänyt uudet kanavatoimiluvat MTV:n maksullisille hd-kanaville (Canal+ First HD ja Canal+ Urheilu HD) sekä perustarkkuuden CNN-kanavalle.

Kaikki lupaa hakeneet saivat sen. Itse asiassa F-nipussa olisi ollut tilaa vielä yhdelle kanavalle, mutta kukaan ei halunnut sitä. Kovasti ovat ajat muuttuneet -- vielä 10 vuotta sitten toimiluvista kilpailtiin verisesti.

Uudet kanavat merkitsevät katsojille lisää valinnanvaraa. Jippii! Sitä tässä tarvitaankin: viime sunnuntaina kello 19 Nelosella alkoi Master Chef ja Subilla Top Chef. Molemmat täysin samanlaisia, kotimaisia tosi-tv-ohjelmia, jotka perustuvat ulkomailta ostettuun formaattiin. Yksipuolinen tarjonta on selvä merkki siitä, että vaihtoehtoja tarvitaan lisää (NOT!).

CNN:n tulo Suomen antennikoteihin on ironista sikäli, että yksi digi-tv-hankkeen keskeisistä perusteluista oli estää taivaskanavien vyöry Suomeen. Kävi täsmälleen päinvastoin: juuri digi-tv toi taivaskanavat kaikkien saataville. Vähän aiemmin kansainvälinen FOX osti Suomi-tv:n (jossa Suomea oli vain nimi).

Mutta mitäpä tässä vanhoja muistelemaan, katsotaan mieluummin tulevaisuuteen. Antennitaajuuksien kysyntä on romahtanut, joten ne eivät enää ole niukka resurssi, jonka käyttöä valtion pitäisi säännellä. Kun tarjonta ylittää kysynnän, ei ole mitään säänneltävää.

Looginen johtopäätös olisi, että tv-kanavatoiminta vapautettaisiin kokonaan ja historiallisesta lupakäytännöstä luovuttaisiin.

Haluaisitko perustaa oman tosi-tv-kanavan? Siitä vain yrittämään!

Google näyttää myös ruuhkatilanteen

Googlen kartta näyttää nykyään myös Suomen ruuhkatilanteen.

Näyttö tuntuu toimivan ainakin suuria kaupunkeja ympäröivillä pääväylillä. Jonot näkyvät punaisella, ruuhka keltaisella ja sujuva liikenne vihreällä. Esimerkiksi kehä II:n kohdalla oleva rakennustyömaa erottuu aamupäivälläkin kellertävänä pätkänä vihreiden välissä:

Vielä enemmän liikennetiedoista on hyötyä tien päällä. Näin tiedot näkyvät iPhonen kartalla:

Jos uudesta palvelusta on tiedotettu jotain, se ei ole osunut ainakaan omiin silmiini. Ilmeisesti data tulee suoraan Destian omista järjestelmistä? Maailmalla navigaattorivalmistajat keräävät ruuhkatietoa myös matkapuhelinten liikkumisen perusteella, mutta siitä ei tässä liene kyse.

Word 2007 bugi unohtaa paikan dokumentissa

Microsoft Word 2007:ssa on ikävä bugi, jota valmistaja ei jostain syystä vaivaudu korjaamaan. Olen asentanut kaikki Office-päivitykset, mutta tähän niillä ei ole vaikutusta: Word ei muista, mitä kohtaa dokumentista on viimeksi muokattu. Toiminto on erittäin hyödyllinen dokumenteissa, joissa on kymmeniä sivuja (kuten kirjan käsikirjoitus, kröhöm).

Kaikissa muissa versioissa (ja olen käyttänyt niitä kaikkia aina 1.0:sta lähtien) homma toimii painamalla Shift+F5. Word 2007:ssa se ei toimi, kun dokumentti kasvaa vähänkin pidemmäksi. Word 2010:ssa ominaisuus on taas kunnossa.

Mielenkiintoista kyllä, 2010-versio muistaa oman käsittelykohtansa. Jos tekstiä on välillä muokattu 2007-versiolla, sillä ei ole mitään vaikutusta. Jostain syystä tämä ominaisuus ei vain toimi 2007:ssa.

Hei Microsoft, eikö olisi aika korjata tämä kuntoon? Kyse ei voi olla isosta asiasta.

Nyt olisi korkea aika, sillä seuraavassa Office-versiossa (työnimi Office 15) toimintoa on näköjään edelleenkehitetty nimellä Resume Reading. "Welcome back! Pick up where you left off."

Nauhakäyttöliittymä, joka tuli 2007-versioiden myötä, jakaa edelleen käyttäjien mielipiteitä. Siinä on ongelmansa, mutta myös etunsa. Toimintojen määrän yhä kasvaessa ja näyttöjen suurentuessa vanha valikkorivi alkaa näyttää aneemiselta ja kömpelöltä. Kokeilkaa vaikka LibreOfficen uusinta 3.5-versiota. Ennen pitkää Open- ja LibreOfficen on pakko tehdä vastaava mullistus. Epäilen, että ne kopioivat Microsoftin idean.

Tässä jotain, minkä Microsoft voisi kopioida ilmaisista Officeista: niissä on parempi oikoluku. Paitsi, että oikoluku on lähes erehtymätön, se ei hyydy pitkissäkään dokumenteissa. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Microsoftin Wordistä. Sekä 2007- että 2010-versiot kytkevät oikoluvun pois käytöstä jo ennen kuin dokumentti kasvaa edes 50-sivuiseksi. Ja se on tosi vähän, kun muistia koneessa on kahdeksan gigatavua.

Toivottavasti tämä on vihdoin korjattu 15-versiossa. Siihen asti käytän ilmaisia Officeja oikolukuun.

Oletko törmännyt bugeihin tai ongelmiin Wordin kanssa? Onko jotain, missä Open- tai LibreOffice toimii selvästi paremmin? (Ei väittelyä nauhakäyttöliittymästä, kiitos).

Facebook tuhosi helikopterit... vai tuhosiko sittenkään?

Ilmainen uutistarjonta pakottaa toimitukset työskentelemään korkeapaineella ja hutiloiden.

Otetaan vaikka tämä uutinen: Facebook-kuvat johtivat neljän Apachen tuhoon Irakin sodassa. Uutisen mukaan sotilaat olivat vuonna 2007 kuvanneet taisteluhelikoptereita Irakissa ja laittaneet kuvat Facebookiin. Kuvissa oli ollut mukana älypuhelimen lisäämä koordinaatitieto, jonka perusteella Irakin armeija tuhosi kopterit kranaatti-iskussa.

Mutta hetkinen... tämähän tapahtui vuonna 2007? Eihän silloin edes ollut Facebookia! Tai oli, mutta sillä oli vain vähän käyttäjiä. Itse liityin palveluun lokakuun alussa. Silloin Facebookissa ei ollut kuvien julkaisutoimintoa eikä mitään paikkatietoon liittyvää.

Kyse saattoi olla jostain toisesta verkon kuvapalvelusta, mutta kuinka monella sotilaalla oli silloin älypuhelin? Apple oli julkistanut iPhonen vuoden 2007 alussa ja sen toimitukset alkoivat vasta myöhään keväällä.

Entä Irakin armeija? Tuskin se USA:n helikoptereita tuhosi, kun maa oli vallattu jo neljä vuotta aikaisemmin.

Alkuperäinen uutinen on omituinen ja siitä suomenkielisen uutisen tehnyt iltapäivälehden toimittaja on kiireessään sotkenut asiat lopullisesti. Onneksi mukana on sentään linkki alkuperäiseen amerikkalaiseen uutiseen. Sekään ei valaise asiaa riittävästi. Herää epäily, että "uutisen" taustalla on sotilaille tarkoitettu varoitus.

Tekstistä saa käsityksen, että Facebook julkaisisi automaattisesti älypuhelimella otettujen kuvien sijaintitiedot. Niin ei sentään käy. Päinvastoin, Facebook ei käytä edes jpeg-kuvissa valmiina olevia metatietoja. Vaikka koordinaatit olisivat mukana, Facebook poistaa ne. Voi tietysti olla, että Facebook käyttää sijaintia sisäisesti, mutta julkaistavista kuvista ne joka tapauksessa poistetaan.

Jos kuviin haluaa sijaintitiedon, se pitää itse merkitä. Sijainnin voi kertoa kuvaa otettaessa tai lisätä jälkikäteen. Jälkeenpäin lisättynä sijainnin voi valehdella minne haluaa. Laitoin juuri omalle sivulleni ottamani kuvan toimistosta, jonka siirsin keskelle Pariisia.

Joten ei huolta: ellei itse kerro sijaintiaan, Facebook ei sitä paljasta. Säästyy niin yksityisyys kuin taisteluhelikopteritkin.

Ilmaisuus on vaikea bisnes

Päivän Hesari kirjoittaa Muxlim-portaalin kohtalosta. Vielä viime vuonna tämä maailman muslimeille suunnattu nettipalvelu oli mainio esimerkki siitä, miten Suomessa voidaan tuottaa kansainvälistä sisältöä nettiin.

Entistä hienommaksi menestyksen teki se, että palvelun isä oli Egyptistä Suomeen opiskelijaksi päätynyt Mohamed El-Fatatry. Hänen elämänsä oli juuri sellainen menestystarina, joita innovaatio-Suomi halusi kuulla. Muxlim sai julkisuutta ja sijoittajien rahaa: TEKESiltä 400 000 euroa, Siilasmaalta miljoonan.

Nyt rahat ovat lopussa ja Muxlim suljettu. Palvelun todelliset kävijämäärät jäivät kauaksi siitä, mitä julkisuuteen kerrottiin. Kun tuloja ei ollut, rahat yksinkertaisesti loppuivat.

MikroPC kirjoitti pari vuotta sitten Marko Ahtisaaren Dopplr-palvelusta, joka niin ikään sai paljon julkisuutta, mutta jonka liikevaihto vuodelta 2009 oli 754 euroa. Siis alle tonni. Ahtisaari palasi töihin Nokialle.

Ilmaisuus on vaikea bisnes. Siihen kehottavat äänekkäimmin ne, joilla ei itsellään ole mitään kokemusta yrittämisestä. Ja heitä netissä riittää.

Keskustelupalstoilla moni olettaa palvelujen olevan ilmaisia, koska ilmaisuus on jonkinlainen normi. Netti on täynnä kiinnostavia ilmaispalveluja, jotka pyörivät sijoittajien rahoilla. Ennen pitkää palvelun on kuitenkin pärjättävä omillaan. Jos ei tule tuottoja, palvelu suljetaan. Ilmaista lounasta ei ole.

Suomen pienillä markkinoilla ei juuri voi laskea mainostulojen varaan. Jos Muxlim, jonka potentiaaliseksi käyttäjäkunnaksi ilmoitettiin 25 miljoonaa muslimia, sai kerättyä mainostuloja vain 20 000 euroa vuodessa, miten viidelle miljoonalle suomalaiselle suunnattu www-palvelu pystyisi parempaan? (Muxlimin toimisto oli muuten naapuritalossa, 20 000 euroa riitti tuskin edes vuoden vuokriin).

Ilmaisuuden harha syntyy Googlesta ja Facebookista, jotka tekevät miljoonavoittoja ilmaisella palvelulla. Ero on siinä, että ne ovat alansa dominantteja toimijoita, jotka imuroivat tulot kaikkialta maailmasta. Harva kotimainen toimija pystyy samaan. Angry Birds on lähellä, mutta ehdin jo hieman huolestua, kun he syksyllä kertoivat tavoittelevansa asiakkaiden sijaan faneja. Toivottavasti vihaisista linnuista tulee oman alansa google tai facebook. Se edellyttää fanien lisäksi rahavirtaa. Muxlimissa nähtiin, ettei hyväkään tarina kanna loputtomiin.

Piraateilla on samanlainen ilmaisuuden harha. Koska muutama megatähti tekee miljoonavoitot, he neuvovat jokaista artistia jakamaan musiikkinsa ilmaiseksi. Madonnan ja U2:n kohdalla ilmaisjakelu ehkä toimisikin, koska varsinainen tuote on muualla. Mutta heitä pienempien artistien tilanne on ihan toinen.

On toinenkin tie. Pieni palvelu voi pärjätä, jos sen kohderyhmä on tarkkaan mietitty ja kulut pidetään kurissa. Vastaavasti artisti voi menestyä, jos tekee musiikkia vain omaksi ilokseen ja harrastuspohjalta. Mutta näillä eväillä ei koskaan nousta maakuntasarjaa ylemmäksi.

PS. Muutama Mohamedin lauseista herättää kysymyksiä. Jos rahasta ei ollut puutetta ("Rahaa oli yltäkylläisesti, joten emme välittäneet siitä"), miksi TEKESin piti sijoittaa 400 000 euroa? Miksei Mohamed sijoittanut omiaan, jos hänellä oli kuitenkin varaa tukea 46 000 eurolla Biaudetin presidentinvaalikampanjaa? Kuuden tonnin kuukausipalkasta se on melkoinen summa. Onko viisasta syyttää epäonnistumisesta muita ("Suomesta ei löytynyt bisnesosaamista")? Ehkä pian ilmestyvä kirja vastaa näihin kysymyksiin.

Hesari kaatoi Guggenheimin

Päivän Hesarissa Jussi Pullinen analysoi epäonnista Guggenheim-projektia ja päätyy siihen johtopäätökseen, että surkea viestintä kaatoi Guggenheimin.

Olen eri mieltä. Guggenheimin kaatoivat faktat, ei viestintä. Olisikin huolestuttavaa, jos huono viestintä voisi kaataa hyvän hankkeen, sillä sehän tarkoittaisi kääntäen, että huonokin hanke voisi menestyä hyvällä viestinnällä.

Mielestäni suurin yksittäinen tekijä Guggenheimin kaatamisessa oli Hesari itse.

Ensimmäinen Guggenheim-uutinen ilmestyi lehden verkkosivulle 18.1.2011 otsikolla "Helsinki saattaa saada Guggenheimin". Juttu oli kulttuuritoimittajan kirjoittama ja kuten otsikosta jo käy ilmi ("...saattaa saada"), se otti hankkeeseen erittäin myönteisen kannan.

Hesarin kulttuuritoimitus hehkutti Guggenheimia koko tammikuun 2011 esimerkiksi tällaisilla otsikoilla:

Kuitenkin jo tuolloin olivat tiedossa kaikki ne ongelmat, joihin hanke vuotta myöhemmin kariutui.

Kun kahden miljoonan euron nollaselvitys sitten tämän vuoden tammikuussa julkistettiin, hypetystä seurasi odotetusti vastareaktio. Hesarin kulttuuritoimitus löysi vihdoin journalismiin kuuluvan kriittisyyden ja teki ansiokasta työtä kaivaessaan esille Helsingin ja Guggenheimin välisen sopimuksen outoja yksityiskohtia (kuten sopimussakot ja yksin Helsingille jäävät riskit). Kaikkia kummallisuuksia ei silloinkaan pengottu kunnolla.

Ilman Hesarin kaivamia faktoja nettikeskustelu olisi ollut pelkkää tunnepohjaista juupas-eipäs-väittelyä, jolla ei olisi ollut mitään vaikutusta. Kyllä nettiin valitusta mahtuu. Ei se ole ennenkään päätöksentekoa häirinnyt.

Tällä kertaa Hesari antoi nettikeskustelijoille faktat, joista hankkeen puuhahenkilöt itse vaikenivat. Hankkeella oli myös huonoa tuuria, sillä Berliinin ja nyt myös Abu Dhabin Guggenheimien ongelmat pullahtivat julkisuuteen juuri ratkaisevalla hetkellä.

Jotain vaikutusta saattoi olla myös päättäjien ylimielisyydellä. He eivät pitäneet netissä esiintyvää kritiikkiä kommentoinnin arvoisena, koska uskoivat tietävänsä asiat paremmin. Hankkeesta välittyi elitistinen kuva, mutta se ei välttämättä ollut viestinnän vika. Hanke oli elitistinen (Matti Apunen HS pääkirjoitussivu 25.10.2011: "Itsetietoista, röyhkeää, mainiota!").

Hesari aluksi nosti ja sitten kaatoi Guggenheimin. Kunpa lehti olisi alusta pitäen käsitellyt hanketta kriittisesti ja kunpa kaupunki olisi ajoissa kysynyt myös kuntalaisten mielipidettä. Olisi nekin kaksi miljoonaa voitu käyttää johonkin hyödyllisempään.

Suojaako peltipurkki tai alumiinifolio teollisuusvakoilulta?

Hesari kertoo, miten saksalaiset suojautuvat teollisuusvakoilulta laittamalla kännykän peltipurkkiin tärkeiden neuvottelujen ajaksi.

Yksinkertaisempaa olisi ottaa puhelimesta akku irti, mutta sepä ei enää nykymalleissa onnistukaan. Nokia on seurannut Applen esimerkkiä ja siirtynyt kiinteän akun käyttöön. Miten siis varmistaa, ettei kukaan pääse salakuuntelemaan tärkeitä keskusteluja?

Puhelimen sammuttaminen on melko turvallinen tapa, mutta niin kauan kuin laite saa virtaa ei ole mitään tapaa varmistaa ovatko kaikki sen prosessit todella sammuneet. Kaikki puhelimet eivät pimene edes virtakytkimestä: nokialaisten herätyskello soi, vaikka puhelimen olisi illalla laittanut off-asentoon. Se osoittaa, että jotain prosesseja jää pyörimään puhelimen muistiin. iPhonen omistajan täytyy olla huolellisempi -- jos sen sammuttaa illalla, nukkuu aamulla pommiin (onko muita kuin Nokian puhelimia, joiden herätyskello toimii puhelin sammutettuna?).

Mutta riittääkö metallipurkki mykistämään puhelimen? Insinöörin mieli on utelias, joten kokeilin asiaa. Testilaitteina olivat vanha Nokian E71 ja iPhone 4.

Keittiön kaapista löytyi testiä varten vanha metallinen kahvipurkki:

Molemmat puhelimet soivat purkissa, joten saksalainen niksi oli äkkiä murskattu. Purkkien välillä voi toki olla eroja. Ehkä Saksassa purkit ovat paksumpaa peltiä?

Ajatus kännykän mykistymisestä perustuu Faradayn häkkiin, josta on lyhyt selvitys suomenkielisessä Wikipediassa (parempi englanninkielisessä versiossa). Selvästikään metallipurkki ei toimi oikean häkin tavoin. Hyvä niin, sillä muutenhan kännykkä mykistyisi myös hississä, autossa ja junassa, joissa soittaja on metallin ympäröimässä tilassa.

Entä mikroaaltouuni? Lämmitystilaa ympäröi metallinen verkko juuri siksi, että ruuan kuumentamiseen käytetty 2,4 GHz sähkömagneettinen kenttä ei vuotaisi ulos ja aiheuttaisi terveysvaaraa.

Oma mikroaaltouuni ei hiljentänyt kumpaakaan kännykkää. Joko uuni on niin vanha (20 v.) että sen suojaus vuotaa tai sitten verkko ei toimi tehokkaasti puhelimen käyttämällä alemmalla taajuudella.

Seuraavaksi kokeilin folioitua kahvipussia:

Ei toiminut sekään -- molemmat puhelimet soivat.

Entä foliopaperi? Kännykät folion sisään ja kokeilemaan:

Molemmat kännykät soivat edelleen, jopa folioon käärittynä.

Mutta sitten tärppäsi! Folion pitää muodostaa riittävän tiivis paketti puhelimen ympärille jotta laitteen ja folion väliin ei jää ilmarakoja. Tämä paketti mykisti vihdoin sekä E71:n että iPhone 4:n:

Foliotemppu on hyvä tietää, sillä sama kikka pimentää myös ns. ruuhkamaksun myötä autoihin pakolliseksi tulevat vastaanottimet. Ehkä folion myynti talouskaupoissa tulisi kieltää?

Helpoiten salakuuntelulta suojautuu käyttämällä vanhaa puhelinta, josta akun saa irti. Toinen keino on kytkeä puhelin lentokonetilaan, jossa se sammuttaa radiotaajuiset osat. Sammutuksen pitää olla luotettava, koska sitä käytetään myös lentokoneissa.

Toki on mahdollista, että puhelimeen on ujutettu vakoiluohjelma, joka tallentaa ensin monta tuntia keskusteluja mikrofonilla ja lähettää ne eteenpäin vasta kun nettiyhteys avautuu. Silloin ei auta muu kuin jättää puhelin viereiseen huoneeseen tai autoon neuvottelujen ajaksi.

Yksinkertaista ja toimii aina.

Lisäys 10.12.2019: Faradayn pussi tekee saman elegantimmin.

Sokea ohjaa yhtiötään

Finnairin uutiset ovat viime aikoina olleet surullista luettavaa. Vallalla on kulttuuri, jossa jokainen pyrkii rahastamaan yhtiöstä itselleen mahdollisimman paljon taloudellista hyötyä. Moraalimme ei näytä eroavan kreikkalaisista, joita mieluusti parjaamme. Suomessa tätä voi kutsua reilusti ahneudeksi.

Johto näyttää asemansa perusteella esimerkkiä työntekijöille. Mitä johtajat edellä, sitä työntekijät perässä. Miksi heidän pitäisi välittää yhtiön tai yhteiskunnan edusta yhtään johtajiaan enempää? Miksi heidän tulisi noudattaa malttia palkkaneuvotteluissa tai pidättäytyä sairaslomasta? Pelkkä palkka ei motivoi johtajia, joten miksi sen pitäisi motivoida työntekijöitä? Pitäisi saada bonusta ja kannustimia, jotta työnteko maistuisi.

Olematonta korruptiota ja suoraselkäisyyttä on pidetty suomalaisille tyypillisinä ominaisuuksina. Molempia on syytä epäillä. Sen sijaan yksi suomalainen piirre säilyttää asemansa: kriisin hetkellä kukaan ei kommentoi eikä ota vastuuta mistään. Eikä varsinkaan eroa.

Suomessa päättäjät eivät tee virheitä. Vaikeneminen ja piiloutuminen on paras puolustus aiheettomalta kritiikiltä.

Eilinen Ylen uutinen nosti esiin ainakin yhden täydellisen erehdyksen. Valtion omistajaohjausyksikön johtaja, joka istui Finnairin hallituksessa valtion edustajana, ei omien sanojensa mukaan voinut kertoa päätöksistä ministeriöön, koska "yhdellä omistajalla ei ole oikeutta saada yhtiöstä sellaista tietoa, jota ei ole muilla omistajilla".

Nähdäkseni väite osoittaa täydellistä tietämättömyyttä. Miten valtio, joka omistaa 56 % yhtiön osakkeista, voi toteuttaa omistaja-ohjausta ellei se edes tiedä mitä yhtiössä tapahtuu? Mitä valtion edustaja ylipäätään tekee yhtiön hallituksessa, ellei hän välitä tietoa yhtiöstä ministeriöön? Onko hänen oma asiantuntemuksensa lentoliikenteestä ja bisneksestä niin arvokasta, että paikka hallituksessa on perusteltu?

Ilmeisesti kommentti viittasi sisäpiirisäädöksiin. Sisäpiirintietoa on julkistamaton tieto, jolla voi olla yhtiön osakkeen arvoon olennaista vaikuutusta. On tulkinnanvaraista, olisiko johdon bonusohjelma rajuja säästöjä tekevässä yhtiössä ollut tällaista tietoa, mutta tiedosta tuli sellaista kun asia salattiin. Bonusten julkitulo nyt vaikuttaa yhtiön arvoon ja arvostukseen.

Väite, jonka mukaan omistaja ei saisi tietää yhtiön asioista ellei tieto ole myös markkinoilla (eli piensijoittajilla), on täysin nurinkurinen. Sehän tarkoittaisi, ettei edes toimiva johto saisi tietää työhönsä liittyvistä asioista, jos he omistavat yhtiön osakkeita.

Sisäpiirisäädökset ovat juuri tätä varten. Yhtiön on pidettävä kirjaa sisäpiiriläisistä (pysyvä ja hankekohtainen sisäpiirirekisteri) ja heidän on itse huomioitava, mitä julkistamatonta tietoa heillä on hallussaan. Tietoa ei saa kertoa eteenpäin eikä käyttää kaupantekoon.

Samankaltainen argumentti kuultiin 10 vuotta sitten Soneran yhteydessä. Valtiolle ei saanut kertoa yhtiön kriisistä, jottei valtio olisi joutunut sisäpiiriläiseksi. Periaate oli jo tuolloin erikoinen, koska valtio joutui pelastamaan yhtiön. Valtion omistusosuus oli kuitenkin vähäinen ja markkinoilla tiedettiin, että valtio pyrkii vähentämään omistustaan. Finnair ei tiettävästi ole myynnissä. Ehkä pitäisi olla. Valtion omistuksesta ei näytä seuraavaan mitään hyvää, pikemminkin päinvastoin.

Jos valtion omistajaohjaus on näin hakoteillä, se on mielestäni vielä suurempi uutinen kuin ne alkuperäiset bonukset.

Ulkomainen biisi aina ennen uutisia

Pikkujuttu sinällään, mutta kiinnostava.

Jossain osui silmiin kirjoitus, joka väitti Yleisradion soittavan aina ennen tasatunnin uutisia ulkomaisen biisin.

Olen nyt muutaman päivän seurannut asiaa ja toden totta: vaikka YLE muuten soittaa runsaasti kotimaista musiikkia, juuri ennen uutisia soiva biisi on poikkeuksetta ollut ulkomainen.

Onko kyse vain sattumasta vai ohjaako YLEn musiikkivalintoja tietokone? Kuka on ohjelmoinut soittolistalle ulkomaisen biisin aina ennen tasatuntia ja miksi? Odottaisi, että Yleisradio julkisen palvelun tehtävässään olisi vapaa kaupallisen toiminnan kaavoista ja mainostajien asettamista paineista.

Hitsi kun ajanlasku on vaikeaa...

Kalenteri on vanha keksintö, mutta sen hallinta tuottaa yhä tietoteknisiä ongelmia. Olisi luullut päiväysongelmien jääneen historiaan (yes pun intended) Y2K-kohun mukana, mutta ylimääräiset päivät ja alimääräiset tunnit sotkevat edelleen arkipäivää.

Tuorein megamoka oli karkauspäivän Microsoftin pilvipalvelulle aiheuttamat ongelmat.

Nordea raportoi niiden pankkikorttien, joiden voimassaolo loppui 2/2012, sulkeutuneen jo 28.2. koska tietojärjestelmä ei huomannut karkauspäivää.

Tasan kaksi vuotta sitten Sonyn Playstation 3 -pelikonsolit takkuilivat, kun niiden sisäinen kalenteri luuli vuoden 2010 olevan karkausvuosi. Ongelmat johtivat pahimmillaan tietojen häviämiseen konsolien levyiltä ja estivät PlayStation Storen käytön.

Zune-musiikkisoittimet takkuilivat vuoden 2008 lopussa, koska ne eivät ymmärtäneet vuoden olevan yhtä päivää normaalia pidempi.

Karkauspäivä on tunnetusti paha rasti, koska se esiintyy vain kerran neljässä vuodessa. Talvi- ja kesäajan vaihtuminen toistuu kahdesti vuodessa, eikä kyse ole kuin yhdestä tunnista, mutta sekin riittää sotkemaan asioita.

Lokakuun 2010 lopussa monet tieosuudet jäivät Pohjois-Suomessa pimeäksi, kun katuvalot eivät syttyneet lainkaan.

Ja Applen iPhone se vasta legendaarinen onkin: kesä- ja talviajan tai kokonaisen vuoden vaihtuessa sen oma kello ei pysy ajan hermolla. Viime keväänä omassa puhelimessani näky kaksi eri kellonaikaa samanaikaisesti (ja ei, vika ei ollut aikavyöhykkeessä):

Odotan mielenkiinnolla, miten käy tämän kuun lopussa. Olisiko iOS 5 vihdoin korjannut kesäaikaongelmat?

Onneksi seuraavaan suureen ongelmaan on vielä 26 vuotta aikaa. Vuonna 2038 32-bittisen Unixin ajanlasku kokee oman Y2K-ilmiönsä, millä tulee olemaan mielenkiintoisia seurauksia. Toivottavasti kaikki kriittiset järjestelmät on ehditty siihen mennessä siirtää 64-bittisille alustoille.

Odotettu Canon Mark 5D3 -- kuin täyden kennon 7D

Canon julkisti tänään pitkään odotetun kameran. Oma odotukseni on kestänyt yli neljä vuotta. Nyt vihdoin Canonilla on järjestelmäkamera, jossa on kaikki: täyskokoinen kenno, hyvä tarkennus, riittävä sarjakuvausnopeus ja suhteellisen kompakti koko (verrattuna 1-sarjalaisiin).

Vielä vuosi sitten Canonin ainoat täyskennoiset mallit olivat studiokäyttöön tarkoitettu (ja hinnoiteltu) 1D3s sekä 3,5 vuotta sitten julkistettu 5D2. Tähän väliin jäi lehti- ja urheilukuvaajille suunnattu 1D3 ja sen seuraaja 1D4 (molemmissa 1,3-kroppikenno). Niiden alapuolelle putosi 7D, joka oli teknisesti edistynyt, mutta perustui 1,6-kroppikennoon. Ja sen alapuolella oli sitten rivistö 1,6-kropin harrastajamalleja: 550D, 600D, 50D, 60D, 1100D ja niin edelleen.

Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Talvella julkistettu (ei vieläkään myynnissä) täyden koon 1Dx korvasi ensin 1,3-kroppimallit ja nyt saatiin vihdoin 5D:lle odotettu seuraaja. Jatkossa Canonilla on vain täyden koon sekä 1,6-kropin kennoja, mikä selkeyttää oleellisesti mallistoa.

5D3:n tekniikassa ei ole mitään mullistavaa. Siinä on vähän enemmän megapikseleitä kuin edeltäjässä (ennen 21, nyt 22,3), mutta muilta osin kamera on kuin täyskennollinen 7D. Tekniset speksit löytyvät lehdistötiedotteesta.

5D2 oli jo julkistushetkellä 3,5 vuotta sitten oudon rajoittunut kamera, aivan kuin Canon olisi halunnut suojella kalleimpia ammattimallejaan. Erityisen vaatimaton oli automaattitarkennus. Myös valotus erehtyi helposti, jos kuvassa oli yksikin kirkas kohta. Kuvanlaatu oli kuitenkin loistava ja kohina aikoinaan ennätyksellisen vähäistä.

Pääsin kokeilemaan uutta 5D3-kameraa lyhyesti, vaikka testikuvia ei voinutkaan ottaa. Havainnot olivat myönteisiä. Painikkeet ja käyttöliittymä ovat kuin 7D:sta. Kamerassa on vihdoin sekä cf- että sd-korttipaikat, mainiota. Uusi rate-painike antaa kuville 1-5 tähteä jo kamerassa, mistä lienee hyötyä tapahtumia kuvattaessa. Etsinkuva on käytännössä sama kuin 5D2:ssa.

Myös akku on sama. On mielenkiintoista nähdä, säilyykö akkukesto 5D2:n hyvällä tasolla vai laskeeko se 7D:n luokkaan. Valotuskorjailu on -5...+5, mistä etsimessä näkyy alue -3...+3 eli sama kuin 7D:ssä. Sisäänrakennettu HDR-toiminto on enemmän kuin tervetullut, samoin 1-sarjasta tuttu hiljaisen suljinäänen toimintatila. Katselutilassa voi verrata kahta kuvaa rinnakkain, mainio toiminto sekin.

Valikkoon on tullut niin paljon lisää toimintoja, että se on pitänyt jakaa kahteen tasoon pystyvierityksen välttämiseksi. Yksin tarkennukseen liittyviä säätömahdollisuuksia on niin paljon, että Canon on tehnyt niistä valmiita settejä, jotka on merkitty valikossa hauskasti eri urheilulajien kuvilla. Luistelu vaatii erilaiset tarkennusherkkyydet kuin vaikkapa jalkapallon kuvaaminen.

Videokuvausominaisuudet ovat nekin kehittyneet, mutta vähäisestä käytöstäni johtuen en lähde arvioimaan niiden uudistuksia. Sen sijaan gps-käytön tunnen kuin omat taskuni.

1Dx:n mukana Canon julkisti ensimmäisen oman gps-moduulin. Moduli on saatavissa myös 5D3:een. Toivottavasti joku kehittää salamakenkään kytkettävän Bluetooth-vastaanottimen, koska erillinen gps-vastaanotin on ainoa käytännössä toimiva ratkaisu kuvien merkitsemiseen. Foolographyllä on jo vastaava laite Unleashed Dx000 Nikonia varten.

Kameran alle saa lisävarusteena laajennusyksikön, jossa on mm. Ethernet- ja wlan-yhteydet. Uutta siinä on Bluetooth, joka periaatteessa sopisi myös gps-käyttöön. Canon on kuitenkin siirtynyt mallikohtaisista laajennusyksiköistä yleiskäyttöisiin, joten 5D3:n pohjassa ei enää ole laajennusliitintä. Laajennus yhdistetään kameran usb-porttiin pienellä kaapelilla, mikä on ulkokäytössä kömpelö ja epäluotettava ratkaisu. Plussana on, että samaa laajennusyksikköä voi käyttää muissakin tulevissa DSRL-malleissa.

Viimeinen nurinan aihe on hinta: 3800 euroa on kova hinta pelkästä rungosta, etenkin kun Nikonin juuri julkistama 800D maksaa tonnin vähemmän. Canonin oma huippumalli 1Dx tullee maksamaan reilusti yli kuusi tonnia, joten yläpäässä eroa jää runsaasti. Alaspäin mentäessä teknisesti lähes vastaava 1,6-kroppikennon 7D maksaa noin 1300 euroa. Hyppy kroppikennosta täyteen kokoon maksaa siis ällistyttävät 2500 euroa.

Canon tietää, että pitkän odotuksen jälkeen kysyntää riittää ja kauppa käy tälläkin hinnalla. Vertailun vuoksi: 5D2 maksoi ilmestyessään "vain" 2400 euroa.

Vielä yksi harmi: 5D3 olisi ollut tänään alkavan Kuva & Kamera 2012 -tapahtuman tähti. Ajoitus olisi ollut täydellinen... paitsi, ettei Canon ole mukana messuilla :-(

=====
Nykyisen 5D2:n tarkennus on surkea, mutta kuvanlaatu edelleen loistava. Silloin, kun tarkennus osuu kohdalleen, jälki on tällaista.

Kissakuva otettu 5D2:lla, ISO 1600, F4, objektiivina 70-200 mm F2,8 II, koko ruutu:

Edellisestä kuvasta rajaus:

Jokainen karvakin on täysin terävä.

Jos 5D3 pistää tästä vielä paremmaksi, moni on valmis uhraamaan 3800 euroa. Mm. minä. Miau!

Lisäys 4.3.2012: Julkistustilaisuudessa jäi epäselväksi, onko lyhin salamatäsmäysaika tosiaan vain 1/200 kuten II-mallissa. Ilmeisesti on. Se kummastuttaa, sillä harrastajamalleissa (kuten 40D) on jo vuosia ollut rajana 1/250.

Toinen kiintoisa yksityiskohta on dof-painikkeen eli syväterävyyden tarkistuksen puuttuminen. Tämä taitaa olla ensimmäinen Canonin järkkäri, josta painike on jätetty pois. Silti en ole nähnyt kenenkään nettikommentoijan edes mainitsevan asiasta. Ehkä tämä filmiajan painike on tosiaan käynyt turhaksi. Syväterävyys kun tarkistetaan yksinkertaisesti ottamalla kuva ja tutkimalla sitä näytöltä :-)