Linkit

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Hitsi kun ajanlasku on vaikeaa...

Kalenteri on vanha keksintö, mutta sen hallinta tuottaa yhä tietoteknisiä ongelmia. Olisi luullut päiväysongelmien jääneen historiaan (yes pun intended) Y2K-kohun mukana, mutta ylimääräiset päivät ja alimääräiset tunnit sotkevat edelleen arkipäivää.

Tuorein megamoka oli karkauspäivän Microsoftin pilvipalvelulle aiheuttamat ongelmat.

Nordea raportoi niiden pankkikorttien, joiden voimassaolo loppui 2/2012, sulkeutuneen jo 28.2. koska tietojärjestelmä ei huomannut karkauspäivää.

Tasan kaksi vuotta sitten Sonyn Playstation 3 -pelikonsolit takkuilivat, kun niiden sisäinen kalenteri luuli vuoden 2010 olevan karkausvuosi. Ongelmat johtivat pahimmillaan tietojen häviämiseen konsolien levyiltä ja estivät PlayStation Storen käytön.

Zune-musiikkisoittimet takkuilivat vuoden 2008 lopussa, koska ne eivät ymmärtäneet vuoden olevan yhtä päivää normaalia pidempi.

Karkauspäivä on tunnetusti paha rasti, koska se esiintyy vain kerran neljässä vuodessa. Talvi- ja kesäajan vaihtuminen toistuu kahdesti vuodessa, eikä kyse ole kuin yhdestä tunnista, mutta sekin riittää sotkemaan asioita.

Lokakuun 2010 lopussa monet tieosuudet jäivät Pohjois-Suomessa pimeäksi, kun katuvalot eivät syttyneet lainkaan.

Ja Applen iPhone se vasta legendaarinen onkin: kesä- ja talviajan tai kokonaisen vuoden vaihtuessa sen oma kello ei pysy ajan hermolla. Viime keväänä omassa puhelimessani näky kaksi eri kellonaikaa samanaikaisesti (ja ei, vika ei ollut aikavyöhykkeessä):

Odotan mielenkiinnolla, miten käy tämän kuun lopussa. Olisiko iOS 5 vihdoin korjannut kesäaikaongelmat?

Onneksi seuraavaan suureen ongelmaan on vielä 26 vuotta aikaa. Vuonna 2038 32-bittisen Unixin ajanlasku kokee oman Y2K-ilmiönsä, millä tulee olemaan mielenkiintoisia seurauksia. Toivottavasti kaikki kriittiset järjestelmät on ehditty siihen mennessä siirtää 64-bittisille alustoille.

10 kommenttia:

  1. @ Tietokoneiden töppäyksistä varmaan voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan?

    Mittalaitteissa pitää asettaa nollapiste hieman nollan yläpuolelle, nk. "zero offset" siksi, ettei tietokone mittarin heilahtaessa nollan alle sekoa negatiivisista luvuista.

    Lentokoneissa on tullut katastrofaalisia seurauksiakin anturien vikaantuessa ja tietokoneen kytkiessä autopilotin pois, kuten AF:n Rion lennon tuhossa. Eräs Venäjän uuden Aeroflotin Airbus 310
    tuli tonttiin,kun kipparin 13-vuotias poika ohjaimissa väänsi rattia ja tietokone poisti automatiikalta laipat,kone meni nurin yli 45 astetta (off specifications) ja hallinta menetettiin.

    VastaaPoista
  2. Eivät ne tietokonet mokaile vaan tekevät juuri sen mitä ne on ohjelmoitu tekemään.

    VastaaPoista
  3. Aeroflotin tapaus oli vähän monimutkaisempi. Poika oli 15-vuotias ja hän käänsi ohjainta, mikä irrotti (ilman audiovaroitusta) siivekkeet (ei laipat) automatiikasta. Kokematon miehistö ei ymmärtänyt, mitä tapahtui eikä osannut reagoida oikein. Automatiikka olisi pelastanut koneen, jos lentäjät olisivat vain irrottaneet otteensa ohjaimista.

    Tämän ja parin muun tapauksen perusteella on pakko ihmetellä Airbusin suunnittelijoiden käytettävyysratkaisuja.

    Omituiselta ratkaisulta kuulostaa sekin, että Airbusissa ohjainpintoihin menee kipparin ja perämiehen sauvojen keskiarvo. Voivat tietämättään vetää konetta eri suuntiin, jolloin kumpaakaan ei totella (vrt. Rion koneen tuhoutuminen).

    Ehkä näissä on jokin syvempi viisaus takana, mutta sitä ei ole onnistuttu välittämään lentäjille asti.

    VastaaPoista
  4. @Petteri

    Jep,taisit katsoa tuon Suomi-tv:n dokkarin minua tarkemmin;).

    Siivekkeet tietenkin,taidan tulla vanhaksi (voi johtua siitäkin,että lensin omin käsin viimeksi 1974).

    Noita automatiikan kanssa tappeluja oli muitakin, yksi finskillä H:ki-Vantaallakin.

    Rion koneen tapaus on mustien laatikkojen tietojen mukaan aivan käsittämätön,sakkausvaroitin huutaa toista minuuttia ja perämies kiskoo nokkaa ylös? Oliko koneessa/tietokoneessa sittenkin jotain pielessä,eihän tuo käy järkeen millään?

    Minä alan välttää eurobusseja,kuukauden päästä menen jenkkilään B747:llä ja palaan B777:llä,tämä on tietoinen valinta,"tripla seiskalla" ei yhtään fataalia onnettomuutta ja wanha jumbokin lajin kärkeä. Tuliterä superjumbo A380:kin jo rakoilee ja Australian lentoinsinöörien liitto vaatii lentokieltoon.

    VastaaPoista
  5. Y2038 ongelma ei todennäköisesti koske valtaosaa ns. "näkyvistä" unix-järjestelmistä mutta suurempi ongelma tulee juuri niiden kanssa, joita emme näe tai joiden emme tiedä pyörivän oikeasti unixin päällä.

    Toisaalta moni näistä happanee vuoteen 2038 mennessä jokatapauksessa koska niitä ei ole tehty kestämään niin pitkään.

    VastaaPoista
  6. >Toisaalta moni näistä happanee
    >vuoteen 2038 mennessä
    >jokatapauksessa koska niitä ei
    >ole tehty kestämään niin pitkään.

    Tällainen ajattelu oli myös Y2K-ongelman taustalla :-)

    VastaaPoista
  7. @ Tyhmä maallikkokysymys,jos sallitte: Tapahtuiko Y2K:ssa mitään dramaattista,muistikuvani mukaan päästiin helpolla?

    VastaaPoista
  8. Joko olisi aika ottaa käyttöön kymmenjärjestelmän mukainen ajanmittaus?

    VastaaPoista
  9. Kesäaikaan siirtyminen 2012 näyttää onnistuneen iPhonelta normaalisti. Vihdoin.

    VastaaPoista