On taas jokakesäisen varoituksen aika: älkää laittako lastenne kuvia nettiin, jotta pedofiilit eivät pääse ahmimaan niitä silmillään. Pelastakaa lapset ry:n tiedote löytyy täältä. Ajan hengen mukaisesti aiheelle on tietenkin ehditty perustaa Facebook-ryhmiä, kuten Suojele lasta: Älä julkaise lasten kuvia nettiin!
Kun kyse on netistä ja/tai alaikäisistä lapsista, varovaisuus on aina paikallaan. Toisaalta suhteellisuudentajua ei pidä unohtaa.
Montakohan lasten kuvaa netistä jo nyt löytyy? Miljoona? Kymmenen miljoonaa? Sata miljoonaa? Todennäköisyys sille, että joku kuolaava pedofiili löytäisi juuri meidän lasten kuvia ja saisi niistä tyydytystä itselleen, on äärimmäisen pieni.
Lasten kuvia löytää paljon helpommin aikakauslehdistä -- varsinkin naisten- ja vauvalehtien mainoksista. Lapsia näkee myös kaduilla, koulujen lähistöllä, uimarannalla ja niin edelleen.
Totta kyllä, suomalaisessa kulttuurissa vähäpukeisuus ja suoranainen alastomuus on hyväksytympää kuin monissa muissa maissa. Suomalainen saattaa laittaa FB-sivulleen kuvia, joissa ei itse näe mitään erityistä, mutta jotka herättävät pahennusta vaikkapa amerikkalaisten silmissä. Ja vastaavasti innostusta pedofiileissä.
Mutta silloinkin on pakko kysyä: so what? Jos joku katselee lastemme kuvia toisella puolella maapalloa ja kokee siitä tyydytystä ilman, että me saamme ikinä edes tietää asiasta, tapahtuuko todellista vahinkoa? Mistä tiedämme, ettei niin ole jo käynyt? Kuinka paljon tällaisesta riskistä kannattaa huolehtia?
Todellista haittaa voi syntyä silloin, jos netissä olevat kuvat ja tiedot johtavat yhteydenottoihin tai jopa tapaamisiin. Se lienee kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Todelliset henkilö- ja yhteystiedot ovat pelkkiä kuvia vaarallisempia.
Toinen tekijä on henkilön oikeus omiin kuviinsa ja oikeuteen päättää siitä, miten hän näkyy netissä. Itsemääräämisoikeuden nimissä vanhempien ei pitäisi viedä lasta nettiin ennen kuin tämä itse pystyy päättämään asiasta. Tuttaville netissä jaetut kuvat ovat tietenkin OK, mutta julkisten kuvien levittämisessä kannattaa olla pidättyväinen. Täysi-ikäiseksi vartuttuaan lapsi saattaa toivoa, ettei hänen lapsuuskuviaan olisi levitetty.
Kesäkuumallakaan ei kannata unohtaa suhteellisuudentajua, eikä miettiä kaikkia mahdollisia uhkia. Muutoin ei kohta uskalla viedä lapsia edes uimarannalle, koska sielläkin joku saattaa katsella heitä väärissä tarkoituksissa.
torstai 30. kesäkuuta 2011
tiistai 28. kesäkuuta 2011
A tua conta està temporariamente bloqueada
Portugalissa lomaillessani Facebook sai yhtäkkiä päähänsä sulkea tilini. Kirjautumisyritys antoi virheilmoituksen:
Ei mitään selitystä, tietenkään. Jostain syystä Facebook vain oli päätellyt, että tililläni oli tietoturvaongelma. Erikoista, sillä käyttämäni kone oli oma läppäri, jolta olin juuri edellisenä päivänä käyttänyt palvelua. Korkeintaan ip-osoite oli välissä vaihtunut.
Mutta Facebookin kanssa ei kannata väitellä, eikä voikaan. Ilmaispalvelun käyttäjä on ongelmatilanteissa omillaan. Ei ole numeroa johon soittaa tai sähköpostia, josta saisi vastauksen.
Onneksi ilmoituksen teksti oli portugaliksi, joten oli helppo arvata mistä oli kyse. Vaan entä jos teksti olisikin ollut venäjäksi, thaiksi tai vaikka arabiaksi?
Continuar-painike toi näyttöön uuden ikkunan, jossa englannin ja portugalin sekakielellä pyydettiin henkilöllisyyden todentamista:
FB-ystävien kasvokuvien tunnistus kuulosti vaaralliselta -- en välttämättä muista nimiä edes livetapaamisessa, miten siis pelkän kuvan perusteella (joka kuva ei aina edes esitä henkilöä itseään).
Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja Facebook esitti turvakysymyksen -- tietenkin portugaliksi. Onneksi muistin vastauksen. Muistatko itse? Parasta tarkistaa kysymys ja vastaus ennen reissuun lähtöä. Muutoin yhteydenpito kavereihin saattaa jäädä tekemättä.
Toinen niksi: turvakysymyksen vastaus kannattaa valita sellaiseksi, jonka voi kirjoittaa perusmerkistöllä ilman ääkkösiä. Niiden löytäminen esimerkiksi nettikahvilan koneelta voi olla mahdotonta.
Onnistuneen todentamisen jälkeen Facebook oli taas tyytyväinen ja käyttö saattoi jatkua normaalisti. Olisi totisesti toivottavaa, että kansainvälisissä nettipalveluissa päästäisiin salasanaa vahvempaan todennukseen, jotta tällaisilta sekoiluilta vältyttäisiin.
Ikkunan vasemmassa alanurkassa on pienellä teksti Suomi. Ilmeisesti sitä klikkaamalla virheilmoituksen ja kysymykset olisi saanut muutettua suomeksi. Mutta miksi Facebook ylipäätään esittää tekstit paikallisella kielellä, jos se kuitenkin tietää käyttäjän valitseman kielen?
Jos Suomi-painike ei toimi ja ruudulle pullahtaa paikallisen maan harakanvarpaita, ainoa toivo on etsiä käsiin joku paikallinen toimimaan tulkkina.
Ei mitään selitystä, tietenkään. Jostain syystä Facebook vain oli päätellyt, että tililläni oli tietoturvaongelma. Erikoista, sillä käyttämäni kone oli oma läppäri, jolta olin juuri edellisenä päivänä käyttänyt palvelua. Korkeintaan ip-osoite oli välissä vaihtunut.
Mutta Facebookin kanssa ei kannata väitellä, eikä voikaan. Ilmaispalvelun käyttäjä on ongelmatilanteissa omillaan. Ei ole numeroa johon soittaa tai sähköpostia, josta saisi vastauksen.
Onneksi ilmoituksen teksti oli portugaliksi, joten oli helppo arvata mistä oli kyse. Vaan entä jos teksti olisikin ollut venäjäksi, thaiksi tai vaikka arabiaksi?
Continuar-painike toi näyttöön uuden ikkunan, jossa englannin ja portugalin sekakielellä pyydettiin henkilöllisyyden todentamista:
FB-ystävien kasvokuvien tunnistus kuulosti vaaralliselta -- en välttämättä muista nimiä edes livetapaamisessa, miten siis pelkän kuvan perusteella (joka kuva ei aina edes esitä henkilöä itseään).
Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon ja Facebook esitti turvakysymyksen -- tietenkin portugaliksi. Onneksi muistin vastauksen. Muistatko itse? Parasta tarkistaa kysymys ja vastaus ennen reissuun lähtöä. Muutoin yhteydenpito kavereihin saattaa jäädä tekemättä.
Toinen niksi: turvakysymyksen vastaus kannattaa valita sellaiseksi, jonka voi kirjoittaa perusmerkistöllä ilman ääkkösiä. Niiden löytäminen esimerkiksi nettikahvilan koneelta voi olla mahdotonta.
Onnistuneen todentamisen jälkeen Facebook oli taas tyytyväinen ja käyttö saattoi jatkua normaalisti. Olisi totisesti toivottavaa, että kansainvälisissä nettipalveluissa päästäisiin salasanaa vahvempaan todennukseen, jotta tällaisilta sekoiluilta vältyttäisiin.
Ikkunan vasemmassa alanurkassa on pienellä teksti Suomi. Ilmeisesti sitä klikkaamalla virheilmoituksen ja kysymykset olisi saanut muutettua suomeksi. Mutta miksi Facebook ylipäätään esittää tekstit paikallisella kielellä, jos se kuitenkin tietää käyttäjän valitseman kielen?
Jos Suomi-painike ei toimi ja ruudulle pullahtaa paikallisen maan harakanvarpaita, ainoa toivo on etsiä käsiin joku paikallinen toimimaan tulkkina.
"Kiusasimme, koska pystyimme"
Tietomurtoja tehtaillut ja yrityksiä häirinnyt hakkeriryhmä LulzSec on päättänyt hajaantua ja julkaissut jäähyväiskirjeen, jossa se paljastaa toimiensa motiivin: teimme kaiken ainoastaan siksi, että pystyimme siihen.
Miten vähäpätöinen, suorastaan halveksittava motiivi! Kiusata nyt toisia vain siksi, että pystyy siihen. LulzSec olisi voinut edes teeskennellä, että se halusi kiinnittää huomiota tietoturvaongelmiin tai ottaa kantaa jonkin yhteiskunnan epäkohdan puolesta.
Mutta ei - hakkerijengi teki vahinkoa vain siksi, että se oli mahdollista. Syyttömien kiusaaminen vahvimman oikeudella on kaikista motiiveista alhaisin. Asiaa ei muuta muuksi se, että vahvuus tarkoittaa tässä yhteydessä älyllistä eikä fyysistä kyvykkyyttä.
Tietoturvasta ei koskaan saada täydellistä. Aina löytyy vähintäänkin yksi heikko salasana, jokin päivittämättä jäänyt tietokone, jokin uusi haavoittuvuus. Yrityksiä pitää velvoittaa normaaliin huolellisuuteen kaikessa toiminnassaan -- myös tietojenkäsittelyssä -- mutta jos aukkoja siitä huolimatta jää, niiden hyödyntäminen on raukkamaista.
Uutinen kertoo, miten poliisin pidättämä LulzSecin jäsen on vasta 19-vuotias. Siinä iässä kiusaaminen ei ole mitenkään tavatonta. Uuden tekniikan ansiosta kiusa kohdistuu epäsuositun koulutoverin sijasta yrityksiin ja ehkä jopa miljooniin nettikäyttäjiin.
Liian suuri valta on nyt kokemattomissa käsissä. Väistämättä herää vaatimuksia netin valvonnan lisäämisestä niin, että kiinnijäämisen riski saadaan riittävän korkeaksi. Vapauteen liittyy aina myös vastuu.
Miten vähäpätöinen, suorastaan halveksittava motiivi! Kiusata nyt toisia vain siksi, että pystyy siihen. LulzSec olisi voinut edes teeskennellä, että se halusi kiinnittää huomiota tietoturvaongelmiin tai ottaa kantaa jonkin yhteiskunnan epäkohdan puolesta.
Mutta ei - hakkerijengi teki vahinkoa vain siksi, että se oli mahdollista. Syyttömien kiusaaminen vahvimman oikeudella on kaikista motiiveista alhaisin. Asiaa ei muuta muuksi se, että vahvuus tarkoittaa tässä yhteydessä älyllistä eikä fyysistä kyvykkyyttä.
Tietoturvasta ei koskaan saada täydellistä. Aina löytyy vähintäänkin yksi heikko salasana, jokin päivittämättä jäänyt tietokone, jokin uusi haavoittuvuus. Yrityksiä pitää velvoittaa normaaliin huolellisuuteen kaikessa toiminnassaan -- myös tietojenkäsittelyssä -- mutta jos aukkoja siitä huolimatta jää, niiden hyödyntäminen on raukkamaista.
Uutinen kertoo, miten poliisin pidättämä LulzSecin jäsen on vasta 19-vuotias. Siinä iässä kiusaaminen ei ole mitenkään tavatonta. Uuden tekniikan ansiosta kiusa kohdistuu epäsuositun koulutoverin sijasta yrityksiin ja ehkä jopa miljooniin nettikäyttäjiin.
Liian suuri valta on nyt kokemattomissa käsissä. Väistämättä herää vaatimuksia netin valvonnan lisäämisestä niin, että kiinnijäämisen riski saadaan riittävän korkeaksi. Vapauteen liittyy aina myös vastuu.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
WLAN-palvelun käyttöehdot kannattaa lukea tarkasti
Olen ollut tämän viikon Portugalissa. Ensimmäisenä iltana hotellissa huomasin, että Portugalin teleyhtiön wlan-palvelu kuuluu paitsi hotellin aulassa myös huoneen parvekkeella. Ostin heti käyttöoikeuden koko viikoksi 50 eurolla. Tarjolla oli myös puolen tunnin, tunnin ja päivän sopimuksia, mutta jos aikoo käyttää nettiä usein, on edullisinta ostaa se saman tien koko ajaksi.
Illalla ostamani tunnus ja salasana eivät enää toimineetkaan. Vasta silloin kiinnitin huomiota pieneen punaiseen tähteen, joka oli merkitty yhteysvaihtoehtojen perään, ja siihen liittyvään pienellä painettuun tekstiin:
Consecutive after first login. Lisätietoja löytyi operaattorin FAQ-osiosta ja toden totta: ostettu wlan-palvelu oli voimassa vain niin kauan, kuin yhteys oli käytössä. Jos yhteys katkesi tai koneen sammutti ennen kuin aika oli kulunut umpeen, oma vika -- loppuaika jäi käyttämättä. FAQ:ssa mainittiin erikseen, ettei käyttämätöntä aikaa hyvitetä.
Olen käyttänyt wlan-yhteyksiä eri maissa lukemattomia kertoja 10 vuoden ajan, enkä ole ennen törmännyt vastaavaan. Yleensä ostettu aika on sidottu kalenteriin tai sitten laskuri raksuttaa vain, kun yhteys on auki.
Heräsi epäilys, että Portugal Telecomm pyrkii tahallaan rahastamaan turisteja. Mitä järkeä on myydä viikon käyttöoikeutta, joka loppuu heti kun yhteys ensimmäisen kerran katkeaa? Kukaan ei pysty pitämään langattoman verkon yhteyttä auki yhtäjaksoisesti viikon ajan.
Tarinan opetus on, että kannattaa aina lukea käyttöehdot ja huomioida punaisella merkityt tähdet. Tästä tuli elämäni kallein langaton nettiyhteys: 50 euroa vajaan tunnin ajasta!
Tyhmyydestä sakotetaan. Oppirahat tuli maksettua, mutta silti palvelusta jäi paha maku. Etenkin, kun vahingosta viisastuneena ostin seuraavalla kerralla käyttöoikeuden vain päiväksi (20 euroa) ja varmistin, että kone oli päällä koko päivän ajan. Palvelussa oli kuitenkin iltapäivällä hetken katkos, jolloin yhteys meni poikki ja sen jälkeen olisi taas pitänyt ostaa uusi yhteysaika.
Ensimmäinen yritys ostaa yhden päivän voucher päättyi nolosti, sillä rahat menivät mutta palvelu ei antanut lainkaan käyttäjätunnusta ja salasanaa. Vasta toisella yrittämällä (taas 20 euroa, obrigado) tunnukset tulivat. Palvelu ei siis ole ainoastaan ovelasti hinnoiteltu, vaan lisäksi se toimii epävarmasti.
Ai niin, mainitsinko jo, että Internet Explorer 9:llä maksaminen kyllä onnistui mutta sen jälkeen ei tapahtunut mitään? Tämän oppimiseen kului kaksi kertaa kolme euroa. Obrigado, jälleen. Onneksi koneessani oli myös Firefox ja sillä maksaminen sujui vaikeuksitta. Perin kummallista, ettei operaattori varmista palvelunsa toimivuutta Internet Explorerin uusimmalla versiolla
Jos on kuluttajansuoja huonoa suomalaisissa 3g-datapalveluissa, Portugalissa WLAN-asiakas on todella operaattorin armoilla. Maksoin 96 euroa joko vaillinnaisesti toimivista tai kokonaan toimimattomista yhteyksistä.
Onneksi läheisessä ostoskeskuksessa oli avoin ja ilmainen WLAN asiakkaiden käyttöön. Tämäkin teksti on lähetetty sieltä.
Illalla ostamani tunnus ja salasana eivät enää toimineetkaan. Vasta silloin kiinnitin huomiota pieneen punaiseen tähteen, joka oli merkitty yhteysvaihtoehtojen perään, ja siihen liittyvään pienellä painettuun tekstiin:
Consecutive after first login. Lisätietoja löytyi operaattorin FAQ-osiosta ja toden totta: ostettu wlan-palvelu oli voimassa vain niin kauan, kuin yhteys oli käytössä. Jos yhteys katkesi tai koneen sammutti ennen kuin aika oli kulunut umpeen, oma vika -- loppuaika jäi käyttämättä. FAQ:ssa mainittiin erikseen, ettei käyttämätöntä aikaa hyvitetä.
Olen käyttänyt wlan-yhteyksiä eri maissa lukemattomia kertoja 10 vuoden ajan, enkä ole ennen törmännyt vastaavaan. Yleensä ostettu aika on sidottu kalenteriin tai sitten laskuri raksuttaa vain, kun yhteys on auki.
Heräsi epäilys, että Portugal Telecomm pyrkii tahallaan rahastamaan turisteja. Mitä järkeä on myydä viikon käyttöoikeutta, joka loppuu heti kun yhteys ensimmäisen kerran katkeaa? Kukaan ei pysty pitämään langattoman verkon yhteyttä auki yhtäjaksoisesti viikon ajan.
Tarinan opetus on, että kannattaa aina lukea käyttöehdot ja huomioida punaisella merkityt tähdet. Tästä tuli elämäni kallein langaton nettiyhteys: 50 euroa vajaan tunnin ajasta!
Tyhmyydestä sakotetaan. Oppirahat tuli maksettua, mutta silti palvelusta jäi paha maku. Etenkin, kun vahingosta viisastuneena ostin seuraavalla kerralla käyttöoikeuden vain päiväksi (20 euroa) ja varmistin, että kone oli päällä koko päivän ajan. Palvelussa oli kuitenkin iltapäivällä hetken katkos, jolloin yhteys meni poikki ja sen jälkeen olisi taas pitänyt ostaa uusi yhteysaika.
Ensimmäinen yritys ostaa yhden päivän voucher päättyi nolosti, sillä rahat menivät mutta palvelu ei antanut lainkaan käyttäjätunnusta ja salasanaa. Vasta toisella yrittämällä (taas 20 euroa, obrigado) tunnukset tulivat. Palvelu ei siis ole ainoastaan ovelasti hinnoiteltu, vaan lisäksi se toimii epävarmasti.
Ai niin, mainitsinko jo, että Internet Explorer 9:llä maksaminen kyllä onnistui mutta sen jälkeen ei tapahtunut mitään? Tämän oppimiseen kului kaksi kertaa kolme euroa. Obrigado, jälleen. Onneksi koneessani oli myös Firefox ja sillä maksaminen sujui vaikeuksitta. Perin kummallista, ettei operaattori varmista palvelunsa toimivuutta Internet Explorerin uusimmalla versiolla
Jos on kuluttajansuoja huonoa suomalaisissa 3g-datapalveluissa, Portugalissa WLAN-asiakas on todella operaattorin armoilla. Maksoin 96 euroa joko vaillinnaisesti toimivista tai kokonaan toimimattomista yhteyksistä.
Onneksi läheisessä ostoskeskuksessa oli avoin ja ilmainen WLAN asiakkaiden käyttöön. Tämäkin teksti on lähetetty sieltä.
torstai 23. kesäkuuta 2011
Älä unohda pankkitunnuksia kesän ulkomaanmatkalla
Jos matka suuntautuu kesällä ulkomaille, kannattaa ottaa mukaan pankkien tunnusluvut.
Itse olen parhaillaan Portugalissa hotellissa, jonka WLAN-yhteyttä varten on ostettava tunnus online-palvelusta. Ainoa maksutapa on luottokortti. Pelkän VISA-kortin tiedot eivät kuitenkaan riitä, vaan niiden jälkeen pitää vielä todentaa itsensä pankkitunnuksilla. Melkoinen vaiva, eikä veloituskaan päätä huimaa: yhteys maksaa kolme euroa.
Onneksi itsellä tunnusluvut tulivat mukaan Suomesta lähdettäessä. Moni muu jättää ne kotiin ajatellen, ettei suomalaisia pankkitunnuksia tarvita ulkomailla.
Ainoa ongelma on, että yhteyttä voi ostaa tunnin kerrallaan ja jokainen käyttökerta vaatii uuden oston ja todennuksen. Tällä vauhdilla vapaat tunnukset loppuvat ennen kuin matka. Grrr.... Onko todella tarpeen vaatia kolmen euron ostoksesta näin vahvaa tunnistamista?
Törmäsin asiaan ensi kerran jo talvella, joten luottokorttiostoksen todentaminen suomalaisella pankkitunnuksella ei ole ihan uusi asia. Onko tästä tiedotettu jossain? On mennyt ainakin itsellä ohi silmien.
Itse olen parhaillaan Portugalissa hotellissa, jonka WLAN-yhteyttä varten on ostettava tunnus online-palvelusta. Ainoa maksutapa on luottokortti. Pelkän VISA-kortin tiedot eivät kuitenkaan riitä, vaan niiden jälkeen pitää vielä todentaa itsensä pankkitunnuksilla. Melkoinen vaiva, eikä veloituskaan päätä huimaa: yhteys maksaa kolme euroa.
Onneksi itsellä tunnusluvut tulivat mukaan Suomesta lähdettäessä. Moni muu jättää ne kotiin ajatellen, ettei suomalaisia pankkitunnuksia tarvita ulkomailla.
Ainoa ongelma on, että yhteyttä voi ostaa tunnin kerrallaan ja jokainen käyttökerta vaatii uuden oston ja todennuksen. Tällä vauhdilla vapaat tunnukset loppuvat ennen kuin matka. Grrr.... Onko todella tarpeen vaatia kolmen euron ostoksesta näin vahvaa tunnistamista?
Törmäsin asiaan ensi kerran jo talvella, joten luottokorttiostoksen todentaminen suomalaisella pankkitunnuksella ei ole ihan uusi asia. Onko tästä tiedotettu jossain? On mennyt ainakin itsellä ohi silmien.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Ministerit Kiuru, Kyllönen -- ja Urpilainen
Viestintäministeriksi tulee Krista Kiuru, joka lienee useimmille täysin tuntematon. Samaan salkkuun yhdistetään lisäksi asuntoasiat. Koska näillä kahdella ei ole mitään tekemistä keskenään (uusiin asuntoihin rakennettavia laajakaistayhteyksiä lukuunottamatta) on ilmeistä, ettei viestintä- ja tietoyhteiskunta-asioita pidetty kovin tärkeinä.
No, se ei ole mikään yllätys. Jostain syystä Kiurun edeltäjä sai hyvinkin täytettyä työpäivänsä pelkillä viestintäasioilla. Viestintä ja tietotekniikka mainitaan uudessa hallitusohjelmassa useita kertoja ja niitä pidetään muka tärkeinä. Salkut osoittavat, ettei niin ole.
Taustaltaan Kiuru on opettaja. Hän joutuu ilmeisen kokemattomana heti syksyllä vaikean paikan eteen, koska Ylen TV-maksujärjestelmä pitää uudistaa pikimmiten. Päätöstä ei voi enää lykätä, sillä lupatarkastajista luovutaan ja ilman heitä lupansa maksavien määrä romahtaa.
Hallitusohjelmassa ei ole mitään mainintaa siitä, että YLEn runsaan 400 miljoonan euron budjetti siirtyisi verovaroista maksettavaksi. Siihen ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia nyt, kun jo kymmenesosankin kuluerät ovat ankaran väännön kohteina.
Kun vielä huomioidaan Kiurun puoluetausta (SDP) lienee selvää, minkä mallin hän tulee syksyllä esittelemään syksyllä eduskunnalle: sen saman kotitalouskohtaisen mediamaksun, jota Lindén ei halunnut ajaa kansan laajan vastustuksen vuoksi.
Entäpä kulttuuriministeri? Nimi ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta ilmeisesti Merja Kyllönen on vahvoilla. Toinen tuntematon nimi kertoo kulttuuriasioiden vähäisestä arvostuksesta. Wikipedian mukaan vasemmistoliiton Kyllönen harrastaa runoilua, joten kulttuuri sinällään on hänelle tuttua.
IT-näkökulmasta molemmat valinnat herättävät huolestuneisuutta. Onko näistä uusista naisista kehittämään Suomea tietoyhteiskuntana? Miten kokematon runo-Kyllönen pystyy suhtautumaan kriittisesti tekijänoikeusjärjestöjen vahvaan lobbaukseen? Miten kuluttajien ja käyttäjien edut huomioidaan laajakaistan ja tekijänoikeuksien kehittämisessä? Pelkään, että heikosti.
Mutta miksi otsikossa esiintyy myös Urpilaisen nimi? Pisti pahasti silmään tuoreen valtiovarainministerin kommentti Hesarin uutisessa: Urpilainen puolusti ratkaisuja vakuuttamalla muun muassa, että polttoaineveron korotus on vain inflaatiotarkistus.
Bensan valmistevero on tietääkseni kiinteä euromäärä bensalitralta. Jos raakaöljyn hinta nousee, valmistevero pysyy samana ja sen prosentuaalinen osuus asiakkaan maksamasta loppuhinnasta alenee. Mutta kiinteän veronkorotuksen kutsuminen inflaatiotarkistukseksi on kyllä perin erikoinen näkemys!
Uutinen jatkuu: Valmisteverojen korotus on hänen mielestään parempi ratkaisu kuin arvonlisäveron korotus, koska jokainen voi itse päättää alkoholin, tupakan tai makeisten käyttönsä toisin kuin ruuan tai vaatteiden hankkimisen. Jaa-a, sanoisin kyllä että liikkuminen pitkien etäisyyksien pimeässä ja kylmässä Suomessa on yhtä välttämätöntä kuin ruoka tai vaatteet. Bensan hinnankorotus vaikuttaa julkiseen liikenteeseen ja epäsuorasti kaikkiin tuotteisiin ja palveluihin, joissa tuote, asiakas tai palvelu liikkuu - siis käytännössä kaikkeen.
Bensan valmisteveron korotuksella on ihan samanlainen vaikutus kuin arvonlisäveron korotuksella. Luulisi tulevan valtiovarainministerin tietävän tämän.
Vielä huvittava yksityiskohta: Maikkarin 7-uutisten otsikoissa oli jälleen kirjoitusvirhe, jonka seurauksena Urpilainen oli nimitetty valiovarainministeriksi. Mahtaa Valio olla tyytyväinen! Tuotesijoittelu on edennyt jo ministeritasolle asti.
Lisäys 19.6.2011: Arhinmäki yllättikin ottamalla kulttuuriministerin tehtävät itselleen. Kyllösestä tuli siten liikenneministeri.
No, se ei ole mikään yllätys. Jostain syystä Kiurun edeltäjä sai hyvinkin täytettyä työpäivänsä pelkillä viestintäasioilla. Viestintä ja tietotekniikka mainitaan uudessa hallitusohjelmassa useita kertoja ja niitä pidetään muka tärkeinä. Salkut osoittavat, ettei niin ole.
Taustaltaan Kiuru on opettaja. Hän joutuu ilmeisen kokemattomana heti syksyllä vaikean paikan eteen, koska Ylen TV-maksujärjestelmä pitää uudistaa pikimmiten. Päätöstä ei voi enää lykätä, sillä lupatarkastajista luovutaan ja ilman heitä lupansa maksavien määrä romahtaa.
Hallitusohjelmassa ei ole mitään mainintaa siitä, että YLEn runsaan 400 miljoonan euron budjetti siirtyisi verovaroista maksettavaksi. Siihen ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia nyt, kun jo kymmenesosankin kuluerät ovat ankaran väännön kohteina.
Kun vielä huomioidaan Kiurun puoluetausta (SDP) lienee selvää, minkä mallin hän tulee syksyllä esittelemään syksyllä eduskunnalle: sen saman kotitalouskohtaisen mediamaksun, jota Lindén ei halunnut ajaa kansan laajan vastustuksen vuoksi.
Entäpä kulttuuriministeri? Nimi ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta ilmeisesti Merja Kyllönen on vahvoilla. Toinen tuntematon nimi kertoo kulttuuriasioiden vähäisestä arvostuksesta. Wikipedian mukaan vasemmistoliiton Kyllönen harrastaa runoilua, joten kulttuuri sinällään on hänelle tuttua.
IT-näkökulmasta molemmat valinnat herättävät huolestuneisuutta. Onko näistä uusista naisista kehittämään Suomea tietoyhteiskuntana? Miten kokematon runo-Kyllönen pystyy suhtautumaan kriittisesti tekijänoikeusjärjestöjen vahvaan lobbaukseen? Miten kuluttajien ja käyttäjien edut huomioidaan laajakaistan ja tekijänoikeuksien kehittämisessä? Pelkään, että heikosti.
Mutta miksi otsikossa esiintyy myös Urpilaisen nimi? Pisti pahasti silmään tuoreen valtiovarainministerin kommentti Hesarin uutisessa: Urpilainen puolusti ratkaisuja vakuuttamalla muun muassa, että polttoaineveron korotus on vain inflaatiotarkistus.
Bensan valmistevero on tietääkseni kiinteä euromäärä bensalitralta. Jos raakaöljyn hinta nousee, valmistevero pysyy samana ja sen prosentuaalinen osuus asiakkaan maksamasta loppuhinnasta alenee. Mutta kiinteän veronkorotuksen kutsuminen inflaatiotarkistukseksi on kyllä perin erikoinen näkemys!
Uutinen jatkuu: Valmisteverojen korotus on hänen mielestään parempi ratkaisu kuin arvonlisäveron korotus, koska jokainen voi itse päättää alkoholin, tupakan tai makeisten käyttönsä toisin kuin ruuan tai vaatteiden hankkimisen. Jaa-a, sanoisin kyllä että liikkuminen pitkien etäisyyksien pimeässä ja kylmässä Suomessa on yhtä välttämätöntä kuin ruoka tai vaatteet. Bensan hinnankorotus vaikuttaa julkiseen liikenteeseen ja epäsuorasti kaikkiin tuotteisiin ja palveluihin, joissa tuote, asiakas tai palvelu liikkuu - siis käytännössä kaikkeen.
Bensan valmisteveron korotuksella on ihan samanlainen vaikutus kuin arvonlisäveron korotuksella. Luulisi tulevan valtiovarainministerin tietävän tämän.
Vielä huvittava yksityiskohta: Maikkarin 7-uutisten otsikoissa oli jälleen kirjoitusvirhe, jonka seurauksena Urpilainen oli nimitetty valiovarainministeriksi. Mahtaa Valio olla tyytyväinen! Tuotesijoittelu on edennyt jo ministeritasolle asti.
Lisäys 19.6.2011: Arhinmäki yllättikin ottamalla kulttuuriministerin tehtävät itselleen. Kyllösestä tuli siten liikenneministeri.
Hallitusohjelma vahvistaa pakkoruotsia ja tuo ruuhkamaksun?
Eilisen hallitusohjelman julkistuksen jälkeen netti tulvii kommentteja ja mielipiteitä. Tässä omia havaintojani aiheesta. Ohjelman teksti on sen verran koukeroista ja epämääräistä, että osa poiminnoista on pakko esittää kysymyksinä.
- Polttoaineen valmisteveron nosto on mielikuvitukseton ratkaisu ja tekee todella kipeää. Jokainen hallitus on turvautunut samaan keinoon lisätuloja saadakseen. Tällä kertaa tuotoksi odotetaan 250 miljoonaa euroa. On todennäköistä, että öljyn hinta tulee seuraavan nelivuotiskauden aikana koko ajan nousemaan ja vastaavasti euro heikkenemään. Kaikki tekijät yhdessä merkitsevät sitä, että bensa maksaa kohta kaksi euroa litra. Tukeeko se Suomen kasvua ja taloudellisen toimeliaisuuden lisäämistä?
- Polttoaineveron yhteydessä on toinenkin kohta: "Ajoneuvovero, käytön painottaminen verotuksessa", tuotto + 70 miljoonaa euroa. Luulisi, että jo valmisteveron korottaminen riittäisi painottamaan verotusta käyttöön, mutta tässä tavoitellaan jotain muuta. Tulkitsenko oikein, että tämä merkitsee jonkinlaista ajomääriin perustuvaa maksua? Siis käytännössä ruuhkamaksua (oik. kilometriveroa)?
- Liikennepolitiikan alla kerrotaan älyliikenteen uusista palveluista, taloudellisesta ohjauksesta (lisää veroja) ja liikenteen tehokkuuden kehittämistä. "Selvitetään satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottoa" - eikö tätä ole selvitetty jo monta vuotta? Vaalien alla yksikään ehdokas (Vihreitä lukuunottamatta) ei kannattanut asiaa, ja kuitenkin se on taas ujutettu hallitusohjelmaan.
- Ennen vaaleja pakkoruotsia kritisoitiin voimakkaasti lähes kaikista puolueista. Tuli tunne, että elämme historiallisia hetkiä: pakkoruotsista voidaan vihdoin siirtyä hyötyruotsiin ja venäjän osuutta vahvistaa. Vaan kuinkas kävikään? RKP otettiin mukaan hallitukseen ja siksi ohjelmasta löytyvät tutut lauseet "kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara" ja "suomen- ja ruotsinkielisen väestön mahdollisuudet saada palveluja omalla kiellellään turvataan" (huom. kirjoitusvirhe, yksi harvoista). Lause "Pääministerin johdolla laaditaan pitkän aikavälin kielistrategia kahden elinvoimaisen kansalliskielen kehittämiseksi ja konkretisoidaan sen pohjalta toimet hallituskaudelle" antaa ymmärtää, että pakkoruotsia pikemminkin vahvistetaan kuin heikennetään.
- Ilmeisesti ensimmäistä kertaa hyvitysmaksu on päässyt mukaan hallitusohjelmaan. Se "uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa". Maksu nähdään selvästi veroluonteisena tukena, ei tekijöille kopioinnista tulevana korvauksena. Samassa kappaleessa "luovien aineistojen luvatonta käyttöä kitketään tiedotuksen keinoin sekä kehittämällä lainsäädäntöä ja tehostamalla sen täytäntöönpanoa".
- Yleisradion rahoitus "uudistetaan siten, että rooli kulttuurin tuottajana, moniarvoisena ja riippumattomana tiedonvälittäjänä sekä sananvapauden foorumina turvataan". Ei sanaakaan siitä, miten se tehdään. Sama tavoite oli jo edellisellä hallituksella, mutta sen toteuttaminen epäonnistui surkeasti. TV-lupatarkastukset lopetetaan, joten maksu uudistetaan pikavauhtia jo tänä syksynä. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten se käytännössä tapahtuu! Uusi liikenneministeri joutuu haukkaamaan kylmiltään ison palan kakkua.
- Arvonlisäveron tuominen lehdistölle on vakava paikka alalle, joka kamppailee muutenkin mahdottoman tehtävän edessä. Tätä pitää pohtia erillisessä kirjoituksessa.
Sitten vielä havaintoja IT-aiheista:
- Suomi halutaan edelleen nostaa Euroopan johtavaksi "laajakaistamaaksi". Tavoite on ylevä, mutta käytännössä mahdoton. Pitkät etäisyydet ja harva asutus takaavat sen, ettei tavoitetta koskaan saavuteta. Aiempi 100 megan laajakaista -hanke vuoteen 2015 mennessä pannaan syksyllä tarkasteluun, jonka pohjalta päätetään jatkotoimista.
- Tietoteknisesti kiinnostavia asioita ovat mm. "nopeutetaan vapaan langattoman verkon leviämistä", julkisen päätösvallan avaaminen kansalaisille netissä, julkisten tietoaineistojen avaaminen, nettipalvelujen esteettömyyden lisääminen, avointen rajapintojen ja standardien suosiminen sekä muistutus digitaalisen kuilun madaltamisesta takaamalla kaikille osallistuminen "esteettömästi" tietoyhteiskuntaan ja digitaaliseen maailmaan.
- "Valmistellaan uusi tietoyhteiskuntakaari..." Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Ilmeisesti sana on johdettu ikivanhasta maakaaresta. Google löytää yhden ainoan esiintymän tälle uudissanalle, ja se on hallitusohjelma itse. Ja miksi tekstissä puhutaan koko ajan "tietoverkoista"? Onko niitä nykyään muitakin kuin internet eli netti?
- "Julkisten sähköisten palvelujen kehittäminen annetaan yhden vahvat valtuudet omaavan tahon johdettavaksi" - olisiko tässä IT-aiheiden kovin lause?
- Rajavartiolaitos säästää kokonaista kaksi miljoonaa euroa automatisoimalla rajatarkistuksia. Summa on toiseksi pienin liite kakkosen kohdista. Biopasseihin ja kasvontunnistukseen perustuva tekniikka ei ole täysin aukotonta, joten on vaara, että se lisää rajojen avoimuutta väärällä tavalla. Onko näin saavutettu mitätön säästö todella suhteessa uusiin riskeihin?
- Polttoaineen valmisteveron nosto on mielikuvitukseton ratkaisu ja tekee todella kipeää. Jokainen hallitus on turvautunut samaan keinoon lisätuloja saadakseen. Tällä kertaa tuotoksi odotetaan 250 miljoonaa euroa. On todennäköistä, että öljyn hinta tulee seuraavan nelivuotiskauden aikana koko ajan nousemaan ja vastaavasti euro heikkenemään. Kaikki tekijät yhdessä merkitsevät sitä, että bensa maksaa kohta kaksi euroa litra. Tukeeko se Suomen kasvua ja taloudellisen toimeliaisuuden lisäämistä?
- Polttoaineveron yhteydessä on toinenkin kohta: "Ajoneuvovero, käytön painottaminen verotuksessa", tuotto + 70 miljoonaa euroa. Luulisi, että jo valmisteveron korottaminen riittäisi painottamaan verotusta käyttöön, mutta tässä tavoitellaan jotain muuta. Tulkitsenko oikein, että tämä merkitsee jonkinlaista ajomääriin perustuvaa maksua? Siis käytännössä ruuhkamaksua (oik. kilometriveroa)?
- Liikennepolitiikan alla kerrotaan älyliikenteen uusista palveluista, taloudellisesta ohjauksesta (lisää veroja) ja liikenteen tehokkuuden kehittämistä. "Selvitetään satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottoa" - eikö tätä ole selvitetty jo monta vuotta? Vaalien alla yksikään ehdokas (Vihreitä lukuunottamatta) ei kannattanut asiaa, ja kuitenkin se on taas ujutettu hallitusohjelmaan.
- Ennen vaaleja pakkoruotsia kritisoitiin voimakkaasti lähes kaikista puolueista. Tuli tunne, että elämme historiallisia hetkiä: pakkoruotsista voidaan vihdoin siirtyä hyötyruotsiin ja venäjän osuutta vahvistaa. Vaan kuinkas kävikään? RKP otettiin mukaan hallitukseen ja siksi ohjelmasta löytyvät tutut lauseet "kaksikielisyys on rikkaus ja voimavara" ja "suomen- ja ruotsinkielisen väestön mahdollisuudet saada palveluja omalla kiellellään turvataan" (huom. kirjoitusvirhe, yksi harvoista). Lause "Pääministerin johdolla laaditaan pitkän aikavälin kielistrategia kahden elinvoimaisen kansalliskielen kehittämiseksi ja konkretisoidaan sen pohjalta toimet hallituskaudelle" antaa ymmärtää, että pakkoruotsia pikemminkin vahvistetaan kuin heikennetään.
- Ilmeisesti ensimmäistä kertaa hyvitysmaksu on päässyt mukaan hallitusohjelmaan. Se "uudistetaan turvaamaan alan toiminnan taloudelliset edellytykset nopean teknologisen kehityksen olosuhteissa". Maksu nähdään selvästi veroluonteisena tukena, ei tekijöille kopioinnista tulevana korvauksena. Samassa kappaleessa "luovien aineistojen luvatonta käyttöä kitketään tiedotuksen keinoin sekä kehittämällä lainsäädäntöä ja tehostamalla sen täytäntöönpanoa".
- Yleisradion rahoitus "uudistetaan siten, että rooli kulttuurin tuottajana, moniarvoisena ja riippumattomana tiedonvälittäjänä sekä sananvapauden foorumina turvataan". Ei sanaakaan siitä, miten se tehdään. Sama tavoite oli jo edellisellä hallituksella, mutta sen toteuttaminen epäonnistui surkeasti. TV-lupatarkastukset lopetetaan, joten maksu uudistetaan pikavauhtia jo tänä syksynä. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten se käytännössä tapahtuu! Uusi liikenneministeri joutuu haukkaamaan kylmiltään ison palan kakkua.
- Arvonlisäveron tuominen lehdistölle on vakava paikka alalle, joka kamppailee muutenkin mahdottoman tehtävän edessä. Tätä pitää pohtia erillisessä kirjoituksessa.
Sitten vielä havaintoja IT-aiheista:
- Suomi halutaan edelleen nostaa Euroopan johtavaksi "laajakaistamaaksi". Tavoite on ylevä, mutta käytännössä mahdoton. Pitkät etäisyydet ja harva asutus takaavat sen, ettei tavoitetta koskaan saavuteta. Aiempi 100 megan laajakaista -hanke vuoteen 2015 mennessä pannaan syksyllä tarkasteluun, jonka pohjalta päätetään jatkotoimista.
- Tietoteknisesti kiinnostavia asioita ovat mm. "nopeutetaan vapaan langattoman verkon leviämistä", julkisen päätösvallan avaaminen kansalaisille netissä, julkisten tietoaineistojen avaaminen, nettipalvelujen esteettömyyden lisääminen, avointen rajapintojen ja standardien suosiminen sekä muistutus digitaalisen kuilun madaltamisesta takaamalla kaikille osallistuminen "esteettömästi" tietoyhteiskuntaan ja digitaaliseen maailmaan.
- "Valmistellaan uusi tietoyhteiskuntakaari..." Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Ilmeisesti sana on johdettu ikivanhasta maakaaresta. Google löytää yhden ainoan esiintymän tälle uudissanalle, ja se on hallitusohjelma itse. Ja miksi tekstissä puhutaan koko ajan "tietoverkoista"? Onko niitä nykyään muitakin kuin internet eli netti?
- "Julkisten sähköisten palvelujen kehittäminen annetaan yhden vahvat valtuudet omaavan tahon johdettavaksi" - olisiko tässä IT-aiheiden kovin lause?
- Rajavartiolaitos säästää kokonaista kaksi miljoonaa euroa automatisoimalla rajatarkistuksia. Summa on toiseksi pienin liite kakkosen kohdista. Biopasseihin ja kasvontunnistukseen perustuva tekniikka ei ole täysin aukotonta, joten on vaara, että se lisää rajojen avoimuutta väärällä tavalla. Onko näin saavutettu mitätön säästö todella suhteessa uusiin riskeihin?
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Lobbariohjelma julkistettiin
Lobbausohjelma -- anteeksi, hallitusohjelma -- on sitten julkistettu. Sen kovaa ydintä ovat talouteen liittyvät päätökset ja erilaisten maksujen korotukset.
Ytimen ympärille on kasattu kymmeniä sivuja höttöä, joka lienee peräisin suoraan lobbarien ja etujärjestöjen kynästä. Sen verran tekstiin on sentään tehty toimitustyötä, että ranskalaiset viivat on poistettu näkyvistä. Lukija voi helposti kuvitella ne mielessään.
Mitenkähän näitäkin diiba-daaba-kohtia pitäisi tulkita:
- Kansallisesti ja kansainvälisesti verkottuneiden innovaatioyhteisöjen lisäksi Suomeen luodaan vahvoja alueellisia innovaatiokeskittymiä. (heh, heh!)
- Valtion liikenneratkaisuilla tuetaan alueiden toimintaedellytysten kehittymistä. Nopeat tietoliikenneyhteydet ulotetaan maan kaikkiin osiin. (miten?)
- Nopeasti lisääntyvä etätunnistusteknologian (mm. RFID) käyttö avaa uusia mahdollisuuksia, mutta vaatii myös ajanmukaista lainsäädäntöä. (yllätys yllätys... onkohan ko. kohdan kirjoittaja tiennyt, mitä RFID tarkoittaa ja millaista lainsäädäntöä se tarvitsee? Ei kai mikään tarvitse vanhentunutta lainsäädäntöä?)
- Suomi nostetaan johtavaksi luonnonvarojen ja materiaalien kestävän, taloudellisen sekä innovatiivisen hyödyntämisen osaamisen maaksi nojautuen alueidensa erilaisiin luonnonrikkauksiin. (voi vitsi mitä kapulakieltä... entä jos meistä ei tule johtavaa maata, onko hallitus silloin epäonnistunut ja eroaako se?)
- Perheiden hyvinvointia ja jokaisen yhteiskunnallista osallisuutta
lisätään. (miten hallitus voi lisätä perheiden hyvinvointia?)
- Olympiastadionin peruskorjauksen luonne kansallisena hankkeena huomioidaan sen rahoituksessa. (kukahan lobbari tämän on sanellut? Mitä tekemistä Olympiastadionin peruskorjauksella on hallituksen kanssa?)
- Strategisten huippuosaamisen keskittymien toimintaa jatketaan ja turvataan rahoituksen toimivuus. (mitähän mahtavat olla strategisen huippuosaamisen keskittymät? Tuntisivatko poliitikot niitä, jos tulisivat kadulla vastaan?)
Paljonkohan näistä 60 päivästä on kulunut em. ranskalaisten pyörittelyyn?
Ytimen ympärille on kasattu kymmeniä sivuja höttöä, joka lienee peräisin suoraan lobbarien ja etujärjestöjen kynästä. Sen verran tekstiin on sentään tehty toimitustyötä, että ranskalaiset viivat on poistettu näkyvistä. Lukija voi helposti kuvitella ne mielessään.
Mitenkähän näitäkin diiba-daaba-kohtia pitäisi tulkita:
- Kansallisesti ja kansainvälisesti verkottuneiden innovaatioyhteisöjen lisäksi Suomeen luodaan vahvoja alueellisia innovaatiokeskittymiä. (heh, heh!)
- Valtion liikenneratkaisuilla tuetaan alueiden toimintaedellytysten kehittymistä. Nopeat tietoliikenneyhteydet ulotetaan maan kaikkiin osiin. (miten?)
- Nopeasti lisääntyvä etätunnistusteknologian (mm. RFID) käyttö avaa uusia mahdollisuuksia, mutta vaatii myös ajanmukaista lainsäädäntöä. (yllätys yllätys... onkohan ko. kohdan kirjoittaja tiennyt, mitä RFID tarkoittaa ja millaista lainsäädäntöä se tarvitsee? Ei kai mikään tarvitse vanhentunutta lainsäädäntöä?)
- Suomi nostetaan johtavaksi luonnonvarojen ja materiaalien kestävän, taloudellisen sekä innovatiivisen hyödyntämisen osaamisen maaksi nojautuen alueidensa erilaisiin luonnonrikkauksiin. (voi vitsi mitä kapulakieltä... entä jos meistä ei tule johtavaa maata, onko hallitus silloin epäonnistunut ja eroaako se?)
- Perheiden hyvinvointia ja jokaisen yhteiskunnallista osallisuutta
lisätään. (miten hallitus voi lisätä perheiden hyvinvointia?)
- Olympiastadionin peruskorjauksen luonne kansallisena hankkeena huomioidaan sen rahoituksessa. (kukahan lobbari tämän on sanellut? Mitä tekemistä Olympiastadionin peruskorjauksella on hallituksen kanssa?)
- Strategisten huippuosaamisen keskittymien toimintaa jatketaan ja turvataan rahoituksen toimivuus. (mitähän mahtavat olla strategisen huippuosaamisen keskittymät? Tuntisivatko poliitikot niitä, jos tulisivat kadulla vastaan?)
Paljonkohan näistä 60 päivästä on kulunut em. ranskalaisten pyörittelyyn?
Ulkomaalaistataustaiset varkaat tarvitsevat lisää tulkkeja
YLE uutisoi tänään kasvaneesta tulkkitarpeesta:
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tulkkia tarvitaan nykyään lähes joka päivä. Kieliä ja kielten sisäisiä murteita on käytössä kymmeniä.
Uutisesta käy ilmi, miten maahanmuutto lisää tulkkien tarvetta niin oikeudenkäynneissä kuin sosiaalihuollossakin. Pysäyttävin tiedonjyvä on kuitenkin uutisen keskellä:
Jo yli puolet esitutkintaan tulevista törkeistä omaisuusrikoksista on ulkomaalaistaustaisten tekemiä.
Kuuntelin aamulla autossa useat radiouutiset ja ellen erehdy, tämä tieto mainittiin vain yhdessä lähetyksessä. Piti oikein netistä tarkistaa, kuulinko oikein. Näköjään kuulin.
Ilman sarvia ja hampaita tai maahanmuuttovastaisuutta on pakko kysyä, miksei tähän kiinnitetä enemmän huomiota? Onko meidän suomalaisten hyväksyttävä mukisematta tällainen omaisuusrikoksiin kohdistuva kasvu?
Lauseesta voi tehdä sen johtopäätöksen, että omaisuusrikokset ovat kaksinkertaistuneet maahanmuuton seurauksena. Eikä kyse ole mistään pienistä näpistyksistä, vaan uutisessa mainitaan nimenomaan törkeät omaisuusrikokset.
Tulkkitarpeen raju kasvu on sinällään iso kustannus. Se menee piikkiin, jonka suuruutta kukaan ei halua laskea, koska maahanmuuton kustannuksia on kuulemma niin vaikea selvittää. Mutta kansalaisen kasvanut riski joutua törkeän rikoksen uhriksi on vielä paljon vakavampi asia.
Miksi uutisissa kerrottiin vain tulkkien lisääntyneestä tarpeesta eikä kiinnitetty vastaavalla tavalla huomiota syihin?
Julkisuudessa kannetaan kovasti huolta rasismin lisääntymisestä ja rasististen rikosten määristä, mutta asian tästä puolesta vaietaan. Kuitenkin asioilla on selvä yhteys: mitä enemmän ulkomaalaiset tekevät rikoksia, sitä kielteisemmin heihin suhtaudutaan. Ja se on täysin ymmärrettävää.
Ei ihme, että perussuomalaiset saavat ääniä, kun muut eivät halua koskea asiaan pelätessään leimautuvansa rasisteiksi.
Ei voi olla niin, että meidän suomalaisten on vain hiljaa hyväksyttävä törkeiden omaisuusrikosten määrän kaksinkertaistuminen. Eihän?
Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tulkkia tarvitaan nykyään lähes joka päivä. Kieliä ja kielten sisäisiä murteita on käytössä kymmeniä.
Uutisesta käy ilmi, miten maahanmuutto lisää tulkkien tarvetta niin oikeudenkäynneissä kuin sosiaalihuollossakin. Pysäyttävin tiedonjyvä on kuitenkin uutisen keskellä:
Jo yli puolet esitutkintaan tulevista törkeistä omaisuusrikoksista on ulkomaalaistaustaisten tekemiä.
Kuuntelin aamulla autossa useat radiouutiset ja ellen erehdy, tämä tieto mainittiin vain yhdessä lähetyksessä. Piti oikein netistä tarkistaa, kuulinko oikein. Näköjään kuulin.
Ilman sarvia ja hampaita tai maahanmuuttovastaisuutta on pakko kysyä, miksei tähän kiinnitetä enemmän huomiota? Onko meidän suomalaisten hyväksyttävä mukisematta tällainen omaisuusrikoksiin kohdistuva kasvu?
Lauseesta voi tehdä sen johtopäätöksen, että omaisuusrikokset ovat kaksinkertaistuneet maahanmuuton seurauksena. Eikä kyse ole mistään pienistä näpistyksistä, vaan uutisessa mainitaan nimenomaan törkeät omaisuusrikokset.
Tulkkitarpeen raju kasvu on sinällään iso kustannus. Se menee piikkiin, jonka suuruutta kukaan ei halua laskea, koska maahanmuuton kustannuksia on kuulemma niin vaikea selvittää. Mutta kansalaisen kasvanut riski joutua törkeän rikoksen uhriksi on vielä paljon vakavampi asia.
Miksi uutisissa kerrottiin vain tulkkien lisääntyneestä tarpeesta eikä kiinnitetty vastaavalla tavalla huomiota syihin?
Julkisuudessa kannetaan kovasti huolta rasismin lisääntymisestä ja rasististen rikosten määristä, mutta asian tästä puolesta vaietaan. Kuitenkin asioilla on selvä yhteys: mitä enemmän ulkomaalaiset tekevät rikoksia, sitä kielteisemmin heihin suhtaudutaan. Ja se on täysin ymmärrettävää.
Ei ihme, että perussuomalaiset saavat ääniä, kun muut eivät halua koskea asiaan pelätessään leimautuvansa rasisteiksi.
Ei voi olla niin, että meidän suomalaisten on vain hiljaa hyväksyttävä törkeiden omaisuusrikosten määrän kaksinkertaistuminen. Eihän?
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Varjointernet ja valebloggaaja
Joskus uutisten jumalatar innostuu kujeilemaan. Niin kävi eilen, kun ensin kerrottiin Yhdysvaltojen suunnittelevan varjointernetiä auttamaan diktatuurien sortamia kansalaisia. Obaman hallinto kehittää laitetta ja erillistä verkkoa, joka mahdollistaisi vapaan nettikäytön eri maissa ja kiertäisi kansallisen sensuurin. Salaisen poliisin telekuunteluosasto jäisi nuolemaan näppejään.
Todennäköisesti verkossa olisi vain Yhdysvaltojen oma vakoilujärjestelmä, sillä tuskinpa NSA jättäisi näin herkullista tilaisuutta käyttämättä. "Älkää te muut vakoilko kansalaisianne, jättäkää on meidän tehtäväksemme".
Ilman USA:n omaa kontrollia varjointernet saattaisi päätyä vääriin tarkoituksiin, kuten huumekaupan järjestämiseen tai piratismiin. Monet USA:n nykyisistä vihollisista ovat sen entisiä liittolaisia. Vapaustaistelijoille luovutetut aseet ovat ennenkin kääntyneet lahjoittajaa itseään vastaan. Eikä USA omassakaan maassaan ole ollut mikään nettivapauden puolustaja.
Kujeilun partaalle uutispäivä ajautui kun paljastui, että Syyriasta levottomuuksien keskeltä blogannut 25-vuotias lesbotyttö olikin oikeasti 40-vuotias amerikkalainen yliopistomies.
Huijaus meni täydestä, koska me länsimaalaiset halusimme uskoa netin vapauttavaan voimaan. Halusimme uskoa, että Damaskoksessa olisi joku tyttö, joka netin kautta saisi äänensä kuuluviin ja kertoisi maansa sisäisistä sortotoimista.
Netillä on nähty olleen suuri merkitys Lähi-idän kansannousuissa. Nyt on syytä kysyä, kuinka luotettavaa ja spontaania näistä maista tapahtuva nettiviestintä on ollut. Kuinka moni twiitti tai bloggaus onkin todellisuudessa ollut CIA:n tuottamaa? Miten helppoa onkaan unohtaa lähdekritiikki silloin, kun asia on itseä kiinnostavaa ja sisältö itselle mieluista.
Uskomme, että vapaa netti tekee viestinnästä aitoa ja hyödyllistä, mutta tuleeko meistä sen ansiosta päinvastoin entistä helpommin johdateltavia? Jos maksullinen journalismi korvautuu ilmaisella bloggauksella, mihin voimme jatkossa luottaa? Emme ainakaan blogeihin.
Sosiaalinen media on mahtava voima ja propagandaväline. Tiedetään, että eri maat pohtivat sen käyttöä oman asiansa edistämiseen, jopa suoranaiseen propagandaan. Se pitää vain tehdä hienovaraisemmin kuin ennen.
Yhdysvalloilla on jo järjestelmä, jossa eri maista "kirjoittavat" henkilöt tuottavat nettiin USA-myönteistä aineistoa tekoälyn ohjaamina. Aiheesta kertoi keväällä englantilainen Guardian-lehti.
Tähän kuvioon muka sananvapauden takaava varjo-internet sopii kuin nenä Setä Samulin päähän.
Todennäköisesti verkossa olisi vain Yhdysvaltojen oma vakoilujärjestelmä, sillä tuskinpa NSA jättäisi näin herkullista tilaisuutta käyttämättä. "Älkää te muut vakoilko kansalaisianne, jättäkää on meidän tehtäväksemme".
Ilman USA:n omaa kontrollia varjointernet saattaisi päätyä vääriin tarkoituksiin, kuten huumekaupan järjestämiseen tai piratismiin. Monet USA:n nykyisistä vihollisista ovat sen entisiä liittolaisia. Vapaustaistelijoille luovutetut aseet ovat ennenkin kääntyneet lahjoittajaa itseään vastaan. Eikä USA omassakaan maassaan ole ollut mikään nettivapauden puolustaja.
Kujeilun partaalle uutispäivä ajautui kun paljastui, että Syyriasta levottomuuksien keskeltä blogannut 25-vuotias lesbotyttö olikin oikeasti 40-vuotias amerikkalainen yliopistomies.
Huijaus meni täydestä, koska me länsimaalaiset halusimme uskoa netin vapauttavaan voimaan. Halusimme uskoa, että Damaskoksessa olisi joku tyttö, joka netin kautta saisi äänensä kuuluviin ja kertoisi maansa sisäisistä sortotoimista.
Netillä on nähty olleen suuri merkitys Lähi-idän kansannousuissa. Nyt on syytä kysyä, kuinka luotettavaa ja spontaania näistä maista tapahtuva nettiviestintä on ollut. Kuinka moni twiitti tai bloggaus onkin todellisuudessa ollut CIA:n tuottamaa? Miten helppoa onkaan unohtaa lähdekritiikki silloin, kun asia on itseä kiinnostavaa ja sisältö itselle mieluista.
Uskomme, että vapaa netti tekee viestinnästä aitoa ja hyödyllistä, mutta tuleeko meistä sen ansiosta päinvastoin entistä helpommin johdateltavia? Jos maksullinen journalismi korvautuu ilmaisella bloggauksella, mihin voimme jatkossa luottaa? Emme ainakaan blogeihin.
Sosiaalinen media on mahtava voima ja propagandaväline. Tiedetään, että eri maat pohtivat sen käyttöä oman asiansa edistämiseen, jopa suoranaiseen propagandaan. Se pitää vain tehdä hienovaraisemmin kuin ennen.
Yhdysvalloilla on jo järjestelmä, jossa eri maista "kirjoittavat" henkilöt tuottavat nettiin USA-myönteistä aineistoa tekoälyn ohjaamina. Aiheesta kertoi keväällä englantilainen Guardian-lehti.
Tähän kuvioon muka sananvapauden takaava varjo-internet sopii kuin nenä Setä Samulin päähän.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Kesäleluksi Nokian painajainen
Ostin viime viikolla uuden älypuhelimen: Huawei 8800, jota Elisa myi tarjoushintaan 199 euroa (Ideos X5). Hinta ei edellyttänyt liittymän ostamista, joten kuka tahansa saattoi kävellä kadulta sisään ja lähteä ulos halpa älypuhelin taskussaan.
Alle 200 euron Android-älypuhelin oli niin halpa, että ostin sen melkeinpä kesäleluksi. Huaweillä on mukava testailla Android-sovellusten valtavaa valikoimaa. Puhelin ei tietenkään ole täydellinen, mutta siinä on iso näyttö ja käypä prosessori. Kamera on heikkotasoinen ja akkukesto voisi olla parempi. Eniten itseäni harmittaa FM-radion puuttuminen, sillä kuuntelen usein radiota puhelimella. Huawein kanssa on tyytyminen nettiradioon.
No, tällä hinnalla ei voi saada kaikkea. Vielä viime kesänä vastaavantasoisesta älypuhelimesta olisi saanut maksaa 500 euroa. Ja juuri tässä on Nokian painajainen.
Etsittäessä syitä Nokian nykyisiin ongelmiin monet (kuten Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään sunnuntaina 12.6.2011) syyttävät Applen iPhonea. Niin olen itsekin tehnyt. Vähättelyn ja itsevarmuuden sijaan Nokian olisi pitänyt huomata, miten aika oli ajanut Symbianin ohi. Valikkorakenne, painikkeet ja joystick, jotka vielä 1990-luvulla olivat näppäriä ja edistyksellisiä, vanhenivat 2000-luvulla suunnittelijoiden käsiin. Nokia ei joko nähnyt tätä tai ainakaan se ei kyennyt reagoimaan muutokseen.
iPhone ei ole ainoa syyllinen Nokian romahdukseen, vaikka onkin saanut eniten julkisuutta. Sen pelin Apple -- ja amerikkalaiset yleensäkin -- kyllä osaavat. Jenkkifilosofialla kehitetty iPhone herätti valtavan innostuksen kotimarkkinoilla, mutta Apple ei olisi koskaan uhannut Nokiaa.
Apple ei halunnut valloittaa maailmaa erityyppisten puhelinten kirjolla, vaan keskittyä muutamaan high-end-malliin. Apple halusi mieluummin säilyttää iPhonen premium-tuotteena ja tehdä rahaa musiikilla, sovelluksilla sekä palveluilla. Siihenkin bisnekseen Nokia havahtui aivan liian myöhään.
Varsinainen Nokian kaataja oli kuitenkin Android. Googlen käytännössä ilmainen Android muutti koko toimialan logiikan. Entinen, hyväkatteinen puhelinbisnes muuttui nopeasti pc-bisnekseksi, jossa ratkaisevaa on vain hinta -- mahdollisimman alhainen sellainen.
Halpabisneksessä kiinalaiset ovat ylivoimaisia. Ensi kesänä hyviä Android-älypuhelimia saa jo alle sadalla eurolla ja nyt ostamani puhelin vaikuttaa kalliilta. Kiinalaismalleissa ei ehkä ole viimeisintä kameraa eikä parasta akkua, mutta halpa hinta ja valtava sovellustarjonta ratkaisevat asiakkaiden lompakon äänestäessä. Näin kävi pc-maailmassa, ja niin tulee käymään myös älypuhelimissa. Älypuhelin on kaikin tavoin tulevaisuuden pc. Ollila itse sanoi niin jo kymmenen vuotta sitten, Nokian loiston päivinä.
Oleellista on, ettei Androidin kanssa voi kilpailla, koska Googlella ei ole matkapuhelinmarkkinoilla mitään hävittävää eikä mitään voitettavaa. Sille on samantekevää, vaikkei Android ikinä tuottaisi taalaakaan. Google haluaa vain lisää käyttäjiä omille netti- ja mobiilipalveluilleen. Miljardien käyttäjien tietovirtojen ohjailu ja heille mainostaminen on parempi bisnes kuin puhelinten tai käyttöjärjestelmien valmistaminen ikinä. Google kilpailee aivan eri markkinoilla kuin Nokia. Siksi kilpailutilanne näiden kahden välillä on alusta lähtien mahdoton.
Viikon takainen Business Weekin artikkeli kertoi, miten Nokian johto havahtui vasta 3.1.2011 huomaamaan Meegon ongelmat (kts. myös Guardian-lehden artikkeli). Tuolloin kävi ilmi, että tuotantosuunnitelmien mukaan yhtiö saisi valmiiksi vain kolme Meego-puhelinmallia vuoteen 2014 mennessä. Siis kolme! Vaikka kyse oli Symbianin seuraajasta, joka puolestaan oli keskeinen tuote koko yhtiön tulevaisuuden kannalta.
Jos tieto tosiaan pitää paikkansa, se on ällistyttävä ja paljastaa vielä yhden syyn Nokian romahdukseen. Eikö kukaan seurannut Meego-kehityksen etenemistä tämän tarkemmin? Miten johdolle voi tulla yllätyksenä, ettei strateginen tuote valmistu likimainkaan ajoissa? Miten yhtiön hallitus voi katsoa peiliin tällaisen jälkeen?
Jotain oli todella pahasti pielessä Nokian sisällä. Elop ei tuhonnutkaan Nokiaa vaan pelasti sen, mitä pelastettavissa vielä oli. Todelliset virheet oli tehty paljon ennen häntä, ja virheitä oli monta.
Applen iPhone oli tässä keitoksessa vain rikka rokassa.
Alle 200 euron Android-älypuhelin oli niin halpa, että ostin sen melkeinpä kesäleluksi. Huaweillä on mukava testailla Android-sovellusten valtavaa valikoimaa. Puhelin ei tietenkään ole täydellinen, mutta siinä on iso näyttö ja käypä prosessori. Kamera on heikkotasoinen ja akkukesto voisi olla parempi. Eniten itseäni harmittaa FM-radion puuttuminen, sillä kuuntelen usein radiota puhelimella. Huawein kanssa on tyytyminen nettiradioon.
No, tällä hinnalla ei voi saada kaikkea. Vielä viime kesänä vastaavantasoisesta älypuhelimesta olisi saanut maksaa 500 euroa. Ja juuri tässä on Nokian painajainen.
Etsittäessä syitä Nokian nykyisiin ongelmiin monet (kuten Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään sunnuntaina 12.6.2011) syyttävät Applen iPhonea. Niin olen itsekin tehnyt. Vähättelyn ja itsevarmuuden sijaan Nokian olisi pitänyt huomata, miten aika oli ajanut Symbianin ohi. Valikkorakenne, painikkeet ja joystick, jotka vielä 1990-luvulla olivat näppäriä ja edistyksellisiä, vanhenivat 2000-luvulla suunnittelijoiden käsiin. Nokia ei joko nähnyt tätä tai ainakaan se ei kyennyt reagoimaan muutokseen.
iPhone ei ole ainoa syyllinen Nokian romahdukseen, vaikka onkin saanut eniten julkisuutta. Sen pelin Apple -- ja amerikkalaiset yleensäkin -- kyllä osaavat. Jenkkifilosofialla kehitetty iPhone herätti valtavan innostuksen kotimarkkinoilla, mutta Apple ei olisi koskaan uhannut Nokiaa.
Apple ei halunnut valloittaa maailmaa erityyppisten puhelinten kirjolla, vaan keskittyä muutamaan high-end-malliin. Apple halusi mieluummin säilyttää iPhonen premium-tuotteena ja tehdä rahaa musiikilla, sovelluksilla sekä palveluilla. Siihenkin bisnekseen Nokia havahtui aivan liian myöhään.
Varsinainen Nokian kaataja oli kuitenkin Android. Googlen käytännössä ilmainen Android muutti koko toimialan logiikan. Entinen, hyväkatteinen puhelinbisnes muuttui nopeasti pc-bisnekseksi, jossa ratkaisevaa on vain hinta -- mahdollisimman alhainen sellainen.
Halpabisneksessä kiinalaiset ovat ylivoimaisia. Ensi kesänä hyviä Android-älypuhelimia saa jo alle sadalla eurolla ja nyt ostamani puhelin vaikuttaa kalliilta. Kiinalaismalleissa ei ehkä ole viimeisintä kameraa eikä parasta akkua, mutta halpa hinta ja valtava sovellustarjonta ratkaisevat asiakkaiden lompakon äänestäessä. Näin kävi pc-maailmassa, ja niin tulee käymään myös älypuhelimissa. Älypuhelin on kaikin tavoin tulevaisuuden pc. Ollila itse sanoi niin jo kymmenen vuotta sitten, Nokian loiston päivinä.
Oleellista on, ettei Androidin kanssa voi kilpailla, koska Googlella ei ole matkapuhelinmarkkinoilla mitään hävittävää eikä mitään voitettavaa. Sille on samantekevää, vaikkei Android ikinä tuottaisi taalaakaan. Google haluaa vain lisää käyttäjiä omille netti- ja mobiilipalveluilleen. Miljardien käyttäjien tietovirtojen ohjailu ja heille mainostaminen on parempi bisnes kuin puhelinten tai käyttöjärjestelmien valmistaminen ikinä. Google kilpailee aivan eri markkinoilla kuin Nokia. Siksi kilpailutilanne näiden kahden välillä on alusta lähtien mahdoton.
Viikon takainen Business Weekin artikkeli kertoi, miten Nokian johto havahtui vasta 3.1.2011 huomaamaan Meegon ongelmat (kts. myös Guardian-lehden artikkeli). Tuolloin kävi ilmi, että tuotantosuunnitelmien mukaan yhtiö saisi valmiiksi vain kolme Meego-puhelinmallia vuoteen 2014 mennessä. Siis kolme! Vaikka kyse oli Symbianin seuraajasta, joka puolestaan oli keskeinen tuote koko yhtiön tulevaisuuden kannalta.
Jos tieto tosiaan pitää paikkansa, se on ällistyttävä ja paljastaa vielä yhden syyn Nokian romahdukseen. Eikö kukaan seurannut Meego-kehityksen etenemistä tämän tarkemmin? Miten johdolle voi tulla yllätyksenä, ettei strateginen tuote valmistu likimainkaan ajoissa? Miten yhtiön hallitus voi katsoa peiliin tällaisen jälkeen?
Jotain oli todella pahasti pielessä Nokian sisällä. Elop ei tuhonnutkaan Nokiaa vaan pelasti sen, mitä pelastettavissa vielä oli. Todelliset virheet oli tehty paljon ennen häntä, ja virheitä oli monta.
Applen iPhone oli tässä keitoksessa vain rikka rokassa.
lauantai 11. kesäkuuta 2011
Paljonko hyvitysmaksuja ulkomaille?
Olen seurannut hyvitysmaksuasiaa syksystä 1998 lähtien. Kiinnostukseni herätti aikoinaan maksun laajentuminen tietokoneiden cd-rom-levyille.
Vuosien ajan olen etsinyt tietoa siitä, kuinka paljon hyvitysmaksutuloista tilitetään ulkomaisille edunsaajille. Jostain syystä tämä tieto on ollut kiven alla. Tekijänoikeusjärjestöt ovat vastanneet uteluihini ympäripyöreästi eikä tietoa ole myöskään ministeriöllä. Vaikka tekijänoikeuslaissa korostetaan (mm. § 26 c) ministeriön roolia maksutulon käytöstä päätettäessä, tilitykset ovat ilmeisesti järjestöjen sisäinen asia. Ministeriö päättää vain kakun jakamisesta siivuihin, kukin järjestö käyttää siivunsa miten parhaaksi näkee.
Toinen kiinnostava asia olisi tieto siitä, kuinka suuria ns. individuaalikorvaukset ovat ja keille ne jaetaan. Ilmeisesti kyse on muutamista kymmenistä euroista vuodessa, joten tekijöiden itsensä kannalta niillä on lähinnä symbolinen merkitys. Ilmeisesti juuri siksi kiistely hyvitysmaksuista onkin kohdistunut LUSESin, AVEKin, TTVK:n ja muiden vastaavien järjestöjen avustuksiin. Niille satojen tuhansien avustukset ovat toiminnan jatkumisen edellytys.
Kiinnostukseni heräsi heti kun näin viikko sitten 5.6.2011 Helsingin Sanomien yleisönosastolla Teoston viestintäjohtaja Tomi Korhosen kirjoituksen otsikolla "Hyvitysmaksuja ulkomaisillekin tekijöille". Sen mukaan "hyvitysmaksuista kertyvää rahaa tilitetään myös ulkomaisille tekijöille".
Mutta kuinka paljon ja mihin maihin? Kun tietoa ei löytynyt Teoston vuosikertomuksesta eikä tilinpäätöksestä, kysyin asiaa suoraan Teostosta. Sähköpostivastauksessa oli yleisönosastokirjoituksesta kopioituja fraaseja sekä varsinainen ydin:
Hyvitysmaksutilitys ulkomaisille järjestöille määräytyy samoilla periaatteilla kuin tilitys Teoston omille oikeudenomistajille. Ulkomaiselle tekijänoikeusjärjestölle tilitettävä hyvitysmaksukorvaus on suhteellisesti samansuuruinen osuus koko hyvitysmaksutilityksestä kuin sille maksettu tilitys on varsinaisesta esitys- ja tallennuskorvaustilityksestä Suomessa tapahtuneen esittämisen ja tallennemyynnin osalta.
Jos oikein tulkitsen (eikä siitä ole mitään varmuutta, koska lause on niin koukeroinen), Teosto maksaa ulkomaille suhteessa saman määrän kuin mitä kotimaisille artisteille suhteessa näiden saamiin muihin korvauksiin. Eli käytännössä ei juuri mitään.
Pyysin tarkempia lukuja, mutta niitä ei haluttu kertoa. En ihan ymmärrä, mitä salaamista summissa on, kun muut ulkomaille menevät ja sieltä tulevat korvaukset on ilmoitettu julkisesti vuosikertomuksessa ja varsinkin saadut summat ovat jopa pienoinen ylpeydenaihe. Nehän osoittavat, että suomalainen musiikki kiinnostaa maailmalla. Mutta ilmeisesti kopiointiin liittyvät asiat ovat salaisia.
Teoston ilmoituksen mukaan hyvitysmaksuja tilitetään niihin 10 maahan, joiden kanssa järjestöllä on vastavuoroisuussopimus. Amerikassa järjestelmää ei ole, joten sinne ei myöskään tilitetä mitään, vaikka oletettavasti juuri amerikkalaisten teoksia kopioidaan Suomessa eniten.
Kaikesta tästä oma johtopäätökseni on, että hyvitysmaksun tilitykset ulkomaille ovat lähinnä nimellisiä. En silti ymmärrä, mitä salaamista luvuissa on. Jos joku tietää asioista enemmän tai joku artisti (Anssi Kela?) haluaa kertoa saamiensa hyvitysmaksukorvausten määrän, tieto otetaan kiinnostuneena vastaan.
Lopuksi kannattaa huomata, että jokaisella järjestöllä on omat käytäntönsä. Edellä oleva teksti koskee vain Teostoa, koska se on ainoana kertonut julkisuudessa tilittävänsä rahoja ulkomaille. Teosto ei ole edes suurin hyvitysmaksujen jakaja (Kopiosto on). Yhteistä järjestöille on vain se, että yksityiskohdat ovat salaisia.
Vuosien ajan olen etsinyt tietoa siitä, kuinka paljon hyvitysmaksutuloista tilitetään ulkomaisille edunsaajille. Jostain syystä tämä tieto on ollut kiven alla. Tekijänoikeusjärjestöt ovat vastanneet uteluihini ympäripyöreästi eikä tietoa ole myöskään ministeriöllä. Vaikka tekijänoikeuslaissa korostetaan (mm. § 26 c) ministeriön roolia maksutulon käytöstä päätettäessä, tilitykset ovat ilmeisesti järjestöjen sisäinen asia. Ministeriö päättää vain kakun jakamisesta siivuihin, kukin järjestö käyttää siivunsa miten parhaaksi näkee.
Toinen kiinnostava asia olisi tieto siitä, kuinka suuria ns. individuaalikorvaukset ovat ja keille ne jaetaan. Ilmeisesti kyse on muutamista kymmenistä euroista vuodessa, joten tekijöiden itsensä kannalta niillä on lähinnä symbolinen merkitys. Ilmeisesti juuri siksi kiistely hyvitysmaksuista onkin kohdistunut LUSESin, AVEKin, TTVK:n ja muiden vastaavien järjestöjen avustuksiin. Niille satojen tuhansien avustukset ovat toiminnan jatkumisen edellytys.
Kiinnostukseni heräsi heti kun näin viikko sitten 5.6.2011 Helsingin Sanomien yleisönosastolla Teoston viestintäjohtaja Tomi Korhosen kirjoituksen otsikolla "Hyvitysmaksuja ulkomaisillekin tekijöille". Sen mukaan "hyvitysmaksuista kertyvää rahaa tilitetään myös ulkomaisille tekijöille".
Mutta kuinka paljon ja mihin maihin? Kun tietoa ei löytynyt Teoston vuosikertomuksesta eikä tilinpäätöksestä, kysyin asiaa suoraan Teostosta. Sähköpostivastauksessa oli yleisönosastokirjoituksesta kopioituja fraaseja sekä varsinainen ydin:
Hyvitysmaksutilitys ulkomaisille järjestöille määräytyy samoilla periaatteilla kuin tilitys Teoston omille oikeudenomistajille. Ulkomaiselle tekijänoikeusjärjestölle tilitettävä hyvitysmaksukorvaus on suhteellisesti samansuuruinen osuus koko hyvitysmaksutilityksestä kuin sille maksettu tilitys on varsinaisesta esitys- ja tallennuskorvaustilityksestä Suomessa tapahtuneen esittämisen ja tallennemyynnin osalta.
Jos oikein tulkitsen (eikä siitä ole mitään varmuutta, koska lause on niin koukeroinen), Teosto maksaa ulkomaille suhteessa saman määrän kuin mitä kotimaisille artisteille suhteessa näiden saamiin muihin korvauksiin. Eli käytännössä ei juuri mitään.
Pyysin tarkempia lukuja, mutta niitä ei haluttu kertoa. En ihan ymmärrä, mitä salaamista summissa on, kun muut ulkomaille menevät ja sieltä tulevat korvaukset on ilmoitettu julkisesti vuosikertomuksessa ja varsinkin saadut summat ovat jopa pienoinen ylpeydenaihe. Nehän osoittavat, että suomalainen musiikki kiinnostaa maailmalla. Mutta ilmeisesti kopiointiin liittyvät asiat ovat salaisia.
Teoston ilmoituksen mukaan hyvitysmaksuja tilitetään niihin 10 maahan, joiden kanssa järjestöllä on vastavuoroisuussopimus. Amerikassa järjestelmää ei ole, joten sinne ei myöskään tilitetä mitään, vaikka oletettavasti juuri amerikkalaisten teoksia kopioidaan Suomessa eniten.
Kaikesta tästä oma johtopäätökseni on, että hyvitysmaksun tilitykset ulkomaille ovat lähinnä nimellisiä. En silti ymmärrä, mitä salaamista luvuissa on. Jos joku tietää asioista enemmän tai joku artisti (Anssi Kela?) haluaa kertoa saamiensa hyvitysmaksukorvausten määrän, tieto otetaan kiinnostuneena vastaan.
Lopuksi kannattaa huomata, että jokaisella järjestöllä on omat käytäntönsä. Edellä oleva teksti koskee vain Teostoa, koska se on ainoana kertonut julkisuudessa tilittävänsä rahoja ulkomaille. Teosto ei ole edes suurin hyvitysmaksujen jakaja (Kopiosto on). Yhteistä järjestöille on vain se, että yksityiskohdat ovat salaisia.
Nyt se on virallista: TV-kanavia on liikaa
Nyt se on sitten virallisesti todettu: Suomessa on liikaa TV-kanavia. Asia kävi selväksi eilisestä Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteesta, jonka mukaan kanavalupia palautettiin uuteen hakuun, koska hakijoita ei ollut tarpeeksi. Tiedote toteaa lakonisesti: "Antennitelevision verkkokapasiteettia on nyt ensimmäistä kertaa tarjolla kysyntää enemmän."
Yksi digi-tv:n perusteluista oli halu lisätä kanavamäärää ja tv-tarjontaa. Se on yksi niistä harvoista projektin tavoitteista, joka toteutui. Aikoinaan oma tv-kanava oli "lupa painaa rahaa". Nyt kanavia on niin paljon, ettei halukkaita käyttäjiä tahdo löytyä. Jopa ulkomaiset toimijat olisivat nyt tervetulleita, vaikka yksi digitalisoinnin perusteluista oli Suomen suojaaminen kansainvälisten tv-kanavien vyörytykseltä.
Tiedämme kanavien ylitarjonnan ilman ministeriön tiedotettakin. SuomiTV on supistanut lähetysaikansa kesäkaudeksi muutamaan tuntiin päivässä ja irtisanonut henkilökuntaansa. Muut kanavat pyörittävät samoja ohjelmia uusintoina ties monettako kertaa. Isojen kanavien mainosmyynti näyttää silti vetävän, varsinkin Nelosen ohjelmissa mainoskatkot ovat raivostuttavan pitkiä. Ainoa mielekäs tapa katsoa ohjelmat on tehdä se jälkikäteen levyltä, jolloin mainokset pystyy ohittamaan napin painalluksella. Pienessä maassa kaikki haluavat valtavirtaan, koska sivupurot eivät elätä.
Ikävä kyllä television digitalisointi ja kanavamäärän kasvu osui yksiin viestintätekniikan yleisen mullistuksen kanssa. Netti alkoi nakertaa television merkitystä juuri, kun se olisi voinut lähteä uuteen kukoistukseen niin kanavien kuin laitetekniikankin (taulu-tv:t) myötä.
Taajuuksien piti olla arvokas luonnonvara, josta on jatkuvaa niukkuutta. Tiedotteen perusteella niistä on pikemminkin ylitarjontaa. LVM toivoo, että edes joku hakisi vapaita suttu- ja teräväpiirtolupia A-, G-, VHF 1- ja VHF 2-kanavanipuissa. Tilaa on vaikka lampaat söis.
Interested, anyone?
Yksi digi-tv:n perusteluista oli halu lisätä kanavamäärää ja tv-tarjontaa. Se on yksi niistä harvoista projektin tavoitteista, joka toteutui. Aikoinaan oma tv-kanava oli "lupa painaa rahaa". Nyt kanavia on niin paljon, ettei halukkaita käyttäjiä tahdo löytyä. Jopa ulkomaiset toimijat olisivat nyt tervetulleita, vaikka yksi digitalisoinnin perusteluista oli Suomen suojaaminen kansainvälisten tv-kanavien vyörytykseltä.
Tiedämme kanavien ylitarjonnan ilman ministeriön tiedotettakin. SuomiTV on supistanut lähetysaikansa kesäkaudeksi muutamaan tuntiin päivässä ja irtisanonut henkilökuntaansa. Muut kanavat pyörittävät samoja ohjelmia uusintoina ties monettako kertaa. Isojen kanavien mainosmyynti näyttää silti vetävän, varsinkin Nelosen ohjelmissa mainoskatkot ovat raivostuttavan pitkiä. Ainoa mielekäs tapa katsoa ohjelmat on tehdä se jälkikäteen levyltä, jolloin mainokset pystyy ohittamaan napin painalluksella. Pienessä maassa kaikki haluavat valtavirtaan, koska sivupurot eivät elätä.
Ikävä kyllä television digitalisointi ja kanavamäärän kasvu osui yksiin viestintätekniikan yleisen mullistuksen kanssa. Netti alkoi nakertaa television merkitystä juuri, kun se olisi voinut lähteä uuteen kukoistukseen niin kanavien kuin laitetekniikankin (taulu-tv:t) myötä.
Taajuuksien piti olla arvokas luonnonvara, josta on jatkuvaa niukkuutta. Tiedotteen perusteella niistä on pikemminkin ylitarjontaa. LVM toivoo, että edes joku hakisi vapaita suttu- ja teräväpiirtolupia A-, G-, VHF 1- ja VHF 2-kanavanipuissa. Tilaa on vaikka lampaat söis.
Interested, anyone?
torstai 9. kesäkuuta 2011
Auervaara netissä - varo deittihuijaria
Jokin aika sitten minulle soitti Anne (nimi muutettu), joka oli joutunut nettihuijarin uhriksi. Kyseessä oli Auervaaran moderni kolleega -- sulavakäytöksinen mies, joka huijaa naisilta rahaa.
Anne oli jättänyt suomenkielisen treffi-ilmoituksen Match.com-palstalle ja saanut yhteydenoton englantilaiselta, mukavan tuntuiselta mieheltä. Yhteydenpito netin välityksellä jatkui aikansa, kunnes mies ilmoitti tulevansa Suomeen Annea tapaamaan. Matka vaati kuitenkin järjestelyjä, joten mies pyysi Annea lähettämään 2500 euroa. Jokainen arvaa, miten tarina päättyi: rahat menivät, miestä ei koskaan tullut.
Anne oli joutunut ns. dating scam -uhriksi. Hänen menettämänsä rahasumma oli tuntuva, mutta eniten harmitti oma hölmöys. Miten elämää nähnyt, kahden aikuisen lapsen äiti saattoi langeta klassisen Auervaaran pauloihin?
Lohdutin Annea (ja kaikkia muitakin uhriksi joutuneita) muistuttamalla, että nämä miehet ovat ammattilaisia. Kun palkkiot ovat tätä luokkaa, tekijät voivat palkata sosiaalisesti taitavia huijareita. He kyllä tietävät, miten naista käsitellään! Uhrin elämästään paljastamat pienet tiedonjyvät auttavat ohjaamaan huijausta oikeaan suuntaan ja ennen pitkää mies tuntuu suorastaan kohtalon valinnalta. "Vei jalat alta", kuten eräs uhri kirjoittaa netissä (ja tämä auervaara oli vieläpä suomalainen).
Anne selvisi 2500 eurolla, mutta moni suomalainen on menettänyt paljon enemmänkin. Myös Annelta yritettiin pyytää 2000 euroa lisää, josta hän tietenkin kieltäytyi.
Lisäksi huijaukset on toteuttu tosi ovelasti. Rahaa pyytäessään mies oli luovuttanut Annelle luottamuksen osoituksena verkkopankkinsa tunnukset. Anne oli itse käynyt tarkistamassa, että miehen tilillä oli kuusinumeroinen summa rahaa. No, verkkopankki oli tietenkin ollut väärennös, mutta eihän rakastunut uhri tule sellaista ajatelleeksi. En olisi minäkään tullut, vaikka tietoturva on osa työtäni.
Huijari ei ollut mikään nigerialainen, vaan keski-ikäinen, ilmeisen mukavan näköinen valkoihoinen mies. Itselleni oli yllätys, että huijarit ovat valmiita jopa videopuheluihin uhriensa kanssa Skypen välityksellä. Elävä kuva, uskottava tarina, sujuva käytös, ihastunut uhri -- ei ihme, että huijaus onnistuu.
Annen murheet eivät kuitenkaan päättyneet tähän, ja juuri se sai Annen ottamaan lopulta yhteyttä minuun. Anne alkoi saada huijarilta häiritseviä puhelinsoittoja, eikä edes puhelinnumeron muuttaminen salaiseksi auttanut. Jollain keinolla mies selvitti senkin ja soitot jatkuivat.
Anne alkoi epäillä, että huijari oli kaapannut häneen koneensa ja vakoili häntä. On helppo kuvitella, miten ahdistavalta se tuntuu: yksin asuva nainen, jonka pöydällä oleva tietokone muuttuu pelottavaksi ja uhkaavaksi. Ei voi olla varma, katseleeko joku kenties juuri nyt web-kameran välityksellä huoneeseen tai seuraako joku kaikkea, mitä koneella tapahtuu. Mutta ilman tietokonetta ja nettiyhteyttäkään ei voi olla. Ellei omassa lähipiirissä ole nörttejä, kuka tarkistaisi koneen puhtauden ja sen käytön turvallisuuden?
Anne teki tapahtuneesta rikosilmoituksen. Poliisi totesi heti asian selvittämisen toivottomaksi, eikä käytännössä tehnyt mitään. Ainoa neuvo oli houkutella mies Suomeen kuulusteluja varten.
Poliisilla ei ole resursseja tehdä kotikäyntejä tai edes tutkia tietokonetta tämän tason rikoksissa, joten lähdin itse katsomaan tapausta. Kone vaikutti kaikin puolin puhtaalta eivätkä etsintäohjelmatkaan löytäneet mitään epäilyttävää. Varmuuden vuoksi neuvoin Annea kuitenkin peittämään läppärin kameran. Arvoitukseksi jäi, mistä salainen puhelinnumero oli päätynyt huijarille.
Anne sai ilmoituksensa perusteella muitakin yhteydenottoja ulkomaisilta miehiltä. Hän epäili, että monet niistä olivat saman huijarin käsialaa, koska niissä käytettiin samanlaisia ilmaisuja ja pyydettiin samaa rahamäärää.
Myös miehet joutuvat vastaavien huijausten uhreiksi. Miehiä on ehkä jopa helpompi huijata, koska pelkkä valokuva riittää pitkälle. Venäjältä tai Afrikasta ottaa yhteyttä kaunis nainen, joka vakuuttaa rakkauttaan ja haluaa muuttaa Suomeen ("Warning signs: she is too beautiful to be true"). Kuinka ollakaan, matkajärjestelyt vaativat hieman rahaa.
Tunnetuista auervaarattarista on oma varoitussivunsa.
Lisäys 16.10.2011: Iltalehti kertoo vastaavasta tapauksesta, jossa nainen joutui rahaa lähetettyään itse vaikeuksiin.
Anne oli jättänyt suomenkielisen treffi-ilmoituksen Match.com-palstalle ja saanut yhteydenoton englantilaiselta, mukavan tuntuiselta mieheltä. Yhteydenpito netin välityksellä jatkui aikansa, kunnes mies ilmoitti tulevansa Suomeen Annea tapaamaan. Matka vaati kuitenkin järjestelyjä, joten mies pyysi Annea lähettämään 2500 euroa. Jokainen arvaa, miten tarina päättyi: rahat menivät, miestä ei koskaan tullut.
Anne oli joutunut ns. dating scam -uhriksi. Hänen menettämänsä rahasumma oli tuntuva, mutta eniten harmitti oma hölmöys. Miten elämää nähnyt, kahden aikuisen lapsen äiti saattoi langeta klassisen Auervaaran pauloihin?
Lohdutin Annea (ja kaikkia muitakin uhriksi joutuneita) muistuttamalla, että nämä miehet ovat ammattilaisia. Kun palkkiot ovat tätä luokkaa, tekijät voivat palkata sosiaalisesti taitavia huijareita. He kyllä tietävät, miten naista käsitellään! Uhrin elämästään paljastamat pienet tiedonjyvät auttavat ohjaamaan huijausta oikeaan suuntaan ja ennen pitkää mies tuntuu suorastaan kohtalon valinnalta. "Vei jalat alta", kuten eräs uhri kirjoittaa netissä (ja tämä auervaara oli vieläpä suomalainen).
Anne selvisi 2500 eurolla, mutta moni suomalainen on menettänyt paljon enemmänkin. Myös Annelta yritettiin pyytää 2000 euroa lisää, josta hän tietenkin kieltäytyi.
Lisäksi huijaukset on toteuttu tosi ovelasti. Rahaa pyytäessään mies oli luovuttanut Annelle luottamuksen osoituksena verkkopankkinsa tunnukset. Anne oli itse käynyt tarkistamassa, että miehen tilillä oli kuusinumeroinen summa rahaa. No, verkkopankki oli tietenkin ollut väärennös, mutta eihän rakastunut uhri tule sellaista ajatelleeksi. En olisi minäkään tullut, vaikka tietoturva on osa työtäni.
Huijari ei ollut mikään nigerialainen, vaan keski-ikäinen, ilmeisen mukavan näköinen valkoihoinen mies. Itselleni oli yllätys, että huijarit ovat valmiita jopa videopuheluihin uhriensa kanssa Skypen välityksellä. Elävä kuva, uskottava tarina, sujuva käytös, ihastunut uhri -- ei ihme, että huijaus onnistuu.
Annen murheet eivät kuitenkaan päättyneet tähän, ja juuri se sai Annen ottamaan lopulta yhteyttä minuun. Anne alkoi saada huijarilta häiritseviä puhelinsoittoja, eikä edes puhelinnumeron muuttaminen salaiseksi auttanut. Jollain keinolla mies selvitti senkin ja soitot jatkuivat.
Anne alkoi epäillä, että huijari oli kaapannut häneen koneensa ja vakoili häntä. On helppo kuvitella, miten ahdistavalta se tuntuu: yksin asuva nainen, jonka pöydällä oleva tietokone muuttuu pelottavaksi ja uhkaavaksi. Ei voi olla varma, katseleeko joku kenties juuri nyt web-kameran välityksellä huoneeseen tai seuraako joku kaikkea, mitä koneella tapahtuu. Mutta ilman tietokonetta ja nettiyhteyttäkään ei voi olla. Ellei omassa lähipiirissä ole nörttejä, kuka tarkistaisi koneen puhtauden ja sen käytön turvallisuuden?
Anne teki tapahtuneesta rikosilmoituksen. Poliisi totesi heti asian selvittämisen toivottomaksi, eikä käytännössä tehnyt mitään. Ainoa neuvo oli houkutella mies Suomeen kuulusteluja varten.
Poliisilla ei ole resursseja tehdä kotikäyntejä tai edes tutkia tietokonetta tämän tason rikoksissa, joten lähdin itse katsomaan tapausta. Kone vaikutti kaikin puolin puhtaalta eivätkä etsintäohjelmatkaan löytäneet mitään epäilyttävää. Varmuuden vuoksi neuvoin Annea kuitenkin peittämään läppärin kameran. Arvoitukseksi jäi, mistä salainen puhelinnumero oli päätynyt huijarille.
Anne sai ilmoituksensa perusteella muitakin yhteydenottoja ulkomaisilta miehiltä. Hän epäili, että monet niistä olivat saman huijarin käsialaa, koska niissä käytettiin samanlaisia ilmaisuja ja pyydettiin samaa rahamäärää.
Myös miehet joutuvat vastaavien huijausten uhreiksi. Miehiä on ehkä jopa helpompi huijata, koska pelkkä valokuva riittää pitkälle. Venäjältä tai Afrikasta ottaa yhteyttä kaunis nainen, joka vakuuttaa rakkauttaan ja haluaa muuttaa Suomeen ("Warning signs: she is too beautiful to be true"). Kuinka ollakaan, matkajärjestelyt vaativat hieman rahaa.
Tunnetuista auervaarattarista on oma varoitussivunsa.
Lisäys 16.10.2011: Iltalehti kertoo vastaavasta tapauksesta, jossa nainen joutui rahaa lähetettyään itse vaikeuksiin.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Vakoileeko tietokoneesi kamera sinua?
Vainoharhaisilla on kohta hyvä syy epäillä, että heitä tarkkaillaan. Pari päivää sitten uutisoitiin, miten suomalainen hakkeri oli murtautunut Habbo Hotellin käyttäjien tileille ja jopa vakoillut henkilöitä tietokoneen web-kameran kautta.
Olen jo pitkään varoitellut tästä mahdollisuudesta. Lähes kaikissa läppäreissä on näytön yläpuolelle upotettu kamera, jonka ulkopuolinen voi ottaa haltuunsa mikäli pääsee murtautumaan koneelle. Ajatuskin siitä, että joku vieras katselee tietokoneelta suoraan huoneeseen, on karmaiseva. Yleensä kone on työpöydällä seinän vieresssä eli paikassa, mistä on esteetön näkymä koko huoneeseen. Huh!
Ihmettelen, miksei yksikään laitevalmistaja ole varustanut kameraa linssinsuojuksella, joka takuuvarmasti pimentäisi kuvan. Hiljattain kuulin, että joissakinHP:n Lenovon uusissa all-in-one-pöytäkoneissa olisi kameran edessä liukukansi - vihdoin!
Olen nähnyt monia vanhempia koneita, joiden kamerassa ei ole edes käytöstä kertovaa merkkivaloa. Olipa syynä sitten muotoilu tai tekniikan ihannointi, ratkaisu on tietoturvan kannalta käsittämätön.
Mitä siis voit tehdä? Jos kamerassa on merkkivalo varmista, ettei se pala muutoin kuin itse aloittamasi videopuhelun aikana. Ellei merkkivaloa ole, peitä objektiivi vaikka mustalla teipillä kun kameraa ei tarvita.
Varmaan löytyy myös apuohjelmia, jotka estävät kameran luvattoman käytön, mutta ohjelmalliset ratkaisut ovat aina kierrettävissä. Jos ulkopuolinen henkilö murtautuu koneellesi, hän pystyy kytkemään kaikki ohjelmalliset suojaukset pois päältä (paitsi jos ne vaativat admin-tason salasanaa, mutta sekin on urkittavissa). Mustaa teippiä tai muuta mekaanista suojaa sen paremmin hakkeri kuin haittaohjelmakaan eivät pysty kiertämään.
Toivottavasti valmistajat ottavat Habbo-tapauksesta opikseen ja lisäävät tuleviin laitteisiinsa mekaanisen kytkimen kameraa varten. Ovat ne reagoineet paljon pienempiinkin tietoturvaongelmiin.
Olen jo pitkään varoitellut tästä mahdollisuudesta. Lähes kaikissa läppäreissä on näytön yläpuolelle upotettu kamera, jonka ulkopuolinen voi ottaa haltuunsa mikäli pääsee murtautumaan koneelle. Ajatuskin siitä, että joku vieras katselee tietokoneelta suoraan huoneeseen, on karmaiseva. Yleensä kone on työpöydällä seinän vieresssä eli paikassa, mistä on esteetön näkymä koko huoneeseen. Huh!
Ihmettelen, miksei yksikään laitevalmistaja ole varustanut kameraa linssinsuojuksella, joka takuuvarmasti pimentäisi kuvan. Hiljattain kuulin, että joissakin
Olen nähnyt monia vanhempia koneita, joiden kamerassa ei ole edes käytöstä kertovaa merkkivaloa. Olipa syynä sitten muotoilu tai tekniikan ihannointi, ratkaisu on tietoturvan kannalta käsittämätön.
Mitä siis voit tehdä? Jos kamerassa on merkkivalo varmista, ettei se pala muutoin kuin itse aloittamasi videopuhelun aikana. Ellei merkkivaloa ole, peitä objektiivi vaikka mustalla teipillä kun kameraa ei tarvita.
Varmaan löytyy myös apuohjelmia, jotka estävät kameran luvattoman käytön, mutta ohjelmalliset ratkaisut ovat aina kierrettävissä. Jos ulkopuolinen henkilö murtautuu koneellesi, hän pystyy kytkemään kaikki ohjelmalliset suojaukset pois päältä (paitsi jos ne vaativat admin-tason salasanaa, mutta sekin on urkittavissa). Mustaa teippiä tai muuta mekaanista suojaa sen paremmin hakkeri kuin haittaohjelmakaan eivät pysty kiertämään.
Toivottavasti valmistajat ottavat Habbo-tapauksesta opikseen ja lisäävät tuleviin laitteisiinsa mekaanisen kytkimen kameraa varten. Ovat ne reagoineet paljon pienempiinkin tietoturvaongelmiin.
tiistai 7. kesäkuuta 2011
SKDL vaati automainonnan kieltämistä
Vanhat Tekniikan Maailma -lehdet ovat mielenkiintoista luettavaa. Ne paljastavat teknisen kehityksen huiman nopeuden ja kertovat siinä sivussa myös yhteiskunnan muuttumisesta. Kokonaisen kirjan voisi tehdä havainnoista, joita vanhojen juttujen ja mainosten selailu herättää. Ehkä joskus kirjoitankin.
Lehti itsessään on instituutio. Melkein jokainen suomalainen mies on lukenut Tekniikan Maailmaa jossain elämänsä vaiheessa. Väkilukuun suhteutettuna TM on maailman laajalevikkisin tekniikan alan lehti -- se kertoo jotain meistä suomalaisista. Ei turhaan sanota, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni insinööri.
Suomen autoistuminen, nopeusrajoitusten tulo, kehitys taskulaskimista videopelien kautta kotitietokoneisiin... kaikki tämä avautuu silmien eteen vanhoista lehdistä. Mainoksista näkee, miten tuotteiden hinnat ovat laskivat ja miten mainosten teitittelevä kieli vaihtui sinutteluksi 1960-luvun lopussa. Alkoholi-, tupakka- ja tyttölehtien mainokset katosivat lain ja yhteiskunnan muuttuessa.
Triviaali yksityiskohta tekniikan muuttumisesta on se, että ennen lehti testasi kameroista niiden todelliset suljinajat. Oliko 1/100 todella 0,01 sekuntia vai hieman pidempi? Yleensä mitattu aika poikkesi hieman nimellisarvosta. Enää kameratesteissä ei tarvitse tehdä vastaavia mittauksia, sillä suljinaikojen täsmällisyys ei ole enää aikoihin ollut mikään ongelma.
Vielä 1970-luvulla lehti testasi haulikoita, revolvereita ja jopa patruunoita. Pitääkin selvittää, missä vaiheessa ne loppuivat. Suomalaiset muuttivat kaupunkeihin ja alkoivat hankkia aseiden sijaan viihde-elektroniikkaa. Aseet eivät enää olleet miehistä arkipäivää, joten ne saivat jäädä metsästyslehdille.
Jossain vaiheessa katosivat myös elektroniikan rakenteluohjeet. Vielä 1970-luvulla lehti esitteli näppärille harrastajille kytkentäkaavioita eri laitteisiin. Nykymiehellä on peukalo keskellä kämmentä, eikä kolvi enää pysy kädessä. Juotokset ovat robottien tai kiinalaisneitosten hommia.
Olen skannannut kiinnostavia juttuja vanhojen lehtien nyt jo kellastuneilta sivuilta. Tekijänoikeussyistä en voi julkaista juttuja blogissa, mutta monelta vintiltä varmasti löytyy vielä alkuperäisiä lehtiä, joista jutun pääsee lukemaan kokonaan. Tai sitten kannattaa kääntyä kirjaston puoleen.
Todellinen kulttuuriteko olisi, jos lehti julkaisisi vanhoja numeroita pdf-versioina. Kaupallista arvoa niillä ei ole, mutta kulttuuri- ja mainosarvo olisi sitäkin suurempi. Joku nuori voisi skannata vanhat lehdet vaikka kesätyönä.
Poimin tähän vain yhden hauskan jutun. Se on numerossa 10/1973 julkaistu toimittaja A. Lindin kirjoitus "Automainonta on kiellettävä, sanoo SKDL".
Nuorille pitää ensin kertoa, mikä on SKDL. Kommunistinen, nykyistä Vasemmistoliittoa edeltänyt puolue oli aikoinaan jopa eduskunnan suurin ryhmä. Sen mielipiteillä oli vaikutusta.
SKDL:n 1973 julkaisema liikennepoliittinen ohjelma sisälsi vaatimuksen automainonnan kieltämisestä, mutta myös paljon muita lennokkaita ajatuksia: liikennevälineet piti mahdollisuuksien mukaan valmistaa kotimaassa tai hankkia sosialistisista maista ja rakennustyöväen piti olla oikeutettu henkilöauton käyttöön. Pysäköintilaitoksia sai rakentaa vain kunnalliselta pohjalta ja polttoainejakelusta piti tehdä valtion yksinoikeus.
Moottoriteiden rakentamista vaadittiin lopetettavaksi, koska SKDL:n mielestä ne palvelivat lähinnä viikonloppuliikenteen tarpeita.
Huvittuneisuuden keskellä on hyvä muistaa, että (A. Lindin kirjoituksen mukaan) ohjelma oli hengeltään samankaltainen kuin sosiaalidemokraattien vastaava ohjelma. SKDL:n tavoitteet eivät olleet lainkaan niin radikaaleja kuin tämän päivän näkökulmasta voisi kuvitella. Päinvastoin, tuon ajan eduskunta luultavasti harkitsi vakavasti niiden toteuttamista käytännössä.
Suomi on totisesti muuttunut 40 vuodessa! Tuskin edes Vasemmistoliitto seisoo enää edeltäjänsä liikennepoliittisen ohjelman takana.
Yksi radikaali ehdotus paperista tosin toteutui: nopeusrajoitusjärjestelmä ulotettava koskemaan koko tieverkkoa.
Lehti itsessään on instituutio. Melkein jokainen suomalainen mies on lukenut Tekniikan Maailmaa jossain elämänsä vaiheessa. Väkilukuun suhteutettuna TM on maailman laajalevikkisin tekniikan alan lehti -- se kertoo jotain meistä suomalaisista. Ei turhaan sanota, että jokaisessa suomalaisessa asuu pieni insinööri.
Suomen autoistuminen, nopeusrajoitusten tulo, kehitys taskulaskimista videopelien kautta kotitietokoneisiin... kaikki tämä avautuu silmien eteen vanhoista lehdistä. Mainoksista näkee, miten tuotteiden hinnat ovat laskivat ja miten mainosten teitittelevä kieli vaihtui sinutteluksi 1960-luvun lopussa. Alkoholi-, tupakka- ja tyttölehtien mainokset katosivat lain ja yhteiskunnan muuttuessa.
Triviaali yksityiskohta tekniikan muuttumisesta on se, että ennen lehti testasi kameroista niiden todelliset suljinajat. Oliko 1/100 todella 0,01 sekuntia vai hieman pidempi? Yleensä mitattu aika poikkesi hieman nimellisarvosta. Enää kameratesteissä ei tarvitse tehdä vastaavia mittauksia, sillä suljinaikojen täsmällisyys ei ole enää aikoihin ollut mikään ongelma.
Vielä 1970-luvulla lehti testasi haulikoita, revolvereita ja jopa patruunoita. Pitääkin selvittää, missä vaiheessa ne loppuivat. Suomalaiset muuttivat kaupunkeihin ja alkoivat hankkia aseiden sijaan viihde-elektroniikkaa. Aseet eivät enää olleet miehistä arkipäivää, joten ne saivat jäädä metsästyslehdille.
Jossain vaiheessa katosivat myös elektroniikan rakenteluohjeet. Vielä 1970-luvulla lehti esitteli näppärille harrastajille kytkentäkaavioita eri laitteisiin. Nykymiehellä on peukalo keskellä kämmentä, eikä kolvi enää pysy kädessä. Juotokset ovat robottien tai kiinalaisneitosten hommia.
Olen skannannut kiinnostavia juttuja vanhojen lehtien nyt jo kellastuneilta sivuilta. Tekijänoikeussyistä en voi julkaista juttuja blogissa, mutta monelta vintiltä varmasti löytyy vielä alkuperäisiä lehtiä, joista jutun pääsee lukemaan kokonaan. Tai sitten kannattaa kääntyä kirjaston puoleen.
Todellinen kulttuuriteko olisi, jos lehti julkaisisi vanhoja numeroita pdf-versioina. Kaupallista arvoa niillä ei ole, mutta kulttuuri- ja mainosarvo olisi sitäkin suurempi. Joku nuori voisi skannata vanhat lehdet vaikka kesätyönä.
Poimin tähän vain yhden hauskan jutun. Se on numerossa 10/1973 julkaistu toimittaja A. Lindin kirjoitus "Automainonta on kiellettävä, sanoo SKDL".
Nuorille pitää ensin kertoa, mikä on SKDL. Kommunistinen, nykyistä Vasemmistoliittoa edeltänyt puolue oli aikoinaan jopa eduskunnan suurin ryhmä. Sen mielipiteillä oli vaikutusta.
SKDL:n 1973 julkaisema liikennepoliittinen ohjelma sisälsi vaatimuksen automainonnan kieltämisestä, mutta myös paljon muita lennokkaita ajatuksia: liikennevälineet piti mahdollisuuksien mukaan valmistaa kotimaassa tai hankkia sosialistisista maista ja rakennustyöväen piti olla oikeutettu henkilöauton käyttöön. Pysäköintilaitoksia sai rakentaa vain kunnalliselta pohjalta ja polttoainejakelusta piti tehdä valtion yksinoikeus.
Moottoriteiden rakentamista vaadittiin lopetettavaksi, koska SKDL:n mielestä ne palvelivat lähinnä viikonloppuliikenteen tarpeita.
Huvittuneisuuden keskellä on hyvä muistaa, että (A. Lindin kirjoituksen mukaan) ohjelma oli hengeltään samankaltainen kuin sosiaalidemokraattien vastaava ohjelma. SKDL:n tavoitteet eivät olleet lainkaan niin radikaaleja kuin tämän päivän näkökulmasta voisi kuvitella. Päinvastoin, tuon ajan eduskunta luultavasti harkitsi vakavasti niiden toteuttamista käytännössä.
Suomi on totisesti muuttunut 40 vuodessa! Tuskin edes Vasemmistoliitto seisoo enää edeltäjänsä liikennepoliittisen ohjelman takana.
Yksi radikaali ehdotus paperista tosin toteutui: nopeusrajoitusjärjestelmä ulotettava koskemaan koko tieverkkoa.
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Kunnon lasilla kunnon kuvia
Suhtaudun yleensä kriittisesti laitteiston vaikutukseen valokuvauksessa. Kuten jo nimestä käy ilmi, kyse on VALOkuvauksesta. Valo on kaiken a ja o, olipa kyse sitten filmistä, diasta tai digistä. Kamerarungon vaikutus on lopulta pieni ja tulee esiin lähinnä urheilu- tms. kuvauksessa, missä tarvitaan suurta tarkennusnopeutta ja sarjakuvausta.
Viime lauantaina olin kuvaamassa tuttavan ylioppilasjuhlia ja huomasin, että kyllä laitteistollakin on vaikutusta. Ei niinkään rungolla, mutta objektiivilla.
Käydessäni otoksia läpi kuvauspäivän jälkeen muutamat kuvat pomppasivat selvästi esille. Ne oli otettu 35- tai 135-millisillä kiinteillä putkilla. Kuvien terävyys ja värit olivat omaa luokkaansa -- tasoa, johon ei paraskaan zoomi yllä.
Canonin 35- ja 135-milliset putket ovat legendaarisia, eikä syyttä. Lyhyemmän valovoima on f/1,4 ja pidemmän f/2,0. Hinta on sen mukainen, reilusti oli tuhat euroa. Oikein käytettynä molemmat putket pystyvät tuottamaan kuvia, joita ei käytännössä tarvitse terävöidä lainkaan.
Rungon suurella megapikselimäärällä ei yleensä ole suurta merkitystä. Itse jopa pienennän usein kuvia ennen niiden arkistointia. Täyden tarkkuuden kuvassa on kyllä paljon pikseleitä, mutta ne eivät ole todellista kuvainformaatiota.
Näissä kuvissa oli toisin. Pystyin rajaamaan alkuperäisestä 18 megapikselin kuvasta pienen osan kasvoista ja silti kaikki pikselit sisälsivät oikeaa informaatiota. Tuoreen ylioppilaan jokainen ripsi, hius ja ihohuokonen erottui. Wau.
Kun valo on täydellistä ja olosuhteet muutoinkin optimaaliset, laatuoptiikka pääsee oikeuksiinsa. On sittenkin kuvia, joita ei voi ottaa peruszoomilla. On sittenkin tilanteita, joissa suuresta megapikselimäärästä on aidosti hyötyä, koska kuvaa voi rajata ja tulos säilyy silti terävänä.
Suosittelen jokaista valokuvauksesta kiinnostunutta hankkimaan edes yhden laadukkaan kiinteäpolttovälisen objektiivin ja tutkimaan, mitä sillä voi saada aikaan. Ison aukon mahdollistama ohut (ok, sanotaan sitten kapea) syväterävyys on oma maailmansa opiskeltavaksi. Mutta se on ihan toinen juttu.
Laitteisto ei tee kenestäkään kuvaajaa. Hyvä valo, oikea ajoitus ja oma visuaalinen silmä riittävät jo sellaisenaan pitkälle.
Viime lauantaina olin kuvaamassa tuttavan ylioppilasjuhlia ja huomasin, että kyllä laitteistollakin on vaikutusta. Ei niinkään rungolla, mutta objektiivilla.
Käydessäni otoksia läpi kuvauspäivän jälkeen muutamat kuvat pomppasivat selvästi esille. Ne oli otettu 35- tai 135-millisillä kiinteillä putkilla. Kuvien terävyys ja värit olivat omaa luokkaansa -- tasoa, johon ei paraskaan zoomi yllä.
Canonin 35- ja 135-milliset putket ovat legendaarisia, eikä syyttä. Lyhyemmän valovoima on f/1,4 ja pidemmän f/2,0. Hinta on sen mukainen, reilusti oli tuhat euroa. Oikein käytettynä molemmat putket pystyvät tuottamaan kuvia, joita ei käytännössä tarvitse terävöidä lainkaan.
Rungon suurella megapikselimäärällä ei yleensä ole suurta merkitystä. Itse jopa pienennän usein kuvia ennen niiden arkistointia. Täyden tarkkuuden kuvassa on kyllä paljon pikseleitä, mutta ne eivät ole todellista kuvainformaatiota.
Näissä kuvissa oli toisin. Pystyin rajaamaan alkuperäisestä 18 megapikselin kuvasta pienen osan kasvoista ja silti kaikki pikselit sisälsivät oikeaa informaatiota. Tuoreen ylioppilaan jokainen ripsi, hius ja ihohuokonen erottui. Wau.
Kun valo on täydellistä ja olosuhteet muutoinkin optimaaliset, laatuoptiikka pääsee oikeuksiinsa. On sittenkin kuvia, joita ei voi ottaa peruszoomilla. On sittenkin tilanteita, joissa suuresta megapikselimäärästä on aidosti hyötyä, koska kuvaa voi rajata ja tulos säilyy silti terävänä.
Suosittelen jokaista valokuvauksesta kiinnostunutta hankkimaan edes yhden laadukkaan kiinteäpolttovälisen objektiivin ja tutkimaan, mitä sillä voi saada aikaan. Ison aukon mahdollistama ohut (ok, sanotaan sitten kapea) syväterävyys on oma maailmansa opiskeltavaksi. Mutta se on ihan toinen juttu.
Laitteisto ei tee kenestäkään kuvaajaa. Hyvä valo, oikea ajoitus ja oma visuaalinen silmä riittävät jo sellaisenaan pitkälle.
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Aikakoneella takaisin ylioppilasjuhliin
Huomenna on monessa perheessä aihetta juhlaan: nuoren valmistuminen ylioppilaaksi on merkkipaalu, joka kannattaa säilöä muistojen albumiin. Ellei kotona vielä ole digitaalista hd-videokameraa, sen ehtii vielä hankkia. Takaan, että et kadu hd-videon ostamista.
Muistojen arvoa ei voi mitata rahalla. Itse olen aina hankkinut parhaan harrastajille tarkoitetun videokameran. Vanhat analogiset Video 8- ja Hi8-nauhat näyttävät tänään heikkolaatuisilta ja alkeellisilta 4:3 kuvasuhteineen, mutta parempaa ei kauan sitten ollut saatavissa. Teknisistä puutteistaan huolimatta vanhat videot herättävät eloon muutoin jo unohtuneita tapahtumia ja poismenneitä ihmisiä.
Katsoin viime viikolla omia muistojani tiedostoiksi digitoituina ja vaikutelma 24" isolta näytöltä on vahva. Kannatti investoida silloiseen tekniikkaan. Tosin "investointi" on väärä termi kuvaamaan asiaa, jolla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa.
Voi vain kuvitella, millainen efekti syntyy nykyisistä hd-kameroista 10-20 vuoden päästä, kun tämän päivän ylioppilasjuhlat vieraineen ja sankareineen heräävät uudelleen eloon. Isolta näytöltä läheltä katsottuna kuvakulma vastaa ihmisen näkökenttää ja kuvan tarkkuus on erinomainen. Yhdessä ne luovat uskomattoman vaikutelman siitä, että katsoja on palannut kauan sitten vietettyyn kesäpäivään.
Tämän lähemmäksi aikakonetta tiede ei (ainakaan vielä) pääse.
Itselläni on nyt Sonyn CX700-videokamera. Huippumallin hinta on 1500 euroa, mutta muistot saa talteen halvemmallakin. Minulla oli tilaisuus verrata omaa laitettani Canonin HF M46 -malliin, jonka hinta verkkokaupassa on noin 700 euroa. Onko Sonyssä vastinetta tuplasti korkeammalle hinnalle?
Molemmat ovat erittäin pienikokoisia, joskin Canon on aavistuksen verran paksumpi. Pieni koko ei ole pelkkä etu, sillä kameraa on vaikea pitää aivan suorassa eikä paraskaan kuvanvakaaja pysty kompensoimaan kaikkea heiluntaa. Edellinen Sonyn HDV-kamerani oli isompi ja painavampi, mutta vastaavasti sen kuvaa oli helpompi pitää vaakasuroassa.
Molemmat kamerat tallentavat sisäiseen muistiin (Sony 96 Gt, Canon 16 Gt) ja molemmissa on myös SD-korttipaikka, Canonissa jopa kaksi. Videotiedostot saa tietokoneelle yksinkertaisesti kopioimalla ne muistikortilta. Molemmilla voi ottaa still-kuvia, joskin kuvanlaatu jää jälkeen parhaista digikameroista ja Canonissa kuvien tarkkuus on vain kaksi megapikseliä.
Sonyssä on GPS ja 5.1-äänet, Canonissa puolestaan super-IS-painike, joka vakauttaa kuvan erinomaisen hyvin zoomin maksimiasennossa.
Vähässä valossa Sonyn kuva kohisee selvästi vähemmän. Sonyn todellinen valtti on kuitenkin objektiivin laajakulma-asento, joka yltää peräti 26 millimetriin asti. Sisätiloissa Canonin laajakulma loppuu kesken.
Molemmilla voi kuvata myös progressiivista kuvaa. Sonyssä on 50p-tila, Canonissa kuvataajuus jää 25p-tasolle. Sonyssä on myös elektroninen etsin, mutta se on lähes hyödytön. Paras kuvanlaatu saavutetaan molemmissa nopeudella 24 Mbit/s.
Hyvässä valaistuksessa kuvanlaadussa ei juuri huomaa eroa. Pysäytyskuvasta katsottuna Sonyn kuva on aavistuksen terävämpi, mutta kromaattista aberraatiota on enemmän.
Sonyssä on enemmän ominaisuuksia, mutta vain harvalle ne ovat kaksinkertaisen hinnan arvoisia.
Pääasia on, että kuvaat lapset, sukulaiset ja kesän ainutkertaiset tapahtumat talteen nyt, kun se on vielä mahdollista.
Jälkikirjoitus 5.6.2011: Tuttavan pojan yo-juhlat on sitten kuvattu. Hd-videota kertyi lähes yhdeksän gigatavun verran ja digikuvia yli 300 kappaletta. Maksaa varmasti vaivan 10-20 vuoden päästä katsottuna.
Itselläni ei yo-juhlia ollutkaan. Kävin hakemassa todistuksen edellisenä päivänä rehtorin kansliasta, jotta sain olla lakkiaispäivän lauantain töissä mikrotietokonekaupassa. Palkkaa en tosin saanut ennen kuin vasta seuraavan vuoden kesällä, mutta työ koneiden ja asiakkaiden parissa oli palkinto sinänsä.
Muistojen arvoa ei voi mitata rahalla. Itse olen aina hankkinut parhaan harrastajille tarkoitetun videokameran. Vanhat analogiset Video 8- ja Hi8-nauhat näyttävät tänään heikkolaatuisilta ja alkeellisilta 4:3 kuvasuhteineen, mutta parempaa ei kauan sitten ollut saatavissa. Teknisistä puutteistaan huolimatta vanhat videot herättävät eloon muutoin jo unohtuneita tapahtumia ja poismenneitä ihmisiä.
Katsoin viime viikolla omia muistojani tiedostoiksi digitoituina ja vaikutelma 24" isolta näytöltä on vahva. Kannatti investoida silloiseen tekniikkaan. Tosin "investointi" on väärä termi kuvaamaan asiaa, jolla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa.
Voi vain kuvitella, millainen efekti syntyy nykyisistä hd-kameroista 10-20 vuoden päästä, kun tämän päivän ylioppilasjuhlat vieraineen ja sankareineen heräävät uudelleen eloon. Isolta näytöltä läheltä katsottuna kuvakulma vastaa ihmisen näkökenttää ja kuvan tarkkuus on erinomainen. Yhdessä ne luovat uskomattoman vaikutelman siitä, että katsoja on palannut kauan sitten vietettyyn kesäpäivään.
Tämän lähemmäksi aikakonetta tiede ei (ainakaan vielä) pääse.
Itselläni on nyt Sonyn CX700-videokamera. Huippumallin hinta on 1500 euroa, mutta muistot saa talteen halvemmallakin. Minulla oli tilaisuus verrata omaa laitettani Canonin HF M46 -malliin, jonka hinta verkkokaupassa on noin 700 euroa. Onko Sonyssä vastinetta tuplasti korkeammalle hinnalle?
Molemmat ovat erittäin pienikokoisia, joskin Canon on aavistuksen verran paksumpi. Pieni koko ei ole pelkkä etu, sillä kameraa on vaikea pitää aivan suorassa eikä paraskaan kuvanvakaaja pysty kompensoimaan kaikkea heiluntaa. Edellinen Sonyn HDV-kamerani oli isompi ja painavampi, mutta vastaavasti sen kuvaa oli helpompi pitää vaakasuroassa.
Molemmat kamerat tallentavat sisäiseen muistiin (Sony 96 Gt, Canon 16 Gt) ja molemmissa on myös SD-korttipaikka, Canonissa jopa kaksi. Videotiedostot saa tietokoneelle yksinkertaisesti kopioimalla ne muistikortilta. Molemmilla voi ottaa still-kuvia, joskin kuvanlaatu jää jälkeen parhaista digikameroista ja Canonissa kuvien tarkkuus on vain kaksi megapikseliä.
Sonyssä on GPS ja 5.1-äänet, Canonissa puolestaan super-IS-painike, joka vakauttaa kuvan erinomaisen hyvin zoomin maksimiasennossa.
Vähässä valossa Sonyn kuva kohisee selvästi vähemmän. Sonyn todellinen valtti on kuitenkin objektiivin laajakulma-asento, joka yltää peräti 26 millimetriin asti. Sisätiloissa Canonin laajakulma loppuu kesken.
Molemmilla voi kuvata myös progressiivista kuvaa. Sonyssä on 50p-tila, Canonissa kuvataajuus jää 25p-tasolle. Sonyssä on myös elektroninen etsin, mutta se on lähes hyödytön. Paras kuvanlaatu saavutetaan molemmissa nopeudella 24 Mbit/s.
Hyvässä valaistuksessa kuvanlaadussa ei juuri huomaa eroa. Pysäytyskuvasta katsottuna Sonyn kuva on aavistuksen terävämpi, mutta kromaattista aberraatiota on enemmän.
Sonyssä on enemmän ominaisuuksia, mutta vain harvalle ne ovat kaksinkertaisen hinnan arvoisia.
Pääasia on, että kuvaat lapset, sukulaiset ja kesän ainutkertaiset tapahtumat talteen nyt, kun se on vielä mahdollista.
Jälkikirjoitus 5.6.2011: Tuttavan pojan yo-juhlat on sitten kuvattu. Hd-videota kertyi lähes yhdeksän gigatavun verran ja digikuvia yli 300 kappaletta. Maksaa varmasti vaivan 10-20 vuoden päästä katsottuna.
Itselläni ei yo-juhlia ollutkaan. Kävin hakemassa todistuksen edellisenä päivänä rehtorin kansliasta, jotta sain olla lakkiaispäivän lauantain töissä mikrotietokonekaupassa. Palkkaa en tosin saanut ennen kuin vasta seuraavan vuoden kesällä, mutta työ koneiden ja asiakkaiden parissa oli palkinto sinänsä.
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Operaattorit estämään Pirate Bayn käyttöä?
Piraattipuolue on vuotanut julkisuuteen muistion, joka tähtää tekijänoikeuslain pykälien 56 g ja 60 b muuttamiseen niin, että operaattorit voitaisiin velvoittaa estämään pääsy piraattipalvelimille.
Erikoista "muistiossa" on se, ettei se ole mikään muistio vaan käytännössä valmis hallituksen esitys. Dokumentti on kuitenkin tarkoitettu muistioksi, koska sen ensimmäisellä sivulla lukee isolla MUISTIO. Kirjoittajista ei ole muuta tietoa kuin viimeisellä sivulla oleva teksti "Asiaa on valmisteltu tekijänoikeustoimikunnassa. Toimikunta on valmistelun aikana kuullut asiantuntijoita." Ilmeisesti kyse on tästä kokoonpanosta. Kuultuja asiantuntijoita ei ole mainittu nimeltä, mikä on outoa: demokraattisessa prosessissa olisi hyvä tietää, onko molempien osapuolten ääni tullut kuulluksi. Hallituksen esityksen naamiointi muistioksi herättää myös epäilyn siitä, että joku ulkopuolinen taho pääsee kirjoittamaan lakitekstiä.
"Muistiossa" kuvataan menettely, jolla operaattori voidaan velvoittaa estämään asiakkaidensa pääsy piraattisivuille. Esimerkkinä mainitaan Pirate Bay.
Sinänsä asia on selvä -- Ruotsin laajakaistan "lahja" maailman nettikäyttäjille on todettu laittomaksi ja sen ylläpitäjät tuomittu. On häpeäksi Ruotsille, ettei se ole ilmeisesti pystynyt toimeenpanemaan oikeuden päätöstä. Asia kuuluu kuitenkin ruotsalaisille, ei Suomen viranomaisille. Omat poliitikkomme voivat korkeintaan painostaa ruotsalaisia kolleegoitaan toimimaan pontevammin asiassa.
Yleensä lakia säädettäessä ei ole merkitystä sillä, miten helppoa lain kiertäminen on. On laitonta ajaa ylinopeutta, vaikka se tulee koko ajan helpommaksi, ja vaikka kontrolli on korkeintaan satunnaista. Silti ajatus Pirate Bayn poistamisesta maailmankartalta vain nimipalvelua rukkaamalla tuppaa väkisinkin hymyilyttämään. Jokainen piraatti osaa kirjoittaa piratebay.orgin sijaan palvelun ip-osoitteen. Tehokkaampi estäminen pakottaisi operaattorit hankkimaan Kiinasta tuttuja suodatusjärjestelmiä, mikä olisi kallista ja muutenkin monin tavoin arveluttavaa.
Palveluiden estäminen ei koskaan ole hyvä ratkaisu. Jos sille tielle lähdetään, seuraukset voivat olla arvaamattomia, sillä kiellettävää netissä kyllä riittää. Vahinko, jonka Pirate Bay aiheuttaa, on sama kaikissa maissa. Siksi Suomen omat toimet eivät edistä laillista sisältökauppaa tai ylipäätänsä mitään muutakaan. Pirate Bay on suljettava, ei estettävä.
Operaattorin rooli palvelujen tukkimisessa on niin tulenarka aihe, ettei siihen pidä ryhtyä omin päin. EU:lla pitää olla yhteinen kanta asiaan. Vähintäänkin Suomen tulee odottaa EU-tuomioistuimen päätöstä vireillä olevassa kiistassa, jossa operaattorin vastuuta punnitaan.
Tällaiset julkisuuteen vuotavat "muistiot" eivät edistä lainkaan luovan teollisuuden asiaa, pikemminkin päinvastoin.
Erikoista "muistiossa" on se, ettei se ole mikään muistio vaan käytännössä valmis hallituksen esitys. Dokumentti on kuitenkin tarkoitettu muistioksi, koska sen ensimmäisellä sivulla lukee isolla MUISTIO. Kirjoittajista ei ole muuta tietoa kuin viimeisellä sivulla oleva teksti "Asiaa on valmisteltu tekijänoikeustoimikunnassa. Toimikunta on valmistelun aikana kuullut asiantuntijoita." Ilmeisesti kyse on tästä kokoonpanosta. Kuultuja asiantuntijoita ei ole mainittu nimeltä, mikä on outoa: demokraattisessa prosessissa olisi hyvä tietää, onko molempien osapuolten ääni tullut kuulluksi. Hallituksen esityksen naamiointi muistioksi herättää myös epäilyn siitä, että joku ulkopuolinen taho pääsee kirjoittamaan lakitekstiä.
"Muistiossa" kuvataan menettely, jolla operaattori voidaan velvoittaa estämään asiakkaidensa pääsy piraattisivuille. Esimerkkinä mainitaan Pirate Bay.
Sinänsä asia on selvä -- Ruotsin laajakaistan "lahja" maailman nettikäyttäjille on todettu laittomaksi ja sen ylläpitäjät tuomittu. On häpeäksi Ruotsille, ettei se ole ilmeisesti pystynyt toimeenpanemaan oikeuden päätöstä. Asia kuuluu kuitenkin ruotsalaisille, ei Suomen viranomaisille. Omat poliitikkomme voivat korkeintaan painostaa ruotsalaisia kolleegoitaan toimimaan pontevammin asiassa.
Yleensä lakia säädettäessä ei ole merkitystä sillä, miten helppoa lain kiertäminen on. On laitonta ajaa ylinopeutta, vaikka se tulee koko ajan helpommaksi, ja vaikka kontrolli on korkeintaan satunnaista. Silti ajatus Pirate Bayn poistamisesta maailmankartalta vain nimipalvelua rukkaamalla tuppaa väkisinkin hymyilyttämään. Jokainen piraatti osaa kirjoittaa piratebay.orgin sijaan palvelun ip-osoitteen. Tehokkaampi estäminen pakottaisi operaattorit hankkimaan Kiinasta tuttuja suodatusjärjestelmiä, mikä olisi kallista ja muutenkin monin tavoin arveluttavaa.
Palveluiden estäminen ei koskaan ole hyvä ratkaisu. Jos sille tielle lähdetään, seuraukset voivat olla arvaamattomia, sillä kiellettävää netissä kyllä riittää. Vahinko, jonka Pirate Bay aiheuttaa, on sama kaikissa maissa. Siksi Suomen omat toimet eivät edistä laillista sisältökauppaa tai ylipäätänsä mitään muutakaan. Pirate Bay on suljettava, ei estettävä.
Operaattorin rooli palvelujen tukkimisessa on niin tulenarka aihe, ettei siihen pidä ryhtyä omin päin. EU:lla pitää olla yhteinen kanta asiaan. Vähintäänkin Suomen tulee odottaa EU-tuomioistuimen päätöstä vireillä olevassa kiistassa, jossa operaattorin vastuuta punnitaan.
Tällaiset julkisuuteen vuotavat "muistiot" eivät edistä lainkaan luovan teollisuuden asiaa, pikemminkin päinvastoin.