Helsingissä on osoitettu mieltä nettivihaa vastaan. Aiemmin mieltä on osoitettu lähinnä sananvapauden puolesta ja nettirajoitusten torjumiseksi; sellaisella marsilla olen ollut itsekin. Mutta ilmeisesti jokin rajapyykki ohitettiin tänään.
Keskustelu maahanmuuton ongelmista leimahti netissä joitakin vuosia sitten. Avoin keskustelu olikin tarpeen, sillä aihe oli vaiettu perinteisessä mediassa lähes kuoliaaksi. Kritiikki oli tervetullutta ja se herätti myös poliitikot, mikä puolestaan johti lainsäädännön sekä käytäntöjen muuttamiseen.
Kun sananvapaus oli näin tehnyt tehtävänsä ja paineet purettu, keskustelun olisi pitänyt rauhoittua. Mutta niin ei näytä käyneen. Päinvastoin, pieni aktiivien joukko on muuttanut maahanmuuttokeskustelun asiattomaksi ja ottanut maalitaulukseen alan päättäjät ja asiantuntijat.
Ne, jotka omaan sananvapauteensa vetoamalla saivat mielipiteensä julki, haluavat nyt uhkailemalla rajoittaa muiden sananvapautta. Kuten usein ennenkin, vallankumous on syömässä lapsiaan.
Nettivihan lietsonnan metodi on ilmeisesti osoittautunut niin tehokkaaksi, että pelottelun ja kiusaamisen kohteeksi ovat äskettäin joutuneet myös ruotsin kielen puolestapuhujat. Mikä mahtaa olla seuraava ryhmä, jonka nimettömyyden taakse piiloutuvat häiriköt valisevat maalitaulukseen?
Olen aina ollut netin avoimuuden ja sananvapauden kannattaja. Nähtyäni, mihin se johtaa, en voi enää olla varma asiasta. Yllyttävätkö nettikeskustelut yhä jyrkempiin sanoihin ja lopulta tekoihin? Eivätkö oman oikeassaolonsa sokeuttamat ihmiset ole valmiita kunnioittamaan muiden sananvapautta ja hyväksymään siihen liittyvää vastuuta? Tuleeko ongelmien ratkaisuun tarkoitetusta keskustelusta itsestään ongelma -- lääke, joka on lopulta pahempi kuin itse tauti?
Ja olivatko viranomaiset sittenkin oikeassa halutessaan rajoittaa netin keskustelualueita sekä vaatiessaan, että jokaisen pitää esiintyä omalla nimellään?
En haluaisi uskoa, että näin on.
Nyt meillä jokaisella on tilaisuus osoittaa, että olemme sananvapauden vallankumouksen arvoisia. Muutoin saatamme menettää sekä netin että sananvapauden.
Keskustelu maahanmuuton ongelmista leimahti netissä joitakin vuosia sitten. Avoin keskustelu olikin tarpeen, sillä aihe oli vaiettu perinteisessä mediassa lähes kuoliaaksi. Kritiikki oli tervetullutta ja se herätti myös poliitikot, mikä puolestaan johti lainsäädännön sekä käytäntöjen muuttamiseen.
Kun sananvapaus oli näin tehnyt tehtävänsä ja paineet purettu, keskustelun olisi pitänyt rauhoittua. Mutta niin ei näytä käyneen. Päinvastoin, pieni aktiivien joukko on muuttanut maahanmuuttokeskustelun asiattomaksi ja ottanut maalitaulukseen alan päättäjät ja asiantuntijat.
Ne, jotka omaan sananvapauteensa vetoamalla saivat mielipiteensä julki, haluavat nyt uhkailemalla rajoittaa muiden sananvapautta. Kuten usein ennenkin, vallankumous on syömässä lapsiaan.
Nettivihan lietsonnan metodi on ilmeisesti osoittautunut niin tehokkaaksi, että pelottelun ja kiusaamisen kohteeksi ovat äskettäin joutuneet myös ruotsin kielen puolestapuhujat. Mikä mahtaa olla seuraava ryhmä, jonka nimettömyyden taakse piiloutuvat häiriköt valisevat maalitaulukseen?
Olen aina ollut netin avoimuuden ja sananvapauden kannattaja. Nähtyäni, mihin se johtaa, en voi enää olla varma asiasta. Yllyttävätkö nettikeskustelut yhä jyrkempiin sanoihin ja lopulta tekoihin? Eivätkö oman oikeassaolonsa sokeuttamat ihmiset ole valmiita kunnioittamaan muiden sananvapautta ja hyväksymään siihen liittyvää vastuuta? Tuleeko ongelmien ratkaisuun tarkoitetusta keskustelusta itsestään ongelma -- lääke, joka on lopulta pahempi kuin itse tauti?
Ja olivatko viranomaiset sittenkin oikeassa halutessaan rajoittaa netin keskustelualueita sekä vaatiessaan, että jokaisen pitää esiintyä omalla nimellään?
En haluaisi uskoa, että näin on.
Nyt meillä jokaisella on tilaisuus osoittaa, että olemme sananvapauden vallankumouksen arvoisia. Muutoin saatamme menettää sekä netin että sananvapauden.