Saako rikosuutisessa kertoa maahanmuuttajataustasta?

Salossa keväällä tapahtunut 16-vuotiaan tytön purokaappaus on varmistunut keksityksi. Tyttö väitti kahden tummaihoisen miehen kaapanneen hänet pakettiautoon. Sen jälkeen "uhri" oli jätetty sidottuna puroon, mistä ohikulkija hänet löysi. Tarinassa oli alusta pitäen niin paljon kummallisia piirteitä, että poliisi tiedotti asiasta "tutkinnallisista syistä" vasta viipeellä.

Nyt tapaus on varmistunut keksityksi. Jostain syystä vain Iltalehden uutisessa mainittiin, että tyttö oli "normaalista maahanmuuttajaperheestä". Tiedon oli kertonut poliisi, mutta nähdäkseni vain yksi lehti piti sitä mainitsemisen arvoisena yksityiskohtana. Helsingin Sanomien uutisessa taustasta ei mainita mitään.

Pitäisikö mainita? Media ei yleensä kerro rikosten tekijöiden etnistä taustaa, koska se ei halua leimata kaikkia maahanmuuttajia. Periaatteessa se, onko esim. raiskaaja luomusuomalainen vai juuri maahan muuttanut afrikkalainen, ei ole oleellinen tieto. Rikos mikä rikos, tekijän kotimaasta huolimatta.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Tilastot kertovat maahanmuuttajien olevan selvästi yliedustettuina eräissä rikosnimikkeissä. Ellei tekijän taustaa kerrota uutisessa, lukija jää arvailemaan asiaa. Saattaa syntyä jopa vaikutelma, että asiasta halutaan tarkoituksella vaieta, tai että kaikki rikokset ovat maahanmuuttajien tekosia. Liki koomista on, kun poliisi pyytää rikoksen silminnäkijöitä ilmoittautumaan, mutta ei kerro oleellisia tuntomerkkejä epäillystä.

Purokaappauksen "uhria" ei epäilty rikoksesta. Hän oli 16-vuotias tyttö, joka ikänsä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua. Silti taustalla on jotain merkitystä. Tapaus tuntuu erilaiselta, jos uhri itsekin on tummaihoinen. Sitä emme tiedä, koska lehti puhuu vain maahanmuuttajaperheestä. Se voi tarkoittaa ruotsalaista, venäläistä, englantilaista tai afrikkalaista.

Media kertoo näyttävästi iljettävätkin yksityiskohdat rikoksista sekä julkkisten ja poliitikkojen intiimeistä asioista. Perusteluksi riittää, että "kansalla on oikeus tietää". Mutta tällaisissa asioissa se osaa kyllä olla hienotunteinen ja harjoittaa itsesensuuria.

Kesäkuun alussa Helsingin Sanomat uutisoi verkkoversiossa, miten Lammilla vastaanottokeskuksessa asuva ulkomaalaistaustainen mies oli raiskannut lenkillä olleen nuoren naisen. Pian tämän jälkeen online-uutista korjattiin niin, että tekijäksi mainittiin vain "Lammilla asuva 19-vuotias mies". Korjauksesta ei mainittu jutussa mitenkään, edes uutisen kellonaika ei vaihtunut.

Näiden kahden uutisen sanamuotoja vertailemalla voi myös päätellä, että tyttö muuttuu naiseksi 17 vuotta täyttäessään. Hyvä tietää. Tuleekohan pojista miehiä samassa iässä?

Yritin tarkistaa, millaisena teksti päätyi 10.6. lehteen, mutta ilmeisesti uutista ei julkaistu lainkaan paperilehdessä. Löytyy vain tämä kaikessa hiljaisuudessa jälkikäteen muokattu verkkouutinen. Vastaava Uuden Suomen uutinen mainitsee ulkomaalaistaustan. Molempien uutisten lähteenä on poliisin oma tiedote.

Kun uutisointi jäi näin puutteelliseksi lukijassa herää epäily, tapahtuiko rikosta lainkaan, vai oliko kyse väärinkäsityksestä tai jopa perättömästä ilmoituksesta. Pitääkö jatkossa asiasta kiinnostuneen seurata suoraan poliisin omaa tiedotusta? Ainakin se on tehty kiitettävän helpoksi, sillä tiedotteet voi tilata fss-feedinä.

Ymmärrettävästi lukijoita kiinnostaa, onko raiskaaja tai ryöstäjä maahanmuuttajataustainen. Vaikka se kuulostaakin epäreilulta, muualta tulleilta edellytetään vieraassa maassa erityistä lainkuuliaisuutta. Tiedon kertominen voi olla medialle eettisesti ongelmallista, mutta salamyhkäisyys johtaa turhiin epäluuloihin ja purkautuu nettikirjoittelussa tavalla, joka ei ole kenenkään edun mukaista.

Ruuhkamaksu tulee jo ennen vuotta 2016

Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksua pohtinyt työryhmä päätyi ehdottamaan, että maksu toteutettaisiin modernilla satelliittivalvonnalla. "Moderni" on ehkä väärä adjektiivi kun kyse on tekniikasta, jota ei ole kokeiltu vielä missään muualla. Parempi sana olisi "futuristinen". Hollanti on tehnyt vastaavan päätöksen, mutta sielläkin hanke on aivan alkutekijöissään.

Periaatepäätöksestä on pitkä matka käytännön toteutukseen. Se nähtiin jo Suomen digi-tv-siirtymässä. Tilanne, jossa lähdetään nollapisteestä ja edellytetään, että X vuoden kuluttua JOKAISELLA autolla/kotitaloudella on oltava jonkin tietty laite (ns. "nollasta sataan" -ongelma), on erittäin hankala. Saa nähdä, miten Hollanti ratkaisee ongelman.

Aamun uutinen kertoo, mitä Suomi aikoo tehdä: satelliittijärjestelmää ei jäädä odottamaan, vaan ruuhkamaksu voidaan aluksi toteuttaa perinteisellä kameratekniikalla. Siitä siirryttäisiin asteittain kehittyneempään satelliittivalvontaan.

Toteutuessaan päätös merkitsee sitä, että pk-seudulle rakennetaan kaksi päällekkäistä järjestelmää. Se nostaa tietenkin kustannuksia. Käytännössä päätös merkitsee myös satelliittivalvonnan lykkääntymistä hamaan tulevaisuuteen. Jos liikkeelle lähdetään pelkillä kameroilla, on entistä vaikeampi pakottaa kaikkia autoilijoita asentamaan valvontalaite omaan kulkuneuvoonsa. Isoveli-valvonta siirtyy tulevaisuuteen ja se on kai hyvä uutinen.

Ihmettelen kuitenkin, miksi satelliittivalvonnan käyttöönoton lykkäämistä perustellaan kustannuksilla. "Satelliittipaikannus ei ole vielä vuosiin mahdollista, ainakaan hintansa puolesta" sanoo ylitarkastaja Suvi Anttila. Olen tyytyväinen perustelusta, vaikkakaan en ymmärrä sitä. Navigaattorien yleistymisen myötä gps-piirien hinta on romahtanut ja Nokian halvimman navigointipuhelimen saa jo sadalla eurolla. Siinä on sentään mukana puhelin ja karttalisenssit, joten pelkkä paikannustekniikka ei voi paljoa maksaa.

Tarvittava paluukanva (kyllä, olen sitä mieltä että se on väistämätön ja johtaa lopulta reaaliaikaiseen ajovalvontaan) käyttää tavallista mobiilidataa. Itse paikannuspalvelun käyttö ei maksa mitään, USA:n valtio tarjoaa sen. Mahdollisesti Euroopan omalla Galileo-järjestelmällä tulee olemaan jokin kustannusvaikutus, mutta onko pakko käyttää sitä?

Syntyy vaikutelma, että ruuhkamaksun valmistelijat ymmärtävät tekniikasta yhtä vähän kuin digi-tv:tä valmistelleet 15 vuotta sitten. Silloin päätös tehdään yksinomaan poliittisin perustein.

Kansalaisten kriisitiedotus ontuu edelleen

Aina joulukuun 2004 tsunamista lähtien Suomi on suunnitellut hälytysjärjestelmää, joka varoittaisi kansalaisia heitä uhkaavasta vaarasta esimerkiksi tekstiviesteillä.

Asia on tärkeä. Historiallisista syistä Suomen virallinen kriisitiedottamisen kanava on edelleen Ylen radio. Mutta kuinka moni voisi todellisen kriisin sattuessa sulkea ikkunat ja odottaa ohjeita radiosta? Monellako on radio työpaikalla? Moniko edes tietää, mistä laitteesta ja miltä kanavalta kriisiohjeita pitäisi odottaa?

Ehei, jos jotain vakavaa tapahtuu, ihmiset eivät avaa radiota vaan ryntäävät internetiin. Äkillinen kuormitushuippu kaataa palvelimet ja sen jälkeen mikään tieto ei liiku mihinkään. Tietoyhteiskunnassa pitäisi totisesti pystyä parempaan. Olen kirjoittanut aiheesta itsekin.

Helsingin Sanomat tietää kertoa, että valtion hanke ei ole edennyt toivotulla tavalla. Kriisisivuston perustamista on käsitellyt ainakin kolme työryhmää, mutta valmista ei ole tullut, koska rahoitus puuttuu. Järjestelmän perustaminen maksaa ainakin miljoonan, vuosittainen ylläpito 100 000 euroa.

Tarvetta kyllä olisi - esimerkiksi Nokialla pari vuotta sitten tapahtunut juomaveden saastuminen osoitti, miten vaikeaa kansalaisten tavoittaminen voi olla. Viime vuonna sikainfluenssarokotuksista tiedottaminen oli toinen, vielä tuoreempi ja laajempi esimerkki. Järjestelmä maksaa, mutta niin maksaa myös tiedotuksen pätkiminen.

Kriisitiedotus on aihe, jonka pitäisi kiinnostaa jokaista valtiota. Miksei Suomi ole tehnyt asiasta vientituotetta? Suomi voisi toimia edelläkävijänä ja luoda järjestelmän, joka tuotteistuksen jälkeen myytäisiin muillekin valtioille. Jos valtio itse ei voi eikä halua tehdä bisnestä, miksei asiaa voi ulkoistaa jollekin yritykselle?

Tiedottaminen kuulostaa helpolta, mutta paholainen on jälleen kerran yksityiskohdissa. Järjestelmän pitäisi olla teknisesti erittäin luotettava ja toimia silloinkin, kun mikään muu ei toimi (ainakaan kunnolla). Lyhyen tiedotteen välittäminen miljoonille ihmisille mahdollisimman nopeasti ei ole helppoa vielä nykyiselläkään tekniikalla. Järjestelmä joudutaan mitoittamaan lyhytkestoisen huippukuormituksen mukaan, mikä nostaa kustannuksia.

Toinen ongelma on tiedotteiden kohdistaminen. Jos kemikaalitehdas poksahtaa Kuopiossa, siitä tarvitsee varoittaa sekä lähistöllä asuvia että sattumalta siellä oleilevia ihmisiä, mutta ei sitten muita. Jos tsunami pyyhkäisee Aasian rannikkoa, tiedon pitäisi kulkea hetkessä alueella oleville kansalaisille. Tekstiviesti tavoittaa nykyään kaikki, mutta kukaan ei halua aamuyöllä Suomessa turhaan puhelimen piippaukseen. Lisäksi jokainen viesti maksaa. Kuka maksaa lähetyksen kustannukset? Tekstiviestien lisäksi tietoa pitäisi jakaa sähköpostilla ja www-sivulla, varsinkin päiväsaikaan kun ihmiset ovat työpaikoillaan.

Ei ole helppoa, mutta ei pidäkään olla -- muutenhan joku olisi jo tehnyt sen. Nämä ovat kysymyksiä, joihin tuotteistamisella pitäisi vastata. Kymmenen vuotta sitten Suomi oli mobiilitekniikan koelaboratorio -- nyt meillä olisi tilaisuus tehdä sähköisestä kriisiviestinnästä uusi menestystarina. Viisi miljoonaa suomalaista on paljon helpompi tavoittaa kuin vaikkapa 64 miljoonaa ranskalaista.

Viranomaiset eivät pysty siihen yksinään. Mistä löytyisi kaupallisten toimijoiden ja viranomaisten koalitio, joka pystyisi hoitamaan asian?

Olisi korkea aika saattaa kriisitiedotus 2000-luvulle ja jättää radio vain backup-kanavaksi.

EU-kannanotto haluaisi hakukoneiden käytön valvontaan

EU:ssa on tehty aloite, joka velvoittaisi hakukoneet tallentamaan tiedot siitä, mitä ihmiset ovat netistä hakeneet. Tämä olisi laajennus nykyiseen tallennusvelvollisuuteen, jonka nojalla operaattorien on säilytettävä asiakkaidensa puheluiden ja sähköpostien tunnistetiedot. Suomessa säilytysaika on yksi vuosi.

Hakukoneiden tallennusvelvollisuus on aloite numero 29. Sen teksti löytyy osoitteesta smile29.eu, myös selvällä suomenkielellä.

Teksti nostaa karvat pystyyn jo otsikossa: "kannanotto työjärjestyksen 123 artiklan mukaisesti nopean hälytyksen järjestelmään pedofiilien ja seksuaalirikollisten torjumiseksi" (kursivointi bloggaajan). Teksti kehottaa neuvostoa laajentamaan tallennusdirektiivin koskemaan myös hakukoneita, "jotta voidaan nopeasti ja tehokkaasti puuttua internetin lapsipornografiaan ja seksuaalirikollisuuteen".

Aloitteen tekijöinä ovat italialainen euroedustaja Tiziano Motti sekä slovakialainen Anna Záborská. Molemmat ovat kristillisdemokraatteja. Uskovatko he todella, että hakukoneita seuraamalla voidaan saada kiinni pedofiilejä tai seksuaalirikollisia? Googlellako pedofiilit nykyään etsivät uhrinsa?

Tähän asti operaattorien tallennusvelvollisuus on koskenut lähinnä tunnistetietoja, joita operaattorit joutuvat joka tapauksessa keräämään laskutustaan varten. Tiedot kertovat yhteyksistä, eivät viestinnän sisällöstä. Aloite 29 laajentaisi tallennuksen aivan uudelle tasolle, koska mukaan tulisi myös se, miten käytämme nettiä ja mitä siellä teemme. Aloitteeseen jälkikäteen lisätty "tärkeä täsmennys" (important clarification) korostaa, että tavoitteena on vain suojella lapsia, eikä vaarantaa kenenkään yksityisyyttä.

Just joo. On kaksi mahdollisuutta. Joko A) kyseiset euroedustajat ovat vain pihalla asioista tai B) he ovat bulvaaneja jollekin paljon suuremmalle kuviolle. EU:ta varmasti harmittaa se, että amerikkalaiset saavat Googlen ja muiden nettipalvelujen avulla kerättyä valtavat määrät tietoa ihmisistä. Tiedon taloudellinen ja turvallisuuspoliittinen arvo on mittaamaton.

Haluaako joku velvoittaa Googlen keräämään tiedot myös Eurooppaa varten käyttäen pedofiilejä keppihevosena? Pedofiliasta on tullut aikamme natsi- tai kommunistikortti. Melkein mitä tahansa voidaan saada läpi vetoamalla pedofiilejä kohtaan tunnettuun inhoon. Muistamme hyvin, mitä USA:ssa tapahtui 1950-luvulla, kun kommunismi demonisoitiin vastaavalla tavalla.

EU-aloite on ns. kirjallinen kannanotto (written declaration), joka ei välttämättä johda mihinkään. Vastaavia aloitteita tuotetaan EU:ssa jatkuvasti. Aloitteet ovat voimassa kolme kuukautta ja ellei mitään konkreettista synny, ne raukeavat. Tämän raukeamispäivä on 19.7.2010.

Huolestuttavinta on se, että VIISI suomalaista euroedustajaa on mennyt allekirjoittamaan kannanoton. He ovat Sari Essayah (kristillisdemokraatit), Ville Itälä (kokoomus), Eija-Riitta Korhola (kokoomus), Hannu Takkula (keskusta) ja Timo Soini (perussuomalaiset).

Jos tunnette näistä jonkun, pyytäkää heitä perustelemaan kantansa - tai edes selittämään, miten hakukoneiden seuranta auttaisi saamaan kiinni pedofiilejä. Vai onko niin, että kyseiset edustajat ovat panneet nimensä paperiin tutustumatta koko asiaan? Kunhan paperissa vain mainitaan pedofilian ja seksuaalirikosten torjunta, kannattaa aina olla samaa mieltä.

Toivottavasti aloite raukeaa mahdollisimman nopeasti omaan typeryytensä. Ellei niin käy, tulen vastustamaan hakujen tallentamista kaikin käytettävissä olevin keinoin. Vaikka tarkoitus onkin (luultavasti) hyvä ja vilpitön, keino on väärä ja suhteettoman järeä itse ongelmaan verrattuna.

On varmaa, että vastaavia aloitteita tullaan näkemään jatkossakin. Euroedustajilla on kova hinku rajoittaa bloggausta, surffausta ja nettikäyttöä.

Lääkäreitä viidellä kanavalla yhtä aikaa

Kello on vähän yli neljä iltapäivällä. Ja mitä tuleekaan televisiosta:

TV1: Holby Cityn sairaala (15.55-16.55)
TV2: Lentävät lääkärit (15.55-16.40)
MTV3: Lääkärit (15.40-16.35)
Nelonen: Greyn anatomia (15.50-16.45)
Sub: 112 - hengenpelastajat (16.00-16.30)

... ja JIMillä on näköjään juuri päättynyt Teho-osasto (15.05-15.30) sekä Uppsalan sairaala (15.30-16.00). Vähän ennen kello neljää oli siten käynnissä VIISI suoraan lääkäreihin liittyvää ohjelmaa rinnakkain. Kuusi, jos hengenpelastajat lasketaan mukaan.

Lääkäreihin liittyvää saippuaoopperaa joka kanavalla. Digitalisointi lisäsi kanavien määrää, mutta lisääntyikö valinnanvara todella? Luulisi, että edes YLE koordinoisi omia kanaviaan paremmin, jottei kahta lääkärisarjaa tarvitsisi lähettää päällekkäin.

Facebook ja IE 8 eivät sovi yhteen

Pidätkö Facebookia jatkuvasti auki Internet Explorer 8 -selaimessa? Tuntuuko Windows välillä jumittavan?

Havaintojeni mukaan Facebook aiheuttaa Internet Exploreriin muistivuodon, joka saa selaimen vaatimaan koko ajan lisää muistia. Vuorokauden jälkeen selain saattaa haukata lähes gigatavun keskusmuistia, joten Windows tuntuu olevan ihan jumissa. Chromella tai Firefoxilla vastaavaa hallitsematonta muistimäärän kasvua ei näytä tapahtuvan.

Toisaalta esim. juuri nyt Chrome vie 155 megatavua keskusmuistia, vaikkei siinä ole käytetty muuta kuin Facebookia ja auki on vain yksi ikkuna. Ilmeisesti myös Facebookin omassa koodissa on jotain vikaa.

Kunnes Facebook tai Microsoft korjaavat virheensä neuvo on yksinkertainen: jos käytät Facebookia IE8-selaimella, sulje sivu aina käytön jälkeen äläkä jätä sitä auki ikkunaan. Näin muisti vapautuu ajoissa parempaan käyttöön.

Googlen kuvausauto tallensi myös salasanoja

Toukokuun puolivälissä uutisoitiin, että Googlen StreetView-kuvausautot olivat wlan-verkkoja skannatessaan tallentaneet myös verkkojen liikennettä (Googlen oma blogimerkintä aiheesta).

Google oli aiemmin väittänyt, että verkoista tallennetaan vain mac-osoite sekä verkon ssid-nimi. Näin saatua tietokantaa hyödynnetään palvelussa, joka kertoo käyttäjän sijainnin jopa yhden talon tarkkuudella. Kävi kuitenkin ilmi, että verkoista oli tallennettu "vahingossa" pätkä muutakin dataliikennettä. Huonolla tuurilla tähän kohtaan saattoi osua sähköpostiviestien latausta tai jopa tunnuksia ja salasanoja, joilla käyttäjä kirjautui verkon palveluihin.

Varsinkin kotikäyttäjät lukevat usein sähköpostiaan salaamattomalla pop/imap-yhteydellä. Oikein toteutettu verkkopalvelu siirtää kuitenkin käyttäjätunnuksen ja salasanan ssl-salattuna, joten ne eivät näy ulospäin. Ja tietenkin wlan-tukiasemassa pitäisi olla salaus, jolloin ulkopuolinen ei saa mitään tolkkua liikenteestä.

Googlen tapaus koski vain avoimia wlan-verkkoja. Suomessa niitä on aiempaa vähemmän, mutta silti yhä paljon.

Erityisen kiusalliseksi tapauksen teki se, että Google väitti keräävänsä vain teknistä tietoa. Vasta kun Saksan tietosuojaviranomainen vaati kerättyä dataa nähtäväkseen kävi ilmi, että myös liikennettä oli tallennettu. Onko Google mahtanut kerätä huomaamattaan muutakin dataa käyttäjistään?

Google selitti tapahtuneen olleen vahinko. Tukiasemia kartoittaneeseen softaan oli jäänyt pätkä aiemman projektin koodia. Selitys kuulostaa niin lapselliselta, ettei se voi olla muuta kuin totta. Tosin herää uusi kysymys: mikä oli se aiempi projekti, jossa Google tallensi tukiasemien liikennettä -- ja miksi?

Voi tuntua ihmeelliseltä, että Googlen kaltainen mahtava teknologiayhtiö sortuu näin alkeelliseen virheeseen. Työntekijät ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, eikä vähemmän tärkeisiin projekteihin suhtauduta samalla vakavuudella kuin vaikkapa yhtiön hakukoneeseen. Se tuskin voisi kerätä tietoja vahingossa.

Mielenkiintoista kyllä, Microsoftilla oli samanlainen episodi 1990-luvun puolivälissä. Verkkopalvelussa käyneistä koneista kerättiin enemmän tietoa kuin piti. Silloin oli Microsoftin vuoro selittää, että softaan oli vahingossa jäänyt ylimääräistä koodia. Kohu oli tuolloin vielä suurempi kuin nyt Googlen tapauksessa -- ehkä siksi että urkinnan kohteena oli myös amerikkalaisia koneita ja epäluulot Microsoftia kohtaan olivat paljon suuremmat kuin nykyisin Googlea kohtaan.

"Googlen kuvausautot tallensivat myös salasanoja ja sähköposteja" kertoo tämänpäiväinen (21.6.2010) nettiuutinen. Otsikko on tarkoituksellisen harhaanjohtava. On selvää, että jos avoimen wlan-tukiaseman liikennettä ON tallennettu, mukaan on sattunut myös salasanoja ja sähköposteja. Aivan eri asia olisi, jos juuri näitä olisi tietoisesti haravoitu liikenteestä.

Episodi muistuttaa jälleen kerran wlan-tukiaseman suojaamisen tärkeydestä. Jos salausta ei ole, kuka tahansa voi seurata liikennettä ja pyydystää siitä salasanoja tai sähköposteja. Todennäköisimmin asialla on kuitenkin utelias naapuri tai ohikulkija kuin Google.

Miten N97-puhelimen saa kytkettyä päälle?

Nokian brändi ja pörssikurssi ovat saaneet viimeisen puolen vuoden aikana kovia kolhuja. Ulkopuolisin silmin Nokia tuntuu langenneen samaan ansaan kuin lukemattomat menestyneet yritykset ennen sitä.

Nokian matkapuhelinbisnes lähti nousuun 1990-luvun puolivälissä. Nokia oli tekninen edelläkävijä, joka oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Yrityksen sisällä oli vahva tekemisen ja näyttämisen halu, ja tulosta syntyi. Innovaatiot seurasivat toistaan ja koko Suomi nousi maailmankartalle uuden tekniikan osaajana.

Tällä vuosituhannella tilanne alkoi muuttua. Puhelinvalmistuksen tietotaito levisi myös aasialaisille yrityksille, joilla oli pitkä kokemus kuluttajaelektroniikasta. Pelkkä tekniikka ei enää riittänyt, sillä asiakkaat alkoivat kaivata palveluita ja käytettävyyttä.

Jotain muuttui myös Nokian yrityskulttuurissa. Kasvun myötä yritys alkoi tuijottaa pelkkiä talouslukuja, jolloin alkuperäinen innostus hiipui. Kuten Jobs on osoittanut, tämän alan yritystä ei johdeta pelkällä Excelillä. Nyt kulut on minimoitu, katteet maksimoitu -- mutta silti kurssi on pohjamudissa ja sijoittajat tyytymättömiä.

iPhone-julkistuksen olisi pitänyt soittaa kelloja Nokian pääkonttorissa, mutta ilmeisesti mitään ei tapahtunut. Isoilla yrityksillä on tapana jäädä menneisyyden ja oman menestyksensä vangeiksi, niin etteivät ne pysty reagoimaan markkinoiden muutoksiin.

Ja sitten otsikossa mainittuihin N97-kokemuksiin.

Lainasin taannoin N97 Mini-puhelinta navigaattorikokeiluita varten. Ensimmäinen ongelma oli keksiä, miten sen saa kytkettyä päälle. Sivulla oli iso, houkutteleva vipu, joka ei kuitenkaan tehnyt mitään. Lopulta keksin, että virtakytkin on se pieni, hädin tuskin erottuva painike laitteen päällä.

On turha kuvitella, että käyttäjä selaa ensitöikseen käyttöohjeen läpi. Jos puhelinta ei saa avattua ilman manuaalin apua, käytettävyystestauksessa on mennyt jotain pahasti pieleen.

Kun puhelin oli vihdoin käynnistynyt, tuli toinen ongelma: PIN-koodi. Syötin koodin ja painoin vihreää luuria. "Vain hätäpuhelut sallittuja". Mitä ihmettä? Kokeilin monta kertaa, aina sama juttu.

Tässä vaiheessa puhelin oli tuhonnut täydellisesti ensivaikutelmansa. Markkinoijat korostavat OOBEn merkitystä (out of the box experience): asiakastyytyväisyyden kannalta on tärkeää, että juuri ostettu laite antaa hyvän ensivaikutelman ja on helppo ottaa käyttöön. Nokian tapauksessa tästä ei ollut puhettakaan. Monta Nokian puhelinta omistaneena ja insinöörikoulutuksesta huolimatta en saanut puhelinta edes avattua. Jos puhelin olisi ollut omani, olisin lähtenyt palauttamaan sitä takaisin kauppaan.

Lopulta oivalsin, että PIN-koodin jälkeen ei pidä painaa luuria, vaan risuaitaa. Olisi kohtuullista odottaa, että vaatimuksesta muistutetaan näytöllä, mutta ei.

Tuskin olen ainoa, joka on törmännyt näihin ongelmiin. Luultavasti muut eivät vain ole kehdanneet antaa palautetta asiasta pelätessään vaikuttavansa tyhmiltä. Mutta ei, asiakas ei ole tyhmä, vaan aina oikeassa.

Niin ikään on käsittämätöntä, että vielä N97-mallissakin puhelimen tekstejä on katkaistu (Käynnistett. ja suljett. ja Multim.viesti), vaikka näytöllä olisi runsaasti tilaa. Jos vika on Symbian-alustassa, siitä olisi pitänyt luopua jo ajat sitten. Markkinajohtajan ei pidä rakentaa älypuhelimiaan 1990-luvun alustalle -- ei ainakaan jos haluaa pysyä markkinajohtajana.

Vielä yksi valitus käytettävyydestä: kun Nokian puhelimella surffaa ssl-suojatulle sivulle, selain kysyy "Avataan suojattu yhteys. Kukaan muu ei näe sisältöä. Jatketaanko?". Mikä ihmeen merkitys tällä ilmoituksella on? Käyttäjä ei voi vaikuttaa ssl-salauksen päällekytkeytymiseen, koska siitä päättää palvelin. Ilmoitus on täysin turha ja vaatii ylimääräisen kuittauksen. Miksi kukaan haluaisi keskeyttää surffauksen sen vuoksi, että yhteys muuttuu salatuksi?

Mallista toiseen pysyvät samat käytettävyysongelmat osoittavat, ettei Nokia välitä näin pienistä asioista. Ehkä tekniikka ja katelaskelmat varastavat kaiken huomion?

Enemmistö tyrmää laittoman nettilataamisen

Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista tyrmää laittoman nettilataamisen. Toimintaa pitää tuomittavana 73 prosenttia vastaajista. Kielteisimmin suhtautuvat ikäryhmän 35-49 v. vastaajat, joista 83 prosenttia ei hyväksy lataamista.

Tulos on kouluesimerkki tulkinnanvaraisesta, melkeinpä tarkoitushakuisesta kyselystä. Jos pyydetään kommentoimaan väitettä "Musiikin, elokuvien ja pelien laiton lataaminen ei ole hyväksyttävää", avainsana on laiton. Tietenkään sellainen, joka on laitonta, ei voi olla hyväksyttävää.

Minkälainen tulos olisi mahtanut olla, jos olisi kysytty "Pitäisikö musiikin, elokuvien ja pelien lataaminen netistä sallia"? Arvaan, että prosentit olisivat olleet aika tavalla toisen näköisiä.

Kysymyksen muotoilulla on muutenkin ratkaiseva vaikutus tuloksiin. Nyt pyydettiin kommentoimaan väitettä, joka on kyselyn tilaajan itsensä asettama ja linjassa sen omien tavoitteiden kanssa. Minkälaisia lukuja olisi mahdettu saada, jos asiaa olisi kysytty neutraalisti ("onko...") eikä pyydetty kommentoimaan valmista väitettä?

Mutta kuten uutinenkin lopuksi toteaa: "tutkimus on osa luovien alojen järjestöjen ja yritysten yhteistä kampanjaa". Jep.

Taajuushallinto on mutkikas juttu

Kysyin aikoinaan tuoreelta liikenne- ja viestintäministeriltä Leena Luhtaselta (2003-2005), miksi Suomi halusi kiirehtiä television digitalisointia. Näki, ettei hän tuntenut asiaa kovin syvällisesti, mutta mainitsi sen, mitä avustajat olivat kertoneet: taajuudet ovat arvokas ja uusiutumaton luonnonvara, siksi niitä on hyödynnettävä mahdollisimman tehokkaasti. Analogisilta kanavilta vapautuvat taajuudet piti antaa mobiilitekniikoiden käyttöön.

Analogiset lähetykset lopetettiin lähes kolme vuotta sitten, mutta kiirehtimisestä ei koitunut Suomelle mitään hyötyä. Taajuusalueiden allokointi on tehtävä yhdessä naapurimaiden kanssa, mieluusti vähintään EU-tasolla tai maailmanlaajuisesti. Tv-taajuuksien kierrätys muuhun käyttöön on mahdollista vasta, kun kaikki maat ovat sulkeneet analogisen televisionsa. Suomella ei ole mahdollisuuksia sooloiluun, vaikka miten pioneereja oltaisiin.

Marraskuussa 2007 järjestetty kansainvälinen taajuuskonferenssi päätti varata televisiolta vapautuvan UHF-alueen ylimmät taajuudet (790-862 MHz) matkaviestinkäyttöä varten. Suomi olisi halunnut paljon enemmän taajuuksia matkapuhelinkäyttöön, mutta joutui taipumaan kompromissiin. Taajuudet 470-790 MHz säilynevät jatkossakin tv-käytössä, joskin niille mahtuu aiempaa enemmän kanavia ja hd-kuvaa.

Toisin sanoen Suomen väitteet pikaisen digitalisoinnin hyödyistä olivat taajuuksien näkökulmasta pelkkää ilmaa. Mitään päätöksiä ei ollut, eikä Suomella ollut muutenkaan mahdollisuuksia sooloiluun. Olisi ollut noloa, jos Suomi olisi hävinnyt täysin kansainvälisen kädenväännön taajuuksien käytöstä. Onneksi 72 megahertsiä saatiin mobiilikäyttöön -- mutta päätös tulee voimaan vasta vuonna 2015, kun viimeisetkin EU-maat ovat digitoineet oman televisionsa. Näissä hommissa pitää edetä hitaimman, ei nopeimman mukaan.

Seuraava taajuuskonferenssi järjestetään muuten ensi vuonna. Saa nähdä, mitä siellä päätetään taajuuksista.

Ammattikäyttöön tarkoitetut langattomat mikrofonit käyttävät niin ikään 800 MHz taajuusaluetta. Alueella 694-790 MHz toimivat mikrofonit saavat nykyisen suunnitelman mukaan olla käytössä vuoteen 2015 asti, sen jälkeen niille on löydettävä uudet taajuudet (mahdollisesti 821-832 MHz, missä osa uusista laitteista jo toimii). Joitakin laitteita voi virittää itse, mutta useimmat joudutaan vaihtamaan uusiin. Se tietää isoa tekniikkakustannusta mm. konsertti- ja av-tuotantojen tekijöille.

Taajuuksien tehokas käyttö on jäänyt haaveeksi senkin vuoksi, että tekniikasta on pitkä matka kaupalliseen hyödyntämiseen. Digitan 450-verkko ja kännykkätelevisiolle varattu DVB-H-kanavanippu ovat lähes tyhjän panttina. Tehokkaasta käytöstä ei voi puhuakaan, kun operaattorit harkitsevat järjestelmien alasajoa.

Viime syksynä Suomi järjesti ensimmäinen taajuuksien huutokaupan. Teleoperaattorit maksoivat noin 2500 MHz:n alueista yhteensä 3 797 800 euroa. Pikku summa verrattuna 10 vuoden takaisiin huutokauppoihin, joissa liikuteltiin miljardeja. Näitä alueita tullaan todennäköisesti käyttämään seuraavan sukupolven matkapuhelinverkoissa. Korkeamman taajuuden vuoksi näillä alueilla ei ole mitään tekemistä analogisen eikä digitaalisen television kanssa.

Taajuushallinto on todella mutkikas juttu!

Vaihda autoturvaan, saat plussaa

Vakuutusyhtiö Pohjola lähetti maksulapun seuraavan vuoden autovakuutuksesta. Mukana oli saate, jossa asiakasta neuvottiin vaihtamaan uuteen Autoturvaan. Siinä sopimukselle voi räätälöidä erilaisille ajoneuvoille omat turvakokonaisuudet - ja ennen kaikkea: vakuutusmaksuja voi maksaa OP-bonuksilla ja vakuutusmaksuista saa K-plus-pisteitä.

Saman sivun lopussa oli taulukko uusista vakuutusmaksujen korotuksista. "Tarkistimme autovakuutusmaksujen maksuja alla olevien taulukoiden mukaisesti..." Korotukset olivat 3-10 prosenttia.

Kiitos vain. Maksut nousevat, jotta asiakkaille voitaisiin antaa plus-pisteitä?

Miksi ihmeessä autovakuutuksesta pitäisi saada K-ryhmän plussaa? Ja miksi tarjotaan niille, jotka jo ovat ko. yhtiön kanta-asiakkaita?

Onko tarkoituksena vain laajentaa plussa-järjestelmän tiedonkeruuta? Tietokonetta (ja sitä hyödyntäviä kauppiaita) varmaan kiinnostaa, millaisia autoja asiakkailla on, kuinka usein niitä vaihdetaan ja ketkä asiakkaat kolaroivat niillä eniten.

Minulla ei ole yhtään plussakorttia enkä aio aloittaa pisteiden keruuta nytkään. Suosittelen muitakin harkitsemaan, mitä tietoja itsestänne myytte ja mikä on bonusjärjestelmien todellinen hyöty asiakkaan näkökulmasta. Väitän, että se on olematon: asiakkaat maksavat itse omat bonuksensa, mutta kauppa saa luvan henkilö- ja kulutustietojen keräämiseen.

Kuka perustaisi boikotoi bonuskortteja -liikkeen?