Linkit

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Ruuhkamaksu tulee jo ennen vuotta 2016

Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksua pohtinyt työryhmä päätyi ehdottamaan, että maksu toteutettaisiin modernilla satelliittivalvonnalla. "Moderni" on ehkä väärä adjektiivi kun kyse on tekniikasta, jota ei ole kokeiltu vielä missään muualla. Parempi sana olisi "futuristinen". Hollanti on tehnyt vastaavan päätöksen, mutta sielläkin hanke on aivan alkutekijöissään.

Periaatepäätöksestä on pitkä matka käytännön toteutukseen. Se nähtiin jo Suomen digi-tv-siirtymässä. Tilanne, jossa lähdetään nollapisteestä ja edellytetään, että X vuoden kuluttua JOKAISELLA autolla/kotitaloudella on oltava jonkin tietty laite (ns. "nollasta sataan" -ongelma), on erittäin hankala. Saa nähdä, miten Hollanti ratkaisee ongelman.

Aamun uutinen kertoo, mitä Suomi aikoo tehdä: satelliittijärjestelmää ei jäädä odottamaan, vaan ruuhkamaksu voidaan aluksi toteuttaa perinteisellä kameratekniikalla. Siitä siirryttäisiin asteittain kehittyneempään satelliittivalvontaan.

Toteutuessaan päätös merkitsee sitä, että pk-seudulle rakennetaan kaksi päällekkäistä järjestelmää. Se nostaa tietenkin kustannuksia. Käytännössä päätös merkitsee myös satelliittivalvonnan lykkääntymistä hamaan tulevaisuuteen. Jos liikkeelle lähdetään pelkillä kameroilla, on entistä vaikeampi pakottaa kaikkia autoilijoita asentamaan valvontalaite omaan kulkuneuvoonsa. Isoveli-valvonta siirtyy tulevaisuuteen ja se on kai hyvä uutinen.

Ihmettelen kuitenkin, miksi satelliittivalvonnan käyttöönoton lykkäämistä perustellaan kustannuksilla. "Satelliittipaikannus ei ole vielä vuosiin mahdollista, ainakaan hintansa puolesta" sanoo ylitarkastaja Suvi Anttila. Olen tyytyväinen perustelusta, vaikkakaan en ymmärrä sitä. Navigaattorien yleistymisen myötä gps-piirien hinta on romahtanut ja Nokian halvimman navigointipuhelimen saa jo sadalla eurolla. Siinä on sentään mukana puhelin ja karttalisenssit, joten pelkkä paikannustekniikka ei voi paljoa maksaa.

Tarvittava paluukanva (kyllä, olen sitä mieltä että se on väistämätön ja johtaa lopulta reaaliaikaiseen ajovalvontaan) käyttää tavallista mobiilidataa. Itse paikannuspalvelun käyttö ei maksa mitään, USA:n valtio tarjoaa sen. Mahdollisesti Euroopan omalla Galileo-järjestelmällä tulee olemaan jokin kustannusvaikutus, mutta onko pakko käyttää sitä?

Syntyy vaikutelma, että ruuhkamaksun valmistelijat ymmärtävät tekniikasta yhtä vähän kuin digi-tv:tä valmistelleet 15 vuotta sitten. Silloin päätös tehdään yksinomaan poliittisin perustein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti