Ensi yönä tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta suuresta digisiirtymästä. Yöllä 31.8-1.9.2007 antenniverkon analogiset tv-lähetykset lopettiin ja kaikkien antennitalouksien oli hankittava digiboksit. Tänään asia tuntuu merkityksettömältä, mutta runsas 10 vuotta sitten siitä kiisteltiin ahkerasti ja vastustuksen vuoksi siirtymää lykättiin (alunperin sen piti tapahtua 1.1.2007). Digitalisoinnin myötä piti käynnistyä television uusi aikakausi, joka toisi uusia kanavia ja tietoyhteiskuntapalveluita jokaiseen vastaanottimeen.
Suomen halu ehtiä ensimmäisenä maana digitaalisen television aikaan toteutui, mutta mitään hyötyä siitä ei ollut. Nokia oli jo ajat sitten keskittynyt matkapuhelimiin ja televisio siirtyi yhä enemmän nettiin. Kotien laajakaista kiinnosti, ei digi-tv. Digiboksit olivat satojen miljoonien investointi, jonka käyttöaika jäi hyvin lyhyeksi. Samaan aikaan alkoi taulutelevisioiden vallankumous ja jo seuraavana vuonna pääsimme katsomaan Pekingin olympialaisia teräväpiirtona (siis ne pääsivät, joilla oli siihen laitteet -- tavallisella digiboksilla HD-aikaan ei ollut asiaa).
Eipä ihme, ettei kukaan näin merkkipäivänä halua muistella koko asiaa. Edes Yle, jolle digitalisointi oli tuolloin kaikkein tärkein asia, ei näytä noteeraavan asiaa, vaikka 10 vuotta sitten se pyöritti kanavillaan digi-tv-tietoiskuja. Niissä luvattiin paljon uutta tarjontaa ja muistutettiin katsojia digisovittimen hankinnasta.
Vuoden 2007 aikana tunteet kävivät kuumana mm. siksi, että Yle kielsi tv-signaalinsa muuntamisen analogiseksi. Keskusdigibokseja ei sallittu, kaikkien piti hankkia oma laite, jotta "lisäpalvelut" eivät kärsisi. Jo tulossa olevasta teräväpiirrosta ei saanut puhua, vaikka kaikki tiesivät hankittavan tekniikan olevan jo vanhentunutta. Ylen toimitusjohtaja Jungner joutui digi-tv:n puhemieheksi. Helmikuussa 2008 Taloussanomien haastattelussa hän tyrmäsi teräväpiirron hifistien jutuksi.
Digitalisoinnin piti aloittaa television kultakausi, mutta se taisikin johtaa kauden päättymiseen. Ainakin Nelosen ohjelmajohtaja Sairanen sijoittaa television kultakauden suurta digisiirtymää edeltäneisiin vuosiin. Kanavien määrä kyllä moninkertaistui -- juuri niillä suurilla jenkkikanavilla, joita vastaan digitalisointia lähdettiin tekemään -- mutta katsominen lisääntyi paljon vähemmän. Tuloksena oli halpoja tosi-tv-tuotantoja, pitkiä mainoskatkoja ja sekä Maikkarin että Nelosen talousahdinko. Alan juhlavista vakuutteluista huolimatta kävi juuri niin kuin oli pelättävissä.
Televisio digitalisoitui siirtymällä nettiin ja nyttemmin älypuhelimiin. Koko broadcast-malli vaikuttaa nyt vanhentuneelta ajatukselta. Ihmiset haluavat itse päättää, mitä katsovat ja milloin. Suomen televisioala jäi kansainvälisen sisältö- ja tekniikakehityksen alle. Ylen viidestä kanavasta on jäljellä enää kolme.
Jotain on sentään jäljelläkin: teksti-tv, joka aloitti jo 1981 (sic!), toimii yhä digitelkkareissa. Grafiikka on alkuperäisen karkeaa ja käyttö alkeellista. Alkuperäisiä lienevät myös sen käyttäjät.
Mutta missä viipyvät ne luvatut vuorovaikutteiset tv-mainokset, joissa voi pelata tuotteen hintaa alaspäin tai mahdollisuus klikata juontajan mekkoa ja nähdä kaupan, mistä se on ostettu -- ehkä jopa tilata itselle samanlaisen? Niitä ei edes nettitelevisio ole toteuttanut.
Kuva lisätty 7.9.2017.
Suomen halu ehtiä ensimmäisenä maana digitaalisen television aikaan toteutui, mutta mitään hyötyä siitä ei ollut. Nokia oli jo ajat sitten keskittynyt matkapuhelimiin ja televisio siirtyi yhä enemmän nettiin. Kotien laajakaista kiinnosti, ei digi-tv. Digiboksit olivat satojen miljoonien investointi, jonka käyttöaika jäi hyvin lyhyeksi. Samaan aikaan alkoi taulutelevisioiden vallankumous ja jo seuraavana vuonna pääsimme katsomaan Pekingin olympialaisia teräväpiirtona (siis ne pääsivät, joilla oli siihen laitteet -- tavallisella digiboksilla HD-aikaan ei ollut asiaa).
Palautettuja digibokseja Verkkokauppa.comin hyllyssä 22.12.2016. |
Vuoden 2007 aikana tunteet kävivät kuumana mm. siksi, että Yle kielsi tv-signaalinsa muuntamisen analogiseksi. Keskusdigibokseja ei sallittu, kaikkien piti hankkia oma laite, jotta "lisäpalvelut" eivät kärsisi. Jo tulossa olevasta teräväpiirrosta ei saanut puhua, vaikka kaikki tiesivät hankittavan tekniikan olevan jo vanhentunutta. Ylen toimitusjohtaja Jungner joutui digi-tv:n puhemieheksi. Helmikuussa 2008 Taloussanomien haastattelussa hän tyrmäsi teräväpiirron hifistien jutuksi.
Digitalisoinnin piti aloittaa television kultakausi, mutta se taisikin johtaa kauden päättymiseen. Ainakin Nelosen ohjelmajohtaja Sairanen sijoittaa television kultakauden suurta digisiirtymää edeltäneisiin vuosiin. Kanavien määrä kyllä moninkertaistui -- juuri niillä suurilla jenkkikanavilla, joita vastaan digitalisointia lähdettiin tekemään -- mutta katsominen lisääntyi paljon vähemmän. Tuloksena oli halpoja tosi-tv-tuotantoja, pitkiä mainoskatkoja ja sekä Maikkarin että Nelosen talousahdinko. Alan juhlavista vakuutteluista huolimatta kävi juuri niin kuin oli pelättävissä.
Televisio digitalisoitui siirtymällä nettiin ja nyttemmin älypuhelimiin. Koko broadcast-malli vaikuttaa nyt vanhentuneelta ajatukselta. Ihmiset haluavat itse päättää, mitä katsovat ja milloin. Suomen televisioala jäi kansainvälisen sisältö- ja tekniikakehityksen alle. Ylen viidestä kanavasta on jäljellä enää kolme.
Jotain on sentään jäljelläkin: teksti-tv, joka aloitti jo 1981 (sic!), toimii yhä digitelkkareissa. Grafiikka on alkuperäisen karkeaa ja käyttö alkeellista. Alkuperäisiä lienevät myös sen käyttäjät.
Mutta missä viipyvät ne luvatut vuorovaikutteiset tv-mainokset, joissa voi pelata tuotteen hintaa alaspäin tai mahdollisuus klikata juontajan mekkoa ja nähdä kaupan, mistä se on ostettu -- ehkä jopa tilata itselle samanlaisen? Niitä ei edes nettitelevisio ole toteuttanut.
Kuva lisätty 7.9.2017.