Kuka hyötyy S-ryhmän ostotietojen keräämisestä?

S-ryhmän ilmoitus alkaa kerätä asiakkaistaan tarkkoja ostotietoja ei tullut yllätyksenä, onhan kilpailija tehnyt sitä jo viime vuodesta alkaen.

Nettikeskustelussa on pohdittu, kuka järjestelmästä hyötyy. Siihen on helppo vastata: kauppa itse tietenkin. Ostotietojen kerääminen, turvallinen säilyttäminen, analysointi ja viestintä maksaa miljoonia. Sitä ei tehtäisi, ellei invesoinnin odoteta kannattavan.

Kauppa siis hyötyy, mutta miten? Tarkkoja ostotietoja EI TARVITA menekin seuraamiseen, hävikin vähentämiseen tai logistiikan optimointiin. Kaikki tämä voidaan tehdä ilman asiakaskohtaisia ostotietoja -- ja on tehtykin. S-ryhmä on jo vuosia käyttänyt SAS:n (ei se lentoyhtiö, vaan suuri jenkkifirma) tietojärjestelmiä kaikkeen tähän.

Asia onkin yksinkertainen: kyllä kauppias ja keskusliike näkevät, mikä tavara myy ja mikä ei, ja miten sen jakelu kannattaa optimoida, jotta tuotteita olisi aina hyllyssä sopivasti, mutta kaikki ruokatavarat olisi myyty parasta ennen -päivään mennessä.

Tarkkoja ostotietoja voidaan käyttää lähinnä markkinoinnin apuvälineenä. Asiakkaat voidaan jakaa tarkemmin ryhmiin, jolloin hyvät erottuvat huonoista, johtajat työttömistä ja koiran omistajat kissaihmisistä. Miehet erottuvat naisista, sairaat terveistä, allergiset kaikkiruokaisista ja niin edelleen.

Markkinointia voidaan personoida ja turha markkinointi vähenee. Se on hyvä tavoite, mutta vaikuttaa tuskin perinteiseen lehti- tai osoitteettomaan suoramainontaan. Niissä viestejä ei voida kohdistaa riittävän takasti, vaikka henkilöt tiedettäisiin. Digimarkkinointi on tehokasta jo nyt, koska jokaista asiakasta voidaan käsitellä yksilönä. Turha digimarkkinointi ei tuota saastetta, mutta laskee sen tehoa. Osuva täsmämarkkinointi on lähettäjälle edullisempaa.

Markkinointihyödyt eivät vaikuta kovin suurilta, joten tietojen keräämisellä pitää olla jotain muita motiiveja. Todennäköistä on, ettei S-ryhmä vielä itsekään tiedä, mihin kaikkeen tietoja tullaan käyttämään. Ne kerätään varmuuden vuoksi, jotta data on olemassa, kun sitä jonain päivänä halutaan käyttää. Analytiikka, verkkokauppa ym. kehittyvät koko ajan, joten S-ryhmä haluaa pitää oven raollaan.

Entä asiakas? Markkinointi lupaa tietojen keräämisen hyödyttävän asiakasta parempina palveluina, mutta omaan mieleeni tulee tämä Netflixin tiedote:

"Nostamme hintoja sinun eduksesi"

Viestintä kääntää mustan valkoiseksi: nostamme hintoja 20 prosenttia, mutta se on omaksi parhaaksesi, koska sitten meillä on varaa hankkia enemmän sarjoja. Just joo.

Netissä muutama asiakas on puolustanut bonusjärjestelmää, koska siitä saa takaisin oikeaa rahaa. Tämä onkin hieno esimerkki siitä, miten musta pestään valkoiseksi: se raha, joka bonuksina palautetaan, on asiakkaiden itsensä maksamaa. Asiakas maksaa itse omat bonuksensa. Tietenkin, eihän muita tuloja ole. Hienoja analytiikka- ja täsmämarkkinointijärjestelmien kustannukset valuvat asiakkaiden maksamiin hintoihin.

Tarkkaan ottaen tämä ei ihan pidä paikkaansa. Eniten ylihintaa maksavat ne, joilla ei ole kyseisen ryhmän korttia -- siis me harvat, jotka kieltäydymme korteista. Me maksamme saman ylihinnan kuin kaikki muutkin asiakkaat, mutta emme saa osaa siitä takaisin bonuksina. Meitä "ei-asiakasomistajia" suututtaa.

Tässä järjestelmä on pirullisen nerokas: liity sinäkin mukaan, koska muuten maksat toisten bonuksia! Ylihinnalta et voi välttyä mitenkään, joten ota edes osa siitä takaisin itsellesi ja osallistu näin analytiikan pyörittämiseen.

Kuten Aamulehden haastattelema professori sanoi, kauppojen pitäisi muuttaa järjestelmiään niin, että ne hyödyttäisivät aidosti myös asiakasta. Tällä hetkellä koko järjestelmä pyörii kauppojen ehdoilla. Vain viestinnällä luodaan vaikutelma asiakkaan kokemista hyödyistä.

Kauppa on Suomessa Euroopan keskittyneintä. S- ja K-ryhmän osuus päivittäistavarakaupasta on 80 prosentin luokkaa. Minäkin olen käytännössä Prisman kanta-asiakas, vaikken korttia olekaan ottanut. S-ryhmällä on lisäksi arveluttavan vahvat siteet kuntien päättäjiin.

Tässä kaikessa on jotain hyvääkin: Markkina-asemansa ja korttien laajan peiton vuoksi S ja K voisivat tulla maailmanluokan edelläkävijöiksi AITOJEN asiakashyötyjen kehittämisessä ja tehdä niistä vientikelpoista osaamista.

Lisäys klo 23: Kävin äsken suuren kauppakeskuksen Prismassa. Vaikka oli heinäkuun viimeinen lauantai-ilta ja kello noin 22.15, töissä oli neljä kassaa ja jokaisella oli jonoa. Itsellä oli vain muutama ostos, mutta muut kantoivat kokonaisia muovikasseja täynnä ruokaa ja vaatteita. Kauppa siis kävi, eikä sen selvittämiseen tarvittu asiakaskohtaista analyysiä.

Prismaa vastapäätä on City-Market. Se päätti keväällä aukioloaikojen vapautuessa vain pienistä muutoksista, eikä ole auki iltamyöhään. Kilpailija saa siis kaikki mattimyöhäiset asiakkaat itselleen. Tämänkin valinnan K-kauppias teki ilman asiakaskohtaista dataa.

Kumpi voitti ja kumpi hävisi? Ulkopuolisen on mahdotonta sanoa. Kassojen iltalisät, siivooja, vartija, sähkö ja muut kustannukset juoksevat, joten kaupan pitääkin käydä iltaisin. Mikä mahtaa olla break-even point? Sen tietää vain kauppias itse -- ja jälleen kerran ilman asiakaskohtaista analyysiäkin.

S-ryhmä analysoi jatkossa ostoksesi ja asiakkuutesi

Jos S-ryhmä yritti vähätellä ostotietojen keräämistä ajoittamalla tiedotteen kesän hiljaisimpaan aikaan, temppu ei onnistunut. Kohu siitä tuli joka tapauksessa, kriitikkoina minun lisäkseni mm. tietosuojavaltuutettu ja kuluttajaliitto.

Näin merkittävää päätöstä ei takuulla tehty keskellä heinäkuuta, vaan jo aiemmin. Jostain syystä tiedottamista lykättiin heinäkuuhun. Ehkä siitä voi päätellä jotain?

"Viestintää asiakkaan ehdoilla", sanotaan S-ryhmän omassa tiedotteessa. Kaikki muu tapahtuukin sitten yhtiön ehdoilla. Markkinointia voi rajoittaa, mutta tiedon keräämisen voi estää vain luopumalla kortista.

S-ryhmä kerää tiedot ruoka-, vaate- bensa- ym. ostoksista sekä hotelli- ja ravintolakäynneistä käyttääkseen niitä... mihin? Ainakin markkinointiin, mutta jatkossa tiedoilla voidaan tehdä kaikkea muutakin jännää. Tässä suhteessa asiakkuusjohtaja Pekka Malmirakeen kommentti "vielä emme ole päättäneet, mihin kaikkeen tietoja tulevaisuudessa käytämme" hipoo henkilötietolain rajoja. Tiedon keräämiseen kun pitää olla selvä syy ja käyttötarkoitussidonnaisuus-periaate rajoittaa vanhojen tietojen käyttöä uusiin tarkoituksiin. Oletan, että S-ryhmän juristit tuntevat lain ja kyse on vain johtajan huonosta sanavalinnasta.

Laista puheenollen: onkohan S-ryhmä varautunut kahden vuoden päästä voimaan tulevaan tietosuoja-asetukseen, jonka mukaan ihmisellä on oikeus saada omat tietonsa sähköisessä muodossa? Tästä voi oikeasti olla hyötyä: näkee, montako pakettia kahvia tai tupakkaa on tullut ostettua, ja miten paljon rahaa ostoksiin, bensaan tai hotelliöihin on palanut. Ehkä tiedot voi sen jälkeen myydä eteenpäin, vaikkapa Googlelle tai Amazonille?

Sillä ihmisen toimista kertovat tiedot ovat hänen omaisuuttaan. Urkintaa tai ei -- jokaisella on oikeus myydä omat tietonsa rahaa tai ilmaista palvelua vastaan, jos niin haluaa. Näinhän me nytkin toimimme Googlen, Gmailin ja Facebookin suhteen.

S-ryhmä kehuu ostotietojen hyödyttävän markkinointia, jolloin asiakas saa parempia mainoksia. Urkkimisen perusteluna tämä on varsin keinotekoista. Mainonta hyödyttää enemmän kauppiasta kuin asiakasta.

Sitä paitsi ostohistorian perusteella tapahtuva markkinointi on taustapeiliin tuijottamista: saamme jatkossa yhä enemmän sitä, mitä olemme aiemminkin ostaneet. Punaviher- tai persu-kuplan lisäksi saamme ostoskuplan, joka saa meidät syömään, juomaan ja kuluttamaan samaa kuin aina ennenkin.

Itse en halua tällaista markkinointia. Haluan tehdä kaupassa uusia löytöjä, vaihtaa merkkejä ja tuotteita. En halua, että kauppias päättää, mitä hän tarjoaa erikoishinnalla juuri minulle -- haluan, että kaikki tuotteet ovat edullisia ja minä saan itse valita.

Toisen näkökulman esittää Aamulehdessä professori Hannu Saarijärvi Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta. Hänen mielestään uhkakuvia liioitellaan ja kyse on asiakkaan omasta edusta. Tiedot tulisi nähdä välineenä palvella asiakasta, eikä käyttää niitä vain kaupan oman logistiikan optimointiin. Pitäisi ajatella, että tiedot ovat oikeastaan asiakkaan tietoja ja ainoastaan lainassa kauppiaalla. Näihin ajatuksiin on helppo yhtyä.

Joku pitää kohdennettua markkinointia hyvänä asiana, jotta esimerkiksi ruoka-aineallergiasta tai sairaudesta kärsivälle ei turhaan tarjota vääriä tuotteita. Tällainen ajattelu on ristiriidassa muiden terveystietojen kanssa, joita suojataan erittäin tiukasti kieltämällä mm. kaikenlainen sähköpostiasiointi terveydenhuollon kanssa. Tästä ei voi poiketa edes potilaan suostumuksella. Mutta terveystietojen kerääminen ostosten varjolla ja niiden käyttäminen markkinointiin on ilmeisesti OK?

Minulta kysytään usein, mitä uhkakuvia tietojen keräämiseen liittyy. Jos tietäisimme, mitä jatkossa tapahtuu, kysymystä ei tarvitsisi edes esittää. Emme tiedä muuta kuin sen, että tiedoille tullaan varmasti keksimään yllättäviäkin hyödyntämistapoja. Data on öljy, joka pyörittää tietoyhteiskuntaa niin hyvässä kuin pahassakin.

Yksi esimerkki saatiin jo Aarnio-tapauksen yhteydessä. Poliisi oli kaupan bonuspisteistä päätellyt, että perheen kulutus ylitti verottajalle ilmoitetut palkkatulot. Jatkossa kaupat voidaan velvoittaa ilmoittamaan kaikkien asiakkaiden ostot verottajalle, mikä auttaa paljastamaan harmaata taloutta. Täysin laillista ja monen mielestä hyväksyttävääkin, mutta onpahan yksi esimerkki datan uusista käyttömahdollisuuksista.

Jokainen tekee omat valintansa ja päättää itse, kenelle kulutustietonsa myy ja millä hinnalla. Tärkeintä on ymmärtää asian taustat ja valintojen merkitys.

Lisäys klo 17: minulta on päivän mittaan kysytty, että "so what" - Google ja Facebook tietävät meistä joka tapauksessa kaiken. Jos tämä on jokin kriteeri, voimme lopettaa yksityisyydestä huolehtimisen kokonaan ja jakaa tietomme kaikille kiinnostuneille.

Nettipalvelujen ja kauppaliikkeiden välillä on yksi oleellinen ero. Googlea ja Facebookia on pakko käyttää, eikä vaihtoehtoja ole. Yksityisyyttä ei saa edes rahalla, koska palveluista ei ole maksullisia versioita. Ainoa tapa on luovuttaa tietonsa ilmaispalvelua vastaan.

Bonuskorteissa meillä on vielä vaihtoehto: voimme kieltäytyä kortista ja jättää muka-bonukset keräämättä. Yksityisyydellä on hintansa. Lisäksi voimme suosia käteistä tai kauppoja, joissa tietoja ei kerätä. Lidlillä ei ole bonuskortteja -- se vain myy halvalla.

Steve Jobs sen osoitti: kiltit eivät pärjää

Applen legendaarisesta johtajasta on tehty useita elokuvia. Vuonna 2013 valmistunut Jobs esitettiin Ylen TV1:llä 12.7.2016.

Elokuva käy läpi Apple-yhtiön käännekohtia: perustamisen (1976), Macintosh-koneen vaikean alun (1984), Jobsin erottamisen (1985) ja päättyy Jobsin paluuseen konkurssin partaalla hoippuvaan yhtiöön vuonna 1997.

Applen legenda on kerrottu niin moneen kertaan, että useimmille katsojille tapahtumat ovat ainakin pääpiirteissään tuttuja. Niitä on silti kiinnostava seurata, etenkin kun autotallikohtaukset on kuvattu aidossa Jobsin vanhempien talossa.

Elokuvan autotalli.

Vertaa kuvaa tähän, jonka otin heinäkuun alussa 2012:

Applen syntypaikka.

Jep, sama talohan se on, vaikka autotallin ovi onkin vaihdettu ilmeisesti elokuvaa varten vanhempaan.

Tuttujen tapahtumien seuraaminen edellyttäisi jotain ekstraa, jotta mielenkiinto pysyisi yllä. Kuvauksen, näyttelijätyön tai kohtaukset toisiinsa sitovan draaman kaaren tulisi tehdä taikansa ja imaista katsoja mukaansa.

Jobs-elokuvassa niin ei tapahdu. Elokuva on jotenkin hengetön, vaikka lavastuksessa onkin nähty vaivaa. Vanhat tietokoneet, Apple-logot ja kuvauspaikat ovat täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Silti elokuvasta puuttuu sielu, joka teki Piilaakson piraateista niin mainion.

Paljon aikaa uhrataan hallitusjäsenille, jotka vuoroin erottavat ja vuoroin palkkaavat Jobsin, sekä toimitusjohtajat John Sculleyn ja Gil Amelion. Huumekokeilut esitetään pelkkänä nuoruuden seikkailuna. Keskeistä käyntiä Xeroxin tutkimuslaboratoriossa ei mainita lainkaan. Pixar, Next, iPhone ja monet muut on jätetty pois. Jobsin ura oli niin huikea ja täynnä tapahtumia, että hänestä saisi useitakin elokuvia.

Elokuva ei kaunistele Jobsin luonnetta. Mies jakelee sumeilematta potkuja alaisilleen ja myös ensimmäiselle tyttöystävälleen tämän ilmoitettua raskaudestaan:

Jobs ei aio ryhtyä isäksi: "Häivy. Nyt heti."

"Steve heittää minut ulos".

Elokuvassa Jobs pysäköi mersunsa sumeilematta inva-paikalle, aivan kuten tosielämässä. Jobs oli melkoinen mulkvisti.

On ristiriitaista, että ihmiset odottavat johtajilta reiluutta ja ihmissuhdetaitoja, mutta jumaloivat miestä, joka oli kaikkea muuta. Jobs uhrasi ihmiset (ja paljon muuta) korkeamman päämäärän eteen: tehdä uusi, entistä parempi laite.

Onko maailman täyttäminen tavaralla inhimillisyyttä tärkeämpää? Ilmeisesti on. Maailma ei ihaile johtajia, jotka huolehtivat perheestään tai alaisistaan. Se palkitsee röyhkeimmät ja ahneimmat. Se haluaa puhelimia, jotka ovat "cool", viis niiden tuotanto-olosuhteista tai nopeasta keinotekoisesta vanhentamisesta. Juhlapuheissa arvot ovat tietenkin erilaisia.

Käänteentekeväksi koko alalle muodostuivat länsirannikon tietokonemessut, jotka järjestettiin San Franciscossa ensi kertaa 15-17.4.1977:

San Francisco 16.4.1977

Samat messut on kuvattu myös Piilaakson piraateissa.

Jos elokuva jäi näkemättä, sen voi hankkia edullisena dvd-versiona. Leffa ei menestynyt teattereissa, mikä ei ollutkaan ihme. Kokonaisen teollisuudenalan huimista nuoruusvuosista tullaan vielä tekemään monia elokuvia, toivottavasti tätä parempia. 

Sori, oon typonipo

Pahat kirjoitusvirheet ovat netissä arkipäivää, mutta silti ne pistävät silmään ja ärsyttävät. Etenkin, kun virhe on suuren sanomalehden nettiversion otsikossa eikä sitä vaivauduta korjaamaan, vaikka lukijapalaute jutun perässä mainitsee asiasta (ihan vain siltä varalta, että toimituksen oma väki kärsisi luki-häiriöstä eikä huomaisi asiaa).

Sori, oon typonipo enkä voi sille mitään.

Kirjoitusvirheitä on monen tasoisia. Editoinnissa syntyy helposti virheitä, kun tekstiin jää vääriä taivutusmuotoja tai päällekkäisiä ilmauksia. Niitä mikään oikolukuohjelma ei havaitse, ja ne on helppo antaa anteeksi. Kiireinen lukija ei edes huomaa niitä.

Astetta vakavampia ovat selvästi väärin kirjoitetut sanat, joista jokainen oikolukuohjelma älähtää. Oikolukuohjelman käyttö on helppoa, eikä se edes maksa mitään. Otsikkoon päätyessään tällaiset virheet sattuvat silmään kuin aurinko kesäisellä taivaalla.

Virheet ovat inhimillisiä, eikä niitä voi aina välttää. Ne voi kuitenkin korjata, ja varsinkin netissä korjaaminen on helppoa. Jos kaupallinen media ei korjaa alkeellisia virheitään, se herättää monia kysymyksiä. Eivätkö muut toimittajat lue omaa lehteään? Luulisi silmille hyppivien virheiden loukkaavan omaa ammattiylpeyttä ja ammattitaitoa. Jos toimittajat eivät lue lehteään, miksi muutkaan lukisivat?

Virheiden hyväksyminen herättää epäilyjä median yleisestä luotettavuudesta. Jos kirjoitusvirheillä ei ole väliä, ovatko jutun faktatkaan oikein? Voiko juttuun luottaa, jos otsikko on pielessä? Kiire voi tuottaa virheitä mutta ei voi olla syy sille, ettei niitä korjata.

Ymmärtääkseni on tapana, että jutun kirjoittanut toimittaja jättää sen toimitusjärjestelmään ja toinen henkilö pistää sen nettiin. Tarvittaessa web-toimitus lyhentää juttua ja keksii siihen huomiota herättävän otsikon klikkien kalastelemiseksi. Valtaosa nettivirheistä tapahtuu juuri tässä vaiheessa. Virhe menee alkuperäisen toimittajan syyksi, koska vain hänen nimensä näkyy jutun lopussa. Pitäisi olla toimittajan oman edun mukaista tarkistaa jutun nettiversio. Lukijan näkökulmasta juttu on kokonaisuus, josta julkaisijan brändi vastaa.

Harrastajien blogeissa virheet voi antaa anteeksi, mutta kaupalliselle medialle huolellisen oikeinkirjoituksen pitäisi olla kilpailutekijä.

Pokemon GO on harvinaisen harmiton mobiilisovellus

Minulta on kysytty jo useampaan kertaan, mitä tietosuojariskejä Pokemon Go -suosikkipeliin liittyy. Eikö olekin vaarallista, että pelaajat kuvaavat kameralla ja tiedot voivat päätyä ties mihin käyttöön? Tämän täytyy olla todella suuri riski yksityisyydelle, vai mitä?

Nykytiedoilla en keksi, mikä Pokemon Go:ssa voisi olla vaarallista.

Itse asiassa Pokemon Go vaikuttaa harvinaisen vaarattomalta mobiilisovellukselta. Ensinnäkään se ei kysy henkilötietoja, vaan käyttäjäksi voi rekisteröityä Google-tilin kautta. Ja Google tietää meidät joka tapauksessa.

Toiseksi ohjelmassa ei ole mainoksia, joiden kautta NSA pystyi urkkimaan (ilmeisesti Rovion tietämättä) Angry Birdsin käyttäjiä. Pelin teettäjä on suuri Nintendo, jolla ei ole varaa eikä halua tahrata brändiään kyseenalaisilla tempuilla. Peli hyödyttää Nintendoa parhaiten olemalla reilu ja turvallinen.

Entä sijaintitiedot? Google ja Apple tietävät joka tapauksessa, missä liikut (ellet ole erikseen sammuttanut paikkatietojen keräämistä). Nämä tiedot ovat kaupallisesti arvokkaita, sillä ne kertovat asuinpaikkasi ja kaupat, joissa yleisesti vierailet.

Pokemon Go saa käyttäjän kulkemaan pokemonien perässä pitkin maita ja mantuja. Tällainen satunnainen liikkuminen ei ole kaupallisesti merkittävää.

Kamera sitten? Voisiko joku hyödyntää pelin ottamia valokuvia? En keksi, miten. Paljon arvokkaampia ovat käyttäjän kavereistaan ja tärkeistä tapahtumista ottamat valokuvat, jotka siirtyvät yleensä automaattisesti Googlen ja Applen pilveen. Niissä on tärkeitä esineitä, tärkeitä paikkoja ja tärkeitä henkilöitä. Pelin ottamat kuvat julkisilta paikoilta tai maastosta eivät hyödytä ketään.

Kaikki kaupallisesti arvokas tieto on jo kerätty Googlen ja Applen palvelimille. Harmiton peli ei tässä paljon paina, etenkin kun sen tekijällä on kaikki syyt pitää tilinsä puhtaana ja maineensa tahrattomana. Pokemonit ovat Nintendolle arvokkaampia kuin mikään salaa kerätty käyttäjädata.

No, on sentään jotain. Aina ohjelmaa asennettaessa kannattaa miettiä oikeuksia, joita pyydetään, ja niiden tarpeellisuutta. Tietenkin peli tarvitsee pääsyn sijaintiin ja kameraan, mutta miksi se haluaa pääsyn osoitekirjaan:

Miksi peli haluaa pääsyn yhteystietoihin?

Pyyntö voi olla harmiton -- ehkä peli haluaa vain kutsua kavereita mukaan? Tai jotain muuta. Joka tapauksessa itse jätin luvan antamatta.

Suurin vaara Pokemon Go:ssa on fyysinen. Puhelimia tuijottavat ihmiset ovat vaarassa jäädä auton alle tai törmäillä esimerkiksi liikennemerkkeihin.

Pokemon GO suurin vaara.

Tulevaisuudessa tilanne voi muuttua. Valtavan suosion myötä Nintendolla tai pelin koodaajalla voi herätä halu päivittää peliä arveluttavilla tavoilla. Niin ikään kannattaa varoa väärennettyjä piraattiversioita. Pelistä voi myös paljastua tietoturva-aukkoja.

Nykyisellään en näe pelissä tietoturvauhkia. Oikeita tietosuojariskejä on varsinkin mobiilimaailmassa niin paljon, että yhtään turhaa huolta ei kannata kantaa -- muutoin dilutoimme huolet sieltäkin, missä ne ovat aiheellisia.

Lisäys 10.8.2016: The Intercept muistuttaa, että Nianticin takana on sama johtaja, joka aiheutti Googlella pienmuotoisen skandaalin tarpeettomien wlan-tietojen keräämisestä. 

Robottiautosi voi uhrata sinut

Yhdysvalloissa keskustellaan siitä, miten robottiautot tulisi ohjelmoida onnettomuustilanteiden varalta. Jos paha kolari on väistämätön, kumpi autoista uhraa itsensä ja matkustajansa?

Keskustelu on aika teoreettista. Todennäköisesti robottiautojenkin kolarit tulevat olemaan niin äkillisiä ja yllättäviä, ettei edes tietokone pysty laskemaan asiassa matemaattisia ratkaisuja. Ihmiskuljettajalta niitä ei odotetakaan: on vain luonnollista, että kumpikin kuljettaja yrittää pelastaa itsensä ja autonsa. Mutta robottiautojen pitäisi toimia järkevämmin näissäkin tilanteissa, muutoin vastuu siirtyy autojen ohjelmoijalle.

Voidaan kuvitella esimerkiksi tilanne, jossa auto joutuu luistoon ja ajautuu päin vastaantulijaa. Miten robottiauton pitäisi reagoida, mikäli tie on jyrkänteellä tai sitä reunustavat paksut puut? Väistäminen voi aiheuttaa suuremman riskin kuin kolarin vastaanottaminen, etenkin jos autoilla on tuntuva paino-ero.

Mahdollisia ratkaisuja on useita. Robottiauto voi pyrkiä suojelemaan sitä autoa, jossa on enemmän ihmisiä, tai joiden selviäminen on todennäköisintä. Toinen vaihtoehto on suojella syytöntä osapuolta (tosin kuka on syyllinen, jos robottiauto joutuu esim. vesiliirtoon -- ohjelmoijako?). Kolmas vaihtoehto on valita arvalla, kumpi väistää, ja tehdä päätöksestä täysin neutraali.

Robottiautot voivat neuvotella yhteisen toimintamallin tai arpoa ratkaisun sekunnin murto-osassa, mutta niidenkään on mahdotonta hahmottaa törmäyksen kaikkia jälkiseurauksia esimerkiksi takana tuleviin muihin autoihin ja kävelijöihin. Ja jos toinen osapuoli on tavallinen auto, tietoa matkustajien määristä, autojen massoista ja nopeuksista ym. laskelmien pohjaksi ei ole edes saatavissa.

Visainen juttu siis.

Kun aihetta on kysytty yleisöltä, kanta mahdollisimman monen ihmisen suojelusta voittaa, mikä onkin loogista. Mutta liikenne ei ole logiikkaa.

Haluaisitko itse astua robottiautoon, jonka tietäisit uhraavan sinut kylmästi, mikäli toisessa autossa on usempia (tai nuorempia) matkustajia? On ihan OK, että kolareissa pelastetaan mahdollisimman monta ihmistä -- kunhan minä en ole mukana. Jos olen, haluan että autoni pelastaa aina minut.

Tästä puolestaan seuraa, ettei kukaan suostu nousemaan autoon, jonka kolarikäyttäytyminen on puhdasta matematiikkaa. Jos siihen pakotetaan, tulemme näkemään mielenkiintoisia modauksia, joilla robottiauto saadaan aina luulemaan, että auto on täynnä ihmisiä. Tai sitten väistöalgoritmia peukaloidaan niin, että siitä tulee mahdollisimman edullinen itselle mutta haitallinen vastapuolelle.

Ainoa järkevä ratkaisu on tehdä robottiautoista alunperinkin niin itsekkäitä kuin mahdollista, jolloin ne suojelevat omaa kuljettajaansa loppuun asti. Tämä tietenkin mitätöi ne hyödyt, joita robottiautoilta kolaritilanteissa piti saada. Vaikutukset liikenteen kokonaisturvallisuuteen voivat olla jopa kielteisiä.

Ehkä koko kysymys on puhtaasti filosofinen ja siten tarpeeton. Emme tule hyväksymään autoja, jotka hätätilanteessa tekisivät päätöksiä ihmisen puolesta. Robotti tai ei, viime kädessä ihmisen täytyy vastata autostaan.

Väistätkö robottiautoa?

Liikenteessä seikkailevat robottiautot tulevat aiheuttamaan mielenkiintoisia tilanteita, sillä ajaminen ei ole pelkkää tekniikkaa vaan sosiaalista toimintaa. Viime viikon automatkalla ulkomailla oli taas hyvää aikaa tarkkailla ympäristöä ja pohtia asiaa.

Esimerkiksi tällainen yleinen tilanne: toinen kaista on suljettu ja autojen pitää limittyä samalle kaistalle. Teoriassa tämän pitäisi mennä vetoketjusysteemillä eli vuorotellen auto kummaltakin kaistalta. Jokainen päästää eteensä yhden toiselta kaistalta.

No, aina se ei mene niin. Itsekkäät ja kiireiset autoilijat eivät päästä ketään eteensä. Toisaalta joku vaihtaa oikealle kaistalle heti havaitessaan asiasta kertovan liikennemerkin. Jossain ulkomailla olen nähnyt lisäkilven, joka nimenomaisesti kehotti ajamaan päättyvää kaistaa loppuun asti ja sulautumaan muuhun liikenteeseen vasta siellä.

Miten robottiautot ja ihmiset toimivat tässä tilanteessa?

Kuinka moni päästää vuoroaan odottavan robottiauton eteensä? Entä tavallisessa T-risteyksessä, jossa sivutieltä pyritään jonoutuneelle päätielle -- ollaanko robottiautolle kohteliaita vai joutuuko se odottamaan loputtomasti vuoroaan? Entä robottiauton oma toiminta -- ohjelmoidaanko se olemaan kohtelias vai itsekäs, päästämään muita eteensä vai pitämään välin niin pienenä, ettei siihen mahdu ketään?

Robottiauton algoritmin tunteminen mahdollistaa monenlaisen röyhkeyden liikenteessä. Voi luottaa siihen, että robottiauto väistää aina, vaikka itse etuilisi tai kiilaisi tavallista ahtaampaan rakoon. Robottiauto voidaan jopa tahallisesti suistaa metsään, mistä dekkarikirjailijat saavat takuulla uusia ideoita.

Liikennepoliisit ovat myös kiinnostava kysymys. Robottiauto ei ehkä aja ylinopeutta (vai ajaako, jos matkustaja nimenomaisesti vaatii??), mutta siitäkin voi mennä perävalo tai sattua jotain muuta, jonka vuoksi poliisi haluaa pysäyttää auton. Miten robottiauto ymmärtää pysäytyskäskyn ja valitsee turvallisen pysähtymispaikan? Tuleeko poliisiautoihin etäkäyttöinen kill-switch, jolla mikä tahansa robottiauto saadaan pysäytettyä? Robottiautossa pitää olla myös mikrofoni, jotta se ymmärtää väistää takaa tulevaa hälytysajoneuvoa.

Liikennettä ohjaavat poliisit ovat Suomessa harvinaisia, joskus niitä näkee suurissa yleisötapahtumissa tai onnettomuuspaikoilla. Käsimerkkien tunnistaminen liikennesääntöjä ja ajonuolia vastaan on hankala tehtävä ihmisellekin, jonka on parasta vain seurata muita autoilijoita.

Sunnuntaina Chicagon keskustassa oli ainakin tusina liikennepoliisia (varmaan niitä, jotka olivat tyrineet varsinaisessa poliisityössä -- näinhän elokuvissa aina uhataan!), joten auton on osattava totella poliisia ennen kuin sen voi päästää itsenäisesti kaupunkiliikenteeseen.

Saapa nähdä, miten nämä ongelmat ratkaistaan.

Hyperloop: Helsingistä Tukholmaan tunnissa

Hyperloop-tekniikalle haetaan parhaillaan sijoittajia ja kaupunkeja, joita kiinnostaisi testata uudenlaista ihmisten sekä tavaroiden liikuttamista. Eräänlaisena mainoslupauksena on ollut "Tunnissa Helsingistä Tukholmaan".

Innostus kaiken uuden edessä on ymmärrettävää ja toivottavaakin, ilman sitä mikään ei kehittyisi. Tietotekniikka on kuitenkin totuttanut meidät odottamaan suuria mullistuksia myös vanhan maailman asioihin, ja se ei yleensä toimi. Fysiikan lakeja ja reaalimaailman muita rajoituksia ei voi kiertää yhtä helposti kuin piisirulle voi ahtaa entistä enemmän logiikkaportteja (siis mikroprosessoreita ja muistipiirejä). Sähköautojen hidas yleistyminen on tästä oiva esimerkki.

Hyperloopissa rahti ja ihmiset sijoitetaan pieniin umpinaisiin vaunuihin tai sukkuloihin (pod), jotka kulkevat noin 1000 km/h nopeudella alipaineistetussa putkessa. Liikkuminen on hyvin energiatehokasta, koska vierintä- ja ilmanvastusta ei ole. Kyseessä on vähän kuin 2000-luvun versio rautateistä -- tosin yhteydet ovat vain päästä päähän, eivätkä sukkulat voi vaihtaa putkesta toiseen rautatievaihteiden tapaan. Point-to-point-yhteydet ovat iso rajoitus.

Entä mitä Hyperloop käytännössä muuttaisi? Helsingistä pääsee nyt jo lentokoneella tunnissa Tukholmaan ja halvimmat Norwegianin lennot maksavat 20 euroa/suunta.

Iltalehden uutisen mukaan tuntiin voisi sisältyä kolme välipysähdystä Turussa, Maarianhaminassa ja Uppsalassa. Silloin tunnin matka-aika kuulostaa optimistiselta, koska välipysähdykset vievät aikaa ihmisten poistuessa ja asettuessa paikoilleen. Lisäksi fysiikka asettaa rajoituksia vaunun hidastamiselle ja uudelleen kiihdyttämiselle jokaisen aseman kohdalla.

Lentomatkailussa on kaksi riesaa: turvatarkastukset ja liittymäliikenne. Jälkimmäisen suhteen Hyperloop olisi voitolla, koska asemat voisi rautateiden tapaan rakentaa kaupunkien keskustaan. Turvatarkastukset ovat hankalampi juttu.

Lentokenttien tarkastukset ovat perusteellisia, koska kansainväliset sopimukset pakottavat niihin. Suomen ja Ruotsin välinen Hyperloop olisi omissa käsissämme. Pohjoismaissa junamatkustajia ei tarkasteta (muualla kyllä, esimerkiksi Espanjassa), mutta vedessä tai maan alla kulkeva putki olisi houkutteleva terroristikohde, joten ainakin Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa tarkastukset olisivat samanlaisia kuin lentokentillä.

Hyperloopin tekniikan toimivuudessa on vielä epäselvyyksiä, mutta yksi realiteetti on ehdoton: talous. Aivan uutta tekniikkaa käyttävän järjestelmän rakentaminen meren pohjaan (tai pikemminkin sen alle) maksaisi vähintään 10 miljardia euroa. Jotta investointi kannattaisi, matkustajia pitäisi olla valtavasti. Löytyisikö Helsinki-Tukholma-välille niin paljon kysyntää, että putki maksaisi joskus itsensä takaisin?

Ensimmäistä putkea on suunniteltu Los Angelesin ja San Franciscon välille. Siellä väestöpohjaa on riittävästi ja maan päälle rakentaminen on halvempaa. Maanteiden ja ilmatilan ruuhkista huolimatta Hyperloop säästää matka-aikaa vain vähän, sillä Los Angelesissa ei ole oikeaa keskustaa ja liittymäliikenne on sen vuoksi väistämättä hidasta.

Mielestäni ajatus Helsinki-Tukholma Hyperloopista on täysin epärealistinen. Järkevämpää olisi pohtia Helsinki-Tampere tai Helsinki-Pietari-reittejä. Keskustasta toiseen kulkeva nopea yhteys kytkisi kaupungit yhteen ihan uudella tavalla ja tekisi maantieteelle saman mitä internet on tehnyt tietoliikenteelle.

Viime kädessä kaikki voi kaatua siihen, että Suomi on yksinkertaisesti liian pieni maa joukkoliikenteen kärkihankkeisiin. Paitsi, että meiltä puuttuu rohkeutta ja innostusta, meiltä puuttuvat joukot.

Niinpä Hyperloop on Suomelle lähinnä Hypeloop.

Lisäys 8.8.2016: HS Nytissä laaja kirjoitus Hyperloopin realistisuudesta.

Lisäys 20.2.2017: Lisää analyysiä Hyperloopin teknisistä riskeistä Tekniikka & Talous -lehdessä.