Linkit

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Väistätkö robottiautoa?

Liikenteessä seikkailevat robottiautot tulevat aiheuttamaan mielenkiintoisia tilanteita, sillä ajaminen ei ole pelkkää tekniikkaa vaan sosiaalista toimintaa. Viime viikon automatkalla ulkomailla oli taas hyvää aikaa tarkkailla ympäristöä ja pohtia asiaa.

Esimerkiksi tällainen yleinen tilanne: toinen kaista on suljettu ja autojen pitää limittyä samalle kaistalle. Teoriassa tämän pitäisi mennä vetoketjusysteemillä eli vuorotellen auto kummaltakin kaistalta. Jokainen päästää eteensä yhden toiselta kaistalta.

No, aina se ei mene niin. Itsekkäät ja kiireiset autoilijat eivät päästä ketään eteensä. Toisaalta joku vaihtaa oikealle kaistalle heti havaitessaan asiasta kertovan liikennemerkin. Jossain ulkomailla olen nähnyt lisäkilven, joka nimenomaisesti kehotti ajamaan päättyvää kaistaa loppuun asti ja sulautumaan muuhun liikenteeseen vasta siellä.
Miten robottiautot ja ihmiset toimivat tässä tilanteessa?
Kuinka moni päästää vuoroaan odottavan robottiauton eteensä? Entä tavallisessa T-risteyksessä, jossa sivutieltä pyritään jonoutuneelle päätielle -- ollaanko robottiautolle kohteliaita vai joutuuko se odottamaan loputtomasti vuoroaan? Entä robottiauton oma toiminta -- ohjelmoidaanko se olemaan kohtelias vai itsekäs, päästämään muita eteensä vai pitämään välin niin pienenä, ettei siihen mahdu ketään?

Robottiauton algoritmin tunteminen mahdollistaa monenlaisen röyhkeyden liikenteessä. Voi luottaa siihen, että robottiauto väistää aina, vaikka itse etuilisi tai kiilaisi tavallista ahtaampaan rakoon. Robottiauto voidaan jopa tahallisesti suistaa metsään, mistä dekkarikirjailijat saavat takuulla uusia ideoita.

Liikennepoliisit ovat myös kiinnostava kysymys. Robottiauto ei ehkä aja ylinopeutta (vai ajaako, jos matkustaja nimenomaisesti vaatii??), mutta siitäkin voi mennä perävalo tai sattua jotain muuta, jonka vuoksi poliisi haluaa pysäyttää auton. Miten robottiauto ymmärtää pysäytyskäskyn ja valitsee turvallisen pysähtymispaikan? Tuleeko poliisiautoihin etäkäyttöinen kill-switch, jolla mikä tahansa robottiauto saadaan pysäytettyä? Robottiautossa pitää olla myös mikrofoni, jotta se ymmärtää väistää takaa tulevaa hälytysajoneuvoa.

Liikennettä ohjaavat poliisit ovat Suomessa harvinaisia, joskus niitä näkee suurissa yleisötapahtumissa tai onnettomuuspaikoilla. Käsimerkkien tunnistaminen liikennesääntöjä ja ajonuolia vastaan on hankala tehtävä ihmisellekin, jonka on parasta vain seurata muita autoilijoita.

Sunnuntaina Chicagon keskustassa oli ainakin tusina liikennepoliisia (varmaan niitä, jotka olivat tyrineet varsinaisessa poliisityössä -- näinhän elokuvissa aina uhataan!), joten auton on osattava totella poliisia ennen kuin sen voi päästää itsenäisesti kaupunkiliikenteeseen.

Saapa nähdä, miten nämä ongelmat ratkaistaan.

13 kommenttia:

  1. Mistä saisin sähköpostiosoitteesi? Luen kirjaasi. Olisi kysymyksiä. P3truss@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Mistä saisin sähköpostiosoitteesi? Luen kirjaasi. Olisi kysymyksiä. P3truss@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Itse veikkaan että ongelmaa ei ratkaista, koska sitä ei oikeastään pysty ratkaiseemaan. Tuossa vaiheessa robottiautoprojektit siirtyvät "Honda Asimo" -moodiin, eli ihan kivoja ja näyttäviä, mutta ei kaupallistettavissa.

    VastaaPoista
  4. Sähköposti on etunimi@sukunimi.fi. Löytyy aika helposti vaikka googlaamalla.

    VastaaPoista
  5. Itse uskon että tämä skenaario tulee toteutumaan:
    https://techcrunch.com/2016/04/25/the-driverless-truck-is-coming-and-its-going-to-automate-millions-of-jobs/
    Jos rekka-autot kulkevat omaa, niille varattua kaistaa, ei väistämistilanteita synny.

    VastaaPoista
  6. On kaksi vaihtoehtoa ratkaista kaistanvaihtoprobleema:

    1. Tiukennetaan lakia ryhmittymisen osalta, ja vihelletään "paitsiotilanteet". Robotti pystyy kyllä noudattamaan sääntöjä. Manuaalinen ajaminen on edelleen mahdollista, jos kuljettaja hallitsee uudet säännöt. Ja se voidaan varmistaa teoriakokeissa. Ohjelmistot voidaan helposti kehittää Open Source -yhteisöissä.

    2. Jatketaan nykyisillä liikennesäännöillä, ja jätetään vastuu autotehtaille. Tuohon kaistanvaihtoon tulee varmasti valmiita strategioita (ellei jo ole), joita autoilija voi valita. Kuluttajaelektroniikassa on yleensä niin, ettei yksityiskohtia tarvitse tuntea. Vaaralliset vaihtoehdot pyritään poistamaan ohjelmistopäivityksillä. Tehokas prosessointi tulee olemaan vähän samanlainen etu kuin tehokas moottori.

    VastaaPoista
  7. Niin kauan kun liikennöidään normaaleilla teill' (kaistamerkinnät yms.) se toimii. Miten robottiauto sitten menettele pienellä tiellä; hiekkapäällysteinen, ei kaistamerkistoja, kohdatessa toisen pitää ehkä peruuttaa yms. Onko robottiauto silloin kohtelias? Tietysti ongelma ratkeaa, jossa siellä autossa on ihmiskuljettaja, joka ratkaisee nämä ongelmat.

    Karrikoidusti ei se robottiauto kovin helposti taida riitaa haastaa, ihmiskuskilta se onnistuu. Vai pitääkö rakentaa robottiauto, joka tuntee suomalaisen mentaliteetin?

    VastaaPoista
  8. Mitäs, jos robottiautot säädetään ajososiaaliselta käytökseltään vähemmän agresiivisiksi kuin ihmiset keskimäärin, eli "kilteiksi" tai ristiriitatilanteissa vetäytyväksi?

    Mitenkäs tuppaa käymään kilttien ja vähemmän kilttien _ihmisten_ kesken?
    No, kilttejähän kiusataan.

    Näen vähän tällaista riskiä myös "sosiaalisesti varovaisiksi" kehitettyjen robottiautojen suhteen.

    Voisi olla joku porukka, joka tykkää vähän "härnätä" huomatessaan robottiauton ja tietäessään niiden reagoivan tietyllä lailla.
    Ja koska kyseessä ei ole edes ihminen, niin kiusaamisen moraalista kysymystä ei
    tarvitse ottaa huomioon.

    Löytyyköhän redditissä muutaman vuoden sisällä threadi: How to bull a robot car?

    VastaaPoista
  9. Jari: "Tehokas prosessointi tulee olemaan vähän samanlainen etu kuin tehokas moottori."

    Robottiautoista puhuttaessa mielestäni korostetaan liikaa tiedon prosessointia ja algoritmiikkaa. Sen sijaan uskon että tärkeimmäksi asiaksi muodostuu koneen tekemä havainnointi ja anturitekniikka - nämä tulevat erottamaan hyvän robottiauton huonosta. IT-alan kielellä: robottiauton tekemä virhe ei johtunut algoritmissa olleesta virheestä, vaan siitä että algoritmille annettu syöte oli virheellinen.

    Järvinen: "Robottiauto voidaan jopa tahallisesti suistaa metsään, mistä dekkarikirjailijat saavat takuulla uusia ideoita."

    En näe tässä ideaa, sillä mahdollista on suistaa myös ihmiskuljettajan ajama auto metsään, vaikka se ei yhtä hyvin onnistukaan. Toivon ainoastaan ihmisten hillitsevän haluaan suistaa autoja metsään - olipa kyse ihmis- tai robottikuljettajasta. :)

    Nörtti: "Ja koska kyseessä ei ole edes ihminen, niin kiusaamisen moraalista kysymystä ei tarvitse ottaa huomioon."

    "Härnätyssä" autossa saattaa silti olla matkustajina ihmisiä - näetkö tässä mitään moraalista ongelmaa?

    VastaaPoista
  10. Järvinen: "Robottiauto voidaan jopa tahallisesti suistaa metsään, mistä dekkarikirjailijat saavat takuulla uusia ideoita."

    En näe tässä ideaa, sillä mahdollista on suistaa myös ihmiskuljettajan ajama auto metsään, vaikka se ei yhtä hyvin onnistukaan. Toivon ainoastaan ihmisten hillitsevän haluaan suistaa autoja metsään - olipa kyse ihmis- tai robottikuljettajasta. :)


    Jos robottiauton algoritmit ovat tiedossa, ihmiskuljettajat voivat käyttää niitä vahingollisesti. Tämä unohtuu usein insinööreiltä, kuten arjen tietoturvassa on toistuvasti nähty.

    Ihmiskuljettajan tapauksessa tilanne on eri, koska ei voida tietää, miten kuljettaja reagoi. Hyökkääjä ottaa aina riskin, että hänelle itselle käy hullummin kuin tarkoitetulle uhrille.

    VastaaPoista
  11. Robottiautoista puhuttaessa mielestäni korostetaan liikaa tiedon prosessointia ja algoritmiikkaa. Sen sijaan uskon että tärkeimmäksi asiaksi muodostuu koneen tekemä havainnointi ja anturitekniikka

    Olet oikeassa. Systeemi olisi rakennettava niin, että se toimii hätätapauksessa ilman varsinaista CPU:ta. Samalla tavalla kuin ihmisen refleksit. Tarvitaan kerroksellista turvallisuusajattelua, jota käytetään ydinvoimaloissa ja lentokoneissa.

    Teslan kuolonkolari olisi ollut vältettävissä, jos anturi olisi erottanut valkoisen auton taivasta vasten. Se olisi ollut hyvin yksinkertaista, esim. paremman dynamiikan tai valon polarisaation avulla. Mutta tässä oltiin selvästikin luotettu algoritmin päättelykykyyn.

    VastaaPoista
  12. Ihmisen suistaminen metsään turvallisesti ei onnistu mitenkään, koska hyökkääjä ei voi luottaa siihen että ihmiskuljettaja väistää. Robottiautoa vastaan voi ottaa ihan milloin tahansa chicken-kisan, eli kisan jossa kaksi autoa kiihdyttää toisiaan kohden ja se joka väistää ensin on pelkuri. Robo kun väistää aina huomatessaan törmäysvaaran.

    Roboautojen härnäys loppuu sillä, että lähettämällä robon kuvaaman vien poliisilaitokselle saa tilattua sakot perseilijöille.

    Poliisin käsimerkit ei ole mikään ongelma. Poliisi voi helposti kantaa kukanaan lähetintä, joka kertoo miten robojen täytyy ajaa.

    VastaaPoista
  13. Niin, kuten tekstissä kirjoitin, poliisilla täytyy olla robottiautoihin jonkinlainen kill-switch. Sitten vain yritetään pitää avaimet niin salassa, etteivät ne vuoda julkisuuteen ja anna kenelle tahansa keinoa muiden autojen pysäyttämiseen.

    VastaaPoista