Onecoinin joulukirje mainostaa Bitcoinia

Joulupäivänä Onecoinin markkinointikirje keskittyi Bitcoinin kurssinousun hehkuttamiseen, kas näin:

Onecoin ratsastaa Bitcoinin maineella.

Onecoinin strategia on aina ollut sama: kehutaan Bitcoinin loistavaa arvonnousua ja annetaan rivien välistä ymmärtää, että sama on vasta tulossa Onecoinille.

Tällä kertaa kirjeessä on myös suora viittaus Onecoinin arvonnousuun. Tämän hetkisellä "kurssilla" 4,35 euroa Onecoin on suorastaan halpa, on vain ajan kysymys milloin sen arvo nousee 50, 100 ja 1000 euroon. Amazing, todellakin!

Onecoin-kolikkoja syntyy 2,1 miljardia kappaletta, joten 50 eurolla koko valuutan arvoksi tulisi 100 miljardia euroa, 100 eurolla 200 miljardia euroa ja 1000 eurolla 2000 miljardia euroa. Näissä luvuissa ei tietenkään ole mitään järkeä, mikä jokaisen mukaan huijatun pitäisi itsekin ymmärtää. "Nykykurssilla" (joka on vain yhtiön itsensä kertoma luku) arvo olisi jo käsittämättömät 9,1 miljardia euroa.

Mainoskirjeessä kehutaan laajasti Bitcoinin valoisaa tulevaisuutta, joka sinällään on ristiriidassa Onecoinin oman tulevaisuuden kanssa. Jos Bitcoin menestyy, mihin toista kryptovaluuttaa tarvittaisiin? Mikä olisi se kilpailuetu, jota hämäräperäisen bulgarialaisen yhtiön valuutta voisi tarjota?

Mainoskirjeessä viitattu Reutersin uutinen spekuloi Bitcoinin arvon nousevan ensi vuonna jopa tuhanteen dollariin ja edelleen nelinkertaistuvan vuoden 2017 loppuun mennessä (nykyinen arvo noin 400 dollaria). Tärkeimpinä syinä pidetään kolikoiden syntyvauhdin puolittumista kesällä 2016 sekä kryptovaluutan yleisen tunnettuisuuden lisääntymistä.

Reutersin arvio tulevasta kehityksestä on perusteltu, mutta kyse on kuitenkin vain arviosta. Bitcoinien hankkiminen sijoitusmielessä on iso riski. Toisaalta on niin kuin Ocean's eleven -elokuvan alkuperäisversiossa (Kovat kaverit) sanotaan:

Et voi rikastua, ellet ota riskiä.

Tätä lausetta Onecoin-uskovaiset itsekin toistavat mielellään. On kuitenkin eri asia, sijoittaako rahojaan avoimeen ja julkiseen kryptovaluuttaan vai hämäräperäisen yhtiön suljettuun rahaan, jonka historia on täynnä epämääräisiä lupauksia ja kyseenalaisia "koulutuspaketteja". Kun Onecoin-kuvio romahtaa, on suuri vaara menettää rikoshyötynä mahdolliset voitotkin. Bitcoinissa ainoa riski on kurssilasku.

Jos uskot kryptovaluuttoihin, hanki mieluummin Bitcoinia kuin Onecoinia. Niinhän Onecoinin oma mainoskirjekin suosittelee tekemään.

Star Wars ja hassut valomiekat

Uusi Star Wars -elokuva Force Awakens on laatuviihdettä, jossa on vain yksi vika: se on lähes sama elokuva kuin 1977 valmistunut alkuperäinen -- vain henkilöitä on hieman uudistettu. Yllätyksellisyys on uhrattu laskelmoinnin alttarille, jotta elokuva vetäisi mahdollisimman paljon katsojia. Ja niinhän se on tehnytkin.

Yksi asia on aina ärsyttänyt Star Wars -elokuvissa: valomiekat. Ne ovat visuaalisesti hauska, mutta täysin typerä keksintö. Laser tai mikään muukaan tunnettu valo ei voisi toimia miekkana, koska sen "terä" ei pysähtyisi toiseen "terään" eikä valon pituutta voisi rajoittaa. Valomiekka olisi myös käyttäjälleen tappavan vaarallinen, koska pienikin huolimattomuus sen käytössä johtaisi omien raajojen tahattomaan amputointiin. 

Entä sitten, vaikka valomiekat eivät voisikaan toimia? Onhan koko elokuva pelkkää fiktiota. Miksi valomiekka ärsyttää kaikkien muiden mielikuvituslaitteiden ja -olioiden keskellä? Ehkä siksi, että valoa nopeammat avaruusalukset, puhuvat robotit, hirviöt ja äänekkäästi paukkuvat sädeaseet ainakin voisivat olla totta -- emme vain vielä tiedä sitä varmaksi. Sen sijaan valomiekka on jo lähtökohtaisesti mahdoton ja lapsellinen keksintö.

Vaikka elokuva olisi puhdasta satua ja science fictionia, siltä voi odottaa jotain uskottavuutta. Erikoistehosteet pyritään tekemään mahdollisimman aidoiksi ja tapahtumille luomaan looginen jatkumo, jopa elokuvasta toiseen. Valomiekka nakertaa tätä perususkottavuutta.

Uudessa Bondissa on vähän samaa ongelmaa, erityisesti junan tappelukohtauksessa. Se on täysin keinotekoinen ja epäuskottava. Jostain syystä kaikki vaunun muut matkustajat katoavat kuin taikaiskusta tappelun alettua. Tappelu on myös täysin turha, koska Bond on joka tapauksessa matkalla konnan luokse.

Kun panostatte miljoonia erikoistehosteisiin ja käsikirjoitukseen, älkää oikaisko muissakaan kohdissa. Fiktiossakin pitää olla logiikkaa.

Suomalainen teräväpiirto otti askeleen taaksepäin, onneksi vain pienen

Viime viikolla hämmästytti uutinen, jonka mukaan Ylen HD-lähetykset Digitan antenniverkossa loppuvat. Ylen oma tiedote asiasta on liioitellun neutraali, aina otsikkoa myöten.

Antennikatsojat jäävät ilman Ylen HD-kanavia, elleivät he asu DNA:n VHF-verkon peittoalueella ja omista VHF-antennia (jonka monet purkivat tarpeettomana digisiirtymän tapahtuessa kymmenkunta vuotta sitten). Jos olet antenniverkossa (kuten lähes puolet kotitalouksista) ja kanavapaikoilla 21-27 näkyy nyt Ylen HD-ohjelmia, ne jatkavat näkymistä vuodenvaihteen jälkeenkin.

Muutoin olet pulassa -- tai ainakin antenniliikkeen avun tarpeessa. Tuskin kukaan pystyy katsomaan perustarkkuuden (suttupiirto) lähetyksiä nykyisiltä 55-65 tuuman televisioilta. Se yksinkertaisesti sattuu silmiin. Digitan jakelemien Ylen HD-kanavien numerot alkavat 31:stä eteenpäin.

Lähetystavan voi tarkistaa myös kanavan teknisistä tiedoista:

DNA:n VHF-verkossa kanavaväli on 7 MHz.

VHF-alueella kanavanipun koko on 7 MHz, kun se UHF-alueella on 8 MHz. Tilaa on vähemmän, mutta DVB-T2-lähetystekniika koodaa bitit tehokkaammin, joten kanavanippuun mahtuu useita HD-kanavia.

Myös Digitan jakeluverkko käytti HD-ohjelmissa DVB-T2-tekniikkaa, mutta noin 300 000 euron rahariita Ylen kanssa torppasi jakelusopimuksen ensi vuodelta.

Digitan jakelun loppuminen on takaisku suomalaiselle HD-tekniikalle. Tavoite on edelleen, että vuodesta 2017 lähtien kaikki kanavat olisivat HD-tasoa ja vain peruskanavia (Ylen kanavat, MTV, Nelonen, Fox) lähetettäisiin perustarkkuudella vuoteen 2026 asti.

Ero kuvanlaadussa on merkittävä. Ymmärtääkseni Ylen uutisia ei vieläkään tuoteta aidolla teräväpiirrolla vaan kuva skaalataan ylöspäin, mutta silti kuvanlaadussa on suuri ero. Toissailtaiset uutiset SD-suttupiirtona:

Uutiset perustarkkuudella.

Sama teräväpiirtona:

Uutiset lähes teräväpiirtona.

Ei ole vaikea valita, kumpaa haluaisi katsoa 55-65 tuuman televisiosta!

Kirjoittelusta syntyy vaikutelma, että teräväpiirto olisi jotain tekniikan huippua. Pötypuhetta, perustarkkuuden tuotantolaitteita ei ole valmistettu enää vuosiin ja HD on normi kaikissa sivistysmaissa. Tekniikan huippua edustaa nyt UHD, joka on neljä kertaa HD:tä tarkempi. Sitä tuskin koskaan saadaan antennikatsojien ulottuville, vaikka valtaosa nyt myytävistä televisioista on UHD-malleja.

Miten HD jaetaan koko Suomen antennikatsojille ja kuka jakelun maksaa on vielä avoin kysymys. Ilman Digitaa osa Suomesta jää antenni-HD:n ulkopuolelle ehkä lopullisesti. Näiden katsojien ainoa toivo on joko kaapeli-tv:ssä (vain kaupunkialueilla) sekä nopeissa laajakaistayhteyksissä, joiden kautta parempilaatuista kuvaa saa jo nyt. Nettijakelu sopii valokuituverkossa oleville tietokoneille, mutta on ongelmallinen television tai 4G-datan kanssa.

Nettikeskustelussa on syyllistetty Digitaa rahastuksesta ja pidetty Ylen jakeluverkon myyntiä pahana virheenä. Asia ei ole näin yksinkertainen. Kustannukset olivat hyvin tiedossa ja digitalisointi säästi niitä merkittävästi. Määräävän markkina-aseman vuoksi Digita ei voi nostaa hintoja pilviin.

Sitä paitsi Digita saa taas uuden kilpailijan. Vuoden 2017 alusta norjalaisen Telenorin omistama Norkring As alkaa kilpailla Digitan kanssa jakelusta. Se rakentaa oman jakeluverkkonsa Digitan UHF-mastojen ja maa-asemien varaan. Ehkä Ylen HD-jakelusta nyt putoavat katsojat saavat teräväpiirtonsa takaisin vuoden päästä?

Täytyy toivoa parasta. Suomen 15 vuoden takainen päätös ryhtyä televisiotoiminnan digitalisoinnin edelläkävijäksi on tullut maksamaan kansalaisille jo aivan tarpeeksi niin rahan kuin teknisten ongelmien (muistatko vielä pätkivät tekstitykset) vuoksi. Teräväpiirto on ensimmäinen riittävä syy digitalisoinnin toteuttamiseen. Ilman sitä televisiolla ei ole tulevaisuutta.

Lisätty 22.12.2015 sd/hd-kuvavertailu sunnuntain uutisista.

Nuoret nettiin vain vanhempien luvalla?

Tietosuojan ylilyönneistä tämä on jo huippua: EU:n tietosuojadirektiiviin on lisätty viime hetkellä kohta, joka velvoittaa nettiyhtiöitä vaatimaan vanhempien luvan ennen kuin ne voivat käsitellä alle 16-vuotiaiden lasten tietoja.

On käsittämätöntä, että tällainen ehdotus tuodaan mukaan viime hetkillä. Nettipalvelut ovat monelle nuorelle keskeinen osa elämää, kaveripiiriä ja ihmiseksi kasvamista. Pitäisikö siihen saada vanhempien lupa? Tarvitsevatko some-palvelut suojaikärajan? Vaatiiko diginatiiviksi kasvaminen vanhempien suostumuksen?

Ajatus vanhempien luvasta ei ole muutenkaan tästä maailmasta. Nettipalveluilla ei ole mitään keinoa tarkistaa käyttäjiensä ikää luotettavasti. Edes pankkitunnuksia tai luottokorttinumeroita ei voi käyttää, koska nuorilla ei niitä ole. Oman syntymäajan voi ilmoittaa millaiseksi tahansa.

Jos näin pöhkö ehdotus menisi läpi, nuoret alkaisivat väärentää vanhempien lupia samoin kuin he ovat aina kirjoittaneet näiden nimiä huonosti menneisiin koepapereihin. Vanhemmalta voidaan vaatia pankkitunnusten tms. käyttöä, mutta miten todistaa, että on juuri kyseisen nuoren huoltaja? Nyt aikuiset ostavat viinaa nuorten puolesta (hyi, kiellettyä), jatkossa sama isä tai äiti voi ilmoittautua kaikkien nuorten vanhemmaksi ja antaa luvan. Uudenlaista virtuaalivanhemmuutta, siis.

Yhdysvalloissa on jo pitkään ollut voimassa lasten tietojen suojeluun tarkoitettu COPPA-laki. Se kieltää käsittelemästä alle 13-vuotiaiden tietoja, oli näillä vanhempien lupaa tai ei. Juuri tämän lain vuoksi Facebook ja monet muut jenkkipalvelut asettavat käyttäjilleen 13 vuoden minimi-iän (jota ne eivät tietenkään pysty millään tavalla valvomaan).

EU:n oma 16 vuoden ikäraja olisi pelkkää kiusantekoa amerikkalaisille, joiden nettipalvelujen suosiota eurooppalaiset eivät ole pystyneet haastamaan.

Alunperin otsikkona oli "Nuoret someen..." mutta korjasin sen yleisemmäksi. Koska siitähän tässä on kyse: jos nuorista saa kerätä tietoja vain vanhempien luvalla, koko netti- ja älypuhelinkäyttö edellyttää samaa menettelyä. Nettisurffaus, sähköposti ja appsien lataaminen kerryttävät nekin tietoa alle 16-vuotiaista.

Lisäys klo 14: Nopeiden käänteiden jälkeen näyttää siltä, ettei ehdotonta 16 vuoden alaikärajaa tule, vaan 13-16 vuoden raja jää kansalliseen harkintaan. Lopputulos on melkoinen sotku. EU on pitkään pyrkinyt digitaalisiin sisämarkkinoihin, joissa paikallisia säädöksiä poistetaan verkkokaupan ja nettipalveluiden helpottamiseksi. Jos valtiot päätyvät erilaisiin ikärajoihin, palvelut joutuvat lisäämään maakohtaisia sääntöjä.

EU:n räpistely digitalisaation suossa näyttää toivottomalta. Aivan kuin sääntelyä ja byrokratiaa lisäämällä voitaisiin edistää EU:n menestymistä tulevaisuuden palveluissa. Omaan jalkaan ampuminen (hyvässä tarkoituksessa, tietenkin) saisi jo loppua, muuten Eurooppa menettää pelin lopullisesti.

Diginatiivit saivat ainakin torjuntavoiton. Turha edes vaatia, että Suomi luistelee tästä määräyksestä läpi mahdollisimman kevyesti ja häiritsemättä markkinoita sen enempää. Se on itsestäänselvyys. 

Puppua Onecoinista

Netti on täynnä valheita ja perättömiä juttuja, mutta silti harmittaa lukea tekstiä, jonka kirjoittaja ei ole joko tiennyt yhtään mitä on kirjoittamassa tai sitten huijaa aivan tahallaan. Esimerkiksi Kryptovaluutta.org on huonosti naamioitu yritys markkinoida Onecoin-pyramidia.

Kryptovaluutta.org - puppua tulevaisuuden valuutasta.

Kohdassa Näin kryptovaluuttaa syntyy kerrotaan näin: Kryptovaluutan määrä on rajallinen ja se syntyy tietokoneiden ratkoessa matemaattisia tehtäviä. Jokaisella kerralla kun tehtävä on ratkaistu, syntyy lisää kryptovaluuttaa. Koska jokainen uusi tehtävä on vaikeampi ratkaista, hidastuu valuutan luominen hetki hetkeltä. Yksinkertainen syy tähän on että tietokoneiden laskentatehoa kuormitetaan enemmän ja enemmän kunnes tulee vastaan raja jonka yli tietokoneiden laskentateho ei riitä. Kun laskentateho loppuu, on maksimimäärä kryptovaluuttaa luotu.

Tekstissä juuri mikään ei pidä paikkaansa, minkä ymmärtää maalaisjärjelläkin. Jos valuutan määrä riippuisi laskentatehosta, rajaa ei olisi, sillä koneiden tehot kasvavat koko ajan.

Lisää puppua seuraa: Kryptovaluutan Algoritmiä voidaankin verrata palapeliin jonka palojen määrä kasvaa joka ainoa kerta kun palapeli saadaan valmiiksi. Ensin aloitetaan 20 palan palapelistä jonka ratkaisussa kestää vain hetken. Seuraavassa palapelissä onkin jo 40 palaa joten sen ratkaiseminen vaatii hieman pidemmän ajan ja niin edelleen. Lopuksi palapeli on niin suuri ja monimutkainen että sitä ei voi enää ratkaista.

Palapeli-vertaus on peräisin Onecoinin omista markkinointimateriaaleista ja verkostomarkkinoijat levittävät sitä eteenpäin ymmärtämättä lainkaan, mistä on kyse. Bitcoinissa algoritmi on yksinkertainen SHA-tiivistefunktio (Onecoinin funktio on salainen), mutta Bitcoinissa siitä tehdään tarkoituksella vaikea, jotta valuutan syntyvauhtia voidaan rajoittaa ja lopulta pysäyttää kokonaan.

Ja edelleen puppu jatkuu: Esimerkiksi maailman ensimmäisen kryptovaluutan eli bitcoinin syntyminen vaati vuonna 2010 n. yhden tunnin aikaa. Vuonna 2014 bitcoinin syntyminen kestää 25 vuorokautta ja uusien bitcoinien luominen hidastuu koko ajan. Tämän vuoksi paras aika louhia uutta kryptovaluuttaa on luonnollisesti alkuvaiheet jolloin kryptovaluuttaa syntyy paljon. Tosin, kryptovaluuttoja on satoja ja tämän hetken kiistaton ykkönen on bitcoin eikä haastajia ole vielä markkinoilla kovinkaan montaa. Tosin eräs uusi kryptovaluutta nimeltään onecoin saattaa hyvinkin saavuttaa bitcoinin suosion. Lue lisää onecoinista täältä…

Siinä se varsinainen koukku tuleekin: tarkoitus on markkinoida Onecoinia. Bitcoinin syntyyn liittyvät tiedot ovat puhdasta roskaa. Uusia kolikkoja syntyy edelleen 10 minuutin välein, erän koko vain puolittuu noin neljän vuoden välein.

Sivulla http://www.kryptovaluutta.org/onecoin/ kysytään, onko Onecoin suuri huijaus vai Bitcoinin haastaja. Kirjoittajat teeskentelevät varovaista ja puhuvat riskeistä, mutta toteavat sitten riskin olevan myös siinä, ettei sijoita ja ota riskiä. No, logiikkaa se on tämäkin. Jos ylläoleva visio toteutuu, tulee onecoinin arvo nousemaan raketin lailla. Just joo.

Teksti on sen verran vanha, että se lupaa "Toimitilat tulossa helsinkiin 2015 ja paikan päälle saa mennä tutustumaan toimintaan". Nyt tiedämme, että mitään toimitiloja ei tullut.

Osataan sitä roskaa tuottaa ulkomaillakin. Amazonista voi ladata e-kirjana opuksen nimeltä "Onecoin Secrets Revealed 2015: The Complete Onecoin Guide To Buying, Selling, Mining, Investing And Exchange Trading In Onecoin Currency". Tekstin löytää myös ilmaisena PDF-versiona sekä Slideshare-versiona.

Onecoin Secrets Revealed -- quite the contrary!

Ensi silmäyksellä teksti vaikuttaa asialliselta, ainakaan siinä ei ole Onecoinille tyypillistä hehkutusta ja tyhjiä lupauksia. Mutta sitten herää ihmetys: mitä kummaa tässä oikein sanotaan?

Tekstin web-versiossa lukee mm. Onecoin miners are neither able to cheat by increasing their own reward nor process fraudulent transactions that could corrupt the Onecoin network... Teksti on outo, sillä Onecoinissa "louhinta" on keskitetty yhtiön omille "supertietokoneille". Eikä ihme, sillä kun Onecoinin paikalle vaihtaa sanan Bitcoin ja syöttää lauseen Googleen, paljastuu tekstin alkuperäinen lähde: https://www.bitcoinmining.com/faq/.

Teksti on varastettu Bitcoinin FAQ:sta.

Tämäkin Onecoin-teksti on siis varastettu Bitcoinista ja vain nimet on vaihdettu. Kirjoittajaksi esittäytyvä Robert M. Ray ei ole viitsinyt edes lukea varastamaansa tekstiä, tai ainakaan ymmärtänyt siitä mitään.

Jos aikoo huijata Onecoinilla, voisi olla edes vähän uskottavampi. Tosin tämäkin taso näyttää riittävän suomalaisille, joita on lähtenyt mukaan jo lähes 10 000.

Seuraavat värväystilaisuudet ABC-huoltoasemilla.

Onecoinin ilosanomaa levittää esimerkiksi Pentti Hassinen elämänkoulun tuomalla varmuudella:

Autamme ihmisille turvallisempaa tulevaisuutta.Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset mikä ostovoima on mahdollista. Hankkikaa nyt niin paljon OneCoin kolikkoita kuin mahdollista. Kolikon arvo ei tule jatkuvasti olemaan yhtä edullinen kuin on tänään...  OneCoin videokoulutustiimi järjestää maksutonta koulutusta verkossa. Ota yhteyttä.

Loppuhuipennuksena vielä Hassisen Onecoin-mainos Facebook-seinältä:

"Tienaa nukkumalla"

Ainahan sitä voi toivoa, varsinkin näin joulun alla.

Lisäys klo 16.30: Vielä yhtiön omaa puppua suoraan mediatiedotteesta. Sen keskivaiheilla kerrotaan, että "Yhtiö on ostanut oman pankin.Tämä mahdollistaa jatkossa globaalit pankkipalvelut huomattavasti nykyisiä alan toimijoita edullisemmin." Siis näin:

Tiedotteen nykyversio: yhtiö on ostanut oman pankin. 

Tiedotteen alkuperäinen, 13.10.2015 julkaistu versio mainitsi myös pankin nimen:

Alkuperäinen versio: Yhtiö on ostanut Hermes-pankin.

Yhtiö on siis ostanut pankin, mutta ilmeisesti kaupat ovat peruuntuneet... tai pankki on kyllä ostettu, mutta sen nimi onkin ollut jokin toinen? Jota ei haluta kertoa.

On kai se mahdollista, että loistavan bisneksen tiimellyksessä yhtiö menee ja ostaa vahingossa väärän pankin, mutta silloin on tapana korjata virhe avoimesti eikä vain pyyhkiä pankin nimeä pois sivulta. Vähintäänkin tiedotteesta pitää käydä ilmi, että sen tietoja on jälkikäteen muutettu. Tässä tapauksessa muutos on tehty vaivihkaa ilman, että tiedotteen päiväys tai kellonaika on muuttunut. Historiaa on kirjoitettu uudestaan.

Ihan oikeasti hei -- kuka siirtää oikeita euroja yritykselle, joka ei tiedä onko se ostanut pankin vai ei? Ja tästä yhtiöstä pitäisi tulla Onecoinin arvon noustessa neljä kertaa Suomen valtion budjettia arvokkaampi? Oikea rahaliikenne perustuu luottamukseen ja uskottavuuteen, vaikka valuutta sitten olisikin kryptosellaista.

Näin joulun alla uskon mieluummin joulupukkiin kuin Onecoiniin. Pukista saa ainakin hyvän mielen, toisin kuin tästä pupusta.

22.11.63 -- ajatuksia kirjasta

En pidä kauhua tai yliluonnollisuutta käsittelevistä romaaneista, joten olen lähes ohittanut Stephen Kingin tuotannon. Luin tosin Carrien Christine-tappaja-auton kesällä 1985 ja pidin sen tavasta kuvata amerikkalaista arkea nuoren miehen näkökulmasta (Wikipedian mukaan kirja ilmestyi suomeksi vasta 1987, mutta se ei pidä paikkaansa).

Nimi 22.11.63 viittaa aikansa 9/11-tapahtumaan: Kennedyn salamurhaan Dallasissa. Kirjan lähtökohta on yksinkertainen: päähenkilö, kolmikymppinen kirjallisuuden opettaja Jake Epping, löytää pienen ravintolan ruokavarastosta portaat, joilla pystyy palaamaan 11.58 syyskuun 9. päivään vuonna 1958 -- ja tulemaan takaisin. "Jokainen matka on ensimmäinen", sanoo hänelle portin näyttävä ravintolanpitäjä. Aina, kun palaa takaisin menneisyyteen, kaikki edellisen käynnin aiheuttamat muutokset ovat nollaantuneet. Lukuunottamatta perhosefektiä, joka sotkee nykypäivän (tai oikeastaan kirjoitushetken eli vuoden 2011). Päähenkilö Epping ottaa tehtäväkseen estää Kennedyn salamurhan, jonka vuoksi hän jotuu viettämään menneisyydessä neljä vuotta, kunnes kohtalokas päivä viimein koittaa.

22.11.63 edustaa amerikkalaista monisanaisuutta parhaimmillaan, sillä sivuja on huimat 869. Kuka tahansa toinen kirjailija olisi vetänyt läpi samat kuviot puolessa sivumäärässä. King harrastaa pikkutarkkaa kuvausta, lisäten huomioita vielä sulkuihinkin, mutta silti kirja ei varsinaisesti tunnu pitkältä. Sen sijaan se vie lukijan maailmaan 50/60-lukujen vaihteessa, jolloin rotusyrjintä oli vielä arkipäivää ja uhka ydinsodasta todellinen. King maalaa menneisyyden yksityiskohtaisesti ja niin elävästi, että maut ja hajut syttyvät lukijan tajunnassa.

Muutamissa kohdissa King olisi kyllä saanut tiivistää tekstiä. Oliko tarpeen kuvata nyrkkeilyottelua monen sivun verran? Sen ainoa merkitys oli kartuttaa Eppingin käteisvaroja, onhan aikamatkaajalla helppo taito tehdä rahaa -- kunhan on ennen lähtöään googlannut internetistä urheilutuloksia.

Jokaisella lukijalla on oma käsitys siitä, mitä itse tekisi jos olisi Eppingin paikalla menneisyydessä. Joku menisi tapaamaan omia isovanhempiaan, joku vinkkaisi lottonumeroista omille vanhemmilleen. Itselle tuli mieleen, että miksei päähenkilö käy katsomassa muita tuon ajan legendaarisia tapahtumia -- vaikka Elviksen konserttia?

Kirja muuttuu hiljalleen rakkaustarinaksi, jonka loppu jää askarruttamaan lukijaa vielä sivujen päättymisen jälkeenkin.

Aikamatka on loppuunkaluttu aihe, eikä King ole mikään tieteiskirjailija. Kirjan lopussa perhosefektin vaikutukset menevät täysin epäuskottaviksi. Tieteisromaanina 22.11.63 ei ole kummoinen, eikä siitä oikein ole rakkaus- tai jännitysromaaniksikaan. Mutta silti siinä on jotain taianomaista: jollain erikoisella tavalla King vangitsee lukijan mielen, eikä päästä irti vielä silloinkaan, kun takakansi tulee vastaan.

Sitten ihan muita huomioita. Ostin kirjan e-versiona Elisasta, missä se maksoi vain 11,90 euroa. Paksut romaanit sopivat hyvin e-kirjoiksi. Paperisena en olisi jaksanut raahata kirjaa mukana junassa ja linja-autossa, mutta tietokoneen näytöltä lukeminen sujui hyvin.

Elisan kaupassa ja muuallakin kirjaa mainostetaan jonkinlaisena rinnakkaistodellisuutena eli "Millainen maailma olisi, jos John F. Kennedyä ei olisi murhattu?". Siitä kirjassa ei todellakaan ole kyse. Ratkaisevat hetket koetaan vasta aivan kirjan lopussa.

Kirjan käännös on huolellista työtä. Heti alussa esiintyy opettajan työtä kuvaava lause "ympyröimme tarmokkaasti yhydyssanavirheet kuten kesä mökki", mistä on vaikea päätellä, onko sana kirjoitettu väärin tarkoituksella. Sana "kiinteimistö" ja yksi unohtunut välilyönti olivat ainoat silmään osuneet bugit, mikä on poikkeuksellisen vähän näin paksussa teoksessa.

Meitä suomalaisia huvittaa poiminta "Kaivoin taskustani kolikoita, mutta ensin löysin jotain, mitä en olisi saanut ottaa mukaan: Nokia-puhelimeni. Se oli vuoden 2011 mittapuulla antiikkiesine - tarkoitukseni oli ollut vaihtaa se iPhoneen".

King on sijoittanut kaninkolon ja tarinan alkupisteen Lisbon Fallsiin Mainen osavaltioon, samaan kyläpahaseen, josta hän on itse kotoisin. Päähenkilön ammatti on sama kuin hänen omansa. Kokenutkin kirjailija valitsee tutut kohteet, joihin on helpompi samaistua.

Jälkisanoissa King kertoo tehneensä paljon tutkimustyötä Kennedyn salamurhasta. "Luettuani aiheesta kirjoja ja artikkeleita pinon, jolla oli korkeutta saman verran kuin minulla on pituutta, sanoisin todennäköisyydeksi 98 prosenttia, kenties peräti 99 prosenttia" [sille, että Oswald toimi yksin]. Hän ei usko salaliittoteorioihin: Oswaldia onnisti, koska hän sattui olemaan oikeassa paikassa. Todennäköisyys sille oli häviävän pieni, mutta niin on arpavoitollekin, ja silti voittajia löytyy päivittäin. Salaliittoteoreetikoilla oli "tarve löytää jotain järjestystä tapahtumasta, joka oli miltei mielivaltainen".

Usko Kennedyn murhan salaliittoon elää vahvana Suomessakin. Hesarin kirja-arvostelu vuodelta 2013 on saanut vain muutaman kommentin, mutta yksi niistä iskee kirjoittajaa salaliitolla. Nimetön kirjoittaja on tehnyt tuskin prosenttiakaan siitä työstä mitä King, mutta usko salaliittoon on silti vahva. Tai ehkä juuri siksi.

Lähes fanaattinen usko salaliittoihin valkeni itselleni vuonna 2011, kun kirjoitin eräästä aihetta käsittelevästä kirjasta, sekä jo aiemmin 9/11-pohdintojen yhteydessä.

Kyseinen Hesarin kirja-arvostelu on muuten yksi huonoimmista koskaan lukemistani. Arvostelija kuvaa lähinnä kirjan tapahtumat ja pilaa yllättävät käänteet, ottamatta juurikaan kantaa siihen, miltä kirja lukijasta tuntuu.

Arvostelun sijaan kirjan e-versio kannattaa ottaa mukaan vaikka talvilomalle, ja antaa ajan viedä. 

Sodan sijaan Sibeliusta

Aina itsenäisyyspäivänä havahtuu huomaamaan, miten pahasti Suomi on jämähtänyt sota-ajan vangiksi. Pian koittavan itsenäisyyden satavuotispäivän kunniaksi valmistuu jo kolmas filmatisointi Tuntemattomasta sotilaasta. Tekeillä ovat lisäksi elokuvat marsalkka Mannerheimistä ja tarkka-ampuja Simo Häyhästä. Miksi ihmeessä?

Aikana, jolloin Suomen pitäisi etsiä suuntaa hyvinvointiyhteiskunnalle ja pohtia vastauksia digitalisaation haasteisiin, panemme mieluummin pään pensaaseen. Muistelemme menneitä, koska tulevaisuus näyttää sotaakin pelottavammalta. Mikään ei saisi muuttua, ja kuitenkin muutos on väistämätön.

Muualla Euroopassa Suomen viehtymystä sotahistoriaan pidetään luultavasti outona ja kummallisena. Onkin ironista, että vain Venäjällä kansallistunnetta rakennetaan yhtä vahvasti voitokkaan sodan varaan.

Miten olisi vaikkapa elokuva säveltäjä Jean Sibeliuksesta satavuotisjuhlan kunniaksi? Sodasta on tehty ainakin tusina elokuvia – Sibeliuksesta yksi, eikä sekään kovin hyvä. Nyt olisi oiva tilaisuus korjata asia.

Sibeliuksen musiikki tunnetaan kaikkialla maailmassa, ja tapahtumat sijoittuvat juuri Suomen itsenäistymisen aikoihin. Laadukas Sibelius-elokuva veisi myönteistä Suomi-kuvaa maailmalle ja juhlistaisi itsenäisyyttä luovalla sekä arvokkaalla tavalla.

(Julkaistu Helsingin Sanomissa 6.12.2015)

Lisäys 10.12.2015: Tutkijan mielipide aihetta sivuten: http://yle.fi/uutiset/tutkija_tuntemattoman_joutaisi_tvssa_korvaamaan_elokuvalla_tyottomasta_juoposta/8502659

San Bernardinon isku pelottaa enemmän kuin Pariisin tapahtumat

"Ooo, käyn aurinkoon, San Bernardinoon..." Vanhan iskelmän sanat tulivat mieleeni kun näin uutisen jälleen yhdestä joukkosurmasta Yhdysvalloissa. Muutama päivä myöhemmin tiedettiin, että kyse oli terrori-iskusta -- ja se oli vieläpä pahinta mahdollista laatua.

Pariisin terrori-iskussa 13.11.2015 kuoli yli 130 ihmistä. San Bernardinon iskussa uhreja tuli 14, mutta silti isku on paljon pelottavampi. On suorastaan kammottavaa ajatella, että pariskunta jättää puolivuotiaan vauvansa isovanhempien huostaan ja lähtee tekemään itsemurhaiskua. Millainen viha ja koettu vääryys saa pariskunnan kostoretkelle, jossa uhrataan oma ja juuri syntyneen lapsen tulevaisuus?

Pariisin iskujen tekijät viestivät toisilleen ja ainakin osa heistä matkusteli Lähi-idässä. Tämän olisi pitänyt herättää tiedustelun huomiota. Tekijöiden nimet olivat epäilyttävien henkilöiden listalla, mutta silti iskua ei pystytty estämään.

San Bernardinossa tekijät olivat ilmeisesti tavallisia amerikkalaisia muslimeita. He toimivat omatoimisesti eivätkä saaneet ohjeita tai tekovälineitä Lähi-idästä. Jos länsimainen yhteiskunta haluaa säilyä avoimena ja demokraattisena, tällaisia iskuja on mahdotonta torjua millään tiedustelulailla tai urkintatekniikalla. Ihmiset voivat saada innoituksensa ja tuntea velvollisuutensa pelkistä uutisista.

Yhdysvaltojen reaktio iskuun on sama kuin ennenkin: sotatoimia ISISiä vastaan kiihdytetään. Tulossa on lisää pommituksia, lisää siviiliuhreja, lisää katkeruutta ja kostoa. Kun ylläpitää maailman mahtavinta sotakoneistoa, vaikeat ongelmat näyttävät ratkeavan lisäämällä väkivaltaa. Uusien pommitusten sijaan voisi kysyä, mitä USA on tehnyt alueella väärin. Mikä synnytti Al-Qaidan? Mikä sai saudiarabialaiset terroristit hyökkämään 9/11 WTC-torneja ja Pentagonia vastaan? Mikä synnytti ISISin?

NSA on perustellut amerikkalaisten puhelutietojen seurantaa terrorin ehkäisyllä. Ironista on, että pitkään jatkunut kritiikki johti kotimaan seurannan lopettamiseen 29.11.2015 (HS-uutinen 27.11.2015: "Voitto Snowdenille: USA lopettaa puhelutietojen massaseulonnan lauantaina kello 23.59").

Kolme päivää myöhemmin pariskunta iski San Bernardinossa.

Uutisen mukaan NSA:n viimeisen viiden vuoden aikana keräämä metadata säilytetään 29.2.2016 asti, sen jälkeen NSA tuhoaa kaiken hallussaan olevan tiedon. Saapa nähdä, käykö niin. Kaksikon vanhat puhelutiedot epäilemättä kiinnostavat kovasti terrorismin torjunnan tutkijoita.

Lisäys 13.1.2016: valokuvat otettu 2.1.2016.

Se mikä ei tapa... tuntuu tylsältä

Jatkoa Stieg Larssonin Millennium-trilogialle! Kirja myyntiin kaikissa maissa samaan aikaan! Niin salainen projekti, ettei kirjailija uskaltanut kytkeä konettaan nettiin, jottei kukaan olisi päässyt varastamaan käsikirjoitusta etukäteen.

Tällaisia mainostekstejä muistan loppukesältä, jolloin David Lagercrantzin kirja Se mikä ei tapa julkaistiin. Kirjan saama vastaanotto oli ristiriitainen, osa kriitikoista kehui, suurempi osa haukkui. Lukijat olivat odottaneet jatko-osaa malttamattomina, joten heille kelpasi melkein kirja kuin kirja -- kunhan siinä vain ovat Lisbeth Salander ja Mikael Blomkvist.

Luettuani kirjan on pakko yhtyä kriitkoiden enemmistöön: lopputulos on vaatimaton. Ei huono, mutta jää silti kauaksi odotuksista.

Lagercrantzin tekstissä ei vain ole samaa sujuvuutta kuin Larssonilla oli. Juoni on tarpeettoman sekava ja tarina käynnistyy hitaasti. Uudesta Bondista tuttu paha kaksoisveli/sisko tuntuu jotenkin halvalta ratkaisulta, eikä autistinen savant, joka kahdeksanvuotiaana jakaa suuria lukuja tekijöihin, tunnu mitenkään uskottavalta. Ei liioin Salanderin murtautuminen NSA:n sisäverkkoon. Mukana on venäläisiä konnia, NSA:n urkintaa, salausten tekniikkaa ja viittauksia tekoälyyn.

Paikoin lukijaa melkein nolostuttaa kirjailijan puolesta, niin keinotekoiselta tuntuu esimerkiksi Camillan ja Mikaelin lyhyt kohtaaminen. Kirjailijan tapa luoda jännitystä ennakoimalla tulevaa tyyliin "tämä päätös osoittautui pian suureksi virheeksi" tuntuu harrastajamaiselta ja kirjan sokerisesta lopusta jää valju maku.

Kirjan ilmeinen päähenkilö on Lisbeth Salander, ja hänen suhteensa Lagercrantz tekee kelvollista työtä. Mikaelin rooli on jäädä sivustakatsojaksi, Erikasta on tuskin edes siihen. Poissa ovat myös alkuperäisen trilogian naisasia, seksi ja kahvinjuonti. Vaikka kirja kertoisi aivan muista henkilöistä, se olisi korkeintaan keskinkertainen.

Millennium-sarjalle olisi pitänyt valita Ruotsin paras kirjoittaja. Vaikea uskoa, että Lagercrantz olisi sellainen. Toki hänen tehtävänsä on hankala: miten jatkaa sarjaa, jonka kolme valmista kirjaa muodostivat jo selkeän kokonaisuuden? Lagercrantz ei edes yritä matkia Larssonin tyyliä, mikä on hyvä. Kirjan ainoaksi tehtäväksi jää kuvata tuttujen päähenkilöiden uusia seikkailuja. Mutta onko se lukijan mielestä riittävä syy kirjan ostamiseen?

Tiettävästi Larsson ehti kirjoittaa neljättä osaa 70 sivun verran, olisiko Lagercrantzin pitänyt jatkaa tarinaa siitä?

Se mikä ei tapa on kirjabisneksen (paino sanalla bisnes) voitto. Kun taloudellinen kannustin nousee riittävän suureksi, syntyy kirja mistä tahansa aiheesta, eikä aivan liian nuorena edesmennyt kirjailija pysty enää puolustamaan omaa työtään.

Se mikä ei tapa sisältää 545 sivua ja maksaa noin 24,95 euroa. Kirja ilmestyi elokuussa WSOY:n kustantamana.

Lisäys klo 23: Ensimmäisessä kappaleessa olevan 1.11.2015 päivätyn jutun mukaan Lagercrantz oli kirjoittamisen aikana kauhuissaan ja näki painajaisia. Hän kertoo (syystäkin) tunteneensa olonsa vaivautuneeksi ja saaneensa kirjoitustehtävän siksi, että hänen jalkapalloilijasta kirjoittamaansa elämäkertaa myytiin peräti 800 000 kappaletta. Mahtoiko se olla enemmänkin kohteen kuin kirjailijan ansiota? Joka tapauksessa hän aikoo kirjoittaa vielä kaksi jatko-osaa lisää. Minä puolestani aion jättää ne lukematta. Win-win-tilanne, siis.

Piraattien laskukirjeitä vanhoihin osoitteisiin

Yle kertoi eilen asianajotoimistojen piraateille lähettämistä laskuista. Maksamasta kieltäytyneet on haastettu markkinaoikeuteen. Näkemieni asiakirjojen mukaan heiltä karhutaan jopa 7500 euron tekijänoikeuskorvauksia, minkä päälle tulee vielä oikeudenkäyntikulut -- alkuvaiheessa pari tuhatta euroa. Jos juttu pitkittyy, hävinneen osapuolen kulut nousevat.

Kyse näyttää olevan Chrystalis-yhtiön tuottamasta Black Sails -sarjasta (itselleni täysin tuntematon). Jaksojen lataaminen p2p-verkosta ei ole kovin vakavaa piratismia, mutta siihen sisältyvän levittämisen vuoksi kuitenkin laitonta puuhaa.

Tänään Yle kertoo, että TTVK on lähettänyt piraattikirjeitä mahdollisesti vanhentuneiden IP-osoitetietojen perusteella. Kiinteiden laajakaistaliittymien osoitteet pysyvät samoina kuukausien ajan, mutta voivat vaihtua esimerkiksi huoltotöiden yhteydessä. Asiakas itse ei tätä huomaa. Harva myöskään tietää, mikä on oma julkinen IP-osoite.

Virhe syntyy siitä, että operaattori on ilmoittanut TTVK:lle osoitteen sen hetkisen käyttäjän. Lataushetkellä osoite on voinut olla jonkun toisen käytössä. Näissä tilanteissa laskun lähettäminen on kuin antaisi parkkisakon tunnin myöhässä sille autolle, joka parkkiruudussa sattuu olemaan.

Ylen jutussa aiheettoman kirjeen saanut IT-asiantuntija valittaa joutuneensa tekemään kovasti töitä IP-osoitteen historian selvittämiseksi. Näin ei sentään ole. Yleisen oikeusperiaatteen mukaisesti kenenkään ei tarvitse todistaa syyttömyyttään. Sen sijaan TTVK:n tehtävänä on todistaa oikeudessa riittävän aukottomasti, että juuri tämä käyttäjä on laittoman latauksen takana.

Todistelu tulee olemaan koko oikeudenkäynnin keskeinen kysymys. Jos siinä on tulkinnanvaraisuutta, asia pitää ratkaista syytetyn eduksi.

Jos saat piraattikirjeen ja tiedät, ettei kukaan perheenjäsenistä ole syyllistynyt lataukseen, voit ilmoittaa että kirje on aiheeton ja todistustaakka siirtyy kirjeen lähettäjälle. Mahdollisessa oikeudenkäynnissä voit vaatia korvausta prosessiin kuluneesta ajasta.

Jos tiedät kirjeen aiheelliseksi, on viisainta maksaa pyydetty summa ja ottaa opiksi. Melkein kaikki sisältö on nykyään saatavilla helposti ja edullisesti, eikä jonkin uuden sarjan puuttumiseen kuole. Elämässä on suurempiakin ongelmia, joten ei kannata lisätä niitä itse.

Muutamat kirjeen saaneet näyttävät vetoavan avoimeen wlaniin. Kun verkko on auki naapureille ja ohikulkijoille, omistaja ei voi tietää kuka sitä on käyttänyt. Tietoturvasyistä verkon avaaminen on kuitenkin kasvava riski. Kotien vierasverkot ovat näppäriä, mutta nekin kannattaa suojata salasanalla, joka ilmoitetaan vieraille.

Ihan mielenkiinnosta oman julkisen IP-osoitteen näkee esimerkiksi helposti muistettavalta web-sivulta https://www.whatismyip.com/. Numeroita seuraamalla voi nähdä, miten harvoin osoite kiinteässä laajakaistassa vaihtuu.

Whatismyip.com näyttää oman, julkisen IP-osoitteen.

Black Sails näyttää olevan historiallinen tv-sarja, joka löytyy laillisesti esim. HBO-palvelusta. Sitä voi puolestaan koekäyttää kuukauden ajan veloituksetta. Tulee halvemmaksi kuin piratismin seuraukset.

Jäikö Dell kiinni NSA:n juonesta?

Michael Dell perusti vuonna 1984 Texasissa pc-valmistajan, joka lähti kilpailemaan suurten valmistajien (IBM, Compaq) kanssa. Dellin koneista tuli suosittuja, joten yritys kasvoi nopeasti. Se laajensi tuotevalikoimansa mm. verkon laitteisiin ja näyttöihin. Tänään Dellin palveluksessa on 108 000 henkeä.

Vuonna 2012 yksi heistä oli muuan Edward Snowden. Hänen uransa Dellin palveluksessa on jäänyt vähälle huomiolle, vaikka juuri tuolloin hän alkoi kerätä salaisia dokumentteja NSA:n verkosta ja valmistautui vuotamaan ne julkisuuteen.

Ajatellaanpa tätä hetki. NSA käyttää alihankkijanaan Dellin kaltaista laitevalmistajaa, joka on maailman suurimpia alallaan. Olen itsekin ostanut muutamia Dellin pöytäkoneita, koska olen todennut ne kestäviksi ja hyvin tehdyiksi. NSA on ujuttanut omia miehiään yhtiöön ja pääsee ehkä tätä kautta käsiksi asiakkaille meneviin laitetoimituksiin.

Luultavasti Dell ei ole ainoa. Muutama vuosi sitten paljastui, että belgialaisen teleoperaattorin insinöörin HP-läppärissä oli ylimääräinen radiolähetin, mitä ilmeisimmin NSA:n sinne asentama. Mahdollisesti jo tehtaalla, tai viimeistään kuljetusketjun aikana. Viimeaikaisten uutisten ansiosta ymmärrämme, miksi belgialainen operaattori kiinnosti NSA:ta. Se on avainasemassa terroristien viestiliikenteen seurannassa, eikä maan sekavan tilanteen vuoksi kannata yrittää yhteistyötä paikallisen tiedustelun kanssa. Samasta syystä brittien GCHQ murtautui Belgacomin verkkoon -- temppu, jonka Snowden paljasti, ja jota paheksuttiin ankarasti. Että EU-maa kehtaakin tunkeutua toisen EU-maan verkkoon!

Snowdenin ura Dellillä palasi mieleen, kun näin tämän uutisen. Siinä muuan henkilö kertoi ostaneensa Dell Inspiron 5000 läppärin ja löytäneensä Windowsista epäilyttävän eDellRoot -varmenteen. Aiheesta on virinnyt keskustelua Redditissä, mm. eräs henkilö kertoo varmenteen tulleen Delliinsä vasta päivityksen jälkeen.

Windowsin varmennesäiliö on niin tekninen asia, että harva käyttäjä koskaan edes vilkaisee sinne. Lyhyesti sanoen eDellRoot-varmenteella voi huijata konetta niin, että se ottaa yhteyden väärennettyyn palvelimeen eikä SSL-turvatekniikka huomaa minkään olevan vialla. Mahdollisesti sillä voi vakoilla kaikkea koneesta lähtevää tietoliikennettä. Kuulostaa aivan NSA:n juonilta.

Dellin vastauksen mukaan varmenteen tarkoituksena on "tarjota parempi, nopeampi ja helpompi asiakastukikokemus". Uskokoon ken tahtoo.

Katsotaanpa hieman taaksepäin. PC-koneiden valmistus on ollut pitkään raskaasti tappiollista toimintaa. Myös Dell ajautui vaikeuksiin, minkä seurauksena se ostettiin helmikuussa 2013 pois pörssistä 24 miljardin dollarin summalla. Nyt yhtiö on yksityisessä omistuksessa, joten sen ei tarvitse raportoida toiminnastaan julkisuuteen.

Villi arvaukseni on, että NSA:lla oli sormensa pelissä kaupassa. Se halusi säilyttää Dellin amerikkalaisena pc-valmistajana, kun IBM oli jo vuonna 2005 ehtinyt myydä pc-toimintonsa kiinalaiselle Lenovolle (jonka koneista paljastui keväällä 2015 epäilyttävä Superfish-ohjelma).

Salaliittoteoriani ei pääty vielä tähän. Lokakuussa Dell ilmoitti yhdistyvänsä EMC:n kanssa. Jälkimmäinen on merkittävä tietovarastojen, pilviteknologian ja tietoturvan teknologiatalo. Kauppaa on yleisesti pidetty huonona. Hääriikö NSA jälleen kulisseissa? Haluaako se kaupalla pääsyn myös varmuuskopiointi-, tietovarasto- ja pilvilaitteisiin? Onko vain sattumaa, että tahallaan heikennetty Bsafe-salausohjelma oli RSA:n valmistama? Yhtiö kuuluu EMC-konserniin.

Kaikesta päätellen kulissien takana käydään todella kovaa peliä tulevasta vakoilun herruudesta. Pienen suomalaisen asiakkaan on täysin mahdotonta tietää, mihin tekniikkaan voi enää luottaa. Luultavasti vain itse rakennettuun, eikä aina siihenkään.

Salaus ei tee tiedustelulakia tehottomaksi

Monet kuvittelevat (esim. viestintäministeri Kiuru HS vieraskynässä 19.7.2014), ettei verkkotiedustelulla ole merkitystä, koska rikolliset ja terroristit voivat aina salata viestintänsä. Netistä on saatavissa ilmaisia, tehokkaita salausohjelmia, joiden algoritmeja on (nykytietämyksellä) mahdoton murtaa.

Jos asia olisi näin yksinkertainen, olisimme ratkaisseet sillä valtaosan tietoturvaongelmista. Todellisuudessa salaus ei ole oikotie tietoturvaan eikä yksityisyyteen. Jo pelkästään tieto siitä, kenen kanssa epäilty henkilö X viestittelee, kuinka usein, mihin kellonaikaan ja minkäkokoisia tiedostoliitteitä hän lähettää, kertoo paljon itse viestinnästä. Ei niitä tunnistetietoja (metadataa) turhaan ole otettu viestintäsalaisuuden piiriin. Tunnistetietoja ei voi salata, koska viestien välitys perustuu niihin.

Voisin kuvitella, että esimerkiksi Ranskan poliisia kiinnostaa tällä hetkellä kovasti, keille terroristit olivat lähettäneet sähköposteja. Vastaanottajien perusteella voi muodostaa kuvan terroristien verkostosta. Viestien määrä ja suunta kertovat komentosuhteista. OK, tekijät tuskin käyttivät sähköpostia (pikemminkin tekstiviestejä ja chat-ohjelmia), mutta idea on sama.

PGP-salaus ei ole mitenkään helppoa.

Salauksen heikko kohta on avainten hallinnassa. Vaikka salausta ei voisi murtaa, avaimen voi ehkä kaapata, huijata kohdetta kertomaan sen tai joissain tapauksissa jopa arvata. Ylen ansiokas juttu kevään 2014 verkkohuijauksista paljastaa, miten poliisi pääsi jengin jäljille salatusta viestinnästä huolimatta. Salaukseen luottaminen suorastaan helpotti poliisin työtä:

Pian kuulustelujen jälkeen poliisi palautti Allulle tältä pakkokeinolain nojalla takavarikoidun tietokoneen. Allu otti jälleen yhteyttä Viljar Kiveen Cryptocat-ohjelmalla. Salattua viestintää oli käytetty koko kevään ajan, ja nytkin Kivi ilmeisimmin luotti salaukseen ja kertoi avoimesti rikoksen yksityiskohdista.

Viimeinen tekijä on ihminen itse. Yleensä rikolliset eivät ole erityisen fiksuja -- jos olisivat, he eivät olisi ajautuneet rikosten tielle. Sama pätee terroristiin, joka on valmis räjäyttämään itsensä. Salausohjelmien käyttö vaatii osaamista ja huolellisuutta, mitä paineen tai pelon alla toimivalta tekijältä ei voi vaatia.

Vahvan PGP-salausohjelman kehittäjä Zimmermann kertoi äskettäin, ettei itsekään käytä ohjelmaansa. Toinen alan guru, Edward Snowden, mokasi keväällä 2013 GPG-ohjelman kanssa. Hän unohti lähettää oman julkisen avaimensa salatun sähköpostiviestin mukana, joten vastaanottajan piti pyytää sitä salaamattomalla viestillä. Jos NSA:n haavi olisi ollut tarkkana, se olisi voinut hälyttää tulevista paljastuksista. Snowdenilla oli kyseessä henki ja tulevaisuus.

Puolustusvoimien tiedustelu on aina kuunnellut naapurimaiden ja sotaharjoitusten aikaista radioliikennettä, joka on tietenkin salattua. Aina 1970-luvulle asti armeijat olivat likipitäen ainoita, jotka salausta ylipäätään käyttivät. Radiotiedustelu on tottunut pärjäämään salatun viestinnän kanssa. Ellei pärjäisi, koko touhu olisi lopetettu tarpeettomana.

Ei nettiliikenteen salaaminen silti turhaa ole. Silloin, kun palvelu salaa viestintänsä automaattisesti, sen käytöstä tulee riittävän helppoa ja turvallista, jotta ainakaan automaattinen viestinnän tunnistaminen ei onnistu (sen voisi tosin välttää helpomminkin käyttämällä koodinimiä tai kirjoittamalla kriittiset avainsanat vaikka takaperin).

Selaimen käyttämä SSL-tekniikka on käytännön salauksen harvoja riemuvoittoja. Sähköpostiin vastaavaa ei ole pystytty kehittämään vieläkään, mikä kertoo salaamisen vaikeudesta. Ongelmat eivät ole teknisiä vaan periaatteellisia; esimerkiksi älypuhelinten yleistyminen on nähdäkseni vähentänyt päästä päähän salatun (ns. end-to-end encryption) sähköpostin käyttöä, koska se on mobiililaitteella niin hankalaa.

Selainsovellukset, Gmail, Skype, Facetime, iMessage ja monet muut salaavat liikenteen automaattisesti, mutta niissä tieto kulkee amerikkalaisen yrityksen palvelinten kautta, eikä ole varmuutta toimiiko salaus koko ketjussa ilman takaovia. Mahdollisesti yrityksillä on NSA:n mentävä takaovi näennäisesti salattuihinkin tietoihin.

Salaus vaikeuttaa tiedustelua, mutta estä sitä. Tekniikka itsessään on turvallista, mutta hmisen oma toiminta puhkoo siihen tiedustelun mentäviä aukkoja. Liiallinen luottamus salauksen voimaan kääntyy helposti itseään vastaan.

Kevyttä murhaviihdettä Karibialta marraskuiseen Suomeen

Yle TV1 näyttää arkisin klo 17-18 brittiläisranskalaista poliisisarjaa Murha paratiisissa (Death in Paradise). Työssä käyvälle aika on hankala, mutta vanhoja jaksoja näkee vaikka Yle Areenasta.

Olen itse nähnyt vain pari jaksoa, mutta niiden perusteella sarja on omassa lajissaan ihan kelpo. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliselle Saint-Marien saarelle (todellisuudessa Karibian Guadeloupe), jossa vähän kömpelö ja hyvin englantilainen poliisi ratkoo murhatapauksia paikallisten apulaisten kanssa.

Vaikka sarjan levittäjä on BBC, jokin siinä paljastaa kyseessä olevan halpistuotannon. Ehkä kyse on sivuosanäyttelijöistä, jotka eivät ole perinteistä BBC-tasoa, tai ehkä teknisessä toteutuksessa on jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi? Valaistus ei aina pysy samana, kun kuvakulma vaihtuu, eivätkä ulkokuvat aina täsmää edellisten kuvien värimäärittelyihin. Silmä panee puutteet merkille alitajuisesti, vaikkei osaakaan sanoa mistä vaikutelma johtuu.

Käsikirjoitukset eivät ole hullumpia. Kaava näyttää aina olevan sama: ensin tapahtuu arvoituksellinen murha, jokainen lähipiiristä joutuu vuorotellen epäilyksenalaiseksi kun menneisyydestä löytyy jotain yllättävää, ja lopuksi komisario Goodman kokoaa kaikki huoneeseen, jossa murhan toteutustapa paljastetaan ja oikea murhaaja selviää. Aivan kuten Agatha Christiessä, siis.

Parasta sarjassa on karibialainen tunnelma, aurinko ja lämpö, jotka näin marraskuisen Suomen harmaudessa ovat enemmän kuin tervetulleita. Moderni HD-kuvaus (parhaillaan esitettävä neljäs tuotantokausi on kuvattu tänä vuonna) vangitsee ulkokuvien värit ja yksityiskohdat ihailtavan tarkasti.

Komisario Humphrey Goodman on aikeissa paljastaa murhaajan poirot-tyyliin.

Camille Bordey.

HD-kuvan uskomaton tarkkuus ja kirkkaat värit pääsevät oikeuksiinsa isolla televisiolla.

Näitä teräväpiirtokuvia kelpaa katsella, vaikka juonessa tai näyttelijöissä olisikin jotain parannettavaa!

Pariisin isku kyseenalaistaa verkkovakoilua

Pariisin 13.11.2015 terrori-iskut herättävät kysymyksiä verkkovakoilun tehokkuudesta. Ranskalla on kehittynyt nettivalvonta, joten miksei iskuja saatu estettyä?

Tuoreessa Bond-elokuvassa pohditaan, onko 00-agenteilla käyttöä nykyisessä verkkomaailmassa. Ehkä meidän pitäisi kysyä päinvastoin: onko verkkotiedustelulla enää merkitystä? Ovatko terroristit oppineet käyttämään tehokasta salausta? Onko signaaleja niin paljon, että jyvät hukkuvat big datan massaan?

Taustoja tuntematta on mahdoton tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta ainakin se kävi selväksi, että Ranskan kokoisessa maassa tiedustelu vuotaa pahemmin kuin seula. Monen henkilön iskua oli selvästi suunniteltu pitkään ilman, että se paljastui, ja iskun jälkeisissä ratsioissa on löytynyt aseita aina sinkoa myöten.

Toisaalta emme tiedä, montako iskua Ranskassa on onnistuttu estämään. Ilmeisesti 13.11. piti iskeä myös Istanbuliin, mutta aie paljastui. Toisen tiedon mukaan Irak varoitti Ranskaa iskusta vain päivää aiemmin. Joidenkin uutisten mukaan julkisten tilaisuuksien turvatoimia olikin kiristetty, mutta ei näköjään tarpeeksi.

Ranskan tiedustelulla on sama ongelma kuin kaikilla muillakin: varoituksia ja hälytyksiä sataa jatkuvasti, eikä oikeanlainen reagointi aina onnistu. Big data on liian big. Kaikkia epäilyttäviä ihmisiä on mahdoton pitää koko ajan silmällä. Demokratiassa ei voi olla täydellistä valvontaa. Belgian esimerkki osoittaa, mihin viranomaisten yhteistyön puute ja lakien epäselvyys johtaa. Siinä on EU:lle pohtimista.

Britannian pääministerin mukaan maassa on estetty kesän jälkeen seitsemän iskua. Emme voi varmistaa tietoa, mutta on todennäköistä, että myös Britannia on ollut kohteena. Jotain hyötyä tiedustelusta on siis ollut.

Haaretz-lehdessä Israelin puolustusministeri kehottaa euromaita asettamaan turvallisuuden ihmisoikeuksien edelle ja arvelee Ranskan luovan oman versionsa USA:n Patriot Actista. Israelin oma esimerkki ei ole kovin rohkaiseva. Äärimmäisen kovista otteistaan huolimatta se ei ole pystynyt kitkemään palestiinalaisten hyökkäyksiä. Epäoikeudenmukaisuuden tunne on vahva motivaattori, vaikka vastustaja olisi kuinka ylivoimainen.

Suomen kannalta on tärkeää, että Ranskan kokemukset tiedustelun epäonnistumisesta tutkitaan ja niistä otetaan oppia. Terrori-iskuja ei saa sokeasti käyttää tiedustelulain keppihevosena. Noin Viikon Uutisten ankkurin Jukka Lindströmin twiittiä lainatakseni: valvontalakien lobbaaminen Pariisin tapahtumilla on kuin "pitäisi mummon hautajaisissa puheen perintörahoista".

Vielä tiedustelulakiakin parempi keino on pysyä erossa länsimaiden tavasta sekaantua Lähi-idän maiden asioihin. Siksi olen täysin eri mieltä kuin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. Omilla toimillamme voimme vaikuttaa, miten meitä kohdellaan. Tiedustelulaki on vasta vihonviimeinen keino.

Klo 13:26 Jaahas, Jarno Limnell ehtikin jo kommentoida samaa aihetta.

Klo 17:33 Vielä yksi uutinen siitä, miten tiedustelu onnistui estämään terrori-iskun Venäjällä ennen Sotshin olympialaisia.

17.11.2015: Nyt on liikkeellä paljon ristiriitaista tietoa siitä, käyttivätkö terroristit salausta ja Playstationia vai eivät. Tiedusteluorganisaatiot käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja syyttävät Snowdenia urkintansa pilaamisesta, Suomenkin poliisi peesaa, mutta oikeasti todisteita ei ole. Parasta siis pitää pää kylmänä eikä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä!

Ainakaan Youtube-videoiden perusteella itsensä uhraavat terroristit eivät yleensä ole penaalin terävimpiä kyniä.

Myös tätä twiittiä sopii pohdiskella: "I'd rather live with the threat of terrorism than the assurance that the state is recording everything I do and say." Mikä on se turvallisuuden ja yksityisyyden välinen tasapainotila, jota haluamme tavoitella?

19.11.2015: Pariisin terroristit käyttivät yhteydenpitoon niinkin yksinkertaista keinoa kuin tekstiviestejä. Ei kehittyneitä salausohjelma, ei Playstationia, ei mitään muutakaan erikoista.

Maikkarin välittämän AFP:n tiedon mukaan Ranska on estänyt tänä vuonna kuusi iskua, joista neljässä Abaaoud oli mukana. Pariisin lähellä sijaitsevaan kirkkoon suunniteltu isku meni kuitenkin pieleen, kun tekijäksi epäilty ampui itseään jalkaan. Ei siis mitään hyvin koulutettuja, kurinalaisia uskonsotureita vaan lähinnä sählääjiä.

Hesarin uutisen mukaan Yhdysvaltojen tiedustelu oli varoittanut asiasta Ranskaa jo toukokuussa ja nimennyt Abaaoudin. Jos tiedot pitävät paikkansa on pakko ihmetellä, mikseivät ranskalaiset seuranneet näin vaarallista henkilöä 24/7.

22.11.2015: Guardianissa on hyvä kirjoitus aiheesta: Pariisin tapahtumia käytetään perusteluna salauksen kieltämiselle, vaikka tiedustelu ei pystynyt tunnistamaan edes salaamatonta viestintää.

23.11.2015: Tässä vielä The Interceptin kiinnostava kirjoitus siitä, miten kymmenessä tuoreessa (2013-2015) Euroopassa tapahtuneessa jihadi-iskussa viranomaiset ovat etukäteen tienneet ainakin osan tekijöistä. 

Jäätyvä helvetti ei ole mukava kirja

Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti ei ole lainkaan mukava kirja. Itse asiassa sen lukeminen on epämukavaa ja ahdistavaa.

Nopeat juonenkäänteet ovat tuttua Remestä -- vähän liiankin tuttua. Venäjän uhka, spetsnaz-joukot ja raaka väkivalta toistuvat kirjasta toiseen niin, että kirjojen erottaminen toisistaan on välillä vaikeaa. Pienellä vaivalla voisi kehittää tekoälyn, joka keittäisi kokoon seuraavan kirjan aiempien teksteistä. Lukija tuskin huomaisi eroa.

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti

Epämukavaksi kirjan tekee sen aihe, joka rysähtää lukijan silmille jo aivan kirjan alussa: Suomi kipristelee 20 asteen pakkasen kourissa, kun Venäjän kyberhyökkäys pysäyttää Suomen infrastruktuurin ja erikoisjoukot tekevät selvää strategisista kohteista. Loppu kirjasta kertoo suomalaisten selviytymistaistelusta sekä kovin epäuskottavasta vastaoperaatiosta Moskovassa.

Tarinassa on 410 sivua, mutta toisin kuin tekijän parhaiden kirjojen kohdalla, niitä ei tee mieli ahmia. Kuvaus Suomen muuttumisesta jäätyväksi helvetiksi on niin pelottava, että lukeminen muuttuu työlääksi. On pakko nousta sängystä ja käydä tarkistamassa, että lämmöt ovat päällä ja sähköt toimivat.

Juuri siksi kirja onkin niin tärkeä: se muistuttaa konkreettisesti, miten haavoittuva yhteiskunnasta on tullut. Ilman sähköä ja nettiä maa ajautuu nopeasti anarkiaan. Kirjassa asioita pahentaa kova talvipakkanen, mutta kehitys olisi samantapainen myös kesähelteillä.

Olemme täysin infrastruktuurin armoilla. Ja se on haavoittuva. Pelkällä kyberhyökkäyksellä Suomea ei pysäytetä, mutta muutama sotilaallinen täsmäisku (kirjassa mm. Naantalin jalostamoon) riittää tekemään saman, mihin hävittäjiltä ja tankeilta kuluisi viikkoja tai kuukausia. Talviasuttavat kesämökit, puulämmitys ja monilla yhä tallella olevat erätaidot auttavat vähän, mutta eivät pelasta koko maata.

Kuvaus Suomen poikkeusoloista voisi olla tarkempikin. Ainakin osittainen syy selviää kirjan jälkisanoista: tekijä on tarkoituksella jättänyt paljastamatta joitakin Suomen haavoittuvuuksista ja toivoo, että muutkin olisivat sanoissaan varovaisempia. "Avoimuuden ei aivan joka asiassa tarvitse olla itseisarvo", hän kirjoittaa.

Aiheellisesti Remes muistuttaa, että "sähköriippuvaisen yhteiskunnan ainoana tai edes keskeisenä uhkana eivät tietenkään ole ihmisen vaan luonnonvoimien aiheuttamat riskit. Niihin vaikuttaminen - hallitsemisesta puhumattakaan - on vielä vaikeampaa". Jos infrastruktuuri romahtaa, syyllä ei ole rivikansalaisen näkökulmasta suurtakaan merkitystä.

Remeksen kirja antaa jälleen kerran yksipuolisen kuvan Venäjästä. Mutta kun tuoreessa muistissa ovat Krimin ja Ukrainan tapahtumat sekä maan omille kansalaisille suunnattu härski mielipidevaikuttaminen, kuka voi tällä kertaa syyttää Remestä? Niin makaa kuin petaa.

Jäätyvä helvetti on muutenkin hyvin ajan tasalla. Suomen pääministerinä on Juha Sipilä, vaikka hänen ja perinteisen valtakoneiston rooli kriisissä jääkin mitättömäksi. Kiintoisana yksityiskohtana Venäjä vaatii "liittymän länteen menevien valokuitukaapeleiden palvelinkeskukseen".

Jäätyvä helvetti on kirja, mikä jokaisen poliitikon tulisi lukea, eikä suinkaan sen kirjallisten ansioiden vuoksi. Sähkökatko tai kyberhyökkäys ei välttämättä tule Venäjältä, mutta olipa syy mikä tahansa, huoltovarmuudesta on huolehdittava.

Valitettavasti Remes on se toinen nimekäs suomalaiskirjailija (toinen on Sofi Oksanen), joka ei ole antanut julkaista kirjojaan sähköisessä muodossa. Paperipainoksen hinta on noin 25 euroa. 

KRP kehottaa varovaisuuteen Onecoinissa

Puolen vuoden tutkimusten jälkeen KRP päätyi samaan lopputulokseen kuin minä keväällä: Onecoinin tuotto-odotukset ovat epärealistisia, mutta niin kauan kuin rahojaan Bulgariaan lähettävät ovat itse tyytyväisiä, varsinaista rikosta ei voi osoittaa tapahtuneen. Ratkaiseva hetki koittaa silloin, kun valuutan arvo alkaa määräytyä vapaasti.

Tällä hetkellä asiaa voi tutkia vain paikan päällä Bulgariassa. Vain siellä poliisi voi tarkistaa, onko supertietokoneita, lohkoketjua tai virtuaalikolikoita oikeasti olemassa, vai onko kaikki kirjaimellisesti virtuaalista.

Onecoin lupaa valuuttaa hyväksyvien verkkokauppojen (peräti 50 000) avautuvan, kun 30 % kolikoista on louhittu. Kun 50 % raja ylittyy, kuka tahansa voi ostaa Onecoin-kolikoita yhtiön omasta pörssistä ja vaihtaa niitä vapaasti. Viimeinen raja on 70 % kohdalla: silloin lähdekoodi vapautetaan ja kuka tahansa voi louhia loput kolikot itse.

Vielä vuoden alussa valuutan luvattiin avautuvan kuluvan vuoden loppuun mennessä ja maaliskuussa maajohtaja Vuorinen kertoi viimeisen rajan olevan 80 % kohdalla. Näin keskeisten rajojen muuttuminen herättää ihmetystä, mutta on tässä kuviossa suurempiakin hämmästelyn aiheita.

Tiedot yhtiön viralliselta sivulta.

Louhinta aloitettiin Hongkongissa 20.1.2015 ja nyt 4.11.2015 Onecoin.eu-sivu näyttää kolikkoja louhitun 392 740 000 kappaletta eli 18,7 %. Vuorokaudessa on syntynyt keskimäärin 1 363 500 kolikkoa, joten 30 % raja saavutetaan 26.4.2016, 50 % raja 28.2.2017 ja 70 % raja 2.1.2018.

KRP:n tiedotteen mukaan sitä, onko rikosta tapahtunut, voidaan luotettavasti arvioida vasta lähdekoodin julkistamisen jälkeen, minkä KRP arvioi tapahtuvan aikaisintaan vuoden 2016 syksyllä. Edellä oleva laskelma sijoittaa ajan vasta vuoden 2018 alkupuolelle.

Nähdäkseni tärkein rajapyykki on vapaa vaihdettavuus, jonka pitäisi toteutua helmikuussa 2017. Silloin nähdään, onko valuutalla oikeasti arvoa. Myös 50 000 kauppapaikan avautuminen huhtikuussa 2016 on kiinnostava hetki.

KRP:n käsityksen mukaan lupaukset ylisuurista tuotto-odotuksista eivät ole realistisia, sanotaan tiedotteessa. Koulutusmateriaalissa ennakoidaan valuutan arvon nousevan jopa 100 dollariin. Maajohtaja itse neuvoo sijoittamaan vain sen, minkä voi "hymyillen hävitä". Saamani palautteen perusteella moni on sijoittanut huomattavasti enemmän.

Vaikka Vuorisen omalla sivulla mainitaan riskistä, muut verkostoijat eivät ole yhtä kainoja. Esimerkiksi SaunaSeppo kysyy suoraan Oletko kiinnostunut sijoittamaan varmasti, turvallisesti ja tuottavasti?

Onecoinissa on lukuisia katteettomia lupauksia ja väittämiä, joita olen käsitellyt aiemmissa kirjoituksissa. Tällä kertaa jätän pohdittavaksi vain yhden: kolikoita luodaan 2,1 miljardia ja niiden "arvo" on tällä hetkellä 2,68 dollaria, mikä antaisi markkina-arvoksi 5,6 miljardia dollaria. Tällainen summa jostain, mitä kukaan ei ole nähnyt.

Perus skenaario 50 euroa, optimistinen skenaario 100 euroa.

Jos yhden kolikon arvo nousisi 100 dollariin, koko himmelin markkina-arvoksi tulisi 210 miljardia dollaria, mikä on noin puolet Googlen markkina-arvosta ja neljä kertaa Suomen valtion budjetti. Uskoisitko, että tämä toteutuu salaperäisen bulgarialaisen yhtiön koneella?

Itse en usko, en lähimainkaan. Tiedotteesta päätellen ei usko myöskään KRP.

Jokainen tehköön omat valintansa.

Uusikin pesukoneeni on Miele

Viime viikolla pesukone alkoi osoittaa ikääntymisen merkkejä. Jo muutaman vuoden ajan kone on ajoittain päästänyt pahoja kolahtavia ääniä, joiden alkuperää ei edes Mielen huoltomies pystynyt jäljittämään. Nyt koneen alle alkoi lisäksi kerääntyä hieman vettä. Laite oli selvästi tullut tiensä päähän.

Näkemiin, ja kiitos hyvästä palvelusta.

Olen silti tyytyväinen, sillä ostin kyseisen Miele W701 -koneen vuonna 1990. Se maksoi noin tuhatta euroa vastaavan summan, mikä oli silloin paljon. Yli 20 vuoden käytön myötä pesukone on kuitenkin tullut halvaksi ja osoittanut todeksi vanhan fraasin: köyhällä ei ole varaa ostaa halvinta. Laatu maksaa alussa, mutta se myös maksaa itsensä takaisin. Muilla on samanlaisia kokemuksia W701-mallista.

Sopivasti käteen osui Expertin mainoslehti, jonka etusivua koristi sivun mainos Mielen WDA111-pesukoneesta. Valinta oli helppo. Seuraavana päivänä ajoin kauppaan. Hieman oudoksutti, ettei myyjä tiennyt mikä oli heidän tarjouslehtensä ykköstuote, eikä sitä liioin ollut esillä. Niin vahva oli luottamukseni brändiin, että tilasin pesukoneen sitä näkemättä.

Mielen pesukone 699 euroa + 100 euron cashback.

(Sivumennen sanoen: olin varmasti myyjän unelma-asiakas, koska tiesin heti mitä halusin enkä tarvinnut myyntipuheita. Silti myyjältä kesti lähes puoli tuntia syöttää tilaus järjestelmään ja varata kotiinkuljetus sekä asennus. Ei puhettakaan, että hän olisi esim. tiedustellut, onko astianpesukone yhtä vanha (on) ja tehnyt hyvän tarjouksen sen uusimisesta. Kaupalla on vielä paljon kehittämistä rutiineissaan).

WDA111 maksaa noin tuplasti kilpailijoihin verrattuna, mutta on silti Mielen halvimpia malleja. Yläpään laitteet maksavat jopa 3,5-kertaisesti. Silti tämänkin luvataan kestävän 20 vuotta käyttöä. Jos lupaus pitää yhä paikkansa, tuplahinta kannattaa maksaa. Luvassa on vielä 100 euron cashback, jolloin hinnaksi jää kohtuulliset 599 euroa.

Koska WDA111 on perusmalli, siinä ei ole hienouksia kuten automaattista pesuaineen annostelijaa. Pahat kielet väittävät, että Mielen halvimmat mallit tehdään samoissa tehtaissa muiden merkkien kanssa, ja vain kalliimmat mallit tulevat Mielen omista tehtaista. Pianhan se nähdään, ehkä jo vuonna 2030, kun 15 vuotta on kulunut.

Teknisten tietojen mukaan WDA111 painaa 94 kiloa. Vastaava 7 kilon pesukone Electroluxilta painaa 61 kiloa (hinta 339 euroa) ja Whirlpoolilta 72 kiloa (hinta 449 euroa). Voisi olettaa, että paino kertoo jotain rakenteellisesta kestävyydestä, mutta vasta aika näyttää, onko perus-Miele edelleen hintansa arvoinen.

Kestävän kodinkoneen hankinta on Mielekäs juttu, niin luonnon kuin oman lompakon kannalta.

Lisäys 11.11.2015: Mielen edustaja ilmoitti, että kaikki mallit halvimpia myöten valmistetaan yhtiön tehtaalla Guterslohssa (samassa paikassa sijaitsee myös yhtiön pääkonttori ja logistiikkakeskus).

Craigin viimeinen bondi?

007 Spectre on tehtaillut ennätyksiä elokuvateattereissa ja arviot Craigin neljännestä Bond-elokuvasta ovat olleet joko myönteisiä tai erittäin myönteisiä. Hesarin Nyt-painos analysoi osuvasti, miksi sen pitäisi olla Craigin viimeinen Bond-leffa. Spectren myötä ympyrä sulkeutuu tavalla, jota on vaikea käynnistää uudelleen. Seuraavan leffan pitäisi aloittaa kaikki tyhjästä -- aivan kuten Craig itse teki Casino Royalessa yhdeksän vuotta sitten. Olisiko seuraava 007 mustaihoinen, nainen -- tai molempia?

Elokuvassa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Mutta jotain puuttuu. Kohtaukset tuntuvat irrallisilta ja viittaukset vanhoihin bondeihin saavat jopa koomisia vivahteita. Kuten Goldfingerin antiikkinen Rolls-Royce autiomaassa... c'mon!

Vähintään joka toisessa Bond-elokuvassa on junaan sijoittuva taistelukohtaus. Niin nytkin. Mutta kun puoli junaa on pantu palasiksi ja pahis kukistettu, Bond menee naisensa kanssa nukkumaan ja juna jatkaa matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aamulla juna on taas ehjä ja jättää päähenkilöt keskellä autiomaata sijaitsevalle seisakkeelle.

Loppukohtauksessa helikopteri putoaa Lontoon sillalle ja muutama sekunti sen jälkeen poliisit seisovat kuin tinasotilaat autoineen ja moottoripyörineen sillan päissä. Nimenomaan seisovat, kukaan ei tee mitään.

Valtava rakennelma autiomaassa räjähtää tulipalloksi yhdellä laukauksella ja tuhoaa kaiken. Ja kuka helkkarissa rakentaisi tietoverkkojen valvontakeskuksen erämaahan, johon ei saa edes nettiyhteyksiä ja jossa konesalien jäähdyttäminen olisi toivoton tehtävä?

Toki Bond on viihdettä, mutta tällaiset syövät jo elokuvanautintoa.

Sellon parkkihalli Bond-tunnelmissa 4.11.2015

Positiivista on valvontateeman ja kenttäagenttien merkityksen tuominen elokuvaan. Tarvitaanko 00-agentteja enää nykymaailmassa, kun kaikkea voi valvoa tietoverkoilla? Ja kuka valvoo valvojia -- siis silloin, kun James Bond ei ole saatavilla?

Loppukuvassa Bond lähtee ajamaan naisensa kanssa kohti auringonlaskua. Mieleen nousee On her majesty's secret service ja We have all the time in the world. Onko tämä Bondin vai Bond-leffojen loppu?

Se nähdään muutaman vuoden kuluttua. Taloudellinen menestys houkuttelee ainakin elokuvayhtiötä jatkamaan.

Ai niin, onko uuden Bondin tunnari kaikkien aikojen mitäänsanomattomin, vai onko jossain leffassa ollut vielä huonompi?

Tietoturvauutiset tekevät kärpäsestä härkäsen

Tietoturva on tärkeä aihe, jota kenenkään ei ole varaa ottaa kevyesti. Mutta tietoturva on tänään paljon muutakin -- se on bisnes ja uutisaihe, jossa pelolla on oma roolinsa.

Media uutisoi kärkkäästi eksoottisia tietoturvauhkia, koska ne ruokkivat mielikuvitusta ja keräävät hyvin klikkejä. Näkyvyys on tärkeää myös tutkijoille, sillä se helpottaa rahoituksen saamista ja palkkaneuvotteluja. Pelko myy niin tuotteita kuin tutkijoitakin.

Jos mediaan olisi luottaminen, netti olisi romahtanut jo vuosia sitten. Juuri niinhän suomalainen tietoliikenneprofessori ennusti kymmenkunta vuotta sitten ja media tarttui hanakasti ennusteeseen. Professori antoi vuonna 2004 netille kaksi vuotta elinaikaa. Nyt on kulunut jo yksitoista, ja vieläkin netti on pystyssä. Ainakin yleensä, pieniä katkoja lukuunottamatta. Riskit, turva-aukot ja yleisen huolimattomuuden tietäen on hämmästyttävää, että melkein kaikki toimii normaalisti.

Viime vuosina on peloteltu autojen tietoturvapuutteilla. Aluksi julkisuutta saaneissa uutisissa jätettiin mainitsematta muuan oleellinen tieto: "hakkeri" istui auton sisällä ja oli kytkenyt läppärinsä suoraan tietoliikenneväylään. Ei ihme, että hän pystyi vaikuttamaan auton toimintoihin.

Sittemmin autojen tietotekniikka on kehittynyt ja aitojakin haavoittuvuuksia on löytynyt. Kohu-uutisista huolimatta auto on tietoturvan näkökulmasta yksi turvallisimmista paikoista. Tivi julkaisi eilen poikkeuksellisen uutisen, joka vähätteli autojen tietoturvauhkien vaarallisuutta.

Selvää on, että älypuhelimen yhdistyessä autoon (Android Auto ja Applen CarPlay) riski kasvavat, joten ne pitää ottaa vakavasti. Turva-aukkojen vaarallisuutta kuitenkin vähentää se, että niitä on vaikea hyödyntää kaupallisesti tai muutenkaan järkevästi. Hakkerien mielenkiinto kohdistuu ensi sijassa nettiliikenteeseen, ei autojen suistamiseen ojaan tai valojen vilkutteluun. Autojen häirintä kiinnostaa korkeintaan häiriintyneitä, pilailijoita tai ehkä tulevia terroristeja. Mutta heillekin on tuottoisampia kohteita kuin käydä yksittäisten autojen kimppuun.

Viime viikon uutinen kertoi, miten aktiivisuusranneke voisi saada lenkkipolulla viruksen ja tartuttaa haittaohjelman kotikoneeseen tietojen synkronoinnin yhteydessä. Totuus on tarua tylsempi, kuten tietoturvauutisissa usein muutenkin.

Fitbitin hallintaohjelmasta on myös universaali Windows 10 -versio.

Vaikka tietoturvatutkija onnistui tallentamaan 17 tavua dataa Fitbit-rannekkeen muistiin ja lukemaan sen takaisin, kyse on nimenomaan datasta. Haittaohjelma edellyttäisi, että ranneke saataisiin suorittamaan data koodina, ja silloin 17 tavua olisi liian vähän toimivaa ohjelmaa varten. Lisäksi pitäisi keksiä tapa, jolla sama data tietokoneelle siirrettynä saataisiin suoritettavaksi koodiksi. Uhka on siis vähintäänkin teoreettinen. Tämän selvittyä Tivi julkaisi aiheesta toisen uutisen.

"Haavoittuvuuden" esitelleen hakkeritar Axelle Apvrillen kalvot aiheesta ovat osoitteessa http://2015.hack.lu/archive/2015/fitbit-hacklu-slides.pdf ja niissä on kiinnostavaa tietoa rannekkeen kiihtyvyysanturien mittauksista sekä rannekkeen ja tietokoneen välisestä tiedonsiirrosta. Sivulla 18 on näppärä ajatus lukita tietokone automaattisesti kun Bluetooth-yhteys rannekkeeseen katkeaa. Idea ei ole aivan uusi, mutta sen yhdistäminen aktiisivuusrannekkeeseen nähdäkseni on.

Aktiivisuusrannekkeiden tietoturvaan kannattaa kiinnittää huomiota, varsinkin jos niillä kerättyä dataa aletaan käyttää vakuutusten hinnoitteluun. Silloin hakkerointiin syntyy taloudellinen kannustin. Niin ikään pilveen kerääntyvät syke-, liikunta- ja unitiedot voivat olla kaupallisesti haluttuja.

"Autoni yritti tappaa minut" - autopilotti yllättää

Itsestään ajavien robottiautojen uskotaan mullistavan tulevaisuuden liikenteen. Auton omistaminen, liikenneohjaus ja turvallisuus menevät uusiksi, kun täysin automaattiset vaunut ilmestyvät paikalle älypuhelimen kutsusta ja kuljettavat ihmisen tämän haluamaan paikkaan.

Itse suhtaudun epäillen robottiautoihin. Idea voi toimia vasta sitten, kun nykymuotoiset autot on saatu pois liikenteestä. Robotti- ja ihmisliikenne eivät sovi yhteen.

Erilaiset automaattiajon toiminnot tuovat turvallisuutta jo nykyisissä autoissa. Tutka- ja kamerajärjestelmä säilyttää halutun välimatkan edellä ajavaan ja kääntää rattia niin, että auto pysyy liikennevirrassa omalla kaistallaan.

Toiminnot muistuttavat lentokoneiden autopilottia ja siksi niiden vaikutus liikennetekniikkaan jää vähäiseksi. Ne parantavat mukavuutta ja turvallisuutta, mutta eivät tee kuljettajaa tarpeettomaksi. Bussikuskeja ja rekkamiehiä tarvitaan jatkossakin, siksi heidän koulutustaan ei pidä lopettaa.

Automaattiajo muistuttaa lentokoneiden autopilottia. Se säilyttää koneen suunnan ja nopeuden, mutta ei tee lentäjiä tarpeettomiksi. Heitä on ohjaamossa peräti kaksi. Joissakin tapauksissa automatiikka olisi toiminut paremmin ilman ihmistä, mutta myös päinvastaisia esimerkkejä on runsaasti. Ne eivät vain ylitä uutiskynnystä, koska lentäjät estävät onnettomuuden.

On todennäköistä, että automaailmassa kehitys viekin ojasta allikkoon. Tekemisen puuttuessa kuljettajan huomio herpaantuu tai hän saattaa nukahtaa kokonaan, eikä pysty toimimaan yllättävissä tilanteissa. Kuljettaja ulosmittaa tekniikasta saadun hyödyn omalla käyttäytymisellään, kuten surffaamalla netissä ajon aikana (videon lopussa). Yllättävissä tilanteissa ihmiseltä kuluu jopa kahdeksan sekuntia päästä tilanteen tasalle -- ja siinä ajassa ehtii tapahtua paljon.

Ensimmäisiä tapauksia on jo nähty. Tällä Youtube-videolla on enteellinen otsikko -- tulemme näkemään vastaavia uutisia vielä monta kertaa.

"Autoni yritti tappaa minut!"

Vielä toinen esimerkki Teslan autopilotin rajoituksista. Kauanko kestää, ennen kuin joku oikeasti kuolee tällaisessa kolarissa? Luultavasti vielä tämän vuoden puolella.

Teslan tapauksessa vika on tietenkin ratin ja penkin välissä, tällä kertaa kirjaimellisesti. Autoilijat haluavat testata missä autopilotin rajat tulevat vastaan, eivätkä tyydy pelkkään maantieajoon, kuten pitäisi. Googlen markkinointi ja median robottiautoihin liittyvä hypetys on saanut autoilijat uskomaan, että tulevaisuus on jo täällä. Ei ole.

Ehkä Tesla itsekin voi katsoa peiliin. Automaattiajo lisättiin Tesloihin 7.0-versiossa pelkkänä softapäivityksenä, joka latautui ja asentui automaattisesti 14.10.2015. Omistajalle syntyi vaikutelma, että auto oli yhdessä yössä saanut aivan uusia kykyjä. "Your autopilot has arrived", valmistaja markkinoi blogissaan.

No, it has not.

Vaikka Teslan automaattiajo onkin parhaimmillaan vakuuttavaa, se on vielä kaukana oikeasta autopilotista. Ja robottiautot ovat vielä paljon kauempana.