Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti ei ole lainkaan mukava kirja. Itse asiassa sen lukeminen on epämukavaa ja ahdistavaa.
Nopeat juonenkäänteet ovat tuttua Remestä -- vähän liiankin tuttua. Venäjän uhka, spetsnaz-joukot ja raaka väkivalta toistuvat kirjasta toiseen niin, että kirjojen erottaminen toisistaan on välillä vaikeaa. Pienellä vaivalla voisi kehittää tekoälyn, joka keittäisi kokoon seuraavan kirjan aiempien teksteistä. Lukija tuskin huomaisi eroa.
Epämukavaksi kirjan tekee sen aihe, joka rysähtää lukijan silmille jo aivan kirjan alussa: Suomi kipristelee 20 asteen pakkasen kourissa, kun Venäjän kyberhyökkäys pysäyttää Suomen infrastruktuurin ja erikoisjoukot tekevät selvää strategisista kohteista. Loppu kirjasta kertoo suomalaisten selviytymistaistelusta sekä kovin epäuskottavasta vastaoperaatiosta Moskovassa.
Tarinassa on 410 sivua, mutta toisin kuin tekijän parhaiden kirjojen kohdalla, niitä ei tee mieli ahmia. Kuvaus Suomen muuttumisesta jäätyväksi helvetiksi on niin pelottava, että lukeminen muuttuu työlääksi. On pakko nousta sängystä ja käydä tarkistamassa, että lämmöt ovat päällä ja sähköt toimivat.
Juuri siksi kirja onkin niin tärkeä: se muistuttaa konkreettisesti, miten haavoittuva yhteiskunnasta on tullut. Ilman sähköä ja nettiä maa ajautuu nopeasti anarkiaan. Kirjassa asioita pahentaa kova talvipakkanen, mutta kehitys olisi samantapainen myös kesähelteillä.
Olemme täysin infrastruktuurin armoilla. Ja se on haavoittuva. Pelkällä kyberhyökkäyksellä Suomea ei pysäytetä, mutta muutama sotilaallinen täsmäisku (kirjassa mm. Naantalin jalostamoon) riittää tekemään saman, mihin hävittäjiltä ja tankeilta kuluisi viikkoja tai kuukausia. Talviasuttavat kesämökit, puulämmitys ja monilla yhä tallella olevat erätaidot auttavat vähän, mutta eivät pelasta koko maata.
Kuvaus Suomen poikkeusoloista voisi olla tarkempikin. Ainakin osittainen syy selviää kirjan jälkisanoista: tekijä on tarkoituksella jättänyt paljastamatta joitakin Suomen haavoittuvuuksista ja toivoo, että muutkin olisivat sanoissaan varovaisempia. "Avoimuuden ei aivan joka asiassa tarvitse olla itseisarvo", hän kirjoittaa.
Aiheellisesti Remes muistuttaa, että "sähköriippuvaisen yhteiskunnan ainoana tai edes keskeisenä uhkana eivät tietenkään ole ihmisen vaan luonnonvoimien aiheuttamat riskit. Niihin vaikuttaminen - hallitsemisesta puhumattakaan - on vielä vaikeampaa". Jos infrastruktuuri romahtaa, syyllä ei ole rivikansalaisen näkökulmasta suurtakaan merkitystä.
Remeksen kirja antaa jälleen kerran yksipuolisen kuvan Venäjästä. Mutta kun tuoreessa muistissa ovat Krimin ja Ukrainan tapahtumat sekä maan omille kansalaisille suunnattu härski mielipidevaikuttaminen, kuka voi tällä kertaa syyttää Remestä? Niin makaa kuin petaa.
Jäätyvä helvetti on muutenkin hyvin ajan tasalla. Suomen pääministerinä on Juha Sipilä, vaikka hänen ja perinteisen valtakoneiston rooli kriisissä jääkin mitättömäksi. Kiintoisana yksityiskohtana Venäjä vaatii "liittymän länteen menevien valokuitukaapeleiden palvelinkeskukseen".
Jäätyvä helvetti on kirja, mikä jokaisen poliitikon tulisi lukea, eikä suinkaan sen kirjallisten ansioiden vuoksi. Sähkökatko tai kyberhyökkäys ei välttämättä tule Venäjältä, mutta olipa syy mikä tahansa, huoltovarmuudesta on huolehdittava.
Valitettavasti Remes on se toinen nimekäs suomalaiskirjailija (toinen on Sofi Oksanen), joka ei ole antanut julkaista kirjojaan sähköisessä muodossa. Paperipainoksen hinta on noin 25 euroa.
Nopeat juonenkäänteet ovat tuttua Remestä -- vähän liiankin tuttua. Venäjän uhka, spetsnaz-joukot ja raaka väkivalta toistuvat kirjasta toiseen niin, että kirjojen erottaminen toisistaan on välillä vaikeaa. Pienellä vaivalla voisi kehittää tekoälyn, joka keittäisi kokoon seuraavan kirjan aiempien teksteistä. Lukija tuskin huomaisi eroa.
 |
| Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti |
Tarinassa on 410 sivua, mutta toisin kuin tekijän parhaiden kirjojen kohdalla, niitä ei tee mieli ahmia. Kuvaus Suomen muuttumisesta jäätyväksi helvetiksi on niin pelottava, että lukeminen muuttuu työlääksi. On pakko nousta sängystä ja käydä tarkistamassa, että lämmöt ovat päällä ja sähköt toimivat.
Juuri siksi kirja onkin niin tärkeä: se muistuttaa konkreettisesti, miten haavoittuva yhteiskunnasta on tullut. Ilman sähköä ja nettiä maa ajautuu nopeasti anarkiaan. Kirjassa asioita pahentaa kova talvipakkanen, mutta kehitys olisi samantapainen myös kesähelteillä.
Olemme täysin infrastruktuurin armoilla. Ja se on haavoittuva. Pelkällä kyberhyökkäyksellä Suomea ei pysäytetä, mutta muutama sotilaallinen täsmäisku (kirjassa mm. Naantalin jalostamoon) riittää tekemään saman, mihin hävittäjiltä ja tankeilta kuluisi viikkoja tai kuukausia. Talviasuttavat kesämökit, puulämmitys ja monilla yhä tallella olevat erätaidot auttavat vähän, mutta eivät pelasta koko maata.
Kuvaus Suomen poikkeusoloista voisi olla tarkempikin. Ainakin osittainen syy selviää kirjan jälkisanoista: tekijä on tarkoituksella jättänyt paljastamatta joitakin Suomen haavoittuvuuksista ja toivoo, että muutkin olisivat sanoissaan varovaisempia. "Avoimuuden ei aivan joka asiassa tarvitse olla itseisarvo", hän kirjoittaa.
Aiheellisesti Remes muistuttaa, että "sähköriippuvaisen yhteiskunnan ainoana tai edes keskeisenä uhkana eivät tietenkään ole ihmisen vaan luonnonvoimien aiheuttamat riskit. Niihin vaikuttaminen - hallitsemisesta puhumattakaan - on vielä vaikeampaa". Jos infrastruktuuri romahtaa, syyllä ei ole rivikansalaisen näkökulmasta suurtakaan merkitystä.
Remeksen kirja antaa jälleen kerran yksipuolisen kuvan Venäjästä. Mutta kun tuoreessa muistissa ovat Krimin ja Ukrainan tapahtumat sekä maan omille kansalaisille suunnattu härski mielipidevaikuttaminen, kuka voi tällä kertaa syyttää Remestä? Niin makaa kuin petaa.
Jäätyvä helvetti on muutenkin hyvin ajan tasalla. Suomen pääministerinä on Juha Sipilä, vaikka hänen ja perinteisen valtakoneiston rooli kriisissä jääkin mitättömäksi. Kiintoisana yksityiskohtana Venäjä vaatii "liittymän länteen menevien valokuitukaapeleiden palvelinkeskukseen".
Jäätyvä helvetti on kirja, mikä jokaisen poliitikon tulisi lukea, eikä suinkaan sen kirjallisten ansioiden vuoksi. Sähkökatko tai kyberhyökkäys ei välttämättä tule Venäjältä, mutta olipa syy mikä tahansa, huoltovarmuudesta on huolehdittava.
Valitettavasti Remes on se toinen nimekäs suomalaiskirjailija (toinen on Sofi Oksanen), joka ei ole antanut julkaista kirjojaan sähköisessä muodossa. Paperipainoksen hinta on noin 25 euroa.
Sehän tässä on jännää, että uusi ydinvoimala tehdään jumbojetinkestäväksi, mutta samalla tahallaan tai tahattomasti nonchalleerataan se infra, joka mahdollistaa ydinvoimalan tuoman sähkön käytön. Muuntajaverkostoa ei kai ole mitenkään suojattu eikä piilotettu maan alle. Helsingin hiilikasa voidaan laittaa napalmilla palamaan kuukauksiksi eikä sitä pysty sammuttamaan kovinkaan hyvin. Haluaisin uskoa, että on kattavat suunnitelmat sabotaasin varalle, mutta on kai seksikkäämpää hankkia uusia hävittäjiä ja ylläpitää asevelvollisuutta.
VastaaPoistaMiksi "valitettavasti"? (Remes ei ole antanut julkaista kirjojaan sähköisessä muodossa.) Sehän on tyylikäs linjaus. Niin minäkin tekisin, jos kirjailisin. Ja tuo detalji sai nyt kiinnostumaan itse kirjastakin. Menen ja ostan!
VastaaPoistaRemeksen kirjat sopisivat hyvin lukulaitteeseen/tabletiin ja matkalukemiseksi. Paksut ja kovakantiset kirjat ovat epäkäytännöllisiä matkoilla. Vanhempia saa pokkareina, uusia ei.
VastaaPoistaRemeksen kirjat ovat kerran luettavia, eipä ole vielä tullut tarvetta kaivaa yhtään niistä esiin hyllystä ja lukea uudelleen. Siksikin e-versio olisi tervetullut.
...joka ei ole antanut julkaista kirjojaan sähköisessä muodossa.
VastaaPoistaHaa, Remeksen kirjoja on siis ahmittava täysin anonyyminä. Kun hakee kirjakaupasta fyysisen kirjan ja maksaa sen käteisellä, mihinkään rekisteriin ei tallennu tietoa, kuka kirjan on ostanut (ja ehkä lukenutkin).
Jos kirjan lataa Kindleen tjsp., mihin kaikkialle tästä jääkään digitaalinen jälki? Välittyykö johonkin myös statistiikkaa, mitä ja milloin on luettu?
Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta aiemmat Remeksen kirjat ovat tosimaailmassa täysin epäuskottavia. Tottahan tapahtumat teoriassa ovat mahdollisia, mutta eivät käytännössä.
VastaaPoistaSinänsä sähköverkon suojaaminen on tärkeää. Kaupungistunut tietoyhteiskunta on hyvin suojaton sähkökatkoksille. Kokonaan toinen juttu sitten onkin, että järjestelmälliseltä hyvin organisoidulta sabotaasilta suojautuminen on äärimmäisen kallista ja vaikeaa. En minä ainakaan äkkiä keksi, miten sen olisi mahdollista järkevillä kustannuksilla.
"Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta aiemmat Remeksen kirjat ovat tosimaailmassa täysin epäuskottavia. Tottahan tapahtumat teoriassa ovat mahdollisia, mutta eivät käytännössä. "
VastaaPoistaMiten niin ei käytännössä? Aikaisempien kirjojen todenperäisyyteen en ota kantaa mutta tämän kirjan tapahtumat ovat täysin mahdollisia (siis Venäjän toimien osalta) Olen töissä sähköverkostoalalla ja voin sanoa että kun seitsemässä kriittisessä kohdassa iskettäisiin kantaverkkoon, sammuisivat koko Suomesta valot. Näitä paikkoja ei ole valvottu kuin kameroilla ja niinkuin totesit, niiden sabotoimiselta suojautuminen on käytännössä mahdotonta.
Sähkönjakelun osalta kirja on realistinen, mutta suomalaisten vastaisku Moskovaan on täysin epäuskottava ja vie pohjaa koko kirjalta.
VastaaPoistaValitettavasti kovin moni kirjassa esitetty uhkakuva on täyttä totta. Esimerkiksi Paraisten tukikohta suurgeneraattoreineen ja atk-keskuksineen on olemassa (nähty...), puolustusvoimien käytöstä poistettuja ohjusveneitä on Turun saaristossa venäläisten omistamissa laitureissa pv:n harmaissa väreissä, vaikka vuosia sitten myyntihetkellä on vaadittu uudelleen maalausta. Venäläisille on myyty maa-alueita strategisten kohteiden naapurista. Kaikki suurrakennusprojektit, joissa valtio rakennuttajana, ovat menneet samalle yritykselle, jonka taustalta löytyy venäläistä rahaa. Täytyy vain toivoa, että viranomaisemme eivät ole niin sinisilmäisiä, miltä antavat ulospäin näyttää. Remes ei niinkään maalaa uhkakuvia vaan kertoo meille sinisilmille, miten maa makaa.
VastaaPoistaAika hyytävä kirja oli kyllä. Yhden huvittavan virheen löysin. Viitasaarelainen isäntä toteaa siinä että onneksi tuli tehtyä reilusti halkoja syksyllä. Kukaan ei kylläkään tee polttopuita syksyllä kun ne ei kuivu siihen aikaan vuodesta.
VastaaPoistaMutta keväällä nekin rupeaa kuivumaan. Kyllä monia hommia tehdään silloin kun ehditään, aina joskus myös klapeja syksyllä :)
PoistaOnhan ajankohtainen aihe tässä kirjassa! Alkupään kommentoijat voisivat pikkuisen korjata asennettaan - Venäjä on arvaamaton ja toimii kuin pullopersesika. Meidän inframme on oikeasti haavoittuva. Syytä meidän olisi olla huolissaan.
VastaaPoista