22.11.63 -- ajatuksia kirjasta

En pidä kauhua tai yliluonnollisuutta käsittelevistä romaaneista, joten olen lähes ohittanut Stephen Kingin tuotannon. Luin tosin Carrien Christine-tappaja-auton kesällä 1985 ja pidin sen tavasta kuvata amerikkalaista arkea nuoren miehen näkökulmasta (Wikipedian mukaan kirja ilmestyi suomeksi vasta 1987, mutta se ei pidä paikkaansa).

Nimi 22.11.63 viittaa aikansa 9/11-tapahtumaan: Kennedyn salamurhaan Dallasissa. Kirjan lähtökohta on yksinkertainen: päähenkilö, kolmikymppinen kirjallisuuden opettaja Jake Epping, löytää pienen ravintolan ruokavarastosta portaat, joilla pystyy palaamaan 11.58 syyskuun 9. päivään vuonna 1958 -- ja tulemaan takaisin. "Jokainen matka on ensimmäinen", sanoo hänelle portin näyttävä ravintolanpitäjä. Aina, kun palaa takaisin menneisyyteen, kaikki edellisen käynnin aiheuttamat muutokset ovat nollaantuneet. Lukuunottamatta perhosefektiä, joka sotkee nykypäivän (tai oikeastaan kirjoitushetken eli vuoden 2011). Päähenkilö Epping ottaa tehtäväkseen estää Kennedyn salamurhan, jonka vuoksi hän jotuu viettämään menneisyydessä neljä vuotta, kunnes kohtalokas päivä viimein koittaa.

22.11.63 edustaa amerikkalaista monisanaisuutta parhaimmillaan, sillä sivuja on huimat 869. Kuka tahansa toinen kirjailija olisi vetänyt läpi samat kuviot puolessa sivumäärässä. King harrastaa pikkutarkkaa kuvausta, lisäten huomioita vielä sulkuihinkin, mutta silti kirja ei varsinaisesti tunnu pitkältä. Sen sijaan se vie lukijan maailmaan 50/60-lukujen vaihteessa, jolloin rotusyrjintä oli vielä arkipäivää ja uhka ydinsodasta todellinen. King maalaa menneisyyden yksityiskohtaisesti ja niin elävästi, että maut ja hajut syttyvät lukijan tajunnassa.

Muutamissa kohdissa King olisi kyllä saanut tiivistää tekstiä. Oliko tarpeen kuvata nyrkkeilyottelua monen sivun verran? Sen ainoa merkitys oli kartuttaa Eppingin käteisvaroja, onhan aikamatkaajalla helppo taito tehdä rahaa -- kunhan on ennen lähtöään googlannut internetistä urheilutuloksia.

Jokaisella lukijalla on oma käsitys siitä, mitä itse tekisi jos olisi Eppingin paikalla menneisyydessä. Joku menisi tapaamaan omia isovanhempiaan, joku vinkkaisi lottonumeroista omille vanhemmilleen. Itselle tuli mieleen, että miksei päähenkilö käy katsomassa muita tuon ajan legendaarisia tapahtumia -- vaikka Elviksen konserttia?

Kirja muuttuu hiljalleen rakkaustarinaksi, jonka loppu jää askarruttamaan lukijaa vielä sivujen päättymisen jälkeenkin.

Aikamatka on loppuunkaluttu aihe, eikä King ole mikään tieteiskirjailija. Kirjan lopussa perhosefektin vaikutukset menevät täysin epäuskottaviksi. Tieteisromaanina 22.11.63 ei ole kummoinen, eikä siitä oikein ole rakkaus- tai jännitysromaaniksikaan. Mutta silti siinä on jotain taianomaista: jollain erikoisella tavalla King vangitsee lukijan mielen, eikä päästä irti vielä silloinkaan, kun takakansi tulee vastaan.

Sitten ihan muita huomioita. Ostin kirjan e-versiona Elisasta, missä se maksoi vain 11,90 euroa. Paksut romaanit sopivat hyvin e-kirjoiksi. Paperisena en olisi jaksanut raahata kirjaa mukana junassa ja linja-autossa, mutta tietokoneen näytöltä lukeminen sujui hyvin.

Elisan kaupassa ja muuallakin kirjaa mainostetaan jonkinlaisena rinnakkaistodellisuutena eli "Millainen maailma olisi, jos John F. Kennedyä ei olisi murhattu?". Siitä kirjassa ei todellakaan ole kyse. Ratkaisevat hetket koetaan vasta aivan kirjan lopussa.

Kirjan käännös on huolellista työtä. Heti alussa esiintyy opettajan työtä kuvaava lause "ympyröimme tarmokkaasti yhydyssanavirheet kuten kesä mökki", mistä on vaikea päätellä, onko sana kirjoitettu väärin tarkoituksella. Sana "kiinteimistö" ja yksi unohtunut välilyönti olivat ainoat silmään osuneet bugit, mikä on poikkeuksellisen vähän näin paksussa teoksessa.

Meitä suomalaisia huvittaa poiminta "Kaivoin taskustani kolikoita, mutta ensin löysin jotain, mitä en olisi saanut ottaa mukaan: Nokia-puhelimeni. Se oli vuoden 2011 mittapuulla antiikkiesine - tarkoitukseni oli ollut vaihtaa se iPhoneen".

King on sijoittanut kaninkolon ja tarinan alkupisteen Lisbon Fallsiin Mainen osavaltioon, samaan kyläpahaseen, josta hän on itse kotoisin. Päähenkilön ammatti on sama kuin hänen omansa. Kokenutkin kirjailija valitsee tutut kohteet, joihin on helpompi samaistua.

Jälkisanoissa King kertoo tehneensä paljon tutkimustyötä Kennedyn salamurhasta. "Luettuani aiheesta kirjoja ja artikkeleita pinon, jolla oli korkeutta saman verran kuin minulla on pituutta, sanoisin todennäköisyydeksi 98 prosenttia, kenties peräti 99 prosenttia" [sille, että Oswald toimi yksin]. Hän ei usko salaliittoteorioihin: Oswaldia onnisti, koska hän sattui olemaan oikeassa paikassa. Todennäköisyys sille oli häviävän pieni, mutta niin on arpavoitollekin, ja silti voittajia löytyy päivittäin. Salaliittoteoreetikoilla oli "tarve löytää jotain järjestystä tapahtumasta, joka oli miltei mielivaltainen".

Usko Kennedyn murhan salaliittoon elää vahvana Suomessakin. Hesarin kirja-arvostelu vuodelta 2013 on saanut vain muutaman kommentin, mutta yksi niistä iskee kirjoittajaa salaliitolla. Nimetön kirjoittaja on tehnyt tuskin prosenttiakaan siitä työstä mitä King, mutta usko salaliittoon on silti vahva. Tai ehkä juuri siksi.

Lähes fanaattinen usko salaliittoihin valkeni itselleni vuonna 2011, kun kirjoitin eräästä aihetta käsittelevästä kirjasta, sekä jo aiemmin 9/11-pohdintojen yhteydessä.

Kyseinen Hesarin kirja-arvostelu on muuten yksi huonoimmista koskaan lukemistani. Arvostelija kuvaa lähinnä kirjan tapahtumat ja pilaa yllättävät käänteet, ottamatta juurikaan kantaa siihen, miltä kirja lukijasta tuntuu.

Arvostelun sijaan kirjan e-versio kannattaa ottaa mukaan vaikka talvilomalle, ja antaa ajan viedä.