Linkit

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Järkeä tekijänoikeuslakiin?

Kansalaisaloitteen sivulle https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/70 on avattu ehdotus tekijänoikeuslain uudistamiseksi. Tavoitteena on palauttaa tekijänoikeuslaki ennen Lex Karpelaa (2006) vallinneeseen tilaan ja poistaa siitä digiajan tuomat ylilyönnit.

Valtaosa ehdotetuista muutoksista on kannatettavia. Jos ei jaksa lukea koko tekstiä, MikroPC:n uutissivu tarjoaa hyvän tiivistelmän.

Eräs kohta pistää kuitenkin silmään (lihavointi omani): Artistien asemaa parantava uudistus olisi rinnakkaislisensoinnin mahdollistaminen, jolloin he voisivat julkaista sisältöjään myös avoimilla lisensseillä kaupallisten rinnalla. Artisteille ehdotetaan samalla kielto-oikeutta, jotta he voisivat kieltäytyä oikeudenkäynneistä yksittäisiä piratismista syytettyjä kansalaisia vastaan.

Toisaalta ehdotuksessa palattaisiin vanhaan tilanteeseen, jossa yksityinen kopiointi oli sallittua lähteen laillisuudesta riippumatta. Käytännössä tämä (yhdessä ip-osoitteiden selvityskiellon kanssa) sallisi nettipiratismin, kunhan toiminta ei olisi kaupallista. Olisi reilua, jos tämä seuraus olisi selkeästi luettavissa aloitteen vaikutusten arvioinnista.

Artisteilla olisi siis "kielto-oikeus" estää piraattien haastaminen oikeuteen, mutta ei käytännössä oikeutta kieltää töidensä vapaata levittämistä. Tältä osin laki tuskin saa artistien hyväksyntää ja "kielto-oikeuden" mainitseminen on samanlaista sumutusta kuin tekijänoikeusjärjestöjen oma propaganda.

Katsotaan, saako aloite tarpeeksi allekirjoittajia, jotta se etenisi. Lakiin kaivataan muutoksia mm. opetuskäytön, hyvitysmaksun osalta ja piratismikorvausten laskentaperusteiden osalta, mutta vapaan p2p-jakelun de-facto sallivia muutoksia nykyinen eduskunta tuskin lähtee tekemään.

(sananmuotoja selvennetty 24.1.2013)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti