SDP:n tavoitteena kuuden tunnin työpäivä

Sanna Marin on kertaheitolla nuorentanut SDP:n imagoa kymmenillä vuosilla. Raikas tuulahdus päättyi kuitenkin puoluekokouksessa, kun tavoitteeksi otettiin työajan lyhentäminen palkkoja laskematta. Kokous yhtyi tavoitteeseen, vaikka kuuden tunnin työpäivästä ei tullutkaan puolueen virallista tavoitetta. 

SDP on kiinni menneisyydessä, jossa työpäivän pituutta mitattiin tunteina. Näin säännöllistä työtä tekevien osuus laskee koko ajan. Ongelmana eivät ole kahdeksan tunnin työpäivät vaan ne, joilla on pätkätöitä tai ei töitä lainkaan. Yhä suurempi osa työllistää itse itsensä joko keikkataloudessa, freelancerina tai mikroyrittäjänä. Uudistuneen SDP:n pitäisi kiinnittää huomiota näihin ryhmiin.

Nettikeskusteluista päätellen keskeinen peruste kuuden tunnin työpäivään tuntuu olevan se, että työaikaa on lyhennetty aiemminkin. Viisipäiväinen työviikko ja kahdeksantuntiset työpäivät olivat aikoinaan rohkeita tavoitteita. Niistä selvittiin parantuneen tuottavuuden ansiosta. Miksei samoin kävisi nytkin?

Toisaalta: jos kuuden tunnin työpäivä on parempi kuin kahdeksan, eikö neljän tunnin ole vielä parempi? Tai kahden? Jossain kulkee selvästi raja, jonka alle ei voida mennä. Miksi se olisi juuri kuudessa? 

Työelämä on jakautunut kahtia. Monissa ammateissa tietotekniikka on tehostanut työtä. Siksi työelämää pitäisi kehittää työn johtamista ja tulosten mittaamista parantamalla. Miksi toimistotyö olisi edelleen sidottu kellokorttiin? Ajatustyötä tai luovaa työtä tekevillä työ ei lopu työpaikalta lähdettäessä, joten läsnäolon mittaaminen on jo lähtökohtaisesti väärä tapa.

Yhtä kummallinen on ajatus, että työtä pitäisi jakaa, jotta sitä riittäisi kaikille. Työn määrä ei ole vakio. Työ luo uutta työtä. Työn kysyntä on epäsuhtaista, koska liian moni on työttömänä ja toiset tekevät jatkuvasti ylitöitä. Tätä vääristymää ei korjata jakamalla vaan kouluttamalla ihmisiä aloille, joilla on kysyntää. Ongelma on, että yritysten tarpeet muuttuvat nopeammin kuin ihmiset ja yhteiskunta ehtivät sopeutua niihin. Siihen ei jakaminen auta. 

Ajatus työn tasapuolisesta jakamisesta kaikille on varmaankin syntynyt julkishallinnossa, jossa työtä annetaan ja siitä maksetaan ylhäältä käsin määräyksillä.

Koronaviruksen aiheuttama etätyöbuumi on vienyt pohjan vanhanaikaiselta työajan mittaamiselta. Työ on tehostunut, kun matkoihin ei kulu aikaa ja turhat palaverit on minimoitu. Tuottavuusloikka on toteutunut eikä etätöissä lasketa tunteja aiempaan tapaan. Juuri tällaisia asioita modernin SDP:n pitäisi ajaa peruutuspeiliin tuijottamisen sijaan.

Tietotyössä pitäisi mitata yhä enemmän tuloksia ja yhä vähemmän läsnäoloa, joten työaika muuttuu joka tapauksessa. Joillakin se lyhenee, joillakin pitenee. 

Kaikki eivät kuitenkaan tee tietotyötä. Monissa ammateissa työ on sidottu paikkaan ja kellonaikaan. Esimerkiksi poliisi, vartijat ja sairaalahenkilökunta joutuvat päivystämään ympäri vuorokauden eikä heidän tuottavuutensa kohene tekniikkaa lisäämällä. Jos nyt käytössä on kolme kahdeksan tunnin vuoroa (3 x 8 = 24), jatkossa tarvittaisiin neljä kuuden tunnin vuoroa (4 x 6 = 24). Pitäisi siis palkata yksi henkilö enemmän vuorokaudessa. Sitä on mahdotonta tehdä palkkoja alentamatta tai veroja nostamatta. Työajan lyhentämisen paradoksi on siinä, että lyhentämisellä olisi eniten merkitystä siellä, missä siihen ei ole varaa.

Ei ole myöskään tekijöitä: sairaanhoitajista on pulaa jo nyt, joten kuuden tunnin työpäivän edellyttämä 25 prosentin lisäys työvoimaan on käytännössä mahdotonta. Tässäkin suhteessa maailma on erilainen kuin ennen, jolloin työvoimasta ei ollut pulaa ja kahdeksan tunnin työpäiviin riitti tekijöitä.

Nettikeskusteluissa huomaa, että tunnetasolla ajatus kuuden tunnin työpäivistä houkuttaa. Kukapa ei haluaisi enemmän vapaa-aikaa samalla palkalla? Mutta kuinka moni edes tietotyötä tekevistä pystyisi keskittymään täydet kuusi tuntia työhön, jättämään turhat rupattelut ja palaverit väliin, lopettamaan tupakka- ja kahvitauot sekä luopumaan nettisurffailusta kesken työpäivän? Olisiko "kuuden tunnin tehokas työaika" oikeasti neljän ja puolen tunnin tehokas työaika?

Ihmisiä me vain olemme.

Onecoin: äiti astui esiin ja kolmas lohkoketju toden sanoo?

Onecoin on viettänyt pitkään hiljaiseloa. Tommi Vuorisen videotiedotukset ovat nekin olleet tauolla. Kaikki on tietenkin pantu koronan syyksi. 

Näkemieni kommenttien (ja muutaman saamani sähköpostin) perusteella Suomessa on Tommin lisäksi yhä vieläkin Onecoin-uskovaisia. Mikään fakta ei riitä horjuttamaan vahvaa uskoa, johon on kerran laittanut rahojaan.

Kevään iso uutinen oli johtokaksikon toisen henkilön lähtö. Simon Le hylkäsi uppoavan laivan ja jäljelle jäi enää Cordel "King" Jayms. Hän oli äänessä myös viikonloppuna Romanian Bukarestissa järjestetyssä Legend of One -tilaisuudessa (hyvä nimi, Onecoin-huijauksesta tulee legendaarinen tapaus alan oppikirjoihin).

Youtubessa on näkynyt muutamia tallenteita Bukarestista, mutta ne ovat myös poistuneet nopeasti. Tämä linkki toimii ainakin vielä. Turha kuitenkaan tuhlata kolmea tuntia sen katsomiseen, ohjelmassa oli mahtipontista hypetystä, vanhojen promovideoiden kertausta (Kari Wahlroosin naamakin vilahtaa, samoin Ruja lavalla loistonsa päivinä) ja uutisia, jotka kertovat vain yhdestä asiasta: huijausta tekohengitetään edelleen, eikä tarkoituskaan ole luovuttaa.

Tavoitteena on nyt 10 miljoonaa jäsentä ja miljoona kauppiasta. Deal Shaker -alusta uusitaan, koulutuspaketteja lisätään, tulee mobiilisovellus ja uusia suurtapahtumia (eventtejä). Ja juuri tänään 24.8.2020 pitäisi tulla käyttöön uusi sivusto (alunperin sen piti tulla 22.8., mutta aikalaskuri putosi negatiiviseksi eikä uutta sivustoa näkynyt -- katsotaan miten käy tänään).

Joko tänään uusi sivusto OneLife 2.0 aukeaisi?

Jäsenistöä on hämmentänyt yhtiön tiedote, jonka mukaan jäsentietojen käsittelystä ja päivityksistä aletaan periä maksua -- tietenkin euroina, ei Onecoineina. Yhtiön oma valuutta ei sille kelpaa, joten miksi se kelpaisi kenellekään muulle? Vuorisella oli tälle mainio selitys: tietenkin yhtiö veloittaa maksut euroissa, koska se maksaa työntekijöilleen euroja.

Yhtiö on ottamassa käyttöön jälleen uuden lohkoketjun, järjestyksessään jo kolmannen. Ensimmäiseen mahtui 2,1 miljardia kolikkoa, "eikä yhtään enempää" oli verkoston lupaus. Kryptovaluutan piti olla parempi kuin dollarin juuri siksi, ettei sitä voida painaa lisää valtiontalouden paineista huolimatta. 

Kesäkuussa 2016 Ruja Ignatova romutti kaiken ilmoittamalla, että yhtiö siirtyy uuteen lohkoketjuun, johon mahtuu 120 miljardia kolikkoa. Näin niitä riittää paremmin kaikille (tosin Bitcoin pärjää max. 21 miljoonalla kolikolla). Luultavasti todellinen syy uuteen ketjuun oli siinä, että jäsenet osasivat laskea (ainakin vähän): sivulla oleva laskuri osoitti, että kaikki kolikot olisi louhittu parin vuoden kuluessa, minkä jälkeen kolikon piti "vapautua" kaikkien käyttöön. Niin ei saanut käydä.

Kolikkojen määrä 57-kertaistettiin, mutta arvo ei tietenkään muuttunut (paitsi että jäsenten kolikkomäärät tuplattiin).

Lohkoketju on kryptovaluutan kivijalka. Sen vaihtaminen tuhoaa koko valuutan. Nyt tulossa on kolmas ketju, johon mahtuu 250 miljardia kolikkoa. Siinä ei tietenkään ole mitään järkeä. 

Uuden kryptovaluutan perustaminen on helppoa. Ethereum-alustalla kuka tahansa voi luoda oman, ns. ERC-20-määritystä noudattavan tokenin, jota voi kutsua uudeksi kryptovaluutaksi. Mahdollisesti Onecoin suunnittelee juuri tällaista, jolloin sillä olisi lopultakin -- kahden emävalheen jälkeen -- oikea lohkoketju. 

Alusta voi olla muukin kuin Ethereum, vaihtoehtoja riittää. Ruutukuvissa vilahtanut GAS viittaa kuitenkin juuri Ethereumiin, jonka verkossa käytetään GAS-yksikköä ("bensa") lohkoketjun suorituksista maksamiseen. Bensan hintaa voi tarkastella vaikka sivulta https://ethgasstation.info/. 

Mitään arvoa Ethereum-ketju ei tietenkään takaa. Se on vain tekninen toteutustapa, vähän kuin ohjelmointikieli, jolla sovellus on koodattu. Ethereumin ansiosta jäsenet pääsisivät vihdoin tarkastelemaan todellisia transaktioita jäsensivuillaan. Tähän asti kyseinen toiminto on ollut pelkkää huijausta ja teatteria.

Kiinnostavinta Bukarestissa oli Veska Ignatovan esiintyminen. Rujan ja Konstantinin äiti näyttäytyi ensi kertaa julkisuudessa. Hän piti lyhyen, ympäripyöreän puheen bulgariaksi, joka simultaanitulkattiin. Tommin tekemä suomenkielinen käännös Veskan puheesta löytyy edellisen Onecoin-kirjoitukseni toiselta palautesivulta. 

Veska Ignatova lavalla.

Kun puheessa ei ollut substanssia, huomio kiinnittyi hänen asuunsa. Viime vuoden kesällä nappasin kuvan Veskasta kallis muotilaukku kädessään (Hermes Birkin, 25 000 dollaria). Nyt hänellä ei ollut veskaa kädessään, mutta maallikkokin näkee, ettei takki ole mistään halpamyymälästä. Yritin löytää takkia luksusmerkkien kuvastoista, mutta huonolla menestyksellä. Jos joku tunnistaa takin niin tieto kiinnostaa.

Rikollisella rahalla hankittu kallis takki.

Takki on hankittu rikollisella rahalla, myös niillä suomalaisten Bulgariaan lähettämillä euroilla. Ei voi kuin hämmästellä Veskan röyhkeyttä: poika on ollut puolitoista vuotta tutkintavankeudessa New Yorkissa, tytär on paennut miljardien kanssa ja päätynyt mahdollisesti mullan alle -- ja äidillä on pokkaa tulla kehumaan Onecoinin tulevaisuutta. 

Yhtä uskomatonta on, että Bulgarian ja Romanian viranomaiset antavat tämän kaiken tapahtua. Jos joku, niin äidin luulisi tietävän, mitä tyttärelle on tapahtunut. Veska puhui ilman innostusta, melkein vastentahtoisesti. Olisiko mahdollista, että Onecoinin todelliset taustavoimat painostivat häntä esimerkiksi tyttären kohtalolla tai uhkauksilla?

Toisaalta, eivät ole Suomenkaan viranomaiset verottajaa lukuunottamatta kiinnostuneet asiasta. Tommi Vuorinen saa edelleen jatkaa satujensa kertomista, vaikka uskovien piiri hitaasti kutistuukin.

Huijauspuhelut yleistyvät, operaattorit voimattomia

Ulkomailta tulevat huijauspuhelut ovat nopeasti kasvava ongelma. Tyypillisessä tapauksessa englantia intialaisittain murtava soittaja kertoo olevansa Microsoftilta ja auttavansa asiakasta korjaamaan koneessa havaitun viruksen. Sitä varten pitää asentaa etäkäyttöohjelma, joka... no, arvaat lopun. Uhrin tiedot varastetaan ja pankkiyhteys kaapataan, jolloin vahingot voivat olla mittaamattomia.

Ennen puhelut tulivat ulkomaisista numeroista, jolloin niihin oli helppo olla vastaamatta. Nyt huijarit ovat löytäneet tavan väärentää soittava numero, joten puhelut näyttävät tulevan tavallisista suomalaisista numeroista. Joukossa on sekä yrityksiä että yksityisiä henkilöitä. He saavat kärsiä, kun huijaussoiton missanneet yrittävät soittaa takaisin luullen menettäneensä tärkeänkin puhelun. 

On epäselvää, mistä huijarit saavat numeroita. Joillekin ihmisille soittoja tulee jatkuvasti, toisille ei lainkaan, mikä ei tue väitettä täysin satunnaisista soitoista. Soittoja tulee myös salaisiin numeroihin, joten ainakaan netistä niitä ei ole kerätty. Eräs henkilö epäili salaisen numeronsa vuotaneen Foodoran tietomurrossa 2016. Mahdollisesti numerot on imuroitu osoitekirjoista tai some-palveluista, joihin ihmiset ovat niitä lähettäneet. Tämä selittäisi, miksi laajan kontaktiverkoston omaavat ihmiset saavat enemmän huijauspuheluita.

Puhelinnumeron luotettavuuden romahtaminen on vakava asia, jolla on laajoja seurauksia. Tekstiviestin lähettäjätieto on ollut alusta (1990-luvulta) lähtien helppo väärentää, mutta puhelinnumeroa on tähän asti pidetty uskottavana. Jatkossa rikollinen voi soittaa esimerkiksi toimitusjohtajan tai pankin numerosta ja huijata uhria antamaan tietonsa tai rahansa. Puhelimessa näkyvä soittoloki ei ole enää luotettava, millä voi olla vaikutuksia esim. rikostutkintaan. Entä ovatko poliisin televalvonta ja -kuuntelu kierrettävissä numeroita väärentämällä?

Voisi kuvitella, että operaattorit tai edes Traficom (entinen Viestintävirasto, alaa valvova viranomainen) olisivat varoittaneet kansalaisia ja ryhtyneet toimiin numerohuijausten estämiseksi. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut. Niinpä aloin itse selvitellä asiaa ja kyselin ihmisten kokemuksia netin välityksellä.

Puheluvälityksen taustalla oleva 1970-luvulla kehitetty SS7-tekniikka on haavoittuva. Vaikka operaattorien puhelinverkot ovat suljettuja, ne ovat teknisesti lähentyneet ip-verkkoja ja rajapintoja avoimeen internetiin on paljon. Tämä on avannut huijareille mahdollisuuden huijata esim. vahvaa todentamista väärillä 2FA-viesteillä (tekstiviestinä tuleva koodi, jolla käyttäjän identiteetti varmistetaan esim. pankkipalvelussa).

Intiasta ei varmasti soitella Eurooppaan kaukopuheluita. Yhteydet kulkevat halpoina nettipuheluina (VoIP) ja ne linkitetään puhelinverkkoon vasta Suomessa. Myös tämä tekniikka mahdollistaa huijaukset.

Uusimpana keinona rosvot perustavat omia virtuaalioperaattoreita toisen operaattorin alaisuuteen, jolloin niiden verkosta tulevia puheluita kohdellaan tasavertaisena oikeiden operaattorien kanssa. Myynnissä on ns. venäläisiä simmejä (myös nimellä white sim), joissa oman numeron voi vaihtaa millaiseksi itse haluaa. 

Suomalaiset operaattorit tuntuvat suorastaan kädettömiltä huijausten edessä. Asiakastuen (Elisa, Telia) sivuilla varoitetaan huijauksista, mutta neuvotaan vain olemaan menemättä lankaan. Aivan kuin operaattorit eivät itse voisi tehdä asialle mitään. Vai voisivatko?

Kun kyse on selvästi teleliikenteen häirinnästä, Traficomin pitäisi suorastaan velvoittaa operaattorit estämään laiton toiminta.

Väärennöksen kohteeksi joutuneet asiakkaat eivät ilmeisesti joudu maksamaan numerostaan muka soitetuista puheluista. Laskutustietojen väärentäminen romahduttaisi koko operaattorien bisneksen. Laskutus ei siis voi perustua yksinomaan näkyvään numeroon. Operaattorin täytyy joko tietää oikea numero tai antaa huijarien puhua ilmaiseksi.

Jos operaattori tietää, että puhelussa näkyvä numero on ristiriidassa laskutustiedon kanssa, miksei se pysty estämään puheluita tai katkaisemaan rikollisten virtuaalioperaattorien yhteyksiä? Puheluiden estäminen voi olla juridisesti hankalaa, joten asiaan tarvittaisiin Traficomin kanta.

Skype- ym. VoIP-puheluiden pitäisi tulla omasta numeroavaruudesta, ei toisten numeroita väärentäen. Jos tätäkään ei voida taata, eikö asiakkaalle voi tarjota mahdollisuutta halutessaan itse rajata VoIP-puhelut pois? Operaattorit tarjoavat kaikenlaisia lisäpalveluita asiakkailleen, joten tällaisen eston luomisen ei pitäisi olla ylivoimaista.

Huijausten yleistyminen rapauttaa luottamusta koko telealaa kohtaan. Nyt olisi korkea aika toimia. Me asiakkaat odotamme sitä.

Lisäys 1: Hieman off-topic: joskus pelotellaan, että ulkomaiset huijarit yrittävät saada uhrin sanomaan puhelimessa "yes", jotta voivat sitten manipuloida nauhaa ja todistaa asiakkaan tilanneen jotain. Tietääkseni tämä on pelkkä urbaani legenda, josta ei ole mitään todisteita. Nauhojen leikkely ja oikeuskäsittely ovat työläitä prosesseja, ja huijarit välttävät sellaista viimeiseen asti. 

Lisäys 2: Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen infoa asiasta helmikuulta.

Lisäys 3: Poliisitarkastaja Kimmo Ulkuniemi mainitsi twiitissään jamesbond-henkisesti nimetyn SHAKEN/STIR-turvaprotokollan, jonka käyttöönottoon Kanadan ja Yhdysvaltojen operaattorit on velvoitettu. Protokollassa internet-puhelun aloittava taho todennetaan varmenteella. Mikäli kokemukset osoittautuvat hyviksi on toiveita, että myös eurooppalaiset operaattorit omaksuvat järjestelmän. Yhdysvalloissa puheluhuijaukset ovat vielä paljon yleisempiä mm. paikallisten robocaller-mainospuheluiden vuoksi.

Lisäys 4: Kommenteissa pohdin, eivätkö suomalaiset operaattorit voisi tarkistaa keskenään puheluiden aitoutta? Edes silloin, kun sekä soittaja että vastaanottaja ovat saman operaattorin asiakkaita? Lähteehän sinne soiton aloittajalle laskukin ko. puhelusta. Tämä auttaisi karsimaan edes osan huijauspuheluista. Kehitelkää ideaa eteenpäin!

Muokattu 30.11.2020

Google ja Apple hyötyvät sovellusverosta (app tax), mutta kuinka pitkään?

Sovelluskauppa oli yksi tekijä, joka auttoi tekemään iPhonesta valtavan menestyksen. Google omaksui saman mallin. Sovelluskaupan ansiosta kaikkien kehittäjien ohjelmat löytyvät yhdestä paikasta, niiden tietoturva voidaan tarkistaa etukäteen (ja haitallisiksi todetut sovellukset jopa poistaa puhelimista jälkikäteen) ja kaupan ansiosta Apple sekä Google pystyvät säätelemään sovellusten hinnoittelua, toimivuutta, yhdenmukaistamaan maksuja ja kokeilukausia ym. 

Tässä kaikessa oli valtava ero Symbian-sovelluksiin verrattuna, joita piti metsästää eri puolilta nettiä ja joiden maksamisesta saati laadusta ei koskaan ollut takeita. Ei ihme, että Nokian Symbian-alusta kuoli nopeasti pois iPhonen ja Androidin tultua.

Sovelluskauppa hyödyttää kehittäjiä, joten Applen ja Googlen perimä 15-30 % osuus sovelluksen hinnasta on kohtuullinen korvaus jakelu-, markkinointi- ja laskutuskanavasta. Toisaalta myös Apple ja Google hyötyvät kehittäjistä. Ilman niitä puhelimista ei olisi koskaan tullut näin suosittuja. Kyseessä on win-win-tilanne, aito ekosysteemi.

Applella on monopoli omalla alustallaan. iPhone-sovelluksia voi jakaa vain sen kautta, joten 15-30 % kuulostaa korkealta. Googlen sovelluskauppoja on lukuisia, vaikka niiden käyttöä länsimaissa ei suositella tietoturvasyiden vuoksi. Esim. Kiinassa Googlen Play-kauppa ei toimi, joten Android-käyttäjien on pakko ostaa ohjelmansa muualta. Sama on nyt edessä Huaweilla. 

Osa sovelluksista on ilmaisia, koska niiden tekijä saa tulonsa kuukausimaksuista tai sovelluksen sisäisistä ostoista. Tämä on ärsyttänyt mm. Spotifytä, jonka kuukausimaksusta 30 % on mennyt Applelle. Apple saa rahaa tyhjästä, minkä vuoksi veloitusta on alettu kutsua sovellusveroksi (app tax). Apple siis ottaa pelkästä rahansiirrosta itselleen jopa 30 %, kun tavallisen maksuvälittäjän (luottokortti tai PayPal) osuus on korkeintaan pari prosenttia. 

Apple veloittaa osuutensa vain silloin, kun maksullinen tilaus on tehty sovelluksen kautta. Jos Spotify-tilaus maksetaan suoraan palvelun nettisivulta, "veroa" Applelle ei tarvitse maksaa. Ilmeisesti aiemmin Applen sovelluskaupan säännöissä on kielletty mainostamasta suoraa tilausmahdollisuutta sovelluksen sisällä, mutta nyt tarkistaessani ehdot en tällaista kohtaa löytänyt.

Joku väitti, että eihän tässä ole mitään erikoista: myös K-kauppa ottaa 30 % katetta myymistään tuotteista. Mutta sovelluskauppa on ihan eri juttu. Päivittäistavaroissa kate ei ole lähelläkään 30 prosenttia ja fyysisen tavaran logistiikka aiheuttaa aivan eri tavalla kustannuksia kuin digitaalisen sisällön säilyttäminen palvelimella ja maksutietojen prosessointi.

Paljon suurempi ero on siinä, ettei K-kaupoilla ole monopolia. Samoja tavaroita voi ostaa muistakin kaupoista, mikä luo hintakilpailua ja estää nostamasta myyntikatetta 30 prosenttiin. 

Sisäisten ostojen tapaukseen on vaikea löytää edes sopivaa rinnastusta. Entä jos K-kauppa vaatisi itselleen 30 % tilausmaksuista, joita asiakkaat tekevät heiltä ostamiensa lehtien perusteella? Jos tänään ostan irtonumeron lehdestä ja päädyn myöhemmin tilaamaan sen, K-kauppa vaatisi itselleen 30 % kaikista tulevista tilausmaksuista? Koska me voimme.

Viime viikolla kiinalaisten puoliksi omistama pelijätti Epic sai potkut Applen ja Googlen kaupoista, koska se kieltäytyi maksamasta pelien sisäisistä maksuista osuutta muualle, ja halusi hoitaa maksuliikenteen itse. Fortnite-peli on valtavan suosittu ja miljardiluokan rahasampo, joten tapahtuma sai paljon julkisuutta. 

Applen ja Googlen miljardivoitot eivät tule tyhjästä. Ne edellyttävät määräävän aseman härskiä hyödyntämistä ja asiakkaiden rahastamista. Joku maksaa ilmaisilta ja ystävällisiltä näyttävistä palveluista. Microsoftia syytettiin samanlaisista kuvioista 1990-luvulla.

Yhdysvaltojen kilpailuviranomaiset ovat katsoneet teknoyhtiöiden monopoliaseman varjopuolia vain sivusilmällä. Microsoftin tapauksessa osavaltiot nostivat haasteen ja yhtiö päätettiin jo kerran jakaa kahtia, mutta oikeuden tuomio kumottiin lopulta ja Microsoft sai jatkaa yhtenä yrityksenä.

On kiinnostavaa nähdä, miten pitkään Applen ja Googlen rahastus saa jatkua. 

Lisäys 25.9.2020: https://www.cnbc.com/2020/09/24/spotify-fortnite-creator-and-tinder-parent-match-join-forces-to-challenge-apples-app-store-fees.html

PC-käyttäjän käsikirja PDF

Aloin kesällä etsiä vanhoja tiedostoja, joihin olin kirjoittanut, kuvittanut ja taittanut PC-käyttäjän käsikirjan. Sen ensimmäinen versio ilmestyi marraskuussa 1986 ja aikana ennen internetiä tiedontarve oli niin suuri, että kirjasta otettiin pikavauhtia kymmenen painosta.

Kirjan uutta versiota (näppärästi nimellä "Uusi PC-käyttäjän käsikirja"!) myytiin myös usean painoksen verran; jokaiseen tuli lisäyksiä uusien DOS-versioiden ja uuden tekniikan vuoksi.

Vanhimmista kirjoista oli ainoastaan tekstitiedostot, mutta 90-luvulla siirryin taittamaan kirjat itse -- ensin merkkipohjaisella MS Wordillä ja sen jälkeen Ami Pro -tekstinkäsittelyllä. Vaikka olin säästänyt korpuille DOS-ohjelmien PostScript-tulosteet, Adoben Distiller ei tuottanut niistä PDF:ää vaan antoi yksinkertaisen virheilmoituksen "%%[ Flushing: rest of job (to end-of-file) will be ignored ]%%" sekä "%%[ Warning: PostScript error. No PDF file produced. ] %%". Itse asiassa kaikki yritykset tulostaa DOS-ohjelmasta ps-tiedosto ja kääntää se PDF-muotoon kaatuivat samaan virheeseen.

Löysin kuitenkin syksyllä 1993 ilmestyneen DOS 6.2 -kirjan alkuperäiset tiedostot. Ami Pro oli 16-bittinen ohjelma ja viimeinen Windows-versio, jossa sitä pystyi ajamaan, oli Windows XP. Olisi ollut helpompaa asentaa "oikea" Windows 3.11 VirtualBoxiin, mutta suuren tiedostomäärän siirtäminen virtuaalikoneeseen ja takaisin olisi vaatinut DOS-pohjaisen verkon virittämistä. Liian vaikeaa.

Vanhassa koneessa oli yhä toimiva XP, joten päätin käyttää sitä. Monien mutkien kautta sain Ami Pron asennettua ja tiedostot alkuperäisiin hakemistoihinsa. 

Jostain muistin syövereistä palautuivat komennot ohjelmaan, jota en ollut avannut yli 20 vuoteen. Ami Pro oli melko simppeli, mutta erittäin näppärä ohjelma, joka kaiken lisäksi toimi ajatuksen nopeudella nykyisiin mammutteihin verrattuna.

Erään fontin nimi piti selvittää tutkimalla suoraan dokumenttitiedostoa. Se oli kuitenkin mahdollista, sillä Ami tallensi dokumenttinsa ascii-muodossa. Suurempi ongelma oli alkuperäisten sivun- ja rivinvaihtojen säilyttäminen. Etsin pitkään lasertulostinvaihtoehtoa, joka näyttäisi taiton siten kuin se oli kirjassa, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi. Sivurajoja oli pakko korjailla manuaalisesti, jotta alkuperäiset numeroinnit pysyivät voimassa. Pari pientä kirjoitusvirhettäkin tuli siinä korjattua.

Lopulta tuloksena oli PDF-versio syksyllä 1993 ilmestyneestä PC-käyttäjän käsikirjasta. Tämän päivän silmillä sen sisältö on alkeellista ja visuaalisuus yksinkertaista. Paikoin esitystapa on jopa hieman nolo. Kirja henkii merkkipohjaiselle käyttöliittymälle ominaista henkeä. Tieto on tärkeämpää kuin värikkäät grafiikat. Nykylukijalle ilmiö on varmaankin vieras.

Kirjan selailu herättää nostalgisia muistoja. Ai niin, tällaista oli muistinhallinta, näin piti kikkailla tyhjä rivi komentotiedostoon ja mitä olikaan muistialueella $A000-$AFFF. Kirjaa selattuaan ymmärtää, miten paljon asiat ovat kehittyneet ja miten hyvin tietotekniikka tänään toimii.

PC-koneissa ja DOSissa oli yksi hyvä asia: ne pystyi oppimaan ja hallitsemaan. Nykyiset järjestelmät ovat monimutkaisia ja automaattisia, ja toimivat yleensä kuin itsestään -- mutta jos jotain menee pieleen, vika voi olla hyvinkin kummallinen ja syyn selvittäminen mahdotonta.

PC-käyttäjän käsikirja 6.2 ja Windows 3.1 -käyttäjän käsikirja alkuperäisinä paperiversioina.

Löysin tiedostot myös samana vuonna ilmestyneestä Windows 3.1 -käyttäjän käsikirjasta, joten tein siitäkin PDF-versiot. 

Samalla tuli vastaan muidenkin kirjojen alkuperäisiä tiedostoja, jos kiinnostuneita lukijoita riittää ja löydän työhön aikaa muunnan nekin PDF-versioiksi.

Latauslinkit 7z-pakattuihin tiedostoihin:

• PC-käyttäjän käsikirja DOS 6.2 (1993)
• Windows 3.1 -käyttäjän käsikirja (1993)

Rikkaiden ja kuuluisuuksien sähköpostiosoitteet kirjana

Selatessani kirjahyllyä käteeni osui ohut kirja nimeltä E-Mail addresses of the Rich & Famous. Kirja on päivätty huhtikuulle 1994 ja nimensä mukaisesti se sisältää rikkaiden ja kuuluisten ihmisten sähköpostiosoitteita. Vähän kuin sähköpostien puhelinluettelo, siis.

Ajankuva vuodelta 1994: sähköpostiosoitteiden puhelinluettelo.

Tämän päivän näkökulmasta kirja on täysin pöhkö, mutta ajankuvana se on kiinnostava. Mielenkiintoinen on myös kirjan tekijä: Seth Godin. Esipuheessa hän kertoo kirjoittaneensa yli 400 teosta, enimmäkseen haamukirjoittajana. Nykyään Seth Godin on erittäin tunnettu markkinointiguru, joka tunnetaan erityisesti lupamarkkinoinnin (permission marketing) pioneerina. Hän on käynyt useasti Suomessakin puhumassa. Jostain syystä Wikipedia ei mainitse tätä kirjaa hänen CV:ssään. Eikä niitä 399 muutakaan. 

Kirja alkaa sanoilla "I love email. Every time the little You've got mail annoucement sounds, my heart beats a little quicker. What unknown treasure, unexpected kudos or undeserved flame lies in my mailbos?"

Suhtautuminen sähköpostiin on totisesti muuttunut! Jos vuonna 1994 sähköposti olikin vasta harvan käytössä, nykyään tilanne on päinvastainen: enää harva käyttää sitä pääasiallisena kanavana. Sosiaalinen media ja erilaiset alustat ovat korvanneet avoimen sähköpostin, joka työntää roskaa, haittaohjelmia ja turhia tiedotteita niin paljon, että harvatkin asialliset viestit tahtovat hautautua vyöryn alle.

"I love getting mail, and so far I've managed to find the time to respond to everyone who writes to me", Godin lupaa. Epäilenpä, että tämäkin on muuttunut. 

Esipuheen lopuksi Godin varoittaa kustannuksista: "Tällä hetkellä Compuserve veloittaa 0,15 dollaria jokaisesta saapuvasta internet-sähköpostista." Auta armias, jos vastaanottaja joutuisi vieläkin maksamaan saapuvista viesteistä!

Kirjassa on myös tervehdys Vinton G. Cerfiltä, joka tuolloin työskenteli MCI Data Services -yhtiön palveluksessa ja oli Internet Societyn presidentti. Hänellä oli jo tuolloin kolmen päivän matkan jälkeen 400 lukematonta viestiä odottamassa. Etuoikeus, jonka olemme sittemmin saaneet kaikki jakaa. 

Osoitteissa on vain vähän kiinnostavaa. Valtaosa osoitteista on alan yhtiöiden johtajia ja muita avainhenkilöitä. Celebrities-kategoriassa on mm. John Perry Barlow (Grateful Dead), Pat Buchanan (pyrki presidentiksi 1992 ja 1996), Jean Chretien (Kanadan pääministeri) sekä Bob Hoskins (elokuvanäyttelijä).

Sähköposti oli vuonna 1994 vielä isojen yhtiöiden varassa, kuten Compuserve, MCI Mail ja Aol.com, tai sitten yliopistojen ja valtion organisaatioiden nimissä. Vain EFF näyttää hankkineen jo oman domainin.

Suomessa sähköpostihakemistoja ei julkaistu, mutta 90-luvun jälkipuoliskolla erilaiset web-sivujen hakemistot kokivat hetkellisen suosion. Tänään niidenkin ajatus tuntuu lähinnä huvittavalta.

Laitan kirjan takaisin hyllyyn muistuttamaan internetin viattomuuden ajasta.

Tik Tak sanoo kello TikTokille

Trumpin vaalikampanjan avaus Tulsassa lässähti pahemman kerran, kun nuoret masinoivat kansanliikkeen varaamaan lippuja tilaisuuteen, eivätkä ilmestyneet paikalle. Tuloksena oli puolityhjä areena, vaikka Trump oli etukäteen hehkuttanut osallistujien paljoutta. 

Kostohan siitä seurasi. Elokuun alussa Trump sanoi harkitsevansa palvelun kieltämistä Yhdysvalloissa vedoten sen tietoturvauhkiin. Kiinalaisilla viranomaisilla (ja sitä kautta puolueella) on Trumpin mukaan pääsy käyttäjätietoihin ja palvelua käytetään Kiinaa myötäilevän disinformaation levittämiseen. Trump antoi yhtiölle 45 vuorokautta aikaa.

Microsoft ilmoitti olevansa kiinnostunut yhtiön USA:n, Kanadan ja Australian liiketoimintojen ostamisesta, jolloin Trump puolestaan vaati kauppasummasta merkittävää osaa liittovaltiolle -- aivan kuin se olisi kaupan osapuoli, tai olisi jollain tavalla oikeutettu rahastamaan Microsoftin tekemää yritysostoa.

Ensinnäkin on käsittämätöntä, että presidentti Trumpilla on tällainen valta maassa, jota olemme tottuneet pitämään jonkinlaisena demokratian esikuvana. Meno muistuttaa enemmän itäisiä maita, joissa valta on keskittynyt hallitsijan käsiin. Kiina on kieltänyt Facebookin jo kauan sitten, ja olemme paheksuneet sitä. Harva osasi silloin ajatella, että samanlaisen kiellon voisi antaa myös Yhdysvaltojen presidentti.

On vaikea keksiä, miksi Microsoft olisi oikeasti kiinnostunut TikTokista. Yhtiö on kompuroinut kuluttajabisneksessä ja Nokialta ostetun puhelinbisneksen miljarditappiot ovat tuoreessa muistissa. Bing-hakukonetta on tekohengitetty vuosia surkealla menestyksellä ja selainsotakin päätyi tappioon (joskin uusi Edge haastaa Chromen lähinnä siksi, että monet ovat kyllästyneet Googlen ylivaltaan).

Microsoft tekee valtavia voittoja B2B-markkinoilla, pilvipalvelulla ja ohjelmistoilla. Miksi se lähtisi hankalille sosiaalisen median markkinoille, joilla Facebook (Instagram/Whatsapp) ja Twitter -kaksikkoa on vaikea lyödä? Ja Microsoftilla on jo "aikuisten" some, LinkedIn. 

TikTok kasvaa nopeasti, mutta hupivideoiden käyttäjät ovat nuoria ja saattavat kyllästyä palveluun nopeasti. Heidän käyttäjätietonsa eivät ole läheskään yhtä kiinnostavia ja kaupallisesti arvokkaita kuin jenkkien somejättien keräämät tiedot.

Joten miksi Trump haluaa nujertaa palvelun? Ehkä TikTok nähdään uhkana USA:n omille somepalveluille, koska ensi kertaa Kiina haastaa länsimarkkinoita omilla nettipalveluillaan. Wechat ja Alibaba saavat kukoistaa Kiinan omilla markkinoilla (Alibaban kuluttajaverkkokaupan sinkkupäivän myynti ylitti viime vuonna 20 miljardia euroa, enemmän kuin minkään länsikaupan), mutta länteen ei ole tulemista. TikTokin voi nähdä jatkumona pyrkimyksille pysäyttää Huawein eteneminen.

Jos TikTok halutaan torpata länsimarkkinoilla, Microsoft sopii hyvin sen ostajaksi. 

Me eurooppalaiset olemme taas kerran pelkkiä sivustakatsojia. Yhdysvallat kielsi jo kesällä TikTokin asentamisen valtionhallinnon koneisiin ja senaatti päätti yksimielisesti kieltää sovelluksen käytön liittovaltion työntekijöiltä myös omissa koneissaan.

Pitäisikö EU:n ryhdistäytyä ja kieltää vastaavasti Facebookin/Whatsappin asentaminen valtionhallinnon laitteisiin? Samat perustelut -- väärän tiedon levittäminen ja kansallinen turvallisuus -- käyvät yhtä hyvin jenkkipalveluihin. Pieni aste-ero toki on: USA väittää, että tiedot päätyvät suoraan Kiinan viranomaisille; me ainakin oletamme, että jenkeissä välissä on tuomioistuin, joka edes jollain tasolla seuraa NSA/CIA:n urkintakampanjoita. Snowdenin paljastusten jälkeen emme ole siitä lainkaan varmoja.

Alkamassa on kamppailu paitsi teknologian myös nettipalveluiden tuomasta vaikutusvallasta. 

Maskisuositus tulee vihdoin ja sen myötä kaikki voittavat

Ennakkotietojen mukaan THL julkaisee kuluvalla viikolla maskien käyttösuosituksen julkisiin tiloihin ja joukkoliikennevälineisiin.

Lööppi 3.8.2020: THL aikoo suositella maskien käyttöä.

Näyttö maskien hyödyistä tavallisten kansalaisten arjessa on vähintäänkin kiistanalaista. Asiantuntijoiden ja suomalaisten lääkärien mielipiteet jakautuvat. "Maskit vai ei" on muuttunut farssiksi, joka on pakko saada loppumaan.

Olemme tottuneet siihen, että asiantuntija kertoo miten asiat ovat. Maskiasioissa yhtä totuutta ei ole, ja se on koronan ahdistamalle kansalaiselle kestämätön tilanne. Epävarmuus ja pelko tulevasta vaativat viranomaisia tekemään edes jotain. Kriisissä on tärkeää, että ihminen pystyy kanavoimaan huolensa toimintaan. Maskien vaatiminen on konkreettista toimintaa, eräänlainen huolen ukkosenjohdatin.

THL:n suositus maskien käytöstä on looginen myös siksi, että sen avulla organisaatio suojaa oman selustansa. Jos koronatilanne syksyllä pahenee, kukaan ei pääse syyttämään THL:ää siitä, että se viivytteli maskisuosituksen antamista. Jos tilanne pahenee maskeista huolimatta voi sanoa että suositus oli tarpeellinen, mutta ihmiset eivät noudattaneet sitä riittävästi, tai että ilman maskeja tilanne olisi vieläkin pahempi.

Maskisuositus on siis win-win, jossa kaikki voittavat. Maskikauppiaille se on todellinen tripla-win, sillä verkkokauppa käy kuumana ja maskien hinnat vaihtelevat 1-10 euroa kappaleelta. Maskikauppa ei ole nappikauppaa.

Jos kerran lääkärien mielipiteet asiasta menevät ristiin, itselläni ei ole mahdollisuutta omaan kantaan asiasta. Eikä sitä tarvitakaan. Korona ja maskipakko ovat olleet kiintoisa harjoitus siitä, miten yrittää tehdä oikeita päätöksiä niukan ja ristiriitaisen tiedon valossa.

Olen kuitenkin tehnyt muutamia havaintoja. Maskeja käytetään eniten siellä, missä korona jyllää pahiten. Siitä voi päätellä, että maskit ovat vain yksi osatekijä isossa palapelissä, ei mikään hopealuoti, joka pelastaisi Suomen uudelta aallolta.

Maskien oikeaoppinen käyttö on hankalaa ja maskeja pitäisi vaihtaa monta kertaa päivässä. Tämä voi selittää erot myös tutkimustuloksissa. Oikein käytettynä valvotussa ympäristössä (kuten sairaalat) maskeista on varmasti hyötyä, eihän henkilökunta niitä muuten käyttäisi. Kansalaisen arjessa tilanne on ihan toinen. Arvailujen varaan jää, miten paljon väärinkäytetyt maskit hyödyttävät.

Liekö syynä sitten korona-ahdistus vai tunnelinäkö, mutta muutama arvostamani toisen alan asiantuntija on fiksaantunut maskiasiaan. Eräs tunnettu dosentti ja kielitieteiljä tyrmäsi Twitterissä kotimaisten lääkärien maskikriittiset kannat "potaskaksi", ja kun yritin kysyä asiasta, blokkasi minut (ja monet muut). Vain ne asiantuntijat, jotka puhuvat oman käsityksen mukaisesti, ovat uskottavia. Näin toimii ihmisen mieli.

Miksi maskeista halutaan viranomaisen suositus? Eikö normaali maalaisjärki ja oma valinta riitä? On ollut tapana kritisoida suomalaisten holhousyhteiskuntaa ja pikkutarkkoja määräyksiä, mutta korona-aikana niitä on suorastaan vaadittu. Tarvitsemme viranomaisen suosituksen, jotta voimme tehdä sen, mitä muutenkin pitäisimme suositeltavana.

THL voi antaa vain suosituksen. Senkään jälkeen maskien käyttö ei ole pakollista. Kävin eilen Tampereella, seurasin ihmisiä kaduilla ja kauppakeskuksen liikkeissä. En koko päivänä nähnyt yhtään maskin käyttäjää. Kauppojen ja kahviloiden myyjät sanoivat kysyessäni, että maskeja näkee tuskin lainkaan. Eräs myyjä arvioi joka 500. asiakkaan käyttävän kasvomaskia. Toiseen kauppaan maskeja oli toimitettu henkilökunnan käyttöön, mutta kukaan ei ollut käyttänyt niitä.

Miten paljon käyttäjiä Tampereella mahtaa olla suosituksen jälkeen? Pitäisikö olla, jos tartuntoja on siellä vain kymmenesosa Helsingin luvuista? Tulisiko maskisuosituksen olla alueellinen, kun alueiden tilanteet ovat niin erilaisia?

Maskisuosituksen puuttuminen on ollut pitkään purnauksen aihe. Kun se nyt poistuu, ukkosenjohdattimeksi tarvitaan uusi aihe. Ennustan, että sellaiseksi nousevat ne, jotka eivät noudata suositusta tai tulkitsevat sitä eri tavoin. Some ja lehtien yleisönosastot täyttyvät kohta kirjoituksista, joiden mukaan kansalaiset pitää saada ruotuun ja suositus muutettua pakoksi. Tehkää jotain!