Linkit

maanantai 20. heinäkuuta 2020

James Bond on oikeasti lintutieteilijä

Jokakesäinen riemu (tai vitsaus) on taas täällä: Bond-elokuvat pyörivät taas televisiossa. Bondit on pyöritetty televisiossa vuosina 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019 ja nyt siis taas 2020. Epäilemättä myös ensi vuonna. Mikäs siinä, hyvin tehdyn elokuvan katsoo yhä uudelleen varsinkin kesäillan ratoksi, kun aivot ovat muutenkin narikassa.

Ja katsojia näyttää riittävän. Tohtori Ei oli viime viikolla 4-kanavan katsotuin (!) ohjelma, joka tavoitti yhteensä 628 000 katsojaa ja esityspäivänä katsojia oli 269 000. Kakkos- ja kolmossijat menivät nekin bondeille (BTW, kanavan kannalta hieman huolestuttavaa, jos katsoituimmat ohjelmat ovat moneen kertaan esitettyjä elokuvia). Vertailun vuoksi tilastoja vuoden 2014 kierrokselta.

Bondit jälleen kanavan katsotuimpia ohjelmia.
Nykyistä kierrosta katsoessani tuli mieleeni ajankohtainen keskustelu sanojen merkityksen tahallisesta tai tahattomasta muuttumisesta. Miksi n-sanan käyttämistä afrikkalaisesta tai r-sanan käyttämistä venäläisestä pidetään halventavana?

James Bond tuo varmaan kaikille mieleen salaisen agentin, playboyn, seikkailijan ja jännityksen. Nimi on käsite.

Mutta mistä Ian Fleming keksi nimen? Hän halusi agentille mahdollisimman tylsän ja värittömän nimen (olihan 007 salainen agentti). Sopiva nimi löytyi paikallisia Karibian lintuja esittelevästä opaskirjasta Birds of the West Indies. Kirjan kansi vilahtaa Brosnanin tähdittämässä Kuolema saa odottaa -elokuvassa.

Olisi kiinnostavaa tietää, miten ko. ornitologi suhtautui nimensä käyttämiseen. Ehtikö hän nähdä James Bondin nousun maailmanmenestykseen, joka alkoi jo 1950-lopun lopulla ensin kirjojen ja sitten elokuvien ansiosta? Miltä hänestä tuntui esitellä itsensä "My name is Bond, James Bond -- ornithologist". Lisäsikö hän ehkä perään "lupa tiirailla kiikarilla"? Vai pitäisikö meidän väittää vastaan ja vaatia, että James Bond on edelleen ornitologi, eikä sitä saa yhdistää agenttitarinoihin?

Ornitologin muuttuminen agentin ja seikkailujen synonyymiksi kertoo hyvin siitä, miten vahvasti sanat voivat latautua ja värittyä.

Lisäys 20.7.2020: Kas, sille vähemmän tunnetulle James Bondille on oma Wikipedia-artikkeli. Lintutieteilijä James Bond (1900-1989) oli alansa johtavia tutkijoita Yhdysvalloissa. "James Bond kuoli Chestnut Hillin sairaalassa Philadelphiassa 89-vuotiaana."

6 kommenttia:

  1. Auric ("kulta") Goldfingeristä Wiki sanoo että "Fleming chose the name to commemorate the architect Ernő Goldfinger, who had built his home in Hampstead, near Fleming's; it is possible, though unlikely, that he disliked Goldfinger's style of architecture and destruction of Victorian terraces and decided to name a memorable villain after him".

    VastaaPoista
  2. Joopa joo, ja historiallisen dokumentin (Asterix ja Kleopatra) mukaan Egyptissä ilmestyneen Ilta-Faarao sanomalehden stripissä seikkaili oudosti Sean Conneryn näköinen hahmo, joka esitteli itsensä sanomalla: "Nimeni on Bond, Ramses Bond."

    VastaaPoista
  3. Nimien sekaantumiseen liittyen:

    Minulla on varma tieto, että Olof Palmen murhaaja oli suomalainen!
    -
    -
    Nimittäin Olof Palmen setä, niin ikään Olof Palme, ammuttiin Tampereelle huhtikuussa 1918.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Olof_Palme_(historian)
    (Toimii luultavasti baarivisailuissa)

    VastaaPoista
  4. James Bond sanoo: I like birds!
    Hetki, se taisikin olla Harry Palmer.

    VastaaPoista
  5. Moi,

    Bond-uusinnat varma kesän merkki. James Bond-ilmiö kestää hyvin aikaa!

    Tervetuloa myös tutustumaan sivuumme www.007travelers.com jossa paljon Bondiin liittyviä juttuja :)

    VastaaPoista
  6. Bondit ovat tarkoituksella ja tahattomasti ajnakuviansa. Alkupään Bondeissa varsinkin hotellit ovat varsin erilaisia kuin nyt, ja hotellihuoneet todella isoja.

    VastaaPoista