Sosiaalinen media on joutunut julkisuuden hampaisiin. Uutiset ovat toinen toistaan pelottavampia ja asiantuntijat kehottavat pakenemaan somesta, ennen kuin on liian myöhäistä sillä "some tulee ja tappaa".
Tietovuodoista ja pelottelusta huolimatta Facebook julkisti eilen loistavat luvut. Voitot kasvavat hurjaa vauhtia ja käyttäjiä tulee yhä lisää, myös länsimaissa. Facebook on kuin Teemu Selänne tai Donald Trump: mikään lika ei näytä tarttuvan yhtiöön pysyvästi. Se on toisaalta kiehtovaa, toisaalta pelottavaa. Se kertoo myös niistä hyödyistä, joita Facebookista koetaan saatavan.
Siksi en itse kehota lopettamaan Facebookin käyttöä, mutta kylläkin järkevöittämään sitä. Osoitekirjaa ei kannata ladata palveluun, Messenger erillisenä sovelluksena näkee liikaa ja älypuhelimen appsia ei ehkä kannata asentaa lainkaan. Itse käytän Facebookia vain pöytäkoneella ja läppärillä. Mutta käytän kuitenkin, enkä ole aikeissakaan lopettaa.
Viime viikolla tuli raflaava uutinen, jonka Hesarikin käänsi alkuperäisestä lähteestä suomeksi (Ei ole enää paikkaa piiloutua sosiaalisilta verkostoilta). Jutun mukaan sosiaalista mediaa ei enää pääse pakoon: Facebook ja Twitter tuntevat sinut, vaikket edes liittyisi palveluun, koska kaverisi juoruavat sinusta.
Luin jutun monta kertaa enkä silti ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse. Yritän aina olla kriittinen lukemani suhteen ja esittää tyhmiä kysymyksiä, enkä pelkää tuntea itseäni tyhmäksi muutenkaan. Tätä juttua en tajunnut, enkä usko toimittajankaan miettineen asiaa ihan loppuun asti. Pitäisi miettiä, sehän on heidän työtään.
Some-päivitykset voivat kertoa paljonkin kavereista. Jo se, kenen piireihin kuulumme, kertoo meistä paljon, koska ihmiset hakevat omanlaistaan seuraa. Mutta miten Facebook- tai Twitter-käyttäjät voisivat vuotaa tietoa henkilöistä, jotka eivät ole palvelussa? Miten se yksilöi heidät? Miten tällaista tietoa voitaisiin käyttää hyödyksi mainonnassa tai ylipäätänsä missään muuallakaan?
Epäillään, että Facebookilla on varjoprofiileita henkilöistä, jotka eivät ole liittyneet palveluun. Niitä on mahdollista perustaa osoitekirjan tietojen perusteella, koska puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet riittävät yksilöimään ihmiset. Mutta miten FB voisi tunnistaa päivityksistä viittaukset näihin varjohenkilöihin?
Jos joku ymmärtää minua paremmin, laittakaa selityksiä kommentteihin.
Toinen esimerkki: laajasti siteeratun väitteen mukaan Facebook tuntee sinut paremmin kuin puolisosi (esim. Tekniikka & Talous: Facebook-tykkäyksiä analysoiva ohjelma tuntee persoonallisuutesi paremmin kuin yksikään läheisistäsi), koska tykkäysten analysointi paljastaa kaiken. Jokainen ajatteleva lukija tajuaa, että tämä on puppua. Silti konsultit, toimittajat ja luennoijat toistavat raflaavaa väitettä edelleen. Itselleni se aukesi kunnolla vasta, kun tein Kyberuhkia ja somesotaa -kirjan taustatutkimusta.
Väite perustuu Cambridgen yliopiston tutkimukseen, jossa ihmisten tykkäyksiä verrattiin heidän testilomakkeella antamiin persoonallisuusarviointeihin. Brändien tykkäyksistä voitiin sen jälkeen arvailla, mitä ihmiset harrastivat, millaisia he olivat ja mikä oli heidän sukupuolinen suuntautumisensa. Näiden tekijöiden välillä oli jonkinlainen korrelaatio.
Kaikki perustui kuitenkin persoonallisuustesteihin, joiden tulokset eivät sellaisenaan päde suomalaisiin, sekä kansainvälisten brändien -- ei siis yksittäisten henkilöiden -- tykkäyksiin.
Jos haluaa varmistaa yksityisyytensä, ei kannata tykätä tv-sarjoista, elokuvista, vaatemerkeistä eikä kosmetiikkatuotteista, koska niiden perusteella henkilöstä voidaan tehdä ainakin jotain tilastollisia päätelmiä. Kuinka oikeita ne ovat, sitä eivät edes tutkijat tiedä. Cambridgen tuloksia ja psykometriaa on kritisoitu monin tavoin.
Maalaisjärki on muutenkin paras ase uhkaavaa somekalypsea vastaan.
Tietovuodoista ja pelottelusta huolimatta Facebook julkisti eilen loistavat luvut. Voitot kasvavat hurjaa vauhtia ja käyttäjiä tulee yhä lisää, myös länsimaissa. Facebook on kuin Teemu Selänne tai Donald Trump: mikään lika ei näytä tarttuvan yhtiöön pysyvästi. Se on toisaalta kiehtovaa, toisaalta pelottavaa. Se kertoo myös niistä hyödyistä, joita Facebookista koetaan saatavan.
Siksi en itse kehota lopettamaan Facebookin käyttöä, mutta kylläkin järkevöittämään sitä. Osoitekirjaa ei kannata ladata palveluun, Messenger erillisenä sovelluksena näkee liikaa ja älypuhelimen appsia ei ehkä kannata asentaa lainkaan. Itse käytän Facebookia vain pöytäkoneella ja läppärillä. Mutta käytän kuitenkin, enkä ole aikeissakaan lopettaa.
Viime viikolla tuli raflaava uutinen, jonka Hesarikin käänsi alkuperäisestä lähteestä suomeksi (Ei ole enää paikkaa piiloutua sosiaalisilta verkostoilta). Jutun mukaan sosiaalista mediaa ei enää pääse pakoon: Facebook ja Twitter tuntevat sinut, vaikket edes liittyisi palveluun, koska kaverisi juoruavat sinusta.
Luin jutun monta kertaa enkä silti ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse. Yritän aina olla kriittinen lukemani suhteen ja esittää tyhmiä kysymyksiä, enkä pelkää tuntea itseäni tyhmäksi muutenkaan. Tätä juttua en tajunnut, enkä usko toimittajankaan miettineen asiaa ihan loppuun asti. Pitäisi miettiä, sehän on heidän työtään.
Some-päivitykset voivat kertoa paljonkin kavereista. Jo se, kenen piireihin kuulumme, kertoo meistä paljon, koska ihmiset hakevat omanlaistaan seuraa. Mutta miten Facebook- tai Twitter-käyttäjät voisivat vuotaa tietoa henkilöistä, jotka eivät ole palvelussa? Miten se yksilöi heidät? Miten tällaista tietoa voitaisiin käyttää hyödyksi mainonnassa tai ylipäätänsä missään muuallakaan?
Epäillään, että Facebookilla on varjoprofiileita henkilöistä, jotka eivät ole liittyneet palveluun. Niitä on mahdollista perustaa osoitekirjan tietojen perusteella, koska puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet riittävät yksilöimään ihmiset. Mutta miten FB voisi tunnistaa päivityksistä viittaukset näihin varjohenkilöihin?
Jos joku ymmärtää minua paremmin, laittakaa selityksiä kommentteihin.
Toinen esimerkki: laajasti siteeratun väitteen mukaan Facebook tuntee sinut paremmin kuin puolisosi (esim. Tekniikka & Talous: Facebook-tykkäyksiä analysoiva ohjelma tuntee persoonallisuutesi paremmin kuin yksikään läheisistäsi), koska tykkäysten analysointi paljastaa kaiken. Jokainen ajatteleva lukija tajuaa, että tämä on puppua. Silti konsultit, toimittajat ja luennoijat toistavat raflaavaa väitettä edelleen. Itselleni se aukesi kunnolla vasta, kun tein Kyberuhkia ja somesotaa -kirjan taustatutkimusta.
Väite perustuu Cambridgen yliopiston tutkimukseen, jossa ihmisten tykkäyksiä verrattiin heidän testilomakkeella antamiin persoonallisuusarviointeihin. Brändien tykkäyksistä voitiin sen jälkeen arvailla, mitä ihmiset harrastivat, millaisia he olivat ja mikä oli heidän sukupuolinen suuntautumisensa. Näiden tekijöiden välillä oli jonkinlainen korrelaatio.
Kaikki perustui kuitenkin persoonallisuustesteihin, joiden tulokset eivät sellaisenaan päde suomalaisiin, sekä kansainvälisten brändien -- ei siis yksittäisten henkilöiden -- tykkäyksiin.
Jos haluaa varmistaa yksityisyytensä, ei kannata tykätä tv-sarjoista, elokuvista, vaatemerkeistä eikä kosmetiikkatuotteista, koska niiden perusteella henkilöstä voidaan tehdä ainakin jotain tilastollisia päätelmiä. Kuinka oikeita ne ovat, sitä eivät edes tutkijat tiedä. Cambridgen tuloksia ja psykometriaa on kritisoitu monin tavoin.
Maalaisjärki on muutenkin paras ase uhkaavaa somekalypsea vastaan.
Itse en ole lärvikirjaan sekaantunut, enkä noihin muihinkaan somevirityksiin. Kaipaisin siitä huolimatta selkeätä ja kattavaa ohjeistoa siitä, miten säilyttää mahdollisimman täydellinen yksityisyys tässä urkinnan ja vakoilun nettiviidakossa. On vaikea kuvitella kenellä olisi sinua Järvinen paremmat tiedot ja edellytykset tuollaisen ohjeiston laadintaan. Maksan toki mielelläni kohtuudella tämmöisistä ohjeista - ja tuskinpa olen ainoa niistä kiinnostunut.
VastaaPoistaKirjoitin aiheesta kirjan jo yhdeksän vuotta sitten, eikä se saanut ihmisiä muuttamaan käyttäytymistään. Nykyään tilanne on vielä hankalampi. Yksityisyyttään voi yrittää suojata, mutta datatalouden aikakaudella se on käytännössä mahdotonta - sama kuin yrittäisi elää ilman sähköä tai terveydenhuoltoa. Paluuta vanhanaikaiseen yksityisyys-käsitteeseen ei ole.
VastaaPoista"Mutta miten FB voisi tunnistaa päivityksistä viittaukset näihin varjohenkilöihin?"
VastaaPoistaVaikkei käyttäisi Facebookia tai Messengeriä, varjotilin kohde X voi silti käyttää muita Facebookin palveluita, kuten Whatsappia ja Instagramia, joiden käyttöön tarvitaan joko sähköpostiosoite tai puhelinnumero. Ja jos X:n numero ja sähköpostiosoite on Facebookin tiedossa (siis hänen kaverinsa ovat ladanneet omat osoitekirjansa Facebookille), yhdistäminen on yksinkertainen tehtävä.
Mikäli X ei kuitenkaan käytä mitään Facebookin palveluita, yhdistäminen on monimutkaisempi prosessi. Silloin täytyy yhdistellä tietoja. Todennäköisesti X:n perheenjäsenet ovat Facebookin palveluiden käyttäjiä, jolloin samasta IP-osoitteesta tulevat kutsut saadaan yhdistettyä samaan perheen alle, ja sen jälkeen ei ole mahdotonta erottaa X:ää erilliseksi henkilöksi.
Tai sitten X voi olla Facebookin käyttäjän A kaveri. A:lla on Messenger, jota hän käyttää myös tekstiviestien lähettelyyn. Facebook tietää tällöin X:n numeron ja jopa nimen (jos A on kirjoittanut osoitekirjaansa X:n oikean nimen).
Hämärästi tosiaan muistan tuollaisen opuksen joskus nähneeni, mutta en tajunnut, että se on blogistin kirjoittama. Mutta onhan netti- jos muukin maailma paljon muuttuneet jo liki kymmenessä vuodessa. Tuollainen ohjeisto pitäisi varmaan päivittää kerran vuodessa, ellei useammin.
VastaaPoista"datatalouden aikakaudella"
VastaaPoista"vakoilun nettiviidakossa"
Somen keskeinen ongelma ole data tai verkot, vaan palveluiden keskittyneisyys. Kaikki lähtee oikeastaan siitä ongelmasta, että meidän on yhä vaikeampi hallita ja hyödyntää tietoa käsitteleviä koneita. Jo ennen somea oli isoja tietoturvaongelmia, jotka olivat osaltaan pahempilaatuisia. Nykyaikainen ratkaisu on delegoida kaikki ongelmat pilveen, nettipalvelujen vastuulle.
Olemme palaamassa jälleen kerran feodaaliseen yhteiskuntajärjestelmään, jota hallitsee ylimykset eli aatelisto. Silloinkin keski-ajallakin suojelu maksettiin orjuutena. Petteriä mukaillen, kustannamme nettipalvelut yksityisyyden menetyksenä.
olen kirjoittamassa sähköistä kirjaa aiheesta, aijon julkaista applen kirjakaupassa ensin, siitä jos joku kustantaja innostuisi, voisi ihan kovakantisen tehdä myös, vähän sellainen for dummies tyylinen, mac-windows laitepuolta myös ja softia käyn läpi. Oisko Petellä vinkata kuka kiinostuisi julkaisemaan tämän?
VastaaPoistaKirjoita ensin lähes valmiiksi ja tarjoa sen jälkeen kustantajille. Nykyään voi pohtia myös itse kustantamista, koska pieniä painoksia voi tehdä edullisesti. Ps. kannattaa opetella välimerkkien ja isojen kirjainten käyttöä ennen kuin lähtee kirjaa tekemään.
VastaaPoistaOlavi Koskela sanoi 31. tammikuuta 2019 klo 11.36...
VastaaPoista"Kaipaisin siitä huolimatta selkeätä ja kattavaa ohjeistoa siitä, miten säilyttää mahdollisimman täydellinen yksityisyys tässä urkinnan ja vakoilun nettiviidakossa."
Tutustu yksityisyysensuojan sivuihin.
Tänään huomasin, että Tori.fi on vaihtanut käyttäjienvälisen kommunikaation sähköpostista omaan web-pohjaiseen alustaan. Tässä se nähdään taas: Heti kun palvelu tulee suosituksi, halutaan sitouttaa käyttäjät siihen -- hinnalla millä hyvänsä. Oman sisäisen viestintäjärjestelmän kehittäminen on varmasti kallista, eikä se ole Torin ydinliiketoimintaa. Tällä hetkellä palvelu onkin jumissa. Mutta näin saadaan korjattua se "ongelma", että käyttäjät eivät kirjaudu palveluun.
VastaaPoistaToisaalta käyttäjän turvallisuus paranee, kun viestintä hajautuu yhden sähköpostipalvelun sijasta näihin palveluihin. Etenkin jos ulkomainen sähköpostiosoite vaihtuu nyt kotimaiseen.