Linkit

tiistai 27. syyskuuta 2016

Trump vs. Clinton kyberturvallisuudesta

Katsoin Trumpin ja Clintonin kohtaamisen livenä Yle 1 -kanavalla, vaikka se alkoikin kello neljä aamulla. Joku kuulemma herää aamuyöllä keihään karsinnan tai formula-kisan vuoksi. Tämä oli niitä paljon merkittävämpi. Ei tosin niin merkittävä kuin se olisi voinut olla, jos Clinton olisi pyörtynyt tai Trump heittänyt puheenjohtajaa vesilasilla. Jälkimmäinen ei varmaan ollut kaukana.

Oli vaikea uskoa, että lavalla väitteli kaksi seitsemänkymppistä. Kumpikaan ei näytä ikäiseltään (miltä nykyisen seitsemänkymppisten edes pitäisi näyttää?) ja pitkästä taistelusta huolimatta molemmat olivat energisiä ja aktiivisia. Clinton ja Trump osoittavat, ettei ikärasismille ole mitään perusteita.

Muutama havainto IT-näkökulmasta. Ensinnäkin Trump maalasi Yhdysvalloista lohduttoman kuvan: kaikki menee päin helvettiä, sääntelyä on ihan liikaa ja työpaikat valuvat kiinalaisille. Hei - nämähän ovat meidän suomalaisten repliikkejä!

Me näemme USA:n valtavana menestyksenä, jossa sääntely on olematonta ja innovaatiot kukoistavat tuottaen koko ajan uusia hight tech -yrityksiä. USA on digitalisaation suurin voittaja. Maan pitäisi olla tyytyväinen, eikä valittaa.

Livenä Yle 1 -kanavalla klo 4.12 aamulla.
Yhdysvalloissa on sama ongelma kuin Suomessakin: talouskasvu ei enää hyödytä kaikkia. Digitalisaatio jakaa maan kahtia voittajiin ja häviäjiin. Jälkimmäisiä on paljon, ja juuri heille Trump lupaa parannusta.

Suomalaisittain on vaikea käsittää, miten työväenluokan tai pienipalkkaisten ahdinko voisi kiinnostaa miljardööriä, mutta amerikkalaisen unelman kääntöpuolella mikä tahansa lupaus muutoksesta on nyt tervetullut.

Kokopunainen Clinton.
Trump heitti aika pahasti hakkereista: he makaavat sängyissään 200-kiloisina. Poliittiset stereotypiat liittyvät yleensä rotuun tai jopa sukupuoleen; ensi kertaa kuulen tällaista hakkereista. Piilaakso ei varmaan ilahtunut.

Puheenjohtaja otti esille kyberturvallisuuden: ...we want to start with a twenty first century war happening every day in this country. Our institutions are under cyber attack, and our secrets are being stolen. So my question is, who's behind it?

Vaikea kuvitella, että suomalaisissa presidentinvaaleissa edes sivuttaisiin aihetta. Toki USA on hieman keskeisemmässä roolissa kuin Suomi, mutta Venäjän naapurina asia on meillekin tärkeä. Ja erityisesti siksi, että olemme havahtuneet uhkiin vasta muiden perässä.

We need to make it very clear, whether it’s Russia, China, Iran or anybody else, the United States has much greater capacity, Clinton sanoi. Se on varmasti totta.

Clinton sanoi myös: We don't want to engage in a different kind of warfare, but we will defend the citizens of this country And the Russians need to understand that. Tässä hän jätti kertomatta, että Yhdysvaltojen yhdessä Israelin kanssa tekemää Stuxnet-iskua pidetään ensimmäisenä todellisena kyberhyökkäyksenä. USA ampui siis itse ensimmäiset kybersodan laukaukset, eivätkä ne varmasti jää viimeisiksi.

Kaksi väittelyä on vielä tulossa. Kertoo jotain maailmasta, että USA:n vaaliväittelyt ja lopputulos vaikuttavat enemmän Suomen tulevaisuuteen kuin oman presidenttimme valinta.

Kiinnostavaa muuten, miten sen jälkeen kun Clintonin vastaehdokkaaksi valikoitui Trump, sukupuolikysymys hävisi jonnekin taustalle. Clintonin naiseus ei näytä enää kiinnostavan ketään. Mikä onkin ihan oikein. 

1 kommentti:

  1. Erikoinen näytelmä. Kaksi biologista ihmistä puhumassa kybermaailmassa.

    Aivan kuin Suomessa, he eivät puhu siitä, että digitalisaatio vie työpaikkoja. Heidän mielestään niitä voi luoda lisää. Clintonin mukaan investoimalla (puhtaaseen energiantuotantoon) tai Trumpin mukaan veroja laskemalla (yrityksiltä).

    VastaaPoista