Donald Trump -uutisointi on edennyt siihen pisteeseen, ettei juuri mikään enää yllätä. Tämä onnistui kuitenkin sen tekemään: Trump haluaa Irakin öljyn vahingonkorvauksena niistä miestappioista ja taloudellisista kuluista, joita Yhdysvalloille aiheutui hyökkäyksestä Irakiin.
Onko tämä unta? Voiko presidenttiehdokas kääntää totuuden ja historian päälaelleen, puhua mustan valkoiseksi ja tehdä syyllisestä uhrin? Eikö lännessäkään ole mitään vaatimuksia totuudelle? Voiko historian kirjoittaa uusiksi ihan oman mielensä mukaan ilman, että kansa älähtää?
Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 2002, jolloin seurasin kasvavan hämmennyksen vallassa uutisia Yhdysvalloista. Syntyi vaikutelma, että presidentti Bush oli jo tehnyt päätöksen hyökätä Irakiin Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi. Piti vain keksiä jokin syy. Se löytyi epäillyistä joukkotuhoaseista.
Kansainväliseen yleisöön ja omaan kansaan kohdistunutta vaikuttamista kutsuttaisiin tänään informaatiosodaksi. Vielä silloin mustaa ei kehdattu väittää suoraan valkoiseksi, joten vaikutelma luotiin hienovaraisemmin. Presidentti Bush ja hänen turvallisuusneuvonantajansa Condoleezza Rice antoivat epäsuorasti ymmärtää, että Irakilla oli hallussaan joukkotuhoaseita, jotka uhkasivat koko maailmaa.
Maan johto hyödynsi syyskuun 2001 iskujen synnyttämää pelon ilmapiiriä, jossa kansan enemmistö oli helppo manipuloida iskujen kannalle. Klassinen esimerkki tästä oli Ricen vastaus, kun toimittaja 8.9.2002 kysyi, oliko WMD-aseista mitään todisteita. Konkreettisia todisteita ei ollut "emmekä halua todisteen tulevan sienipilven muodossa". Ovelaa ja tehokasta.
Bush yhdisti puheissaan 9/11:n ja Saddam Husseinin luoden näin vaikutelman, että Irak oli vastuussa iskuista. Maaliskuussa 2003 45 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi, että Hussein oli henkilökohtaisesti sekaantunut 9/11-iskuihin. Vastaavasti 44 prosenttia luuli, että ainakin osa 9/11-terroristeista oli irakilaisia (yksikään ei ollut, sen sijaan 15 oli Yhdysvaltojen liittolaismaasta Saudi-Arabiasta).
Näin helppoa on manipuloida omaa kansaa silloinkin, kun maassa on vapaa lehdistö eikä kukaan rajoita nettikäyttöä.
Hyökkäyksen lähestyessä jenkkimedia unohti perustehtävänsä ja asettui presidenttinsä taakse. Erityisesti Washington Post, mutta myös New York Times ja jopa The Economist kannattivat sotaa, eivätkä kyseenalaistaneet virallista tiedotusta. NY Times on sentään pahoitellut asiaa jälkikäteen.
USA turvautui kyseenalaisiin keinoihin. Se antoi NSA:lle toimeksiannon salakuunnella turvaneuvoston jäseniä, jotta maa saisi käännettyä heidät hyökkäyksen kannalle. Britannian GCHQ:ssa työskennellyt Katharine Gun vuosi tiedon asiasta brittilehdille, mikä aiheutti melkoisen kohun. Yhdysvalloissa Washington Post ja Los Angeles Times kuittasivat asian pikku-uutisella, New York Times ei maininnut sitä lainkaan. Itsesensuuri toimi.
Sosiaalista mediaa ei tuolloin ollut, mutta seurasin aktiivisesti mm. BBC:n sivulla lukijoiden keskustelua. Selvä enemmistö heistä kannatti hyökkäystä.
Britannian rooliksi jäi tukea ehdoitta Yhdysvaltoja. Pääministeri Blair kertoi parlamentissa, miten tiedustelutietojen perusteella Irak on jatkanut kemiallisten ja biologisten aseiden valmistusta, ja miten ne voitiin aktivoida käyttöön 45 minuutissa. The Sun otsikoi dramaattisesti: "Britit 45 minuutin päässä tuhosta" ja Daily Star "Hullu Saddam valmiina iskuun: kemiallinen sota 45 minuutin päässä". Tällainen viestintä tehosi kansaan siinä missä tämän vuoden valheelliset väitteet euroeron hyödyistä.
Muut maat olivat hankalampi pala. Kun Ranska ei Yhdysvaltojen painostuksesta huolimatta taipunut äänestämään YK:ssa hyökkäyksen puolesta, maa joutui huonoon valoon. Jenkit alkoivat boikotoida ranskalaisia viinejä ja ranskanperunat nimettiin uudelleen vapaudenperunoiksi (freedom fries).
Vuoden 2003 alun kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan Bush kertoi maansa tietävän, että Irakilla on liikuteltavia bioaseiden laboratorioita. Ulkoministeri Colin Powellin YK:ssa 5.2.2003 pitämä puhe esitteli tiedustelutietoja, joiden mukaan Irak tuki Al-Qaidaa ja valmisti salaa joukkotuhoaseita. Puhe löytyy yhä Youtubesta (puhe tekstinä). Näin informaatiosodan aikana on hämmentävää katsoa Yhdysvaltojen ministerin puhuvan naama vakavana asioista, joiden nyt tiedämme olleen alusta loppuun valhetta.
1990-luvulla syntyneiden, joilla ei ole omakohtaisia muistikuvia asiasta, lienee vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi. Miten on mahdollista, että demokratian ja sananvapauden esikuva toimi kaikkia ihanteitaan vastaan tavalla, joka saa tämän päivän trollauksen näyttämään kömpelöltä puuhastelulta?
Presidentti Bush uskoi toimivansa oikein. Hän tosiaan uskoi, että sotilaallinen hyökkäys ja Saddamin kukistaminen toisivat Irakiin demokratian, minkä jälkeen dominoefekti levittäisi demokratian myös naapurimaihin. Lapsellista, länsimaisen omahyväistä ajattelua, joka kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla: hyökkäys johti 4488 amerikkalaisen ja 115 376 irakilaisen kuolemaan, loi pohjan Isisin syntymiselle ja aiheutti lopulta pakolaisvyöryn, jonka vaikutukset ulottuvat tänään Suomeen asti.
Bush perusteli Husseinin kaatamista sillä, että diktaattori oli 1980-luvulla käyttänyt kemiallisia aseita kurdeja vastaan. Se ei tosin haitannut Yhdysvaltoja niin kauan kuin maa pysyi liittolaisena. Informaatiosota muutti totuuden ja historian heti, kun Hussein kääntyi Yhdysvaltoja vastaan.
Kun Saddam oli hirtetty eikä joukkotuhoaseita löydetty, Bush väitti saaneensa CIA:lta vääriä tietoja. Ikään kuin "sorry, me hyökättiin maahanne turhaan" kelpaisi perusteluksi. Näin valtava tiedustelumoka olisi joka tapauksessa hallinnon vastuulla, koska se nimitti tiedustelujohdon ja myönsi sille varat toimintaan.
Eikä mokaa edes tapahtunut. CIA:n johtaja George Tenet kertoi myöhemmin muistelmissaan, millaisena tiedustelu näki Irakin uhkan ja miten se raportoi asioista presidentin esikuntaan. Mutta se on toisen kirjoituksen aihe.
Jk. Hillary Clinton kannatti vahvasti hyökkäystä Irakiin. Donald Trump sanoo nyt jälkiviisaana vastustaneensa sitä. Niin tehokasta on informaatiosota, että enemmistö kansasta muistaa nyt olleensa alunperinkin hyökkäystä vastaan. Helmikuussa 2003 hyökkäystä kannatti 63 % ja vastusti 34 %, toukokuussa 2015 vastaajista 38 % muisti silloin tukeneensa ja 47 % vastustaneensa. Erityisen huonomuistisia ovat demokraatit, joista 52 % tuki silloin ja vain 19 % muistaa nyt tehneensä niin.
Jk 2. Britanniassa julkistettiin heinäkuussa 2016 seitsemän vuoden työn tuloksena 12-osainen Chilcotin raportti Blairin toimista. Sekään ei pystynyt selvittämään varmuudella, mistä ns. syyskuun kansion (September Dossier) väite 45 minuutista oli peräisin. Vuonna 2009 lähteeksi kerrottiin kuitenkin taksikuski Irakin ja Jordanian rajalta.
Onko tämä unta? Voiko presidenttiehdokas kääntää totuuden ja historian päälaelleen, puhua mustan valkoiseksi ja tehdä syyllisestä uhrin? Eikö lännessäkään ole mitään vaatimuksia totuudelle? Voiko historian kirjoittaa uusiksi ihan oman mielensä mukaan ilman, että kansa älähtää?
Palataanpa ajassa taaksepäin vuoteen 2002, jolloin seurasin kasvavan hämmennyksen vallassa uutisia Yhdysvalloista. Syntyi vaikutelma, että presidentti Bush oli jo tehnyt päätöksen hyökätä Irakiin Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi. Piti vain keksiä jokin syy. Se löytyi epäillyistä joukkotuhoaseista.
Kansainväliseen yleisöön ja omaan kansaan kohdistunutta vaikuttamista kutsuttaisiin tänään informaatiosodaksi. Vielä silloin mustaa ei kehdattu väittää suoraan valkoiseksi, joten vaikutelma luotiin hienovaraisemmin. Presidentti Bush ja hänen turvallisuusneuvonantajansa Condoleezza Rice antoivat epäsuorasti ymmärtää, että Irakilla oli hallussaan joukkotuhoaseita, jotka uhkasivat koko maailmaa.
Maan johto hyödynsi syyskuun 2001 iskujen synnyttämää pelon ilmapiiriä, jossa kansan enemmistö oli helppo manipuloida iskujen kannalle. Klassinen esimerkki tästä oli Ricen vastaus, kun toimittaja 8.9.2002 kysyi, oliko WMD-aseista mitään todisteita. Konkreettisia todisteita ei ollut "emmekä halua todisteen tulevan sienipilven muodossa". Ovelaa ja tehokasta.
Bush yhdisti puheissaan 9/11:n ja Saddam Husseinin luoden näin vaikutelman, että Irak oli vastuussa iskuista. Maaliskuussa 2003 45 prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi, että Hussein oli henkilökohtaisesti sekaantunut 9/11-iskuihin. Vastaavasti 44 prosenttia luuli, että ainakin osa 9/11-terroristeista oli irakilaisia (yksikään ei ollut, sen sijaan 15 oli Yhdysvaltojen liittolaismaasta Saudi-Arabiasta).
Näin helppoa on manipuloida omaa kansaa silloinkin, kun maassa on vapaa lehdistö eikä kukaan rajoita nettikäyttöä.
Hyökkäyksen lähestyessä jenkkimedia unohti perustehtävänsä ja asettui presidenttinsä taakse. Erityisesti Washington Post, mutta myös New York Times ja jopa The Economist kannattivat sotaa, eivätkä kyseenalaistaneet virallista tiedotusta. NY Times on sentään pahoitellut asiaa jälkikäteen.
USA turvautui kyseenalaisiin keinoihin. Se antoi NSA:lle toimeksiannon salakuunnella turvaneuvoston jäseniä, jotta maa saisi käännettyä heidät hyökkäyksen kannalle. Britannian GCHQ:ssa työskennellyt Katharine Gun vuosi tiedon asiasta brittilehdille, mikä aiheutti melkoisen kohun. Yhdysvalloissa Washington Post ja Los Angeles Times kuittasivat asian pikku-uutisella, New York Times ei maininnut sitä lainkaan. Itsesensuuri toimi.
Sosiaalista mediaa ei tuolloin ollut, mutta seurasin aktiivisesti mm. BBC:n sivulla lukijoiden keskustelua. Selvä enemmistö heistä kannatti hyökkäystä.
Britannian rooliksi jäi tukea ehdoitta Yhdysvaltoja. Pääministeri Blair kertoi parlamentissa, miten tiedustelutietojen perusteella Irak on jatkanut kemiallisten ja biologisten aseiden valmistusta, ja miten ne voitiin aktivoida käyttöön 45 minuutissa. The Sun otsikoi dramaattisesti: "Britit 45 minuutin päässä tuhosta" ja Daily Star "Hullu Saddam valmiina iskuun: kemiallinen sota 45 minuutin päässä". Tällainen viestintä tehosi kansaan siinä missä tämän vuoden valheelliset väitteet euroeron hyödyistä.
Muut maat olivat hankalampi pala. Kun Ranska ei Yhdysvaltojen painostuksesta huolimatta taipunut äänestämään YK:ssa hyökkäyksen puolesta, maa joutui huonoon valoon. Jenkit alkoivat boikotoida ranskalaisia viinejä ja ranskanperunat nimettiin uudelleen vapaudenperunoiksi (freedom fries).
Vuoden 2003 alun kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessaan Bush kertoi maansa tietävän, että Irakilla on liikuteltavia bioaseiden laboratorioita. Ulkoministeri Colin Powellin YK:ssa 5.2.2003 pitämä puhe esitteli tiedustelutietoja, joiden mukaan Irak tuki Al-Qaidaa ja valmisti salaa joukkotuhoaseita. Puhe löytyy yhä Youtubesta (puhe tekstinä). Näin informaatiosodan aikana on hämmentävää katsoa Yhdysvaltojen ministerin puhuvan naama vakavana asioista, joiden nyt tiedämme olleen alusta loppuun valhetta.
 |
| Infosotaa vuosimallia 2003. |
Presidentti Bush uskoi toimivansa oikein. Hän tosiaan uskoi, että sotilaallinen hyökkäys ja Saddamin kukistaminen toisivat Irakiin demokratian, minkä jälkeen dominoefekti levittäisi demokratian myös naapurimaihin. Lapsellista, länsimaisen omahyväistä ajattelua, joka kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla: hyökkäys johti 4488 amerikkalaisen ja 115 376 irakilaisen kuolemaan, loi pohjan Isisin syntymiselle ja aiheutti lopulta pakolaisvyöryn, jonka vaikutukset ulottuvat tänään Suomeen asti.
Bush perusteli Husseinin kaatamista sillä, että diktaattori oli 1980-luvulla käyttänyt kemiallisia aseita kurdeja vastaan. Se ei tosin haitannut Yhdysvaltoja niin kauan kuin maa pysyi liittolaisena. Informaatiosota muutti totuuden ja historian heti, kun Hussein kääntyi Yhdysvaltoja vastaan.
Kun Saddam oli hirtetty eikä joukkotuhoaseita löydetty, Bush väitti saaneensa CIA:lta vääriä tietoja. Ikään kuin "sorry, me hyökättiin maahanne turhaan" kelpaisi perusteluksi. Näin valtava tiedustelumoka olisi joka tapauksessa hallinnon vastuulla, koska se nimitti tiedustelujohdon ja myönsi sille varat toimintaan.
Eikä mokaa edes tapahtunut. CIA:n johtaja George Tenet kertoi myöhemmin muistelmissaan, millaisena tiedustelu näki Irakin uhkan ja miten se raportoi asioista presidentin esikuntaan. Mutta se on toisen kirjoituksen aihe.
Jk. Hillary Clinton kannatti vahvasti hyökkäystä Irakiin. Donald Trump sanoo nyt jälkiviisaana vastustaneensa sitä. Niin tehokasta on informaatiosota, että enemmistö kansasta muistaa nyt olleensa alunperinkin hyökkäystä vastaan. Helmikuussa 2003 hyökkäystä kannatti 63 % ja vastusti 34 %, toukokuussa 2015 vastaajista 38 % muisti silloin tukeneensa ja 47 % vastustaneensa. Erityisen huonomuistisia ovat demokraatit, joista 52 % tuki silloin ja vain 19 % muistaa nyt tehneensä niin.
Jk 2. Britanniassa julkistettiin heinäkuussa 2016 seitsemän vuoden työn tuloksena 12-osainen Chilcotin raportti Blairin toimista. Sekään ei pystynyt selvittämään varmuudella, mistä ns. syyskuun kansion (September Dossier) väite 45 minuutista oli peräisin. Vuonna 2009 lähteeksi kerrottiin kuitenkin taksikuski Irakin ja Jordanian rajalta.
Hienosti tiivistetty tuo aikansa murheellinen näytelmä. Kirjoita joskus siitä CIA-pomon muistelosta, sehän ei ole kovinkaan tunnettu. Jussi H.
VastaaPoistaIlman muuta. Kirja on paksu, mutta hyvin kirjoitettu ja sisällöltään mielenkiintoinen.
VastaaPoistaHyvä kirjoitus. Aika huolestuttavaa. Valtiojohtajat vievät kansaa kuin pässiä narussa. Niin meillä kuin muuallakin.
VastaaPoistaPowellin puhe YK:ssa on todella traaginen. Fiksu mies ja hänen maineessa fiksuna miehenä uhrataan kyynisesti, jotta puppu, mitä hänen suuhunsa on laitettu saataisiin kuullostamaan vakuuttavammalta. Sääliksi käy. Powell vetäytyikin politiikasta melko pian kyseisen puheen jälkeen.
VastaaPoistaVähän sama tulee nykyään mieleen Sergei Lavrovista. Mies on selvästi fiksu, mutta koska tämä tiedetään, on hänet laitettu sahaamaan työkseen ihmisiä linssiin. Kummankin kohdalla voi vain miettiä, millaista sisäistä kamppailua kumpikin käy. He voivat vain funtsia, miten paljon suurempaa hyötyä he olisivat älyllään voineet ihmiskunnalle aikaansaada, jos olisivat pelanneet korttinsa toisin. Lavrovin ulkomuodosta jo vähän muuten näkyykin, että tätä ilmeisesti funtsataan ja yritetään kemiallisesti painaa unholaan.
"Hyökätään Irakiin. Korjataan Lähi-Idän ongelmat."
VastaaPoistahttps://twitter.com/based_ahmed/status/779903095350394880
"Miten meni näin niinku omasta mielestä?"
Iso syy Husseinin kaatamiseksi oli Irakin hyökkäys Kuwaitin öljykentille. Kun Irakilaiset oli häädetty Kuwaitista oli löydettävä jokin syy vallanvaihtoon Irakissa.
VastaaPoistaNäin toimi USA kaukana Amerikasta. Ajatelkaapa, jos Putinin Venäjä syöksisi jonkun Etelä-Amerikan hallitsijan vallasta. Aika metakka nousisi mediassa.
VastaaPoistaPuhumattakaan, jos Venäjällä olisi jokin oma vankileirien saaristo, johon vietäisiin "laittomat vihollistaistelijat" ilman oikeudenkäyntiä. Informaatiovaikuttamisella on monet kasvot.
VastaaPoistaPuhumattakaan, jos Venäjällä olisi jokin oma vankileirien saaristo, johon vietäisiin "laittomat vihollistaistelijat" ilman oikeudenkäyntiä. Informaatiovaikuttamisella on monet kasvot.
VastaaPoistaEiköhän ole selvää, että USA:ta kritisoidaan suomalaisessa mediassa enemmän kuin Venäjää. Venäjän kritisointi oli suomalaisille kylmän sodan aikana vaarallisempaa, ja on sitä vieläkin. Eihän esimerkiksi oma kirjoituksesi käsittele Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan.
USA:n presidenttiä muuten solvataan pelkästään USA:n omissa medioissa päivittäin. Ero Venäjään on aika suuri. Putin tuskin edes ymmärtää sananvapauden käsitettä samalla tavalla kuin läntisessä kulttuurissa kasvanut ihminen.
Pahin mahdollinen yhdistelmähän on olla tyhmä mutta ahkera. Amerikkalaiset ovat tällaista porukkaa - ainakin heidän johtajansa ja yös suuri osa myös niistä joukoista, jotka lähetetään milloin minnekin "demokratiaa" viemään.
VastaaPoistaOlen sanonut tämän ennenkin ja sanon taas. Yhdysvallat hajoaa sisältä päin. Ulkoiseen uhkaan varautuminen ei estä omia kansalaisia ammuskelemasta toisiaan. Vaikea sanoa milloin tarkalleen järki hylättiin Yhdysvaltain politiikassa, vai oliko sitä koskaan. Tuohon verrattuna Venäjä on varsin maltillinen, vaikka demokratiavajeesta kärsiikin.
>Eihän esimerkiksi oma kirjoituksesi käsittele Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan.
VastaaPoistaJos olisin, sitä olisi kutsuttu whataboutismiksi.
Minusta USA:n Irak-hyökkäystä käsiteltiin kotimaisessa mediassa pehmeämmin kuin Venäjän nykyisiä operaatioita. Mahdoton verrata, on ajallista eroa ja toinen on naapurimaa - toinen maapallon toisella puolella.
Minusta USA:n Irak-hyökkäystä käsiteltiin kotimaisessa mediassa pehmeämmin kuin Venäjän nykyisiä operaatioita.
VastaaPoistaKrimin valtaus on perinteistä sodankäyntiä, jossa liitetään alueita omaan maahan, ja jota ei edes yritetä perustella altruistisesti. Vastaava tilanne olisi USA:n yllätyshyökkäys Kanadaan.
Mahdoton verrata, on ajallista eroa ja toinen on naapurimaa - toinen maapallon toisella puolella.
USA:n hyökkäys maapallon toisella puolella ei ole Suomelle eksistentiaalinen riski, kun taas Venäjän pyrkimys liittää alueita itseensä on. Joidenkin mielestä pitkäaikainen pakolaisaalto on Suomelle eksistentiaalinen riski, mutta se ei ollut ennalta-arvattava seuraus Irakin sodasta.
Kanadaa parempi vertaus Krimille lienee Kuuba. USA tuki ja järjesti sinne maihinnousuyrityksen 1961. Seuraavana vuonna Neuvostoliitto aikoi tuoda ohjuksia Kuuban turvaksi aivan Yhdysvaltojen naapuriin. Tämän USA Kennedyn johdolla esti, koska se pelkäsi ohjuksia.
VastaaPoistaNyt lähes vastaavasti Venäjä pelkäsi ensinnäkin Naton Itä-Eurooppaan rakentamaa ohjuskilpeä ja toiseksi tilannetta, jossa Nato laajentuisi Ukrainaan. Maahan, jossa sillä oli laivastotukikohta Sevastopolin vuokra-alueella.
Venäjällä on lähes yksinvaltius, sananvapautta ja demokratiaa rikotaan pahoin ja sillä on lähihistoriassa takana kova diktatuuriaika. Länsipelon taustallakin on historia. Noin sadan vuoden välein sekä Ruotsi, Ranska ja Saksa ovat hyökänneet Venäjälle. Me ajattelemme täällä lännessä, että Putin on arvaamaton ja hänen seuraajansa voivat olla vielä arvaamattomimpia. Varmaankin venäläiset ajattelevat Natosta suunnilleen samalla lailla.
Miksi muuten Venäjä pyrkisi liittämään Suomen itseensä? Eihän siitä olisi mitään hyötyä nykytilanteessa.
Tämä molemminpuolinen rautaa rajalle linja on järkyttävää. Tarkennan vielä, että en ole vasemmistolainen en Neuvosto- enkä Venäjämielinen.
Aivan juuri näin. Huomaisivatpa nämä aaltoilat ym:t schmidtit jotka oikein tutkivat näitä asioita asian tämän laidan. Hyvin kirjoitit. Jussi H.
VastaaPoistaKanadaa parempi vertaus Krimille lienee Kuuba. USA tuki ja järjesti sinne maihinnousuyrityksen 1961.
VastaaPoistaTuskin amerikkalaiset olisivat liittäneet Kuubaa omaan maahansa. He olisivat syrjäyttäneet Kuuban johdon ja poistuneet.
Nyt lähes vastaavasti Venäjä pelkäsi ensinnäkin Naton Itä-Eurooppaan rakentamaa ohjuskilpeä ja toiseksi tilannetta, jossa Nato laajentuisi Ukrainaan. Maahan, jossa sillä oli laivastotukikohta Sevastopolin vuokra-alueella.
Toisin sanoen Venäjä valloitti toiselta maalta alueen vastatoimena todelliselle tai kuvitteelliselle uhalle. Tietääkseni venäläiset halusivat Krimin myös muista kuin puhtaasti sotilaallisista syistä.
Miksi muuten Venäjä pyrkisi liittämään Suomen itseensä? Eihän siitä olisi mitään hyötyä nykytilanteessa.
Ainakin Venäjä on osoittanut, että sen mielestä ei nykytilanteessa ole moraalisesti väärin siirrellä rajoja sotilaallisin keinoin. Tämä on erilainen konflikti kuin vieraan maan johdon syrjäyttäminen sotilaallisin keinoin.
Puhumattakaan, jos Venäjällä olisi jokin oma vankileirien saaristo, johon vietäisiin "laittomat vihollistaistelijat" ilman oikeudenkäyntiä.
VastaaPoistaKyllä Venäjällä on sellainen, ei ehkä kovin salainen:
http://yle.fi/uutiset/3-9180045
Jätit kokonaan huomiotta Saddamin kissa ja hiiri-leikin YK:n asetarkastajien kanssa. Sitä kesti koko 90-luvun ajan. Saddam ainakin käyttäytyi niin kuin hänellä olisi ollut joukkotuhoaseita. 9/11 jälkeen Yhdysvallat ei voinut enää katsoa tilannetta läpi sormien.
Jos Saddam olisi edelleen vallassa samat ihmiset valittaisivat että miksi USA ei tee mitään tuolle kauhealle despootille. Näin sanoi 90-luvun lopulla eräs suomalainen Lähi-Idän asioihin erikoistunut toimittaja. Irakin sodan jälkeen hän on esiintynyt sodan vastustajana.
Kyllä Venäjällä on sellainen, ei ehkä kovin salainen:
VastaaPoistaVenäjä ei väitäkään vievänsä demokratiaa muihin maihin eikä esiinny maailmanpoliisina (ei ehkä USAkaan kovin pitkään, jos Trump valitaan - hän itse sanoi eilisessä tv-väittelyssä, ettei tehtävä kuulu USA:lle).
Jätit kokonaan huomiotta Saddamin kissa ja hiiri-leikin YK:n asetarkastajien kanssa. Sitä kesti koko 90-luvun ajan. Saddam ainakin käyttäytyi niin kuin hänellä olisi ollut joukkotuhoaseita.
Se on totta, tämä puoli tulee hyvin esiin CIA-johtajan kirjassa. Toisaalta asetarkastajat saivat lopulta tehdä työnsä eivätkä löytäneet mitään. USA hyökkäsi silti, mistä voi päätellä että joukkotuhoaseet olivat lopulta vain tekosyy. Ei mikään maa pystyisi kehittämään kemiallisia ja ydinaseita salassa, ei varsinkaan niin kehittymätön ja tarkkaan saarrettu kuin Irak tuolloin oli.
Kiitoksia hyvästä mieleenpalautuksesta. Mainio juttu. Ja ikävää todeta, että USA on aivan Venäjän veroinen (vai olisko päinvastoin) virtuaalitodellisuuden luoja.
VastaaPoistaObaman veto-ääni kumottu: "9/11-iskujen uhrien omaiset saavat luvan haastaa Saudi-Arabian oikeuteen". Ehkä jenkit nyt oppivat, että iskujen takana olikin Saudi-Arabia eikä Irak.
VastaaPoistaJa ihan sattumaa on, että tämä tapahtuu pian öljyn hinnan laskun ja liuskeöljytuotannon käynnistämisen jälkeen.
Pari pointtia:
VastaaPoista1. The Economist on brittilehti
2. Ohjuskilpi suojaa Eurooppaa, ei Yhdysvaltoja ja vieläpä vain sellaisilta ohjuksilta, joita Venäjällä ei sopimusten mukaan edes saisi olla. Kilpi suojaa vain Eurooppalaisten valtioiden ydinpommittamista keskimatkan ohjuksilla ja niiltäkin vain, kun sieltä ei tule täysilaidallista. Se ei mitenkään vaikuttamaan ydinaseisiin, jotka ammuttaisiin Venäjältä USA:han, ne kun eivät lennä siellä päinkään, missä ohjuskilpi on.
Tarkemmin ohjuskilven merktitystä on avattu tässä kirjoituksessa:
https://ulkopolitist.fi/2016/06/14/vieraskyna-ohjuspuolustus-euroopassa/
- Syltty
On brittilehti, siksi edessä oli "jopa", mutta lauseesta saattoi tosiaan saada väärän käsityksen.
VastaaPoistaUSA:n virallisen selityksen mukaan Euroopan ohjuskilpi on tarkoitettu Iranin kaltaisia roistovaltioita vastaan, mutta kuten linkistäkin käy ilmi, todellinen tarkoitus voi olla jotain muuta.