Linkit

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Onecoin-selittäjät kovan paikan edessä

Ruja ja Tommi ovat selittämisen mestareita, mutta kolikkojen määrän yllättävä moninkertaistaminen panee heidänkin kykynsä koetukselle.

Vielä 23.2.2016 markkinointitilaisuudessa Tommi sanoi näin: "Arvon säilyminen: tarkoittaa sitä, että meillä on rajattu kappalemäärä. Sä tiedät milloin 2,1 miljardia kolikkoa on tulossa".

Vähän myöhemmin hän vakuuttaa "eihän sen arvo voi mihinkään romahtaa, miettikää nyt. Ei tietenkään!" ja edelleen "Meidän kolikon arvo vaan nousee, koska kappalemäärä on rajattu".

Kun 2,1 mrd on louhittu, uusia ei enää synny - paitsi jos Ruja pistää säännöt uusiksi.
(BTW, tuossa kuvassa sanotaan myös "Louhinta tarkoittaa uusien kolikoiden luontia käyttäjien toimesta", mikä ei pidä paikkaansa, koska kolikot louhii yhtiö - teksti on ilmeisesti kopioitu Bitcoinista eikä kopioija ole ymmärtänyt sen merkitystä).

Lontoossa Ruja kuitenkin kertoi ilosanoman: kolikkojen määrä nostetaan 57,1-kertaiseksi, mutta kolikkojen arvo ei muutu. Yhden Onecoinin hinta jatkaa nousuaan, koska juuri hinnan ennakoitavuus on kilpailutekijä Bitcoinia vastaan (jonka hinta vaihtelee kysynnän ja tarjonnan mukaisesti).

Unohdetaan lohkoketjun manipulointi jälkikäteen ja muut likaiset yksityiskohdat, sillä jo tämän pitäisi havahduttaa sokeimmatkin onecoin-uskovaiset. Miten kolikkojen määrä voi nousta moninkertaiseksi ilman, että yksikköhinta laskee samalla määrällä?

Lasketaanpa hieman. Vuorinen ennakoi yhden kolikon arvo nousevan nykyisestä runsaasta 6 eurosta 50 euroon, ehkä jopa sataan. Näin ollen Onecoinin markkina-arvoksi tulisi 120 * 50 miljardia eli 6000 miljardia euroa.

Jos oikein lasken (nollien määrä huimaa jo päätä), tämä on kolmasosa koko maailmankaupan vuosittaisesta arvosta. Vähän suuremmalla nousulla OC ylittää koko maailmankaupan vuosittaisen volyymin. Kuulostaako uskottavalta? No ei todellakaan.

Rujan tempaus osoittaa, että yhtiö voi muuttaa yksipuolisella ilmoituksella Onecoin-valuutan peruspilareita ja samalla nollata faktat, joita Tommi Vuorinen on julistanut totena, ja joita vastaan hän on ottanut tuhansien eurojen sijoituksia ihmisiltä.

Kaiken huipuksi Rujan ei tarvitse edes perustella muutoksia, mikä tahansa näyttää uppoavan nopeaa rikastumista odottavaan jäsenistöön. Videolla Ruja antaa ymmärtää, että koska Onecoin on kasvanut niin nopeasti, 2,1 miljardia kolikkoa loppuu kesken. Kumma kyllä Bitcoinnissa on vain 21 miljoonaa kolikkoa, ja ne riittävät aivan hyvin.

Kuvitteleeko Ruja ja jäsenistö, että kryptovaluutta on oikeasti jotain kolikoita? Ei tietenkään ole. Fyysisen kolikon käsite on otettu kryptovaluuttaan vain vertauskuvallisesti. Pienin Bitcoin-yksikkö ei ole kolikko vaan satoshi eli 0,00000001 BTC. Kolikoiden maksimimäärällä ei siten ole mitään merkitystä.

Onecoinia on (muka) louhittu vuoden ajan, eikä valuutalla vieläkään voi ostaa mitään -- ei edes yhtiöltä itseltään. Sen luulisi soittavan kenen tahansa hälytyskelloja

Koska kauppoja ei ole, emme tiedä miten Onecoineja on tarkoitus käyttää. Onko ostoksen hinta aina kokonaisia Onecoineja vai voiko hinta olla esim. 0,2 OC? Saako kolikoista vaihtorahaa? Jos hinta on aina kokonaisia kolikoita, joiden arvo nousee esimerkiksi 50 euroon, miten niillä voi maksaa alle 50 euron tuotteita? Hintojen täytyisi silloin olla 50 euron kerrannaisia (50, 100, 150, 200, 250 euroa jne).

Onpa loistava käytettävyys tällä valuutalla!

0,01 Onecoinia - siis yksi ruja? 
Vuorinen mainitsee videolla Aurum-kultakolikot, joiden takana on 0,01 Onecoinia. Mutta jos murto-osat ovat mahdollisia (olisiko pienempi yksikkö vaikka "ruja", siis 100 rujaa = 1 OC?), miksi koko lohkoketju pitää panna uusiksi ja kolikkojen määrä 57-kertaistaa?

Paitsi ajan voittamiseksi ja huijauksen venyttämiseksi. Nyt katseet siirtyivät lokakuun alkuun, eivätkä eurojaan Bulgariaan (tai nyttemmin Dubaihin) lähettäneet jäsenet kysele, mikseivät he vieläkään voi käyttää kryptovaluuttaansa mihinkään. Kolikkojen lisääminen venyttää mukavasti myös luvattuja 50 ja 80 prosentin aikamääriä, eikä kauppapaikoillakaan ole niin kiirettä. Voidaan aina vedota siihen, että kolikkojen uudistaminen vie aikaa ja vaatii muutoksia softaan.

Miten muuten 120 miljardia kolikkoa saadaan louhittua kolmessa vuodessa kun 2,1 miljardia on kestänyt näin pitkään? "Serverit vetää punaisella, se maksaa enemmän. Voidaan luoda päivässä maksimissaan 1,44 miljoonaa kolikkoa", sanoi Tommi videolla helmikuun tilanteesta ja kertoi laskennan hidastuvan koko ajan.

Ikävä seurata, miten hyväuskoiset menettävät rahansa ja viranomaiset voivat vain seurata katseella.

Olisin katsonut, onko maajohtaja Vuoriselta tullut uutta mediatiedotetta viime aikojen uutisista, mutta Onecoin-Finland ei toimi:

Onecoin Finland: suspended.
Onkohan domain jätetty maksamatta koska tila on suspended?

Vaikka Onecoin-jäsenillä on muitakin sivustoja (kuten www.onecoinfinland.fi, www.onecoinsuomi.fi ja www.tulevaisuudenmaksuvaluutta.com), Onecoin-Finland on liitetty maajohtaja Vuoriseen ja se on myös ainoa sivusto, joka on julkaissut maajohtajan tiedotteita.

Lisäys klo 23: Facebook-videolla Kari Wahlroos puhuu lontoolaisen hotellin kabinetissa ilmeisesti paikallisille Onecoin-tiimien vetäjille. Paidassa lukee kuvaavasti Rich A$$:

"Älkää kyselkö liikaa, luottakaa organisaatioon"
Wahlroosille esitetään muutamia vaikeita kysymyksiä (kuten "missä viipyy Mastercard", "miten selitän uuden lohkoketjun muille?"), jotka hän ohittaa kepeällä huumorilla. Kerran hän myöntää, ettei itsekään tiedä kaikkia yksityiskohtia, mutta kehottaa luottamaan organisaatioon eikä kyselemään liikoja, sillä "October is long way to go". Wahlroos neuvoo, ettei kannata yrittää vakuuttaa kaikkia, vaan siirtyä suosilla seuraavaan henkilöön. "Viisi prosenttia liittyy tuosta vain!", Wahlroos hehkuttaa ja napsauttaa sormiaan.

Yksi kysymyksistä on Mikä on uuden lohkoketjun louhintanopeus? Wahlroos myöntää, ettei tiedä, mutta olettaa sen olevan sama kuin ennenkin (10 000 kolikkoa 10 minuutin välein). Jos Wahlroos itsekään ei tiedä, Rujan lupaukset ovat vain uskon varassa. Mutta kuten Wahlroos sanoo: "You just need to be strong!"

68 kommenttia:

  1. Entä jos tämä olikin harkittu exit-strategia? Vuoden lopussa ilmoitetaan että tuli tehtyä liiketoiminnassa virhepäätös ja siirrytään kokonaan alkuun jonkin uuden supercoinin louhintaan. Vanhat jäsenet voi tietenkin siirtyä uuteen järjestelmään pienen lisämaksun kera. Conliguksestahan jo hypättiin coiniin niin eiköhän nämä paukapäät kokeile vielä kerran tai pari jospa sittenkin.

    VastaaPoista
  2. Mahdollinen exit-strategia on se, että Onecoinin itse määritelty arvo tarkoituksella romahdutetaan nollaan (sitä kukaan ei voi estää, koska arvo ei perustu mihinkään) ja syytetään arvon romahtamisesta murottajia, skeptikkoja, viranomaisia tai ketä tahansa muuta, koska tekivät mahdottomaksi kauppapaikkojen, maksualustojen tai muiden sellaisten tekijöiden saamisen, joka olisi tehnyt tästä maksuvaluutan.

    Onecoiniin sijoittaneille jää jäljelle ainoastaan se tuote, mitä he aikoinaan "virallisesti" ostivatkin ja jonka itse sopimuksessa hyväksyivät, eli koulutuspaketit PDF-tiedostoina.

    Hölmöimmät eivät nosta syytettä, koska homma vain epäonnistui ja syy on muiden.

    Uskovat varmasti vielä, että ulkomailla asuminen helpottaisi oikeuskeissien välttämisen.

    VastaaPoista
  3. Mitä kävi Onecoinin ja Unionpayn yhteistyölle? Kovasti hehkutettiin tuota Unionpayta, että voisi maksaa Onecoineillä.

    Unionpayn sivuilta ei löytynyt yhtään mitään onecoinista....

    VastaaPoista
  4. Periaatteelliset erot kryptovaluutta ateismille ja uskonnolle:

    Bitcoin: Hajautettu uskosta riippumaton järjestelmä, arvo = luotettava
    Onecoin: Keskitetty uskosta riippuvainen järjestelmä, arvo = epäluotettava

    VastaaPoista
  5. Murossa väsätään kansalaisaloitetta:
    http://murobbs.muropaketti.com/threads/onecoin-uusi-pyramidihuijaus-krp-rikosta-voidaan-arvioida-luotettavasti-vasta-myoehemmin.1197240/page-356

    Kansalaisaloitteen pitäisi olla oikeasti perusteellinen ja selkeä, mutta nimenomaan kaikki verkostomarkkinointi (tai paremminkin MLM) eli käytännössä alalinjasta mitään hyötyminen tulisi kieltää. Pyramidi mikä pyramidi, miksi yrittää miettiä mikä kusetus menee rimaa hipoen lakikirjasta läpi ja mikä ei?
    Opetuslapsia keräämällä tuote ei paremmaksi muutu ja päinvastoin, verkostoijat jotka myyvät ylihintaisia tuotteita vääristävät markkinoita ja vievät oikeita työpaikkoja. Kaiken lisäksi jos touhu olisi laitonta ihmiset jotka kykenevät myymään ja ovat älykkäitä saattaisivat joskus kaukaisessa tulevaisuudessa mennä oikeisiin töihin mistä olisi yhteiskunnalle lisää hyötyä nykyisin aiheutetun haitan sijaan.

    Tietoa tänne jos ja kun asiallinen aloite on jonkin toimesta kasassa. Ja sitten voidaan näyttää miten sillä "verkostomarkkinoinnilla" kerätään vaaditut allekirjoitukset ennätysajassa..

    VastaaPoista
  6. Yksi pieni ongelma, joka ainut pankki menee kiellettyjen listalle.

    VastaaPoista
  7. Munaton Petteri opetuslapsi lammaslaumoineen täällä määkii ja poraa bauhahahahahahahahaaaaaaaaaaa

    VastaaPoista
  8. Lisäys vielä, siinä ei siis mitään väärää olisi päinvastoin.

    Ehkä oikea tie on kuitenkin antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Kyllä ne sieltä alas tulee kun sen aika on.

    Samoin tulee pankit alas kun sen aika on.

    VastaaPoista
  9. Coinareitten omilla sivuilla arvoisa maajohtaja opastaa olemaan juuttumatta tuohon 30% rajaan,kaikki taas selviää aikanaan ja pitää tulla tampereelle kuuntelemaan lisäpainostusta. Eikö tämän
    Ajatusten tonavan ja karpaattien neron (Rujan) pitämä supermegahypertilaisuus pitänyt olla jo tarpeeksi infoava. Ottakaa jo nämä ketkut kiinni ja rautoihin,älkää muut tunkeko enää rahaa tähän sontaan.

    VastaaPoista
  10. "Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: 'Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu'. Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi" (1.Moos.2:22-24).
    "Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä...Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa" (Efes.5:25, 31-32).

    VastaaPoista
  11. JEESUS ARMAHTAKOON SINUT SYNTINEN PETTERI, kuljet pimeyden tiellä!

    VastaaPoista
  12. Petteri on vain täys pöljä, ei hänen typeryydelleen tarvitse etsiä muuta selitystä. No, onhan hänellä kyllä havaitusti hyvin "evil" luonnekin, paholainen lampaan puvussa.

    VastaaPoista
  13. Bitcoinnissa on vain 21 miljoonaa kolikkoa => 21x10^6x10^8 = 21x10^14 satoshia
    uusi OneCoin: 120x10^9x100 => 12x10^12 rujaa

    Teoreettinen max. transaktio = yksikköjen max. määrä x yksikön arvo
    Min. transaktio = min.yksikkö x sen arvo

    Pakkohan Rujan on tehdä uusi "lohkoketju", kun vanha kolikkotehdas ei edes tunne transaktioita.

    VastaaPoista
  14. Ei tainnut bitcoinillakaan saada ostettua mitään ensimmäiseen 2-3 vuoteen.. erikoiselta kyllä vaikutaa tuo onecoinin toiminta, mutta eiköhän se ole jokaisen oma asia mihin rahansa laittaa. Petterillä taitaa vaan jutut olla vähissä ku pitää aivan kirjottaa asiasta mistä ei mitään ymmärrä. No saapahan ainaki jonku lukemaan ja kommentoimaan näitä satujaan.

    VastaaPoista
  15. Bitcoin on äärettömän niukkuuden omaava spekulatiivinen vaihdonväline (ja käytössä olevien Bitcoinien määrähän pienenee koko ajan, koska porukka kuulemma hukkaa lompakoiden salausavaimia ja koneita rikkoutuu, jos ainoa säilytyspaikka on yhdellä ainoalla kovalevyllä. Viranomaiset myös keräävät Bitcoin kolikoita omaan säilöönsä mitä lie sitten tekevät niillä). Esim. kultahan ei häviä samanlailla kuin Bitcoin voi hävitä "pieruna Saharaan". Mikä taho on muuten tänä päivänä suurin yksittäinen Bitcoinia omistava taho, onko se edelleen FBI?

    VastaaPoista
  16. Tietenkin tommoiset välihuudot pitäisi jättää noteeraamatta kokonaan mutta mennään samalle tasolle. "koirat haukkuu ja karavaani kulkee" eli pistämättömät faktat joihin ei ole enää muuta kuin tyhjää räkytystä vastineeksi. "aika näyttää" kyllä,aika näytti että ajanpeluullekin on rajansa. Nyt se raja tuli vastaan, sisäisiä ilmoituksia on tulossa ja suomen liiderit voi alkaa hikoilemaan jo valmiiksi.

    VastaaPoista
  17. Ei tainnut bitcoinillakaan saada ostettua mitään ensimmäiseen 2-3 vuoteen.

    Tämä on usein toistettu, mutta huono argumentti. Bitcoinilla ei voinut ostaa mitään, koska se oli ensimmäinen kryptovaluutta, eikä kiinnostanut ketään. Sitä ei liioin markkinoitu missään.

    Onecoinin tilanne on ihan toinen: sitä markkinoidaan näyttävästi ja suurilla lupauksilla. Myös kryptovaluutan idea on jo yleisesti tiedossa ja hyväksytty.

    Rahaa on yli 700 miljoonan kolikon ja 4,5 miljardin euron verran... eikä sillä voi silti tehdä mitään. Jokaisen pitäisi vetää tästä omat johtopäätökset.

    VastaaPoista
  18. Anonyymi sanoi...
    Ei tainnut bitcoinillakaan saada ostettua mitään ensimmäiseen 2-3 vuoteen.. erikoiselta kyllä vaikutaa tuo onecoinin toiminta, mutta eiköhän se ole jokaisen oma asia mihin rahansa laittaa. Petterillä taitaa vaan jutut olla vähissä ku pitää aivan kirjottaa asiasta mistä ei mitään ymmärrä. No saapahan ainaki jonku lukemaan ja kommentoimaan näitä satujaan.


    Bitcoinia epäiltiin ties miksi mutta eipä sen ympärillä liene ollut tällaista valehtelua missään vaiheessa. Sinun rahat on sinun rahoja ja sijoitat ne niin kuin parhaimmaksi näet mutta näiden ponzien kulut kaatuvat ulkopuolisten maksettavaksi. Lisäksi koijarit saavat hyväuskoiset ikävään tilanteeseen kun selviää, ettei mitään arvonnousua tulekaan. Siinä on voitu sitten pantata talot ja veneet ja kaikki menee lopulta alta.

    Ymmärrätkö sinä sitten paremmin...
    a) miksi yhtiö rikkoo lupaukset yksi toisensa jälkeen?
    b) miksi aina joku asia muuttuu ennen kuin päästään yhtiön ilmoittamaan tavoitteeseen? (30% kauppapaikat, 80% lähdekoodin vapautus, koulutuskeskus, jne.)?
    c) miksi yhtiö valehtelee lohkoketjusta?
    d) miksi yhtiö valehtelee kolikon arvon määräytymisestä?
    e) miksi 50€ tablettia myydään 550€ hinnalla?
    f) miksi yhtiön omaa valuuttaa ei voi käyttää missään, yhtiön omien tuotteidenkaan ostossa?
    g) miksi Kari W. ja Juha P. eivät tiedä asioita joita heidän pitäisi tietää (louhintanopeus, lohkoketju, jne)?
    h) miksei vastauksia voi antaa niitä kysyneille henkilöille menemättä näihin hurmostilaisuuksiin?
    i) miksi globaalia maksu-/kryptovaluuttaa kehittävä yritys ei ymmärrä valuutan arvoon vaikuttavia asioita (kysyntä/tarjonta)?

    VastaaPoista
  19. Kenellä tahansa jolla on rahat kiinni OneCoinissa pitäisi kilistä hälytyskellojen niin ettei uni tule:
    "teidän rahat on lohkoketjussa", "lohkoketju varmuuskopioidaan monta keretaa tunnissa", "rahat ei voi kadota"

    ja nyt...

    "Me nakataan koko lohkoketju roskiin ja tehdään uusi"

    Ei mitään kyselyä jäseniltä, ei mitään mahdollisuutta vaikuttaa päätökseen, ei mitään keinoa saada rahoja ulos. Koko järjestelmä toimii OneCoinin diktatuurin alla ja koulutuspakein ostaneet voivat vain toivoa ettei Rujalla huku 700 miljoonaa kolikkoa tai tiedot niiden omistajista matkalla uuteen hienoon lohkoketjuun.

    Itseasiassa Ruja olisi voinut yhtälailla todeta että koko toiminta lopetetaan ja laittaa lapun luukulle. Yhtälailla mitään ei olisi ollut tehtävissä, rahansa sisään laittaneet (maajohtajan sanalla vahvistettuna) eivät ole sijoittaneet rahaa mihinkään, he ovat ostaneet koulutusta. Ei OneCoinilla ole mitään velvoitteita tai vastuuta siitä mitä tapahtuu seuraavaksi. Jos sähkölasku todetaan liian suureksi ja serveriltä vedetään töpseli seinästä (kuten OneCoin Finlandin kotisivuille jo kävi), homma on siinä eikä auta itkeä rahojen perään koska niillä on ostettu koulutusta ja se on jo saatu.

    Mutta ei kai kukaan rahojensa perään itkisikään, kai kaikki muistavat ohjeen että "ei kukaan laita tähän enempää rahaa kuin on valmis hymyillen häviämään"?

    Jos tässä välissä ei huomaa miten käsittämättömän riskialttiissa paikassa rahat ovat niin huhhuh.

    VastaaPoista
  20. Petteri, oletteko tulossa lynkkaushommiin niin kuin uhositte täällä palstalla jokin aika sitten, olen varautunut tuloonne eli tervetuloa vaan kylään!

    VastaaPoista
  21. Kyllä ihmisen elämä on sitten riskialtista, että huhhuh sentään.

    VastaaPoista
  22. Mites nuo Aurum-kultakolikot, joiden takana on 0,01 Onecoinia ja 10mg puhdasta kultaa. Eli 1 OC vastaa arvoltaan 1g puhdasta kultaa.
    Eikös nuo kolikot olisi varma sijoitus, jos niitä voi ostaa OneCoineilla? Vai miten tuo menee, kun voit päivittäin seurata kolikon arvoa, sekä ostaa ja myydä niitä OneExchange-pörssissä.

    VastaaPoista
  23. Oletko nähnyt tämän kultavarannon? Niinpä.

    Jokainen OC-kolikko vastaisi arvoltaan 1 grammaa puhdasta kultaa? Miten se voi olla mahdollista, kun kullan grammahinta on noin 37 euroa?

    Kolikkoja tulee 2,1 miljardia mikä vastaa 2,1 miljoonaa kiloa kultaa. En edes viitsi laskea, mitä 120 miljardia kolikkoa tarkoittaisi.

    VastaaPoista
  24. Kaikki huijauksen piirteethän tässä on näkyvissä. Toivotaan, etteivät koulutukseen sijoitetut varat mene koulutetuilta ihan hukkaan. Oppirahat, ne oppirahat.

    Luotan blogistiin sikseen paljon, että hän varmaan kertoo sitten senkin, jos epätodennäköinen tapahtuu ja tämä OneCoin ei osoittaudukaan huijaukseksi.

    VastaaPoista
  25. Pohjat vetää tuo http://onecoincloud.eu/ jossa saa 100Gt pilvitallennustilaa hintaan 3030€ / vuosi.
    Microsoftilta saa 10-kertaisen määrän ja vielä Office365:n koko perheelle eikä maksa kuin 99€ / vuosi.
    Applelta saa 2-kertaisen määrän hintaan 36€ / vuosi.
    Mutta se on kato niin hyvää pilveä.

    VastaaPoista
  26. OneCoin päätti ilman ennakkovaroitusta takavarikoida coinistin OC-lompakon kolikoineen:
    http://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-seize-ponzi-points-from-investors-again/
    Mitähän vielä tarvitaan jotta ihmiset tajuavat ettei tulevaisuuden maksuvaluuttaa voi tulla tuotteesta jossa omistaja voi milloin tahansa tyhjätä sähköisiä lompakoita joihin vain käyttäjillä piti olla pääsy?

    VastaaPoista
  27. Petteri, Ruja kyllä hallitsee matematiikan aika paljon paremmin kun sinä joka olit syytettynä Jippiin jutussa joten älä turhaan rasita aivojasi tyhmillä kommenteilla kun et näköjään edelleenkään ymmärrä mistä tässä kokonaisuudessa on kyse. Yritätkö jotenkin tällä blogillasi saada omaan vuosien Jippii piinaan helpostusta kun pitää syyttömiä syytellä, haukkua ihmisiä huijareiksi ja keksiä kaiken maailman luulotteluja. Surullisinta on se että moni ihminen on vuosi sitten lukeneet sinun aivotonta blogia ja jättäneet silloin liittymättä onecoiniin mukaan..Sinun juttujen takia ja tänä päivänä he on sen vuoksi menettäneet paljon ja kiroilleet aika paljon ..toivottavasti olet tyytyväinen !

    VastaaPoista
  28. No, miksi et nosta rahoja ulos ja osta uutta koulutuspakettia. Teet ison voiton.

    VastaaPoista
  29. Jos ei onnistu käytä sukulaisia, sisaruksia, äiti, isä, Mummo, vaari.
    Susta tulee rikas ja maailmankuulu. Mies/nainen joka löysi porsaanreijän ,

    VastaaPoista
  30. "Surullisinta on se että moni ihminen on vuosi sitten lukeneet sinun aivotonta blogia ja jättäneet silloin liittymättä onecoiniin mukaan..Sinun juttujen takia ja tänä päivänä he on sen vuoksi menettäneet paljon ja kiroilleet aika paljon"

    Menettäneet mitä? Moni on yrittänyt kotiuttaa OneCoin-"voittojaan" ja myydä tai käyttää niitä leikkirahoja, tuloksetta. Kankkulan kaivoon meni sijoitus. Oikea raha muuttui numeroiksi huijarin nettisivuilla.

    VastaaPoista
  31. Anonyymi sanoi...
    Petteri, Ruja kyllä hallitsee matematiikan aika paljon paremmin kun sinä joka olit syytettynä Jippiin jutussa joten älä turhaan rasita aivojasi tyhmillä kommenteilla kun et näköjään edelleenkään ymmärrä mistä tässä kokonaisuudessa on kyse. Yritätkö jotenkin tällä blogillasi saada omaan vuosien Jippii piinaan helpostusta....


    Heh, sulla taitaa olla äo samalla tasolla kun tuolla mustalaiskuningattarella joka ei ymmärrä kysynnän ja tarjonnan merkitystä ja hinnan määräytymisen perusteita. Miksi sitten vielä roikut kyydissä, jos "kokonaisuus" on sinulle valhennut? OC on ponzi, se on aivan saletti. Tiedätkö muuten mistä tunnistaa ponzin? No vaikka siitä, että FAKTOIHIN PERUSTUVIIN KYSYMYKSIIN EI SAA VASTAUKSIA, VASTAUKSILLA YRITETÄÄN HALVENTAA KYSYJÄ TAI VASTAUKSET LUVATAAN ANTAA JOSSAIN TILAISUUDESSA MYÖHEMMIN (AJAN PELAAMINEN). Ei tarvita selvitellä mitään monimutkaisia yritysjärjestelyjä, maksujen välittämistä, pankkivaihdoksi, jne. Riittää, jos vastapuoli toistuvasti ohittaa kysymykset tai yrittää halventaa kysyjää omilla naiveilla kommenteilla, silloin kyse on ponzista. Onecoin on toiminut alusta alkaen kerrotulla tavalla.

    VastaaPoista
  32. Eihän coini jätä enää pelkästään vastaamatta mutta pyyhkii myös facebookissa kaikki vaikeat kysymykset välittömästi pois mutta jos tuon Lontoon jälkeen joku vielä tunkee rahojaan ja uskoo tähän niin silloin on kysymys jo niin tampiotapauksesta että johonki kusetukseen ne tunkisi rahansa jokatapauksessa. Tätä seuranneena menetin uskoni koko ihmiskuntaan, tällaiset ihmiset saavat vielä äänestääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kaikki mukaan vaan, viimeisetkin tollot. Niin se vaan menee että ei voi kieltää tekemästä huonoja ratkaisuja. Hieman voi koittaa ohjastaa että kannattaisi välttää tekemästä tuota. Mutta todistettavasti kun hullu ajatus päähän tulee niin ei siinä auta mikään... Se on menoa sitten.

      Poista
  33. Sebastian, muistahan ottaa lääkkeet ettei mopo karkaa ��

    VastaaPoista
  34. Etherium kryptovaluutta on näemmä hakkeroitu.

    VastaaPoista
  35. "Surullisinta on se että moni ihminen on vuosi sitten lukeneet sinun aivotonta blogia ja jättäneet silloin liittymättä onecoiniin mukaan..Sinun juttujen takia ja tänä päivänä he on sen vuoksi menettäneet paljon ja kiroilleet aika paljon"

    En kyllä oikeen usko että kovin moni uskoo näitä Petterin satuja.varsinkaan enää tässä vaiheessa. oppipoika tankkeri nyt on tietenkin poikkeus.

    VastaaPoista
  36. Miksi minä haluaisin kaataa tuollaisen bisneksen. Hauskaa ajanvietettähän tuo on kun saa lukea yrityksen toilailuista maailmalla. Lisämausteensa asiaan tuo se mitä enemmän yhtiön ja maajohtajan jutut poikkeavat toisistaan tai miten johto osoittaa tietämättömyyttä kryptovaluuttoja kohtaan. Aikamiesten ja -naisten poseerauskuvat facessa aiheuttavat sen sijaan jo myötähäpeää, mahtavatko edes tietää mihin sontaan ovat rahansa pistäneet ja siitä huolimatta naama pitää pitää hymyssä kuin naantalin aurinko ettei vain johto sulkisi oc-tiliä ja kuvitellut voitot häviäisivät kuin tuhka tuuleen. Jäsenistön rahankäyttö sen sijaan naurattaa vieläkin enemmän kun tietää niiden juoksentelevan ylihintaisten tablettien perässä ja hurmoshenkisestä tilaisuudesta toiseen kuin aropuput.

    VastaaPoista
  37. Anonyymi sanoi...
    En kyllä oikeen usko että kovin moni uskoo näitä Petterin satuja.varsinkaan enää tässä vaiheessa. oppipoika tankkeri nyt on tietenkin poikkeus.


    Eli sinä siis uskot Rujan satuja jotka toistuvasti on todistettu vääriksi. Vai oliko sinulla jokin maata mullistava selitys sille miten kiinteä valuuttamäärä voidaan ykskaks kasvattaa moninkertaiseksi ilman, että yksittäisen kolikon arvo muuttuu mitenkään.

    VastaaPoista
  38. Ruja 35 vuotias bulgarialaisneiti jolla isänsä kanssa jokin kavalluksen poikanen saksan ajoilta sekä bigcoin viritelmä. Parhiala verkostokoijari jonka historiasta ei löydy muuta kuin tuhkaa kaatuneitten viritelmien jäljiltä. Liback etsintäkuulutettunakin ollut ikaros groupin nokkamies.Steinkellerit conligus ketkutus yhdessä udo deppischin
    Ja muutaman muun one coinilaisen kanssa. Greenwood ainakin bigcoin ja muutama muu epäonnistunut yritelmä.Vuorinen kaksi epäonnistunutta firmaa alla ja päätyönä ilmeisesti piirteleminen joka ei lyönyt leiville.
    Tällä taloustieteen ja finanssinerojen ryhmällä epäilemättä aukeaa kauppapaikat tulevaisuudessa,voin kuvitella kuinka Buffetinki sijoitusfirma odottaa kädet syyhyten pääsevänsä sijoittamaan :D

    VastaaPoista
  39. OneCoinistien kuohitsemista suositellut Sebastian Mäki "Tankkeri" runkkari:)

    VastaaPoista
  40. Anonyymi sanoi...
    OneCoinistien....


    Taitaa nyt vähän harmittaa, et keksi mitään järkevää argumenttia niin mennään solvauslinjalle. :) Kannattaisi hiukan miettiä mihin rahansa pistää. Minulla ne on 100% realisoitavissa sijoituskohteissa tuottamassa rahaa päivästä toiseen. Ei minun tarvitse myydä 5€ kerrallaan ja odotella viikkotolkulla, että koska rahat tulee tilille. Toisin sen on onecoinissa. Rahaa maksetaan niin kauan kun maajohtaja ja kumppanit jaksaa juosta pitkin savannia ja myydä "koulutuspaketteja" tyhmille.

    Jatkamalla tuota solvausta osoitat todellisen tyhmyytesi, niin keskutelijana kuin sijoittajanakin.

    VastaaPoista
  41. OC-kauppapaikka aukesi ja OC:n "arvo" romahti saman tein
    http://murobbs.muropaketti.com/threads/onecoin-uusi-pyramidihuijaus-krp-rikosta-voidaan-arvioida-luotettavasti-vasta-myoehemmin.1197240/page-360

    VastaaPoista
  42. Niinpä niin, joku anonyymi kirjoitti seuraavaa ja mihin tämä perustuu pelkkään tietämättömyyteen ja paskanjauhamiseen.

    Menettäneet mitä? Moni on yrittänyt kotiuttaa OneCoin-"voittojaan" ja myydä tai käyttää niitä leikkirahoja, tuloksetta. Kankkulan kaivoon meni sijoitus. Oikea raha muuttui numeroiksi huijarin nettisivuilla.


    Jokainen joka vaikkapa viime kesänä on pistänyt rahaa 5000 euroa tycoon pakettiin on jo taatusti saanut omansa pois halutessaan, päivämyyntiraja on 60 euroa eli noin 85 myynnillä on saanut omansa pois ja kolikoita on aikasen iso määrä vielä jäljellä tilillä, vaikka pörssissä myynnit eivät todellakaan aina toteudu niin tuon määrän ja enemmänkin myyminen vuoden aikana on ollut täysin mahdollista.
    Itselläni oli/on tycoon joka päivitetty premiumiuksi paketti jolloin myyntiraja on 120 euroa päivässä, parhaimpana kuukautena myyntejä on ollut noin 1500 euron edestä ja huonoimpana noin 700 euron edestä ja olen itsekin jo puhtaasti plussan puolella ja kolikoita on vielä tilillä kymmeniä tuhansia joten minne huijareille ne rahat menivät, joka kuukausi rahaa ropisee tilille ja kaikki mitä tulee on pelkkää voittoa. Ja vaikka en ole lainkaan markkinoinut / myynyt paketteja niin bonuksiakin on ropissut tilille lähes tuhannen euron edestä joten ei minulla ole mitään valittamista one coinin suhteen, se miten asiat menevät jatkossa one coinin suhteen jää nähtäväksi, mutta ei tällä hetkellä ole näköpiirissä että homma ei toimisi jatkossakin, johan petteri ja murot jo viime kesänä satuili nopeasta lopusta mutta mites on käynyt.

    VastaaPoista
  43. Noin se raha sokaisee. Ymmärrätkö, että olet saanut ponzista palkkioita, jotka ovat peräisin uusista mukaanliittyjistä? Ei verkoston luomista asiakkaista.

    VastaaPoista
  44. "olen itsekin jo puhtaasti plussan puolella ja kolikoita on vielä tilillä kymmeniä tuhansia"

    Kiva sulle, jos sun kohdalla on noin, mutta koska muilla sioittajilla ei ole noin ruusuisia tarinoita kerrottavana, niin saattaa olla ihan keksittyäkin juttua.

    VastaaPoista
  45. Niin vuodessa on noin 250 myyntipäivää, kyc dokumenttien latauksien takia itsellä meni noi takia meni noin 10 myyntipäivää sivusuun, eli jos joka kolmas myyntimääräys on keskinmäärin mennyt läpi niin niin on omillaan ja parhaimmillaan noin 80% myyntimääräyksistä meni läpi ja huonoimmillaan noin 25% ei tuo sen kummempaa ole.
    Minun tuntemillanni ihmisillä on aikalailla samat myynnit menneet läpi kuin itselläkin., näin hommat ainakin ovat toimineet isommilla paketeilla joten jos alle vuoden sijoituksella on jo omillaan niin ei tuo huonosti mielestäni ole, sitten on asia erikseen jos on ostanut lahjakoodeja onecoineilla niin jokainen näin tehnyt on jo reilusti plussan puolella.

    Paskanjauhajat on erikseen minulla ei ole mitään tarvista jauhaa sontaa asian tiimoilta, onecoin on tietenkin riskisijoitus ja niin siihen pitää asennoitua.

    VastaaPoista
  46. Kuka ne onecoinit on ostanut? Meinaan kun ei niitä voi ostaa, olen yrittänyt.

    VastaaPoista
  47. https://www.youtube.com/watch?v=1RSRF05BIgw vain suomipöhlö tähän hullun höpinään lähtee mutta lähtee kuitenkin! Voi taivahan jumala tätä sonnan myyjää...todella lahjakas huijari!

    VastaaPoista
  48. Rakkikoirat haukkuu ja karavaani vaan kulkee vääjäämättömästi eteenpäin kohti päämääräänsä murskaten matkallaan Bitcoin lilliputinkin.

    VastaaPoista
  49. Tuo Wahlroos on kyllä aika koomikko! :) Mitäs sillä on väliä vaikka asiasisältö puuttuisi tai olisi hieman "vääristynyttä" kunhan kansalla on hauskaa. Toivottavasti saisi oman "Karin 1kolikko" tv-sarjan jossa voisi pitää noita esityksiä, taustanaurun kera tietenkin.

    VastaaPoista
  50. Täh!? En tiedä yhtään ketään kuka olisi menettänyt yhtään centin jeniä Onecoinilla tai Onecoinissa. Päinvastoin. Aiempi Petterin kirjoitus - tätä kirjoitusta en viitsinyt edes sen aiemman takia edes lukea - siellä oli niin paljon väärää tietoa, että todella toivoisin sinun Petteri oikeasti ottavan ITSE asioista selvää. Eikä ole kiire kolikoita myymään eikä käyttämään - eihän Bitcoinejakaan kannattanut myydä lähellekään ensimmäiseen 3 vuoteen. Jos yhtään peilaa Bitcoinin kehitykseen, niin olisiko näin jälkeen päin ajateltuna kenenkään kannattanut niin alussa käyttää kolikoita? Se yksikin pitsa USA:ssa tuli maksamaan oliko se miljoonan sitten loppujen lopuksi, kun arvo oli noussut. Onecoin on VASTA 1,5 vuotias. Milloin Bitcoineilla pystyi ensimmäisen kerran ostamaan jotakin? (Ja pahoittelut - jos joku tätä koomentoi, niin en ole palaamassa lukemaan ihan hetkeen. Täällä on niin paljon pelkkää mutu-tietämystä, että tämä on täysin väärä foorumi lisätä tietoutta aiheesta.)

    VastaaPoista
  51. 15 minuuttia kuunnellut jo tuota, eikä vieläkään ole päästy firman tuotteisiin, eli koulutuspaketteihin. Höpistään vain jostain koulutuspakettien monopolirahasta, joilla on ilmeisesti tarkoitus harjoitella valuuttojen toimintaa.

    VastaaPoista
  52. Anonyymi sanoi...
    Täh!? En tiedä yhtään ketään kuka olisi menettänyt yhtään centin jeniä Onecoinilla tai Onecoinissa. Päinvastoin. ... toivoisin sinun Petteri oikeasti ottavan ITSE asioista selvää. Eikä ole kiire kolikoita myymään eikä käyttämään .... Onecoin on VASTA 1,5 vuotias... Täällä on niin paljon pelkkää mutu-tietämystä, että tämä on täysin väärä foorumi lisätä tietoutta aiheesta.)


    Taidat olla Karin oppipoika kun noudatat hänen laput-silmillä neuvoa. Ei kai kaikki nyt olekaan menettänyt kun on ajoissa myynyt niin on saanut omansa pois ja hiukan päälle. Mutta tulitko ajatelleeksi, että ne jotka eivät myy ajoissa tai hanki lisää "koulutettavia", häviävät pennosensa.
    Tosiaan, kolikoita ei toki kannata käyttää (eikä voikaan muuten kuin ostamalla ylihintaisen tabletin) tai myydä, mielummin sijoitat ne coinsafeen ja odottelet arvonnousua ;) mutta älä tule sitten tänne ruikuttamaan kun häviä rahasi.

    Yksilöitkö, että mikä on mutua. Täällä olevat väitteet yrityksen laittomuuksista perustuvat faktoihin (esim. lainalaisuudet jotka koskevat lohkoketjua) tai yhtiön edustajien antamiin tietoihin.

    VastaaPoista
  53. Tunnin jonninjoutavan höpinän jälkeen otettiin vasta puheeksi yhtiön tuotteet, mutta vain mainiten ohimennen. Tuonkin jutun olisi voinut supistaa 15 sekunnin tietoiskuksi.

    VastaaPoista
  54. anonyymi kirjoitti: Anonyymi sanoi...
    Kuka ne onecoinit on ostanut? Meinaan kun ei niitä voi ostaa, olen yrittänyt.

    Mietippä sitä, kyllä siellä sisäisessä pörssissä kauppa käy, kannattaisi varmaan rekisteröityä onecoiniin jos haluaa one coineja ostella eikä jauhaa pelkkää paskaa täällä asiasta mistä ei näemmä ole mitään tietoa.

    Tässä omat viimeiset myyntini, poistin toimeksiannoista muutaman numeron

    116.63 EUR - Onecoin exchange 18-06-2016 17:47:07 Onecoin Exchange order #2900
    116.61 EUR - Onecoin exchange 17-06-2016 03:58:06 Onecoin Exchange order #2886

    VastaaPoista
  55. Ostaako yhtiö ne itse takaisin? Muuta vaihtoehtoa ei taida olla, koska tiettävästi kukaan ei ole jättänyt ostotoimeksiantoja OneCoineista.

    Jos yhtiö ostaa ne itse, miten kurssi määräytyy? Miksi osa toimeksiannoista ei mene "läpi"?

    Silloin kun osto- ja myyntilaidat ovat aitoja, on ymmärrettävää että toimeksiannot eivät toteudu annetun (tai järjestelmän määräämän) voimassaoloajan kuluessa. Mutta jos yhtiö ostaa takaisin omaa rahaansa, tässä ei ole mitään järkeä.

    VastaaPoista
  56. Siitähän minulla ei ole tietoa kuka ne ostaa mutta kyllä itselläni on tiedossa useita ketkä ostavat one coineja sisäisestä pörssistä, ei tarvitse kun lukea tuota jäsenien facebook palstaa niin asia selviää

    VastaaPoista
  57. Oot sinä Petteri pihalla, kannattaisi nyt aidosti alkaa ottaa selvää asioista eikä lukea muropalstaa :)

    VastaaPoista
  58. "kyllä siellä sisäisessä pörssissä kauppa käy"

    Jotenkin tuli tästä lauseesta (ja muutenkin onecoin pelleilystä) vanha vitsi mieleen: "Kaksi ekonomia käveli puistossa. Toinen havaitsi koiranpaskaläjän. Hän ehdotti toiselle ekonomille, että "Saat 10 000 mk, jos syöt tuon paskakokkareen, se on paljon rahaa." Toinen ekonomi mietti vähän aikaa ja söi paskat suihinsa.

    Ekonomit kävelivat taas eteenpäin, kunnes paskaa syönyt ekonomi havaitsi toisen koiranpaskaläjän. Hän päätti olla reilu kaveriaan kohtaan ja ehdotti: "Voit ansaita takaisin sen 10000 mk, jos puolestasi syöt tuon paskaläjän." Toinen ekonomi tarttui tarjoukseen ja nieli hampaat irvessä paskakokkareen.

    Vähän matkaa taas käveltyään toinen alkoi miettiä, mitä loppujen lopuksi oli tapahtunut. "Me molemmat syötiin vapaaehtoisesti koiranpaskaa, eikä kumpikaan ansainnut mitään. Eikös tuo ollut aika järjetöntä?"

    Toinen vastasi: "No ei tietenkään, tehtiinhan me yhdelle päivälle aika paljon liikevaihtoa!"

    Viisaita ovat nuo ekonomit. Turha on insinöörin ekonomin kanssa viisaudesta kilpailla."

    VastaaPoista
  59. Anonyymi sanoi...
    Siitähän minulla ei ole tietoa kuka ne ostaa mutta kyllä itselläni on tiedossa useita ketkä ostavat one coineja sisäisestä pörssistä, ei tarvitse kun lukea tuota jäsenien facebook palstaa niin asia selviää


    Ei ole tiedossa kuka niitä ostaa mutta kuitenkin tiedät kuka niitä ostaa. Taidat olla hiukan sekaisin. Onecoinin sisäinen pörssi toimii tosiaan Facebookissa jossa aika monikin kauppaa kolikoita tai itse asiassa kokonaisia käyttäjäprofiileita. Liekö sitten ollenkaan käyttöehtojen mukainen tuollainen tilin luovutus toiselle osapuolelle. Rujahan olisi voinut laittaa sinne vähän sanktiota, että luovuttaessasi käyttäjäprofiilin toiselle tilillä olevat valuutat, kolikot ja tokenit jäädytetään.

    VastaaPoista
  60. No korjataan sitten, minulla ei ole tarkempaa tietoa ketkä ja mitkä tahot ostavat suurempia määriä kolikoita, mutta tiedän henkilöitä jotka niitä ostavat vai mitä kuvittelet verkosto palkkioita saavien tekevän sillä palkkion 40% osuudella jotka jäävät sisään, minä voin avittaa miehiä mäessä niillä ostetaan one coineja.
    Taitaa Tankkeri olla itse sekaisin Järvisen kanssa kun näin perusasiat ovat vielä hakusessa.

    VastaaPoista
  61. Miten tota kutsutaan one coiniksi, tuo niiden logohan sen arvonkin kertoo. "Zero coin" :D

    VastaaPoista
  62. Onecoin hankkii lisää jäseniä. Ellei ollut pyramidi syntyessään niin nyt se sitä ainakin on. Voi tietenkin olla mahdollista, että gonvertoivat nuo uudet jäsenet jotenkin ja muuttavat pyramidin kerrostaloksi.

    http://behindmlm.com/companies/onecoin/onecoin-acquires-bonofa-pyramid-scheme/

    VastaaPoista
  63. Nigerialaishuijauksessa pitää maksaa 5000€ "pankin siirtokuluja" niin saa tililleen miljoona euroa. Onecoinissa pitää maksaa 5000€ "pilipalikoulutuksesta" ja pääsee Onecoin virtuaalimiljonääriksi. Miten tämä eroaa nigerialaishuijauksesta? Kallis hinta siitä että pääsee seuraamaan tietokoneelta mustalaiseukon numeroleikkiä. Kolikoita tuli yhtäkkiä 57,1 kertaa enemmän ja arvo pysyy samana. Erikoista matematiikkaa Onecoin neroilta. Vanhojen Oneconnien kolikot tuplataan vaikka ne pitäisi kertoa suhteessa 57,1. Kolikot taitaa muutenkin olla kyömynenän excell taulukossa josta ne louhitaan tarpeen tullen monimutkaisen matemaattisen kaavan mukaan, joka sijaitsee mustalaiseukon korvien välissä. Siellä kaava on tallessa siten, että haccerit eivät pääse käsiksi salaiseen lähdekoodiin. Tätä sirkusta on hauska seurata ja katsella kuinka hyväuskoisilta pumpataan rahat ylälinjaan ja Bulgarian mafiosoille. En muuten ole laskenut tarkkaa lukua paljonko kolikot yhtäkkiä lisääntyivät vaan luku 57,1 on jostain lukemastani jutusta. Itse en sijoittaisi sellaiseen kolikkoon missä kappalemäärät vaihtuvat mustalaiseukon mielentilan mukaan. Täähän on kuin ketjukirje joka pyyhkäisi suomen yli ja nyt muut maat äkkiä läpi ennenkuin Europoli tai joku Interpoli pysäyttää ja viheltää pelin poikki.

    VastaaPoista
  64. Osa Onecoin-finland -sivustosta löytyy onneksi Webarchivesta:

    https://web.archive.org/web/*/http://onecoin-finland.webnode.fi/*

    VastaaPoista
  65. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  66. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  67. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista