Linkit

perjantai 29. toukokuuta 2015

OneCoin-koulutusmateriaali kopioitu kirjoista

OneCoin korostaa, ettei se varsinaisesti myy virtuaalivaluuttaa eikä louhintaoptioita, vaan asiakas maksaa koulutuspaketista. Tällä halutaan kiertää pankkien ja sijoitusyhtiöiden tiukkaa sääntelyä. Mutta millaisia koulutuspaketit sitten ovat?

MPC-lehti liittyi koeluontoisesti OneCoiniin ja arvioi alimman tason koulutuspakettia seuraavasti:

[Englanninkielisessä materiaalissa] käsitellään sijoittamisen perusasioita hyvin yleisellä tasolla. Materiaalissa korostetaan tyypillisten sijoitustuotteiden epävarmuutta ja käsitellään kultaa paljon siihen nähden, mikä sen merkitys finanssialla on... Paketin sadan euron hintaa voi pitää korkeana. Saman tyyppistä oppimateriaalia saa verkosta ilmaiseksikin.

Muutaman koulutusmateriaalin nähtyäni on helppo yhtyä lehden arvioon. Lähes sata sivua englanninkielistä tekstiä erilaisista sijoitusinstrumenteista (kulta, osakkeet, indeksit) on täysin epärelevanttia tyypilliselle OneCoin-verkoston jäsenelle, joka haluaa vain hyötyä virtuaalivaluutan arvonnoususta.

Kiinnostavaa kyllä, kryptovaluuttoja käsitellään 18 sivun verran, mutta tekstissä puhutaan vain Bitcoinista. Miksei yhtiön koulutusmateriaalissa mainita omaa valuuttaa lainkaan?

Ehkä siksi, että tekstit on kopioitu rahataloutta ja sijoittamista käsittelevistä kirjoista. Asia paljastuu pienellä googlaamisella.

Otetaan esimerkki teknistä analyysiä käsittelevästä kohdasta.

Koulutusmateriaali.
Googlen kirjahaku paljastaa, että teksti on kopioitu Technical Analysis for Dummies -kirjasta:

Alkuperäinen kirja.
Entä Sample size -kohta? Se löytyy pdf-tiedoston seuraavalta sivulta:

Koulutusmateriaalin seuraava sivu.
Jotta suora kopiointi ei paljastuisi, tekstiin on tehty pieniä muokkauksia. Kun kirjan sivulla lukee "In other words, introducing just one contingency reduced the probability of your outcome from 75 percent to 67.5 percent" se on koulutusmateriaalissa vaihdettu muotoon "Good grief — introducing one contingency reduced the probability of your outcome from 75 percent to 67.5 percent."

Toisessa kohdassa on vähän enemmän muokkausta. Alkuperäinen: "Joint probabilities are a real bummer and are the real reason honest technical traders hate to declare a forecast". Kopio: "Joint probabilities really stink, don't they? No wonder technical traders hate to declare a forecast!".

Toisessa koulutusmateriaalissa käsitellään kultakauppaa:

OneCoin-koulutusta kullasta.
Lähteenä olleen kirjan sivussa on ollut tahra, joka on ilmeisesti skannauksessa päätynyt koulutusmateriaaliin.

Tässä alkuperäinen kirja:

Gold Trading Boot Camp -kirja.

Tekijänoikeuden sitaattipykälä sallii lainaukset toisista teoksista, mutta OneCoinin tapauksessa kyse on härskistä plagioinnista. Ei ihme, ettei materiaalissa ole copyright-merkintöjä tai muita tunnisteita -- vain OneCoinin oma logo.

Talvella yhtiö suunnitteli koulutuskeskuksen avaamista Helsinkiin, mutta hanketta on nyt lykätty KRP:n selvittelyjen luoman kielteisen ilmapiirin vuoksi. Hyvä niin, sillä tällaisen materiaalin käyttäminen johtaisi syytteeseen tekijänoikeusrikoksesta.

Johtopäätös on, että koulutusmateriaali on kasattu eri lähteistä lupia kysymättä ja näin halutaan luoda vaikutelma oikean koulutuspalvelun myynnistä, vaikka todellinen kauppatavara on virtuaalivaluutta.

Jos joku haluaa perehtyä kultakauppaan tai tekniseen analyysiin, kannattaa ostaa alkuperäiset kirjat. Se on paitsi laillista, myös huomattavasti halvempaa.

Briefly in English (25.4.2016): As this post has been referenced by several other foreign web pages, I'll add a brief English summary. Onecoin claims to sell education packages instead of financial investment in cryptocurrency (tokens are included "free" in packages). This is an obvious attempt to bypass local consumer protection laws. Education material is copied from various sources, as can be easily found out by using Google (esp. Book search). Even the coffee stain from original book has been preserved when page was scanned. Also note that there is are copyright markings in Onecoin pdf files, only company logo. To prevent automatic text comparision some words have been altered but without changing the meaning of sentences.

One funny note: even though this material is supposed to teach you about cryptocurrencies, the only cryptocurrency mentioned is Bitcoin. OneCoin education doesn't recognize OneCoin at all. Should you then?

Do you need any more proof that OneCoin is a pyramid scheme? If so, read my other blog posts (translate them from Finnish to your own language with Google Translator). I've been watching closely (but helplessly) this scam since February 2015. 

529 kommenttia:

  1. "Dr Rujas price calculations and projection are based on success of the bitcoin"
    - statisticians say you need a minimum of 30 cases before ou can say anythig valid about the probability of history repeating itself

    okej siis bitcoin on yksi! 29 lisää niin se voi tulla todennäköiseksi.
    kuin tämä:

    https://youtu.be/NVVE0qLpons?t=1620

    VastaaPoista
  2. 27.30 -> if it ONLY goes to 50€ in 3 years, you would have made 2.400.000€ on your Onecoins

    no voi PRKL! tää on kyllä huippukoulutusta!

    VastaaPoista
  3. Yleensä nämä OneCoinin puolustelijat ovat haukkoina Petterin kimpussa heti blogitekstin ilmestyttyä, nyt taisi tulla vähän kovempi pala mutusteltavaksi - mitenkähän nämä ilmeiset "lainaukset" saadaan seliteltyä parhain päin :)

    VastaaPoista
  4. Tuumaustaukohan oli tuttu ilmiö myös Wincapitan tapauksessa suomi24:sen Talousrikokset-ryhmässä aikoinaan. Tavallisesti capitalaiset vastasivat "suolimurojen" kommentteihin muutaman minuutin viiveellä, mutta kun esim. poliisi paljasti joitakin hankalia yksityiskohtia, tuli pidempi hiljaisuus - ilmeisesti palaveerattiin ensin ns. Urjalan bensiksellä.

    VastaaPoista
  5. Päivänselvää huijaustahan tämä on. Suurin osa näihin huijauksiin menevistä ihmisistä on niitä, jotka eivät koskaan edes jaksa lukea koulutusmateriaalia. Ylipäätänsä näin internet aikana on vaikea uskoa, että jollain olisi esimerkiksi kirjan muodossa jotain ainutlaatuista tietoa.

    OneCoiniin pätee sama kuin moneen muuhunkin taloudelliseen huijaukseen. Jos näillä OneCoin-hepuilla on muka jotain ainutlaatuista tietoa, jolla ansaita rahaa, niin miksi ihmeessä heidän pitää myydä jotain koulutusmateriaalia. Sen kun vain tällä ainutlaatuisella osaamisellaan tekisivät rahaa.

    VastaaPoista

  6. Saapi nähdä mitä ensi viikolla seuraa...

    www.coinvegas.eu

    VastaaPoista
  7. Kyllä tää petterin blogi on jo niin nähty, aivan samaa tasoa kun suoli24. Tän voi jättää aivan omaan arvoonsa kuten petterin muutkin satu arvoitukset.

    VastaaPoista
  8. Koville taitaa ottaa, kun illuusio alkaa sortua. Ihan asiaa Petteri kirjoittaa.

    VastaaPoista
  9. Petteri vetää coinintodistajia kölin alta oikein kunnolla. Hyvä Petteri!

    VastaaPoista
  10. Ketään ei vedetä kölin alta. Odotan asiallisia kommentteja perusteluineen.

    VastaaPoista
  11. Hei Petteri, teet todella hyvää työtä! Mutta miten tuollaisen jälkeen "Onecoin-miehet" voisivat asiallisesti kommentoida/perustella tuota asiaa...?

    Kyseessä on häikäilemätön keino rahastaa tyhmiltä rahat pois, eikä tämän episodin julkitulo muuttanut tätä käsitystä, ainoastaan vahvisti. Etenkin, kun yhtiö ilmoittaa myyvänsä koulutuspaketteja....huokaus sentään, miten halpahintainen ja tökerösti toteutettu huijaus.

    Sen voi todeta jo nyt, ennen tulevaa, mahdollista oikeuden päätöstä asiasta.

    VastaaPoista
  12. Mikähän viritelmä tämä taas on? http://www.binary24h.com/
    Pää pyörällä termistöä lukiessa. Binäärioptiorobottia, hienolta kuulostaa.
    Törmäsin tähän eräällä keskustelupalstalla.

    VastaaPoista
  13. Petteri, Sinua syytetään valheiden levittämisestä:

    ""- Minusta olemme läpinäkyvämpiä kuin monet muut verkkosivut. Emme voi tietenkään varautua herra Järvisen kaltaisiin ihmisiin, jotka hyökkäävät meitä vastaan ottamatta meihin edes yhteyttä ja julkaisevat valheita yhtiöstä."

    Nämä plagiaattiasiat eivät liene kuitenkaan valheita vaan kylmä tosiasia...

    VastaaPoista
  14. Muistan joskus aikoinaan. Minulle soitti vakuuttavan oloinen naishenkilö, mikä halusi tarjota minulle työtä. Sovittiin tapaaminen sitten erään ostoskeskuksen kahvilaan. Noh sitten menin sinne ja ihan tyypillisen näkönen kotiäiti - tyyppinen nainen sielä sitten istuikin. Noh sitten se alkoi. Oli jokin mullistava systeemi millä saippuaa myymällä saadaan miljoonia alta aikayksikön. Selitettin ylälinjat ja alalinjat ja joku kovin brasilialaisen näkönen saksalaismies olikin koko systeemin takana. Asustelee isossa huvilassa, josta oli oikein kiva kuvakin. Vähän suttunen tosin. Vaihtelee kuulemma ferrareita ja lamboja viikottain.

    Noh sitten se alkoi selittelemään, että mitä enemmän minä saan hankittua saippuamyyjiä, sitä ihmeellisemmin päivätulotkin voi olla jo kymppitonneja. Että jo puolen vuoden sisällä aloittelemisesta, minäkin voin jo hankkia ferrareita ja lamboja. Noh tuossa vaiheessa alkoi nk. mitta täyttyä. Kysyin sitten silleen viattomasti, että "kuinkas kauan sä oot tässä sitten ollu mukana?". "no sellasen vuoden päivät". Sitten sanoin, että sun auto on varmaan tuolla parkkihallissa tai jossain, niin käydäämpä vilkasemassa. Oletan kyseisen kärryn olevan sitten aika urheilullisen, ettei ihan tavallinen fiesta kyllä kelpaa. Lupaan ja vannon tulevani mukaan saippuaa myymään, jos näytät sun ferrarin sieltä parkkihallista. Meinaan jos puolessa vuodessa mä vaihtelen ferrareita, niin oletan myös hänellä moisen kärryn olevan ja ehkä hieman fiinimmät vaatteetkin ja manikyyrin ja montaa muutakin.

    Noh työkiireiden vuoksi hän ei ole sitten kerinnytkään paneutumaan asioihin niin kunnolla kuin minun pitäisi paneutua, että sen takia hänen tulotasonsa on sitä fiesta-tasoa ennemminkin ja sekin kuulemma ihan päivätyöstä.

    Siinä vaiheessa sanoin, että on ehkä parempi että annat jonkin kympin vaikka bensarahaa - että mä oon kyllä tyrmistynyt. Puhelimessa tarjotaan työtä ja sitten kulutetaan minun aikaa ja bensaa tällaisen sonnan takia. Että maksakoot ainakin ne mun autonkäyttökulut. Kyllä se siinä sitten maksoikin, enkä koskaan sen jälkeen enää moisista saippuabisneksistä ole kuullukkaan.

    Tämän jälkeen tulikin oikeen muikeat tapaukset. Move Networks sun muut. Sehän olikin jo oikeen erikoinen sydeemi. 3D nettikauppa. Mikä muodostui stillkuvista.

    Kyllä nää aina vain on niin, että ei näistä todelliseksi bisnekseksi ole. Idiootit menettää rahaa, ja vähän älykkäämmät osaa olla varuillaan ja ehkä pistää näille esittelijöille jonkin pienen ansankin varmistaakseen että asia on taatusti soopaa.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. tästä lisää
    3000€ materiaali - copypaste suoraan netista
    https://www.youtube.com/watch?v=nyk8Xvux08E&list=PLwAe1uM8jRyVGY6cIMw5vdVmR8Mkv4t5e&index=7

    VastaaPoista

  17. Lisää viihdettä

    http://youtu.be/sE438CUruxQ

    VastaaPoista

  18. Mitäs herra Järvinen sanoo tästä materiaalin nettijakamisesta?

    VastaaPoista

  19. OneCoin starttaa kaupalliset toiminnat myös jenkkimarkkinoilla, eli miten ihmeessä ne ovat saaneet "huijaksen" sielläkin hoidettua lailiseksi?

    Mielenkiintoista tätä on seurata ja katsoa kuka on oikeassa ja kuka joutuu nöyrtymään :-)

    VastaaPoista
  20. Haluaisin vielä selventää että se on Onecoin itse joka jakaa materiaalinsa suoraan omilta sivuilta. Googlasin itse kun halusin katsoa mistä teksti on tullut.

    kokeile googlata:

    An enduring mystery of market history is that big, key reversal points seem to come out of the blue

    tai

    The Measured Move Down is a bearish reversal pattern that is an upside –down version of the MMU

    Minulla on ollut se matariaali pitkään enkä ole jakanut. Mutta nyt kun löysin löysin näitä googlamalla ja Petteri itse kirjoitti: "Ei ihme, ettei materiaalissa ole copyright-merkintöjä tai muita tunnisteita " niin itse ymmärrän että materiaalin jakaminen ei ole kielletty.

    VastaaPoista
  21. Kokonaisten materiaalien kopiointi kirjoista loukkaa tekijänoikeuslakia, niin loukkaa myös kokonaisten aineistojen levitys netissä -- sitaatit perustellusta syystä ovat kuitenkin sallittuja. Copyright-merkillä sinällään ei ole tekemistä tekijänoikeuden kanssa, tekijänoikeus syntyy nykyään automaattisesti teoskynnyksen ylittyessä.

    VastaaPoista
  22. Jos joku haluaa perehtyä kultakauppaan tai tekniseen analyysiin, kannattaa ostaa alkuperäiset kirjat. Se on paitsi laillista, myös huomattavasti halvempaa.
    Juu kukainenkin saa ostaa mistä haluaa. Onecoinikin on laillista vai onko sulla jo kenties tieto, ettei olisi??
    Se on hieman tietty jokaisesta itsestään kiinni minkälaista opetusta/ koulutusta luku hetkeä haluaa. Joku varmaan haluaa ostaa kaikki mahdolliset kirjat kaupasta ja todellakin halvemmalla en kiellä sitä.Itse en ole lähtenyt sille tielle. Ostin ennemmin onecoin kaupasta ja kerroin niistä kirjoista myös muutamille muille. no nytpä sitten olen saanut maksamani onocoin kirjat jo bonuksien muodossa ilmaiseksi jopa hieman on jäänyt tilille vielä ylimääräistäki rahaa. Sekä tililläni on jo mukava summa onecoineja. Niilä en kyllä ole saanut vielä mitään. Ne on vain pelkkiä numeroita.
    Sen aika näyttää saanko vielä niistäkin rahaa tilille.
    Siis yhteen vetona te, jotka sanotte osta kirjat kaupasta ja paljon halvemmalla niin ei kyllä pidä paikkaansa "sinällään" sekä kun ostat materiaalin kirja kaupasta niin et kyllä saa optiota oncoineihin. Kukainenkin saa päättää ihan itse mitä ostaa. Minä olen jo koulutukseni ilmaiseksi saanut joten en valita :D

    VastaaPoista
  23. Tulee ihan mieleeni legendaarinen lause eräästä aikaisemmasta isosta rahankeräysrikoksesta
    "ei sillä väliä mistä tuotot tulee, kunhan niitä tulee"
    Vähän samaan tyyliin edellisen kirjoittajan kommentit voi käsittää.

    Ps. miten olet käyttänyt hyväksesi noita sijoitusoppaita, eihän niissä ksäitellä ollenkaan onecoinin tyyppistä toimintaa?

    VastaaPoista
  24. https://vimeo.com/129359717

    VastaaPoista

  25. OneCoin vauhti vaan kiihtyy, eli on se hämmentävää jos tällä julkisuustasolla ei viranomaiset olisi jo aikoja sitten pysäyttäneet jos kyseessä on ilmiselvä kusetus. Ymmärrän hyvin, että vastustajia on ja kaikkein hurmiointuneimpia vastustajia on Bitcoin uskovaiset.

    En itse keksi mitään yhtä tehokasta verkoston nopean kasvattamisen ratkaisua kun suosittelu-/verkostomarkkinointi. Eikä tästä verkostomarkkinointikuviosta tarvitse tykätä, mutta tehokasta se tuntuu ainakin tässä tapauksessa olevan.

    Mielenkiintoista seurata... aika sitten näyttää miten asiat etenevät.

    VastaaPoista
  26. Tänään starttaa

    www.coinvegas.eu

    https://vimeo.com/128599696

    VastaaPoista
  27. "OneCoin vauhti vaan kiihtyy, eli on se hämmentävää jos tällä julkisuustasolla ei viranomaiset olisi jo aikoja sitten pysäyttäneet jos kyseessä on ilmiselvä kusetus. Ymmärrän hyvin, että vastustajia on ja kaikkein hurmiointuneimpia vastustajia on Bitcoin uskovaiset." - WinCapitan julkisuustaso oli paljon korkeammalla :)

    VastaaPoista

  28. Wincapita oli vain suomalainen ilmiö ja OneCoin:iin verrattuna pientä paikallista puuhastelua.

    VastaaPoista
  29. Saatanallakin lentää jo laatta näiden Järvisen valehtelujen johdosta, OTAHAN DIGIRUNOILIJA KUNNOLLA SELVÄÄ, ETTÄ MIKÄ TAHO ON KOPIOINUT TIETOA JA KENELTÄ ENNEN KUIN LEVITTELET TÄÄLLÄ SONTATUNKIOLLASI VIRHEELLISTÄ TIETOA!

    VastaaPoista
  30. Kaipa joku voisi informoida myös noiden kirjojen alkuperäisiä kirjoittajia/kustantajia asiasta, voisi herätä vähän rapakon takanakin viranomaisten kiinnostus asiaan.

    VastaaPoista
  31. Ota sinä intoilija luuri käteen ja soita kyseisten kirjojen kirjoittajille, katsotaan sitten kuka on kopioinut ja keneltä. Ja ole ihan huoletta, myös rapakon takana on OneCoiniin liittyvät asiat selvitetty jo lakiammattilaisten toimesta. Sen johdosta OneCoinin toiminta alkaa rapakon takana heinäkuun alussa, koska laillisuusasiat ovat täysin kunnossa. Eikö olekin harmittava takaisku sinulle.

    VastaaPoista
  32. Kiitos taas päivän nauruista, Onecoin-sekopäät. Koville näyttää todellakin ottavan. ;)

    VastaaPoista
  33. Bitcoin mulkvistallakin jutut vaan paranee:)

    VastaaPoista
  34. Korjaan Bitcoin mulkvisti:)

    VastaaPoista
  35. Jätetään asiattomuudet pois. Jatkossa poistan häirikköviestit.

    VastaaPoista
  36. Oliko nämä Onecoin Usa osaston laillisuudet todettu miten, missä ja kenen toimesta?

    VastaaPoista
  37. Onko Petteri Järvinen mukana yrityksessä?

    http://tinypic.com/r/i3iid4/8
    https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1490576034565835&id=100008403578238&pnref=story

    VastaaPoista

  38. Eipä ole tietoa miten tuo USA markkinoille meno ja tarvittavat laillisuusselvitykset on hoidettu, kun oma elämä on täällä villissä pohjolassa :-)

    Muutoksia on tullut itse järjestelmään, eli lisää hyväksyttäviä kohtia rekkausvaiheessa ja jossain taisin nähdä käyttöehtoja jotka olivat kovin USA tyyppiset. No eiköhän tämäkin asia selkeydy ennen ilmoitettua heinäkuun alussa tapahtuvaa markkinastarttia.

    Kuukauden sisällä pitäisi monta asiaa startata, eli taas nähdään meneekö homma eteenpäin. Pelipuoli kaiketi tarttaa parhaillaan, Mastercard kotit on jo jakelussa ja taitaa ensimmäisillä jo kortteja olla ja ehkä kaikkein tärkein asia on tuo pörssin aukeaminen. Pörssi on tosin vasta sisäinen, mutta tärkeintä onkin että homma etenee oikein askelin.

    Ja taas kerran todettakoon, että aika sen sitten näyttää mikä tää kuvio on. Täälläkin on lietsottu jo kuukausia väitteitä huijauksista ja vertauksia wincapitaan, on syytetty pyramidipeliksi vaikka ainakaan kaiki eivät edes ymmärää mikä on verkostomarkkinoinnin ja pyramidin/ponzin ero. Kaikesta huolimatta OneCoin menee kokoajan eteenpäin ja verkosto kasvaa kovalla vauhdilla.

    VastaaPoista
  39. "Kaikesta huolimatta OneCoin menee kokoajan eteenpäin ja verkosto kasvaa kovalla vauhdilla"

    Jos on 500.000.000 kolikkoa vuoden lopussa, ja hinta 2,5-5€ kuka ostaa sitten leikkirahaa?
    mun veikkaus: OneCoin maksaa vuoden lopussa 0.001€ mutta todennäköisempää paljon vähemmän. Katotaan sitten kuinka paljon verkosto kasvaa...

    VastaaPoista
  40. Itse uskon vahvasti, että OneCoin maksaa ulkoisen pörssin avauduttua 2-3€/kpl, eli ajallisesti noin vuodenvaihteen seutuvilla(voi mennä ensi vuoden puolelle)

    Tämä oma ennusteeni on ehdottomasti sieltä maltillisimmasta päästä, mutta koska kyseessä on säätäkin vaikeammin ennustettavasta asiasta niin ollaan maltillisia. Jotain meneillään olevista asioista toki tiedänkin, mutta paljon enemmän on asioita joita en tiedä, eli kuten monissakin ison riskin kohteissä niin pääasiassa intuitiolla mennään.

    Muistakaahan kaikki, että jokainen edes muutaman eurin laittanut on lähtenyt mukaan vapaaehtoisesti, ja ainakin ne joita itse tiedän tuntevat ja tiedostavat mukaan lähtemisen riskin. Eikä teidän jotka nyt kynsin ja hampain kamppailette OneCoin:ia vastaan tarvitse pitää asiasta jatkuvaa vääntöä, koska teillä ei kaiketi ole edes muutamaa euroa kiinni.

    Muistakaa te nyt vääntävät ja vastaan tastelevat omat toimenne myös siinä tapauksessa, että tästä tulisikin menestystarina. Hei tuo myös on mahdollista halusitte tai ette !!!!!!!!!!!!

    Toivotaan että OneCoin on hurja menestystarina, koska näin toteutuessaan se toisi pieniin panoksiin nähden melkoisen määrän hyvinvointia suomeen :-)

    VastaaPoista
  41. uskon vahvasti, että OneCoin maksaa ulkoisen pörssin avauduttua 2-3€/kpl

    Mistä tämä arvon nousu tulisi? Vaikka unohdettaisiin kaikki tekniset ym. ongelmat ja oletettaisiin, että OneCoin on aito bisnes, miksi bulgarialaisen yrityksen oma raha olisi halutumpaa kuin esim. Bitcoin, joka toimii jo nyt kaikkialla ja jota voi käyttää helposti suoraan älypuhelimella?

    Toivotaan että OneCoin on hurja menestystarina, koska näin toteutuessaan se toisi pieniin panoksiin nähden melkoisen määrän hyvinvointia suomeen

    Hyvinvointia voi tulla kahdella tavalla: joko siirtämällä muiden rahoja itselle tai tuottamalla jotain uutta lisäarvoa. Kumpaan kategoriaan OneCoin kuuluu?

    VastaaPoista
  42. Ainakin kuulostaa täysin samalta kuin wincapita, on "tuotto-odotukset", "sisäinen pörssi", "laillisuus selvitetty", "oma luottokortti", "vastustajat", "oma pankki", "jokainen lähtenyt vapaaehtoisesti", "hyvinvointia suomeeen"...

    Ei minkään normaalin yrityksen tarvitse erikseen julistaa "laillisuus selvitetty", tuolaisia tekstejä tarvitsevat vain sellaiset joiden toiminta ei kestä päivänvaloa.

    VastaaPoista
  43. Kaikki asiat selviävät aikanaan. Arvoituksia ja mysteerejä on mukava viljellä sekä heitellä ilmaan, siitähän tässä Petterinkin luomassa sirkuksessa on kysymys.

    VastaaPoista
  44. Ei nyt unohdeta sitä totuutta wc jutussa.

    http://uberuutiset.fi/2015/06/01/professorit-wincapitan-toiminnassa-ei-todellisuudessa-ollut-mitaan-lainvastaista-tai-rikollista/

    VastaaPoista


  45. http://pjarvinen.blogspot.fi/2013/04/taas-tuli-ansaittua-025-dollaria.html Bitcoin-innostus meni itseltäni ohi, koska en ottanut sitä ajoissa vakavasti.(Lisäys klo 21:50 - lompakossa nyt 83,71 USD eli kokonainen taala virtuaalirahaa ansaittu blogitekstin kirjoittamisen jälkeen. Uusi WinCapita on syntynyt?)

    VastaaPoista
  46. Petterin jatkuvat negatiiviset kirjoitukset, itseasiassa aihe kun aihe josta herra kirjoittaa on jatkuvaa pessimismiä, kritiikkiä, halveksuntaa muita kohtaan ja itsensä korostamista " tietokirjailijana". Negatiivisenä ihmisenä oleminen on varmaa aika raskasta. Oletko Petteri ollut koulukiusaaja vai kiusattu? Mitä saat itsellesi tästä blogin ylläpitämisestä, hyvää mieltä siitä että haukut jatkuvasti? Tietokirjailijan luulisi edes joskus kirjoittavan positiivisiakin asioita mutta jokaisessa kirjoituksessasi kylvät negatiivisuutta ympärillesi.

    Se että olet itse ollut syytettynä ja tuomittuna talousrikoksista luulisi sinun varsinkin ymmärtävän mitä paskan jauhaminen tarkoittaa. Nyt syyllistyt siihen jatkuvasti itse jossa tuomitset muut tietämättä oikeasti mitään faktaa vaan googlailet asioita jotka tuot palstallasi esiin totuutena, tämän kirjoituksen aihe paljastaa jälleen kerran tietämättömyytesi.

    Säälittävää toimintaa ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
  47. Petterin kommentti

    "Mistä tämä arvon nousu tulisi? Vaikka unohdettaisiin kaikki tekniset ym. ongelmat ja oletettaisiin, että OneCoin on aito bisnes, miksi bulgarialaisen yrityksen oma raha olisi halutumpaa kuin esim. Bitcoin, joka toimii jo nyt kaikkialla ja jota voi käyttää helposti suoraan älypuhelimella?"

    Suomessa kehitään myös kryptovaluuttaa mutta miksi tämä muka olisi parempi vaihtoehto kun bulgarialainen?? Vanha juttu eikä tietoa miten on edennyt. Petteriltä löytynee vastaus tähänkin.

    http://www.aamulehti.fi/Talous/1194911500102/artikkeli/tastako+haastaja+bitcoinille+suomalaisyhdistys+julkaisi+uuden+kryptovaluutan.html

    Ja en ole vielä nähnyt bitcoineilla toimiavaa master cardia mutta onecoinilla se jo on. Lisää tuote ja palvelusovelluksia tulee.

    VastaaPoista
  48. Kukaan ei vastannut muuta kuin, että tämä on taas Petterin paskapuhetta ja että katsotaan kuka kopioi ja ketä. Väittääkö joku nyt ihan tosissaan, että 2007 julkaistu kirja on kopioitu tästä OneCoinin "tuottamasta" materiaalista?

    Jos OneCoin Mastercard on olemassa, niin mihin sen maksukyky perustuu? Siis miltä tililtä raha lähtee jos maksat sillä kaupassa? Tuskin se kortti voi konvertoida Onecoineja euroiksi jos "valuutta" ei ole julkisessa jakelussa ja eihän onecoineilla ole tällä hetkellä mitään arvoa?

    Kellä tuollainen Mastercard on?

    VastaaPoista

  49. Ompas viihdyttävää lukea Petterin aikaisempia kirjoituksia Bitcoinista :-)

    Petteri kysyi, että mihin oletukseni OneCoin arvon nousemisesta vuodenvaihteen seutuville perustuu. Mihin perustuu Bitcoin arvo ja miksi Bitcoin arvo on noussut alkuarvostaan?

    Eli spekulaatioiden, oletusten, uskomusten, mielikuvien jne... seurauksena. En minä ole valuuttaosaaja, eli en tämän parempaa oletusta pysty antamaan.

    Mikäli minä osaamattomana olisin nyt OneCoin omistaja, niin pyrkisin kaikin keinoin ja raivokkaasti rakentamaan verkostoa. Verkoston rakentaminen nykymuotoisen markkinoinnin keinoin loppuu aikanaan, mutta siinä vaiheessa pyrkisin listaamaan yrityksen pörssiin.

    Bitcoin on avoin järjestelmä ja tässä on sen heikkous, eli kukaan ei voi luoda mitään markkinastrategiaa muuta kun yksittäisen toimijan näkökulmasta. Samalla tämä avoimmuus on kiistaton vahvuus, koska kukaan yksittäinen taho ei käsittääkseni pysty koko järjestelmää kaatamaan, vaikka jonkun pörssin nyrjähtäminen voikin käyttäjien tilejä tyhjätä.

    OneCoin on suljettu järjestelmä ja tämä on sen vahvuus. Yritys voi tehdä matkkinastrategian ja myös toteuttaa sitä. Samalla tämä on myös heikkous, koska koko järjestelmä on mahdollista kaataa.

    Yksittäisen käyttäjän kannalta kummassakin järjestelmässä, eli vapaassa ja suljetussa on riskinsä.

    Nämä ovat siis toimialaa tuntemattoman ajatelmia ja vain mielipiteitä. Huomatkaa, että ketään toisin ajattelevaa en ole syyllistänyt, eli vain ja ainoastaan ilmassut omia näkemyksiäni syyllistämättä yhtään ketään toisista ajatuksista ja mielipiteistä.

    VastaaPoista
  50. "Vaikka unohdettaisiin kaikki tekniset ym. ongelmat ja oletettaisiin, että OneCoin on aito bisnes, miksi bulgarialaisen yrityksen oma raha olisi halutumpaa kuin esim. Bitcoin, joka toimii jo nyt kaikkialla ja jota voi käyttää helposti suoraan älypuhelimella? "

    Jos kyseessä ei olisi huijaus, voisi Onecoinin kokoisella markkinointikoneistolla helposti saavuttaa kymmenen miljoonan euron markkina-arvon. Kuten kolikkolistalta https://coinmarketcap.com/ näkee, ovat myös kaikenlaiset muut turhakkeet useiden miljoonien arvoisia.

    Onecoinilla on oma listansa http://xcoinx.com/, jossa se esittää valheellista, jatkuvasti nousevaa arvoa, joka on tällä hetkellä 201 miljoonaa dollaria.

    VastaaPoista
  51. Bitcoin on avoin järjestelmä ja tässä on sen heikkous

    Valuutan avoimuus ei ole heikkous, vaan toimivuuden edellytys. Yrityksen omassa "rahassa" ei ole järkeä eikä sellaista ole koskaan ennen ollutkaan.

    OneCoin on suljettu järjestelmä ja tämä on sen vahvuus. Yritys voi tehdä matkkinastrategian ja myös toteuttaa sitä.

    Rahaa ei "markkinoida", vaan sitä käytetään vaihdannan välineenä. Kukaan ei markkinoi euroja tai dollareita sellaisenaan. Rahan markkinointi kertoo siitä, että joku yrittää hyötyä myymällä pelkkää rahaa, vaikka bisnes onkin naamioitu koulutuspakettien myymiseksi.

    Edelleen: kun markkinoilla on jo laajalle levinnyt Bitcoin-virtuaalivaluutta, mikä voisi olla yhden yrityksen omistaman OneCoin-valuutan kilpailuetu siihen nähden? Miksi ihmeessä kukaan haluaisi käyttää tai näkisi arvoa OneCoinissa??

    VastaaPoista
  52. Pätkä F-Securen Mikko Hyppösen erinomaisesta artikkelista (Iltasanomat 16.4.2013):

    Bitcoinin vanavedessä on synnytetty kilpailevia bittirahoja. Yksi niistä on Litecoin, jonka arvonnousu on ollut vielä Bitcoinia maltillisempaa. Hyppösen mukaan bittirahojen suurin ongelma liittyy tällä hetkellä niiden vähäiseen käyttöön.

    Suomessa bitcoineilla voi maksaa vain yksittäisissä kauppapaikoissa.

    - Bitcoineja ostavat eivät käytä niitä vaan säilyttävät arvonnousun toivossa. Uskon, että jokin digitaalinen raha tulee olemaan vielä iso juttu. EN OLE VAKUUTTUNUT, ETTÄ SE ON BITCOIN.

    Bitcoinin kehittäjää ei tunneta. Hänet tunnetaan virtuaalimaailmassa nimellä Satoshi Nakamoto, mutta oikea henkilöllisyys ei ole tiedossa.

    VastaaPoista
  53. Kun näitä onecoinin julkaisemia juttuja lukee niin kukaan täysjärkinen ei tähän huijaukseen rahojaan laita. Kaikkien pyramidipetoksien peruskuviot samassa paketissa.

    https://www.onecoin.eu/upload/downloads/OneCoin_FAQ_LatestUpdates.pdf

    Kaikki mahdollinen tehdään jotta huijatut rahat saadaan pidettyä huijareilla ja samalla lypsettyä lisää rahaa, keksitään uusia vedätyksiä sisään tulevan rahan maksimointiin, tehdään systeemistä niin monimutkainen että kukaan ei käsittäisi miten rahat menevät pääkonnien taskuun, selitellään käsittämättömiä tarinoita miksi ei saa sitä ja tätä ja miksi noin ja näin...

    Suoraan pyramidipetoksen oppikirjasta. Mutta sinällään hatunnostoisen arvoinen tapaus, satoja miljoonia leikkirahan myynnistä vedättäjien taskuun.

    Noiden huijaukselle kiusallisten (Rujan entiset velat) hakutulosten poistaminenkin on vain osa operaatiota, onneksi kaikki hakupalvelut eivät poista hakutuloksia kuten google.

    VastaaPoista
  54. Rahaa ei "markkinoida", vaan sitä käytetään vaihdannan välineenä. Kukaan ei markkinoi euroja tai dollareita sellaisenaan.

    Tämä piti paikkansa kymmenen vuotta sitten, mutta ei enää, koska nyt on olemassa tekniikka, joka mahdollistaa kilpailevien valuuttojen luomisen. Markkinointi on tietysti yksi osatekijä arvonmuodostumisessa, kuten kaikilla muillakin tuotteilla, esim. kumisaappailla. Dollareita ja euroja voivat markkinoida korkeintaan keskuspankit, hallitukset ja armeijat, pienemmillä yksiköillä ei ole riittävästi resursseja.

    Rahan markkinointi kertoo siitä, että joku yrittää hyötyä myymällä pelkkää rahaa, vaikka bisnes onkin naamioitu koulutuspakettien myymiseksi.

    On turha sekoittaa kryptovaluutan markkinointia yleisesti siihen mitä Onecoin tekee, eli ylihintaisten koulutuspakettien myymiseen ja muihin hämäräpuuhiin.

    VastaaPoista
  55. Hyvä Petteri! Tämä aktivismisi näiden huijarien paljastamiseksi on varmaan paras tekosi heti DOS-käyttäjän käsikirjan kirjoittamisen jälkeen.

    VastaaPoista
  56. I did some calculations and here are my predictions:

    1) Below 500.000 members
    2) Onecoin won’t open in USA
    3) Key reversal = 15.7-15.8
    4) No more big event like Dubai 15.5

    1) This is my weakest prediction. Why? Because you can’t trust the numbers.You don’t even know what the number is telling you. Dr Ruja can make new promotions or a new alliance like with Conligus when we saw a big increase of the members.

    2) This is my best prediction. Dr Ruja puts no resources on fighting US Laws.

    3) “An enduring mystery of market history is that big, key reversal points seem to come out of the blue” – This is the google search that I made and found Levels 1-5 of One Academy.

    A critical event will happen and Dr Ruja and Sebastian decide to cash out. It could be earlier. Difficult to know when you can’t see all the numbers or what the new rules will be. Dr Ruja is the dictator of the company and can do whatever she wants.

    4) If This will happen then I’ll admit I was wrong.

    VastaaPoista

  57. Kautta maailman historia on jotain asiaa totutuista tavoista poiketen tehneet aluksi lyöty lyttyyn ja torjuttu. Näin oli mm. avoimen lähdekoodin järjestelmät ja mm. Linux.

    No tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että tällä perusteella OneCoin olisi se menestystarina, mutta siihen uskon että suurimmat menestystarinat tuleen niille jotka tekevät jotain toisella tavalla ja sitten myös onnistuvat asiassaan. Bitcoinilla on ollut aikansa, mutta näyttäisi siltä että siitä on ollut muutoksen käynnistäjäksi mutta ei vallakumouksen aiheuttajaksi.

    Kuten Mikko Hyppönen ja monet asiantutijatkin ovat todenneet, että rahan/valuutan ja vaihdannan välineiden maailma muuttuu. Onko muutoksen voittaja joku jo nykyisistä esille tuoduista vai odottaako suurin voittaja vielä esiintuloaan, niin sekin aika näyttää.

    VastaaPoista
  58. Edelleen: kun markkinoilla on jo laajalle levinnyt Bitcoin-virtuaalivaluutta, mikä voisi olla yhden yrityksen omistaman OneCoin-valuutan kilpailuetu siihen nähden? Miksi ihmeessä kukaan haluaisi käyttää tai näkisi arvoa OneCoinissa?? Petteri olet oikeassa bitcoin on todella laajalle levinnyt kolikko, mutta tiedätkö kuinka moni omistaa kokonaisen bitcoinin? Kuka omistaa eniten maailmassa bitcoineja? Kuinka monta prosenttia kaikista bitcoineista on hävinnyt bittiavaruuteen? En tiedä onko kuulemani vastaukset oikeita, joten toivon tietokirjailijana sinun kertovan sen totuuden kaikille kun tunnut kaikesta kaiken tietävän. Itse nyt en ainakaan bitcoinia kovinkaan turvallisena valuuttana näe. En tiedä kumpi on parempi menettää kaikki "huijaukseen" vai menettää kaikki jonkun pörssin haviämiseen. Kuka huijaa ja ketä?

    VastaaPoista
  59. Kiva huomata, että pessimisti Ben Zmith on alkanut uskomaan Onecoiniin:D Hän todella uskoo, että onecoin on vielä loppu vuonna pystyssä. Hän todellakin uskoo niin. Sitten hän voi sanoa minähän sanoin, että se on vielä loppuvuonna hengissä valitettavasti vaan arvo meni pikkasen pieleen :D Eiku pakettia ostamaan :D

    VastaaPoista
  60. En tiedä kumpi on parempi menettää kaikki "huijaukseen" vai menettää kaikki jonkun pörssin haviämiseen

    Pörssit ovat vaihtopaikkoja, omassa tietokoneessa tai älypuhelimessa olevat bitcoinit eivät häviä mihinkään.

    kun markkinoilla on jo laajalle levinnyt Bitcoin-virtuaalivaluutta, mikä voisi olla yhden yrityksen omistaman OneCoin-valuutan kilpailuetu siihen nähden

    Aivan niin. Kun markkinoilla on jo laajassa käytössä oleva, tekniikaltaan turvalliseksi havaittu ja täysin avoin/hajautettu bitcoin, mikä olisi bulgarialaisen yrityksen omistaman suljetun OneCoinin kilpailuetu? Sitä sopiikin miettiä.

    VastaaPoista
  61. On mahdollista että onecoin elää jopa 2016, mutta minkälaisessa muodossa?
    Ruja voi tehdä muutoksen että saa myydä 1 onecoin/päivä. Sitten se elää.

    Mutta varmaa on että ei kukaan onnistu myymän kolikkoja voitolla.
    Short-term Strategy ei toiminut. Tai onko 1 henkilö tässä joka onnistui tällä strategialla?

    http://image.slidesharecdn.com/onecoinofficialen2014-150104051958-conversion-gate02/95/one-coin-business-presentation-46-638.jpg?cb=1420364329

    VastaaPoista

  62. Olen kovin hämmentynyt Petterin kapeakatseisuudesta, eli siitä että et halua nähdä selkeitä tosiasioita joissa OneCoin on jo ollut todella vahva. Verkosto on rakentunut ennätyksellistä vauhtia ja vauhti vain kiihtyy. Yritys on tällä tavalla luonut vahvan taloudellisen pohjan luoda jotain aidosti uutta ja huomattavsti paremmin tuottavaa kun tämä alkuvaiheen rahoitus.

    Ja taas kerran todettakoon, että aika sen sitten näyttää miten OneCoinin käy. Tadoudellisista resursseista ja verkoston koosta menestys ei jää kiinni, eli noissa kapasitettia on ja lisää tulee.

    VastaaPoista
  63. Cheapest-bitcoin-casino? ei vissin kannata satsata enemmän rahaa

    https://www.casinowebscripts.com/cheapest-bitcoin-casino-starting-solution.html

    BitCoin Casino Software Solution to start online casino (only 15000€) PLEASE NOTE: This offer is available for BitCoin, LiteCoin, NetCoin or any other cryptocurrency casino.

    VastaaPoista
  64. https://www.coinvegas.eu/
    http://www.casino-del-mundo.com/

    VastaaPoista
  65. Et vastannut petteri minun kysymyksiin. Pörssit on vaihtopaikkoja? miksi kukaan sitten tunkee sinne niitä turvallisia bitcoineja? Bitcoinit on tallessa omassa älypuhelimessa/tietokoneella aika paljon on kuullut juttuja kovalevyt hajoo sinne meni kolikot, salasanat unohtuu sinne meni kolikot no sitten tietty saa vaan itseään syyttää. Yllättävää että se mieli on sinullakin muuttunut ajan saatossa bitcoinista ensinhän se oli sinullekkin vain huijausta. Katsotaan missä vaiheessa se Petterikin omistaa onecoineja :D Ben jo tässä vaihessa on voinut tehdä hyvää tiliä olemalla onecoinissa ja en puhu bonuksista. Siinäpä sulle pähkinä purtavaksi miten se on mahdollista:D

    VastaaPoista
  66. Cheapest-bitcoin-casino? ei vissin kannata satsata enemmän rahaa

    Ilmeisesti koko CoinVegas-kasino on ostettu valmiina pakettina. Edes pelilisenssi ei ole oma, se on rekisteröity Maltalla jo vuonna 2009.

    Yhtä vakuuttavaa kuin yhtiön sähköpostiosoite OneCoin.Company@gmail.com - ilmainen webmail-osoite yhtiöllä, jonka pitäisi kehittää maailmanlaajuista satojen miljoonien arvoista kryptovaluuttaa.

    Niin ikään väite "The world's first and only online cryptocurrency casino" on täyttä puppua, kts. vaikka https://cryptocointalk.com/forum/2419-games-gambling/

    VastaaPoista
  67. Et vastannut petteri minun kysymyksiin. Pörssit on vaihtopaikkoja? miksi kukaan sitten tunkee sinne niitä turvallisia bitcoineja? Bitcoinit on tallessa omassa älypuhelimessa/tietokoneella aika paljon on kuullut juttuja kovalevyt hajoo sinne meni kolikot, salasanat unohtuu sinne meni kolikot

    Bitcoinit pitää säilyttää omalla levyllä/puhelimessa ja niistä pitää tehdä varmuuskopio kuten muistakin tärkeistä tiedostoista. Bitcoineista voi tehdä myös ns. paperilompakon, jolloin rahat ovat paperilla (vähän kuin itse painetut setelit, heh).

    Jos säilyttää rahojaan online-palvelussa, on aina riski tietomurrosta tai salasanan unohtamisesta. Ymmärtääkseni OneCoiniin ei edes luvata muuta kuin online-lompakko, jolloin rahat (ja koko historia) ovat yhden yhtiön hallussa ja vain salasanan takana -- todellinen tietoturvan painajainen.

    Sikäli kun niitä Onecoin-rahoja oikeasti on edes olemassa. Odotan yhä auditointi-raportin ilmestymistä.

    VastaaPoista
  68. Yhden yhtiön luomaan ja hallinnoimaan kryptovaluuttaan voisi olla hieman luottoa mikäli taustayhtiönä olisi Google/Apple/Samsung/tms. Noista voi ilman vakuutteluja uskoa että potentiaalista käyttäjäkuntaa löytyy ja resursseja piisaa.

    Jos ja jos kryptovaluutta osoittautuu hyväksi bisnekseksi yritykselle, niin jokainen voi kuvitella miten onecoinin käy siinä vaiheessa kun joku suuryritys tunkee omansa markkinoille.

    VastaaPoista
  69. 48 muita:
    http://gamblingwithbitcoins.com/review/

    nyt itse en vaan voi lopettaa nauramista kun pelaan tämän:
    Penalty Shootout Challenge
    maailman huonoin peli?? tälläisiä saa pelata onecoinilla.
    paina "play for fun poitns"

    https://www.coinvegas.eu/choose_type.php?game=1004

    VastaaPoista
  70. Onko Ben Zmith vähän hono Somi vai Bitcoin näyttelijä:)

    VastaaPoista
  71. Mites se menikään jutut oikeasti Googlen, Facebookin ja Amazonin suhteen? Pojanklopit tulivat internet-maailmaan ns. puskien takaa ja tekivät "pikku temput" isojen toimijoiden nenän edestä, että huppista keikkaa vaan. Vanhemmat yritykset kun ovat usein kangistuneet kaavoihinsa sekä tapoihinsa ja uudet, rohkeat sekä innovatiiviset yritykset pyyhkäisevät ohi samaan aikaan vasemmalta ja oikealta.

    VastaaPoista
  72. Hieman maistiaisia Dubain kekkkereistä. melkoinen suhina tykättiin tai ei :-)


    http://youtu.be/avmGZoXYyl0

    VastaaPoista

  73. Ei tuo yksi hallintaympäristö mikään huono ajatuksena ole, eli silloinhan turvallisuus on kaikkein helpoin varmistaa kun kaikki transactiot tapahtuu sen yhden järjestelmän sisällä.

    VastaaPoista
  74. Hyvä video. Paljonko näkyi suomalaisia no ei paljoa muutama kyllä oli. Ihan vaan sillä tämän sanon, että tämä ei todellakaan ole suomalaisten käsissä onecoinin kasvu. meitä on n. reilu prosentti suomalaisia mukana. Siinä teille jotka huutelee , että taas tuulipuku kansaa viedään 6-0. Kyllä suomalaiset on aivopesty ja peloteltu jo maan rakoon ei ihme , että meillä suomessa menee näin lujaa. No aika näyttää oliko se reilu 1% suomalaisista hyvän riskin ottajia:D ja prosenttimäärä tippuu kokoajan, koska muualla maailmassa tämä vetää todella kovaa eteenpäin. Mielenkiinnolla odotan jenkki markkinoitten aukeamista. Mikäli samanlainen kasvu vauhti pysyy vuoden loppuun asti niin mennään yli 1 miljoonan henkilön. Ei huono. Eli se tarkoittaa yli miljoona henkilöä omistaa enemmän kuin 1 kokonaisen onencoinin, kun taas reilu 200 000 henk. omistaa kokonaisen bitcoinin. Bitcoinin omistajia on kuiten huomattavasti enemmän jopa 10 miljoonaa.

    VastaaPoista
  75. Mikä on tämä riskisijoitus juttu? Ei tuo mikään riskisijoitus ole vaan kusetus. Ainut riski on saada tuolta kotiutettua rahaa ja odotella paljonko valtio aikanaan oikeudessa perii takaisin. Tähän materiaali kopiointiin ei edelleenkään ole kukaan vastannut mitään? Nuo Google yms vertauskuvat on varmaan kirjoitettu ihan trollina? Melkoista lahkotoimintaa tuossa videolla.

    VastaaPoista
  76. Aivan sama jos se on sun mielestä lahkotoimintaa minä ainakin kuulun siihen lahkoon enemmin kun sun persaukiseen vikisijä lahkoon :D Juu se on totta valtio perii kyllä omansa , mutta verojen muodossa. Luulis valtionkin olevan tyytyväinen, kun saa miljoonia veromarkkoja suomeen. Kryptovaluutat on suomessakin laitettu veronalaiseksi tuloksi jo vuonna 2013.

    VastaaPoista
  77. Onecoinista puuttuu vain se oleellinen. Se on tuo viimeisimpänä mainitsemasi kryptovaluutta.

    VastaaPoista
  78. Joko joku on lukenut Rujan väikkärin?

    VastaaPoista

  79. Taustaa en tiedä, mutta otetaan nyt esimerkki esille. On paljon monentyyppistä immateriaalituotantoa jonka oikeuksia tekijät sitten jollain diilillä antavat toisten käyttöön. No sitten kun joku löytää netistä samanlaisen jutun, niin voiko siitä täysjärkinen heti alkaa vaahtoamaan, että se on nyt laittomasti kopiotu?

    Immateriaalijuttuja kopioidaan laittomasti paljonkin, mutta oikeusia myös luovutetaan ja myydään. Ei siis olisi ollekaan mahdoton ajatus, että OneCoin materiaaliin on käytetty samaa materiaalia kun johonkin kirjaan, koska eiköhän nuo tärkeimmät talousasiat ole jo moneen kertaan pyöritelty. Miksi siis keksiä pyörää kokonaan uudelleen.

    Loppupäätelmänä todettakoon. Muutama esimerkki ei kerro kokonaisuudesta paljoakaan, eikä tästä muualta löytyneestä samankaltaisuudesta voida automaattisesti tehdä päätelmää, että OneCoin materiaaliin olisi kopioitu jotain jostain laittomasti.

    Tämän asian luulisi tietokirjailija Järvisenkin ymmärtävän.

    VastaaPoista
  80. se reilu 1% suomalaisista hyvän riskin ottajia:D

    4520/5474210*100= 0,083= 0.1%
    1%=54742

    VastaaPoista
  81. Sitten kun valtio ottaa vastaan vero"markkojen" sijaan veroOneCoineja niin kai se on uskottavä että Rujan juhlapuku-sampanjajuhlat-markkinointi on vedonnut kansaan ja maailma on valloitettu ja todennäköisesti valuuttaa on siirtynyt kukkarosta toiseen. Jotkut on rikastuneet ja toiset köyhtyneet . Edelleen sitä odotellessa jatkan pohtimista, että mistä niitä Onecoin-veromarkkoja oikein tulee? No kaverin kukkarosta tietysti. Mistäs se äkkirikastuminen tulee? Ahkeran OC puukkaajan kaverin kukkarosta. Kenenkäs rahoilla se Ruja siellä pitää juhliaan, ostaa taloja ja jahteja ja kenen rahoilla hänestä tulee miljardööri? No kaikkien jotka on hankkineet koulutuspaketin. Täh eikö ne mun kaverit sitten rikastuneetkaan? Hei missäs kaikki kaverit on?

    Oma moraalini ja oikeustajuni ei venyisi osallistumaan OneCoin koulutusten pyörittämään rahansiirtoon. Mutta ehkä joillakin ihmisillä on niin suuri tarve hankkia rahaa ja päästä toteuttamaan ikuisia unelmiaan, että pystyvät selittämään asiat itselleen niin että omasta mielestään ei tee mitään väärää.

    Onhan mulla pari Disney dollaria ostettuna Disney Worldista jo 25 vuotta sitten, että on ne muutkin firmat omaa valuuttaa painaneet.

    VastaaPoista
  82. jos ei jaksa katsoa videota, tässä pdf:

    https://drive.google.com/file/d/0B4CyzrtK43UvY09KY19XeXBQMG8/view?usp=sharing

    ja tekstit ilmaiseksi:
    1
    https://books.google.fi/books?id=rFhzAgAAQBAJ&pg=PA7&lpg=PA7&dq=litecoin+%28which+uses+scrypt+as+a+proof-of-work,+as+well+as+having+faster+transactions&source=bl&ots=6iuDzcTe7i&sig=BsT7sjkoQcAd39v-VuzdfJwLi5I&hl=sv&sa=X&ei=bmhvVaycHuX5yQPN4oHYAg&ved=0CC8Q6AEwAg#v=onepage&q=litecoin%20%28which%20uses%20scrypt%20as%20a%20proof-of-work%2C%20as%20well%20as%20having%20faster%20transactions&f=false
    (sivu 7 alhaalla)
    2
    https://books.google.fi/books?id=f0IvXXdveu8C&pg=PA308&dq=still+a+jewelry+demand+that+defines+the+largest+source+of+gold+consumption&hl=sv&sa=X&ei=FGlvVaqHE4XNygPwnIDIAg&ved=0CCcQ6AEwAA#v=onepage&q=still%20a%20jewelry%20demand%20that%20defines%20the%20largest%20source%20of%20gold%20consumption&f=false
    (308-309)
    3
    http://www.dummies.com/how-to/content/why-chart-securities-price-trends.html
    (siis tämäkin löytyy ilmaiseksi netista)
    https://books.google.fi/books?id=RwSIX8miWg0C&pg=PT28&lpg=PT28&dq=prices+and+trends+rule,+so+you+have+to+be+able+to+track+and+identify+them&source=bl&ots=8Xgy8owxDs&sig=cyZZ8PiycfKtHhKwYvPuG-sXawU&hl=sv&sa=X&ei=929vVeCUN8XhywPM4YKgBA&ved=0CCoQ6AEwAQ#v=onepage&q=prices%20and%20trends%20rule%2C%20so%20you%20have%20to%20be%20able%20to%20track%20and%20identify%20them&f=false
    (1sivu ylös, 1 sivua alas)
    4
    http://www.investopedia.com/articles/technical/060401.asp

    VastaaPoista
  83. "se reilu 1% suomalaisista hyvän riskin ottajia:D

    4520/5474210*100= 0,083= 0.1%
    1%=54742"


    On vähän muutenkin prosentit, grammat ja milligrammat sekaisin näillä tyypeillä. Vai kuka täysijärkinen ostaisi virtuaalisia kultakolikoita joiden "vakuutena" 10mg kultaa (=0,01g) hintaan 0,45€/kpl kun vastaava määrä kulta maksaa kaupassa 0,034€ eli alle kymmenesosan. Vai luottavatko nämä että onecoin-huijattavat ovat niin yksinkertaisia etteivät huomaa että maksavat yli kymmenkertaisesti ylihintaa?


    https://goldvault.co/en/what-is-aurum-gold-coin

    https://goldvault.co/en



    VastaaPoista
  84. Sinulla "taysjärkisellä tyypillä" pettää nyt kyllä täysin laskuoppi. Kulta gramman hinta on just nyt 4.6.2015 klo 11:41 33,67€. Jos tämä summa jaetaan 100:lla (1000mg/10mg=100) niin vastaus on 0,3367€. Taisi jäädä sinulta väliin matematiikan tunnit:).

    VastaaPoista
  85. Grammahinta ja sitä kautta laskettu hinta 0,3367€ 10mg:lle on totta. Se että onko sitä kultaa oikeasti olemassa ja takaamassa jotain kolikkoa onkin jo toinen asia. Ainakin tällä hetkellä ne kolikot ja kulta ovat hukassa, 503 Service Unavailable

    VastaaPoista

  86. Tietääkös Petteri miten tuossa kultakuviossa kävi????? No ei tullut edes esitutkintaa, mutta muhkeiden otsikoiden muisti on monella mielessä eikä kukaan tunnu olevan kiinnostunut miten asiassa kävi.

    Suomessa on siis mahdolista ilman minkäänlaista vastuuta nostaa mediahässäkkä, eli sitten vaan nostellaan olkapäitä kun selviää ettei mitään aihetta hälyyn ollut. Edes mediaa ei monessakaan tapauksessa kukaan vaadi korjaamaan kirjoitteluaan, ellei ole paikallista tahoa joka veisi JSN:lle. No nuo JSN:n langettavat päätökset puolestaan uutisoidaan kovin vaatimattomasti.

    Mun mielstä toi Petteirin linkin kultajuttu on kaikkea muuta kun kiinnostava, mutta tämä suomalainen median tapa käsitellä asioita kiinnostaa jo kovasti. Mielipiteen vapaus pitää olla, mutta jotain eettisiä ja moraalisia pelisääntöjä vapaalla mielipiteiden julkaisuilla pitäisi olla.

    Jos kävisikin niin, että OneCoin olisi kaikista vastusteluista huolimatta menestystarina, niin silloin näillä mediateurastajilla olisi suomessa iso joukko varakkaita ja melkoisen vihaisia "kavereita". Todetaan kumminkin, että aika sen sitten näyttää mikä OneCoin on, eli eiköhän jo pari seuraavaa vuotta näytä suunnan ja vauhdin.

    VastaaPoista
  87. Tutkinta Suomessa voi päättyä, jos näyttöä ei saada. Se ei tarkoita, että kohde olisi todettu lailliseksi.

    Massachusettsin osavaltion finanssivalvontaa vastaava laitos tutkii myös asiaa. En tunne jenkkien oikeuskäytäntöä riittävästi, mutta teksti dokumentissa

    http://www.sec.state.ma.us/sct/current/sctemgoldex/EmGoldex-et-al-Complaint-Docket-No-2014-0056.pdf

    tuntuu aika selvältä (22.10.2014):

    The Enforcement Section further alleges that the offers and sales of securities were part of a pyramid scheme and Respondents' promotion of such scheme defrauded Massachusetts investors.

    ja

    Specifically, Respondents offer investment opportunities in a pyramid scheme called EmGoldex. Respondents are the most visible and active promoters of EmGoldex in the Commonwealth and have recruited hundreds of investors into the scheme.

    VastaaPoista
  88. Vaikka suurella mielenkiinnolla seuraan mitä tulee tapahtumaan, niin missään vaiheessa en tule katumaan etten lähtenyt mukaan. Jos joku rikastuu se ei ole minulta pois ja jos joku köyhtyy ja tulee huijatuksi, niin minä en ole siitä vastuussa.

    OneCoiniin mukaan lähteneet tavoittelevat äkkirikastumista. Meitä jo valmiiksi kohtuullisen varakkaita ihmisiä on olemassa. En missään nimessä ottaisi sitä riskiä, että lähtisin vähääkään kyseenalaisiin busineksiin mukaan. Hävittävää on niin paljon. Ei normaali arkeni muuttuisi juurikaan, vaikka rahaa olisi vielä enemmän. Rahaa ei tarvitse asioihin jotka tekee elämästä elämisen arvoista, kuten perhe, lapset, hyvät ihmissuhteet, luovuus, terveys. Toki raha antaa vaihtoehtoja esim. kouluttautumiseen, sairauksien hoidattamiseen ja vaikka yhteisten elämyksien hankkimiseen perheen tai ystävien kanssa.

    Minulle on kaksi kertaa tyrkytetty Onecoiniin liittymistä. Molemmat kerrat sitä on tarjonneet ihmiset, jotka edelleen (lähes viisikymppisenä) asuvat vuokralla ja joiden likviditeetti ei todennäköisesti kestäisi pesukonetta suuremman laitteen hajoamista ilman että se jo aiheuttaisi kassakriisin.

    Minulla on varakkaita ystäviä, jotka eivät myöskään ole lähteneet mukaan Onecoiniin. Yhdessä olemme sitä ihmetelleet, että miten ihmiset jotka eivät ole tähän astisessa elämässään osanneet kerryttää omaisuuttaan ja varallisuuttaan tulevat tarjoamaan hyviä rikastumisbusineksiaan meille, joilla jo on sitä varallisuutta. Eikö heidän ennemminkin kannattaisi tulla meiltä jo valmiiksi varakkailta kyselemään niitä sijoitusvinkkejä.

    Hurahtaminen on ihanaa. Rakastuneelle on turha kertoa rakkaudenkohteen huonoja puolia, ei hän niitä kuitenkaan pysty näkemään tai ainakaan tunnustamaan. Koska elämä on tässä hetkessä, niin nauttikaa OneCoinilaiset täysillä niistä fiiliksistä mikä tällä hetkellä on.


    VastaaPoista
  89. Ei pidetä tämän palstan propaganda viljelijöitä mysteerissä ja valheissa (niin kuin joillakin tämän palstan kirjoittelijoilla on tapana tehdä). Emgoldex asian päätöksestä (Emgoldexin markkinointiohjelmasta ei ole tutkinnassa löydetty laittomuutta ja tutkinta on lopetettu) on toimitettu dokumentti sitä pyytäneelle taholle eli tuo taho on Emgoldex markkinointiohjelman parissa työskentelevät henkilöt täällä Suomessa. Ja viitaten aikaisempaan viestiin tässä blogissa, asiasta nostettiin ensin kunnon media hässäkkä, sen jälkeen KRP tutki ja selvitti asiaa ja julkaisi omalla sivustollaan että Emgoldex asia on selvityksessä. Mutta, KRP ei antanut mitään informaatiota tutkinnan päättymisestä eikä sen päätöksestä missään tiedotuskanavassa. Myöskään media ei ole maininnut sanallakaan enää koko asiasta päätöksen jälkeen. Jos tämän meidän "maailman vähiten korruptoituneen" maan toimintatavat ovat tätä tasoa niin mitä tämä kertoo oikeasti tämän maan tilasta (mukaan lukien viranomaistahot), siitä vetäköön jokainen Suomen kansalainen omat johtopäätöksensä. Itselleni tämä kyseinen tapaus oli ainakin viimeinen vahvistus minkälaisessa "lintukodossa" mekin suomalaiset oiken eletään. Ja Petteri hyvä, tuo viittaamasi linkki koskee tapausta, jossa henkilöt keksivät rakentaa USA:ssa ihan omia rahoituskuvioita Emgoldex markkinointiohjelman rinnalle ja tuota henkilöiden keksimästä omasta kuviosta on kysymys tuolla Massachusettsin osavaltion tutkimuksessa. Eli tässä on taas ykis osoitus Petterin "tuntuu aika selvältä" varmuudesta. Petteri ei millään pahalla, mutta sinun juttujesi perustat pehmenevät nyt päivä päivältä ja pitää olla kyllä harvinaisen sokea ja ymmärtämätön, jos joku vielä jatkaa sinun juttujen uskottelemista itselleen, toki siihenkin on jokaisella täysi oikeus tässä "vapaassa" Suomen maassa.

    VastaaPoista
  90. Samaan olen päätynyt itsekin edellisen kirjoittajan kanssa. Petteri laittelee tänne blogiinsa linkkejä joista löytyy kyllä kaikenlaista ja järkevänkin tuntuista tietoa, mutta tietojen paikkansa pitävyys sen asian suhteen mihin Petteri tarjoaa tietoa vastaukseksi ja totuudeksi onkin sitten kokonaan ihan toinen juttu. Kiitos edellisen viestin kirjoittajalle erittäin asiallisesta ja asioita avaavasta kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  91. Jos olis se Tykkää-nappi, niin tykkäisin edellisestä kirjoituksesta ja mielelllään parikin kertaa :-)

    Ei muuten tarvitse enää ihmetellä suomen katmeaa tilannetta kun toiminta täällä on tällä tasolla..

    http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2015/05/13/vain-kaksi-euromaata-on-nyt-taantumassa-kreikka-ja-suomi/20156124/12

    VastaaPoista

  92. Petterille voisi suositella sellaista median lukutaidon kurssia :-)

    VastaaPoista
  93. Kannattaisi pistää se dokumentti Emgoldexin tutkinnan päättymisestä näkyville. Kun esitutkinta on kerran päättynyt niin se ei voi olla mikään salainen dokumentti. Olisi hieman uskottavampi kuin anonyymin nettikirjoittelijan väite tutkinnan päättymisestä.

    VastaaPoista
  94. No voi hyvää päivää taas! Tuo KRP:n Emgoldex-tutkintahan oli uutisissa joskus marraskuussa, eihän tuosta ole vielä montaa kuukautta. Kun ottaa huomioon esim. Wincapita-tutkimusten keston, niin tilanne voi olla vielä melko alkutekijöissään - eli juttu ei ole ollut uutisissa koska mitään uutta uutisoitavaa ei ole ollut. Ei poliisilla ole tapana tiedottaa vähän väliä keskeneräisistä tutkimuksistaan, se voisi jopa haitata tutkinnan edistymistä.

    Mitä tulee noihin täkäläisiin "tietäjiin", niin meno on tuttua. Wincapita-tapauksessa leviteltiin pitkin matkaa huhuja siitä, kuinka tutkinnassa oli löydetty vakuuttavaa näyttöä Capitan puolesta, milloin taas poliisit käyttivät itse "rupluuttia" treidaamiseen jne. Ja joka kerta kun poliisi sitten tiedotti asioista tuli uusi tuumaustauko Urjalan bensiksellä :)

    VastaaPoista
  95. Äly hoi älä jätä.... Wincapita tapauksessa tutkintakynnys ylittyi ja pitkään kestänyt tutkinta käynnistettiin.
    Emgoldex tapauksessa tutkintakynnys ei ylittynyt, eli mitään pitkää ja tarpeettoman monimutkaista tutkintaa ei edes käynnistetty.

    On erittäin säälittävää kun ihmiset ei tunne oikeuskäytännön perusteita, ja silti vaahtoavat asioista.

    VastaaPoista
  96. Tämän palstan hörhö porukalle on ihan sama näyttää paskaista vessapaperia kuin jotain virallista dokumenttia, heille molemmat paperit ovat yhtä uskottavia.

    VastaaPoista
  97. Onecoin lyhyesti:

    Koulutus: Koulutus on päätuote. Ei ole väliä, mikä sisältö on tai mistä se on kopioitu, siksi 98% eivät edes tiedä että sellaista on olemassa.
    Tokenit: Saa monta tokenia mukana. Splitilla tullaan 2 rikkaammiksi ;) tai sitten ei, koska ei enää saa myydä näitä. Myydä saa Dr Ruja jolla on rajoittamattomasti tokenia.
    Onecoins: Todellinen päätuote. Kannattaa muistaa että arvo tulee nousemaan huimasti koko ajan (ainakin niin sanotaan) eli ei kannata myydä liian nopeasti. Kyllä saa myydä mutta silloin kestää esim. 40.000 onecoinin myynti noin 3 vuotta. Saa ostaa lisää kuinka pajlon tahansa mutta myydä saa korkeintaan 250 viikossa.
    Bonukset: Hyvät bonukset, 55% liikevaihdosta menee bonuksiin koska myydään virtualinen tuote. Kun ei tarvitse tuottaa mitään jäsenille, verkosto kasvaa nopeasti ja bonuksilla pystytään rikastumaan todella nopeasti.

    VastaaPoista
  98. Onko siellä Juri tai Sebastian "Ben Zmithin" takana?:)

    VastaaPoista
  99. Jaa sulla on sitten näköjään uutta sisä piirin tietoa, ettei tokkeneita saa enään myydää. Hmm. Kaverini ,joka ei ole mielikuvitus henkilö on alusta pitäen myynyt tokkeneita, kyllä niissäkin on myyntirajoitus, mutta ihan kivasti on tullut voittoa.5k paketilla saat 240000kpl tokkeneita myyntihinta0,10-0.18 lyhyellä tähtäimellä n. 35k Miksi ei muka saisi omiaan pois.HÄH?
    Kolikoita on vain rajallinen määrä mikäli tiedät sen enempää ei voi ostaa kuin on tarjolla. Myös oncoinien myynnissä on alkuun rajoitus 50kpl/pvä juurikin 250kpl/vko. Hyvä olet sentään jotain kuunnellut koulutuksessa. Mielestäni rajoitus on todella hyvä muutenhan se kaataisi ns. kurssin. 3 vuottaa niin saa kaikki myytyä joo tolla kaavalla ei se nyt niin äkkirikastumista ole ja eipähän se hätäisinkään kaveri saa kaikkia myytyä äkkirikastumisen toivossa vaan toivottavasti myös hänen viimeiset kolikot ovat nousseet. Esim jos kurssi pysysi koko ajan samana 3v päästä sinulla olisi se reilu 40k 5k sijoutuksella mielestäni sekin jo ihan hyvä tuotto. Spekulaatiolla voi jokainen leikkiä mitä jos.... :D Varmaan jokainen bitcoin kaverikin alkuun laskeskeli samalla tavalla.

    VastaaPoista
  100. Onko siellä Juri tai Sebastian "Ben Zmithin" takana?:)

    Ymmärrän että monta saavat tiedonsa ainoastaan bonuksista. Mutta kannattaisi lukea myös muut tiedotteet. Tämä uusin FAQ tuli jo kaikille jäsenille 24.5. Siis muut kuin "Jyrit" tai "Sebastianit" lienevät tietäneet tästä. Tässä osa tokenista:

    What happens with the tokens market? How can I buy coins from the mandatory accounts?

    Tokens will not be sold on the OneExchange any more, as the coin trading has started. The mandatory accounts can buy them, but the Mandatory accounts can also buy OneCoins directly, to avoid the waitlist for mining and join at a lower price.
    ---------------------------------------------------------------

    Kaverini ,joka ei ole mielikuvitus henkilö on alusta pitäen myynyt tokkeneita, kyllä niissäkin on myyntirajoitus, mutta ihan kivasti on tullut voittoa.

    Liittymisen jälkeen ei saa myydä tokenia 80 päivän aikana. Splitit olivat 28.12.2014 ja 25.12.2015. Jos juku tycooni olisi mukana molemmilla (liittyi ennen 28.12.15) niin sitten toisen splitin jälkeen 120.000 menee automaattisesti louhintaan. Muut saa myydä 1.5 % päivässä. (Jos joku on tehnyt sen niin näyttäkää kuvia myyntistä)

    Seuravaa splitti tulee 11-13.6. mutta 15.6 ei saa myydä tokenia enää.

    VastaaPoista

  101. Tokens will not be sold on the OneExchange any more, as the coin trading has started.
    The mandatory accounts can buy them.

    Eli kuka myy tokenia??

    VastaaPoista
  102. Aika hyvin tuli tiliä. Itse kolmen tycoonin kuninkaana otin megasplitit käyttöön ja feidasin puolitusta, kunnes keksin ottaa tuplauksen käyttöön ja sain puskettua limitin ylös 500kpl/vko. Tällä hetkellä heiluu kätevästi välillä 0,14-0.2. Hyvin menee mutta menköön.

    VastaaPoista
  103. Splitit tähän asti: 28.12.2014 ja 25.3.2015

    VastaaPoista


  104. http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/06/04/liikanen-bitcoin-ongelmallinen-maksujarjestelmana/20157225/170

    Eikä Bitcoin voi hallitsemattomuuden takia koskaan vakavaksi maksuvälineeksi edes tulla, koska kukaan ei pysty kokonaisuuteen vaikuttamaan.

    VastaaPoista
  105. http://youtu.be/0Q45yD1b5yk

    VastaaPoista
  106. Eiköhän tämä yksi Suomen kryptovaluutta (Facebook ryhmä) ryhmän kirjoitus kerro jo hyvin pitkälle sen minkä suuntaisia ovat ainakin jonkun porukan touhut Onecoin konseptia kohtaan ja minkälaista kuvaa tuo porukka haluaa esittää ja levittää OneCoin konseptista:

    Muita sääntöjähän meillä ei ole, emme sensuroi jokainen saa marista mitä marisee. Yksi kirjoittamaton Onecoin sääntö on niitten trollaaminen ja ehdoton hehkutus (kusetuksena)

    VastaaPoista
  107. tässä nopeammat linkit:

    http://benzmith.tumblr.com/post/120769287496/one-academy-content-stolen-from-other-books

    VastaaPoista
  108. Kiinalaisia tällä hetkellä 172.000 mutta Fb:ssa ja Youtube:ssa en nähnyt Kiinalaisia lainkaan. Eli kuka uskoo että 172.000 Kiinasta ovat liittyneet OneCoiniin?

    Katson joskus listaa uusista jäseneistä:

    xxw6666
    zgx4085
    ll6129
    agh3996
    lly11188
    th790
    wangcm678
    CYQ18887
    gyh7187
    xxww
    vkblj368
    rwd5588
    tll206265
    WJJ333
    zfz9533
    lj51888
    sm83
    CJXZJYZZH
    xxw9999
    trz77768
    wlq271436
    zyx8883
    trz77767
    zjr1688
    gry6661
    lp6129
    wgl86253
    wcy88888
    hl1319
    ysp7778
    zsh67892

    Onko tämä robotin työ? Jos on niin oikea määrä voisi olla jopa alle 10.000

    VastaaPoista
  109. Ben..mikä lie....mikä hätä sinulla on puhua P..skaa ja jaaritella tuulesta temmattuja juttujasi. Saatko suurtakin tyydytystä itsellesi. Ulkopuoliselle postaukset todistaa vaan sen että syystä tai toisesta jollain on nyt iso hätä.

    Kyllä on pieni maailma jollain.

    VastaaPoista
  110. on ollut prkln kylmää ulkona, mutta lisää lämpöä tulossa! ;)

    VastaaPoista
  111. Juri tai Sebastian lie Ben Zmith, ehkä Andrekin voisi olla tai joku Kankaan klaanista.

    VastaaPoista
  112. https://www.youtube.com/watch?v=E8axRNj1YFc

    Oli pakko laitaa tämän.
    Kortit eivät toimi ja Sebastian bullshitting kuten aina.
    Itse en ymmärrä mitä hän sanoo. Eli mitä häh siis ei heidän vika??

    1 asia tuli selväksi. En ole varmasti Sebastian ;)
    Juoko Jeremias kossukolaa??? SKooooåål

    VastaaPoista
  113. Mistähän porukasta Ben Zmith tulee kun kirjoittelee viestejään ja levittelee propaganda ja mustamaalaus linkkejään bittiraha.fi sivustolla, ihan älyttömän vaikea arvata, eikö?

    Tämä Suomen kryptovaluutta Facebook ryhmän kirjoitus kertoo kyllä kaiken kyseisen porukan pahoista päämääristä ja pahoista tarkoituksista OneCoin konseptia kohtaan:


    Muita sääntöjähän meillä ei ole, emme sensuroi jokainen saa marista mitä marisee. Yksi kirjoittamaton Onecoin sääntö on niitten trollaaminen ja ehdoton hehkutus (kusetuksena)

    5. kesäkuuta 2015 klo 15.02

    VastaaPoista
  114. Missä viipyy OneCoine-anynyymien vastaus siihen miksi OneCoin on kopioinut muualta koulutusmateriaalinsa? Kun kerran niin on tehty, niin:

    1) miksi sitä ei kerrota reilusta ja anneta kunnia materiaalien oikeille tuottajille tuomalla heidän nimensä esiin?
    2) miksi materiaaleja on muokattu kielellisesti huonompaan suuntaan, kuten Petterin lainauksista näemme?

    Ei täällä kuule muuta selitystä, kuin on kiva ostaa lainattuja materiaaleja moninkertaiseen ylihintaan, koska samalla saa merkittyä itselleen bittejä bulgarialaisen serverin kovalevyllä. Bittejä, joilla kukaan ei ole vielä tehnyt mitään muuta kuin leikkinyt. Vai onko joku onnistuneesti jo myynyt noita?

    Tai sitten joku naama kalvenneena yrittää hätäpäissään vihjailla, että materiaalien kopiointi ei olekaan tapahtunut siihen suuntaan kuin miltä nyt näyttää. Mitään muuta faktatukea vihjailulle ei ole esittää, kuin oma lepattava kitapurje. Miten kummassa eri kirjoittajat olisivat jo vuosia sitten osanneet kopioida OneCoinilta näitä koulutusmateriaaleja, ennen kuin OneCoinia oli olemassakaan.

    Siitä anonyymit onecoinerit voivat olla varmoja, että koulutusmateriaalien oikeille kirjoittajille menee tieto siitä, että täällä Suomenmaassakin joku myy plagiaattiversioita heidän teoksistaan kovalla rahalla verkostossa eteenpäin. Voi monelle tulla kiire peittää jälkensä, ettei koskaan muka ole OneCoiniin osallistunutkaan...

    VastaaPoista
  115. Mistähän porukasta Ben Zmith tulee kun kirjoittelee viestejään ja levittelee propaganda ja mustamaalaus linkkejään bittiraha.fi sivustolla, ihan älyttömän vaikea arvata, eikö?

    Tämä Suomen kryptovaluutta Facebook ryhmän kirjoitus kertoo kyllä kaiken kyseisen porukan pahoista päämääristä ja pahoista tarkoituksista OneCoin konseptia kohtaan:


    Muita sääntöjähän meillä ei ole, emme sensuroi jokainen saa marista mitä marisee. Yksi kirjoittamaton Onecoin sääntö on niitten trollaaminen ja ehdoton hehkutus (kusetuksena)

    5. kesäkuuta 2015 klo 15.02

    VastaaPoista
  116. >Siitä anonyymit onecoinerit voivat olla varmoja, että koulutusmateriaalien oikeille >kirjoittajille menee tieto siitä, että täällä Suomenmaassakin joku myy >plagiaattiversioita heidän teoksistaan kovalla rahalla verkostossa eteenpäin. Voi >monelle tulla kiire peittää jälkensä, ettei koskaan muka ole OneCoiniin >osallistunutkaan...

    Anna palaa Frank jos olet niin 100%:n varma asiastasi! Ettet vaan olisi sama henkilö joka on aikaisemminkin uhonnut bittiraha.fi forumilla.

    VastaaPoista

  117. On tämä kommentoinnin taso säälittävää, eli joku kun on löytänyt OneCoin koulutusmatetiaalin kanssa samaa sisältöä jostain kirjasta, niin heti hypitään tasajalkaa sillä oletuksella että OneCoin/Ruja on juuri tuosta lähteestä ja laittomasti kopioinut sisällön. Kyseessä on kuitenkin kahdessa yliopistossa lakitieteen tohtorin tutukinnon suorittaneesta henkilötä, eli itse en usko että Ruja olisi näin alkeelliseen mokaam sortunut.

    USA:kauppa on todella nopeassa starttivaiheessa, eli katsellaanpas miten no hommat etenee ja kuka lopulta onkaan oikeassa.

    Meillä on OneCoin asiassa kuitenkin kaksi täysin erillistä asiaa, eli OneCoin valuuttana ja sitten se kokonaan oma ja paljon tunteita herättävä verkosto-/suoramarkkinointi verkoston rakentamiseksi. Yksi asia OneCoin kuviossa on täysin ylivoimaista Bitcoiniin verrattuna, eli sillä on todellakin yksi taho joka voi organisoida Mastercard käytettävyyttä, pankkitoimilupaa jne... jne....
    Sitä en tiedä tuleeko asiat toimimaan tai onnistumaan, mutta ohjattavuutta ja resurssia tekemiseen on.

    VastaaPoista
  118. OneCoin valuuttana

    Ei se mikään valuutta ole, se on pelkästään merkintöjä Ignatovan koneen levyllä. Jos poliisi takavarikoi koneet, koko valuutta katoaa saman tien.

    Mastercard

    Jos Mastercardilta kysyisi, he eivät olisi Onecoinista edes kuulleet.

    VastaaPoista

  119. https://m.youtube.com/watch?sns=fb&v=0Q45yD1b5yk

    VastaaPoista
  120. "On tämä kommentoinnin taso säälittävää, eli joku kun on löytänyt OneCoin koulutusmatetiaalin kanssa samaa sisältöä jostain kirjasta, niin heti hypitään tasajalkaa sillä oletuksella että OneCoin/Ruja on juuri tuosta lähteestä ja laittomasti kopioinut sisällön. Kyseessä on kuitenkin kahdessa yliopistossa lakitieteen tohtorin tutukinnon suorittaneesta henkilötä, eli itse en usko että Ruja olisi näin alkeelliseen mokaam sortunut."

    Jotenkin vaan ne sitä kopioitua aineistoa on päätynyt oikein kukkuramitalla päätynyt OneCoinin "opetusmateriaaliksi". Sinä vaan monttu auki ällistelet, ettei tri Ruja nyt ainakaan moista olisi tehnyt. Mitään selitystä sinulta ei kuitenkaan löydy miten noin pääsi käymään. Mikään vahinko se ei ole ollut, kun joku on niitä materiaaleja muokannut kielellisesti huonompaan suuntaan. Tuleeko OneCoin nyt luopumaan noista materiaaleista, vai onko aikomus odottaa, että oikeuksienhaltijoiden lakimiehet käskevät luopua niistä?

    Onhan se selvää, että OneCoin ei ole oikeuksia ostanut. Sen osoittaa se, että aineistoja on muutettu. Siihen eivät alkuperäiset oikeudenhaltijat olisi suostuneet, etenkin kun tekstejä on tuollain tökeröitetty.

    "USA:kauppa on todella nopeassa starttivaiheessa, eli katsellaanpas miten no hommat etenee ja kuka lopulta onkaan oikeassa."

    Saman sisältöisiä väitteitä on jo monesti kuultu verkostomarkkinointiviritelmiltä. Joku uusi jättiläismäinen markkina on aukeamassa ja sitten vuollaan kultaa ja hunajaa. Zinzino, Emgoldex ynnä muut keikkuvat viritelmät aina väittivät samaa, mitään läpimurtoa ei koskaan tullut. Katsellaan vaan ja lopussa olen minä oikeassa. Sen voin sanoa jo nyt.

    "Meillä on OneCoin asiassa kuitenkin kaksi täysin erillistä asiaa, eli OneCoin valuuttana ja sitten se kokonaan oma ja paljon tunteita herättävä verkosto-/suoramarkkinointi verkoston rakentamiseksi."

    Mitään OneCoin-valuutta ei ole olemassakaan. On vain bittejä jonkin serverin kovalevyllä. Vai voiko OneCoinilla jossakin muka ostaa jotain? OneCoinin ainoa tuottolähde on tuo verkostonsa, joka myy luvatta kopioituja ja tökeröitettyjä oppimateriaaleja luvattoman kovaan ylihintaan.

    "Yksi asia OneCoin kuviossa on täysin ylivoimaista Bitcoiniin verrattuna, eli sillä on todellakin yksi taho joka voi organisoida Mastercard käytettävyyttä, pankkitoimilupaa jne... jne...."

    OneCoinissa löytyvät kaikki Bitcoinin huonot puolet, eikä sillä ole lainkaan sen hyviä puolia.

    "Sitä en tiedä tuleeko asiat toimimaan tai onnistumaan, mutta ohjattavuutta ja resurssia tekemiseen on."

    Minä tiedän. Asiat eivät tule toimimaan.

    VastaaPoista
  121. Kyllä sitä tuo edellisen viestin kirjoittaja pullistelee "Minä tiedän. Asiat eivät tule toimimaan."

    No mielipiteet on sallittuja ja saahan sitä uhoakin olla, koska mikään laki ei sitä kiellä :-)

    Minä puolestani en tiedä miten OneCoin kuviossa tulee käymään, mutta homma on edennyt kaikista suomikiukutteluista huolimatta ja vauhti sen kun kiihtyy :-) voi harmi jos tuosta tuleekin megaluokan menestys :-)

    VastaaPoista
  122. "Minä puolestani en tiedä miten OneCoin kuviossa tulee käymään, mutta homma on edennyt kaikista suomikiukutteluista huolimatta ja vauhti sen kun kiihtyy :-) voi harmi jos tuosta tuleekin megaluokan menestys :-) "

    Pelkoa megamenestyksestä ei ole. Perustajalla on milli pystyssä saksalaisille työmiehille, Mastercard ei pelitä, oppimateriaalit piti varastaa - pian on lakimiehet kimpussa. Puljulla ei ole muuta kuin lupauksia tarjottavana, kannattajilla ei muuta kuin vihjailuja tarjottavanaan.

    Kirjattakoon tähän, että tiedän mistä OneCoinissa on kyse ja tiedän miten se päättyy. OneCoin huijaus ja se tulee päättymään romadukseen.

    Terveisin,
    Se edellisen viestin pullistelija

    VastaaPoista
  123. Mistähän porukasta täälläkin kirjoitteleva Ben Zmith tulee (kirjoittelee viestejään ja levittelee propaganda ja mustamaalaus linkkejään OneCoinista bittiraha.fi sivustolla), ihan älyttömän vaikea arvata? Siistiä touhua, eikö?

    Tämä Suomen kryptovaluutta Facebook ryhmän kirjoitus kertoo kyllä kaiken kyseisen porukan pahoista päämääristä ja pahoista tarkoituksista OneCoin konseptia kohtaan:


    Muita sääntöjähän meillä ei ole, emme sensuroi jokainen saa marista mitä marisee. Yksi kirjoittamaton Onecoin sääntö on niitten trollaaminen ja ehdoton hehkutus (kusetuksena)

    5. kesäkuuta 2015 klo 15.02

    VastaaPoista
  124. "Sen johdosta OneCoinin toiminta alkaa rapakon takana heinäkuun alussa, koska laillisuusasiat ovat täysin kunnossa."
    "USA:kauppa on todella nopeassa starttivaiheessa, eli katsellaanpas miten no hommat etenee ja kuka lopulta onkaan oikeassa."

    Kaupankäynti on todella nopeassa starttivaiheessa ja toiminta alkaa heinäkuun alussa? Eli mitään kaupankäyntiä ei siis ole, kun toiminta alkaa vasta heinäkuussa... Mikä siis muka on starttaamassa todella nopeasti juuri nyt? Ilmeisesti kyse on nopeista starttipuheista :-)

    VastaaPoista
  125. OneCoinin käyttö ensi vuonna?
    https://youtu.be/MF8pA5xZsLk

    VastaaPoista
  126. "Ben Zmith" kirjoittelee viestejään ja levittelee propaganda ja mustamaalaus linkkejään (selkeästi pahat päämäärät ja tarkoitukset OneCoin konseptia kohtaan) OneCoinista bittiraha.fi sivustolla. Olisikohan Ben setä siellä omalla "kotipesällään".

    VastaaPoista
  127. Eikö kukaan tajua edes sitä perusdilemmaa tässä touhussa?
    Kryptovaluutan varannon arvo on aika pitkälti suhteessa sen liikkeisiin käytettyyn laskentatehoon. Kryptovaluutan idea on pysyä kryptisenä, ja tämä on mahdollista ainoastaan louhimalla jatkuvasti.

    Kuka louhii kun käyttäjät (bitcoin tyyliin) eivät sitä voi tehdä?

    Supertietokoneilla sanotaan, mutta millä helv supertietokoneilla ja kenen laskuun?, ilmaiseksi ne vehkeet ei pyöri ja kapasiteettia tarvittaisiin hirvittävät määrät jos oletetaan että onecoineilla hoidettaisiin laajaa maksuliikennettä.

    Ilman louhintaa coinit ovat myös täysin käyttökelvottomia koska siirtoja ei voi tehdä.
    Kolikoiden määrä kyllä kasvaa (varmasti ainakin jonkin aikaa) mutta jotta niiden arvo kasvaisi pitäisi laskentatehoa kasvattaa samassa suhteessa.

    Ei ole resursseja kenelläkään eikä millään ostaa vastaavaa määrää laskentatehoa rakentamatta omia supertietokoneita.

    Tunkkaajat kertokoon joko nämä koneet ovat rakenteilla (pitäisi nimittäin olla).

    Jos ja kun taas ei tajuta kryptovaluutan matemaattisesta puolesta mitään niin voi puolestani olla ihan hiljaa.

    Vaihtoehtoja on lähinnä kaksi:

    A) mitään kryptovaluutaksi määriteltyä tavaraa ei ole olemassakaan
    B) Laskentatehoa niiden käyttämiseen laajassa mittakaavassa ei ole eikä tule jos ruletti itse ei rakenna neliökilometreittäin laskentafarmeja.

    Voi miettiä mikä se juttu on millä rikastutaan vaikka kuinka hyväsydämisesti tahtoisi uskoa että häkkyrässä yritetään luoda jotain uutta.

    Totuus vaan on se ei niin mukava että kaikki meni mutta menkööt.

    Jos tämä ehti kaatua jo niin pahoittelut tunkeille ja muille turhasta viestistä.

    VastaaPoista
  128. (selkeästi pahat päämäärät ja tarkoitukset OneCoin konseptia kohtaan)

    Jos tiedän että tämä on huijaus, en pysty myymään sellaista tiedäkseni että ihmiset edessäni menettävät rahojansa. Mutta monet, esim Juha ja varsinkin Sebastian, tekevät sen ja nauttivat siitä paljon.

    VastaaPoista
  129. Kuka louhii kun käyttäjät (bitcoin tyyliin) eivät sitä voi tehdä?

    Olen monessa aiemmassa kirjoituksessa kiinnittänyt huomiota juuri tähän: Onecoinista luotu kuva ei voi toimia käytännössä, minkä jokainen kryptovaluuttaa vähänkin ymmärtävä oivaltaa.

    Kannattajia mahdottomuus ei tunnu haittaavan. Heitä houkuttaa ajatus rikastumisesta ja silloin on ihan sama, onko mitään kryptovaluuttaa olemassakaan. Tärkeintä on ehtiä rahastamaan oma osuus ajoissa.

    Yksi hankala kohta olisi suunniteltu kryptovaluutan "vapauttaminen" ja koodin avaaminen. Miten yhtiön hallussa aiemmin ollut louhinta ja lohkoketju voitaisiin siirtää Bitcoinin tapaan käyttäjien vastuulle? Olen kysynyt asiaa pääkonttorista saamatta vastausta.

    Parhaillaan odotan auditointiraporttia - ei mitään Youtube-videota vaan oikein kirjallista raporttia siitä, mitä auditointifirma on saanut aikaiseksi.

    Vielä yksi havainto: epäilijöiden kirjoitukset ovat virheetöntä kirjakieltä, kannattajien tekstit puhekielisiä ja paikoin alatyylisiä. Tästä voi päätellä millaiseen kohderyhmään lupaukset uppoavat.

    VastaaPoista
  130. Kryptovaluutan varannon arvo on aika pitkälti suhteessa sen liikkeisiin käytettyyn laskentatehoon.

    Ei varsinaisesti, normaalin kryptovaluutan ja kaikkien normaalien tuotteiden hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan perusteella. Onecoin-huijaus näyttäisi osittain perustuvan ajatukseen, että louhimalla omaa lohkoketjua voi luoda rahaa tyhjästä.

    Supertietokoneilla sanotaan, mutta millä helv supertietokoneilla ja kenen laskuun?

    En usko että supertietokoneita on oikeasti olemassa, mutta Onecoin voisi todistaa tämän julkaisemalla kopion lohkoketjusta. Ja vaikka olisikin, ei se tee valuutasta sen toimivampaa, sillä ainoastaan yksi taho äänestäisi edelleenkin oikeista blokeista. Jokaisen pitäisi ymmärtää, että äänestyksien järjestäminen on turhaa tilanteessa, jossa yhdellä henkilöllä on 100% äänistä, joten on huvittavaa että huijaus jatkuu ja jatkuu.

    VastaaPoista
  131. Miten yhtiön hallussa aiemmin ollut louhinta ja lohkoketju voitaisiin siirtää Bitcoinin tapaan käyttäjien vastuulle?

    Ei kai tämä mikään ongelma ole, sen kuin sanoo että tässä ovat lohkoketjumme parametrit, louhikaa jos huvittaa. Samalla tosin hinta putoaisi 99%, mutta Ignatova on varmaankin omat miljoonansa jo tienannut.

    VastaaPoista
  132. Huvittavaa on tuo Petterin ja Bitcoin uskovaisten jatkuva epäilyksen kohteen vaihtaminen, milloin kysymysmerkiksi heitetään yhtiön omistaja/perustaja, milloin louhinta, milloin blockchain asia, milloin koulutusmateriaali ja milloin sitäkin ja milloin mitäkin. Todella huvittavaa ja säälittävää hakuammuntaa. Varokaa, että ette sotkeudu omiin kengännauhoihin, saattaa nenä kopsahtaa maahan:).

    VastaaPoista
  133. Kyllä tässä on aika paljon huvittavampaa se, että OneCoin lahko ei pysty vastaamaan väittämiin millään muulla tavalla kuin nauramalla.

    Tässä blogissa, blogin kommenteissa, sekä muualla internetissä esitetyt väittämät OneCoinin ongelmista, puutteista ja ylipäätään huijauksesta perustuu sentään johonkin. OneCoinistit ei osaa, tai ei pysty korjaamaan väittämiä.

    Oliko luottokorttiongelmaan olemassa jo virallinen vastaus?

    VastaaPoista
  134. Kuuleeko kuuleeko Bitcoin lahko:)

    VastaaPoista
  135. Eihän Bitcoin bittinikkareille uskalla näyttää mitään dokumentteja ku ne on niin kovia koodaajia, että ne kopioi ja väärentää dokumentit ihan uuteen uskoon ennen kuin kukaan ehtii kissaa sanoa. Sit todella mysteerinen Ben setä levittää väärennökset pitkin ja poikin ympäri bittitaivasta:).

    VastaaPoista
  136. Jos jatkat suunsoittamista meille louhinnan asiantuntijoille, niin voi tulla pian ruumiita.

    VastaaPoista
  137. Nyt jäitä hattuun tai poistan viestit.

    VastaaPoista
  138. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  139. Oliko luottokorttiongelmaan olemassa jo virallinen vastaus?

    On. Tietysti ei ole heidän vika. Se on käyttäjien vika. Sebastian bullshitting taas:
    https://www.youtube.com/watch?v=E8axRNj1YFc

    Tässä myös hyvä vastaus ongelmaan:

    What he mean is they got too many chargebacks from customers who suddenly figured out it was a scam or affiliates were using stolen credit cards. Credit cards offer refund protection for 30-60 days. Bank wires do not.

    Either they don’t want to accept cards anymore due to the high volume of chargebacks or their merchant account was revoked due to the chargebacks/suspicious business model and can’t get another merchant account.

    VastaaPoista

  140. Kuulin että Ruja olis ostanut isolla kädellä tv-mainosaikaa super bowl 2016 peliin

    VastaaPoista


  141. Petterin kommentti
    "Vielä yksi havainto: epäilijöiden kirjoitukset ovat virheetöntä kirjakieltä, kannattajien tekstit puhekielisiä ja paikoin alatyylisiä. Tästä voi päätellä millaiseen kohderyhmään lupaukset uppoavat."

    Päätelmä on kovin kapeakatseinen, koska toinen mahdolinen syy tuohon havaintoon on se, ettei kovin moni edes halua osallistua toisaikaiseen vääntämiseen.

    Kovin rohkea heitto Petteriltä, mutta eipä nyt langeta samaan vihjailevaan alatyylisyyteen :-)

    VastaaPoista
  142. Täällä se leuanloksutus ja suun pieksentä vaan jatkuu:). Todella fiksuja juupas eipäs keskusteluja ja jopa lynkkauksenkin mahdollisuutta on kirjoitteluissa väläytelty.

    VastaaPoista
  143. Hymiöitä joka lauseen jälkeen viljelevä kommentoija on tuttu jo Wincapitakeskusteluista muilta palstoilta. Sama ivallinen tyyli ja yhtä vähän asiaa sisältävät kommentit. Kohta leuat loksahtaa jne.

    Sama henkilö tuolla epäili "jatkuva epäilyksen kohteen vaihtaminen, milloin kysymysmerkiksi heitetään yhtiön omistaja/perustaja, milloin louhinta, milloin blockchain asia, milloin koulutusmateriaali ja milloin sitäkin ja milloin mitäkin". Siltä varalta että tuollainen sumuttaminen uppoaisi johonkuhun, niin täsmennetään: Kysymyksessä ei ole mikään poukkoilu vaan kysymys on siitä että epäselviä asioita on niin monta. Yksi ehkä menisi, mutta nyt on useita.Jos nyt vaikka alkuunsa vastaisit näihin, hymiöillä tai ilman:

    - mihin louhimista tarvitaan kun kyseessä on keskitetty valuutta?
    - miten Onecoineja voi käyttää jos pääsy nettisivulle onecoin.eu on estetty?
    - tarkoittaako KNYC että jokaisen Onecoinin ostajan on rekisteröidyttävä ja tunnistauduttava onecoin.eu-sivustolle?
    - mihin Onecoinia voi käyttää?
    - miksi taustalla on BiGcoin-huijauksesta tuttuja henkilöitä?
    - miksi xcoinx.com sivustolla näytetään hatusta vedettyä arvoa Onecoinille? Vaihdantakelvottoman tavaran arvo verrattuna ulkopuoliseen hyödykkeeseen = 0
    - miksi markkinoidaan opintomateriaalia, eikä kolikoita tai louhintaoptioita?
    - miksi myyty opintomateriaali on kökösti kopioitua ja muunneltua, ilman että mainitaan alkuperäisiä kirjoittajia tai oikeuksien omistajia?
    - miksi yksikään Onecoinin puolestapuhujista ei ole esiintynyt omalla nimellään näissä kommenteissa?

    Kiitos vastauksistasi!

    VastaaPoista

  144. Blogikommentoijiltako todellakin etsit vastauksia pitkään kyselylistaasi?

    Moneen noista esittämistäsi kysymyksistä pystyn vastaamaan oman näkemykseni, mutta en tietenkän voi tietää onko se näkemykseni 100% absoluuttinen totuus. Minä uskon tietäväni riittävästi tehdäkseni omat ratkaisuni, enkä näe mitään syytä alkaa täällä vänkäämään omista näkemyksistäni.

    Autoa ostaessanikin voisi esittää kokoajan lisää kysymyksiä ja pyrkiä kasvattamaan osaamistasoaan, mutta kaikki varmaan tietävät että jossain kohdassa se päätös on tehtävä ilman että kaikkia asiaan liittyviä tekijöitä olisi selvitetty.

    Minusta tällaisen blogin kommentointi voi hyvin olla nimetöntä ja moni täälläkin niin OneCoin puolesta kun vastaankin kommentoiva haluaa näköjään pysyä anonyymina. Eikä tämä ainakaan itselle ole ongelma, eli minulla ei ole diagnosoitu sellaista kaksisuuntaista mielialahäiriötä joka vaikuttaisi kirjoituksiini sen perusteella kirjoitanko nimelläni vai anonyymina :-)


    VastaaPoista
  145. Kun tuo WinCapita niin usein tuodaan täällä esiin, niin tuodaan nyt siitäkin muutakin kuin valtamedian masinoimaa juttua.
    Kannattaa kuunnella ajatuksella koko haastattelu!

    http://www.jarviradio.fi/juttuarkisto/113-140411kailajarvi

    Samoin tämän kannattaa kuunnella.

    http://www.jarviradio.fi/juttuarkisto/105-wincapita-tiina-wartti-14-3-2014

    Tehköön jokainen johtopäätökset onko kaikki mennyt tässäkään asiassa kuin Strömsössä?

    VastaaPoista
  146. Isot jutut, joissa on tuhansia asianosaisia, ovat vaikea pala mille tahansa oikeusjärjestelmälle. Voi olla, ettei kaikki mennyt täydellisesti -- sen luulisi tekevän Onecoiniin uskovat erityisen varovaisiksi.

    Mikään ei kuitenkaan muuta perusfaktaa: Kailajärvi on itse sanonut, ettei mitään valuuttakauppaa ollut. Homma vain karkasi käsistä, kun niin moni ihminen halusi laittaa rahojaan Wincapitaan. Tämänkin luulisi tekevän nyt ihmiset varovaisiksi.

    VastaaPoista
  147. Internetin ihmemaailmassa 90-luvun alusta lähtien olleena (Petterin tapaan sfnet.atk.sodat-veteraani) on hupaisaa seurata miten peruskuvio toistuu kerta toisensa jälkeen - koijareiden argumentit ovat melkein sanatarkkoja kopioita aiemmista virityksistä, epäilijät leimataan kateellisiksi, yhteystietoina on gmail-osoite jne. Perustotuuskin on pysynyt samana - tyhmyys ja ahneus on huono yhdistelmä.

    Sellaista hyväntekijää ei ole, joka haluaisi tehdä ns. tuulipukukansan rikkaaksi - jos joku keksisi oivallisen tavan tehdä rehellisesti rahaa, niin miksi ihmeessä hän virittelisi keksintönsä ympärille monimutkaisen järjestelmän esim. sponsseineen, alalinjoineen tai joissakin tapauksissa "koulutuspaketteineen", kun paljon vaivattomampaa olisi demonstroida idean toimivuutta muutamalle hyvin valitulle suursijoittajalle?

    VastaaPoista
  148.  ei kuitenkaan muuta perusfaktaa: Kailajärvi on itse sanonut, ettei mitään valuuttakauppaa ollut. Homma vain karkasi käsistä, kun niin moni ihminen halusi laittaa rahojaan Wincapitaan. "Tämänkin luulisi tekevän nyt ihmiset varovaisiksi."

    Päinvastoin.nyt kun ihmiset alkaa huomaamaan tuon viranomaisten ja valtamedian järjettömän valehtelun niin ei niitä kannata enää todesta ottaa. Itsellä ei oo ainakaan enää mitään luottoa valtamediaan eikä viranomaisiin..

    VastaaPoista
  149. Itsellä ei oo ainakaan enää mitään luottoa valtamediaan eikä viranomaisiin..

    Kryptovaluutat on rakennettu tietyllä tavalla, jotta viranomaiset eivät pysty niitä pysäyttämään. Onecoin ei ole kryptovaluutta, koska viranomaiset voivat helposti ottaa koneet haltuunsa ja peli on loppu.

    VastaaPoista
  150. Päinvastoin.nyt kun ihmiset alkaa huomaamaan tuon viranomaisten ja valtamedian järjettömän valehtelun niin ei niitä kannata enää todesta ottaa. Itsellä ei oo ainakaan enää mitään luottoa valtamediaan eikä viranomaisiin.

    Sitten et varmaan luota myöskään bulgarialaiseen yrittäjänaiseen, joka lupaa nopeaa rikastumista?

    Mikä muuten oli se valtamedian "järjetön valehtelu"? Wincapitan purkautuminen alkoi MuroBBS:n keskusteluista. Kesti aikansa, ennen kuin valtamedia huomasi lainkaan mitä oli tekeillä.

    VastaaPoista
  151. Paskanjauhantaa, pakanjauhantaa ja vielä loputonta paskanjauhantaa:):):):):):):):):):)

    VastaaPoista
  152. Onecoin ei ole kryptovaluutta, koska viranomaiset voivat helposti ottaa koneet haltuunsa ja peli on loppu.

    Totta, Onecoin on bulgarialaisen yrityksen hallussa oleva tili, jonne lähetät rahasi. Yritys vihjaa tilillä olevien rahojen tuottavan itsestään suuria voittoja.

    Tilin käyttö tapahtuu yhtiön määrittelemin ehdoin. Luvataan, että jatkossa voit siirtää rahaa heidän määrittämällä vaihtokurssilla toiseksi valuutaksi. Ja tosiaan, monet eri syyt voivat johtaa tilien katoamiseen tai rahojen takavarikointiin. Ei kuulosta hyvältä diililtä?

    Bitcoinissa rahat ovat asiakkaan omassa lompakossa, esimerkiksi kännykässä. Hän voi maksaa tuotteita ja palveluita suoraan omasta puhelimestaan. Tämä yhdessä hajautetun lohkoketjun kanssa tekevät Bitcoinista oikean kryptovaluutan.

    PS. Sitä luvattua auditointiraporttia ei vain näy eikä kuulu.

    VastaaPoista
  153. Luottoa löytyy paljon enemmän Rujaan mitä petteriin tai krp:hen . Näitähän tapauksia kyllä riittää..

    http://uberuutiset.fi/2015/06/05/1952/


    http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015060719821473_uu.shtml

    Tai. http://mvlehti.net/2015/06/01/finassivalvonta-eli-suomen-pankki-tilasi-wincapitan-mestauksen/

    VastaaPoista
  154. Hah, tähän MV-lehteen uskovat ovat ihan hukassa (suora lainaus tekstistä kirjoitusvirheineen):

    "Kailajärvestä signaalimittaraineen oli tullut todellinen uhka pankkijärjestelmällemme, koska pankeista ulospäin virtaavan rahan määrä kasvoi loppuvaiheessa hillitöntä vauhtia ( 3 viimeistä toiminta kk yht. 60 milj € ) Kailajärvi todellakin oli keksinyt Nobel-palkinnon arvoisen innovaation, nerokkaan valuuttakauppaan liityvän sovellutuksen jonka avulla kuka tahansa pystyi tekemään erittäin tuottoisaa valuuttakauppaa, joka toistaiseksi oli ollut lähinnä isojen instituutionaalisten ( keskuspankit ) toimijoiden käsissä."


    Kas vain, kun ei Kailajärvi itse tiedä Nobel-palkinnon arvoisesta keksinnöstään.

    VastaaPoista
  155. Petteri on sellainen pilkunnussija kirjoitusvirhe höpötyksineen eikä vittuilukaan näytä olevan hänelle ihan vieras harrastus. Nämä kyseiset ominaisuudet eivät kuulu sosiaaliselle ja järkevälle ihmiselle.

    VastaaPoista
  156. Tuo lainaus MV-lehdestä kyllä paljastaa kuinka kuutamolla Wincapita-uskovaiset olivat: 60 miljoonan euron virtaus pankeista 3 kk aikana on rahavirtana aivan mitätön liru ja sekin oli ainoastaan jäsenten laittamaa rahaa, joka ohjautui muille jäsenille, Kailajärvi itse myönsi ettei WC käynyt koskaan voitollista valuuttakauppaa ja oikeudenkäyntiin ei puolustus löytänyt ensimmäistäkään henkilöä esittämään kirjallisia todisteita voitollisesta valuuttakaupasta jäsentenkään toimesta. Ja valuuttakauppaa toki käyvät muutkin kuin keskuspankit - muutama kansainvälinen suursijoittaja oli julkisuudessa 90-luvun alun myllerryksen yhteydessä. Eli muutaman rivin tekstissä on väärin - kaikki.

    VastaaPoista
  157. Luuletteko että Tommi Vuorinen aikoo sanoa mitään pahaa OneCoinista nyt? Ei varmasti! Hän voi tehdä sen, mutta tuhansia euroja tulee hänen tilille joka viikko. Ei hauska peruuttaa niin kauan kuin se kestää.

    Tommi oli äskettäin Teneriffalla tapaamaan jenginsa. Varmasti tyytyväinen kumppanuudesta koska hän on jo itse ansainnut 1-1,5M€.

    Nyt takaisin Suomessa ja Tommi on varmasti hyvin kiireinen miettiä minne piilottaa rahansa. Mutta nimeillä kuten Parviala, Greenwood, Karlsson, hänen pitäisi saada hyvää apua hän tarvitsee.

    http://tinypic.com/r/i3iid4/8
    http://tinypic.com/r/11r39sx/8

    VastaaPoista
  158. Valehteleva, arvuutteleva ja panetteleva kirjoittelusi kertoo kyllä kuinka sairas henkilö olet henkisesti. Mikä on Petterin arvio Benistä, sen verran on vielä kirjoitusvirheitäkin? Petteri, sinä olet muuten vastuussa, jos kohta syntyy oikeasti vakavempia seuraamuksia asian tiimoilta.

    VastaaPoista
  159. "kirjoittelusi kertoo kyllä kuinka sairas henkilö olet henkisesti"

    Ben vaikuttaa muillakin foorumeilla kuin Suomessa. Lienee ulkomaalainen henkilö. Kirjoitusvirheet ei poista faktaa.


    "Petteri, sinä olet muuten vastuussa, jos kohta syntyy oikeasti vakavempia seuraamuksia asian tiimoilta."

    Mitähän ihmettä sinäkin siinä länkytät? Petteriähän pitäisi kiittää! Rohkea mies.
    Vielä on mahdollista katua, jos huomaat tulleesi huijatuksi. Kaikki me joskus haksahdamme.
    Myös on mahdollista katua ja pyytää anteeksi, jos tiedät itse olleesi huijaavana osapuolena.

    Ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä, että näkee Googlella koko homman mädänneisyyden.

    Kun alat kirjoittamaan Googlella 'onecoin' ensimmäinen hakuehdotus on 'onecoin scam'. Sanakirja kertoo, että scam tarkoittaa 'huijaus'.

    Vastaavasti kun alat kirjoittaa 'Ruja Ignatova' ensimmäinen hakuehdotus on 'Ruja Ignatova forbes', joka sekin on vedätys.

    'Tommi Vuorinen' kun kirjoittaa, kolmas hakuehdotus on 'Tommi Vuorinen koira'.

    Tuli muuten mieleen, että voisiko tuo luottokorttiongelma olla ihan OneCoinin puolelta laitettu. Toisaalta he menettävät hirvittävästi rahaa, kun muiden mantereiden sijoituksista valtaosa jää tulematta, mutta toisaalta luottokortilla on mahdollista palauttaa rahat jopa 60 päivää, jota taas pankkisiirroilla ei ole. En osaa sanoa, olisiko jokin luottotaho noin varovainen.

    Joka tapauksessa odottelemme pörssin aukeamista ja Mastercardien saapumista. Eihän siihen ole enää montaa päivää? Itsekin uskon, että heinäkuussa monien silmät aukeavat.

    VastaaPoista
  160. Siellä taas vauhdissa varsinainen konservatiivi älypää insinööri:)

    VastaaPoista
  161. Voi helevetti nyt on kyllä kyyti kylmää, ei lopu näköjään tuo vittuilu!

    VastaaPoista
  162. Mukava blogi, hauskoja kirjoituksia ja kunnon härdelliä. Osa on niin super totisia kirjoituksia, osa on suoraa ja osa epäsuoraa vittuilua, osa on myteerien ja arvoitusten heittämistä ilmoille ja jokunen asiallinenkin kijoitus on ilmeisesti eksynyt vahingossa sekaan. Joopa joo ja huvinsa kullakin:).

    VastaaPoista
  163. Tässä tämän palstan hurjille kirjailijan aluille analysoitavaksi hieman olennennaisimpia asioita kuin kryptiset valuutat:

    Kiovan hallinnon pääministeri Arseni Jatsenuk toivoo, että kaikki Ukrainan valtionyhtiöt myytäisiin erityisesti Yhdysvaltoihin. Hän lupaa amerikkalaisille sijoittajille 'läpinäkyvät sijoituskohteet' ja yksitysohjelmaa aiotaan markkinoida amerikkalaisille Washingtonissa 13. heinäkuuta. "Haluamme käynnistää yksityistämisprosessin... Me haluamme nähdä amerikkalaiset omistajat Ukrainan alueella, jotka eivät tuo ainoastaan investointeja, mutta myös uusia standardeja, uusia tapoja hallita yhtiöitä ja uutta investointikulttuuria", Jatsenuk sanoi Washingtonissa UNIAN-uutisten mukaan tiistaina. Jatsenuk ja Ukrainan valtiovarainministeriNatalia Jareshko osallistuivat työvierailuun Yhdysvalloissa. Massiivinen Ukrainan valtionyhtiöiden yksityistäminen on aiottu suorittaa jo tämän vuoden toisella puoliskolla. Muita investointiin liittyviä markkinointikokouksia pidetään Berliinissä ja Pariisissa. Eurooppalaisten ja amerikkalaisten odotetaan ostavan Ukrainan maatalousalan ja energiasektorin, josta erityisesti Ukrainan kaasujärjestelmät.

    VastaaPoista
  164. Korjataan ettei Petteri "näe punaista", olennaisempia ei olennennaisimpia.

    VastaaPoista
  165. Pidetään tämä keskustelu kuitenkin vain Onecoin-aiheessa, kiitos.

    Henkilökohtaisuuksiin ei pidä mennä, ei maajohtajan eikä muidenkaan suhteen.

    VastaaPoista
  166. Yksi kysymys Petterille tai voi joku muukin tietty vastata. Elikkä Onecoin ei ole kryptovaluutta vaikka siitä on tehty laillisuustodistus saksalaisen lakitoimiston toimesta? Puhutaan vain että Bitcoin on kryptovaluutta. Niin mitä nämä muut reilut 500 erityyppistä "kryptovaluuttaa oikeen on? Miten niitä louhitaan? Miten niitä voi käyttää? Kuka niitten takana on? Onko ne kaikki kanssa huijausta? Miksi ne on listattu kryptovaluutta listalle? Olen kuullut joistain kryptovaluutoista, että ne on etukäteen louhittuja?? Ei ymmärrä.

    VastaaPoista
  167. Puhutaan vain että Bitcoin on kryptovaluutta. Niin mitä nämä muut reilut 500 erityyppistä "kryptovaluuttaa oikeen on?

    Ne toimivat samalla periaatteella kuin Bitcoin, eli mikään yksittäinen taho ei voi kontrolloida lohkoketjua.

    Miten niitä louhitaan?

    Periaate on yleensä sama kuin Bitcoinissa.

    Miten niitä voi käyttää?

    Niin kuin rahaa yleensä, mutta tietysti erittäin harva paikka hyväksyy mitään kryptovaluuttaa maksuksi, ja jos hyväksyy niin vain bitcoineja. Kaikkia kryptovaluuttoja voi yleensä vaihtaa bitcoineihin ja päinvastoin.

    Lohkoketujuun integroidut "osake"-markkinat ovat olemassa:
    https://coinmarketcap.com/assets/

    Kuka niitten takana on?

    Suurin osa tekijöistä taitaa olla anonyymeja.

    Onko ne kaikki kanssa huijausta?

    Ei.

    Miksi ne on listattu kryptovaluutta listalle?

    Ne täyttävät kryptovaluutan kriteerit. En usko että Onecoin pääsee koskaan coinmarketcap-listalle, koska Onecoinin itse on ainoa louhija, jolloin hommassa ei ole järkeä.

    Olen kuullut joistain kryptovaluutoista, että ne on etukäteen louhittuja??

    Ne voivat toimia, mutta uusista lohkoista ei voi "äänestää" vain yksi henkilö, koska silloin koko lohkoketju on turha.

    VastaaPoista
  168. Unkarissa tapahtuu:

    http://english.mnb.hu/Root/MNB/Sajtoszoba/mnbhu_pressreleases/mnbhu_pressreleases_2015/mnbhu_sajtokozlemeny_20150610

    "New trading platforms, similar to Bitcoin virtual currencies – such as OneCoin – combine investment and trade, thus making it theoretically possible to market to prospective investors"

    In reality however, the virtual marketplace of the pyramid is maintained by the owner under exclusive jurisdiction, and can only be traded through via a closed “stock market”."

    OneCoin have tried to create the illusion that their OneCoin Ponzi points will be traded by the general public, but as of yet only OneCoin affiliates (investors) are the only ones interested in the cryptocurrency.

    And they’re only interested in it because of the attached Ponzi points business model OneCoin uses.

    Specifically pertaining to OneCoin’s compensation plan, the Bank of Hungary conclude the same:

    (OneCoin) promises existing investors high yields by recruiting by new participants. As they join early investors receive commission payments and the commission payout is increased.

    The investment in such companies involves special risks, since these assets are not included in the regulatory framework and are typically outside the National Bank of Hungary (NBH) and the European Union’s supervisory jurisdiction.

    In the event OneCoin collapses, investors are not protected by the National Deposit Insurance Fund nor the Investor Protection Fund.

    The Bank of Hungary has repeatedly warned consumers that before investing, verify that the service provider has the correct permissions monitoring.


    http://behindmlm.com/companies/onecoin-investment-warning-issued-by-bank-of-hungary/

    VastaaPoista
  169. Kun alat kirjoittamaan Googlella 'onecoin' ensimmäinen hakuehdotus on 'onecoin scam'. Sanakirja kertoo, että scam tarkoittaa 'huijaus'.
    Vastaavasti kun alat kirjoittaa 'Ruja Ignatova' ensimmäinen hakuehdotus on 'Ruja Ignatova forbes', joka sekin on vedätys.
    'Tommi Vuorinen' kun kirjoittaa, kolmas hakuehdotus on 'Tommi Vuorinen koira'.


    Se on sun hakusi. Kokeile sama toisessa selaimessa tai tuntemattomana. Sama koskee Youtuben hakuja.

    Muuten korjaan mitä sanoin. 1-1,5€M on liian paljon. Ei ole mahdotonta mutta 300-500k€ on todennäkoisempää. Riippuu paljon kuinka paljon tokenia ja Onecoinia ehtii/saa myydä. Ja Tommi kävi Sofiassa. Katsoin toista gulliver-ravintolaa Espanjassa ensin mutta tämä on oikein:
    https://www.google.fi/maps/@42.693899,23.329749,3a,90y,225.49h,88.61t/data=!3m5!1e1!3m3!1s_VCaWlraVmfty1Z9fKKUBQ!2e0!3e5!6m1!1e1
    http://tinypic.com/view.php?pic=i3iid4&s=8#.VXm4c_ntlBc

    VastaaPoista
  170. Petteri, olet kuulemma hakemassa OneCoinin yhtiölle toihin, ovatko neuvottelut edistyneet?

    VastaaPoista
  171. Ne täyttävät kryptovaluutan kriteerit. En usko että Onecoin pääsee koskaan coinmarketcap-listalle, koska Onecoinin itse on ainoa louhija, jolloin hommassa ei ole järkeä.
    Louhitko itse bitcoinia? Minä olen sellaisen kuvan saanut, että yksittäisen henkilön on aika mahdotonta enään louhia, tai siis se ei ole enään tuottavaa, koska saantisuhde siihen , että saat kolikoita niin on aika huono suhteessa sähkön kulutukseen. Pitääkö paikkaansa? Niin miksi sitten onecoinin konsepti olisi muka järjetön?
    No uutta innovaatiota aina ensin haukutaan. En väitä, että onecoinikaan olisi kaikilta osin hyvä, mutta kyllä se nyt ainakin tähän asti on toiminut. Tarkoitan sillä, että kaikki mitä yhtiön puolelta on luvattu niin on toteutunut. Sisäisen pörssin aukeaminen on taas yksi etappi jolloin luotettavuutta punnitaan. mikäli se aukeaa ja pystyy vaihtamaan oncoineja euroiksi niin silloin en kyllä enään puhuisi ns. mikki hiiri rahasta. ja onhan sitä tähänn astikkin saanut jo niitä pelkkiä optioita"tokkeneitakin" vaihtaa euroiksi. Eihän se niin kovin tuottaisaa ole ollut, mutta n.3 kertaistanut on jo sijoittamansa rahan. Itse nyt ei niin tärkeänä näe sitä pääseekö se ikinä sille listalle riittää, että se käy vaihdon välineenä. Pörssin jälkeen katsellaan, miten mastercard rupeaa toimiman. Valmista konseptia ei ole olemassakaan vaan yrityksethän tekee koko ajan muutoksia ja kehityksiä. Silloin yritys menee eteenpäin ja ihmettelen kyllä näitä anonyymi kolikoita kun kukaan niitä ei johda. Se on mielestäni taas bitcoinin ja muitten kolikoiden heikkous. Kuten huomataan asioilla on yleensä kaksi puolta.

    VastaaPoista
  172. Mikä se uusi innovaatio on?

    Olet siis mukana? Jos olet ja myös vaihtanut noita optioita euroiksi (3 kertaisella hinnalla?) niin kerrotko vielä ovatko kyseiset rahat omalla pankkitililläsi vai joku teoreettinen numero jossain?

    Minä kun en ole kuullut että kukaan olisi saanut omalle tililleen mitään takaisin sen jälkeen kun "osallistumiseurot" ovat sieltä lähteneet.

    Jos tähän löytyy tarkennusta niin valaise ihmeessä, voisi hiljentää epäilijöitäkin jos näin on.

    VastaaPoista
  173. Mikä tässä OneCoinissa on se uusi innovaatio? Käytännössä talletetaan jonkun tilille rahaa ja jaetaan sitä sieltä ehkä eteenpäin? Turha tässä on yrittää aina kääntää asiat niin, että bitcoinissa olisi se ja se ongelma. Bitcoinissa on varmasti puutteensa, mutta tämä(kin) blogiteksi ja kommentit vaan tuovat esiin sen, että Onecoinissa on jotain hämärää ja paljon. Jos kaikki "kusetukset" mitä täällä on tuotu esille ei saa silmiä aukeamaan, niin se on sitten jo ihan omaa syytä tulla huijatuksi. Kukaan ei kai ole tässäkään viestiketjussa yrittänyt mainostaa tai myydä bitcoinia, vaan kertoa mikä ero on pyramiidilla ja kryptovaluutalla. Mitä sieltä yhtiön puolelta on luvattu, kun kerran kaikki on toteutunut? Ainakin luottokortin käyttäminen maksutapana luvattiin saada toimimaan asap, mutta kuukausi on jo mennyt. Coinvegas käsittääkseni myös täysi farssi? Onecoin - € konvertoivaa maksukorttia tullaan tuskin koskaan näkemään.

    Vielä kerran: Unohtakaa jo se bitcoin ja sen ongelmat, siinä Onecoinissa on niitä jo ihan riittävästi ja siitähän täällä keskustellaan.

    P.S. En omista kryptovaluuttaa, enkä Onecoineja.

    VastaaPoista
  174. Louhitko itse bitcoinia?

    En.

    Minä olen sellaisen kuvan saanut, että yksittäisen henkilön on aika mahdotonta enään louhia, tai siis se ei ole enään tuottavaa, koska saantisuhde siihen , että saat kolikoita niin on aika huono suhteessa sähkön kulutukseen. Pitääkö paikkaansa?

    Kyllä, mutta ei maailmassa muutenkaan ole mitään prosessia joka tuottaa rahaa tyhjästä.

    Niin miksi sitten onecoinin konsepti olisi muka järjetön?

    Jos joku diktaattori järjestää maassaan vaalit, joissa hän itse on ainoa ehdokas, niin jokainen oikeissa vaaleissa äänestänyt tietää että vaalit eivät toimi näin.

    Louhinnan voi ajatella olevan äänestämistä lohkoketjun oikeasta haarasta. Perusajatus ei oikeasti ole kovin monimutkainen. Onecoin-videoilla asia on ehkä selitetty toisella tavalla, mutta ne taitavat kaikki olla huuhaata.

    VastaaPoista
  175. Onecoinin sisäinen pörssi (= vain jäsenille) aukeaa 15.6. Pörssissä on myyntirajoitus 50 Onecoinia/päivä, etteivät hinnat karkaa. Totta vai tarua?

    Onko kukaan tullut ajatelleeksi että myyntirajoitus on siksi että sillä saadaan hinnat keinotekoisesti nousuun? Kun tavaraa on tarjolla vain rajattu määrä, niin ostajat ovat halukkaita maksamaan enemmän. Jos myyntirajoitusta ei olisi, niin kolikoiden hinnat putoaisivat romahtaen, johtuen siitä että tarjontaa olisi huomattavasti enemmän kuin kysyntää. Ne "fiksut" sijoittajat odottavat vain tilaisuutta vetää rahat kotiin ponzista. Onecoinit myyntiin ja hillot kotiin. Hölmöt ostavat niitä innoissaan odottaen Bitcoinin kaltaista arvonnousua. Vaihdanta loppuu siihen kun kolikot ovat löytäneet uudet omistajansa.

    Toisena aspektina on se että Ruja&kumppanit voivat myydä Onecoineja rajattomasti pörssissä. Niin kauan kuin ne ovat vain bittejä Rujan koneella, niin ei ole mitään avointa kontrollia niihin. Kolikoita voi olla yhtä hyvin 8,4 miljardia jo valmiina, kun mitään ei voi varmistaa luotettavasta lähteestä.

    Vaikka näissä kommenteissa piti keskittyä vain Onecoiniin, niin tuo sisäinen pörssi tuo jotain mieleen. Missäs muualla oli se kun sisäisestä pörssistä sai ostaa jotain joka ei kelvannut ulkomaailmassa minnekään? Hmm... Ai juu, Wincapita ja sen lisenssipörssi! Ja mitä tuumasi Suomessa KKO siitä? Muistuuko mieleen?

    VastaaPoista
  176. Toisena aspektina on se että Ruja&kumppanit voivat myydä Onecoineja rajattomasti pörssissä. Niin kauan kuin ne ovat vain bittejä Rujan koneella, niin ei ole mitään avointa kontrollia niihin.

    Se on totta. Myyntiraja on 50 tai 1,5%. Ostosraja on myös 50(?). Nyt bonuksista 40% menee Tokenin ostoksiin (mandatory account - startup 100%): Pakko ostaa tokenit 7 päivän sisällä.

    15.6 lähtien ei saa myydä tokenia enää koska splittin jälkeen olisi liika tokenia ja Rujale olisivat tulleet liian suuret laskut. 40% bonuksista menee sen sijaan OneCoinin ostoksiin. Saa ostaa myös tokenia (Ruja tulee myymään tokenia edelleen), mutta parempaa ostaa OneCoinit heti.

    Se joka on mielenkiintoista on ostosraja 50 Onekolikkoa. Jos joku saa Bonusta 35000€/V niin 40% mene OneCoinin ostoksiin. Kursilla 1.05 kestää 53 viikkoa ostaa OneCoinit bonuksilla. On siiten niitä jotka saavat sen 35000€ bonuksen joka viikko...mutta mutta....mitä Ruja&kumppanit oikeasti saa tehdä on varmasti erinäköistä.

    VastaaPoista
  177. Ne voivat toimia, mutta uusista lohkoista ei voi "äänestää" vain yksi henkilö, koska silloin koko lohkoketju on turha.

    Juuri näin. Olen jo ensimmäisessä postauksessa 9.2.2015 pitänyt Onecoinia ovelana huijauksena.

    Ovelana siksi, että sen yhteydessä puhutaan Bitcoinin tunnetuksi tekemistä oikeista käsitteistä (louhinta, lohkoketju, kryptovaluutta), vaikka niillä ei Onecoinin tapauksessa ole mitään sisältöä. Kaikkein suurin heikkous - se että "raha" on yhden yhtiön omaisuutta - on näppärästi käännetty muka kilpailueduksi väittämällä, että keskitetty hallinta olisi etu avoimesti toimivaan Bitcoiniin verrattuna.

    Monelle "sijoittajalle" tällaisilla yksityiskohdilla ei ole merkitystä eivätkä he edes yritä ymmärtää kryptovaluutan toimintaa. Tavoitteena on vain rahastaa oma osuus ennen kuin muut ehtivät.

    VastaaPoista
  178. Tämä alla oleva kirjoitus (Suomen Kryptovaluutta Facebook ryhmässä julkaistu) kertoo kyllä kaiken kyseisen ryhmän pahoista päämääristä sekä tarkoituksista OneCoin konseptia kohtaan ja tässä Petterin blogissa kirjoittelee samat henkilöt kuin Suomen Kryptovaluutta ryhmässä:

    Muita sääntöjähän meillä ei ole, emme sensuroi jokainen saa marista mitä marisee. Yksi kirjoittamaton Onecoin sääntö on niitten trollaaminen ja ehdoton hehkutus (kusetuksena)

    5. kesäkuuta 2015 klo 15.02

    VastaaPoista
  179. Dr Ruja louhinnasta: (paskanjauhamista)

    https://youtu.be/1kYAMG6tvI4

    VastaaPoista
  180. Ben oli väärässä, kyllä sama Google-ehdotus tuli muillakin alustoilla, enkä itse ole hakenut koiraa.

    Unkarin keskuspankki varoittaa pyramidihuijauksesta:
    https://goo.gl/fqXhbL

    "In some constructions, new trading platforms, similar Bitcoin virtual instruments - such as the so-called OneCoin into - from investment to trade, and thus to make it theoretically possible to prospective investors. In reality, however, the virtual device output power of the pyramid itself is maintained by the organizer of the exclusive jurisdiction and can only be traded operated by the issuer closed "stock market" is possible."
    --> Tässä olisi vaikka uusi blogiotsikko ehdotus. Tämä on jo paisunut reilun pari viikkoa.

    Onkohan muuten sattumaa, että OneCoin starttasi käytännössä Suomesta? Edellisessä puheenvuorossa mainittiin WinCapita ja KKO (joo en tiedä mitä KKO tuumasi). Maailman johtavat huijarit ovat saaneet kenties Suomen WinCapitasta idean, jota on jalostettu epäselvällä kryptovaluutta-taustalla pohjaten BitCoinin menestykseen. Näin on syntynyt OneCoin ja arvattu että täkäläiseen tuulipukukansaan nämä uppoaa kuin häkä. Eipä ole esimerkiksi Saksassa puhuttu mitään. Mutta ei tämä häpeä ole. Maailmassa lienee harvoja ihmisiä, jotka todella ymmärtävät mistä kryptovaluutassa on kyse. Se on aivan erinomainen aihe huijaamiselle! Nerokasta!

    Mutta jossakin vaiheessa usko loppuu tässäkin tapauksessa. Kuka jaksaisi laatia kattavan listan kaikista niistä epäselvistä asioista, mitä tässä jupakassa on. Yllä oli jo jotain, mutta se oli kovin vajavainen ja painottunut kryptovaluuttapuolelle.
    - Henkilökunnan uskottavuuden puute, so. Järvisen saamat vastaukset
    - Google-sähköpostiosoitteet
    - Kahdesti maansa bisnesnaiseksi valittu toimitusjohtaja (ei näyttöä/ostettu titteli)
    - Rujan lähes Jumalan asema (jokapaikanhöylä ja avainauktoriteetti)
    - Keinotekoinen muka Forbes-kansi
    - Keskitetty louhinta (kukaan ei tiedä omistaako yhtiö yhtään mitään)
    - Halvannäköiset kotisivut
    - Outo flopannut kasino-viritelmä
    - Hehkutetaan satojatuhansia rekisteröityneitä, mutta aihepiirin videoista on kiinnostunut vain sadat tai korkeintaan tuhannet
    - Facebook-ryhmissä vain muutamia tuhansia ihmisiä
    - Facebook-ryhmissä aliarvioivaa markkinointia seteleiden ja kultakolikoiden kuvilla (tulee mieleen Voittopotti-tyyppiset tv-pelit jossa blondit heiluttelee rintsikoissa seteleitä, btw. niitäkin alettiin kuvata sittemmin Bulgariassa)
    - MasterCard kortti, josta toistaiseksi vain kuvia
    - Sisäinen pörssi siirtorajoituksilla (jos aukeaa)
    - Tokenien määrä kasvaa, mutta kova raha ei
    - Luottokorttimaksut eivät toimi (yhtiö ei halua rahojen palautuvan tai luottoyhtiö huolissaan)
    - Liittyneille on luvattu vain koulutuspaketteja (mitä tekee monella samalla pdf:llä)
    - Koulutuspaketit on varastettu kirjoista kuvineen päivineen
    - Yhtiöllä on Suomessa maajohtaja, joka ei ole sidoksissa yhtiöön mitenkään
    - Yhtiön taustalla häärii monia aiemmista huijauksista tunnettuja henkilöitä
    - Nigel sai jossakin vaiheessa potkut luottamuksen puutteesta, joka uutisoitiin kotisivuilla mutta uutinen katosi nopeasti
    - Rujan opintoja todennetaan valokuvilla tutkintotodistuksista (miten tässä tilanteessa edes voidaan olla?)
    - OneCoinin kasvu pohjataan BitCoinin menestykseen, vaikka sen tausta on ihan eri (helpon rahan perässä olevat mukaan)
    - VERKOSTON jäsenet saavat monenlaista bonusta houkuttelemalla uusia JÄSENIÄ mukaan (silti maajohtaja sanoo että ensinnäkään tämä ei ole pydamidipeliä)
    - Unkarin keskuspankki varoittaa OneCoinista esimerkkinä pyramidipelistä ratsastaen BitCoinin menestyksellä
    - Pidetään messutapahtumia, joissa prameillaan kiiltävillä asusteilla ja kultakolikoilla
    - Verkostossa mukana olevien vihamielisyys epäileviä kohtaan (keneltä se on pois, jos joku on kriittinen)
    - Monet aikataulut lienevät jo siirtyneen useampaan kertaan?

    Tässä jotain ensialkuun, jatkakaa.

    VastaaPoista
  181. OneCoin konsepti vain etenee vääjäämättömästi eteenpäin ja tämä näyttää ottavan jotakuta hieman pattiin:).

    VastaaPoista
  182. Suomi ja suomalaiset ovat yksi hyttysen paska maailman menossa sekä vilinässä ja Suomi on uppoamassa tällä menoslla lopullisesti suonsilmään. Siitä pitävät huolen suomalaiset ihan itse (virkamiehineen) ja EU eikä tämä alistettu kansa nouse ikinä kukoistukseen, jos ei se herää oikeasti.

    VastaaPoista
  183. Mielenkiintoista, Onecoinin kanssa yhteistyössä olevan Coinvegas-nettikasinon pelilupa ei löydy luvan myöntäjän julkisesta rekisteristä.

    GAMING PLUS LIMITED – Malta,
    License № LGA/CL4/599/2009 issued by the Malta Gaming Authority
    http://www.mga.org.mt/gaming-sectors/remote-gaming/licensed-operators/

    Odottelen MGA:n vastausta miksi lupaa ei löydy rekisteristä.

    VastaaPoista
  184. Suomalaisista on ollut alusta asti mukana sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet raastuvassa aikaisemmista "verkostomarkkinointi" busineksistaan. Näistä henkilöistä ei löydy netistä mitään tietoja kun nimellä hakee. Miksi jäljet pitää peittää ja tietoa pimittää? Yleensä markkinoinnissa on etua siitä, että tietoa löytyy.

    Nämä kerta toisensa jälkeen heti alussa mukaan lähtevät henkilöt ovat niitä, jotka ehtivät tienaamaan rahaa. Nerokkaassa Onecoin casessa tulot ovat nyt jo ihan hyvässä vauhdissa. Pari kuukautta sitten tuli 5000€/viikko. Tälläiset ihmiset eivät näe tämänkaltaisessa toiminnassa mitään väärää. Tietenkin he puolustavat toimintaansa ja tekevät kaikkensa että rahantulo jatkuu. Jostain se raha tulee ja jollekin reppanalle jää vain luu käteen.

    Maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu paljon pahempiakin asioita tälläkin hetkellä. Ihminen osaa selittää itselleen ja muille oikeutuksia ihan käsittämättömiin asioihin. Etiikka ja moraalirajat venyvät moniin suuntiin. Ei se vielä harmita että joku rikastuu, mutta se harmittaa että joku toinen köyhtyy sen rikastuneen epäeettisen toiminnan vuoksi. Kyse on siitä mikä on oikein ja mikä väärin.

    VastaaPoista
  185. Ben oli väärässä, kyllä sama Google-ehdotus tuli muillakin alustoilla, enkä itse ole hakenut koiraa.

    Olet itse väärässä.

    Googlen verkko- ja sovellustoiminta
    Hakusi ja selaustoimintasi tallennetaan verkko- ja sovellustoimintaasi, kun se on käytössä ja olet kirjautunut Google-tilillesi. Näin saat parempia tuloksia ja suosituksia kaikissa Googlen tuotteissa.
    Hallinnoit itse sitä, mitä tallennetaan. Voit poistaa aiemmat hakusi ja selaustoimintasi sekä poistaa verkko- ja sovellustoiminnan käytöstä milloin tahansa.


    https://support.google.com/accounts/answer/54068?hl=fi

    Tässä jotain ensialkuun, jatkakaa.

    The Blacklist just keep growing and growing...

    VastaaPoista
  186. Hehkutetaan satojatuhansia rekisteröityneitä, mutta aihepiirin videoista on kiinnostunut vain sadat tai korkeintaan tuhannet
    - Facebook-ryhmissä vain muutamia tuhansia ihmisiä

    front page ticker: 384700 kl 22.00 11.6.15
    jos lasketaan kaikki liput Onelife bonussivulta:

    http://tinypic.com/r/33f99v7/8

    ticker: 384700
    kaikki kilput: 279304
    kiina: 196949
    muut maat: 82355

    yli 100.000... minne nuo katosivat?
    Kiinan määrään en usko lainkaan. ehkä 20.000? Voi olla jopa alle 10.000.

    uskon itse että oikea määrä jääseniä voisi olla 60000-70000

    VastaaPoista
  187. Jostain se raha tulee ja jollekin reppanalle jää vain luu käteen. taitaapi se olla sama tilanne nyt jo bitcoinia louhivalla yksinäisellä henkilöllä :D Juu tiedän tiedän ei voi verrata sanoin vaan. Pistää vaan miettimään. Ben sinä saat uskoa mitä tykkäät.

    VastaaPoista
  188. Jostain se raha tulee ja jollekin reppanalle jää vain luu käteen. taitaapi se olla sama tilanne nyt jo bitcoinia louhivalla yksinäisellä henkilöllä :D Juu tiedän tiedän ei voi verrata sanoin vaan. Pistää vaan miettimään. Ben sinä saat uskoa mitä tykkäät.

    eikö se määrä olisi hyyvä uutinen teille jälleenmyjille? lisää potentialia ja vähemmän kilpailua ;)

    VastaaPoista
  189. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  190. Maailmassa lienee harvoja ihmisiä, jotka todella ymmärtävät mistä kryptovaluutassa on kyse. Se on aivan erinomainen aihe huijaamiselle! Nerokasta!

    En olisi voinut kirjoitta paremmin. Se on nerokasta! Vaikka on todellista faktaa niin kestää todella kauan ennen kun jotku viljelijät Thaimassa tai Vietnamissa ymmärtävät että Onecoin haiskahtaa kovasti huijaukselta.

    Kun sain kuulla Onecoinista en ymmärtänyt siitä mitään. Sen takia se on tärkeää että kun esitellään Onecoin, uudet jäsenet liittyisivät samana päivänä. Ja nyt tiedän että jos joku halua ymmärtää koko homman kestää monta viikkoa tähän ymmärtämiseen.

    Sitten tuli yksi tapahtuma joka sai minut kiinni tähän hommaan. Forbes. Puhuin yhden Bulgarialaisen naisen kanssa joka päivä ja sain jopa oikean Forbesin postitse. Siitä se alkoi. Mulle tämä tuli kuin joku "ratkaista vanha mysteeri" peli.

    Vaikka tiesin paljon, kerran melkein uskoin että Onecoin-konsepti voisi onnistua. Se oli kun ymmärsiin että 40-50% bonuksista kierrättää uusiin tokeniin. Ajattelin ehkä se arvo saa jotenkin taitavalla tavalla ylös?

    "Vuoden liikenainen Bulgariassa" - Varmasti monet kun kuulivat tämän uskoivat että Dr Ruja Ignatova on rehellinen. Mutta kun 2012 saksan "Wattenhofen" jälkeen ei saanut rehellista työtä vaikka CV on hienonäköinen, hänen piti ostaa tittelin.

    2013-2014 hän oli katsomassa ja autamassa kryptovaluuttayhtiölle. BigCoin MyCoin jne. Ja mitä tuostä tuli tiedämme nyt kaikki. Kippis ;)

    Koska nyt on lauantaiilta niin tässä lisää viihdetta:

    2012 Ignatovalla oli yhteistyö transvestiitin kanssa. Kauneushoitola. Mutta kun transvestiitti oli hänelle liika velkaa, Ignatova lopetti yhteistyön.

    2010-2012. Ruja teki nenäleikkauksen. Sen takia ei löytyy mitään kuvia Rujasta ennen 2010. Kun kesällä 2014 Ignatova imuroi netista kaikki huonot sivut ja kuvat hänestä, hän "unohdi" yhden kuvan:

    http://www.all-in.de/nachrichten/lokales/Aufbruchstimmung-im-Gusswerk;art26090,771272

    Kuvalla.on myös Rujan isä, Plamen Ignatov.

    VastaaPoista
  191. Ben, olet viisas mies, ja olet käyttänyt todella paljon aikaasi tämän mysteerin selvittämiseen. Aivan kuten hra P. Järvinenkin. Teidän työnne perusteella voi jokainen oppia aiheesta paljon.

    Mitä luulette, uskooko Tommi Vuorinen vielä tämän jutun olevan kolikkobisnestä? Vai, joko hänellekin on valjennut, että ainoatakaan louhivaa tietokonetta ei edes ole olemassa ja koko yhtiön budjetti menee Rujan vaatteisiin ja eksoottisiin meetinkipaikkoihin? Hänellä saattaa nyt olla niin kova flow päällä, että aivan sama miksi rahaa tulee, kunhan sen tuleminen vaan ei lakkaa.

    Tässä keskustelussa tulee helposti sellainen asettelu, että OneCoiniin uskovat kuvittelevat vastarannankiiskien olevan BitCoinin puolella tai muuten vaan kateellisia. Olen kyllä seurannut BitCoinin elämää, mutta en omista kolikkoakaan, enkä kuulu hallitukseen tai Suomen kryptovaluuttaryhmiin eikä voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa vaikka kaikki maailman kryptovaluutat kuolisivat. Minusta kryptovaluutat ovat keinotekoista peliä.

    Kuten yllä joku hienosti kirjoitti, niin maailmassa tapahtuu pahempiakin asioita tällä hetkellä. Mutta tällainen vandalismi suomalaisia kohtaan laskee meidän kansantalouttamme. Köyhyyttä meillä on jo muutenkin riittävästi. Onhan se ymmärrettävää, että jokainen haluaa rikastua. Ilmaisia lounaita ei vain yleensä ole.

    VastaaPoista
  192. Onhan pikkuisen himmeää juttua tällä palstalla, porukka kirjoittelee tänne suljetuilta osastoilta mielenterveyslääke mömmöissään:).

    VastaaPoista
  193. https://www.youtube.com/watch?v=J71h3ejng3k

    En tiedä mitä sanoa...Naurettavaa? Surrullista? Mykkänä? Tycoon seksikasta? Thaimassa saadaan varmasti seksibonustakin ;)
    -------------------------------------------------------
    Suomesta nyt 4996....Ruotsista 4895 -------403.000
    4 viikkoa sitten oli 4000...3096 ja 272.000


    Ruotsi menee kohta ohi Suomen...Mutta taitaa olla hyvä uutinen? Yllättävää koska Ruotsissa ei vielä kertaakaan ole kirjoitettu lehdissä OneCoinista. Huomenna katsotaan jos joku onnistuu myymään OneCoininsa.

    VastaaPoista
  194. "Thaimaassa saadaan varmasti seksibonustakin". Petteri, sinunkin kannattajasi ovat näköjään asiallista ja fiksua porukkaa.

    VastaaPoista
  195. Kyllä oli säälittävää tuo petterin sönkötys tänään radiorockilla. Voiko joku tietokirjailia olla noin yksinkertainen. Tommi vuorinen laitto kyllä jauhot suuhun petterille.

    VastaaPoista
  196. Milloin Petteri lähtee käymään Sofiassa OneCoinin pääkonttorissa ja samalla pääsee tapaamaan henkilökohtaisesti Ruja Ignatovan kysymyksillään, lupaus on annettu suorassa radiolähetyksessä.

    VastaaPoista
  197. Radio Rock -haastattelussa tänään maajohtaja Tommi Vuorinen, mukana myös omat kommentit (toimitus soitti ex tempore, asiasta ei oltu sovittu etukäteen). Ohjelma kuunneltavissa tästä linkistä:

    http://www.radiorock.fi/#!/post/557e843daa70ee0300a2e57b

    Lisäksi voi tutkia tätä:

    One Coin, Much Scam: OneCoin Exposed as Global MLM Ponzi Scheme

    VastaaPoista