Perikunta lukee sähköpostisi ja tekstiviestisi

3T-lehden mukaan Vainajien salaisuudet paljastuvat, kun perikunta pääsee käsiksi edesmenneen henkilön sähköiseen viestintään. Linjaus lopettaa vanhan kiistelyn siitä, loppuuko luottamuksellisen viestinnän suoja kuolemaan vai onko se käytännössä ikuinen. Aiemmin Viestintävirasto ja LVM ovat tulkinneet lakia eri tavoin ja operaattorit ovat joutuneet toimimaan oman harkintansa mukaan tässä vaikeassa ja herkässä asiassa.

Moni varmaankin kauhistuu linjauksen seurauksista. Nythän puoliso, lapset ja ehkä muutkin sukulaiset pääsevät lukemaan viestejä, jotka olivat luottamuksellisia ja tarkoitettuja vain minulle!

Periaatteessa asiassa ei ole mitään uutta. Vanhoja rakkauskirjeitä, varsinkin sodanaikaisia sellaisia, on luettu sukupolvesta toiseen. Niiden välittämä ajankuva on realistinen ja kaunistelematon. Osa kirjeistä jäi kirjoittajiensa viimeiseksi. Miksi sähköpostit olisivat jotenkin erilaisia?

Ainakin yksi ero on selvä: sodasta kotiin kirjoittava tiesi, että paperit säilyvät ja niillä voi olla useita lukijoita (kuten sotasensuuri, joka avasi kirjeet jo ennen niiden toimittamista perille). Tieto ohjasi kirjoittamista.

Ylipäätään täydellisen luottamuksellinen viestintä on vasta sähköisellä ajalla syntynyt käsite. Nyt sitä pidetään niin itsestäänselvänä, että harva tulee edes ajatelleeksi koko asiaa (vaikka pitäisi, sillä nykyajan sotasensuuria vastaavat eri valtioiden tietokoneet, jotka seulovat liikennettä vähintäänkin koneellisesti).

Lisäksi unohtuu, että viestintäsalaisuudessa on kaksi osapuolta: lähettäjä ja vastaanottaja. Toisen heistä kuoltua jäljelle jääneellä on yhä oikeus viestintänsä luottamuksellisuuteen.

Suomalainen käytäntö ohjeistaisi operaattorit luovuttamaan kännyköiden puk-koodit ja sähköpostien salasanat perikunnalle näiden sitä pyytäessä. Tekstiviesteissä ja sähköposteissa voi olla testamenttiin, talousasioihin ja tehtyihin sopimuksiin liittyviä tietoja, joten tiedot saattavat olla hyvinkin tärkeitä.

Vanhempana ihminen osaa jo varautua väistämättömään. Moni eläkeläinen jakaa kaikki tiedot puolisonsa kanssa -- kaiken varalta. Salaisuuksia ei ole, tai ainakin ne ovat yhteisiä. Mutta jos elämänlanka katkeaa parhaassa työiässä äkilliseen onnettomuuteen, sähköpostista voi paljastua sellaista, mitä henkilö itse ei olisi halunnut kenenkään tietävän: salaisia paheita, rinnakkaissuhteita, aviottomia lapsia tai rikoksia.

Jos siis itselläsi on salaisuuksia, joiden et halua koskaan paljastuvan, varaudu asiaan hyvissä ajoin salaamalla valokuvat, tiedostot ja viestit muulla kuin palvelun omalla avaimella. Näissä tapauksissa pilvipalvelu ei tosiaankaan ole paras säilytyspaikka. Usb-tikku (tai pari) ovat kova sana salaisuuksia varjeltaessa.

Huomaa, että linjaus koskee vain kotimaisia palveluita. Twitter, Facebook, Yahoo, Hotmail ja monet muut amerikkalaiset palvelut noudattavat omia sääntöjään, jotka vaihtelevat palvelusta toiseen. Joistakin tiedot saa lähettämällä tarpeelliset dokumentit skannattuina, toisista saa ainoastaan suljettua tilin, mutta tiedot jäävät.

Lisäys: Twitter-keskustelussa tuli esiin vielä pari näkökulmaa. Joku ehkä ajattelee, ettei salaisuuksien paljastumisella kuoleman jälkeen ole merkitystä. Ei itselle, mutta harvat salaisuudet koskevat vain itseä. Yleensä niissä on mukana muita ihmisiä ja heille paljastuminen voi olla hyvinkin ikävää.

Toinen näkökulma liittyy sähköisen viestinnän luonteeseen. Se on niin helppoa ja vaivatonta, että salaisuudet liikkuvat melkeinpä vahingossa. Aiemmin tällaista kanavaa ei ollut, joten salaisuudet kerrottiin suullisesti kahden kesken. Nyt salaisuudet tallentuvat melkeinpä itsestään. Niin -- ja juuri verkon kautta voi tehdä helposti sellaisia salattavia asioita, jotka ennen olivat tyystin mahdottomia. Joillakin on aivan oma virtuaalinen maailmansa, josta edes lähipiiri ei tiedä mitään.