Linkit

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tykkäys on pienin määrä informaatiota

Tietotekniikassa opetetaan, että bitti on pienin mahdollinen informaatioyksikkö koska sillä on vain kaksi arvoa: nolla tai ykkönen.

Mutta Facebookin tykkäys on vielä pienempi yksikkö -- käytännössä puolikas bitistä. Mitä tykkäys oikein merkitsee? Aloin pohtia asiaa tehdessäni huomenna ilmestyvää Arjen tietoturva -kirjaa.

Kun henkilö painaa tykkäyspainiketta, hän ilmoittaa olevansa samaa mieltä kirjoittajan kanssa, pitävänsä tekstistä tai ainakin huomanneensa sen.

Toisaalta tykkäyksen puuttuminen ei kerro mitään. Se ei tarkoita, että henkilö olisi eri mieltä tai ei pitäisi tekstistä. Ehkä henkilö ei vain ole käynyt Facebookissa tai ei huomannut koko tekstiä? Ehkä hän tykkäsi, mutta ei pitänyt asiaa niin tärkeänä, että olisi painanut nappia. Tai ehkä hän ei kehdannut painaa esimerkiksi avoimen rasistisen kirjoituksen tykkäystä, vaikka sisimmässään olikin samaa mieltä?

Tykkäys kertoo vähän, sen puuttuminen ei kerro mitään.

Siksi tykkäyksellä on vain yksi mahdollinen arvo. Tykkäysbitti on aina ykkönen (tai puuttuu). Tykkäyksen vastakohta ei ole tykkäämättömyys vaan epävarmuus. Epävarmuus on informaation vastakohta.

Minkähänlainen tietokone syntyisi, jos se rakennettaisiin binäärilogiikan sijaan tykkäyslogiikalla? Ehkä tämä on japanilaisten jo 1990-luvulla hyödyntämän sumean logiikan seuraava askel?

Ehkä tykkäysbitteihin perustuva tietokone sopisi jäykkää binäärilogiikkaa paremmin kaoottisten ilmiöiden mallintamiseen? Asiat kun eivät ole mustavalkoisia, eivät ykkösiä tai nollia. Siitä vain joku teekkari tekemään diplomityötä aiheesta.

Tykkäyslogiikan pohtiminen on hyödyllistä toisestakin syystä. Yritykset laskevat mainoskampanjoiden tehokkuutta niiden Facebookissa saamien tykkäysten perusteella. Mutta kuten edellä nähtiin, tykkäyksen informaatioarvo on vain puolet bitistä. Tykkäys (tai sen puuttuminen) sisältää niin pienen viestin, että se on hädin tuskin luettavissa. Ainakaan se ei kerro kampanjan onnistumisesta tai näkyvyydestä.

Tykkäysten määrä on korkeintaan suuntaa-antava indikaattori.

7 kommenttia:

  1. Toisaalta yrityksen tai yhteisön FB-sivua tykkäämällä käyttäjä saa usein myös kohteen viestintää omaan uutisvirtaansa.

    VastaaPoista
  2. Minä en mielelläni "tykkää" kovinkaan monesta. Jos painan like-nappulaa Youtubessa, se todella merkitsee että olen pitänyt videosta. Haluan, että minun tykkäämiseni tarkoittaa jotakin. En myöskään ole tykännyt facessa tuttavieni bisneksistä, ellei minulla ole niistä jotain omakohtaista kokemusta. Jostain syystä olen aina ollut nihkeä hehkuttamaan asioita, ellei siihen ole erikoisen hyvää syytä. Sama käytäntö on vaan siirtynyt sosiaaliseen mediaan.

    VastaaPoista
  3. @Petteri

    Eikös pienin informaation määrä ole juuri se,ettei tykkää-nappia tai muutakaan paineta?

    Mm. sellaiseen matematiikalla ratkaisemattomaan kaoottiseen ilmiöön kuten ilmastoon sovellettuna se tarkoittaa,ettei edes esitetä teorioita tai malleja ilmiöstä,jota ei voida mallintaa tuntemallamme matematiikalla (Lorenzin epälineaariset differentiaaliyhtälöt).

    Vastaavia on monia muita, mm. talous. Huolimatta lukuisista nobeleista ja lukemattomista kokeiluista (kommunismi)kukaan ei ole pystynyt sattumaa paremmin ennustamaan niitä.

    VastaaPoista
  4. Petteri: Kun henkilö painaa tykkäyspainiketta, hän ilmoittaa olevansa samaa mieltä kirjoittajan kanssa, pitävänsä tekstistä tai ainakin huomanneensa sen.

    Keskimmäisen voisi jakaa vielä kahteen osaan:

    1. Pitää tekstin kertomasta asiasta. Olen huomannut ettei monikaan tykkää päivityksestä "sain flunssan". Tai jos tykkää, niin sitten tarkennetaan ettei tykkää flunssasta.

    2. Pitää juttua merkittävänä. Tämä puolestaan viittaa jo semanttiseen webiin, merkitysten verkkoon.

    VastaaPoista
  5. Komppaan Henri Kuokkaa. Tykkää-nappia painetaan myös siksi, että haluaa seurata aiheesta käytävää keskustelua, tai siihen tulevia muita päivityksiä osallistumatta itse keskusteluun.

    VastaaPoista
  6. Hyviä esimerkkejä tykkäysnappulan käytöstä. Niiden laaja kirjo vähentää entisestään informaation määrää koska ei tiedetä, mitä tykkääjä oikeasti on tarkoittanut. Tykkäys voi olla myös "seuraa".

    Pitäisikö tykkäys-bitin arvo pudottaa siis neljäsosaan (0,25 bittiä)?

    VastaaPoista
  7. Muistikuvani mukaan ainakin jossain oli myös "ei tykkää"-vaihtoehto, mutta se poistettiin. Haluttiin olla vain positiivisia.

    VastaaPoista