Johanna Korhonen kirjoitti pari päivää sitten Hesarin blogissa otsikolla Rohkeutta rauhoittumiseen. Jos oikein ymmärsin, Korhonen halusi kritisoida nykyistä trendiä, jossa ihmisten oletetaan haluavan lisää rahaa, lisää elintasoa, lisää tavaroita. Kaikki eivät halua. Moni olisi valmis leppoistamaan elämäänsä: vähentämään työntekoa ja tinkimään palkasta, kunhan saisi enemmän aikaa itselleen.
Epävarmuuteni kumpuaa siitä ahkeruudesta, jolla Korhonen on itse tehnyt erilaisia juontokeikkoja ja kirjallisia töitä. Oikeudenkäynnissä hän vaati 230 000 euron korvauksia. Näistä voisi päätellä, ettei raha ainakaan kirjoittajalle itselleen ole yhdentekevää.
Hieman vaikeasti tulkittavaa blogitekstiä (Ehkä pieni tottelemattomuus auttaa alkuun - mitähän se tarkoittaa?) kiinnostavampia olivat lukijoiden palautteet. Niistä näki, että teksti oli osunut arkaan paikkaan. Moni uran työelämässä tehnyt oli valmis tinkimään rahasta oman ajan ja vapauden vuoksi. Samoin näytti ajattelevan moni nuori, jonka työura ei ollut vielä edes alkanut.
Historiallisista syistä poliitikkojen mielenkiinto on keskittynyt lähinnä taloudelliseen hyvinvointiin. Äänestäjien elintasoa on haluttu nostaa ja oloja parantaa. Nyt, kun Suomi on kovalla työllä maatalousyhteiskunnasta länsimaiseksi teollisuusvaltioksi, voisi olla aika puhua muistakin arvoista. Elintaso ei varmaankaan ole ainoa eikä edes toimiva hyvän elämän mittari? Mikä olisi?
Taloutta, työntunteja ja palkkaa on helppo mitata numeroilla. Mutta miten mitata onnellisuutta ja tyytyväisyyttä? Miten puolueet voisivat asettaa tavoitteeksi hyvän elämän, kun siitä on jokaisella hyvin yksilöllinen käsitys? Selvien mittarien puuttuessa onnen ja tasapainon etsintä on jätetty jokaisen kansalaisen omaksi tehtäväksi.
Ehkä puhumme liikaa taloudesta, tuottavuudesta ja kilpailukyvystä. Jokaisen pitäisi halutessaan voida elää myös oravanpyörän ulkopuolella, onhan tämä sentään vapaa maa. Ei ole pakko asua kaupungin keskustassa, ei pakko hankkia autoa ja uusinta viihde-elektroniikkaa, ei pakko käydä talvisin Thaimaassa, ei pakko kilpailla naapurien kanssa. Ihminen tulee toimeen yllättävän vähällä, jos pystyy ja haluaa tehdä asioita itse.
Asiassa on tietenkin se ongelma, että jos riittävän moni valitsee leppoistetun elämän ja vähentää työntekoa, yhä suurempi osa taloudellisesta taakasta jää oravanpyörässä yhä juoksevien kannettavaksi. Leppoisan elämän valinneet haluavat hekin terveydenhuoltoa, valaistuja teitä, kirjastolaitoksen ja monia muita palveluita, joita pidämme itsestään selvyyksinä. Joku joutuu aina hoitamaan ikäviäkin hommia. Jonkun on jäätävä ajamaan sitä bussia, jolla leppoistetun elämän valinnut pääsee kylmänä talviaamuna asioilleen.
Osa kommentoijista ei ollut ajatellut asiaa ihan loppuun asti. Eräskin kirjoitti, että jos kolme lääkäriä tekee neljänneksen vähemmän töitä ja heille maksetaan vastaavasti pienempää palkkaa, sairaalaan voi palkata neljännen lääkärin? Jos kaikki tekevät neljänneksen vähemmän töitä, myös palkkatuloja ja veroja kertyy neljänneksen vähemmän (todellisuudessa vähennys on vielä suurempi verotuksen progressiivisuuden vuoksi), eikä ylimääräistä lääkäriä ole varaa palkata. Ehkä jo sen kolmannenkin työpaikka on vaarassa.
Itselleni herää muitakin kysymyksiä. Moni näyttää uskovan, että ennen elämä oli leppoisampaa, koska työtä tehtiin vähemmän. Olikohan todella niin? Maatalousyhteiskunnassa piti rehkiä aamusta iltaan, jotta eläimet saatiin ruokittua, lehmät lypsettyä, ruoka laitettua ja pellot hoidettua. Kaikki aika kului perustarpeista huolehtimiseen. Vapaa-aika ei ollut mikään ongelma, koska sitä ei ollut. Sinne asti tuskin kukaan haluaa palata.
Myös teollisuudessa työpäivät olivat aluksi pitkiä. Vielä 1960-luvulla töitä tehtiin kuutena päivänä viikossa ja lapset kävivät koulua lauantaisin aina 1970-luvun alkuun asti.
Toinen kysymys on, miten hyvin ihmiset pystyisivät hyödyntämään ylimääräisen vapaa-ajan. Ainakin se vaatisi totuttelua. Pitkät juhlapyhät tuottavat nyt ongelmia, jotka näkyvät niin väkivallan kuin viinankulutuksen lisääntymisenä. Jos lisääntynyt vapaa-aika kuluisi kaljalla tai sohvalla televisiota tuijottaen, se tuskin edistäisi kenenkään hyvinvointia. Netissä asiasta keskustelevat henkilöt ovat valikoituneita, ja heille aika olisi arvokasta, mutta he eivät edusta koko väestöä.
Niin ... mikä on se oravanpyörä. Monet laittavat itsensä täysin tarpeettomasti kurimuksen keskelle.
VastaaPoistaVELKAA VELKAA ja VELKAA...
Työnantajallekkin mannaa tietää että työntekijä on löyhässä hirressä koko ajan... tällöin alkaa pyörä pyörimään vinhasti.
Itse olen ottanut elämäntavoitteeksi vain yhden asian. EI VELKAA. Kun kaikki rahat eivät mene lainanlyhennyksiin ja velkojen vähennyksiin (ja korkoihin), tuntuu että sitä tuppaa sisään ovista ja ikkunoista. Vanha sanonta "raha tulee rahan luo" pitää kutinsa aika visusti. Yöunet ovat mukavan rauhallisia kun ei tarvitse miettiä millä maksaa mitäkin.
Tämä on TODELLISTA rauhallisuutta.
Tottakai jokaiksella on perusvelvoitteensa. Vastike pitää maksaa, laskut pitää maksaa (vakuutukset, sähkö, tietoliikenne, vesi yms). Ovat nämäkin tavallaan "velkaa" mutta ovat kuitenkin vain suoria maksuja palveluista.
Rauhallisten yöunien tae siis - ei tarvitse pelätä puhelimeen vastaamista eikä postilaatikolle kävelyä.
TÄMÄ antaa tiettyjä muitakin mahdollisuuksia. Olet vapaa! Jos työpaikka ottaa kuuppaan - voi vaihtaa työpaikan. Voit myös neuvotella johtoportaan kanssa - jos oikein ovela olet ja taktinen.
Esimerkki: allekirjoittanut on lähdössä matkalle arabiemiraatteihin marraskuussa. Allekirjoittanut ilmoitti asian pomolle tyyliin "lähden marraskuussa käymään arabeissa - olen viikon matkoilla - haluatko että tulen takaisin?". Mulle sopii varsin mainiosti etten mene takaisin työmaalle. Pomo oli eri mieltä, joulun ruuhkissa tarvitaan kaikkia mahdollisia voimia, joten vastaus ei ollut edes yllätys. Ei tarvittu ammattiliittoja, ei rähinää, ei rähjäämistä vaan pieni breikki ennen tositoimia tulee toteutumaan. Tämä johtuu siis vain yhdestä asiasta. Johtoporras TIETÄÄ ettei allekirjoittaneella ole mitään liossa. Toisekseen, olen työssäni hyvä, olen käytännöllisesti katsoen korvaamaton. Vaikka vanha sanonta sanoo että kukaan ei ole korvaamaton niin minun työpaikassani jokaikinen joka edes vähän alasta tietää, on joulun alla korvaamaton.
Pitää vielä menot sopivan pienenä niin pärjää helposti vaikka joutuisikin äkkityöttömäksi. Mutta stressiä asiasta ei ole. Ei kyllä kiirettä poiskaan. En tunne olevani "oravanpyörässä".
Miksi myydä sielunsa käsiin vanhentuvan elektroniikan vuoksi. Tai jonkin kipsilevykasan vuoksi. Kaikki niistä vanhenee ja kuihtuu pois ennenkuin itse vanhenet ja kuihdut pois. Ja loppujenlopuksi sekin tulee tapahtumaan. Ja mitään et mukaasi saa.
Eli nk. oravanpyörä voi olla vain omaa syytä. Kuten Petterikin sanoi. Jokainen voi ITSE valita suuntansa.
p.s. olen 31 vuotias.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistabloggeri sitten sekosi selkeästi aivan täydellisesti. Tarkoitus oli luonnollisesti lähettää viesti vain yhteen kertaan... muut voi tietysti moderoida pois.
VastaaPoistaIhmiskunnan kehitys menee ihan hukkaan kun tuloksena on pelkästään lisää töitä. Mutta mikä on ihmiskunnan tavoite? Paremmat olot seuraavalle sukupolvelle? Ei hyvältä näytä....
VastaaPoistaMonesti luullaan, että tehdessä vähemmän töitä palkka muuttuu samassa suhteessa. Todellisuudessa se on kuitenkin vielä alempi. Tämä johtuu siitä, että työntekijään liittyy luonteeltaan kiinteitä kustannuksia, esimerkiksi kouluttaminen, työvalineet, tilat, jne. Toisin sanoen työnantajan kannattaa maksaa työntekijälle sitä parempaa tuntipalkkaa, mitä enemmän hän tekee töitä. Tai toisesta näkökulmasta, resurssista kannattaa aina ottaa kaikki irti ja pitää käyttöaste korkeana.
VastaaPoistaNyt Järvinen on sotkenut keskenään puheenaiheen ja kateuden ihmistä kohtaan, joka on puolustanut oikeuksiaan ja saanut siitä rahallisen kompensaation.
VastaaPoistaLeppoistetusta elämästä Järvinen esittää, että varsinkin oravanpyörästä heittäytyneet käyttävät palveluja. Se ei pidä paikkaansa ainakaan niiden kohdalla, joiden elämä on leppoistettu erilaisten työllistävien toimien kautta siten että heille tarjotaan osa-aikaista pätkätyötä palkalla jolla ei elä. Pienistä ansioista seuraa pieniä työttömyyskorvauksia työttömyyden aikana, eläkekertymät ovat heikot, ostovoimaa ei ole. Köyhtyneen on paha käyttää terveyskeskuksen palveluja, koska rahat eivät riitä lääkkeisiin. Köyhälle auto osoittautuu piankin liian kalliiksi ja muutamien vuosien köyhtymisen jälkeen julkinenkin liikenne alkaa olla liian kallis. Elämänmeno alkaa supistua kotipiiriin, josta liikunta suuntautuu kävellen marketteihin ja paikkoihin, joissa on tarjouksia. Autolla liikkuvan palveluihin tienrakennuksen ja kunnossapidon muodossa yhteiskunta satsaa enemmän kuin jalankulkijan tai pyöräilijän. Siltarakennelmiin, monikaistoihin uppoaa niin kaupunkien kuin valtionkin veronmaksajien rahoja suuremmasti kuin pyörä- ja liikuntareittien rakentamiseen.
Oravanpyörästä hypännyt harkitsee tarkemmin kulutus- ja käyttötavaransa hankinnat, koska ne joudutaan käyttämään aivan viimeiseen loppuun saakka, ja esimerkiksi voidaan olla pitkään ilman toimivaa digiboxia tai mikroaaltouunia, koska vaan ei ole rahaa hankkia edes käytettyä. Passivoivat tiedotusvälineet on lopulta ainoa, josta haetaan viihdykettä. Talousuutiset ja oravanpyörää pyörittävät aiheet ovat niin tyhjänpäiväisiä ja elämästä vieraantuneita aiheita, ettei niihin kannata paneutua. Kuilu on vähän samanlainen kuin blogisti Järvisen ja kansan syvien kerrosten elämän välillä.
Kulttuuripalveluja oravanpyörästä heittäytynyt käyttää todellakin vähän, ja maksullisina aniharvoin. Oopperassa ahkeraan käyvät varakkaat henkilöt voivat vuodessa saada tuhansien eurojen arvosta valtion tukea. Samaan aikaan nämä kultivoidut persoonat paheksuvat valtion varoja käyttäviä laiskureita. Kirjastojen käytössä Helsingissä on tullut koomisia piirteitä kun virkamiehet lakkautuspäätöksiä rustatessaan käyvät läpi paikkoja, joissa palveluja ei ole käytetty riittävästi. Käpylässä asukkaat järjestivät kampanjan, jolla liukuhihnamenetelmällä kannettiin lainakirjoja vuoroon lainaukseen, vuoroon palautukseen ja saatiin tilastollisesti osoitettua byrokraateille riittävää kirjaston käyttöä. Tämä on vain yksi lukuisista esimerkeistä oravanpyörästä, joka on turha, mutta on kummasti tuonut mainetta ja varallisuutta keksijöilleen ja ylläpitäjilleen.
Olen aivan samaa mieltä, että asenteissa on tapahtunut muutosta. Jos minulle pomo tulisi nyt esittämään, että kiinnostaisiko tehdä 80% tai vaikka 60% viikkoa, vastaisin samantien kyllä. Palkka tippuisi rutkasti alle kahden tonnin, mutta ei se haittaisi yhtään, sillä omaa aikaa olisi enemmän. Kerkeisin tehdä asioita joista välitän (kirjoittaa, koodata, tehdä käsitöitä). Toivon joskus pääseväni tilanteeseen, jossa elätän itseni "artistina", joka tekee töitä silloin, kun siihen on tarvetta ja intohimoa.
VastaaPoistaTämä taitaa olla meikällä kyllä vähän geeneissä, kun isäkin on vähän vastaavien ajatusten mukaan elellyt ilman, että juuri koskaan on ollut 8-16 töissä.
Open source -ajatus sivuaa vähän tätä. Ja itse asiassa http://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc tämä video sivuaa molempia asioita. Vdeo oli mielestäni todella hyvä ja pisti ajattelemaan, että toimisiko tämä maailma ilman oravanpyörääkin?
Nyt Järvinen on sotkenut keskenään puheenaiheen ja kateuden ihmistä kohtaan, joka on puolustanut oikeuksiaan ja saanut siitä rahallisen kompensaation.
VastaaPoistaYmmärsin kirjoituksen pointin juuri niin, ettei asioita pidä mitata rahalla.
Kuilu on vähän samanlainen kuin blogisti Järvisen ja kansan syvien kerrosten elämän välillä.
Nuoruusajaltani tiedän aika paljon köyhyydestä.
Tiedän myös, että tällä hetkellä moniin työtehtäviin on vaikea löytää tekijöitä. Bussikuskeina, siivoojina, polkupyörän korjaajina jne törmää nykyään virolaisiin, afrikkalaisiin ja aasialaisiin.
Oravana on aina paras.
VastaaPoistahttp://trustbus.weebly.com/1/post/2010/09/orava.html
Holtiton työnteko ei tuo mitään onnea.
http://trustbus.weebly.com/1/post/2010/09/talouskasvu-ymprist-ja-onni.html