Olipa härski piraatti

En yleensä käytä p2p-verkkoja. Ei ole tarvetta. Radiosta ja televisiosta tulee enemmän ohjelmaa kuin mitenkään ehdin katsoa. Blu-ray-elokuvia ostan joskus, mutta niistäkin moni lojuu edelleen hyllyssä muoveissa. No, ehkä kesällä on aikaa...

Jokin aika sitten piti kuitenkin testata, miten PirateBay toimii eri operaattorien mokkuloilla. Ja toimihan se, oikein hyvin (vaikka p2p-käyttö onkin joidenkin operaattorien käyttäjäsopimuksessa kielletty). Ei ole välttämättä edes terveellistä, että langaton 3G-yhteys siirtää kotona tai työpöydällä dataa koko ajan. 3G-kenttä on voimakkaampi kuin wlan-verkon kenttä, riippuen etäisyydestä tukiasemaan. Jatkuvalla datasiirrolla voi olla pitkäaikaisia terveysvaikutuksia. Kukaan ei tiedä varmaksi.

Valitsin siirron kohteeksi Alice in Wonderland-elokuvan, jonka olin nähnyt teatterissa vähän aikaisemmin. Hmmm... jos on jo maksanut elokuvasta teatterissa, miten suuri rikos on siirtää elokuva bitteinä? Etenkin, jos elokuvaa ei edes katso?

Tässä tapauksessa tiedosto jäi katsomatta senkin vuoksi, että tiedoston valmistellut piraatti oli ollut tavallista härskimpi: hän oli suojannut tiedoston salasanalla ja kertoi www-sivun, josta salasanan voisi hakea.

Jutussa oli pieni koukku: salasana tuli näkyviin vasta, kun oli suorittanut jonkun kolmesta annetusta tehtävästä. Kaikissa oli jotain vilunkia: yhdessä piti suorittaa muka älykkyystesti ja antaa sen jälkeen toimiva puhelinnumero maksullista palvelua varten. Toisessa piti ladata selaimeen uusi tehtäväpalkki, epäilemättä haittaohjelman saastuttama.

Piraatti perusteli koukkua sillä, että lataaja varmaan ymmärsi, miten paljon vaivaa tiedoston valmistaminen p2p-jakelua varten oli häneltä vaatinut. Siksi oli vain luonnollista, että hän halusi vähän rahallista hyvitystä työstään. Jos ei niin omapahan oli lataajan häpeä, elokuva jäi näkemättä.

Kaikki piraatit eivät näköjään pyri vapaaseen tiedonlevitykseen, vaan haluavat ansaita rahaa toisten työllä. Härskiä toimintaa.

Uteliaisuudesta suoritin yhden tehtävistä turvallisesti loppuun. Sen jälkeen www-sivu näytti salasanat:



Näistä vain kolmas salasana toimi, joten elokuvatiedostoa ei pystynyt purkamaan edes tehtävän suoritettuaan.

No jaa, odottiko joku että tällaisen piraatin sanaan voi luottaa?

Kuinkahan yleisiä tällaiset temput mahtavat olla? Pitäisikö salasanojen edes toimia, vai onko kyse moninkertaisesta huijauksesta?

Kokeilussa Samsung NX10

Pieniä, peilittömiä järjestelmäkameroita ilmestyy nyt useilta valmistajilta. Usein ne perustuvat Four Thirds -standardiin. Otin lyhyeen kokeiluun Samsung NX10:n, joka käyttää isompaa APS-C-kennoa.

Itselläni olisi käyttöä taskujärkkärille. Välillä ison kameran raahaaminen mukana matkalla tuntuu turhan raskaalta. Kuten kuvasta näkyy, kokoero Canon 7D:n (17-55 mm IS) ja pienen taskujärkkärin välillä on melkoinen:



Suoraan ylhäältä katsottuna eron huomaa vielä selvemmin: pikkukamera mahtuu syvyyssuunnassa samaan tilaan kuin isomman kameran objektiivi. Kokoero on samaa luokkaa kuin runsas vuosi sitten kokeilemallani Panasonicin G1:llä.

Ulkoisesti Samsung NX10 on tavanomaisen järkkärin oloinen:



Ei retrokikkailuja Olympuksen tapaan, ei liioin rohkeaa linjaa kuten Panasonic. Laitteen päällä oleva yksittäinen säätöpyörä asettuu sopivasti etusormen alle, muut säädöt tehdään pokkarimaisilla takaseinän painikkeilla. Virtakytkin on mukavasti Nikonin tapaan etusormen ulottuvilla, joten laitteen saa kytkettyä päälle yhdellä kädellä eikä nopeakaan kuvaustilanne mene ohi.

Käyttölogiikka on ihan OK, joskin valintamahdollisuudet ovat perinteistä järkkäriä rajoitetummat. ISO-arvoista ovat vain täydet askeleet (100, 200, 400...) ja nekin loppuvat 3200:een. Herkkyyden yläpäässä kohinaa on jonkin verran enemmän kuin C-kennolta odottaisi. Toisaalta megapikseleitä on 14,6 miljoonaa - vähempikin ehkä riittäisi. Kolmen jpeg-laatuasetuksen lisäksi on tarjolla raw-kuvaus.

Kuvanvakaaja on objektiivissa. Kun kamera on ilmeisesti suunniteltu tyhjältä pöydältä, valinta olisi saanut kohdistua runkovakaajaan.

Testikamerassa oli 18-55-millin peruszoomi. Käyttämällä 30-millistä "pannukakkua" saa aikaan todella kompaktin ja näppärän matkakameran.



Koska peilikoneistoa ei ole, kenno näkyy punertavana kun objektiivi on irrotettu. Kontrastiperusteinen automaattitarkennus ei pysty yhtä nopeaan liikkuvan kohteen seurantaan kuin perinteinen järkkäri, mikä kannattaa ottaa huomioon kameraa valittaessa.

Kuvanlaatu on käyttötarkoitukseen nähden kohdallaan, vaikka hehkulampun valossa automaattinen valkotasapaino ei aivan osunut kohdalleen. Lcd-etsimeen saa näkyviin niin paljon tietoa, että se peittää suuren osan kuva-alasta. Lähes kaikki mahdolliset tiedot näkyvät haluttaessa yhdellä vilkaisulla.

Yllättäen kamera antaa kuvata ilman muistikorttia ja näytöllä näkyy jopa kuvan tallentamisesta kertova teksti. Kortin puuttumisesta varoittava pieni kuvasymboli jää helposti huomaamatta.

Kameran hinta peruszoomilla on noin 650 euroa.

Nokia: Van-joking about cameras

Nokian Markets-yksikön johtaja Anssi Vanjoki väitti muutama päivä sitten seminaarissa järjestelmäkameroiden käyvän pian tarpeettomiksi. Tekniikan kehittyessä kännykkäkameraan voidaan kohta rakentaa 50 megapikselin kenno, joka kunnon Zeiss-linssillä varustettuna tuottaa yhtä hyviä kuvia kuin ammattilaisten nyt kantamat pitkät ja raskaat teleobjektiivit.

Vanjoki ei taida harrastaa valokuvausta, tai sitten hän pilaili. Jälkimmäistä epäili myös se kansainvälinen uutistoimisto, joka väänsi sukunimestä sanaleikin Van-Joking. I agree.

Optiikka ei kehity Mooren lain mukaan. Valovoimaiset ja terävästi piirtävät objektiivit ovat edelleen pahuksen isoja, raskaita ja kalliita. Siksi minäkin raahaan niin lomilla kuin työmatkoilla 70-200 IS F2,8 -metalliputkea, joka painaa pari kiloa, mutta antaa parhaimmillaan loistavia kuvia. Luovun siitä ilomielin heti, kun Van-Joking toimittaa tilalle vastaavan kännykkäkameran. Sitä ei vain taida tapahtua.

Kameroiden kennojen herkkyys paranee, mutta se ei yksin riitä. Ohut (okei sitten: kapea) syväterävyys, joka irrottaa kohteen taustasta, vaatii isoa aukkoa. Eikä herkkyyttä voi enää parantaa merkittävästi, koska kuvapistettä kohti laskettavat fotonit loppuvat kesken.

Elektroniikan kehittyessä kameraan voidaan rakentaa vaikka 50 megapikselin kenno, mutta sillä ei saa yhtään parempia kuvia kuin nykyisellä viiden megapikselin kennolla. Suurin osa kennon antamasta datasta on puhdasta kohinaa.

Myöskään kännykkäkameroiden kuvanlaadun tähänastinen kehittyminen ei tue Van-jokingin lupauksia. Ensimmäiset kamerakännykät olivat onnettomia, sitten kuvanlaatu harppasi ylöspäin, mutta viime vuosina kehitys tuntuu pysähtyneen. Ei auta Zeissin tai edes Zeuksen linssi, jos kenno on pienikokoinen ja signaalin erottaminen kohinasta vaatii raskasta prosessointia. Se tuhoaa yksityiskohdat ja kuva muuttuu puuroksi.

Kirkkaassa auringonvalossa nykykännyköillä saa kotikäyttöön kelpaavia kuvia, mutta en ole vielä nähnyt kännykkää, joka kuvanlaadulla kilpailisi edes halpojen pokkarien kanssa - järjestelmäkameroista puhumattakaan. Toistaiseksi paras kokeilemani kamera oli N900:ssä, siinä myös kameran ohjaus ja näytönpäivitys kuvaa sommiteltaessa oli mainio. Jos tiedätte paremman (tai toisen yhtä hyvän), kertokaa toki.

Viimeksi olen testannut N97 Minin kameraa. Eipä ole hääppönen esitys sekään. Eilen kokeillessani tapahtui myös jotain yllättävää: puhelimen softa kaatui ja buuttasi itsensä kesken kuvan tallentamiseen. Muistiin oli tallentunut vain kapea kaistale kuvan yläreunasta. Tätä oikeat digipokkarit eivät ole koskaan tehneet!

Keep on joking, Anssi!

Facebook-käyttäjä vastuuseen muiden viesteistä?

Helsingin Sanomat kertoo oikeusministeriön suunnitelmista kiristää netin keskustelupalstojen ylläpitäjän vastuuta. Hieman kärjistäen esimerkiksi on otettu Facebook ("myös Facebookin käyttäjä voi joutua vastuuseen muiden viesteistä"), mutta periaatteessa suunnitelmaa voisi tulkita noinkin.

Tästä samasta asiasta keskusteltiin syksyllä 2002, kun keskustelupalstat haluttiin rinnastaa lehtiin ja niille asettaa päätoimittajan vastuu. Silloin syynä ei ollut rasismi vaan pyrkimys välineneutraaliin säätelyyn. Onneksi järki voitti ja päätoimittajavastuu sälytettiin vain oikeiden verkkolehtien julkaisijoille.

Nyt panokset ovat monta kertaa korkeammat. Ministeriö haluaa kitkeä rasistista kirjoittelua ja toisaalta nettikeskusteluista on tullut yleistä kansanhuvia.

Ajatus siitä, että nettisivun omistaja velvoitettaisiin välittömästi poistamaan sivultaan muiden kirjoittamia rasistisia viestejä on ykskantaan mahdoton. Enkä nyt vedä lainkaan esiin sananvapauskorttia, koska sillä ei voi puolustella rasismia. Ehdotuksen ongelmat ovat paljon konkreettisempia ja helppo ymmärtää kaupunkilaisjärjelläkin.

"Ensimmäisen mallin mukaan keskustelupalstan ylläpitäjä velvoitettaisiin valvomaan viestejä ja tarvittaessa ottamaan selvää rasistisen viestin laillisuudesta".

Millä ihmeellä sivun omistaja voisi tietää, mikä viesti täyttää rasismin tunnusmerkistön? Asian arviointi on vaikeaa jopa oikeudelle. Pitäisikö omistajan soittaa joka kerta tällaista viestiä epäillessään oikeusministeriöön ja kysyä asiaa? Pitäisikö sinne perustaa oma rasismin tulkintayksikkö, jolla olisi hotline-numero?

"Toisessa mallissa itse valvontaa ei säädettäisi pakolliseksi, mutta ylläpitäjän pitäisi poistaa sellaiset viestit, jotka hän havaitsee laittomiksi tai joiden lainvastaisuudesta hän saa muulla tavoin tiedon".

Jos sivun ylläpitäjä havaitsee selvästi laittoman viestin (vaikka lapsipornokuvan) sivullaan, hän varmaan poistaa sen ilman erillistä velvoitettakin. Rasismin tapauksessa rajanveto on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa. Jos viesti on selvästi lainvastainen, poliisi voi velvoittaa ylläpitäjää poistamaan sen jo nykyisen lainsäädännön perusteella.

Entä miten sivuston ylläpitäjä voisi valvoa 24/7 sivujaan, jottei kukaan jätä sinne rasistisia viestejä? Ei mitenkään. Sivusto on harrastus, ei päivätyö. Rasististen viestien tarkoituksellisesta tehtailusta kehittyisi uusi nettihäiriköinnin ja kiusanteon muoto. Sillä saisi aiheutettua oikeudellisen rangaistuksen ikävälle bloginpitäjälle tai muka-Facebook-ystävälle. Rasismi-syytösten pelossa aiheesta ei voisi enää keskustella edes asiallisessa hengessä.

Jos ehdotus jostain kumman syystä toteutuisi, se ajaisi suomalaiset keskustelupalstat vaikeuksiin ja siirtäisi keskustelut ulkomaisille sivuille. Niiden ylläpitäjiä on käytännössä mahdoton selvittää.

Periaatteena tulee jatkossakin olla se, että kirjoittajat vastaavat viesteistään itse. Niin ikään haluamme suosia sitä, että keskustelupalstat säilyvät Suomessa - silloin myös kirjoittajien jäljittäminen on tarvittaessa mahdollista.

Valitettavasti meillä ei ole keinoa, jolla estää ihmisiä kirjoittamasta "N** ulos Suomesta" jonnekin päin nettiä. Se on vain hyväksyttävä hintana siitä tiedonsiirron ja viestinnän globaalista vapaudesta, jonka netti on aiheuttanut. Jos tämä on ajatuksena vaikea hyväksyä kannattaa miettiä millaisen muutoksen samainen tekniikka on aiheuttanut levyteollisuudelle, sanomalehdille -- tai vaikkapa demokratialle. Emmekä niillekään voi mitään.

Käänteinen PIN-koodi ("anti-PIN")

Tulipa mieleeni ajatus, josta voisi olla apua pankkikorttivarkauksiin. Monta tiliä on tyhjennetty, koska varastetussa lompakossa tai kännykässä on ollut kortin PIN-koodi. Totta, PIN-koodin säilyttäminen tällä tavalla on ohjeiden vastaista, mutta numeroiden muistaminen on monille vaikeaa.

Entä jos kortteihin lisättäisiin käänteinen PIN-koodi, eräänlainen anti-PIN? Jos tililtä yritettäisiin nostaa rahaa tällä koodilla, automaatti tietäisi kortin olevan varastettu. Se imaisisi kortin, ottaisi nostajasta valokuvan ja hälyttäisi saman tien poliisin paikalle (ok, kaksi jälkimmäistä ovat ehkä liioittelua).

Lompakon ryövännyt rosvo ei voisi tietää, onko PIN-koodi oikea vai väärä. Hän ottaisi riskin kokeillessaan numeroa. Näin käänteinen PIN-koodi hyödyttäisi niitäkin, joiden lompakossa on se oikea PIN.

Anti-PIN-koodista olisi hyötyä myös ryöstöissä. Jos rosvo vaatii tyhjentämään oman tilin aseella uhaten, väärä PIN kertoo automaatille, että sen pitää imaista kortti parempaan talteen. Näin ainakin rahat säästyvät, toivottavasti myös henki.


Briefly in English:

Here is an idea how to improve debit and credit card security. Too many customers can’t memorize their PIN code and therefore they write it on small piece of paper or store it on their mobile phone. If wallet and card are stolen, thief can easily withdraw all the money.

Enter anti-PIN. Here is how it works: customer gets another, false PIN code (“anti-PIN”) and writes it down or stores it in mobile phone. If this code is entered at ATM, it knows the card is stolen and swallows the card. ATM could even alarm the police or take a photo of the thief (if not done automatically anyway).

Because of the false code thief must think twice before entering the PIN. Thus the security is improved even for those who only have one, working PIN.

Anti-PIN will also save your money if somebody tries to rob you and forces you to withdraw money with a gun. By entering the false code you save your money, hopefully the robber then saves your life.

Kriisiviestintä taas kerran luokatonta

Moni suomalainen odottaa parhaillaan tietoa lähtevistä lennoista. Sadat kieltä ymmärtämättömät matkaajat ovat jääneet jumiin koleaan ja harmaaseen maahan, jossa mikään ei tunnu toimivan. Ei ainakaan tiedottaminen.

Miten kriisitiedotus voi aina olla näin vaikeaa? Eivätkö viranomaiset ja yritykset ikinä opi?

Finnairin sivulla on suppea tiedote suomeksi ja englanniksi, ei millään muilla kielillä. "Suomen lentoasemat on suljettu lentoliikennerajoitusten vuoksi... Suomesta lähtevä ja Suomeen saapuva lentoliikenne on täysin pysähtynyt ainakin maanantaihin 19.4. klo 18 saakka. Pyydämme ystävällisesti asiakkaitamme seuraamaan tiedotusvälineitä sekä nettisivujamme. Päivitämme sivujamme heti uutta tietoa saatuamme."

Finnair neuvoo olemaan yhteydessä asiakaspalveluunsa, puhelun hinta 3,12 euroa per vastattu soitto.

Finavian kansisivulla on lupaava otsikko "Infopaketti matkustajille tuhkapilven aiheuttamista lentorajoituksista ja miten menetellä, kun lento on peruttu". Linkin takaa löytyy yhden sivun tiedote, jossa neuvotaan lähinnä olemaan yhteydessä lentoyhtiöön tai matkanjärjestäjään, sekä annetaan Finnairin maksullinen puhelinnumero. Tämäkö muka "infopaketti"?

Kerrassaan onnetonta touhua! Ulkomaisen matkaajan on parasta soittaa kotiinsa ja pyytää lisätietoja sieltä. Suomi ei osaa eikä halua palvella.

Millä kursseilla yritysjohto ja viestintähenkilöt ovat oikein käyneet, jos tämä on parasta mihin pystytte kriisin sattuessa?

Ennakoinnin vaikeudesta

Riskejä voi kartoittaa ja niihin voi yrittää varautua, mutta se mitä todella sattuu tulee lähes aina yllätyksenä.

Voin kuvitella, että Huoltovarmuuskeskus on pohtinut kymmeniä skenaarioita joissa Suomi joutuu ahtaalle: sähkö katkeaa, merellä sattuu iso öljyvahinko, lähiseudulla ydinvoimalaonnettomuus... Mutta tuskin sielläkään osattiin kuvitella, että lähes koko Euroopan lentoliikenne pysähtyy.

Nykyinen yhteiskunta on haavoittuva, koska kaikki perustuu jatkuvaan liikkeeseen. Ihmisten ja tavaroiden on oltava jatkuvassa liikkeessä, jotta arkipäiväinen elämä sujuisi ja sen palvelut toimisivat. Jos liike jostain syystä pysähtyy, olemme pulassa. Globalisaation ansiosta olemme kaikki samassa veneessä, tällä kertaa kirjaimellisesti. Asiat ovat ihan ilmassa.

Taloudellisen optimoinnin nimissä tavarat toimitetaan JOT-periaatteella.Varastot ovat turhaa kulua, joten ne on eliminoitu. Tehokkuuden kääntöpuolena on haavoittuvuus. Kun liike jossain paikassa pysähtyy, kaikki ovat pulassa.

Häiriöiden ketjut ovat arvaamattomia. Lentoliikenteen pysähtyminen kuormittaa hotelleita, junia ja laivoja. Autovuokraamoista loppuvat autot, kun ihmiset pyrkivät eteenpäin ja luovat ruuhkan, jossa kukaan ei lopulta pääse minnekään.

Matkoilla on ihmisiä, jotka tarvitsevat jatkuvaa lääkitystä ja ovat laskeneet kaiken menevän aikataulun mukaan. Kun niin ei käykään, katastrofi alkaa olla lähellä.

Laajamittainen, yllättävä häiriö ei ole aivan ainutkertaista. Mutta se on, ettei kukaan pysty arvioimaan häiriön kestoa. Voi mennä päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ennen kuin pohjoisen taivas taas sallii lentämisen. Se on jotain hyvin ihmeellistä. Suorastaan pelottavaa.

Lentoliikenteen pysähtyminen antaa esimakua ihmiskunnan tulevista haasteista. Miten järjestämme asiat, jos lentäminen jonain päivänä loppuu kaikkialta ilmasto- tai energiasyistä? Silloin meillä sentään on enemmän aikaa varautua kehitykseen. Nyt ongelma on juuri siinä, että kaikki on yllätetty housut ja hameet kintuissa.

Tässä on toinenkin opetus: vaikka verkkosodankäynnillä ja viruksilla on peloteltu monta vuotta, suurimmat riskit näyttävät sittenkin olevan perinteisen toiminnan puolella. Pommi on edelleen tehokkaampi ase kuin tietokonevirus, liikenteen loppuminen on pahempi asia kuin tietoliikenteen loppuminen - ainakin jälkimmäinen olisi helpompi korjata.

On tässä kaikessa jotain hyvääkin. Ehkä eri puolille maailmaa juuttuneet ihmiset pysähtyvät miettimään alituisen kiireen ja muka tärkeiden menojensa tärkeyttä. Transit-matkustajalle on ikävää jäädä jumiin ankeaan ja kylmään Helsinkiin, mutta asiat voisivat olla huonomminkin.

Hesarin nettiuutinen kertoo pappismiehistä, jotka ajavat parhaillaan bussilla Roomasta Helsinkiin. "Tässä on sellaista porukkaa mukana, että heidän on pakko päästä Suomeen nopeasti", kertoi Oulun hiippakuntadekaani Niilo Pesonen puhelimessa sunnuntaina. Pakko? Mahtoiko heillä olla sovittu tapaaminen itse kaikkivaltiaan kanssa? Jos kyse oli maallisista murheista, ne ehtivät varmaankin odottaa. Pappien luulisi tietävän.

Toinen silmiini osunut uutinen kertoi nuoresta naisesta, jonka piti tavata ystäviään Kööpenhaminen kentällä, ja jatkaa sieltä Lontooseen shoppailemaan. Reissu katkesi, kun koneet eivät lentäneetkään.

Lento Lontooseen pelkän shoppailun ilon vuoksi kuvastaa aikamme turhuutta ja tuhlaavaisuutta. Kun mistään ei ole puutetta, on lähdettävä halvalla lennolla Lontooseen katsomaan, löytyisikö sieltä jotain uutta rihkamaa tai vaatetta, joita ilman voisi aivan hyvin olla. Lontoon shoppailupakolaisia on turha muistuttaa öljyn loppumisesta, luonnonvarojen tuhlaamisesta tai kestävästä kehityksestä.

Ehkä shoppailupakolainen pysähtyy miettimään näitä asioita jäätyään jumiin Kööpenhaminen kentälle. Ainakin aikaa olisi.

Facebook-tietosi ovat kohta julkisia, halusit tai et

Tällä viikolla on kerrottu Facebookin muutoksista, jotka toisivat aiempaa enemmän käyttäjien itsestään kirjoittamia tietoja julkiseksi. Facebook mm. suunnittelee jakavansa käyttäjätietoja eräille muille nettipalveluille. Facebook voisi esimerkiksi vuotaa käyttäjän syntymäajan, harrastukset tai kaveripiirin verkkokaupalle, joka voisi sen jälkeen lähettää tarkoin kohdennettuja mainoksia.

Onko joku yllättynyt? Ei pitäisi olla.

Facebook ei ole mikään harmiton ajanviete vaan sen takana on yritys, joka pyrkii tekemään voittoa. Ihmisten itsestään kirjoittamat henkilötiedot ovat yrityksen arvokkainta omaisuutta. Mainonta Facebookin omilla sivuilla on mitättömän vähäistä, asiakkaiden myynti eteenpäin olisi paljon tuottoisampi bisnes.

Google toimii samalla periaatteella. Käyttäjät ovat Googlelle karjaa, jota se myy maksaville asiakkaille -- siis yrityksille. Googlen tarkoitus ei ole palvella ilmaiseksi käyttäjiä vaan myydä heitä eteenpäin ja jakaa näin saadut rahat osakkeenomistajille.

Joka ei tätä vielä ole ymmärtänyt tai hyväksy pelin sääntöjä, voi saman tien lopettaa "ilmaisten" nettipalvelujen käytön. Sillä niitä ei ole.

Facebook pyrkii haalimaan mahdollisimman paljon käyttäjiä, jotta sillä olisi enemmän myytävää. Oletko koskaan ihmetellyt, miksi Facebook houkuttelee kutsumaan kavereita mukaan palveluun tai suosittelemaan kavereita heille, joiden listalla on vasta muutama nimi? Puhtaasti kaupallisista syistä. Mitä enemmän käyttäjiä ja mitä enemmän tietoja, sitä enemmän Facebookilla on myytävää.

Facebookin kannalta yksityisyysasetukset ovat välttämätön paha. Niitä tullaan nakertamaan jatkossakin pala palalta, kunnes käyttäjien kaikki tiedot ovat julkisia. Nimellisesti asetukset säilytetään, mutta niiden käyttämisestä tehdään tarkoituksella yhä vaikeampaa. Lopulta käyttäjä sallii joko vahingossa tai asetusten monimutkaisuuteen kyllästyneenä tietojensa avoimen näyttämisen. Silloin Facebook on saavuttanut tavoitteensa.

Johtopäätös on yksinkertainen: jos haluat jatkaa Facebookin käyttämistä, älä kirjoita sinne mitään, jonka et haluaisi näkyvän julkisesti kaikille. Ennen pitkää se näkyy joka tapauksessa.

Ethän ehtinyt vielä laittaa Facebookiin mitään sellaista, jonka et haluaisi leviävän eteenpäin -- ethän?

Ongelmia ei enää ole, on vain haasteita

Joitakin vuosia sitten huvitin kuulijoita amerikkalaisten optimismilla. Oletko koskaan kuullut jenkin sanovan, että heillä on ongelmia? Ei, heillä on vain haasteita. Ja isot ongelmat ovat "great challenge".

Ei olisi pitänyt nauraa asialle. Nyt haaste-sana on tarttunut suomalaiseen kielenkäyttöön niin tiukasti. Aamulla ministeri Pekkarinen toisteli vanhenevan väestön kunnille aiheuttamia haasteita niin moneen otteeseen, että se alkoi jo huvittaa. Eikö voida reilusti suomalaiseen tapaan sanoa, että näillä kunnilla tulee olemaan ongelmia tilanteen kanssa? Onko meidän pakko matkia amerikkalaisten pakkomyönteistä puhetapaa, kun meillä ei kuitenkaan ole sitä tukevaa aitoa optimismia?

Kaikkein pahimman pisti kuitenkin Markus Leikola, joka talvella Facebook-statuksessaan kertoi kuulleensa äidin hoputtavan lumihangessa tarpovaa lastaan: "täällä on vähän haastavaa liikkua..." Taisi äiti olla jonkin alan konsultti, tai muuten vain katsellut liikaa Powerpointteja.

Parasta YLEssä on radio

Yleisradion tehtävistä ja asemasta puhuttaessa huomio kohdistuu yleensä vain televisioon. Se on harmi, sillä parasta YLEssä on radio. Se jää turhan helposti tv-puolen varjoon, vaikka nettikuuntelu ja podcast-tekniikka ovat avanneet radiojakelulle aivan uudet mahdollisuudet. Radiota kuuunnellaan nykyisin enemmän kuin koskaan.

Radiossa YLE toteuttaa esimerkillisesti julkisen palvelun tehtäväänsä. Kaupallisista radioista on tullut jatkuvatoimisia jukebokseja, joissa juontajat heittävät läppää biisien välissä ja järjestävät kuulijoille lapsellisia kilpailuja. Vähän väliä ohjelman keskeyttävät mainokset, joista useimmat ovat kökköjä. Hyvä radiomainos on harvinaisuus.

YLEn radiokanavat ovat aivan erilaisia. Niillä lähetetään etukäteen mietittyä ja käsikirjoitettua ohjelmaa. Toimittajat käyvät kentällä tekemässä juttuja ajankohtaisista ihmisistä ja tapahtumista. YLE lähettää radiossa jumalanpalveluksia, kuunnelmia, aikamerkin... juuri tätä julkisen palvelun pitäisi ollakin: ei kilpailua kaupallisten kanavien kanssa vaan asiallista, kiinnostavaa ja sivistävää ohjelmaa niille kansalaisille, jotka sitä arvostavat.

Aristoteleen kantapää -ohjelma palkittiin hiljattain vuoden journalistisena tekona. Ohjelma on palkintonsa ansainnut. Palkintoraati kutsuu sitä osuvasti sivistäväksi puheohjelmaksi. Juuri siitä on kyse! Kaupallisilla kanavilla sivistys tuntuu olevan kirosana - tärkeintä on viihde, rentoutuminen ja se, että kaikilla on hauskaa. Tärkein tavoite on saada pysymään kuuntelijat taajuudella aina seuraavaan mainoskatkoon asti.

YLEssä on Aristoteleen kantapään ohella monia hyviä puheohjelmia: Tuomas Enbuske, Kirsi Virtanen, Markkinoilla, Julkinen sana, Pyöreän pöydän keskustelu keskiviikon Taustapeilissä... Markku Heikkinen olisi kiinnostava, jos hän malttaisi pitää poliittisen kantansa ja seksuaalivähemmistön vähemmän esillä. Antoisia ovat myös radion teemaillat, joihin kuuntelijat voivat soittaa ja esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Ei visailuja, ei kilpailuja - vaan kysymyksiä, joiden aiheet vaihtelevat dogmatiikasta lähiluontoon.

Ennen musiikki oli arvokasta, koska sitä oli vähän. Nykyään musiikki soi kaikkialla kyllästymiseen asti. Asiallista puhetta kuuntelee mielellään. YLE Mondo lähettää sitä myös vieraalla kielellä.

Musiikkitarjonnassa YLE soittaa tasapuolisesti eri lajeja. Suoran sinfoniakonsertin tai Metropolitanin oopperalähetyksen voi kuulla vain julkisena palveluna.

Ilmeisesti resepti toimii. Ainakaan radion puolella YLEn ei ole pakko kilpailla samantyyppisillä ohjelmilla kaupallisten kanavien kanssa, vaan sillä on selvästi oma profiilinsa. Silti YLEn radiokanavat ovat säilyttäneet kuunteluosuutensa. Miksei samaa periaatetta uskalleta kokeilla televisiossa? Miksi TV:n puolella ei välillä tunnu olevan mitään eroa kaupallisen ja julkisen palvelun kanavien välillä?

Siihen aikaan kun mummo tietokoneen osti...

TV2 näytti tänään uusintana vuonna 1987 kuvatun jakson sarjasta Mummo. Wikipedian mukaan esityskerta näyttää olleen jo viides, edellisestä on peräti 15 vuotta.

Kyseinen jakso jäi hyvin mieleeni, sillä mummon tietokoneesta kertovaa jaksoa kuvattiin tamperelaisessa tietokoneyrityksessä kesäkuussa 1987. Olin töissä kyseisessä yrityksessä ja kun kuvauksiin tarvittiin statisteja, tulin itsekin vilahtaneeksi kuvassa. Esittelen AutoCADiä, joka piirtää ruudulle kuvaa avaruussukkulasta. Laitteena oli 10 megahertsiin ylikellotettu 80286. Vieressä näkyy yksi ensimmäistä Sun-työasemista.

Näkyvämmän roolin sai Anneli, yrityksen silloinen myyntisihteeri, joka sai tehtävän istua koneen ääressä myyntiesittelyn aikana.

Tuon ajan huipputekniikkaa olivat "tupladekki", "lasersoitin" ja "video, jossa on häiriötön pysäytyskuva ja portaaton hidastus". Wau! Mummon hämmentämiseksi sana mikro tarkoittaa sekä tietokonetta että mikroaaltouunia, jotka olivat juuri tuolloin alkaneet yleistyä kodeissa.

Todellista huipputekniikkaa oli kuitenkin sähköinen pankkiasiointi. Mummo pelaa koneella Space Invaders-peliä, mutta sanoo hankkineensa koneen hyötykäyttöön: sillä voi hoitaa pankkiasioita. Muistelen, että vain KOPilla oli tuohon aikaan DOS-pohjainen pankkiyhteysohjelma, joka siirsi modeemiyhteydellä laskutiedot pankkiin. Modeemit olivat harvojen herkkua, sillä niiden myynti oli vapautunut vasta vähän aikaisemmin.

Vielä modernimmaksi jakso muuttuu, kun mummo hakkeroi itsensä pankin järjestelmään ja lisää saldoonsa kaksi nollaa. Mummo oli totisesti aikaansa edellä.

Samaa ei voi sanoa videotekniikasta. Kuva on kapeaa 4:3 formaattia. Muistelen, että sarja kuvattiin videolle, mikä oli silloin suhteellisen uutta. Ilmeisesti kameroiden herkkyys oli vaatimaton, koska kuva näyttää tummalta ja valaistus kovalta, aivan kuin käytössä olisi vain yksi lamppu.

Hyppäys tämän päivän 16:9 HD-produktioihin on vähintään yhtä suuri kuin V.21-modeemista 100 megan laajakaistaan ja internetiin.

Oliko 9/11 salaliitto?

Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad uskoo virallisen selityksen 9/11-tapahtumista olevan "iso vale". Hänen mukaansa Yhdysvallat suunnitteli iskut saadakseen tekosyyn hyökätä Afganistaniin.

Ahmadinejad ei ole ainoa epäilijä. Moni suomalainenkin uskoo iskujen olleen salaliitto, jonka takaa löytyy joko tornit juuri ostanut liikemies, joukko juutalaisia tai Yhdysvaltojen hallitus -- tai kaikki yhdessä. Eivätkä 9/11-uskovaiset ole mitään hörhöjä, vaan koulutettuja ja fiksuja ihmisiä. Tai no, ainakin koulutettuja.

Mutta silti 9/11 ei ollut salaliitto.

Psykologisista syistä salaliittoon on helppo uskoa, mutta se ei silti tarkoita että salaliitto olisi totta. On luonnollista olettaa, että ison tapahtuman takana täytyy olla iso suunnitelma ja valtava koneisto. Afganistanin luolassa piileskelevä terroristi ei mitenkään voisi suunnitella iskua, joka saa Yhdysvallat polvilleen. Todellisuudessa on täsmälleen päinvastoin: tällaista iskua ei voisi toteuttaa mikään muu kuin pieni terroristiryhmä.

Salaliittoteorioista on kolme astetta:

1) Yhdysvallat tiesi iskuista, mutta antoi niiden tapahtua,

2) Yhdysvallat itse järjesti iskun viemällä WTC:hen räjähteitä, joilla tornit saatiin sortumaan koneiden osuttua niihin,

3) Mitään lentokoneita ei edes ollut -- kaikki oli pelkkää teatteria, jotta tornien tuhoutumisesta saataisiin vaikuttavampi.

En ole 9/11-asiantuntija, mutta tapahtuneella oli itselleni henkilökohtaista merkitystä, joten olen ottanut selvää joistakin asioista. Olen mm. käynyt kaikilla tapahtumapaikoilla aina Shanksvillen peltoa myöten. Onneksi ehdin käydä parikin kertaa WTC:n etelätornissa silloin, kun tornit vielä olivat pystyssä.

On mahdollista, että kohta 1 pitää paikkansa, mutta se on erittäin epätodennäköistä. Paljon uskottavampaa on, että NSA, CIA, FBI ja muut kolmikirjaimiset järjestöt möhlivät, koska eivät voineet uskoa keräämäänsä tiedustelutietoa todeksi. NSA tiesi, että Al-Qaida suunnitteli suurta iskua, mutta sen odotettiin tapahtuvan maan rajojen ulkopuolella. Lisäksi on ilmeistä, ettei tieto kulkenut organisaatioiden välillä. Sekin on hyvin inhimillistä.

Loput kaksi teoriaa ovat kuitenkin puhdasta fantasiaa. Mistä voimme tietää sen? Pelkällä päättelyllä.

Unohdetaan hetkeksi räjähdykseen viittaava nanotermiitti, Pentagon-iskusta puuttuvat valvontakamerakuvat ja AA:n lento 77, jonka mustan laatikon mukaan ohjaamon ovea ei avattu kertaakaan lennon aikana.

Mikä on todennäköisyys sille, että joku onnistuisi suunnittelemaan ja toteuttamaan näin mittavan operaation? Tähtitieteellisen pieni. Jokainen tietää, että yksinkertainenkin suunnitelma menee yleensä pieleen, koska jokin odottamaton sattuma puuttuu peliin.

Jälkiviisaus on helppoa. Kun tiedetään, mitä on tapahtunut, on helppo ajatella että juuri näin kaiken oli suunniteltukin menevän. Monimutkaiset suunnitelmat toteutuvat elokuvissa, mutta eivät oikeassa elämässä.

Olisi ykskantaan mahdotonta suunnitella kolmen (oikeastaan neljän) talon räjäytys, neljä konekaappausta, saada temppu onnistumaan aiotulla tavalla -- ja saada vieläpä pidettyä kaikki salassa. Eikä isku onnistunutkaan: Unitedin lento 93 syöksyi Pennsylvanian pellolle Washingtonin sijaan. Edes terroristit, joilla oli röyhkeys ja yllätyksellisyys puolellaan, eivät onnistuneet viimeisessä kohteessaan. Jokin meni vikaan. Miten siis salaliittokaan olisi onnistunut?

Epäilemättä George W. Bush ja koko hänen hallintonsa hyötyi iskusta. Se tarjosi tekosyyn hyökätä Irakiin ja varmisti Bushin uudelleenvalinnan presidentiksi kolme vuotta myöhemmin. 9/11 pelasti Bushin uran.

Oletetaan, että joku hallinnosta halusi lavastaa teon sodan oikeuttamiseksi. Silloin hän olisi varmaankin lavastanut kunnolliset, Irakiin osoittavat jäljet. Yhden tornin tuhoaminen olisi riittänyt ja sekin olisi ollut helpointa hoitaa vaikkapa pommilla (tai niillä räjähteillä, joita tornissa väitetään olleen).

Miksi niin ei tehty? Miksi ihmeessä salaliittolaiset ottivat riskin luomalla monimutkaisen ja epävarman suunnitelman, jonka konnista valtaosa oli vieläpä saudeja -- niitä ainoita tuolla seudulla, jotka olivat Yhdysvaltojen liittolaisia?

Miksi ylipäätänsä valita maaliksi WTC-tornit? Vuoden 1993 epäonnistuneen räjäytyksen jälkeen niillä oli symbolista merkitystä korkeintaan terroristeille itselleen. Salaliittolaiset olisivat yhtä hyvin voineet valita jonkin helpomman kohteen, vaikkapa Vapaudenpatsaan. Sen symboliarvo amerikkalaisille itselleen olisi ollut vielä merkittävämpi.

Kiinni jääminen tietäisi salaliiton suunnittelijoille moninkertaista kuolemantuomiota. Jokainen järkevä salaliittolainen valitsisi mahdollimman yksinkertaisen juonen, jolla tavoite saavutettaisiin ilman turhia riskejä.

Yhden WTC-tornin räjäyttäminen oheisvahinkojen minimoimiseksi yöaikaan olisi riittänyt. Tietenkin paikalle olisi tuotu riittävästi Irakiin osoittavia "todisteita".

Yhdysvallat ei ollut kiinnostunut Afganistanista. Siellä ei ollut mitään voitettavaa. Irakiin hyökättiin joka tapauksessa, vaikkei hankkeelle saatu YK:n hyväksyntää eikä maailman yleisen mielipiteen tukea.

Loppujen lopuksi 9/11-iskulla ei siis ollut juurikaan vaikutusta USA:n toimiin.

Jos USA halusi perusteluita Irakin operaatiolleen, mikseivät maahan hyökänneet joukot "löytäneet" maasta joukkotuhoaseita? Missä olivat salaliittolaiset kun heitä olisi kerrankin tarvittu? He olisivat helposti voineet pelastaa Yhdysvallat julkiselta nöyryytykseltä järjestämällä paikalle edes vähän sinappikaasua tai ruttobakteereita -- vaikka sitten omista varastoistaan.

Räjäytettiinkö tornit?

Monet uskovat, että kymmenien miljoonien tv-katsojien silmien edessä tapahtunut WTC-tornien sortuminen saatiin aikaan hallitulla räjäyttämisellä. Että taloon oli kaikessa hiljaisuudessa viety valtava määrä räjähteitä, jotka sitten laukaistiin juuri oikealla hetkellä.

Milloin räjähteet vietiin torniin? Miksei kukaan ole raportoinut epäilyttävistä huoltomiehistä? Jos tornit räjäytettiin, miksei pohja sortunut ensin? Jokainen on nähnyt televisiosta kuvia hallituista taloräjäytyksistä. Panokset laukeavat tarkkaan lasketulla tavalla, jolloin talo sortuu paikoilleen rakenteiden pettäessä sen alla. WTC-torni sortui ylhäältä alaspäin.

"Se oli hallittu räjäytys"

Jokaisen 9/11-tapahtumista kiinnostuneen kannattaa lukea kirja "102 minuuttia" (Jim Dwyer, Kevin Flynn - WSOY 2006). Siinä kaksi kokenutta toimittajaa kertoo tornista pelastuneiden ihmisten tarinat silminnäkijöiden itsensä kuvaamina.

Kirjasta käy hyvin ilmi, millainen kaaos pelastustoimissa vallitsi ja miten huonosti poliisin ja palolaitoksen tekniikka toimi. Kirja kertoo myös, että palon edetessä tornien sortumisesta alkoi olla yhä enemmän merkkejä. Lopulta palomiehille annettiin käsky vetäytyä oman henkensä pelastamiseksi. Jos torni olisi todella räjäytetty, se olisi tullut yllätyksenä kaikille. Miksi räjäyttää tornia, joka oli joka tapauksessa sortumassa?

Yhtenä "todisteena" salaliitosta on käytetty silminnäkijöiden paikan päällä antamia kommentteja. Jos he ovat myöhemmin muuttaneet kertomustaan, sen täytyy johtua viranomaisten painostuksesta.

Järkyttävien tapahtumien yllättämä ihminen on huono tekemään päätelmiä tai edes havaintoja. Tapahtumapaikalla on mahdoton hahmottaa kokonaisuuksia. Ihminen tekee johtopäätöksiä siitä, mitä itse näkee ja kokee. Esimerkiksi joukko pohjoistornista pelastuneista piti varmana, että talossa oli räjähtänyt asiakirjakärryihin kätketty pommi.

Itselleni on jäänyt muistikuva, että radiossa kerrottiin aluksi Pentagonin edessä räjähtäneestä autopommista. Ehkä omatkin muistot noista dramaattisista hetkistä ovat epäluotettavia, mutta virheellinen pommiuutinen sopisi hyvin tapahtumien yhteyteen.

Hyvä esimerkki silminnäkijöiden epäluotettavuudesta ovat kuvaukset Pentagoniin osuneesta koneesta. Joidenkin mielestä se oli iso matkustajakone, toisten mielestä ohjus. Molemmat eivät voi olla oikeassa. Sitä paitsi ohjuksella ja matkustajakoneella on melkoinen kokoero.

Miksei kukaan ole vuotanut mitään?

Jos 9/11 takana olisi salaliitto, siinä täytyisi olla mukana kymmeniä tai satoja ihmisiä. Rohkeimpien epäilijöiden mielestä lentokoneita ei edes ollut, vaan matkustajat olivat mukana juonessa. Missä he siis nyt ovat? Jos he elävät uuden identiteetin turvin jossain kaukomailla, miksei kukaan ole ottanut yhteyttä sukulaisiinsa? Ja missä on neljä puuttuvaa lentokonetta?

Miksei virallisesta selityksestä ole vielä 8,5 vuoden jälkeenkään paljastunut yhtään selvää aukkoa? Watergaten paljastaneista toimittajista tuli maailmankuuluja. He saivat nimensä historiaan ja tapahtumista tehtiin elokuva. Jokainen toimittaja haluaisi löytää edes yhden selvän todisteen siitä, että virallinen selitys on valetta. Jo sillä saisi nimensä historiaan ja turvaisi oman talouden loppuelämäksi.

Miksei kukaan ole pystynyt tähän? Missä on tämän juonen syväkurkku? Onko toimittajat ostettu hiljaiseksi? Ovatko hekin mukana salaliitossa? Vai onko amerikkalaisia toimittajia viime vuosina kadonnut oudosti ja jälkiä jättämättä?

Miksi emme osaa selittää kaikkea?

Kieltämättä 9/11-jutussa on epäselviä yksityiskohtia. Yksi erikoisuus on WTC 7 -rakennuksen romahtaminen kahdeksan tuntia iskun jälkeen. Rakennuksen myötä tuhoutui suuri joukko paikallisen finanssivalvonnan ja salaisen palvelun tiedostoja. Oliko siinä syy, miksi talo räjäytettiin? Miksi tv-uutiset kertoivat (vahingossa?) asiasta etukäteen?

Salaliittolaiset eivät varmasti tuhoaisi rakennusta monta tuntia iskujen jälkeen, koska se olisi varma tapa herättää epäilyjä. Sitä paitsi WTC 7:n sortumisvaara oli hyvin tiedossa ja siihen osattiin varautua. Rakennuksesta kuului ennen romahdusta sortumiselle tyypillisiä ääniä. Räjähdyksiä ei kuullut kukaan.

Avoimia kysymyksiä riittää -- ja niin pitää ollakin. Juuri se on vahvin todiste virallisen version puolesta. Monimutkaisissa tapahtumaketjuissa on aina epäloogisia osia ja kohtia, joita ei osata täysin selittää. Se vasta olisikin epäilyttävää, jos kaikki näin laajan jutun tapahtumat tiedettäisiin aukottomasti eikä mitään epäselvää olisi.

Yksinkertaisin selitys on oikea

Yleinen elämänkokemus sanoo, että vaihtoehtoisista selityksistä yksinkertaisin on yleensä se oikea. Jotta mitään 9/11-salaliittoteoriaa voisi ottaa vakavasti, sen pitäisi vastata useampiin kysymyksiin kuin mitä se itse herättää. Toistaiseksi virallinen selitys täyttää tämän ehdon parhaiten -- se jättää vähiten avoimia kysymyksiä.

Salaliittoon uskovat eivät ole pystyneet esittämään ainuttakaan teoriaa, todisteista puhumattakaan, joka kilpailisi tasaväkisesti virallisen totuuden kanssa. He keskittyvät maallikon varmuudella kyseenalaistamaan insinöörien ja tiedemiesten tutkimustuloksia.

9/11 on nettietsivien vaativin projekti. Yritys on kova, mutta lähtökohta väärä. Olisi parempi aloittaa loogisista perusteluista eikä riidellä tieteellisten tutkimustulosten oikeellisuudesta.

On tietenkin mahdollista, että jonain päivänä nettietsivät löytävät jotain dramaattista ja tilanne muuttuu. Silloin saamme uutta tietoa tapahtumien taustoista. Mikään totuus ei ole ikuinen eikä kiveen hakattu. Kaikkea on voitava tarkastella kriittisesti.

Siihen asti virallinen selitys on kuitenkin selvästi paras ja uskottavin.

Liisan seikkailut CGI:n ihmemaassa

Kävin katsomassa lasten seurassa Liisan seikkailut ihmemaassa 3D-versiona. Huikea visuaalinen ilotulitus ladattuna täyteen tyttöenergiaa.

Kerrankin elokuva, jonka The Making of -dokumentti on taatusti katsomisen arvoinen. Voi vain kuvitella, miten vaikeaa näyttelijöiden on ollut sopeutua maailmaan, jossa ympäristö tuotetaan kokonaan tietokoneella ja kuvauspaikalla näkyy vain pelkkää vihreää.

CGI eli Computer Generated Imagery on elokuvan varsinainen tähti. Erityisen vaikuttava on tyhjästä ilmestyvä kissa, jonka jokainen karva tuntuu erikseen mallinnetulta. 3D-efekti on juuri sopiva, ei liian päällekäyvä eikä keinotekoinen.

Tietotekniikan varjoon jää elokuvan juoni, jolla ei ole mitään tekemistä alkuperäisten kirjojen kanssa. Tuntuu kuin klassiset henkilöt olisi istutettu väärään elokuvaan.

Pahin limbo on elokuvan loppukohtaus. Laskelmoitu ja keinotekoinen pätkä jättää pahan maun katsojan silmään (heh, anteeksi kehno kielikuva).

Muutaman ahdistavan kohtauksen vuoksi pienet lapset kannattaa jättää kotiin ja lukea heille vaikka alkuperäistä kirjaa. Muille elokuva tarjoaa mainion esimerkin tietokonegrafiikan ja tyttöenergian mahdollisuuksista.