Ennakoinnin vaikeudesta

Riskejä voi kartoittaa ja niihin voi yrittää varautua, mutta se mitä todella sattuu tulee lähes aina yllätyksenä.

Voin kuvitella, että Huoltovarmuuskeskus on pohtinut kymmeniä skenaarioita joissa Suomi joutuu ahtaalle: sähkö katkeaa, merellä sattuu iso öljyvahinko, lähiseudulla ydinvoimalaonnettomuus... Mutta tuskin sielläkään osattiin kuvitella, että lähes koko Euroopan lentoliikenne pysähtyy.

Nykyinen yhteiskunta on haavoittuva, koska kaikki perustuu jatkuvaan liikkeeseen. Ihmisten ja tavaroiden on oltava jatkuvassa liikkeessä, jotta arkipäiväinen elämä sujuisi ja sen palvelut toimisivat. Jos liike jostain syystä pysähtyy, olemme pulassa. Globalisaation ansiosta olemme kaikki samassa veneessä, tällä kertaa kirjaimellisesti. Asiat ovat ihan ilmassa.

Taloudellisen optimoinnin nimissä tavarat toimitetaan JOT-periaatteella.Varastot ovat turhaa kulua, joten ne on eliminoitu. Tehokkuuden kääntöpuolena on haavoittuvuus. Kun liike jossain paikassa pysähtyy, kaikki ovat pulassa.

Häiriöiden ketjut ovat arvaamattomia. Lentoliikenteen pysähtyminen kuormittaa hotelleita, junia ja laivoja. Autovuokraamoista loppuvat autot, kun ihmiset pyrkivät eteenpäin ja luovat ruuhkan, jossa kukaan ei lopulta pääse minnekään.

Matkoilla on ihmisiä, jotka tarvitsevat jatkuvaa lääkitystä ja ovat laskeneet kaiken menevän aikataulun mukaan. Kun niin ei käykään, katastrofi alkaa olla lähellä.

Laajamittainen, yllättävä häiriö ei ole aivan ainutkertaista. Mutta se on, ettei kukaan pysty arvioimaan häiriön kestoa. Voi mennä päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ennen kuin pohjoisen taivas taas sallii lentämisen. Se on jotain hyvin ihmeellistä. Suorastaan pelottavaa.

Lentoliikenteen pysähtyminen antaa esimakua ihmiskunnan tulevista haasteista. Miten järjestämme asiat, jos lentäminen jonain päivänä loppuu kaikkialta ilmasto- tai energiasyistä? Silloin meillä sentään on enemmän aikaa varautua kehitykseen. Nyt ongelma on juuri siinä, että kaikki on yllätetty housut ja hameet kintuissa.

Tässä on toinenkin opetus: vaikka verkkosodankäynnillä ja viruksilla on peloteltu monta vuotta, suurimmat riskit näyttävät sittenkin olevan perinteisen toiminnan puolella. Pommi on edelleen tehokkaampi ase kuin tietokonevirus, liikenteen loppuminen on pahempi asia kuin tietoliikenteen loppuminen - ainakin jälkimmäinen olisi helpompi korjata.

On tässä kaikessa jotain hyvääkin. Ehkä eri puolille maailmaa juuttuneet ihmiset pysähtyvät miettimään alituisen kiireen ja muka tärkeiden menojensa tärkeyttä. Transit-matkustajalle on ikävää jäädä jumiin ankeaan ja kylmään Helsinkiin, mutta asiat voisivat olla huonomminkin.

Hesarin nettiuutinen kertoo pappismiehistä, jotka ajavat parhaillaan bussilla Roomasta Helsinkiin. "Tässä on sellaista porukkaa mukana, että heidän on pakko päästä Suomeen nopeasti", kertoi Oulun hiippakuntadekaani Niilo Pesonen puhelimessa sunnuntaina. Pakko? Mahtoiko heillä olla sovittu tapaaminen itse kaikkivaltiaan kanssa? Jos kyse oli maallisista murheista, ne ehtivät varmaankin odottaa. Pappien luulisi tietävän.

Toinen silmiini osunut uutinen kertoi nuoresta naisesta, jonka piti tavata ystäviään Kööpenhaminen kentällä, ja jatkaa sieltä Lontooseen shoppailemaan. Reissu katkesi, kun koneet eivät lentäneetkään.

Lento Lontooseen pelkän shoppailun ilon vuoksi kuvastaa aikamme turhuutta ja tuhlaavaisuutta. Kun mistään ei ole puutetta, on lähdettävä halvalla lennolla Lontooseen katsomaan, löytyisikö sieltä jotain uutta rihkamaa tai vaatetta, joita ilman voisi aivan hyvin olla. Lontoon shoppailupakolaisia on turha muistuttaa öljyn loppumisesta, luonnonvarojen tuhlaamisesta tai kestävästä kehityksestä.

Ehkä shoppailupakolainen pysähtyy miettimään näitä asioita jäätyään jumiin Kööpenhaminen kentälle. Ainakin aikaa olisi.